Tosimaailman ja fiktiomaailmojen välillä esiintyy nykyisin omituisen paljon synkronisuutta, olettaen, että esim. Helsingin Sanomat edustaa tosimaailmaa. Fiktiomaailmoja edustaisivat tässä erityisesti tv-sarjat ja ns. videopelit. Jos lajittelee nämä huomioidut samanaikaisuudet kahteen eri ryhmään, voi huomata, että ajoituksellinen yhteys tosimaailmaan raakuuksiin ja julmuuksiin löytyy esim. tv-sarjoista CSI ja agenttisarja Nikitasta, joista jälkimmäistä voi katsella netistä "sopivilta sivustoilta", vaikkei sitä vielä Suomessa näekään. Esim. silloin kun mediassa kerrottiin Gaddafin pojan Saif al Islamin sormien olevan rikotut, oli Nikita sarjassa saatu kiinni eräs paljon tapahtumiin vaikuttanut henkilö, jolta sitten kuulustelussa rikottiin vasaralla sormet. Nikita Fouganthinekin pääsi jostain syystä vankilasta pakoon melko lailla samoihin aikoihin, kun Nikita sarjassa tietyt henkilöt muilutettiin rajan yli. Jos YLE:n uutisissa kerrotaan, että jossain päin maailmaa on bussilastillinen ihmisiä suistunut rotkoon, se voi hyvinkin ajoittua "sattumalta" sellaisen videopelin trailerin julkaisuajankohtaan, missä esiintyy heti alussa bussin suistuminen rotkoon.

Jos ajattelisi pyrkimyksenä olevan saada nuorten ja ehkä vähän vanhempienkin tv:n ja netin katselijoiden mielessä tosimaailma ja fiktiomaailmat yhtenemään (rajat sumeutuvat), niin tällainen tapahtumien synkronoiminen olisi siihen aivan omiaan.

Opittavuuden kannalta on itse asiassa tehokkaampaa, että havaitun yhteyden eri päissä olevat tapahtumat eivät ole tismalleen samanlaiset, mutta kuitenkin havaittavissa, sillä tällöin mieli työskentelee intensiivisemmin ja aivot aktivoituvat laajemmalti, mikä takaa varmemmin sen, että mieleen jää vahvemmat muistijäljet - olisi kuitenkin liikaa yksinkertaistettua sanoa, että tämä yhteys jäisi "olemaan sellaisenaan"; mieli uudistuu jatkuvasti.

Aina nämä havaittavissa olevat yhteydet eivät liity julmuuksiin tai edes sellaisiin fiktiomaailmoihin, joissa rikollisuus tai pahuus on korostuneessa asemassa, vaan kyse vaikuttaa olevan lähinnä siinä, että tosimaailman uutisen julkaiseva taho haluaa osoittaa seuraavansa samoja asioita kuin katsoja/lukija. Esim. tänään illalla saattaa jossain tv ohjelmassa ilmetä jotain sillä tapaa hupaisevaa, että siitä voi olettaa syntyvän internet meemin. Tokihan sellaiseen kannattaa "kiinnittyä".

Ihmisten käytökseen vaikuttamisen kannalta pahuussävytteiset yhteydet ovat siinä mielessä huolestuttavia, että niillä voidaan vahvistaa jo muodostumaisillaan olevaa "sisäistä pahuutta". Lisää tukea tälle teorialle antaa esim. HS.fi:n Oma Kaupunki -verkkojulkaisu, jonka toimitukselliseksi sisällöksi (osittain peräisin Sanoma Kaupunkilehdet julkaisusta) on katsottu sopivan tuhopoltot, huumekuskit, varkaudet, tapot, kaappaukset, uhkaukset, kiduttamiset, silpomiset, vahingoittumiset, varoitukset yms.

Kuinkahan nuorten mielet selviävät siitä, kun pahuuteen viekoittelevaa ainesta tulee mahdollisesti synkronoidusti useiden eri julkaisuvälineiden ja -kanavien kautta? Tätä kirjoittaessa TV1:ltä tulee illalla ajankohtaisohjelma bioaseista ja edellisenä päivänä oli dokumentti superviruksesta, joka voisi teoriassa tappaa puolet maailman väestöstä.