Suomenkielessä on paljon sellaisia sanoja, joiden koetaan kuvaavan sitä, minkälainen joku "on koko ajan" (ihmistyyppi). Osa näistä sanoista on sellaisia, ettei monikaan niitä omassa arki- tai työelämässään käytä, minkä vuoksi ihmiset oppivat niiden käyttötapoja "puolivahingossa" medioiden kautta (suoraan tai epäsuorasti muiden ihmisten kautta). He ovat voineet kuulla tai lukea niistä kouluaikana jostain kirjasta, mutta kuten monen koulussa opitun asian kohdalla on, ihmiset eivät käytä näitä joitain asioita mihinkään/missään.

Ihmisiä onkin mahdollista uudelleenopettaa suhtautumaan johonkin ihmiseen, esineeseen tai asiaan, sellaisella tapaa, että emotionaalinen suhde tuota jotakin kohden muuttuu. Tämän mahdollistaa mm. se, että mediataloilla on vuosikymmenien edestä tietoa ihmisten taipumuksista liittyen mediasisällön havainnoimiseen/sisäistämiseen ja vapaaehtoisesti asioista lisää oppimiseen.

Uutismediatalojen ulkoisesta käytöksestä (oikeushenkilönä) voidaan tulkita, että ne eivät halua tehdä "huteja", vaan kaikella uutisoinnilla on oltava jokin opetusvaikutus, jonka syyt juontuvat jostain "uutismediataloja itseään suuremmista tarkoituksista". Näihin tarkoituksiin sisältyvät niin asenteiden muutokset kuin pyrkimykset mobilisoida ihmiset tekemään jotain, mikä olisi jonkin tahon intressien mukaista. Tällainen opettaminen voidaan myös hajauttaa useiden eri uutismedioiden tehtäväksi, olettaen, että joku pystyy koordinoimaan tätä toimintaa.

Tarpeeksi kauan ja sopivan hitaammalla temmolla ihmisiä median kautta opettaen, ihmiset tapaavat unohtaa mahdollisen aiemmin käsityksensä asioista ja alkavat myötäilemään ajatuksissaan ja toiminnassaan sitä, miten media on heille asioita opettanut. Toki voi väittää, että ihmiset osaavat keskustella keskenään ja tehdä itse omia johtopäätöksiään ja yleensä ottaen se on aivan totta, mutta kun on kyse sellaisista asioista, jotka eivät ole lähellä omia mielenkiinnon kohteita tai ei ole halua keskustella asioista, jotka kenties jopa ärsyttävät, käy väistämättä niin, että monien ihmisten kohdalla oppi tiettyihin asioihin liittyen tulee vain ja ainoastaan uutismedioiden kautta. Sosiaalisen median nousu ei tätä tosiasiaa paljonkaan muuta.