Ihmiset ovat tarinakoneita. He rakentavat kohtaamiensa ihmisten ympärille (mielessään) Tarinan, mutta jostain syystä monet heistä eivät kovin helpolla suostu muuttamaan Tarinaa, saati myöntämään itselleen tai muille, että heidän Tarinansa voisi olla jotenkin pielessä. Sen sijaan he hakevat mielellään vahvistuksia olemassa olevalle Tarinalleen, jotta heillä säilyisi illuusio Tarinan virheettömyydestä. Ihmiset eivät käytä Tarinoissaan kovin monimutkaisia skeemoja. Tarina koostuu rajatusta määrästä asioista, sanoja, kuvia, tapahtumia, tilanteita, käsityksiä, luuloja..
Olennaista on, että Tarinoihin kertyvät vain ne asiat, jotka on tottunut huomioimaan muissa ihmisistä tai yleensäkin osaa huomioida. Havainnoijan huomioimat asiat eivät välttämättä kerro niinkään itse kohteesta, vaan pikemminkin havainnoijasta itsestään. Liian monesti Tarinan henkilöt nähdään huonommassa valossa kuin nähdään itsensä.
Ihmiset vaihtelevat mielellään Tarinoita keskenään, mutta liian usein vain niiltä osin, jonka he osaavat kertoa uskottavasti. Liian usein Tarinat osaset kerrotaan siten, että kuulija käsittää kohteen entistä huonommassa valossa (havainnoijan mielessä oleva Tarinahan saattoi olla jo valmiiksi vääristynyt).
Kaikki ihmiset eivät tarkoituksellisesti vääristä kerrontaa, vaan toimivat vain passiivisina Tarinan osien välittäjinä. Jostain syystä Tarinan kerronnan yhteydessä pyöristetään liian harvoin positiiviseen suuntaan. Asian voi, useita ihmisiä läpikäyneiden kerrontavaiheiden jälkeen, nähdä spiraalinomaisena ilmiönä, jossa jopa mielikuva "hyvästä tyypistä" vääntyy lopulta muotoon "***tumainen jätkä".
Alkuperäiset Tarinat murenevat usein pienempiin osiin, joista tietyt pääkohdat esiintyvät eri ihmisten mielissä usein ja jotkut Tarinan osaset eivät koskaan joitakin ihmisiä tavoita. On liiankin todennäköistä. että Tarinan kohteelta ei koskaan pyydetä vahvistusta joidenkin Tarinan osien suhteen, paitsi korkeintaan johdattelevasti.
Havainnoijien muistikuvat tilanteista ovat usein varsin "pyöristyneitä" ja vielä enemmän ne pyöristyvät, kun niitä välitetään eteenpäin jollekin kuulijalle. Kuulijalle herää käytetyistä sanoista sellainen mielikuva kuin tuo kuulija itse nuo samat ymmärtää. Kertojan muistikuva ei hänelle välity. Eli jos sanotaan esim. että "hän talutti pyörää", on näistä sanoista syntyvä mielikuva täysin kuulijan omasta kokemusmaailmasta peräisin. Jos samat sanat sanottaisiin vaikkapa kymmenelle eri henkilölle, kaikille heistä syntyisi erilainen mielikuva.
Jos Tarinan kohde poikkeaa myöhemmällä käytöksellään Tarinasta, silloin hänen liiankin todennäköisesti kerrotaan "yrittävän olla jotain" (muuta kuin mitä Tarina väittää) - vaikka kuvitelmat ovat itseasiassa havainnoijien ja kuulijoiden mielessä. Havainnoijien on liian usein tapana sortua ajattelemaan, että se miten he itse kuvittelevat (omassa mielessään) kohteen ajattelevan, kertoisi siitä miten kohde ajattelee omassa mielessään. Toisin sanoen, he projisoivat omat ajatuksensa kohteen ajatuksiksi.
Jo ala-asteella opetetaan lapsia kehittämään Tarinoita annetuista sana aineksista (esim. tyttö, poika, polkupyörä ja luola) parin sivun mittainen tarina. Jos luokalla oli 20 lasta, syntyi 20 erilaista tarinaa. Taitavimmat tarinoijat kehittelivät useiden sivujen mittaisia Tarinoita, välttäen käyttämästä kaikkia annettuja sanoja heti alkuunsa ja todella miettien Tarinan loogisuutta ja antaen sille monipuolista ja rehellistä sisältöä, mutta moni lapsi halusi vain nopeasti saada annetut sanat käytetyiksi, jotta saisivat homman pois alta. Lapsille tämä on täysin anteeksi annettavaa, mutta voiko sellaista hätäisyyttä antaa anteeksi aikuisille?
<-- Uutismediat voivat dominoida joidenkin asioiden opetusta
Huomioimattomien vaikutusmekanismien nostamisesta vaikuttavasti esille -->