Ihmisten pyrkiessä vaikuttamaan muiden ihmisten ajatustoimintaan, he tapaavat suosia sellaisia metodeita, joiden perusideat pysyvät mielessä yhtä helposti kuin lyhyesti ilmaistavat muistisäännöt ja joiden visuaalinen esitys ei sisällä ylenpalttisen paljon elementtejä. Ohessa olevat kolme kuviot kuvailevat erästä tällaista metodia, siinä ideana ollen se, että "aktivoitaessa" tahallaan ja riittävän voimakkaasti (dopamiinipurskauksia aikaan saavasti) useita joltain osin keskenäistä samankaltaisuutta edustavia asioita useassa eri yhteydessä ja melko kapean aikaikkunan puitteissa, näiden asioiden välillä muodostuu joksikin aikaa "samanryhmäisyyden tuntua" siinä mielessä, että ajatus lipuu helposti niiden välillä ja herkistyneisyys niissä esiintyvän samankaltaisuuden havaitsemiselle ja uudestaan ajattelemiselle on koholla. Sen mielteen, joka saatiin aktiiviseksi, ei tarvitse sisältää "itsessään" tuota tiettyä samankaltaisuutta, vaan sekin voi monessa tapauksessa riittää, että kyse on aktivoidusta mielteestä juontavasta assosiaatiosta, konnotaatiosta tai denotaatiosta, jopa jostain myöhemmin ja viiveellä aktivoituvasta jatkoajatuksesta.

Siitä, että nämä jotkin yhteiset asiat pysyvät jonkin aikaa mielessä "lähellä pintaa" seuraa se, että ne kontribuoivat vahvemmin siihen, mitä ajatuksia myöhemmistä mielteistä ja havainnoista todennäköisemmin tulee mieleen, mikä viittaa tässä siihen, että ihmisajattelu perustuu paljolti signaalien summautumisella selitettävään analogiaan eli ajatukset pulpahtelevat mieleen niiden suuntaan vievien muiden ajatusten tullessa riittävässä määrin aktivoiduksi. Ts. sitä, mikä oli jo entuudestaan aktiivisena, ei (välttämättä) tarvitse aktivoida tekemällä jotain asiaa havaittavaksi tai ajateltavaksi, koska se tuottaa hermoverkostoissa aktiviteettia jo valmiiksi.

Riippuu pitkälti mm. identiteetin vahvuudesta ja vireystilasta, kuinka helppoa tällä tavoin mieltä aktivoitaessa on haperruttaa jonkun ihmisen persoonaa ja täten vaaditaankin useita altistumisia ja usein eri variaatioin, mutta kun tällaista peliä jatketaan pitkään, toistuvasti ja aina dopamiinipurkauksia aiheutellen, alkaa tietyistä mielteistä juontuvien assosiaatioiden, konnotaatioiden ja denotaatioiden alitajuinen ja tiedostetuksi tuleva vaikutusvoima vaikuttaa niin paljon, että ne mielteet, käsitteet, muistikuvat ym., jotka tahallisten altistumisten vuoksi jäävät ilman "rajallista ajatusaikaa", mutta jotka aiemmin olivat herkemmin käytökseen, päänsisäiseen ajatteluun ja puheeseen vaikuttamassa, painuvat jonnekin mielen syvyyksiin ja kenties jopa unohduksiin. Tämä johtuisi siitä, että aivojen energiasäästöllisistä syistä yksittäisistä mielteistä tai edes esim. kokonaisen taulun katselemisesta esiin nousevat ajatukset eivät johda siihen, että kaikki aivoista rekonstruoitavissa olevat ajatukset pääsisivät samalla kertaa esille.

Pelinä tällainen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle (assosiaatiohypyissä laskettuna) yritetään arvioida sitä, mihin jonkin havainnon tai ajattelemisen aiheen esiintuominen johtaa samantien ja mitä myöhempiä vaikutuksia altistumisilla on. Tämän vuoksi monet ihmiset tyytyvät siihen, että käyttävät pelkästään ensimmäisen asteen assosiaatioita, konnotaatioita ja denotaatioita, eivätkä edes yritä tehdä liian vaikealta tuntuvaa analyysiä ja arviointia. Pelinä tämä on jotain sellaista, jonka kaiken ikäiset osaavat, mikä johtuu siitä, että se on pohjimmiltaan visuaalista ja visuaalinen aivokuori taitaa olla ensimmäisiä osia, jotka ihmisaivoihin on evoluution kautta saatu eli kognitiivinen kuormitus on vähäistä iäkkäämmilläkin ihmisillä.