Erään populaariversion mukaan skitsofreniasta mieli "menee sekaisin" liioista asioiden välisistä yhteyksistä, mikä on vääränä näkemyksenä siitä juontuvaa, että arvioijan oma mieli rakentaa loogisuuden näkemykseensä sisään vetämällä mielessään viivoja nimettävissä olevien asioiden välille ja syrjäyttämällä kaiken muun. Tässä mielessä molemmat graafeista ovat vain karkeita pelkistyksiä. On mahdollista vaikuttaa toisen ihmisen mieleen siten, että saadaan aikaiseksi aika lailla halutunlainen assosiaatioyhteyksien joukko, mutta se ei itsessään johda minkään oireyhtymän kriteerit täyttäväksi - ikään kuin kaikki mahdolliset oireyhtymät olisi jo keksitty - vaan lisäksi vaaditaan lukuisten ehtojen toistuvaa täyttymistä.

Selkeämmän oloisessa graafissa on esitetty pelkistettynä ihannetila, johon joku kuviteltu on pyrkinyt: hän hyväksyy tiettyjen neljän aiemmin tuntemiensa henkilöiden kanssa koetut hyvät ja huonot hetket sellaisinaan, mutta pitää ne mielessään erillään hänen nykyelämästään, jonka päivittäisiin aktiviteetteihin liittyvät esimerkinomaisesti ohjelmoijan työhän liittyviä asioita kuten koodaaminen, testaaminen ja monitorointi.

Moniyhteyksisemmässä graafissa on esitetty pelkistetty tietokonemalli, joka kuvaa tarkoituksellisesti luotuja ja ylläpidettyjä erittäin vahvoja assosiaatiolinkkejä. Tämä on eräs välivaihe, joka on ollut jonkin muun tahon tavoitetila (haitan aiheutus). Pyrkimyksiin on sisältynyt kohdehenkilön kahden eri kauden (elämänjakson) sotkeminen sillä tapaa keskenään, että hänen on työlästä pitää tietoista mieltään selkeänä ja mielenkiintoiseksi kokemiinsa asioihin keskittyvänä. Tämä johtuu siitä, että hänen mielenkiintoisiksi kokemiensa asioiden käsittelyssä on paljon sellaista samankaltaisuutta, jota esiintyi jossain ärsyttävissä tilanteissa näiden hänen aiemmin tuntemiensa henkilöiden kanssa aikaa viettäessä. Lisäksi lukuisat symbolit, ilmiöt ja esineet aiheuttavat havaituksi tullessaan - nähtäessä tai pelkästään ajateltaessa - eräänlaista alitajuista kuohuntaa mielessä, joka aktivoi tiettyjä "ikäväluonteisia" hermoverkkojen osia, täten kuluttaen aivojen välittäjäaineita aivan tarpeettomasti.

Dopamiinin turha kuluttaminen heikentää osaltaan mahdollisuuksia hyvälaatuiseen keskittyneisyyteen, mikä pahentaa stressihormonien pitoisuuden jatkuvasti korkealla olemisen uhka, mikä voi suorastaan tuhota neuroneita. Stressillä on myös taipumusta ahtauttaa verisuonia, mikä taasen heikentää aivojen verenkiertoa.

Siihen, miten kuvan mukaiseen (kohdehenkilöä haittavaan) tavoitetilaan päästään, vaaditaan tietty järjestely, joka perustuu paljolti siihen ideaan, että ihminen rekisteröi valtavasti asioita ympäristöstään, vaikka voi luulla, ettei muistakaan "paljon mitään" - minkä voi todeta antamalla tällaiselle henkilölle noradrenaalia tai dopamiinia kulkeutumista keskittävää ainetta (esim. Ritalinia pienessä määrin) ja kysymällä häneltä, mitä hän todella muistaa.

Taulukkomaisessa kuvassa on esitetty järjestely, jossa toistetaan tietyn "teeman" esiintuomista muutamassa eri kontekstissa. Tilanteet voivat olla lavastettuja tai niiden esiintyminen tietyssä muodossa voi olla ennalta tiedossa kuten tv ohjelmien tapauksessa - jotka tosin nekin voisivat olla sovitettuja jotain tiettyä ennalta mietittyä tarkoitusta varten. Havainnoijana toimiva kohdehenkilö tunnistaa kyllä ilman erityisiä apuja tai vinkkejä, että jokin tietty teema toistuu useissa eri kontekteissa. Teema on tässä yhteydessä ja mieleen jäävyyksien kannalta pelkkä "kuori" tai väliaikainen apuväline, varsinaisten vaikuttavien asioiden ollessa niitä asioita, joita esiintyy teeman toteutuksen (esim. äärimmäisen hidasta toimintaa esittävän toiminnan) aikana. Jotkin näistä havaittavaksi tarkoitetuista asioista voivat olla sellaisenaan helposti mieleen jääviä kuten erilaiset symbolit, osan ollessa sillä tapaa "esiaktivoituja", että havainnoijan mieli poimii ne ympäristöstä nopeasti ja vaivatta.

Haittavaikutusten kannalta on olennaista, että teemojen käsittelyn läheisessä yhteydessä esiintyy kertaalleen jotain tiettyjä ikävää, ehkä jopa ällöä tai sairasta asiaa, sekä jotain, joka tuo jonkun tietyn henkilön mieleen - voi perustua samankaltaisuuteen tai johonkin hienostuneempaan.

On mahdollista, että tässä kuvailtu haitantekotekniikka toimii paremmin sellaiseen ihmiseen, joka on tottunut ajattelemaan kaavioilla, ryhmittelemään asioita, tuntemaan fiilispohjalta asioiden väliset suhteet ym. Ts. hän on sekä tunteikas, että järjestelmällinen - ei välttämättä helppoa yhteen sovittaa, mutta kuitenkin. Tällainen henkilö voi tunnistaa, kuten on ollut tarkoitettukin, yhteyden käytetyn teeman ja henkilön välillä, seurauksena ollen visuaalisen mielikuvan herääminen johonkin tiettyyn tapahtumaan ja sen yksityiskohtiin liittyen. Ja juuri sen tapahtuman ja yksityiskohtien samankaltaisuus jonkin nykyhetkeen liittyvän asian suhteen, aiheuttaa eräänlaisen "oikopolun" menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Yksi tällainen ei merkitse erityisempää, mutta entä kun niitä on sata? Tai tuhat?

Olennaista tässä on se, että pyrkimyksenä on aiheuttaa niin vahvoja ja pysyviä assosiaatiolinkkejä, että ne tulisivat mahdollisimman helposti esille useissa eri tilanteissa. Ihmismielellähän on taipumusta pitää opitut asiat helpommin muistettavana siinä kontekstissa, missä ne opittiin, mutta vahvat assosiaatiot "murtavat" nämä kontekstin "rajat" varsin helposti. Vähemmän helposti muistettavien asioiden osalta muistettavuuteen ja käytettävyyteen voi vaikuttaa paljonkin, missä yhteydessä sellaista yrittää tai missä yhteydessä olosuhteet ovat jollain tapaa sopivat assosiaation muodostumiselle. Assosiaatio on tässä siis jotain, joka tuo mielikuvia tietoiseen mieleen asti.

On vaikea arvioida sitä, mikä on riittävä määrä ihmisiä toteuttamaan kuvailtua haitantekotekniikka, mutta parhaiten se toimii kun kohdehenkilö saadaan kokemaan, että "kaikki tai ainakin moni osallistuu siihen". Tämä luulo on sitä helpompaa saada aikaiseksi, mitä kauemmin toimintaa jatkaa, koska aivoihin muodostuva "hötöstä koostuva hermoverkoston osa" kasvaa - tai mikä siihen sitten osallistuukaan (neuronit viestivät myös moduloimalla eli muokkaamalla lähettämiään signaaleja), mikä turhanpäiten suuressa määrin aktivoituessaan kuluttaa dopamiinivarantoja ja tyrehdyttää neuronien laukeamishalukkuutta eli ts. tekee väliaikaisesti tyhmäksi. Tässä on huomioitavaa se, että kyse ei edelleenkään ole sairaudesta neurobiologisessa mielessä, vaan aivot toimivat edelleen ihan tavanomaisesti.

Ei olisi sopivaa ajatella, että ihminen, joka on joutunut alttiiksi tällaiselle olisi ikään kuin "lopullisesti pilalla", koska aivojen neuroplastisuus (keskushermoston muovautuvuus) mahdollistaa sen, että tästä haitanteosta voi aina parantua, olettaen, että on kykeneväinen pitämään elimistönsä muilta osin kelpo kunnossa (verenkierto, hengittäminen, ruoansulatus ym.)

Ei ole myöskään niin, että aivoissa loiskuisi aina tiettyjä samoja ratoja kulkevat signaalit kun vain esim. jokin esine tulisi havainnoiduksi, vaan jokainen aktivoituminen on erilainen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat todisteeksi saman aktivaatiovasteen synnyttämisestä sen, että henkilö vaikkapa huokaisee tietyllä samankuuloisella tapaa, kun näkee jonkin tietyn asian uudemman kerran. Varsinaiseksi todisteeksi ei kuitenkaan kelpaisi mikään vähempi kuin se, että voitaisiin määritellä millainen on tunnistamisen kokemus ja mitä silloin tapahtuu aivoissa.

Jossain vaiheessa, kun kohdehenkilö kokee jatkuvasti tietynlaista "ryöpytystä" eri kontekteissa (kontekstit jotain enemmän pysyvää kuin tilanteet ja tapahtumat, joiden rajat voivat olla häilyväisempiä), hän saattaa ajautua sellaiseen tilaan, jossa hän tarvitsisi sekä lepoa, että mahdollisuutta kehittää niitä osa alueita, joista hän oikeasti pitää ja joista on hänelle hyötyä. Tässä mielessä on jokseenkin järkyttävää huomata, että a) pidetään järkevänä sellaista avohoitoa, jossa ollaan jatkuvasti esim. muutaman kilometrin pituisen säteen alueella liikuskellen alttiina kaikella sille, joka aktivoi aivoja turhaan ja kuluttavasti ja b) laitoshoidossa pidetään perusteltuna "ajaa kaikki aktiviteetti alas" ja "olla ihan vaan olla rauhassa" - lisäksi pidetään eri tavoin pyrkimyksellisiä ja sekasotkuista sisältöä tarjoavia sanomalehtiä jonakin "neutraalina", sen sijaan, että tarjottaisiin aivoja ja henkilökohtaista mielenkiintoa oikeasti kehittävää täsmälukemista (tai pelejä tai jotain muuta).

Käytännössä riittävän taitava ajattelija selviytyy rankastakin ryöpytyksestä suh hyvin, ehkä jopa lähes vaivatta, mutta se vaatii myös elimistön muun toimintavalmiuden olemista hyvällä tasolla. Jos näin ei ole, tuolloin on riskinä esim. se, että mieli ei jaksa setviä opittujen asioiden semanttisiä (kielellisiä) merkityksiä riittävästi, mistä aiheutuu ajatusvirheitä ja muita erheitä. Tässä vaiheessa voi ajatella olevan kyseessä jonkinlainen sairaustila, mutta jos kaikki on alun perin muista ihmisistä johtuvaa ja heidän tarkoituksellisesti ylläpitämäänsä, ei oikea hoitomuoto ole lääkitys, koska todellisia "täsmälääkkeitä" ei ole olemassa, vaikka sellainen sana tuotemarkkinointiin onkin mukaan sujahtunut. Siis, lääkäri ja lääkkeen tuoteseloste voi toki väittää, että "on tutkittu, että tällaisen diagnoosin yhteydessä on todettu tällaisiin oireisiin auttavan tällaisiin reseptoreihin vaikuttavat lääke", mutta se on pelkkää sanahelinää - voisi sanoa jopa, että silkkaa valehtelua.

Oma apuna voi käyttää esim. aerobisen liikunnan lisäksi sellaisia energisoivia tuotteita, joilla on mm. verenkiertoa keskittävä vaikutus, sillä tällainen tekee huomattavan paljon helpommaksi keskittyä itselleen mielenkiintoisiin asioihin. Haittapuolena voi olla, että kaikenlaisista havainnoista jää muistijälkiä entistä helpommin ("kertalaakista").

Kuvailtu haitantekotekniikka ei ole esimerkki jostain täydellisestä tekniikasta, vaan se on vain yksi niistä, joiden avulla sekä enemmän tai vähemmän tavalliset ihmiset pyrkivät olemaan jotain enemmän kuin pelkkiä tavallisia ihmisiä. Ja korkeammassa asemassa olevat pyrkivät vahvistamaan asemiaan. Siis, elämässähän on lukuisia erilaisia tilanteita, joissa on tarpeen saada vaikutettua muiden ihmisten ajatuksiin. Huomioitavaa on, että nykyaika on vasta jonkin aikaa tarjonnut mahdollisuuksia kehittyneiden viestintävälineiden käyttöön ja vasta jonkin aikaa on ollut helposti saatavilla helposti omaksuttavaa tietoa mm. (muiden ihmisten) aivojen toiminnasta. Toisin sanoen tämäkin tekniikka on joillekin vain kokeilu, jonka jälkeen otetaan käyttöön jotain muuta.