Onhan tuolla Lappeenrannan Asuntopalvelulla paljonkin parempia vuokra-asuntoja tarjolla tai siis ainakin rakennettuna kuin ne, joista saadaan valmistumisensa jälkeen tehtyä nuivempia, ei vain vuokraavan tahon toimesta, vaan myös erilaisten talossa ja sen ympäristössä työtään tekevien toimesta. Laadullisuuden taso ei välttämättä ole koko talossa ja sen ympäristössä samassa suhteessa ilmenevää, sillä onhan vuokra-asuntomarkkinoilla muutenkin paljon sellaisia asuntoja, jotka sijaitsevat talossa, joka näyttää ulkoisesti jossain määrin rujolta, mutta asunnot voivat olla laadullisesti ja tyylillisesti paljonkin oletettua parempia, elleivät jopa erittäin hyviä tai sitten ne voivat olla valitettavasti vielä huonompia laadullisesti ja tyylillisesti, mitä tohtii olettaakaan. Tässä mainitusta asunnosta ja asuintalosta on kerrottu erikseen erillisessä teoksessaan, mistä voi hankkia lisätietoa, jos sellainen käy kiinnostamaan.

työnteon viimeistelemättömyyttä ja suunnittelemattomuutta

Vaikka asunnon esim. keittiö on ihan hillityn oloinen tyyliltään, tilava ja näppärästi toimiva, asuntoon kohdistunut muutosrakentaminen on ollut työnjäljiltään epäilyttävän vihjaava. Monet epäkohdat ovat olleet sellaisia, että niiden äärelle pitää erikseen pysähtyä ja selittää itselleen, miksi siinä voisi olla jotain, mille ehkä pitäisi tehdä jotain eli jos kävelee olohuoneesta keittiöön, ei sillä matkalla sinänsä joka kerran huomioi mitään sellaista, mikä saisi ajattelemaan, että "onpa kauhean näköinen", mutta useisiin kymmeniin pikkuseikkoihin kohonnut määrä epäkohtia on kuitenkin aika paljon, mitä täydentävät asunnon ulkopuoliset sellaiset.

"Onkohan siitä montakin vuotta, kun nämä metalliset ikkunalaudat viimeksi maalattiin?"
"Tämän lattian on tarkoituskin pitää tällaista raksuvaa ääntä?"
"Katoppa. Onkin mennyt sutien tuosta metalliosan päältä."
"Mitäs nämä kolhaisun näköiset tuossa seinässä? Noh, ainakin lämpöpatteri on paikoillaan, vaikka onkin pitänyt väistellä pistorasioita noilla vesiputkilla."
"Ei aivan jaksa tuo paikkaansa vaihtanut poistoilmaventtiili vetää ilmaa tuolta toisesta huoneesta asti."
"Kummallisia tiiliseinien päälle lennähtäneitä laastiroiskeiden jälkiä."
"Miksihän tuo avokäytävän valokytkin on piilossa tuon jälkeenpäin lisätyn putken alla?"
"Pitäisiköhän näitä tiedotteita olla englanniksikin, kun kerran asukkaista useat eivät ole kantasuomalaisia?"

toimiston työntekijöiden kikkailemista

Monenlaista olisi mainittavaksi, hyvää sekä pahaa, mutta siinä on käyttökelpoista ihmeellisyyttä, kuinka eräs toimiston vanhemmista työntekijöistä ikään kuin piileskeli sermin takana ja kuikuili sieltä sitten kuin olisi jonkinlainen tiirailija. Hän jatkoi sitä ainakin nelisen minuuttia, eikä muu paikalla ollut toimiston väki sitä erityisemmin huomioinut. Myöhemmin samana päivänä päätyi sattumalta(?) ottamaan selvää elokuvasta Detective Downs, jonka kansikuvituksena oli downsyndroomainen mies raottomassa sälekaihdinta nähdäkseen jotain selvemmin. Ei ehkä aivan tästä eteenpäin, mutta "down jacket"-takeista tuli joidenkin kuvittelemana jonkinlainen symboli jonkinlaiselle vihjailulle, mihin tämä toimiston työntekijä ehkä jotenkin otti osaakin. Toisaalta, vielä tätä paljon myöhemmin tuli tajunneeksi, että myös vuoden 1982 elokuvan Hanky Panky kansikuvituksessa on sälekaihtimentapaisten välistä katselua (toisena vilkuilijana "kikkarapäinen" Gene Wilderin roolihahmo Michael Jordon). Ja onhan sitten tosin myös elokuva Body Double, jonka kansikuvassa raotetaan sälekaihdinta ja jossa Bill Maherin näköinen päähenkilö tiirailee kameralla naisia asunnoissaan.

asukasta ei varoiteta merkittävästi ja yli viikon kestävistä äänihäiriöitä aiheuttavuuksista

Ylemmän asunnosta kuului ilmeisesti peruskorjauksen ääniä entisen asukkaan poismuuttamisen jäljiltä, mihin sisältyi yli viikon kestävää voimakasäänistä raahailua, kolkuttelua, nirskuttelua, riuhtomista ja kaikenlaista lattiaan ropistelua ja tipauttelua. Minkäänlaista käsitystä sellaisesta, miltä esim. painavan metallisen työkalun, isokokoisen muun esineen tai naulojen tipauttelusta aiheutuva ääni voisi kuulostaa alempana asuvasta, ei työntekijällä tuntunut olevan. Parin kerran asuntojen välisen parvekkeen seinänviereisestä välistä tipahtaa jonkinlaista hyllylevyä asunnon ikkunalaudan maaleja vielä vähemmän enemmän siinä samalla rikkoen siihen iskeytyessään. Nauloja ym. tipahtelee parvekkeelle ja pihanurmelle runsaassa määrin, sekä jotain rimaa ja pienempää puulevyä.

Ulkona näytti noina päivinä olleen yksi henkilöauto siten parkkeerattuna ja työpäivän mittaisin ajoituksin, että se oli varmaankin sellaisen henkilön, joka on tekemässä töitä tässä talossa ja koska ylemmästä asunnosta ei kuulu puhetta, vaan pelkkää "jonkinlaista työn ääntä". Siellä ei sitten kait ollut kuin yksi henkilö tekemässä jonkinlaista purku- ja korjaustyötä. Pihalla ei mitään logollisiakaan autoja näy. Käyty jättämässä purkutyön kohteena olevan asunnon oveen tulostettu lappu, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä kertoakseen, mikä on arvio työn kestosta ja jatkuuko tehty työ samanlaisesti häiritseviä ääniä tuottavana, mutta eihän siihen tietenkään reagoitu ottamalla yhteyttä, vaikka sen varmuuden vuoksi englanniksikin kirjoitti.

Lappeenrannan Asuntopalvelu informoi erikseen puhelimitse kysyttäessä, että entinen asukas on tosiaan muuttanut pois ja että kuun loppuun mennessä pitäisi viimeistään olla jotain valmiiksi saatuna. Kyseisellä asiakaspalvelijalla ei ollut tietoa, onko kyse kenen palkkaamasta purku- ja kenties korjaustöiden tekijästä, mutta jos moinen työnteko olisi Lappeenrannan Asuntopalvelun maksamaa, olisi isännöitsijällä varmastikin ollut suurpiirteinen arvio käytössään työhön menevästä ajasta, jolloin hän olisi voinut halutessaan tajuta, että varmastikin häiritsevistä äänistä olisi hyvätapaista mainita myös asunnon lähellä asuville muille asukkaille, mutta eihän sellaista tietenkään tehty.

asukkaissa paljon ulkomaalaisia, mutta kaikki tiedotteet ym. suomeksi

Kun pieni muutaman A4-sivun vievä tiedote pläntätään ilmoitustauluun niin korkealle, etteivät lyhytkasvuisemmat näe sinne asti edes lukea ja muillakin on lukemisessa vaikeuksia monin kellonajoin, koska valaistusta niillä kohdin ei ole kovinkaan paljon, eikä tiedotetta ole kirjoitettu kuin suomeksi, eikä samaista tiedotetta ole saatavilla sähköisessä asiointipalvelussa, eikä Lappeenrannan Asuntopalvelun verkkosivuilla, eikä sähköpostitse, saa siitä(kin) erään syyn ihmetellä, millä perustein joitain kerrostaloja ja asukkaillepäin suoritettavaa viestintää pidetään keinotekoisen huonompilaatuisina?

Ilmoitustauluihin toisinaan jotain laittavat työmiehet (harvemmin ovat naisia olleet) saattavat käyttää omia teippejään kiinnittääkseen tiedotteen korkkitauluun, viereiseen puuoveen tai parin metrin päässä olevaan käytäväoven lasiin. Korkkitauluun pitäisi kai erikseen pyytää tuomaan sen verran nastoja, että niillä voisi kiinnittää niin monta A4-kokoista paperia kuin kyseiseen korkkitauluun mahtuu, jottei joidenkin tiedotteiden kiinnittäjien tarvitsi irrottaa muista korkkitauluun nastalla kiinnitetyistä tiedotteista yhtä nastaa, jotta sillä yhdellä saa kiinnitettyä sen tiedotteen, joka voi sitten lepatella tuulen riepoteltavana ja jota ei tietenkään voida lähettää myös sähköisesti. Käytettävissä on myös toisenlainen ilmoitustaulu, mutta se on pitkälti vakiotiedotteille varattu, mitkä nekin ovat vain suomeksi, vaikka prosentuaalisesti talossa asuu suuri joukko ihmisiä, jotka eivät puhu suomenkieltä ehkä ollenkaan.

Sellaisten tiedotteiden pois ottaminen, joiden ajankohtaisuus on mennyt jo ohitse, ei aina, jos useinkaan, sälyty niiden kiinnittäjän tehtäväksi, joten niiden poistumista voi ajatella eräänlaisena hitaana kilpailuna, missä kahden vierekkäisen kerrostalon ulko-oviin ja muihin kohtiin kiinnitettyjä tiedotteita alkaa poistumaan hyvin eri tahtiin ja missä viimeinen saattaa poistua esim. kahdeksan viikon kuluttua tiedotteen ajankohtaisuuden päättymisestä. Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että tiedotteen päivämäärä on hyvinkin selkeästi näkyvissä kerrostalon ovesta sisään menevälle. Ikään kuin jonkinlainen tiedotteiden pois ottamisen kammo vaivaisi useita ihmisiä. Voisi luulla, että nykyaikana tiedotteen kiinnittävä taho pystyisi kytkeytymään hetkellisesti kiinteistönhuollon tietojärjestelmään viestiäkseen, että tietyn tiedotteen voi ottaa pois siitä ja siitä päivästä alkaen, jolloin kiinteistönhuollon tietojärjestelmä informoisi automaattisesti aluevastaavalle kiinteistönhuoltajalle sitten, kun voi jo alkaa ottamaan tiedotetta pois, mutta ehkä siinä on jotain kätkettyä, muiden puolesta tehtävää ludditismia esim. kiinteistöhuollon tietojärjestelmäkehityksestä vastaavan osalta, ettei mihinkään niin hienoon ole ryhdytty.