Höperön pitkänimistä asujaa ennen Deathloop-pelin antagonistiksi tyyliteltyä Bötrymm-naapuria

Eräällä samalla puolen asuintaloa joitakin kuukausia vuonna 2023 oli asunut joku, jolla ainakin olevinaan oli pitkä ja moniosainen nimi. Lappeenrannan Asuntopalvelu vaikuttaa huvittuvan toistuvasti siitä, että voi sijoittaa taloon sellaisia ihmisiä, joilla on jotenkin erityisen merkityksellinen nimi ja mututilastollisestikin ottaen epätodennäköisesti "taas kerran" jonkin muun niminen kuin jokin "ihan tavallinen". Kyseinen nimi oli niin pitkä ja moniosainen, ettei se mahtunut kunnolla edes nimitauluun. Ikään kuin ei voisi joitain osia nimestä jättää pois? Samaisen vuoden kesän aikana tuo nimi muuttui Bötrymm-nimiseksi, jota vastaavan henkilön sisäänmuuttamisen aikaan oli jätetty irtokirjaimia talon seinällä olevan postitusjärjestelmän päälle, joka on lähellä nimitaulua (lisätietoa kirjoituksessa, jossa kerrotaan asunnosta "Muhammed"). Saattoi liittyä myös erään EKHVA:n psykiatrin vastaanotolla tahallaan tekemäänsä "mmmmm..." mietintä-ääntä esittävyyteen, joka oli vain yksi monista keinoista, jolla hän pyrki vastaanotolleen omaehtoisesti hakeutunutta henkilöä ärsyttämään ja joka täten tulisi potentiaalisesti muistumaan/vaikuttamaan eri kontekstissa ja missä Lappeenrannan Asuntopalvelu aiemman vaikutelman perusteella mielellään auttaa (asukassijoittelu). Ei ollut tuokaan seikka jäänyt vain tuolla vastaanotolla paikalla olleiden tietoon, mikä selittynee sillä, että ne ärsyttämiset mitä hän teki oli osaltaan pohjusteltu jo toisaalla edellisinä päivinä ja täten hän vai eräänlaista velvollisuuttaan suoritti oman osuutensa häirinnästä.

Tämä Bötrymm lorotteli parvekkeen vedenpoistoputkesta toistakymmentä minuuttia vettä useamman kerran pian muuttamisensa jälkeen, mitä tapahtui aamuöisin neljän tai viiden aikoihin aikoihin, sekä joinakin aamupäivinä kuten 29.6.2023 klo 11.30 alkaen. Kun eräänä valoisampana hetkenä käy nurmelta vilkaisemassa mitä siellä tapahtuu, näkee jonkun viisikymppisen naisen hiukan kihartuneine mustine hiuksineen. Kasvoiltaan ei-aivan-vaalea, mutta ei kovin tummakaan. Huomasi tulleensa huomatuksi, mutta katsoi vain katsojaa ilman erityisempää eleilyä ja vetäytyi sitten hitaahkonlaisesti parvekkeen reunan taakse. Kysyin "what are you doing?", kun hän oli vielä näkyvissä, mutta ei sekään saanut edes mitään ilmereaktiota aikaan. Hän tuli pari päivää myöhemmin pesutupaan suunnilleen samoilla sekunneilla, kun menee itse sinne hakemaan pyykkejä. En käynyt siellä aiempaan viittailemaan, vaan sanoin vain "hello", mutten saanut siihenkään mitään vastausta. Mainitsin itsellä olevan varattu vuoro, mutta ei sanonut siihenkään mitään. Kysyi kuitenkin hetken kuluttua melko englanniksi ikään kuin neuvoa, miten toimia pesutuvassa, joten ohjeistin varaamaan ajan muutamalla sanalla ja poistuin paikalta pyykkini mukanani. Samana päivänä Bötrymm-nimisen pyykkitupailua (3.7.2023) esiintyi grillausta röökikatoksessa kolmen ulkomaalaisen tekemänä (ainutlaatuista, ei ole tapahtunut ehkä koskaan aiemmin). Niin, grillausta. Savut ja tulet. Kaikki grillaukseen tyypillisesti kuuluvat lisukkeet juomisineen ja jonkinlaisine keskusteluineen mukana. Otin vaivaantuneesti valokuvan tapahtuneesta ja menin jatkamaan tietokoneella pelaamista.

Bötrymmin kanssa suht samannäköinen, mutta rumempi ja lihavampi tuli toisinaan tuona kesänä vastaan rannan lähellä kulkevaa Rantareittiä lenkkeillessä. Häntä oltiin käyty "esittelemään" ennen kuin Bötrymm muutti asuntoonsa pari kerrosta ylemmäs eli hän tuli epäilyttävän usein vastaan lenkkeillessä, mikä kävi pidemmän päälle ärsyttämään. Vasta sitten, kun tuli vihdoin kokeilleeksi pelata peliä Deathloop, alkoi tajuamaan, että tässähän pyritään jäljittelemään ulkoasun osalta pelin antagonistia eli päävastustajaa. Pelissä päivä alkaa aina uudestaan ja uudestaan aikalooppina, mutta siinä ei ole valittavissa yhtään valkoihoista hahmoa, vaan jompi kumpi tummaihoisista. Muhammedkin otti hetipian jaloilla lattiaan iskevyyden ja esineiden kolhimisella äänentuottamisen käyttöön, kun alkoi pelaamaan tuota peliä (24.8.2023), mutta vähensi sitä mukaa, kun pelimekaniikka alkoi käydä tutuksi ja se alkoi sujua vauhdikkaammin. Ensimmäisen kerran moista tuon pelin aikaan aamuneljältä. Pelissä kaivosta ylös tullessa peli jopa ns. kaatui sen ainoan kerran ja siitä seurannutta hiljaisuutta tuli pilaamaan joku ulkona metelöivä random-öykkäri.

Jäi tarkemmin huomaamatta, mutta Bötrymm-asunnosta taidettiin muuttaa pois elokuussa 2023 tai ainakin päiväykselle 14.8.2023 klo 01.50 - 03.20 on tullut merkittyä, että Bötrymm-asunnosta on kuulunut toista tuntia jatkunutta tavaroiden siirtelyä ja kovareunaisilla esineillä tasopintojen tölvimistä vailla mitään järkevän oloista siirtämistä paikasta toiseen. Syksymmällä nimitaulussa olikin jo eri nimi. Sekin nimi oli jälleen eräs osoitus siitä, kuinka Lappeenrannan Asuntopalvelun possuilee asukkaiden sijoittamisten kanssa, sillä samoihin aikoihin, kun jonnekin ylemmäksi muuttaa ulkomaalainen henkilö, jolla on sukunimessään "tapa", on siitä vain parin päivän päästä jo paljon aikaisemmin annettu virastoaika henkilölle Tapanainen eli tavallaan teoriassa lämppäillään kokemaan kyseinen Tapanainen (tapa nainen) potentiaalisesti ärsyttävänä. Toisen samaisen talonpäädyn asukas pitää nimessään sanaa "song" ja tuli muuttaneeksi sinne sattumoisin samoihin aikaan, kun aloitti jatkamaan Cyberpunk 2077 -pelin Phantom Liberty -laajennusta, jossa tulee erityisen tutuksi henkilö, jota kutsutaan Songbirdiksi. Hän on pelissä netrunner ja kyseinen asukas taasen asuttaa samaa asuntoa, jossa Muhammed tai joku hänen tietämänsä käytti hyvin paljon aikaa ja vaivaa tömistelevään askeltamiseen. Tömistely loppuikin samoihin aikoihin, kun Muhammed muutti pois, mutta tilalle tuli henkilö, jonka nimessä on välimerkittömästi höperön paljon kirjaimia, mutta kuitenkin nimitauluun mahtuen.

Asunnon Dalfgren käyttäjä suoritti hänkin vedenlaskettelua sen moneen assosiaatioklusteriin liitettävyyden vuoksi

Ei ole aivan varmaa, onko siihen kohtaan, mihin Dalfgren-nimisen asunnon on kaatanut vettä pitkulaisesta, parilitraisesta lasipurkista, muodostanut jonkinlainen ruohoton alue niiden vedenkaatelujen vuoksi, sillä määristä ja tapahtumakerroista ei ole varmuutta. Siltikin kun tällaista kaatelua on riittämiin tapahtunut sellaisilla hetkillä, jolloin itsellä on meneillään jotain putkisuuteen tai virtaavuuteen liittyvää, on jo sellaisen perusteella voinut todeta ainakin itselleen kyseessä olevan taas yksi turhanpäiväinen häirikkö. Tämä virolainen(?) mieshenkilö ei ole käyttänyt Bötrymmin tapaan parvekkeen vedenpoistoputkea, vaan kaadellut vettä parvekkeen yli, mitä ensin arveli röökintumppauspurkiksi, mutta kaadettu vesi ei näyttänyt kovin likaiselta. Siitä hän kaateli joitakin kertoja eräänkin vuoden mittaan hitaahkolla tavalla. Ikään kuin sitä ei voisi tehdä vaikkapa keittiössään. Kyseisen asujan moiset häirinnän hetket olivat sijoittuneet mm. sellaisiin omien tekemisten hetkiin, jotain ohjelmistokoodausta, jossa mukana paljon Java-ohjelmointikielen erästä erityispiirrettä eli erilaiset "putkivirrat" kuten "FileOutputStream" ja "list.stream().filter(num -> num % 5 == 0).forEach(System.out::println);".

Eräs syy vedenlasketteluille, joita siis toisessa muodossaan kuuluu sisätiloissakin, on siinä, että asunnon Betsu asukkaat ja heidän tietty karjumistakin harrastava tuttavanaisensa ovat pyrkineet assosioittamaan itseensä kaikenlaista antiälykästä, jolla on jotain antitekemistä mm. matriisien, graafiteorioiden ja tekoälyn kanssa. Täten vedenlaskettelu liittyisi mm. puroisuuteen, joka taasen mm. Turhapuroon ja hänen risaiseen verkkopaitaansa, mistä päästään vedenkaatelupaikan vierellä olevaan risaiseen Klafjensan pöytään, joka sijaitsee hänen parvekkeensa betoniruudukkoisen kuvion muodostavan tasopinnan päällä. Turhapurosta päästään sitten myös assosiaatiolla mm. niissä elokuvissa näytelleeseen Marjatta Raitaan, josta taasen takaisin vedenkaatelupaikkaan, jonka luona valkoisista laudoista kasattuja parvekkeiden laitoja, joita löytyy kolmen puolin taloa. Vedenlaskettelusta nurmella on tavallaan hankala kertoa muille ihmisille, koska se saattaa aiheuttaa heidän mielessään sen, että käyvät ajattelemaan pissaavuuksia parvekkeista erkaantuvien vesiputkien vuoksi, mikä lienee eräs häirintäkeinon valinnan perusteistakin.

Miten asunnon Dalfgren käyttäjä voi höpöttää yhdelle henkilölle lähemmäs kahdeksan tuntia yhteen menoon?

Sinänsä kuitenkin melko harvinaista, että juuri hän osallistuisi kovin vahvasti häirintään, sillä sellaisen osalta eräät muut asukkaat ovat olleet paljon aktiivisempia. Toisaalta kesäisin (esim. perjantaina 30.6.2023, vähemmän vuonna 2024), mutta toisinaan syksyisinkin, hänen tapaistaan on ollut selittää taukoamatta jotain turhantärkeää yhdelle hänen parvekkeellaan olevalle henkilölle, jonka roolina on hetkittäin sanoa jotain vähäistä. Sitä voi ihmetellä, miten joku jaksaa pölöttää sillä tavoin jopa kahdeksan tuntia yhteen menoon useina päivinä, eikä tässä ole liioittelua kuin ehkä tunnin verran. Lopettelee kuitenkin aina viimeistään klo 22. Aiemmilta vuosilta on jäänyt vaikutelma, että kyse on virolaisista työmiehistä, mutta parveketta ulkoapäin katsoen ei koe voivansa päätellä kovinkaan paljoa työssä ansaitsemisien määristä, sillä useammallakin parvekkeella on lähinnä on joku rämä halpatuoli. Jotain tyylitajusta kertonee kuitenkin. Asunnon miesäijä puhuu paljon ja jotenkin rehentelevän kuuloisesti, olevinaan hetkellisesti hauskasti ja sitten taas ihan vaan paasaavasti kuin olisi paljon kerrottavaa siitä, miten huonossa tilassa jotkut asiat maailmassa ovat.