Jyskillä oli vielä jokunen vuosi sitten varsin erilaiset sisätilat, eikä niissä oltu huomioitu käyttää valaistusta tekemään tuotteita tarkemmin aistittavaksi. Voinee olettaa, että valaisun käyttö on nykyisellään osana konsernin sisäistä visuaalista ohjeistusta, mutta otettujen kuvien perusteella tulee mieleen, josko valaistuksen säädössä on käynyt jonkinlainen kömmähdys, sillä eräältä osin valaistus on näyttää jotenkin ns. överiksi menneeltä. Toisaalta, jonkinlaisia kömmähdyksenoloisia on muitakin kuten elektronisten hinnanilmoituslaitteiden alla olevan laitaliuskan olemisen eräässäkin kohtaa sinisehkö, kun se muissa kohdin on hyllyn harmaan värinen.

Asiakkaan kannalta on hyvin palvelevan tuntuista, kun samankaltaisia esineitä on kerralla useita esillä ja ne ovat kaikki keskenään toisistaan pikemminkin hienoisesti eroavia kuin kovin radikaalisti erilaisia, sillä tällainen on mielelle vähemmän kuormittavaa mietittävää. Jysk ei kuitenkaan millään meinaa päästää irti haluistaan laittaa pienesineiden säilytykseen tarkoituiksi tuotteiksi sellaisia, joissa on jonkinlaisia reikiä, aukkoja tai kahvoja. Ikään kuin aina pitäisi olla jokin kolo, mihin tuo laittaa sormensa tai asettaakseen kätensä ottaakseen tuosta jostain korista kiinni, siirtääkseen sitä lähemmäs tai kauemmas.

Toisin kuin elintarvikkeita ja monenlaisia muita kodinesineitä myyvien tahojen, Jyskin ei ole tarvinnut miettiä niin laajalti, miten ne kaikki myyntituotteet saadaan esille jotenkin sopusointuisesti, mistä on sitten ollut seurauksena se, että vaikkei Jysk myykään kaikista luksukkaimmista luksukkaimpia tuotteita, siellä käymisestä voi saada hyvän aloitusfiiliksen, jos on tarkoitus käydä useammassakin myyntipaikassa sellaisessa tarkoituksessa, jossa esineiden avulla ylläpidetään tai parannetaan kodin/asunnon/kämpän viihtyisyyttä.