Kartalta ensi kertaa katsellessa mistähän kohdin sitä aloittelisi lenkkeilynsä ei ehkä ihan heti iske päätökseltä tuntuva varmuus ja metsäaluetta lähestyessä saattaisi haluta miettiä minkähänlaiset hetken ajaksi viimeiseksi jäävät näkymät toimisivat lenkkeilemisen haluun lisää virittävänä tekijänä. Vaihtoehtoina kun olisi mm. maaseutureittiä, moottorintien vierusta ja omakotitaloaluetta. Metsän tienoille lopulta saavuttuaan ei välttämättä vielä aivan tiedä, minkälaista lenkkeiltävyyttä odottaisi, mutta sittenhän se näkee, kun menee syvemmälle.
Taisi tulla valittua hyvä kohta aloitella lenkkeilyä, sillä tämä ylöspäin tasanteelle vievä huolitellun oloinen reitti on kuin retkeilijöiden parhaimmistoa ajatellen valmisteltu ja se mikä kelpaa heille, kelvannee vielä paremmin polkulenkkeilijöille.
Aamuvarhainen, juuri auringon nousemisen aikaan, on ollut erinomainen ajoituksen kannalta ja mikä samalla herättää mietteen siitä, onkohan tämä jälleen eräs sellainen paikka, missä monet eivät koskaan käy, eivätkä täten tiedä mitä menettävät.
Nonni, taas tällaista hyvin hoidettua metsäaluetta, mistä löytyy mm. samanaikaista hyvää näkyvyyttä ja leppoisan haastavaa maastoa. Miten tätä kaikkea kestää?
Metsässä lenkkeily on kätevä ja mielekäs keino poisorientoitua ylimääräisistä mietteistä ja samalla valmistella mieltään sellaiseen, minkä kokee enemmän merkittäväksi tjms.
Eihän tämä sinänsä mikään taikametsä ole, missä tavoitella leppoisissa maisemissa tehokasta lenkkeilysuoritetta, joten vaihteluiden mukaan saaminen on tavallaan olennainen osa kokemusta. Tuosta vähän tuota karumpaa hetkeksi ja sitten vielä hiukan tuota rujompaa, sillä yhtä lailla huolitellunlaista nekin ovat, vaikka tyyliltään ym. erilaisia.
Kaikkea ei tarvitse kokeilla, mutta voi sinnepäin vilkaista.
Kokenut polkulenkkeilijä tietää, ainakin suurinpiirtein, mikä on hänelle hyväksi, joten eihän hyvää tekevää rasittavuutta kannattane jättää käyttämättä.
Tällainen mäki aiheuttanee ylöspäin mennessä lähinnä tunnetta, että etenee hiukan hitaasti ja alaspäin mennessäkin se tuntunee lähinnä siirtymältä toisaanne mennessä.
Eräänä riskitekijänä voi olla se, että pois lähtemisen ajoittaminen voi viivästyä kuulostellessaan itsessään sitä, joskohan sitä on saanut tarpeeksi sillä erää ja ainahan sitä voisi vielä vähäsen.