Ovat nuo Komoot-kartat olleet jo pidempään erittäin luotettavan ja hyvin täsmäävän tuntuisia, mutta eräs lähestymisreitiksi ounasteltu, pyörällä kuljettavaksi meinattu polku, jolla olisi välttänyt vähän matkaa kulkemasta autotien viereistä pyörätietä ja olisi päässyt oikaisemaan itse asiaan eli hakeutumaan metsän sekaan, mihin laittaisi jonnekin pyörän parkkiin ja kävisi juoksahtelemaan poluilla, ei ollut aivan sellainen kuin kartta antoi ymmärtää sen olevan. Olikin tuo polku vain toisesta päästä hyvin merkitty ja helposti kuljettavissa, toisella suunnalla sillä kulkemista vaikeuttamassa ollen tiheähköksi käynyt kasvillisuus ja kaatunut puukin.
Metsätie tässä metsässä tarjoaa käytännöllisen muistisäännön muodostamisen mahdollisuuden, sillä se joko rajaa sisäänsä tai antaa metsäalueen ulottua vain vähän sen ulkopuolelle. Se ei suuremmin haaraudu, vaan sitä seuratesssaan tulee palaamaan takaisin lähtökohtaan, joten pyörällä saapuessaan saattanee tuntea halukkuutta kurvailla ja kaahailla sillä ennen asettumista johonkin kohdin, varsinkin kun olemattomat epätasaisuudet eivät ole suuremmin vaivaksi.
Eihän tämä aivan valtavan laaja metsäalue ole, mutta siellä on paljon mahdollisuuksia satunnaistaa kulkemisiaan ja missä monet reittiosuuksista ovat siinä määrin tasaisia kuin polkualusta voi tasainen olla. Vauhtia voi ja jaksaa täten pitää yllä pitkäänkin. Risteyskohdissa on jonkinlaista keskittymää metsäalueen keskellä ja yhdeltä metsätien laidalta metsätien toisella puolen. Hetkellistä eksymisen mahdollisuuden tunnetta voi esiintyä, mutta ei se oikeastaan ole kummoisempi peruste käydä katselemaan karttaa kesken lenkkeilynsä.
Vähempiin maisemien ja alustojen vaihteluun metsälenkkeilyssä kenties liikaakin tottuneille, jos vaikka olisi aiemmin asunut tältä osin toisenlaisessa paikkaa tai jos polkulenkkeily on jotain uudehkon tuntuista, voivat runsaasti kallioisemmat osuudet saada tuntemaan "ei juma, vähänkö tämä on kivaa"-tuntemuksia. Tai no, siltähän se pitkälti joka tapauksessa tuntuu. Tasaisehkoihin ja hiukan pehmeämpiin reittiosuuksiin yhdistettynä näistä saa mielekästä vaihtelua pitkään yhteen menoon jatkuvaan hurvitteluun, missä fiilistä saattaa jonkin verran rikkoa ajautumiset reittiosuuksille, missä on jo peruutettava takaisin tai lenkkeiltävä hetki metsätiellä, josko sieltä löytyisi jokin satunnainen tilaisuus palata takaisin metsäpoluille.
Tässä metsässä ei oikeastaan ole mitään erityisen vaativia osuuksia tai ainakaan haastavampaankin polkulenkkeilyyn tottuneelle vaikeatasoiseksi joihinkin puihin kiinnitetyin symbolein merkityt reittiosuudet voivat tuntua hiukan huvittaviltakin. Hieman maanpinnasta kohollaan olevat juuret ovat suunnilleen sitä haastavinta, mitä tästä metsästä löytyy, mikä voi olla tavoitteen mukaistakin.
Mutaisuus ja liika vetisyys ei oikeastaan ole toivottua, kun tarkoitus on pitää vauhtia yllä ja kengät puhtaina. Joiltain osin vesi ei ole vaikuttanut imeytyvän maaperään muutamassa päivässäkään. Joiltain osin reittiosuus voisi parantua, jos antaisi auringon helottaa muutaman päivän. Isompien lätäkköjen kohdalla saattaa tuntea hiukan pettyneisyyttäkin, sillä niiden ääreen saavuttuaan ei välttämättä ole mitään kätevää reittiä edetä, vaan on palattava johonkin takaisin.
Voisi sanoa, että hyvään, lenkkeilyyn sopivaan metsään sisältyy monenlaisia vaihtoehtoja, eikä suhteessa tyyliteltyympään metsäalueeseen nähden karmeampi osuus ole välttämättä ollenkaan pahitteeksi kaikkeen muuhun tarjolla olevaan yhdistettynä. Näitä metsäalueita hoitavat ovat hekin antaneet arvionsa tällaisille reittiosuuksille, mistä osoituksena joissain puissa olevat symbolit luonnehtimassa kyseisten reittien vaativuutta tjs.
Sana "elämyksellinen" voisi hyvinkin luonnehtia sitä, miltä siistityt ja nätistetyt metsäalueet näyttävät, sillä saahan sellaisesta itselleen paljolti toisenlaiset tuntemukset kuin "sellaisenaan olemaan jätetystä" metsästä. Eikö vaan ole komiaa, katsos?