Satelee hiukan, mutta mitäpä tuosta. Tällä kertaa erilainen aloitus, reitin kulkiessa siinä tiheästi istutettujen puiden välistä.

Aluejaossa metsän tavalliset käyttäjät eivät jääneet häviölle, sillä varoituskyltit lähinnä mainitsevat ehdottoman kieltävästi, että josko kulkijat menisivät mieluummin toisaalle siinä lähistöllä, sillä sielläkin on riittämiin metsäaluetta käytettäväksi.

Noniin, sieltähän se sitten lähettyviltä löytyykin se reitti, josta pääsee lenkkeilymaastoon. Kivet ja juuret mukavasti tervetulemast toivottamassa.

Tästä vielä näiden sähkölinjojen alitse ja sitten.

Valokuvaaminenkin helpompaa hieman märempänä päivänä, kun värit toistuvat ympäristössä ja kuvaruudulla tavoitellun mukaisena ilman erityisempää säätämisen vaivaakin.

Sinänsä varsin helppo tulla päätyneeksi takaisin metsätielle, sillä vaikka metsemmässä polkujen risteyksiä kohtalaisen useita onkin, tulee vaikkapa ohjesääntöä "ei samaa reittiä kuin mitä on sisältänyt muutamaan viimeisimpään reittiosuuteen" noudattaessa sinne metsätielle takaisin päätyneeksi. Se voi sitten tarkoittaa joko perääntymistä sinnepäin, mistä tulikin tai siirtymistä seuraavaan mahdolliseen puikahduskohtaan tai mitä sääntöä sitten keksiikin käydä noudattamaan.

Näinä hetkinä sitä jotenkin ymmärtää Pelaaja-lehden artikkeliesittelyjen onelinereita. Ei se niin helppoa ole keksiä just hyvää luonnehdintaa.

Näitähän sitä paljolti tultiinkin hakemaan eli ensisijaisesti polkulenkkeilyjen ei pidäkään olla liian helppoa, vaan jatkuvaa sopivasti rasittavuutta joissain rajoissa, missä sopivuuteen vaikuttavat mm. nousut ja muu sellainen, mistä mieli ehtii hyvässä näkyvyydessä muodostamaan aavistuksia ja ennakointeja.

Huolitellun oloinen reittiosuus, jossa kaartuvuutta on vähäisenlaisesti ja näkyvyyttä pitkälle, tuntuu sateisempana aikana ehkä jopa enemmän paikalta, jolle voi antaa mahdollisuuden saada itsensä unohtamaan, missä onkaan.

Aamuvarhaisella, jolloin oli auringoista ja aurinko juuri nousemassa, tämäkin tuntui aivan erilaiselta. Silti kelpaa.

Jooei, ei tämä osuus tunnu sen mielenkiintoisemmalta märempänäkään aikana. Näyttää paremmin maastopyörällä crossailuun sopivalta, mutta toisaalta ei tämä metsä taida olla erityisesti sellaiseen toimintaan optimoitu.

Tuossa voisi olla eräs suunnan poikkeuttamisen kohta. Ehkäpä sitä jatkaa sinne tai ehkäpä kuitenkin suuntaa tuonne, mikä tuntuu samalta, mitä on ollut juuri meneillään.

Tämä mäki ei tunnu märempänä päivänä sen vetoavammalta. Onkohan se jotenkin kengistä kiinni?

Eräällä metsän laidalla on aitaamalla erotettu sitä aluetta, mihin satunnaisten kulkijoiden ei pitäisi mennä, mutta näyttäisi joku kuitenkin tehneen aitaan isohkon aukon kenties juuri kiellon vastaista tarkoitusta varten. Olisihan siinä ollut ihan vähän matkan päässä erikseen tehty mahdollisuuskin kiertää koko aitarakennelma.

Sateisella säällä saattaisi olla perusteltua muistuttaa itselleen siitä, että savisuus voi tehdä lenkkeilyalustasta varsin liukkaan. Sinänsä sellainen tarjoaa vinkeän kokemuksen, kun ensin tajuaa olevansa ajautumassa paljolti hallitsemattomasti kaatumisvaiheeseen, jolloin mieli käy luomaan mielikuvallista aavistusta sille, miten tilanne tarkemmin ottaen etenee ja mihin ehtii käymään hiukan varautumaan, mutta johon ehtii tulla kahteen kertaan muutos asentovaihdon aikaan saamisen vuoksi ja joista molemmat aiheuttavat mielikuvallisen aavistuksen alkamisen uudelleen ja täten myös tapahtuvaiselta tuntuvuuksien jonkinlaisien varautumisien erilaistumista. Tässä tapauksessa tilanne päättyi luisumiseen metsätielle asti, polviasentoon ja käsivoimin itsensä maahan kaatumattomana pitäen.