Tässä metsässä on niin paljon laajuisuutta, ettei ihan heti tarvitse käydä vaivaantumaan sen reunojen tulemisesta liian tutuiksi. Ensisäntäilyillä nähdystä voi ounastella, että "täällähän on kaikkea" ja paljonhan sitä onkin. Kun näitä kivikkoisuuksia ja juurisuuksia näin runsaassa määrin näistä kuvista katsoo, tuntunee ettei se ehkä aivan parasta olisi, jos olisi pelkkää näitä, mutta kyllä nimittäin vetoaa.
Näitä polkuja lenkkeillessä ei välttämättä sen kummemmin mieti, mitä on hetken kuluttua tekemässä, vaan ehkäpä sitä vain antaa tällaiselle selkeämetsäisyydelle tilaisuuden muistuttaa siitä, kuinka mukava siellä on oleskella siinä lenkkeilemisen tarkoituksessa.
Suunnitelmallisuus ei olisi sana, joka luonnehtisi sitä, miten näissä metsissä tulisi lenkkeilleeksi, sillä on vain ne eräät tarkoitukset, jotka voi lenkkeilemällä saavuttaa ja kaikki muu siinä välissä voi olla enemmän tai vähemmän satunnaista.
Sitähän voisi vaikka tottua ajattelemaan, että jääköön nämä, sanoisiko, epämääräisemmät polut muuhun käyttöön, kaikkine liikoine kasvilliksuuksineen, vähäisempinä näkyvyyksineen, polkuohuisuuksineen ym., mutta sitenhän siinä vähintäänkin kävisi kuitenkin, että lenkkeilysuunnan ollessa näiden suuntaan ja lenkkeilyyn lämppäilyn ollessa jo pitkällä, kelpaisi nämäkin oikein hyvin.
Jotkin metsätiemäiset reitit antavat mahdollisuuden spekuloida mutulla, minkälaisia luokituksia nille on kenties annettu, sillä ne muistuttavat sellaisia metsäteitä, jotka eivät saa sellaista huolittelua osakseen, missä viherkasvillisuus ei kasvaisi alustan läpi, missä alusta ei muuntuisi muhkuraisemmaksi, missä muutamat kivisyydet tulevat esille sääolosuhteiden vuoksi, missä metsätien laidalla ei ole niin sekamelskaisesti erilaista ja erikokoista kasvillisuutta/puita ym. Toisaalta sitä ei tullut erikseen selvitelleeksi, ovatko jotkin reitit erikseen määritelty johonkin kuluttavampaan käyttöön, mikä tekisi alustan kunnon ylläpitämisen tarkoituksenmukaisuudesta erilaista.
Niin, täälläpäin taisi olla niitä hiihtokisojakin toisinaan, mikä selittänee näitä leveähköjä teitä?
Olikohan niin, että näillä main kannattanee pitää kuulokkeet pois korviltaan, että voi huomioida milloin takaa tullaan jollain vauhdikkaalla kulkupelillä kuten maastopyörällä? Jokin tässä alustassa ikään kuin vihjaa, että sen laittamisessa on pyritty huomioimaan enemmän joitain muita lenkkeilijöitä?