Ihmisillä on tapana haluta, että valitessaan ottavansa jotain käyttöön tai antaessaan hyväksyntänsä jollekin olla jonkinlainen, ettei silloin tulisi mieleen mitään sellaista, joka ei olisi tällaista vastaan. On silleen helpompaa tehdä se valinta, kun ei tarvitse miettiä liikoja. Kaikenlaisten julkistusten ja maineiden osalta yhdet jos toisetkin tuolla jossain koettavat jo pidemmältä ajalta ennakkoon varmistella, että niillä valitsijoilla olisi heidän kannaltaan sopiva orientoituneisuus eli "jottei heidän tarvitsisi harkita ollenkaan", vaan voisivat pitäytyä niiden mieleenjuolahtamisiensa aiheuttamissa tyytyväisyyden tuntemuksissa. Toiset sitten saattanevat tehdä päätöksen, kampittaakseen, tehdä joko itsenään tai muiden avustuksella vaikeammaksi niille valitsijoille tehdä sitä valintaansa ainakaan siihen suuntaan, missä valinta tulisi kohdistuneeksi sellaiseen, mikä ei juuri heille käy.

Jonkin käyttöön hyväksymisen hetki tapaa luoda ihmisten mielissä myöhemminkin muistuttavaa tuntumaa siitä, että he itse ovat itsensä arvoisia, koska ovat voineet ja halunneet valita sellaista, mikä kelpaa hyvin. Kyse on siis myös kokemusmaailman suojelemisesta, sillä jonkinlainen tottumus on opettanut tai antanut ymmärtää, että se ei ole vakavaa tjm., jos myöhemmin ilmenee, "ettei se nyt ihan justiinsa" kunhan se valintatilanne on ollut "silleen justiinsa".

Voisiko kuitenkin olla niinkin, että jonkinlainen "uhkarohkeus" ei aiheutuisi valitsijalle hänen tunteitaan turmelevaksi, jos hän vain ennalta muodostaa olettamuksia siitä, missä jotakuinkin rajoissa tapahtumat, tapahtumien kulut, erilaiset ilmentymät ym. pysyttäytynevät? Vaikkei se moneen käyttöön ehkä kovin hyvä perustelu olekaan, olisi todettavissa, että ovathan monet kuitenkin joutuneet jos eivät välttämättä omaan elämäänsä vaikuttavasti, mutta muutoin tunnistettavasta, että luulotelmat eivät ole tulleet toteutuneeksi täysmääräisesti tai niiden vuoksi on aiheutunut muutakin, jotka taasen eivät niin kelpaisi tai ehkäpä jo luulotelmien ollessa vielä muodostumiseltaan jossain välivaiheessa, on ihmeteltävissä "miten tämä/nämä voivat tulla hyväksytyiksi".

Kokemusmaailmansa suojelemisessa on päätöksenteko erilaista, kun kyse on ihmisten kohtaamisesta fyysisessä paikassa monen monien muiden ollessa lähettyvillä, jonkun toisen nähden tai kun kyse on ihmisten, jos ei toinen toistensa huomioinneista tietoiseksi pääsemisestä, niin siitä tunteesta, että "tässä ollaan samalla digitaalisella alustalla", kun vertaa niitä siihen, että se digitaalinen alusta on useimmille heistä eri, mutta samanlainen ja joidenkin assosioivien tekijöiden "yhteenkytkemä". Täytyisikö silti olla huolissaan siitä, miten jonkun toisen ihmisen samalla digitaalisella alustalla toimivan käytös, ilmaisutavat ym. eivät tunnu yhteensopivilta sen henkilön halujen, mietteiden ym. kanssa, jos se alusta on heille kaikilla erikseen asennettu ja heidän itsensä laajalti hallittavissa? Olisiko näkemys tältä osin erilainen, jos kyse ei ole alustasta, jolla on esim. parisataa käyttäjää, vaan sillä olisi jo esim. satoja tuhansia käyttäjiä ja jotka eivät siis joutuisi minkään välttämättömyyden vuoksi antautumaan muiden tuottamille vaikutteille ym. alttiiksi?

Itseilmaisussa ei välttämättä tavoitella paljoakaan muihin vaikuttavuutta, vaan vaikkapa viihdyttävyyttä tai esitellään kehittymisensä edistymisestä, mutta muutoksia aikaansaavalle vaikuttamiselle on varmaankin käyttönsä. Voipa jossain podcast-lähetyksessä olla ollut haastateltavana kaupungin tapahtumasuunnittelija ja maankäyttökaavoittaja, joista toinen keskittyy tapahtumien sisältöön ja ilmeikkyyteen, toisen keskittyessä enemmän siihen, minkälaiseksi alueita pitäisi muuntaa, jotta ne sopivat monikäyttöisesti mm. erilaisille tapahtumilla ja missä myös ihmisten kulkuvirrat ja muut toimijat tulevat huomioiduksi. Siinä olisi siis kyse kaupungin elinvoimaisuudesta, mutta pikanttia olisikin sanottu "ehkä aiemmin on jo tultu jo liiankin pitkään tehtyä asioita niin kuin aina ennenkin", sillä sehän tarkoittanee, että aiemmat luulotelmat siitä, että "näin on hyvä jatkaa, nämä ovat hyvät tavoitteet ja näillä tavoin asiat sujuvat" olivatkin "pelkkää puhetta", eikä sitä ollut kummoisemmin toisenlaiseksi tehneet kaikki ne monet tahot, joilla olisi ollut mahdollisuuksia esittää mielipiteensä ja kenties ryhtyä toimeen toisenlaistamiseksi. Joidenkin roolien kauttan toimivien vaihtumisestako se olikin kiinni, että saatiin uutta draivia tai ainakin että saatiin kuulluksi tunnustus siitä, että olisihan sitä voinut jo paljon aiemminkin ryhtyä toimeen? Olisikohan auttanut, jos asukkailla olisi tottumusta vaikuttaa muutenkin kuin vaaleilla ja annettuihin kyselyihin harvoin vastaamalla?

Sitä toki voisi tapahtua, että samaa digitaalista alustaa siten käyttämällä, että sen avulla ja sinne tuotettua sisältöä muiden nähtäväksi laittamalla, nämä eri henkilöiden tuottamat näyttämiset voivat tulla kohdanneeksi viitteellisesti jossain siellä, missä niistä molemmista (ja paljon muustakin) voidaan keskustella kenen tahansa toimesta. Tuolloin sisällöntuottamiset tottuneisuuttaan joihinkin näkökulmiinsa rajautuneelta voivat olla tavallaan yhteensopimattomia sellaisen henkilön sisällöntuottamisen kanssa, joka saattaa useinkin motivoitua tuomaan puheeksi alueellisia epäkohtia, missä sitten nolostautumaan joutuvat monet tahot eri yritysten työntekijöistä päättäjiin, asukkaista opiskelijoihin tjm. Mitä suuremmassa määrin se tottuneisuuttaan joihinkin näkökulmiinsa rajautunut on sovittanut viestintänsä jonkin edustamansa tahon toimintaan, sitä enemmän hän saattaa kokea, että "tämä on hänen elämäänsä, tämä osoittaa hänen vakaumuksensa ja tästä ei helpolla jousteta". Se voi olla hänelle helpompaa olla eri mieltä toisen sellaisen kanssa, joka tottuneisuuttaan edustaa vastaavanlaisesta jotain toista tahoa, joka on "perinteisesti" paljolti sitä vastaan, mitä hän on, sillä tuolloin sentään hän voi helpommin ennakoida, miten itse ottaa vastaan vastapuolen viestinnän ja miten muut kokevat heidän erimielisyytensä, mutta entäpä joku ulkopuolinen ilman minkäänlaista velvollisuutta olla kenellekään mieliksi tai olla samalla puolella? Sehän voisi olla ihan parasta, mitä siitä aiheutuisi?

"Yksinään ei pärjää" on monesti toisteltu sloganin tapainen, mitä varsinkin oppilaitokset monine koulutusaloineen voivat mieluusti toistella ja mahdollisesti juuri tuossa jyrkänlaisessa muodossa, mikä piiloviestinee siitä, kuinka ilman strukturoitua opettamista ei olisi asiantuntijoita ja alansa osaajia, eikä erilaisiin muiden tahojen tarpeisiin riitä, että vähän täydentelee osaamistaan ja tietämystään sieltä täältä, vaan tarvitaan osaajien joukko, jotta tekemisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen saadaan sujuvuutta. Se tosin jää sanomatta, että monella alalla on niin paljon opeteltavissa ja käytettävissä olevaa, käytäntöjen muodostamiset niiden käyttämiselle siihen lisäksi, ettei nelivuotiseen koulutukseen saa sisällytettyä paljoakaan sitä kaikkea. Varsinkaan, kun aiherajat eivät tapaa pitäytyä yhden koulutusalan rajoissa. Täten, jos yksilö haluaa omatoimisesti kehittää itsestään monikykenevän ajattelijan ja viestijän, ei sitä ainakaan sen vuoksi pitäne olla aloittamatta, että merkittäviksi kokemilleen asioille olisi jo teoreettiset kannanottajansa, joille saatu koulutus takaisi sellaisenaan asiantuntijakyvykkyyden, josta ei mitään puuttuisi.

Entäpä jos ikää ja kokemusta maailmasta ei vain ole karttunut vielä niin paljon, että jaksaisi kestää hetkeäkään sitä jotain, mitä jotkut muut "nettiin tuuttaavat" tai ei vain ole vielä sellaista ymmärrystä saavutettavissa, että voisi esittää tarkka-arvioisen näkemyksen jostain asiasta..? Niinno, ei ainakaan tästä digitaalisesta alustasta se aiheudu, että viestimisen tai viestimisen valmistelun hetkellä joutuisi kokemaan mitään, mikä olisi kokemusmaailman kelpoisuuden kannalta ongelmallista tjs., koska ne toiset eivät ole viestimisiensä kanssa lähimainkaan, ellei heitä ole erikseen pyydetty olemaan tämän julkaisusovelluksen saman instanssin käyttäjänä.