Sehän olisi jonkinlaista toimintaan ryhtymiseen larppaamista, jos sen vuoksi ei olisi todellisia syitä koettaa saada muutoksia aikaan yhdessä muiden kanssa tai saada muita ryhtymään tekemään sitä jotain, että kaikki olisi järjestettävissä tai saavutettavissa ihan tuosta vaan tekoälyjen avulla. Tämänkin kirjoituksen osalta on ensin nähty syyt kertoa kymmenenellä eri tavalla, mitä yksilöiden katalysoinnista vaikuttamaan olisi sanottavaa ja sanottu ne omin sanoin. Sen jälkeen tekoälyä ei päästetty lähellekään kuin kirjoitetun pelkistystä, minkä pohjalta muodostettiin tekstin toimivuudessa avustavia kuvia. Siinä tulikin samalla esille se, ettei tekoälyäkään voi vain pyytää kerran tekemään jotain, jos tarkoituksena on osallistuttaa itseään kuvituksen muodostumisessa. Oletettavasti ei hyödyttäisi sekään, jos tekoälylle tarjoaisi ennalta käyttöön kaiken tiedon itsestään haluineen, tavoitteineen kaikkineen, sillä toisinaan sitä voi haluta tehdä jotain aivan toisenlaista kuin ennen ja olisiko se elämänsä viettämistäkään, jos vain tyytyy jo kolmanteen ehdotukseen?

Tekoälyn kanssa keskustelu voi olla hyvinkin brainstormaavaa ja pidemmälle edetessä voi milloin vain heittää suurimman osan ideoinnista menemään ja palata johonkin aiempaan esille virittyneiden mietteiden ja mieltymysten kanssa aloittaakseen toisenlaisen yritelmän kuten luovassa prosessissa konsanaan. Liiallisessa itse kerralla miettimisessä ja kaikenlaisen toistuvaisen jatkuvassa tekemisessä voi olla sekin ongelma, että sitä poisorientoituu laajempaan ja hienoisempaan ajattelemiseen jaksavuudesta, sekä miettimisjaksavuuskin tyrehtyy, mikä pätee sitä paremmin, mihin kaikkeen vähemmän tottumattomaan muuhun joutuu ajatuksissaan poikkeamaan. Tekoäly on täten tarjonnut hetkittäisiä sujuvuusavusteisuuksia ilman, että on tuntunut siltä, että on antanut ohjat sille tai oikeastaan sellaisille, sillä tässä kirjoituksessa olevia kuvia on tehty rinnakkain kolmen eri tekoälyn kanssa.

Jokainen eri tekoäly sai alkuun saman keskustelun aloituksen ja mistä keskustelu alkoi ajautua minne sinne ajautuikin ja missä ensijaisena pyrkimyksenä oli muodostaa sitä promptia, jolla kuvat varsinaisesti muodostettaisiin. Jossain määrin tekoäly teki ideointia hiukan liiankin helpoksi, sillä jonkin aikaa erilaisista vaatimuksista mm. piirustustyylin, henkilöhahmojen ja rajoitteiden osalta keskusteltua, alkoi ilmetä eri kuvangenerointikerroilla muodostuvan liiankin vähän varioituvuutta, mitä tuli esim. huonetilassa olevien esineiden esille laittamiseen.

Jossain vaiheessa oli kuitenkin aika todeta, että varsinaista tarkoitusta avustavuudessa oltiin edetty sille tasolle, missä kuvituksilla oli sitä tavoiteltua tekstin toimivuutta avustavuutta. Siinä vaiheessa prompteihin olisi vielä voinut tehdä lisätarkennuksia kuten sen, että tuolissa saisi olla sen verran tukevuutta, ettei siihen istuessa kellahtaisi nurin eli kolme tuolinjalkaa voi olla hiukan liian vähän, mutta olkoot. Käsissä pidettyjen papereiden olemuksessa olisi siinäkin ollut hiukan paranneltavaa, mutta whatever tällä erää. Kuvat generoivan tekoälyn (GPT Image 2) ajautumiset käyttämään jollain tapaa sille tyypillisyyksiä tuli joiltain osin korjattua hankkimalla erikseen lisää mielikuvia antavaa kuten vihersisustukseen erikoistuneiden tahojen sivuilta, vaikkei sitä laajalti tullutkaan hyödyntäneeksi.

--

• Ihmiset kokevat olevan helpompaa ottaa osaa, myötäillä ja edelleenkehittää sellaista, joka loihtii helposti mieleen kuvitelman siitä, minkälainen toimija hän asiaan liittyen olisi ja mitä riittävän todennäköisiä seuraamuksia, vaikutuksia, hyötyjä tai ylläpitävyyttä toiminnalla voisi olla. Joidenkin paljon puheissa ja monissa tilanneyhteyksissä olleiden aiheiden osalta monen on helppo kuvitella sekin, minkälaiseksi muut ihmiset näkevät tällaisia mukaan imagoonsa ottavan, mikä osaltaan edistää päätöksiä siihen liittyen, mistä aineksista elämänsä seuraavien vuosien haluaa koostuvan, miten itsensä haluaa tulevan ajatelluksi ym.

• Voihan se olla, että ehkä vain haluaa tehdä jotain, minkä kokee olevan jonkinlainen hyve ja tekee sen asunnossaan sen kummemmin kenellekään kertomatta, tietäen kuitenkin, että se mikä vetosi häneen, vedonnee moneen muuhunkin ja sitä kautta saadaan aikaiseksi sitä jotain mitä pitikin. (kuvituksessa)

• Ihan vaan kirjoja kirjoittavat kuten tietokirjailijat, novelleja kirjoittelevat, dekkaristit, esikoiskirjailijat ym. saattaisivat tunnistaa monipuolisemmin lukijoita palvelevuutta ja julkaisemisisissaan vaikuttavien intressien tehokkaampaa hyödynnettävyyttä digitaalisella alustalla, joka sekä edistää ja ylläpitää ajattelu- ja valmistelutyön sujuvuutta, että tarjoaa käyttöön keinoja, jotka eivät paperisena olisi käytettävissä.

• Voisiko pelkkä teksti- ja kuva-pohjainen selitys olla lumoava ja innoittava, sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen johtava, että yhteiskunnallisesti vaikuttavassa asemassa jo oleva tajuaisi melko välittömästi, kuinka muut ihmiset monista erilaisista sosioekonomisista lähtökohdistaan kykenisivät selitteen vaikutuksen vuoksi näkemään mielessään millä tavoin maailma voisi olla toisin ja kuinka he eivät varmastikaan haluaisi irtautua noista mietteistä? Toki kyse voisi olla myös jostain hallintoalueellisesti rajatumpaankin vaikuttavasta asiasta. (kuvituksessa)

• Toisinaan runsas joukko ihmisiä on päättänyt tehdä jotain auttavaista ja siitä on sitten kehkeytynyt uutiskynnyksen ylittävää, vaikka kyse olisi ollut vain jonkin yksittäisen teon tekemisestä, jonka jälkeen voi unohtaa koko asian. Entäpä jos jokin muutoksen itu saisi alkunsa monen eri sosioekonomisesti erilaisen ihmisen mielessä, saisi siellä paljon ajatustilaa ja pysyttäytyisi mietteissä päällimmäisien joukossa pitkähkön aikaa, jotta näiden mielien käyttäjät tulisivat todennäköisemmin kohdanneeksi sellaisia ihmisiä, joilla on myös ollut omalla tavallaan ja edelleen lähimietteissään samoista aineksista kehkeytyneitä ajatuksia? Tällöin oltaisiin jo paljon lähempänä sitä mahdollisuutta, että ne tahot, jotka ottaisivat jonkinlaisen demokraattisuudella sävytetyn vetovastuun, yhdessä tai erikseen muiden vetovastuuhengisten kanssa, heistä tietäen tai heistä tietämättä, saisivat paljon nopsemmin aikaan pysyviin muutoksiin johtavia alkuja, prosessiaihioita ja muita suunnitelmia. (kuvituksessa)

• Useat kampanjat joutuvat lähtemään siitä olettamuksesta, että monen ihmisen sanavarasto aiheeseen liittyen on vähäinen, henkilökohtaiset muistikuvat melko olemattomat, kytkeytyvyys muuhun elämään vähäistä ja kaipuu helposti muistettaviin anekdoottisiin kuvailuihin on suurta. Seuraavana vuonna sitten sama uudestaan, eikä kohderyhmäajattelukaan siinä välillä paljoa vaihdu. Edistysaskeleet kuitenkin hyötyisivät monien innostuksesta asiaintilojen parantamiseen monella ihmisten elämään vaikuttavalla osa-alueella. Voisi olla sopivan pakottavaakin, jos ne olisivat eri alojen edustajia, jotka toisivat rakentavan kriittisesti esille, mitä on vikana jossain toisella alalla.

• Yksilöitä voidaan saada valmisteltua toimintaan myös sellaisten aiheiden ja asioiden osalta, jotka eivät ns. mene ymmärrykseen ihan tuosta vaan ja joiden osalta journalismi, tv-sarjat ym. eivät ole suuremmin mielikuva-ainesta tarjonneet - saattavatpa olla jopa niin pahasti ajattelua vääristäneitä, että niiden vahinkojen korjaaminen pitäisi tehdä ensin, jotta uutta ajateltavaa voidaan alkaa tarjoilemaan.

• Löytyisiköhän sosiaalipsykologista (yksilö ryhmän jäsenenä ja sosiaalisen ympäristön vaikutus yksilöön ym.) tai pedagogiikasta (miten opetus on järjestetty ym. muut merkitykset) sellaisenaan implementoitavia keinoja muutoshalukkuuksien lämppäilyyn, joilla virittää toisia avoimeksi näkemystensä, käytöksensä, aikomustensa tai ajattelunsa muuntamiselle? Soveltaisi niitä sitten luettavan ja silmäiltävän tuottamisessa siinä tarkoituksessa, että lukijan kiinnostuneisuuden ja mukana pysyvyyden tuntu eivät muuntuisi vaikuttamistilaisuuden antamisensa jälkeen sellaiseksi, että lukeminen menee skippailuksi, vaan siihen muodostuisi nopeasti halu sysätä muu ajattelu hetkeksi suurelta osin sivummalle, jotta voi keskittyä hetkeksi paremmin.

• Ihmisten osallistuvuutta päätöksien tekemiseen hyödyttäisi, jos pitkälti kuka tahansa voisi tehdä keskustelua helpottavan, julkisen teoksen/tuotoksen, missä kaikki oleellinen aineisto on nopeasti, näyttävästi ja helposti tarkasteltavissa ilman, että täytyy esim. klikkailla auki jotain linkkejä ja yrittää muodostaa ymmärrystä selityksestä sinne tänne ripottautuneesta aineistosta.

• Lukijoiden/kokijoiden yllätykseksi voivatkin huomata, että tultuaan vain käymään jonkin teoksen jollain sivulla, että sielläpäinhän on esim. lisäsisältöä henkilön julkaisemiin kirjoihin, tutkimuksia meneillään olevan kirjan tuotantoon liittyen, katkelmia jo julkaistuista kirjoista täydennettynä toisaalla olevilla arvosteluilla ja linkeillä ostopaikkoihin, kirjailijan useammin päivittyvää sisältöä esim. blogin tai verkkolehden olemuksen muodossa, vain internetissä julkaistavan teoksen numeroita, henkilötietoja, erillisiä tuotoksia niche-aiheista, raportteja maailmalta liittyen aiheisiin, joista tapaa kirjojaansakin kirjoittaa ym. ja vaikka mitä muuta kaikkine netissä käytettävine elementteineen videoista äänitteisiin, kuvagallerioista interaktiivisiin visualisointeihin ym.

Sanalliset rajoitteet sille, mikä on sopivaa ja mikä ei ole, ovat tahoillaan käsittelyssä ollessaan olleet varmaankin paremmin määriteltyinä mietinnässä ollessaan, mutta muille tahoille annettuna nämä mietteet ja aatokset eivät välttämättä ole tulleet heidän saatavilleen. Siinä muodossa kuin ne sitten ovat heidän tiettäväkseen tehtynä, ovat ne hyvinkin usein monenlaisia tilanteita ja tapahtumienkulkuja huomioonottamattoman tuntuisia, mikä voi johtua siitä, että määritelmien muodostamisesta keskustellessa ei oikeastaan ole mietitty kaikkea mahdollista, vaan tyydytty jonkinlaiseen saavutukseen.

Näistä muiden eri tavoitteisiin liittyvistä yritelmistä viisastuneena sitä ei haluaisikaan koettaa kehitellä keinotekoisen toimivan tuntuista määritelmää sopivuudesta, mutta mikä sen vaihtoehtona sitten olisikaan, jos kuitenkin jotenkin pitäisi saada ymmärtämään, että ala-arvoisuus voi toimia tyylikeinona, mutta ettäkö toimintatapana? Toisaalta siinähän se jo aiheutuikin vahinkoväittämän muodossa, että ihmisten käyttämän viestinnän voisi luulotellun luokiteltavuuden perusteella määritellä jonkinlaiseksi. Tyylikeinoisuus voisi kohdistua niin tekstikappaleen osaan kuin jonkin kokonaisemman aiheuttamiin vaikutelmiin lukijan mielessä ja toisaalta sanotun jälkeenkin sanottu muokkaa sitä, minkälaista jokin edeltävä on lukijalle kokemuksena.

Ihmisten noudattaessa yhteisiksi tarkoitettuja yleisiä lakeja, sellaisten noudattaminen on sitä vaikeampaa, mitä häilyvämmän oloisia, niihin oletetusti perustuvia päätöksiä niin sanottuun julkisuuteen päätyy huomioitavaksi. Ihmisten ei myöskään voi olettaa pysyvän tietoisena siitä, milloin jokin lakipykälä on muuttunut joiltain osin, joten kun sitten jotakuta syytetään jonkin lakiseikan perusteella, siinä pikemminkin aiheutetaan muille ihmisille konkreettisuutta sille, miten niinä aikoina lakia tulkitaan kuin muodostetaan jonkinlainen stabiili väittämä siitä, mitä ja miksi joku on tehnyt väärin.

Ihmisten moraali kärsii siitä, että oikeuden harrastaminen virallisten tahojen toimesta vaikuttaa siltä kuin eri oikeusasteet olisi kehitelty juuri sitä varten, ettei alemmilla oikeusasteilla kenties saadakaan aikaan vankkaa perustetta syytöksille, joten ihmisten perusoikeuksien hengessä tarjotaan jonkinlainen mahdollisuus päätöksestä valittamiseen. Ohimennen voisi todeta, että jos syyttäjät haluaisivat vähentää työkuormaansa, kannattaisi varmaan ottaa niitä enemmän keskenään samankaltaisia tapauksia koettelevia tapauksia varhaisempaan käsittelyyn, jotteivat aiemmat kehnommat päätökset pakottaisi tulkitsemaan myöhempää, haastavampaa mietittävää, aiemmin toimitun perusteella ja siten tulisi aiheuttaneeksi sitäkin, että se myöhempikin päätös olisi keinotekoisesti yhteenkoottu sellaisista osista, jotka vain näennäisesti muodostavat kestävän päätöksen.

--

Yksilön kokemus asioista ei ole sellaista kuten tietokonepeleissä, missä kokemuspisteet vain lisääntyvät ja riittämiin kerryttyään saa erilaisia perksejä, vaan sen hyödynnettävyys voi olla tilannekohtaisesti helpommin tai vaikeammin hyödynnettävää, vaikka erilaisissa pääsyvalinnoissa sellaista voidaankin kokeilla pyrkiä mittaamaan ja vertailuttamaan. Kun yksilö toimii sisällöntuottajana, joka koettelee (itseäänkin), selvittelee, itsereflektoi silloin kuin muistaa ja joutaa, hyväksyy hetkelliset kykevenäisyytensä rajoitteet tai on tunnustamatta itselleen hetkellisten kykeneväisyyksiensä rajoja, hän saattaa muutamassa päivässä saada valmisteltua mieltään siihen tapaan, että hänen aikaan saamansa voi olla suuresti erilaista kuin minkälaista hän olisi saanut aikaan kolme päivää aikaisemmin, joten olisiko tällöin ollenkaan mieltä puhua jostain kokemustasosta?

Niissä tokaisuissa ym., joissa todetaan jotain sanomisen sopivuudesta netissä, mainitaan harvemmin edes jotain sanotun vastaanottajan tiedonkäsittelyn kyvyistä. Pikemminkin jonkinlaisena taustaolettamuksena on, että joku saattaa ehkä ja mahdollisesti tulla kohdanneeksi jotain ei niin sopivaa, joten sen vuoksi, jokin ei ole kelpaavaa. Täten sitä voisi luulla, että suljetuissa yhteisöissä voisi vapaammin toimia yhteisön tottumuksien myötäisesti, mutta siitäkin on jo uutistansa, kuinka syytöksen peruste on ollut laskennallinen eli vaikkapa lukukertoja on jonkin verran, yhteisössä on jonkin verran jäseniä ja näiden tietojen pohjalta on sitten (hatusta vedettynä) muodostettu olettamus teon merkityksestä. Muille konteksteineen kerrotun asian kontekstin jonkinmoinen huomiointi syytöstä muodostettaessa voi tulla päätyneeksi niihin uutisiinkin asti, mutta tavoittaako se sitä, miten se alunperin koettiin ja otettiin mielissä vastaan, siihen voidaan suhtautua vaikkapa hilpeydellä ennen kuin joku ryhtyy ilmaisemaan tyytymättömyyttä jotain virallista keinoa käyttäen.

Joskus hyvin toimivana rajoitteena tai sääntönä voi olla jokin lyhykäisesti ilmaistavissa oleva, vaikkei se aivan satavarmuutta takaisikaan. Monihan ymmärtäisi suht toivotulla tavalla sen, jos olisi suositeltavaa jättää pois kaikista tylsimmät ja kaikista kärkkäimmät viestimiset. Jäähän siihen vielä runsaasti ilmaisunvapautta, jos yhdet prosentit ottaa pois jatkumon laidoilta. Toisaalta, pitäisikö sen heti olla jotenkin rangaistavaa nettisivuston, nettiryhmän tai nettisovelluksen instanssin puitteissa, jos primitiiviset tuntemukset saavat joksikin aikaa enemmän valtaa ajatteluun vaikuttavuudessa? Sehän toimisi hyvinkin todennäköisesti liian vahvoja ja liian vääriä perusteita muistuttavana tekijänä se liika rankaisevuus, mikä voisi uuttaa ajatteluun monina eri aikoina jotain sellaista, joka nakertaa moraalia ja luo pohjaa vaikutteille, jotka tekevät hänestä eri ihmistä.

Joillekin ei mikään suoraan annettu suositus toimia toisin toimi, mikä taasen voi aiheuttaa heissäkin, jotka ovat tavanomaisesti suvaitsevaisehkoja, totuttumista siihen, että "pakkohan se sitten lienee suhtautua moiseen kerrassaan väärin toimimisena". Toisaalta, sekin saattoi johtua, vaikka pitkäaikaisestikin, muiden aiheuttamasta yllyttyneisyyteen orientoituneisuudesta hänen mielessään, joten kuka tai ketkä tuolloin olisivatkaan suurempia syyllisiä? Jos kyse olisi (sumeiden) lain rajojen ylittymisestä, ei yllytetty välttämättä pääsisi seurauksitta yllytetyksi päätyneisyyden vuoksi. Ihmisten oikeustaju (tuolla jossain) voisikin päätyä olemaan kovin eri mieltä lakeja tulkitsevan syyttäjän kanssa, joka oletetusti koettaa sovittaa tekemisensä oikeuskäytännöiksi hypetettyihin, sillä lait eivät muunnu oikeustajuisuuksien kanssa samanlinjaisiksi sen vuoksi, että lakeja säätävät ihmiset, sillä varsinkin dominoivassa asemalla olevilla poliittisilla toimijoilla voi olla intressejään olla tekemättä tarkennuksia joihinkin lakeihin ja olla päästämättä muidenkaan pyrkimyksiä läpi.

--

Vertaileminen muiden tekemisiin voi olla hyvinkin keinotekoista, sillä ei vertailun kohteeksi asettuva ole tehnyt tekemisiään kenties ollenkaan sen vuoksi, että pääsisi vertailtavaksi. Eihän kaikkia yrityksiäkään kiinnosta minkään vertaa, onko se jollain muihin vertailevalla listalla jollain sijalla. Nettisisältöä johonkin vertaillessa ei itse vertailijakaan välttämättä ole kovin pätevä siinä tekemisessään, mikä voi käydä ilmi vaikkapa siinä, kuinka häneltä jää pois sen ilmaiseminen, missä hän kertoo ymmärtävänsä lukemastaan, kuinka jotain määrällisesti vähäistä tai laajempaa kokonaisuutta on tultu tuottaneeksi osittain sen vuoksi, että "yhteiskunta on väärin rakennettu" eli huolia, ongelmia, mietteitä ym. ei ole otettu vakavasti tai on otettu, mutta niihin ei ole reagoitu tavalla, joka olisi monien myötäilemän oikeustajun mukaista. Voipa olla, että kirjoittaja on edeltävästi jo ottanut yhteyttä niihin tahoihin, joilla on lakeihin ja säädöksiin perustuvaa päätöksenteon valtaa ja jotka ovat tulleet tehneet päätöksiä, jotka ovat selvästi vastoin sitä, minkä mukaisesti niiden pitäisi toimia. Voipa olla niinkin, että sisällöntuottaja on arvioinut pääsevänsä "riivaavuuksistaan" eroon ainakin omassa mielessään, kun saa käsiteltyä asioita kirjallisesti ja siinä prosessissa voi olla tärkeää, että sille on näkijänsä tai kuulijansa, jotta hän voisi kokea saavuttaneensa sopivan loppuunsaattamisen tunteen. Edellisen voisi sanoa niinkin, että "hänen täytyi saada jotain pois systeemistään" ja minkä jälkeen hän ei ehkä ollenkaan toimi siten, että aiheutuisi vähäisintäkään perustetta ounastella, että "kohta se taas tehnee jotain vähemmän sopivaa".

--

Entäpä jos on ounasteltavissa toteutumisen mahdollisuudeltaan todennäköisiä skenaarioita, joissa yksilöön itseensä kohdistuu uhkaavuutta tai elämää hankaloittavuutta? Tai jospa yhteiskunnallisissa kehityskuluissa on ilmennyt jo pidemmän aikaa sellaista etenevyyttä, joiden kauttaaltaan ymmärtämiseen, saati selittämiseen, ei hänen oma asiantuntemuksensa täysin riitä? Vaitiolon yleisyys vastaavanlaisuuksista tai mahdollisuudesta joihinkin tapahtumien kulkuihin voi hyvinkin olla kelpo peruste sille, että jotain viestitään topakammin. Toisaalta, miksi jättää sanomisiaan yhden kirjoituksen muotoon, kun voi laajentaa selvittelyjään ja selittelyjään niin paljon kuin tuntuu tarvitsevan ja sisällöntuottajan mieli kykenee hallitsemaan? Siltikin, viestimisen toimivuuden kannalta ei välttämättä ole ideaaleinta käyttää niitä tehokeinoja, joilla voitaisiin kuvitella tavoiteltavan isosti erottuvuutta. Jos kirjoittajan jotain syytöksiä täytyy esittää, ei niidenkään käsittelyssä ehkä kannattane olla primitiivisimmillään. Ei niinkään joltain suunnalta mahdollisesti suuntautuvan rankaisevuuden vuoksi, vaan vaikkapa siksi, että tuolloin kenties tulisi huonontaneeksi sanomisiaan laadullisesti suhteessa siihen, kuka viitsii lukea sanottua. Tai katsoa tai kuunnella tai kokea. Onhan niitä esitystapoja.

Suomen perustuslaki tavallaan turvaa eräitä perusoikeuksia, mutta vaikka muut lait ovat alttiimpia muutoksille, ei niihin silti ole jäämättä puutteita ja vikoja, jotka käytännössä aiheuttavat sen, että se minkä perustuslaki tavallaan turvaa (lupaa turvata), ei ole joissakin tapauksissa mahdollista toteutua, koska yksilön viestinnälliset itsepuolustuksen mahdollisuudet eivät vedä vertoja sille, kuinka helppoa muiden tahojen on jatkaa käytännössä loputtomiin hänen elämäänsä haittaavien toimintakaavojen käyttämistä sillä tapaa vaivihkaa, etteivät häneen kohdistuvat rikoksen merkit tule täyttyneeksi. Tätä epäsuhtaa pahentaa se, että viranomaiset tulkitsevat lakia monesti aivan toisin kuin ihmisten "yleinen" oikeustaju voisi antaa ymmärtää, jolloin rikosilmoitus joistakin ihmisistä ei etene, vaan siitä saadaan lähinnä "ei syytä epäillä rikosta"-väittämä tai jopa "ei tapahtunutta rikosta". Väittämänä nämä voivat tuntua rikosilmoituksen tehneestä järjettömiltä, varsinkin jos hän on selittänyt laajalti tarkasti perusteita rikosilmoitukselleen ja joiden perusteella ei pitäisi olla varmuudella sanottavissa ainakaan sitä, että "ei ole syytä epäillä rikosta", saati olla varma, että "ei (varmasti ole) tapahtunut rikosta" eli omituisuus olisi erityisesti siinä, että väittämäksi muotoiltu luulottelu on "lyöty lukkoon" aivan liian aikaisin. Rikosilmoitukseen saadussa palautteessa pitäisi täten olla vähintään taustoittavaa selitystä sille, miksi on päädytty johonkin lyhykäiseen väittämään, sekä myös antautumisen ilmaisemista siitä, josko ei ole osattu olla varma onko kyse varmasti ei-rikoksesta vai ehkä sitten kuitenkin. Jos virkavalta itse täten käyttäytyy kuin se tekisi jonkinlaista A/B-testausta kansalaisella ja tekee sitä toistuvasti, olisiko siinä hyvä peruste "ottaa laki omiin käsiin" ja viestiä asioista miten haluaa? Sinänsä omituinen ilmaisu, sillä kysehän olisi siitä, ettei sillä lailla oikeastaan paljoakaan joiltain osin teekkään, joten mitäpä sitä mukana mielessään pitäisikään.

Ihmisillähän voi toki olla asenteensa, pidemmältä ajalta muodostuneet tottumuksensa ja toiveentapaisensa siitä, missä rajoissa tuntemuksiensa haluaisi pysyttäytyvän erilaisia asioita kohdatessaan tai ajattelemaan joutuessaan. Joillakin tahoilla, jotka vaikkapa vapautta tarjoavat, on tällaisen huomioiminen saattanut johtaa jonkinlaisten "yhteisten" sääntöjen muodostamiseen tai ainakin sellaisen muodostamiseen yrittämiseen, mutta voisikohan olla saavutettavissa enemmän, jos muiden tekemisiä arvioidessaan olisi annettavissa edes jonkin verran enemmän jouston varaa ja joskohan ne muutkin joutaisivat muille viestiessään huomioimaan niitäkin, joille eivät ensisijaisesti ole viestimässä?

Toisaalta, ainahan sitä voi koettaa harhauttaa itseään ajattelemaan, että parasta kirjoittamisessa ovat aikeilut sellaisesta, ideoiden ylöskirjailu, ylöskirjailujen täydentäminen, niiden jatkojalostus ounastelluiksi kirjoituksiksi ja huomaaminen niistä saatavan aikaan enemmänkin, jännityksen esiintulo onnistumisen epävarmuudesta, ensikirjoittelut pidemmiksi, innostuminen lisää, jatkokehittelyt, sivujuonteiden lisääntyminen, ajankäytön rajallisuuden harmittelu, kirjoitusten parantelu, lähestyvien valmistumisten ounastelu, joidenkin kirjoituksien valmistuminen, julkaisemisjännitys ja tylsistyminen siihen, että tuli saaneeksi valmista aikaan.

Yhdenlaisina erottuvuus- ja vaikuttavuustekijöinä ja muiden päihittämisen mahdollistajana, jos sellaista tavoittelee, on moniteoksisuuden hyvälaatuinen hallinta siihen tapaan, että lukijat/kokijat haluavat palata takaisin syistä kuten jatkamaan kesken jäänyttä, käymään uudelleen läpi jotain aiempaa tuotantoa muodostaakseen uusia näkemyksiä tai muuten vain saadakseen uudemman annoksen sellaista jonkalaisesta ovat ennenkin pitäneet. Heille tuntemukset jonkin etäämmällä ja lähempänä pidettävän suhteen voivat olla hyvinkin erilaisia harkitessa lähestymistä, mennessä lähemmäs, ollessa sen äärellä, lähtiessä sen ääreltä toisaanne, aikeillessa menemistä takaisin sen luo, palattuaan takaisin, oleskellessaan pidempään..

Ihmisillä on tapana haluta, että valitessaan ottavansa jotain käyttöön tai antaessaan hyväksyntänsä jollekin olla jonkinlainen, ettei silloin tulisi mieleen mitään sellaista, joka ei olisi tällaista vastaan. On silleen helpompaa tehdä se valinta, kun ei tarvitse miettiä liikoja. Kaikenlaisten julkistusten ja maineiden osalta yhdet jos toisetkin tuolla jossain koettavat jo pidemmältä ajalta ennakkoon varmistella, että niillä valitsijoilla olisi heidän kannaltaan sopiva orientoituneisuus eli "jottei heidän tarvitsisi harkita ollenkaan", vaan voisivat pitäytyä niiden mieleenjuolahtamisiensa aiheuttamissa tyytyväisyyden tuntemuksissa. Toiset sitten saattanevat tehdä päätöksen, kampittaakseen, tehdä joko itsenään tai muiden avustuksella vaikeammaksi niille valitsijoille tehdä sitä valintaansa ainakaan siihen suuntaan, missä valinta tulisi kohdistuneeksi sellaiseen, mikä ei juuri heille käy.

Jonkin käyttöön hyväksymisen hetki tapaa luoda ihmisten mielissä myöhemminkin muistuttavaa tuntumaa siitä, että he itse ovat itsensä arvoisia, koska ovat voineet ja halunneet valita sellaista, mikä kelpaa hyvin. Kyse on siis myös kokemusmaailman suojelemisesta, sillä jonkinlainen tottumus on opettanut tai antanut ymmärtää, että se ei ole vakavaa tjm., jos myöhemmin ilmenee, "ettei se nyt ihan justiinsa" kunhan se valintatilanne on ollut "silleen justiinsa".

Voisiko kuitenkin olla niinkin, että jonkinlainen "uhkarohkeus" ei aiheutuisi valitsijalle hänen tunteitaan turmelevaksi, jos hän vain ennalta muodostaa olettamuksia siitä, missä jotakuinkin rajoissa tapahtumat, tapahtumien kulut, erilaiset ilmentymät ym. pysyttäytynevät? Vaikkei se moneen käyttöön ehkä kovin hyvä perustelu olekaan, olisi todettavissa, että ovathan monet kuitenkin joutuneet jos eivät välttämättä omaan elämäänsä vaikuttavasti, mutta muutoin tunnistettavasta, että luulotelmat eivät ole tulleet toteutuneeksi täysmääräisesti tai niiden vuoksi on aiheutunut muutakin, jotka taasen eivät niin kelpaisi tai ehkäpä jo luulotelmien ollessa vielä muodostumiseltaan jossain välivaiheessa, on ihmeteltävissä "miten tämä/nämä voivat tulla hyväksytyiksi".

Kokemusmaailmansa suojelemisessa on päätöksenteko erilaista, kun kyse on ihmisten kohtaamisesta fyysisessä paikassa monen monien muiden ollessa lähettyvillä, jonkun toisen nähden tai kun kyse on ihmisten, jos ei toinen toistensa huomioinneista tietoiseksi pääsemisestä, niin siitä tunteesta, että "tässä ollaan samalla digitaalisella alustalla", kun vertaa niitä siihen, että se digitaalinen alusta on useimmille heistä eri, mutta samanlainen ja joidenkin assosioivien tekijöiden "yhteenkytkemä". Täytyisikö silti olla huolissaan siitä, miten jonkun toisen ihmisen samalla digitaalisella alustalla toimivan käytös, ilmaisutavat ym. eivät tunnu yhteensopivilta sen henkilön halujen, mietteiden ym. kanssa, jos se alusta on heille kaikilla erikseen asennettu ja heidän itsensä laajalti hallittavissa? Olisiko näkemys tältä osin erilainen, jos kyse ei ole alustasta, jolla on esim. parisataa käyttäjää, vaan sillä olisi jo esim. satoja tuhansia käyttäjiä ja jotka eivät siis joutuisi minkään välttämättömyyden vuoksi antautumaan muiden tuottamille vaikutteille ym. alttiiksi?

Itseilmaisussa ei välttämättä tavoitella paljoakaan muihin vaikuttavuutta, vaan vaikkapa viihdyttävyyttä tai esitellään kehittymisensä edistymisestä, mutta muutoksia aikaansaavalle vaikuttamiselle on varmaankin käyttönsä. Voipa jossain podcast-lähetyksessä olla ollut haastateltavana kaupungin tapahtumasuunnittelija ja maankäyttökaavoittaja, joista toinen keskittyy tapahtumien sisältöön ja ilmeikkyyteen, toisen keskittyessä enemmän siihen, minkälaiseksi alueita pitäisi muuntaa, jotta ne sopivat monikäyttöisesti mm. erilaisille tapahtumilla ja missä myös ihmisten kulkuvirrat ja muut toimijat tulevat huomioiduksi. Siinä olisi siis kyse kaupungin elinvoimaisuudesta, mutta pikanttia olisikin sanottu "ehkä aiemmin on jo tultu jo liiankin pitkään tehtyä asioita niin kuin aina ennenkin", sillä sehän tarkoittanee, että aiemmat luulotelmat siitä, että "näin on hyvä jatkaa, nämä ovat hyvät tavoitteet ja näillä tavoin asiat sujuvat" olivatkin "pelkkää puhetta", eikä sitä ollut kummoisemmin toisenlaiseksi tehneet kaikki ne monet tahot, joilla olisi ollut mahdollisuuksia esittää mielipiteensä ja kenties ryhtyä toimeen toisenlaistamiseksi. Joidenkin roolien kauttan toimivien vaihtumisestako se olikin kiinni, että saatiin uutta draivia tai ainakin että saatiin kuulluksi tunnustus siitä, että olisihan sitä voinut jo paljon aiemminkin ryhtyä toimeen? Olisikohan auttanut, jos asukkailla olisi tottumusta vaikuttaa muutenkin kuin vaaleilla ja annettuihin kyselyihin harvoin vastaamalla?

Sitä toki voisi tapahtua, että samaa digitaalista alustaa siten käyttämällä, että sen avulla ja sinne tuotettua sisältöä muiden nähtäväksi laittamalla, nämä eri henkilöiden tuottamat näyttämiset voivat tulla kohdanneeksi viitteellisesti jossain siellä, missä niistä molemmista (ja paljon muustakin) voidaan keskustella kenen tahansa toimesta. Tuolloin sisällöntuottamiset tottuneisuuttaan joihinkin näkökulmiinsa rajautuneelta voivat olla tavallaan yhteensopimattomia sellaisen henkilön sisällöntuottamisen kanssa, joka saattaa useinkin motivoitua tuomaan puheeksi alueellisia epäkohtia, missä sitten nolostautumaan joutuvat monet tahot eri yritysten työntekijöistä päättäjiin, asukkaista opiskelijoihin tjm. Mitä suuremmassa määrin se tottuneisuuttaan joihinkin näkökulmiinsa rajautunut on sovittanut viestintänsä jonkin edustamansa tahon toimintaan, sitä enemmän hän saattaa kokea, että "tämä on hänen elämäänsä, tämä osoittaa hänen vakaumuksensa ja tästä ei helpolla jousteta". Se voi olla hänelle helpompaa olla eri mieltä toisen sellaisen kanssa, joka tottuneisuuttaan edustaa vastaavanlaisesta jotain toista tahoa, joka on "perinteisesti" paljolti sitä vastaan, mitä hän on, sillä tuolloin sentään hän voi helpommin ennakoida, miten itse ottaa vastaan vastapuolen viestinnän ja miten muut kokevat heidän erimielisyytensä, mutta entäpä joku ulkopuolinen ilman minkäänlaista velvollisuutta olla kenellekään mieliksi tai olla samalla puolella? Sehän voisi olla ihan parasta, mitä siitä aiheutuisi?

"Yksinään ei pärjää" on monesti toisteltu sloganin tapainen, mitä varsinkin oppilaitokset monine koulutusaloineen voivat mieluusti toistella ja mahdollisesti juuri tuossa jyrkänlaisessa muodossa, mikä piiloviestinee siitä, kuinka ilman strukturoitua opettamista ei olisi asiantuntijoita ja alansa osaajia, eikä erilaisiin muiden tahojen tarpeisiin riitä, että vähän täydentelee osaamistaan ja tietämystään sieltä täältä, vaan tarvitaan osaajien joukko, jotta tekemisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen saadaan sujuvuutta. Se tosin jää sanomatta, että monella alalla on niin paljon opeteltavissa ja käytettävissä olevaa, käytäntöjen muodostamiset niiden käyttämiselle siihen lisäksi, ettei nelivuotiseen koulutukseen saa sisällytettyä paljoakaan sitä kaikkea. Varsinkaan, kun aiherajat eivät tapaa pitäytyä yhden koulutusalan rajoissa. Täten, jos yksilö haluaa omatoimisesti kehittää itsestään monikykenevän ajattelijan ja viestijän, ei sitä ainakaan sen vuoksi pitäne olla aloittamatta, että merkittäviksi kokemilleen asioille olisi jo teoreettiset kannanottajansa, joille saatu koulutus takaisi sellaisenaan asiantuntijakyvykkyyden, josta ei mitään puuttuisi.

Entäpä jos ikää ja kokemusta maailmasta ei vain ole karttunut vielä niin paljon, että jaksaisi kestää hetkeäkään sitä jotain, mitä jotkut muut "nettiin tuuttaavat" tai ei vain ole vielä sellaista ymmärrystä saavutettavissa, että voisi esittää tarkka-arvioisen näkemyksen jostain asiasta..? Niinno, ei ainakaan tästä digitaalisesta alustasta se aiheudu, että viestimisen tai viestimisen valmistelun hetkellä joutuisi kokemaan mitään, mikä olisi kokemusmaailman kelpoisuuden kannalta ongelmallista tjs., koska ne toiset eivät ole viestimisiensä kanssa lähimainkaan, ellei heitä ole erikseen pyydetty olemaan tämän julkaisusovelluksen saman instanssin käyttäjänä.

Tekoälyisestä tiedon tuottamisesta ja monenlaisen generoitavuudesta ei ole kovin pitkä matka siihenkään, että mielensä voi ladata tietokoneelle, tai miksi ne sitä myöhemmin kutsuvatkaan, odottaa siellä kuljetusvälineiden kehittymistä toiselle planeetalle pääsemiseksi, jotta voi elää siellä posthumanistisessa kehossa ja mietiskellä elämän tarkoitusta, mutta josko sellaista odotellessa pitäytyisi tekoälyn hyödyntämisessä sellaiseen sujuvoittamiseen, joka ei vie pois sitä tunnetta, että osaa kehittyä ihan ihmisenäkin?

Tekoälyn käyttämisen hyväksyttävyydestä ovat monet koettaneet tehdä säännönmukaisuuksia, joissa sitten pitäydyttäisiin tilanteessa kuin tilanteessa, kuten sellaisia joiden mukaan tekoälyä ei saisi käyttää ollenkaan esim. pelikehityksessä, musiikin tuotannossa tai valokuvien parantelussa. Tämä lienee kuitenkin niitä asioita, joiden perusteita ja syitä käy sitä haastavammaksi selittää itselleenkään, mitä enemmän niitä miettii. Valokuvien osalta maisemakuvien parantelu voi viestiä muillekin siitä, että "ei osaa ottaa hyviä valokuvia, joten koittaa huijata", mutta toisaalta jos valokuva on osana tekstiä, jonka toimivuus on riippuvainen siitä, ettei valokuvassa olisi liiaksi mietiskeltävää lukijalle, aiemmin otettua valokuvaa voi haluta hiukan muokata tekoälyavusteisesti, jotta saa pidettyä sisällöntuotannon sujuvan tuntuisena eli pääsee jatkamaan itse kirjoitetun tekstin kirjoittamista ilman enempää miettimistä, onko käytettävistä juuri sopivaa valokuvaa. Pelikehityksessäkin on monenlaisia osa-alueita ja vaiheita, joissa ei generoida mitään pelissä näkyvää tai kuuluvaa, vaan tekoälyisyys voi olla käytössä taustajärjestelmien toimivuuden varmistelussa, jottei kyseinen indie-kehittäjä -oletettu joutuisi itse tekemään sitä kaikkea manuaalisesti ja täten hajottaa muuhun tekemiseen orientoituneisuuttaan turhaan.

Kaupalliset toimijat tai sellaiseksi aikovat, joilla on toiveita ja haaveita siitä, että he voisivat tarjota jatkossakin palveluitansa esim. kuvittajina, mo-cap -artisteina tai tekstinparantelijoina, voivat ymmärrettävästi olla huolissaan siitä, että tekoäly vie heiltä tulonlähteet, koska potentiaaliset asiakkaat tekevät valintoja, jotka voivat johtaa siihen, että he eivät koskaan kohtaa toisiaan. Paremmassa turvassa näiltä menetyksiltä voinevat olla ne, joille on mahdollisempaa tehdä työskentelytyylistään, lopputuloksistaan, väliraportoinnistaan, persoonallisuudestaan ym. erottuvuustekijän, joka saa pidettyä heidät taloudellista riittävän vakaassa asemassa. Toisaalta, eräs suuri ongelma, mistä taidetaan puhua aivan liian vähän, on mainonnan toimivuus eli erityisesti tavoittavuus, sillä potentiaalisest asiakkaat eivät välttämättä saa mainosverkkojen kautta edes nähtäväkseen mainostettua asiaa. Paremmalla tavoittavuudella, varsinkin (ja varmaankin myös mieluummin) potentiaaliselle asiakkaalle hyvin kelpaavana, tekoälyn luoma uhka joidenkin tahojen liiketoiminnalle voisi olla jossain määrin kompensoitavissa.

Arjen ihmisen koettaessa piirtää mahdollisesti olemattomalla osaamisellaan jotain, jollain tunnistettavalla tyylillä ja muutenkin siten kuten haluaisi, ei välttämättä lähde edes hyväntahtoisuuttaan käyttämään maksullisia ihmispalveluita grafiikan tuottamiseen eli varaamaan jonkun toisen työskentelyaikaa jollekin päivälle siihen, että ehkä saa kirjoituksiinsa sellaista kuvitusta kuin haluaisi ja mitä saattaisi haluta myöhemmin monia kertoja uudelleenkin jotakuinkin samalla tyylillä. Tällainen tarve on erityisen hyvin tekoälyn edistettäväksi sopivaa ja ihan kelpo perusteesta, jos kuvapankeistakin kuvien ostaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että hän olisi seuraavat kuukaudet ilman muita tarpeellisia asioita ja joista saatavista kuvista osa olisi kuitenkin ei aivan sopivia.

Hyväksyttävyydeltään olisi eri tyyppistä, jos kuvagenerointi olisi ensisijaisesti sitä varten, että voisi esitellä juuri niitä, mutta toisaalta sekin voi kertoa omanlaisesta osaamisesta, jos on opetellut luomaan kuvia tekoälyavusteisesti sillä tapaa hallitusti, että suuri osa kuvan sisällön muodostavista tekijöistä tulee generoidusti suht ennustettavasti. Kenties hän on myös uudelleenkouluttanut avoimen tekoälymallin käyttäen GPU-vuokrauspalveluiden laitetehoja ja siten valmistellut tekoälyn toimivuutta erityisesti omaa käyttöä varten. Jos vertaa tuollaista tekstin tuottamiseen, missä kirjoitetaan kymmenisen tekstikappaletta ja otsikko, olisiko toisenlainen näistä enemmän arvostettavaa vaativuuden tjm. kannalta? Niinno, toisessahan valmistelujen jälkeen muokattaisiin eräänlaista konfiguraatiota (promptia), jotta saadaan jotain toisenlaista aikaan ja toisessa olisi jokaisella uudella kerralla valmistelutkin erilaisia.

Selittämisessä avustavan kuvan, kaavion, videon tjm. generoiminen jossain määrin tai kokonaan tekoälyllä voi olla ainoa keino saada selitettyä jotain monimutkaista niille, joiden haluaa ymmärtävän jotain mahdollisimman hyvin, sillä ei kaikilla ole aikaa ja motivaatiota käydä hajauttamaan ajankäyttöään siihen kaikkeen, mitä yhdenkin kuvan, kaavion tai videon tuottaminen vaatisi, jos sellainen ei edusta sitä, mitä useimmiten tapaa tehdä. Jos jotain jonkun täytyy paheksua, paheksukoon vaikka sitä, kuinka tekstiä generoidaan esim. suhteessa 10:2000 ja väitetään lopputulosta itsensä tekemäksi ilman mainintaakaan siitä, että tekoäly jotenkin sen tekemistä avusti.

Jos tekoälyä käytetään jonkin laajan asian osakokonaisuuden oleellisuuksien hahmottamiseen esiselvittelymielessä, siinä suhdeluku kysymyksen ja vastauksen määrän välille ei ehkä ole niin merkittävää. Eikös se eräs Juicekin aikanaan sanonut jotakuinkin niin, että ensin haalitaan paljon aineistoa ja mietteitä antavaa, käydään se kaikki läpi ja sitten heitetään se kaikki menemään, minkä jälkeen jäljellä olisi se "kipinä", josta sitten kehittynee jotain, mutta ei välttämättä itsekään tiedä, mitähän se tarkemmin ottaen tuleekaan olemaan ja miten sinne edetään?