prev
next
Terveydenhuollon koko yksikköön tai organisaatioihin kohdistuvat niin sanotut systeemikantelut ovat lisääntyneet. Pääasiallisin kantelun aihe on hoito- tai menettelytapavirhe. Hyvin usein kantelu liittyy potilaan kohteluun.
Kantelut, joissa epäillään hoitovirhettä, liittyvät usein lääkityksiin ja leikkaustoimenpiteisiin. Erityisesti psykiatrian kanteluissa puututaan myös diagnoosin tekoon, kun potilas on eri mieltä lääkärin tekemästä diagnoosista. Psykiatrian alalta tulevat kantelut ovat yleensä laajoja ja monitahoisia, ja kantelun kohteena saattaa olla pitkä hoitojakso. Usein kantelu kohdistuu sekä terveydenhuollon että sosiaalialan ammattilaisiin.
Joskus aluevirasto ilmaisee käsityksen: ei ole tapahtunut suoranaista virhettä, mutta tilanteen olisi voinut hoitaa asianmukaisemmin ja paremmin.
Vaikka kantelusta ei aiheutuisi varsinaisia seuraamuksia, pelkästään se, että tapaus selvitetään jälkikäteen, voi auttaa parantamaan toimintatapoja siinä hoitopaikassa, jota kantelu koski.
Kantelun avulla ei voida muuttaa tai kumota lääkärin tai hammaslääkärin tekemää diagnoosia tai hoitopäätöstä, eikä sen avulla voida muuttaa tai kumota tuomioistuinten tai muiden viranomaisten ratkaisuja.
Kantelu voidaan tehdä aluehallintovirastoon tai Valviraan vapaamuotoisesti tai kantelulomakkeella, jonka voi ladata Valviran nettisivuilta. Oikeusasiamiehelle kantelun voi tehdä kirjoittamalla vapaamuotoisesti tai käyttämällä kantelulomaketta.
Jos hoitopaikassa käydyistä keskusteluista ei ole apua, potilas tai hänen omaisensa voi tehdä kirjallisen muistutuksen hoitopaikan johtajalle. Muistutus on laissa säädetty menettelytapa, ja johtajan on selvitettävä muistutuksessa kerrottu asia alaistensa kanssa sekä vastattava muistutuksen tekijälle kohtuullisessa ajassa, noin kuukauden sisällä.
Muistutuksen voi tehdä vapaamuotoisesti tai toimintayksikön muistutuslomakkeella. Muistutus on potilaan tai hänen omaisensa lakisääteinen oikeus, ja terveydenhuollosta vastaavan johtajan on vastattava siihen kohtuullisessa ajassa, mikä tarkoittaa enintään muutamaa viikkoa.
Mentaalisesti pahasta olosta kertovat tuntemukset täytyisi pitää sisällään, sillä kohdattujen Eksoten lääkäreiden ollessa sellaisia kuten ovat olleet, olisi vastaanotolla käymisen kokemus olotiloja pahentava, mitään ratkaisematon, mitään ehdottamaton ja jälkeenpäin joutuisi käsittelemään samoja asioita uudelleen joutuessaan tuottamaan tiedonkorjaamisvaatimuksia Eksoten arkiston kautta eteenpäin kuljettavaksi.
Elokuussa 2018, käydessäni erään MTPA-lääkärin vastaanotolla, jäi kokonaisvaikutelmaksi, että hän oli henkilönä liian varhain vaihtoehtoja pois sulkeva, näennäisesti kuunteleva, kehnoja synteesejä tekevä, randomilla asioista kyselevä, vastentahtoisella tavalla päätöksiään tarkemmin selittävä, löyhästi asioita yhteen sitova ja runsaasti tiedonkorjaamisvaatimusperustetta aiheuttava. Voisikin sanoa, että hän käyttäytyi kuin pitääkseen mahdollisena, että hänelle hänen tekemänsä työ olisi kognitiivisesti helppoa ja ettei hän ainakaan olisi se, joka joutuisi turhautumaan paljosta miettimisestä.
Eräs kolmeen otteeseen tavattu sairaanhoitaja samaisessa mielenterveysyksikössä, oli varovainen sanoissaan puhuessaan siitä, minkälainen hän on ja mitä hän osaa. Vaikka olimmekin sivunneet ADHD-aiheita, hän ei sentään suositellut hänen luona käymistä sen vuoksi, että hän olisi (muka) ADHD-asiantuntija, vaan hän pitäytyi sen korostamisessa, että tämä on neuropsykiatrian erikoislääkäri. Jättipä kuitenkin täysin mainitsematta, että hänen erikoistuneisuutensa on alkoholismissa kuten ilmeisesti monen muunkin MTPA:lla jonkin aikaa aikaansa viettäneen lääkärin kohdalla.
Tämä sairaanhoitaja oli alunperin johdatellut kuultujen äänien häiritsevyydestä selityksen aistiyliherkkyyden mahdollisuuteen, mikä tavallaan pohjusti mahdollisuutta ottaa puheiksi neurologiset asiat, vaikka asunnon ulkopuolelta kuuluva oveen jyskyttäminen, pitkään kestävä lattiaan hakkaaminen kepukalla keskellä yötä, kymmeniä minuutteja kestävä pauhaava vedenlaskettelu ym. olisivat häiritseviä kenestä tahansa. Sinänsä ihmeellistä miten sellaisistakin mainitseminen tulee tavallaan häivyttyneeksi pois keskustelutilanteesta.
Mainittu sairaanhoitaja suositteli ottamaan lääkärin (psykiatrin) kanssa esille mietinnät häirinnän vaikutuksista aivojen HPA-akseliin, mutta sehän ei hänen kanssa onnistunut ollenkaan, sillä hän jekkuili sellaisista asioista keskustelun pois. Ensin omituisella ”kuten kumpikin tiedämme..”-toteamuksella ja toisella yrittämällä toteamalla ”henkipuolen asioista voitavan keskustella sairaanhoitajien kanssa ja että lääkärit hoitavat tätä erotusdiagnostiikkaa” (aivan käyntisession loppupuolella ja jo ovella oltaessa).
”Miettiny sitä paljon et ois kiva jos joku aivojen toiminnasta paljoa tietävä kertos et niiku miten erilainen häirintä vaikuttaa vaikka niikun aivojen HPA-akselilla tai miten se vaikuttaa niinkun mun otsalohkon eksekutiiviisin toimintoihin ja tällee et tota ni et voiks mä jotenki..” (keskeytyy hänen aloittaessa puhumaan päälle”
”Myöhän kumpikin tiedetään, että.. et tämmönen oikea tai kuviteltu häirintä ni ei siitä hyötyä ole.. tai haittaa.. ettet et ei sitä sen täsmällisemmin osaa selittää.”
Omakannassa tilannetta kaunistelevana merkintänä: ” Hän toivoisi voivansa keskustella ammattihenkilön kanssa (mekanismitasolla, HPA-akseli, verisuonet), miten se vaikuttaa häneen.”
Autismi-viittauksien osalta (ne ainoat maininnat vuosituhannen vaihteen paikkeilla) jäi vastaanottotilanteessa vaikutelma, että hän sivusi autismia mm. sen vuoksi, että saisi täten itsensä kuulostamaan enemmän siltä, että tietää aiheesta jotain, vaikka todennäköisesti kyse oli enemmänkin jotain kurssikirjasta etäisesti muistettua. Jos hän todella olisi perehtynyt autismiin tai ADHD:hen, silloin hän olisi helposti löytänyt yhteyden sille, mistä olen monesti ja hänellekin täten kertaalleen maininnut eli että liikunta auttaa erittäin hyvin kaikenlaisiin kognitiivisiin toimintoihin, mielialaan yleensä ym., mutta hän piti liikunnan (ja ravitsemuksen) täysin erillisinä asioina, mikä jo sellaisenaan todistaa, että hänen erikoistumisensa on jossain aivan muualla. Epäilen hänen lausuneen jonkinlaisena knoppitietona (sanatarkka laina), että ”sehän myö tiedetään, että samoilla ihmisillä, joilla on autismia, on myös ADHD:tä”. Jostain syystä hän oli tehnyt valinnan pitää yllä näkemystä, että autismi sopii erittäin suurella todennäköisyydellä minuun, vaikkei mikään vastaanotolla esiin tullut sitä suoraan puoltanut ja sanoinpa myös eräässä vaiheessa, että Lappeenrannan lääkärit pitivät aikoinaan ihmeteltävänä sitä, että olen saanut (nykyisin autismi-jatkumolle sijoitetun) Asperger-diagnoosin Helsingin Dextrassa käydessäni (vain parin tunnin haastattelun perusteella). Niihin aikoihinhan ruokavalioni oli vähän sitä tätä, eikä ajoittainen lenkkeilykään ollut niin tehokasta kuin nykyisin.
Omakannassa (sentään) merkintänä: Potilas ei pitänyt joskus kauan sitten yksityisesti asetetun autismin F84.5 diagnoosia osuvana. F84.5 diagnoosi tuli potilaan kiinnostuttua asiasta keskustelupalstalla 2000-01 ja hakeuduttua yksityislääkärille. Hän ei pidä sitä enää oikeana.
Omakannassa pahasti vääristelevänä ja valheelliselta päätelmältä tuntuvana merkintänä: Hänellä oli vaikeutta hahmottaa ajan kulumista vastaanoton puitteissa tai suorastaan käsittää, miten psykiatrinen avohoito toimii. Potilaalla ei niin sanottu mielen teoria toimi kunnolla. Psykoedukaatiota työläästi. Autistinen häiriö on mielestäni potilasta sangen hyvin kuvaava.
Omakannassa mainittuna, että ”vastavuoroiseen keskusteluun ei päästä, potilas on puhelias, periaatteessa asiallinen, mutta itsekeskeisesti ylianalysoiva asioissaan”, mikä näennäisesti puoltaa autismin mahdollisuutta, mutta jättää esim. sen huomioimatta, että minähän olen insinöörikoulutuksen saanut, josta voisi halutessaan tehdä myös kaikenlaisia johtopäätöksiä, jotka voivat olla oikeita tai sitten eivät. Syytä myös huomioida, että mikä potilaan käytös väitetysti onkaan, se voi olla myös hänen aiheuttamaansa, sillä ei kukaan ole koskaan aiemmin luonnehtinut minua itsekeskeiseksi.
Hän tuli ääneen todetusti esittäneeksi väittämän, että olen joko autismi-jatkumolle kuuluva tai sitten olen psykoottinen, joista autismi-viittauksen hän johti siitä, että olen joskus aikoinaan saanut Asperger-diagnoosin ja jonka tueksi hän esitti joukon irrallisia toteamuksia, jotka sopisivat keneen tahansa. Psykoottisuutta hän ei perustellut mitenkään, vaan se oli ikään jonkinlaisen skriptin ohjaamaa sillä tapaa, että kun ensin on a) mainittu, että kokee häirintää, niin b) hän tyrmää sen vainoharhaisuuden mahdollisuudella ja koska c) vainoharhaisuus on täten mainittu, hän saa täten ikään kuin luvan d) viitata psyykoottisuuteen.
Se, miten hän heittää kuin märän rätin kasvoille toteamuksen ”..tai vainoharhaisuutta”, kun olen juuri maininnut epäilystäni siitä, että minun häiritään tahallaan, on omiaan kertomaan siitä, minkälainen henkilö hän on persoonana. Jos potilas on siinä asemassa, että hän toivoo kuuntelevuutta ja jonkinlaisia ratkaisuja/ehdotuksia, ei hänelle silloin pidä mennä töksäyttelemään jotain ”show-stopper”-tyyppistä. Kaverilliset ihmiset tai samassa työpaikassa työskentelevät voivat tokaista jotain töksäyttelevää luontevasti, mutta psykiatrilla pitäisi olla kunnioitusta potilaan esittämiä huolia kohtaan.
Otettuaan puheeksi verenpainearvot, päädyn itse johdattelemaan keskustelua siihen, kuinka psykologinen ja äänillä häirintä voi aiheuttaa verisuonten ahtautumista ja kuinka se varmuudella aiheuttaa metaboliikan hidastumista, ummetusta ym., mihin hän reagoi kysymällä ”haluatko kokeilla jotain uusia psykiatrian lääkkeitä.. joita et aiemmin ole kokeillut” ikään kuin vihjaamalla, että mitään itsen ulkopuolista häirintää tai vaikutinta ei ole ja että asiat ratkeavat psyykelääkkeillä. Mainittakoon, että kirjoitushetkistä lähimpinä viikkoina verenpainearvot vasta ostetulla Omron M2 -mittarilla mitattuna ovat olleet oikein hyvät (yläpaine ennen lenkkeilyä 120 – 130, lenkkeilyn jälkeen < 120, alapaine ennen lenkkeilyä 78 – 84, lenkkeilyn jälkeen 74 – 78 eli niidenkin osalta aiemmat terveystietomerkinnät dominoivat aivan liiaksi.
Hän totesi eräässä vaiheessa, että ”jää niin kuin tähän kysymykseen siitä, että onko vai eikö ole” [totta ja tosiasiaa], jolloin päädyttiin siihen, mihin Eksotella asioidessa usein päädytään, kun yritän puhua koetusta häirinnästä eli häirintä ja sen (mahdollinen) vaikuttavuus rajataan pois, jolloin ei jää riittävästi jäljelle selittäviä tekijöitä, minkä seurauksena sitten (ehkä) käydään hakemaan selityksiä vaikkapa aiemmista diagnooseista, jolloin ajaudutaan niin sanotusti metsään.
Omakannassa täysin valheellisena merkintänä (ei todellakaan viime hetken asia, vaan muun häirinnän yhteydessä mainittuun liittyvää): Kolme minuuttia ennen ajan loppumista hän ottaa esille kokemansa "joukkoistetun häirinnän".
Vielä siinä vaiheessa, kun alustin käyntisessiota kertomalla ruokavaliostani, lenkkeilyn hyödyistä ja tavoitteistani, tunsin, että minua kuunnellaan ja sain jopa jonkinlaista kehun tapaista terveellisistä elämäntavoistani, mutta muilta osin tuntui hiukan kuin olisi (taas kerran) käynyt jonkinlaista taistelua jotain jääräpäätä vastaan. Myönnettäköön, että saatoin itse edesauttaa sitä, että jotain vaihtoehtoja ei mietittäisi tarkemmin, koska halusin päästä nopeammin ”itse asiaan” kuten siinä kohdin, missä minulta kysyttiin tunnistanko uniapnea merkkejä itsessäni ja johon vastasin monisanaisesti, että tryptofaanista on ollut hyötyä nukkumisen kannalta – en itseasiassa olisi oikeasti edes muistanut siinä tilanteessa, miten nukun öisin, vaikka unettomuutta ja huonounisuutta on ollut vaikka kuinka paljon. Sinänsä omituisena voi pitää sitä, että enkös minä ole unettomuudesta ja huonounisuudesta maininnut jo vuosien ajalta monia kertoja eli kuinka huono tiedon haettavuus lääkäreiden käyttämissä tietojärjestelmissä oikein on? Jos hän olisi kysynyt uniapnean sijaan unen laadusta, unettomuuden esiintymisestä ym. olisin todennäköisesti lähestynyt kysymystä eri tavoin kuin tässä, missä kysyttiin uneen liittyen eksaktilla termillä. Pikanttina mainintana, että hyvinvointiaseman lääkäri kuittasi uniasiat jotakuinkin niin, että tyrkkäsi uneen liittyvää ohjeistusta sisältävän paperinivaskan käteen ja sanoi heippa.
Tärkeä oma kysymys siitä, mistä johtuu se, että palaudun ilman lenkkeilyä päivässä parissa takaisin huonomman jaksavuuden, viitseliäisyyden ym. suuntaan, ei ollut täälläkään hyödyllinen kysymys. Hän kyllä osoitti huomioineensa yksittäiset veriarvojen poikkeavuudet, joita edelsi pitkä sarja normaaleja arvoja, mutta se miten hän kasvatti huomiostaan jotain erityisen merkittävää oli kuin jollekulle sivulliselle puhumista kaikkine valtimoista huolestumisineen, sillä juuri nämä arvot ovat niitä, joista kaikki muut lääkärit ja sairaanhoitajat ovat todenneet, että ”näähän on ihan hyvät” tjs. Eli joudun siis ajattelemaan, että saman sairaanhoitopiirin puitteissa yhtäällä vähätellään veriarvoja ja toisaalla tulkitaan uhkakuvia maalailevasti, jolloin en voi ottaa ketään tulkitsijaa vakavasti.
Omakannassa tapahtumia vastaamattomana merkintänä: Potilas ei ota terveydellistä psykoedukaatiota vastaan, vaan torjuu.
Hänellä ei ollut varsinaisesti tapana, mutta tietyissä vaiheissa keskustelua hän liioitteli tahallisesti ja suorastaan harjoitteli sitä, kuinka överiksi hän voi viedä kuuntelevuutta ilmaisevan ”mmm..” ääntelyn, mitä hän jaksoi jatkaa minuuttitolkulla, eikä niiden päätteeksi kyennyt tai halunnut tuottaa minkäänlaista synteesiä, saati analyysiä siitä, mitä juuri tulin kertoneeksi, eikä hän palannut kertomaani hetkeä myöhemminkään. Hän vain piti lyhyen ”draama-tauon” ja poimi sitten mainittavaksi jotain satunnaista paperillta, johon esitteli kirjoittaneensa hetkeä aiemmin kertomaani ylös, mutta joka ei mitenkään liittynyt siihen, mistä juuri kerroin, eikä auttanut hänen ajatteluakaan millään tavoin.
Hän vaikuttaa ajoittain tahallisen sikailevalta, eikä hän reagoinut havaittavasti siihen, kun mainitsen monisanaisesti siitä, kuinka töykeäkäytöksinen eräs toinen Eksoten MTPA-lääkäri oli. Hän itse katsoi käyntisession alussa jonnekin yläviistoon monessa yhteydessä ja jotenkin liioitellun pitkitetysti, eikä hän palauttanut katsettaan minuun vaikka puhuin hänelle, eikä hän millään näistä kerroista vaikuttanut mietiskelevän mitään, vaan hän käyttäytyi kuin pyrkisi toistojen kautta saamaan mieleeni jäämään jotain sellaista, joka muistiteorioiden mukaan palautuisi ensinnä mieleeni, kun suuntaisi ajatukseni seuraavan kerran Eksoten mielenterveysyksikön suuntaan. Tällainen toiminta olisi enemmän ymmärrettävää, jos hän myisi jotain ja olisi sen vuoksi tavallaan pakotettu jättämään muistijälkiä, mutta hän on julkisen puolen psykiatri – ja toisekseen kokonaisuutena arvioiden hänen toimintansa oli ikään kuin toivomusta, että en tulisi uudestaan.
Siitä en ole aivan varma, mitä olisin mieltä hänen toteamuksestaan kieltäytyä uudesta Ritalin-lääkekokeilusta (aiempia hyviä kokemuksia vuonna 2006) antaminsa perustein, mutta hän sai minut hetkellisesti tuntemaan, että olen kuin narkomaani, joka haluaa jotain huumetta itselleen, vaikka onkin niin, että sekä kyseisellä käyntikerralla, että kaikilla muillakin viimevuotisilla minusta kirjoitetaan, että olen asialllinen, harkitsevainen, valmistautunut ym. eli kaikkea muuta kuin tyypillinen huumeidenkäyttäjä.
Siitäkään en ole varma, mitä hän halusi sanoa sillä, että ”olet nyt neuropsykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla”. Tällainen toteamus sopisi tilanteeseen, jossa kuulija palautetaan huomioimaan jokin tosiasia ajauduttuaan esim. puhumaan sellaisesta asiasta, joka määritelmällisesti sopisi jonkun toisenlaisen, asiantuntijaksi tituleeratun, henkilön kanssa käytäväksi, mutta ei hän ainakaan mitään ehdotusta tehnyt. Psykologihan olisi jossain mielessä parempi keskustelukumppani, mutta ei maininnut edes yhden kerran sanaa ”psykologi” tai ”psykologia”.
Omakannassa lääkäri toteaa, että ”Hänellä oli hieman viitteellinen keskustelutapa, ikään kuin allekirjoittaneen olisi pitänyt melko pienistä vihjeistä ymmärtää, mitä hän ajaa takaa.”, mihin voi todeta, että jos hän ymmärtäisi aivojen/mielen toiminnasta, mitä hänen voisi olettaa ymmärtävän kaiken kouluttautumisensa jälkeen, hänelle ei tarvitse selittää kaikkea pitkästi. Häirintään liittyvät omat selitykset ovat varmasti useinkin sellaisia, että niitä ei voi helposti pelkästään puheella ja kaavioilla selittää, jolloin ne voivat tuntua vaikealta ymmärtää ilman laajempaa selittämistä, mihin taasen ei aina ole aikaa ja se vaatisi muutenkin muutaman ajatustenmuhiuttamistauon. Hän toteaa Omakannassa potilaan reagoivan turhautumisella, mikä voi lukijassa herättää monenlaisia vääriä mielikuvia, vaikkei yksikään tuoli lennähdellyt, vaan lähinnä happea on saatettu vetää kertaalleen syvemmälle keuhkoihin.
Omakannassa mainittuna: Asia näyttää liittyvän aistiyliherkkyyteen eikä kovaan ahdistukseen. Ei avointa psykoosia, ei bisarreja harhaluuloja. Osittainen oivalluskyky ja omaehtoinen omissa asioissa, vaikeasti autettava.
Mikä ihmeen osittainen oivalluskyky..? Ja ettäkö vuodesta 2001 asti toivonut voivansa päästä maisterikoulutukseen? Vastahan sellainen ajatus ensi kerran nousi mieleen AMK:sta valmistumisen jälkeen eli muutamia vuosia sitten. Omakantaan on jäänyt hänen toimestaan hirmuinen määrä sellaisia väittämiä ja vihjailuja, joista ulkopuolinen tai alalle koulutettukaan ei voisi olla saamatta väärää vaikutelmaa, mikä lienee ollut tarkoituskin.
Minulle on vuosien saatossa muodostunut jonkinlaiset rajat sille, missä laajuudessa ja mitä selitysreittejä kulkien kerron tietyistä omista asioistani, sekä millä vaiheistuksella lisään nyanssien tarkkuutta. Nämä asiat liittyvät olennaisesti omaan hyvinvointiin, tavoitteisiini, mahdollisuuksiin, riskeihin, häirintäteemaan ja nykytilanteeseeni muilta osin, sekä menneisyyteeni ja näkemyksiini erinäisistä asioista. Tiedostaen mitä haluan kertoa ja mitä en niinkään, en koe olevani esim. naiivi selventäessäni itseäni ihmisille, joihin minulla ei ole muodostunut luottamuksellista suhdetta, enkä myöskään määritä sitä erityisen merkitykselliseksi, jos kerrontani ”lämppäilyvaiheen” aikana saatan elekielelläni, puheensävylläni, jaksavuudellani, mikroilmeilläni, omasta kerronnastani erilaisia otteita saavana, kuulijan näkemyksiin ja kommentteihin vastaajana tai muilla tavoilla tulla viestineeksi enemmän kuin olen ennalta suunnitellut. Keskustelun toiselle osapuolelle annan mahdollisuuden säätää omaa käyttäytymistään ja suhtautumistaan, sillä ihmisillä on usein suoranainen tarve tehdä jonkinlaisia ”sohaisevia” kokeiluja, jotta he itse saavat tuntumaa siitä, minkälaisen ihmisen kanssa ovat keskustelemassa – mikä on tietenkin jossain määrin harhaista, koska he tulevat usein vahvistaneeksi sellaisia luulojaan, jotka perustuvat esim. aiempiin taipumuksiinsa luokitella ja määrittää muita ihmisiä, eikä sillä täten haeta uudenlaisia käsityksiä, joita sovellettaisiin heti siinä samassa yhteydessä. Kutsun seuraavassa henkilöä, jonka kanssa koettelin päästä keskustelemaan syvällisemmin asioistani, Fladistaniksi.
Vastaanottanut lääkäri oli vähempiarvoistava, nöyryyttämiseen halukas ja kapeaan näkemyksen väylään ohjaava. Hän ampui alas aloitetun maininnan siitä, että aiemmat kokemukset Eksoten tietystä henkilökunnan osasta olivat huonoja, pilkkaavalla äänensävyllä. Hän vei käyntiraporttiin keskustellut asiat sellaisessa muodossa ja vain siltä osin, että niistä saisi aikaiseksi jonkinlaisen epätoden kertomuksen, missä antipsykoosilääkityksen ehdottaminen olisi kuvitellun muun lukijan mielestä perusteltua siihen nähden, mitä (valheellista ja vääristämistä) parissa aiemmassa käyntiraportissa oli sisältönä. Tällä lääkärillä kävin vain kerran päämäärätavoitteellisesti valmistautuneena ja ohuiden aineistonippujen kanssa. Eräs itse esille ottamistani aiheista oli häirintä ja sen vaikutukset. Ensikäynnille oli muutenkin haastavaa löytää esimerkkejä häirinnästä, jotka eivät olisi liian huonoja, eivät menisi liian abstraktiksi tai olisi liian monimutkaisia nopeasti ymmärrettäväksi, mutta hänen palveluasenteensa, osoitettu asiantuntijuutensa, nyanssien muistamiskykynsä, Eksoten ja yksityisten tahojen tarjoamista palveluista tietämisensä, ehdotusten käypyys, empatiataidot, häikäilemättömyyden aste, kertyvän ajateltavan koherenttina pitämisen kyky ym. jättivät selkeän tunteen siitä, että tästä paikasta ei kukaan häirinnästä kertova saisi hyötyä. Itse olen hypotisoinut, että häirintä pitää alitajuntaani liian aktiivisena, kuluttaen siinä samalla tarpeettomasti mm. aivojen välittäjäaineita, mikä heijastuu sekä fyysiseen jaksavuuteen, että unenlaatuun, ja mihin auttaa paljon, kun tarkastelee minkälaista ravintoa syö, minkälaista liikunnallista aktiviteettia harrastaa ja lisänä vielä stimulanttikokeilut. Hän jätti käyntiraportissaan mainitsematta tyystin mm. kerrotuista lenkkeilyn ja teaniinin positiivisista vaikutuksista, vaikka ne olivat olennaisessa asemassa mentaalisen suorituskyvyn parantamisen osalta (muisti-, päättely- ja refleksipohjaiset tehtävät), eikä huomioinut mitenkään annettua, kaavioita ja tekstiä sisältänyttä aineistoa, saati että olisi sanallakaan maininnut esim. algoritmeista tai business intelligencestä, joihin keskustelun aikana viittasin häirinnässä avustavista seikoista mainitessani. Tällä ei olisi ollut erityisempää merkitystä itselleni, jos hän ei olisi ollut niin lurjusmainen, mutta mahdolliselle myöhemmälle lukijalle muodostuvien vaikutelmien mielessä olisi mielekkäämpää, jos käyntiraportti ei koostuisi pelkästään valheista, vääristelyistä ym. Keskustelujen aikana hän halusi ärsyttävällä tavalla takerruttaa itseään myöhempää ajatteluani teoreettisesti estävästi (Long term depression, LTD) niihin muistijälkiin, joita minulla oli sanan ”priming” merkitykseen liittyen, mikä vaikutti siltä kuin hän olisi tehnyt palvelusta ulkopuolisille, sillä kyseisellä sanalla selittyy monenlainen hienoisempaan häirintään liittyvä toiminta- ja ajatusmalli. Hän teki käytännössä mahdottomaksi jatkaa eteenpäin hänen kanssaan. Kysymys ”ootko ajatellu, josko antipsykoosilääkkeet voisivat auttaa” tuli esille jo varhaisessa vaiheessa käyntisessiota eli suunnilleen niillä main, missä olin kertonut, että yksinkertaisimmillaan häirintä on äänillä häiritsemistä, missä tahallaan ajoitettu sellainen perustuisi siihen mahdollisuuteen, että pystytään reaaliajassa seuraamaan, mitä tekee tietokoneellaan. Oli kysynyt pilkkaavasti, josko on kokeillut korvatulppia häirinnältä suojautumiseen, mutta annettu tämän lääkärin jatkaa eteenpäin, jotta saisi tuntumaa siitä, kuinka pitkälle hän töykeydessään menee.
Olin hakeutunut marraskuussa 2016 kunnallisten mielenterveyspalvelujen asiakkaaksi, ollen valmistautuneena tuleviin sessioihin kuuden itsemääritetyn ja ylöskirjatun tavoitteen, sekä kolmeen ohueen nippuun lajiteltujen kaavioiden, kirjoituksien ja kuvituksien kera (kaikki omaa tuotantoa). Lyhyesti ilmaistuna tavoitteeni olivat tällaiset: keskusteluja aivojen toimintaan liittyvistä aiheista; erinäisten psykiatristen diagnoosien poissulkeminen; dopamiini-välittäjäaineen merkittävyyden koettelua lääkekekokeilun avulla (Ritalin ollut aiemmin kokeilussa yksityislääkärin kanssa, mikä voisi olla parempi kuin nykyinen teaniini); arviota soveltuvien tutkimusten tai psykologisten testien hyödyllisyydestä esim. muisti- ja päättelytoimintojen normaaliuden arvioinnissa; unenlaatuun vaikuttavien tekijöiden kartoitus ja keskustelua eksaktimmista tahosta arvioimaan lenkkeilyn merkittävyyttä omassa elämässä. Omassa mielessäni olen hypotisoinut, että häirintä pitää alitajuntaani liian aktiivisena, kuluttaen siinä samalla tarpeettomasti aivojen välittäjäaineitakin, mikä heijastuu sekä fyysiseen jaksavuuteen, että unenlaatuun, mikä on kuitenkin vain yksi mahdollinen aspekti ja olin asettanut itseni lähtökohtaisesti siihen asemaan, että voisin ottaa erilaisia ehdotuksia ja näkemyksiä omaksi mietittäväkseni.
Minulla on voinut olla vaikkapa 2 – 3 vk täysin ok olo, jos unettomuutta ei esiinny, jolloin häirintäkään ei tunnu erityisen merkitykselliseltä. Häirintä pääseekin tuottamaan vaikutuksensa lähinnä silloin, kun mieleni ei ole sopivassa vireessä, mikä voi tarkoittaa silkkaa vähäunisuutta tai hetkeä sellaisen lenkkeilyn jälkeen, jolloin ei jostain syystä ole saavuttanut aerobisesti tehokasta suoritusta, jolloin mielikään ei ole vireytynyt riittävästi, vaikka unta edellisenä olisikin ollut tuntimäärällisesti riittävästi. Asiaan vaikuttaa moni nyanssi öisen sisäilman laadusta alkaen, mutta näistä en päässyt missään vaiheessa sanomaan mitään, vaikka niistä introavana aineistona olleessa paperinipussa kerroinkin.
Lenkkeily ja teaniini ovat muodostuneet parina viime vuonna rutiiniksi, joilla monen päivänä käynnistän, ollen yöuniltani vielä niin energinen, että lähden melko pian heräämisen jälkeen lenkille joko lähimetsään tai aamun pimeydessä jalkakäytäviä pitkin jonnekinpäin. Tämä tuottaa koko loppupäivän kestävän tasaisen hyvän olon, josta loiskahtaa hieman seuraavankin päivän puolelle. Tämä oli asia, jonka erityisesti halusin tehdä selväksi Fladistanille, sillä koin tärkeäksi, että hän tavoittaisi edes alkeet siitä, mikä saa minut toimimaan tietyiltä osin ikään kuin eri säännönmukaisuuksilla selittyvänä.
Univaikeudet olivat tärkeä teema, josta olin tehnyt selventävän kaavionkin, joka esitti sitä, kuinka univaikeuksien jälkeiset päivät olivat riskialttiita häirinnälle altistustumisen kannalta, mutta kunhan elimistö sai reguloitua normaalien prosessiensa kautta itsensä lähemmäksi normaalitiloja parin seuraavan päivän aikana, alkoi lenkkeilykin sujumaan paremmin, mieliala oli hyvä ja univaikeudet väistyivät. Koska en kuitenkaan haluaisi jatkaa sitä linjaa, missä en juuri koskaan voi olla varma ennalta, olenko esim. valmis lähtemään vaikkapa Turkuun työhaastatteluun jonkin viikon jonain päivänä, koska saatan olla nukkunut huonosti juuri tuona päivänä, haluaisin ymmärtää paremmin sitä logiikkaa – jos siitä vain pystyy muodostamaan logiikkaa – mikä uneeni milloinkin vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa. Selitykset, joissa esiintyy esim. sana stressi ilman sen tarkempaa avaamista, ovat käytännössä lähinnä hyödytöntä hölinää.
Väitteeni mahdollisesta viikkojen mittaisesta hyvästä olosta oli sinänsä ristiriitainen käynnin erään syyn vuoksi eli miksi minulla on ollut jonkinlaista aloittamisen laiskuutta asioita kohtaan, joita en ole tehnyt toviin, kuten esim. kiinnostumattomuus oman verkkopalvelun kehitykseen sen viimeisimmän iteraation valmiiksisaamisen jälkeen ja laajemminkin, kuten esim. viitsimättömyys tehdä joinakin päivinä paljoakaan muuta kuin lukea iPadillani artikkeleita esim. Aeonista, Wiredistä tai Guardianista. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että minun täytyi luoda jonkinlainen lähtökohta asioistani keskustelemiselle, missä halusin korostaa aloittamisen laiskuuden sijaan sitä, että pystyn saavuttamaan hyvän olotilan kunhan vain univaikeudet ja niitä seuraavat oireilut ym. saadaan toistuvana ilmiönä hälvennettyä. Tästä olisi sitten voinut tehdä täsmennyksiä keskustelun edetessä, mutta eipä niihin asti taideta koskaan päästä. Melankoliseksi tai syvästi depressiiviseksi en ole itseäni kokenut, mutta omassa mielessäni en varsinaisesti ole sulkenut pois sitäkään mahdollisuutta, että esim. antidepressiiveistä voisi olla hyötyä. Tosin, on ollut tyypillistä, että mahdollinen psyykkinen ja muu oireilu korjaantuu helposti ja nopeasti hankkimalla sitä ravintoa, mihin elimistö reagoi kuin se sisältäisi juuri sitä, mistä sillä on ollut puutetta (esim. ilman pekaanipähkinöitä olo heikkenee, iho muuttuu kalpeaksi, ei jaksa ajatella, fyysinen suorituskyky kehno ym.). Koska en ollut kokenut sitä kovinkaan merkitykselliseksi kysymyksi, ”kuinka monta kertaa minulla on univaikeuksia per kuukausi”, tulin kysyttäessä maininneeksi Fladistanille, että minulla on univaikeutta n. 8 krt kuukaudessa, vaikka olin tullut sanoneeksi edelliselle vastaanottajalle (psykiatrinen sairaanhoitaja), että niitä olisi n. 12 krt kuukaudessa. Eipä niitä tosin mihinkään raporttiin ylöskirjattukaan, eivätkä he ilmeisesti kommunoi keskenään nyanssitasolla - mikä tosin ei ole kritiikkiä, sillä kritiikki on vasta edessäpäin.
Häirinnän vaikutuksen yleensä olen usein kokenut sympaattisen hermoston aktivoitumisena, ”fight or flight”-efektinä ja otsolohkon eksekutiivisten toimintojen häiriintymisenä (muisti, päättely, emootiot ym.). Häirittynä olemisen jälkeen voi käydä esim. niin, että asuintalolla ollessani ja sisätiloissa chia-siemeniä geeliytymään laittaessa päätyy osa työvaiheista jäämään pois, jolloin unohdan laittaa rasiaan ripoteltujen chia-siementen kanssa desillisen vettä ja laitan rasian jääkaappiin sellaisenaan kunnes vasta hetkeä myöhemmin kykenen tajuamaan, että jotain meni pieleen. Olen asettanut jonkin todennäköisyyden sille, että häirintä vaikuttaa minussa koko elimistöni nestetasapainoon vasopressiini-hormonin kautta (antidiureettinen hormoni, ADH), jolloin aivojeni hermoverkot eivät signaloi normaalisti, minkä huomaisi erityisesti silloin, jos dopamiiniin vaikuttavien tapahtumien määrä elämässäni olisi ollut runsasta, mutta näistä asioista en ole päässyt puhumaan vakavasti kenenkään asiantuntijan kanssa.
Äänillä häiritsemisestä kertominen on vähäinen osa sitä, minkälaista häiritseminen voisi olla ja mitä se tosiasiallisesti on, niistä saaden helpommin ihmisten ymmärtämiä esimerkkejä, mutta varsinainen häirintäaihe liittyy enemmänkin mm. erilaisten tieteiden ja teknologioiden hyödyntämiseen sellaisessa, mihin lisätietona mukana ollut aineisto olisi tarjonnut verkkolinkkien, kaavioiden ym. kautta paljon hyödyllistä, itse tuotettua tietoa. Nämä eivät kuitenkaan saaneet edes minkäänlaista viittausta potilasraportissa, mikä on sinänsä outoa, sillä Fladistan otti ne session loppupuolella vastaan ja läpikäytäväkseen.
Käyntisession aikana Fladistan ei lähtenyt vahvasti mukaan keskusteluun edes äänillä häiritsemiseen liittyen, mutta nyökkäili ja sulki silmiään hetkeksi niistä puhuttaessa samantapaisen myötäilyn merkiksi kuin myöhemminkin samaisen session aikana. Tästä huolimatta, hän esittää potilasraportissa mahdollisuuden, että kyse voisi olla jonkinlaisesta skitsoaffektiivisesta persoonallisuudesta tms. ikään kuin juuri sellainen olisi perustellusti hyvä vaihtoehto jatkoarvioinnin kannalta, eikä tarjoa mahdolliselle lukijalle mitään mahdollisuuksia muiden vaihtoehtojen ounastelulle. Aiemmin tavattu psykiatrinen sairaanhoitaja oli kirjannut ylös, että ”asiakkaan kertomassa saattaa olla viitteitä psykoottisista piirteistä, vaikuttamis- ja vainoamisharhaluuloja”, mikä on linjassa sen kanssa, jota olen monien kirjoituksieni kautta tuonut esille eli ennen kuin on riittävästi mahdollisuuksia tehdä hyviä päätelmiä mielentilojen laadusta, ollaan jo esittämässä näkemyksiä, jotka ulkopuoliset tulkitsevat virallisesti todetuiksi ongelmiksi ja varmoina oireina jostain sairaustilasta. Tämä liian aikainen ja suorastaan väärä assosioituminen esim. psykoottisuuteen, vainoharhaisuuteen tai skitsoaffektivisuuteen saattaa johtua siitä, että näiden ihmisten koulutus- ja työssäolojaksot järjestelevät heidän mieltään sillä tapaa uusiksi, etteivät he enää ulotu niin helposti (luovasti) parempiin selityksiin tai sitten he tekevät tämän tahallaan, mikä taasen kielisi halusta puoltaa oman alansa tarpeellisuutta tässä yhteiskunnassa, minkä voi nähdä myös rikoksena vääryyttä kokeneita kohtaan. Molemmat sentään mainitsevat joko kerronnan johdonmukaisuudesta tai ajattelun loogisuudesta.
Fladistan ei mainitse omassa raportissaan mitään siitä, että olen itse huolellisesti ilmaissut tavoitteeni käynnille ranskalaisille viivoille kirjoitettujen lyhyiden tekstiselityksien kautta – aivan kuin tutkittavan oma aktiivisuus ja aiempi itsereflektointi olisi toissijaista tai jopa merkityksetöntä suhteessa tittelin kautta asettuvaan asiantuntijavaltaan nähden. Hän ei myöskään mainitse minkään vertaa siitä, mitä olen kertonut lenkkeilyn vaikutuksista, vaikka oli kirjoittanut käyntisession aikana jotain omallekin muistilapulleen – oletan, että oman muistinsa tueksi, mutta mistäpä sitä tietää? Lenkkeilyn ja dopamiinivaikutteisen teaniinin käyttö saa minut parantamaan parissa kymmenessä minuutissa mentaalista suorituskykyäni muisti-, päättely- ja refleksipohjaisten tehtävien osalta jopa 40 – 60 %, minkä olen lukuisia kertoja todennut mobiilien älytestien avulla, jotka antavat suorituksista vertailukelpoisia pisteitä. Tästä asiasta olin liittänyt parisivuisen kirjoituksenikin mukaan, mutta ilmeisesti tämä aineisto ei ollut lukemisen vaivan väärti?
Selitettäessäni tietyllä varovaisuudella äänillä häirintää nokkelemman häirinnän alkeita, Fladistan oli myötäillyt hyväksyvästi (silmät, nyökkäys) sillekin, että muistijälkiä vahvistavat myöhemmät ajatukset/havainnot ylläpitävät ajatusten tietoisuudessa liepeilyä ja että se voi viedä huomiota siltä, mitä kohden haluaisi orientoitua tai mitä haluaisi tehdä/ajatella – sanoi jopa sanat ”ihan oikein”, mikä oli selkein vahvistus omille näkemyksilleni koko session aikana, mutta siltikin hän tuli johtaneeksi käynnin idean jo varhaisessa vaiheessa antipsykoosilääkityksen suositteluun, mihin hän palautti sen ikään kuin ennalta päätettynä. Käytännössä hän vei käyntiraporttiin sellaiset asiat ja sellaisessa muodossa, että niistä saisi aikaiseksi jonkinlaisen epätoden kertomuksen, missä antipsykoosilääkityksen suosittelu olisi kuvitellun muun lukijan mielestä perustelua siihen nähden, mitä raportissa oli sitä edeltäen kirjoitettuna. Tätä muodostumaisillaan olevaa kertomusta vahvistavat väärin perustein tietyt muut käyntiraportit (Eksoten muiden työntekijöiden tuotoksia, joihin osaan ovat ulkopuoliset tahot päässeet esittämään näkemyksiään, vailla kelpoisuutta olla käypiä näkemyksien esittäjiä).
Käytännössä Fladistan tuli kysyneeksi ”ootko ajatellu, josko antipsykoosilääkkeet voisivat auttaa” varhaisessa vaiheessa käyntisessiota eli suunnilleen niillä main, missä olin kertonut siitä, kuinka tietynlainen tahallaan ajoitettu äänillä häirintä olisi perustunut siihen mahdollisuuteen, että pystyy reaaliajassa seuraamaan, mitä teen tietokoneellani. Tätä oli edeltänyt hienoinen kallistuminen minun suuntaani ja melkeinpä topakasti, mutta kuitenkin melkeinpä ohimennen suoritettu ehdottaminen: ”oletko kokeillut käyttää korvatulppia”. Totesin siihen samantien, että ”sivuutan tuon kommentin tyystin”, sillä kuten sanoinkin, oli oletettavaa, että ihmisissä on sellaisia, jotka haluavat koetella keskustelukumppaneitaan, saadakseen heistä tuntumaa, vaikka olihan tuo sinänsä sen asteen loukkaus, että siihen olisi voinut puuttua, mutta halusin myös tietää, miten hän jatkaa siitä edespäin. Siis, jos tutkittava kertoo ensin siitä, että häntä häiritään ja siihen sitten todetaan kysyvästi, että onko kokeillut suojautua äänillä häirinnältä estämällä itseään kuulemasta ääniä korviensa kautta, siinähän käytännössä heivataan häirinnän aiheuttajan merkitys pois ja lähes syyllistetään häirinnän kokija siitä, ettei ole suojautunut jollain tietyllä tapaa, mikä ei tietenkään ole mikään ratkaisu. Voisi kuvitella, että moni olisi lyönyt häntä kasvoihin moisen teon vuoksi, mutta se ei tietääkseni ole minulle tavanomaista. Siltikin, voidaan kysyä, missä maailmassa hän elää, jos ei oikeasti näe sellaista mahdollisuutta käypänä, että joku monitoroi jonkun tietyn henkilön tietokoneen käyttöä ja ajoittaa tämän mahdollisuuden avulla tietynlaista häirintää. Eihän tämä ole edes monimutkaista kuvitella omassa mielessään ja siitä on helppo todeta, että kyllä sellaista voi tapahtua, mikä taasen herättää kysymyksen siitä, miksi hän esitti niin helposti osoitettavaa vääryyttä ja huonoa ajattelun laatua. Aivan kuin olisi ollut tavoitteena, että asia nostetaan myöhemmin esille. Ok, let’s see how this goes.
Käynnin alkuvaiheilla hän oli nyökkäillyt hyväksyvästi sille, että kulkureittejä voidaan esittää vieruspistematriisin avulla (A:sta B:hen, B:stä D:hen jne.), mistä otin esimerkiksi lenkkeilyn. Olin itseasiassa piirtänyt ruutupaperille kuvion, joka esitti joukon toisiinsa yhtyviä risteyksiä, joista on yhteyksiä toisiin risteyksiin ja joiden kautta kulkemalla voi muodostaa erilaisia lenkkeilyreittejä. Siitä vielä päästiin selityksessäni ylitse ilman, että hän alkoi esittää(!) epäuskoista tai pistää muuten lekkeriksi, missä kerroin, että lenkkeilyreitillä voi joutua kulkemaan pitkähkön matkan suoraa jotain risteystä kohti, koska käännöspaikkoja ei ole tarjolla ja täten voi joutua olemaan esim. parikymmentä sekuntia alttiina jollekin havainnoimiselle, jota ei haluaisi aistia ja että tälle reitille olisi joutunut sen vuoksi, että jokin tietty spatiaalinen sijainti hetkeä aiemmin olisi tehty sillä tapaa psykologisesti epämiellyttäväksi, että tuli valinneeksi kahdesta vaihtoehtoisesta suunnasta sen, joka veisi siihen suuntaan, jossa joutui alttiiksi jonkin pitkäkestoiselle havainnonnille. Ei kuitenkaan vaadittu muuta kuin maininta juoposta, jolla on pöhkö asu päällään ja joka olisi juuri se, joka siinä kertomuksessa olisi se, joka tulisi vastaan sillä reitillä, jolta ei päässyt kääntymään minnekään, ja jolle olisi kuvitteellisesti maksettu esim. parikymppiä siitä, että hän sillä tavoin vastaan tulisi, että Fladistan pääsi vesittämään koko asian kysymällä väheksyvästi naurahtaen ”miksi joku olisi sellaista tehnyt”. Vastakysymys sinänsä oli perusteltavissa oleva, mutta se miten se kysyttiin, kertoi siitä, miten hän oli päättänyt ajatella juuri kerrotusta, millä taasen oli kausaalinen efekti siinä mielessä, että joka kerta, kun Fladistanista sai pienoisestikin epämiellyttävän vaikutuksen, kiinnostus siirtyä ”alkeista” hienoisempaan kerrontaan pitkälti tyrehtyi. Todellisuudessa ns. juopot eivät juuri koskaan ole häirinneet itseäni mitenkään, vaan esimerkkiin oli vain sijoitettu yksinkertaisin mahdollisin motivaatio tietynlaiselle teolle, koska ei ollut varmuutta siitä, mikä olisi sellainen ”harmaa alue”, josta saattaisi löytyä sopivaa esimerkkiä ensikäynnille (eivät olisi liian huonoja, eivätkä menisi liian abstraktiksi). Riskialtista selittämisen kannalta olisi tietysti se, että mikä tahansa häirintään liittyvä väite voisi saavuttaa korkeintaan ”vain” n. 99 % varmuuden, mikä jättää avoimeksi mahdollisuuden väitteen tyrmäämiselle jollain latteudella. Karkeita esimerkkejään en mielelläni lähtisi tarkentamaan, koska sellaisessa on hiukan samankaltaista riskiä kuin analogioiden liian pitkälle menevässä laajentamisessa.
Jos Fladistan olisi petrannut omaa suoritustaan asiantuntija-asemassaan, hänen kanssaan olisi voinut keskustella abstraktimminkin selittyvästä häirinnästä, minkä vuoksi jätin myös sanan ”suggestointi” käyttämisen käyntisession aikana yhteen kertaan, koska hän ei ollut riittävän vastaanottavainen. Fladistan oli itseasissa tehnyt pilaa sanasta ”priming”, johon suggestoinninkin usein aiheen puolesta liitän, joten lähtökohta oli varsin huono hyvälle keskustelusessiolle.
Fladistan oli eräässä vaiheessa katsonut minuun päin sillä hetkellä, kun olin ensin kysynyt häneltä, ”tiedäthän varmaan priming-ilmiön.. tai priming-efektin, kummin sen haluaakaan sanoa”, ikään kuin olisi nähnyt siinä hetkessä olevan samalla tapaa tärkeä paikka kuin lätkäpelissä, missä hyökkääjä on juuri päässyt lähes-hyvään paikkaan laukoa, mutta vielä pitäisi hetki malttaa miettiä, miten toimia. Olin sitten selittänyt priming-ilmiön lyhyesti eli ”aiempi ärsyke ikään kuin pohjustaa sitä, miten todennäköisesti yksi tai useampi myöhempi ärsyke esiintyy (tai vaikuttaa)”, mihin hän oli heti(!) perään todennut äänennopeuttaan hiukan hidastaen ja ilmeensä kurissa pitäen, että luuli minun tarkoittavan ”briminkiä” tjs. Hän oli siis halunnut lyödä oman leimansa niihin muistijälkiin, joita minulla on sanan ”priming” merkitykseen liittyen, minkä itse tulkitsen siten, että hän oletti tehneensä joillekin ulkopuolisille palveluksen tekemällä käsitettä, jota käytän monissa verkossa käyttämissäni selityksissä selittämään häirintään liittyviä toiminta- ja ajatusmalleja, epämieluisammaksi ärsyttävyyttä tuottamisensa kautta. Tällehän on englanninkielessä oma sanansakin: ”aversive” - making someone feel a strong dislike for something, or making them not want to do it. Tekoon voidaan ajatella liittyvän myös LTD eli Long term depression, joka tarkoittaa sitä, että hermostoverkoston aktiivisuus tietyiltä osin (kuvitellusti: tietyn käsitteen osalta) heikkenisi kenties pitkäaikaisestikin aktiivisuutta estävän (inhiboivan) ärsyyntymisen mieleen jättämien jälkien vuoksi. Tosin, oma näkemykseni on, että tämä pätee paremmin sellaisiin ihmisiin, jotka osaavat kohteena olevan asian huonosti, eivätkä edes ole käyttäneet jotain tiettyä käsitettä useissa eri yhteyksissä ja ihmisiin, joilla ajatustoiminta on esim. metabolisista syistä laiskahkoa ja sitä kautta ärsyyntyneisyys on helpompi juurruttaa (esim. mainitsemieni univaikeuksien jälkeisinä päivinä). Se, että Fladistan kuitenkin päätti, että tilanteessa olisi hyvä tilaisuus ärsyttää ja saada jotain pidempiaikaista vaikutusta aikaan, antaa ymmärtää, että hän henkilökohtaisesti on huono työssään eli ihmisten toiminnan ymmärtäjänä erityisesti aivojen toiminnan osalta. Laitan tämän tekstin loppuun muutamia kiistämättömiä esimerkkejä muiden eksotelaisten epäasiallisesta toiminnasta, jotta saisit laajemmin tuntumaa siitä, minkälaisia ihmisille haitallisia asenteita osa eksotelaisista keskenään jakaa. Kuitenkin, normaalisti kummin tahansa kuultu tai luultu olisi kyseisen käyntisession aikana johtanut oikeaan oletukseen tarkoituksesta, jos on koskaan tullut tietoiseksi sanasta priming, minkä koen todisteena siitä, että töykeili tahallaan. Hänhän siis, kuitenkin, käytännössä myönsi tunnistavansa kyseisen sanan.
Se, miten helpoksi hän teki puheensävyllään ja elekielellään hänen käytöksestään osoitettavien epäkohtien osoittamisen, herätti jossain vaiheessa mielessäni kysymyksen siitä, pyrkiikö hän koettelemaan sitä, olenko todella sellainen kuin jokin vuosituhannen vaihteessa saatu (arvottu) Aspergerin syndrooma -diagnoosina saattaisi viitata eli en osaisi lukea muiden ihmisten hiljaista viestintää. Fladistan oli vienyt lukuisia kertoja kättään suulle siten kuin kättään vievät suulleen ihmiset, jotka haluavat viestiä, että heille kerrottu on ns. unettavaa eli ei-kiinnostavaa, vaikkei heitä oikeasti nukuttaisikaan, sekä hänen teennäiset ja äänensävyltään väärin muodostetut yksisanaiset kysymykset niinkö?, enkö? ja ihanko? antoivat ymmärtää, että hän halusi jollain tapaa ”leikkiä” kertojan kanssa ja myös tätä kautta pyrkiä vähempiarvoistamaan nöyryyttävyyteen tähtäävän asenteen kera. Tavanomaisissa sosiaalisissa tilanteissa ylikorostetuilla kysymyksillä saatetaan pitää yllä chit-chat -tyylistä keskustelua tai korvata niillä jokin pidempi lausahdus tai kommentti, mutta Fladistanin asenne oli lähinnä ”what ever”-tyyppinen ikään kuin kuin hän olisi mielessään päättänyt miten tutkittavaa käsittelee ja mitä hänestä suurinpiirtein raporttiin laittaa, muun ollessa vain ajan kuluttamista.
Fladistan ei saanut edes käsitekaaviota, jossa oli piirrettynä joukko käsitteitä verbien niitä yhdistelemänä, silmäillyksi kysymättä jotain tympeän tyhmää kuten ”mitä tämä [sana] osallistuminen tarkoittaa tässä”. Osallistuminen-verbi oli yhdistämässä ellipsin muotoisia piirrosmerkkejä, jotka alkoivat käsitteestä ”häirintä” ja päätyivät selitteisiin kuten ”uuden oppiminen”, ”osaamisen kehittäminen”, ”tietokoneella pelaaminen” ja ”aukevat mahdollisuudet (mm. työpaikka ja uusi asunto). Aiemmin kaavioitani silmäillyt psykiatrinen sairaanhoitaja oli sentään hupaistuneena todennut niistä – ja niihin sentään aikaa käyttäen ja omissa käsissään (kaksin käsin) pitäen hetken syventyenkin - että ”sie selvästikin olet insinööri”, mutta Fladistan halusi sävyttää tuonkin selityksen tuottamisen hetken sellaiseksi, että mielenkiintoni asioistani kertomiseen laskisi. Olin siis pyrkinyt ko. kaavion avulla esittämään, että häirintä tunkeutuu useille elämän osa-alueille, mutta eipä ollut tämäkään päätynyt missään määrin hänen tuottamaansa käyntiraporttiin.
Päädyin antamaan jonkinlaisen todennäköisyysarvon sille mahdollisuudelle, että Fladistan tuli maininneeksi kyseisestä sanasta jonkun toisen tahon pyynnöstä sillä perusteella, että tulisin joskus myöhemmässä tilanteessa käsitelleeksi vastaanottokäynnistä todennäköisesti kirjoittamaani raporttia sellaisessa tilanteessa, jossa osallistuvuus on jotenkin erityisessä asemassa kuten oman verkkopalvelun käyttämässä termistössä ja mikä sitten teoriassa linkittäisi eri ajankohtia ja tilanteita mielessäni yhteen.
Koska olin saapunut käyntisessiolle pyöräillen ja ulkona oli ns. haastava keli, minulla oli alkuvaiheessa tuon sinänsä vaatimattoman fyysisen aktiivisuuden vuoksi hieman kuiva kurkku ja olin aivan hivenen hengästynyt puhuessani. Äänioireideni hälvettyä, hänen asenteensa ”asiallistui” hiukan, minkä voisi tulkita kielivän jopa siitä, minkälaisia ihmisiä hän haluaisi yhteiskunnassa olevan, mutta tämä olisi spekulointia kuten myös olisi ollut tarkoittamieni häirinnän syiden arvuuttelu. Sanoinkin, että olisi spekulointia yrittää selittää sitä, miksi jotkut tahot haluavat häiritä, enkä haluaisi lukittautua joihinkin tietynlaisiin näkemyksiin. Mielestäni sanat kuten häiritseminen ja rauhoittuminen yleensäkin ovat liian ilmaisuvoimaisia, minkä vuoksi halusinkin välttää niiden käyttämistä eri sijamuotoineen ja johdannaisineen ensisession aikana, koska niiden saattoi arvata johdattavan keskustelua liiaksi. Keskeytinkin pariin kertaan keskustelun häirinnästä, jottei ajauduttaisi yhteen sivujuonteeseen liiaksi, varsinkin kun hän siis ei ollut sopivan vastaanottavainen sellaisesta puhumiselle siten kuin siitä pitäisi puhua. Ei sentään runnonut päälle ja väkisin pitäytynyt siinä teemassa, paitsi loppuvaiheessa, kun sessiota oli mennyt jonkin verran yliaikaa – ei kuitenkaan seuraava potilasta tms. odottamassa – hän halusi ottaa ohjat keskustelusta kolmeenkin kertaan, jotta saisi tehtyä jotain, jota kutsui ”yhteenvedoksi”, mikä oli tavallaan ymmärrettävää, mutta se kuinka moneen kertaan hän tuota sanaa toisti ja miten mielellään hän sitä käytti, sai tuntemaan, että hän halusi käyttää sitä sen vuoksi, että sen voi visualisoida yhteenvievillä viivoilla, mutta enpä sitäkään käy spekuloimaan. Olipahan kuitenkin myöhemmin illalla erään ”symbolisesti merkittävän paikan” kohdalta lenkkeillessä nähtävissä hiukan ylipainoinen ja ”tyhmävaatteinen” nainen, jonka lannetta ympyröi neljää eri koirien talutushihnaa kiinnipitävä vyö, pienten, samanlaisten koirien kulkiessa yhdessä talutettuna suunnilleen samaan suuntaan – sarjassamme ”kamalia esimerkkejä”. Annoin havainnon merkittävyydelle todennäköisyysarvon, joka oli suhtautettu siihen, minkälaiseksi olen aiemmin arvottanut muita mahdollisesti merkittäviä asioita ja jätin asian miettimisen siihen.
Sinänsä, tuo käyntisession loppuvaiheen näennäinen selkiyttäminen oli opiskelijamainen virhe siinä mielessä, että sellaisen aika olisi ollut parempi vasta myöhemmin, koska itsehän olin kirjannut ne erityiset tavoitteeni ylös, joista lukaisin käyntisession alussa otteita hänelle, eivätkä ne tulleet edes katetuksi hänen ilmaisemassaan ”yhteenvedossa”. Indikoituani uuden käyntiajan tarvetta, hän sanoi kysyvästi ”haluaisit uuden ajan”, mikä oli hiukan outoa, koska normaalistihan vastuussa oleva asiantuntija itse kuvailee toimintasuunnitelmaa ja tekee ehdotuksen seuraavasta käyntiajasta. Täten, tuntemukseksi nousi, että hän ikään kuin kysyikin ”haluatko todella uuden käyntiajan tämän kaiken [ärsyttämisen] jälkeen”.
Jos nyt hetkeksi kuviteltaisiin, että menisin Fladistanin juttusille, toiselle käyntisessiolle, minulla tulisi olemaan matkassani runsaasti epäilyjä sekä hänen aikomuksiaan, asennettaan, että myös hänen ammattitaitoaan kohtaan. Esim. hänen ehdotukseksi muotoilemansa heitto suhtautua häiritsevään asiaan neutraalisti on ehdotukseltaan suunnilleen samanlainen kuin mitä voi lukea kävijämääräänsä kasvattavien bloggaajien blogeista eli ei kovin hääppöinen ja muutenkin tällaisessa, pyytämättömässä vastauksessa, on se outo piirre, että sen tilalla olisi pitänyt olla ehdotus käytettävissä olevista esim. kognitiivis-terapeuttisista vaihtoehdoista. Tämäkin siis menee tällaiseksi, missä itse tiedän paremmin, miten asiat pitäisi tehdä. Voisi luulla, ettei hän edes ole lääkäri.
Varsinaisena vastakommenttina neutraalin suhtautumisen ideaan tulin sanoneeksi, että yhden asian mielessään rauhoittaminen ei johtaisi mielensä rauhoittumiseen, koska muut liitännäiset ajatukset olisivat edelleen aktiivisia johtuen häiritsevien asioiden keskinäisestä assosiatiivisesta verkottumisesta, mikä tosin oli vain johdos siitä, miten noodien välisiä yhteyksiä visualisoitaisiin eli sinänsä itseltänikin melko vajaa vastapallo. Toisaalta, samankaltaista visuaalisista esitysmuotoa myötäillen väittäisin, että myös antipsykoottisien lääkkeiden ehdottaminen on tyhmä idea, koska kysehän on siitä, että vain tietynlaiset, altistuttamisien kautta tutuksi tehdyt ja ärsyttämisten aikaiset asiat (havainnoista mielteiksi muuttuneet asiat), joilla on keskinäistä assosiaatiivistä yhteyttä, ovat niitä, joilla on potentiaalia aiheuttaa ärsyttävyyttä myös myöhemmin, koska ne ikään kuin aktivoivat toinen toisiaan. Antipsykoottisillä lääkkeillä ei ole täsmävaikutusta semanttisella eli merkityksellisellä tasolla, joten niiden voi tosiasiallisesti väittää vaikuttavan ”vähän sinne tänne”. Antipsykoottiset lääkkeethän Fladistan oli siis maininnut sen jälkeen, kun oli ensin ärsyttänyt töykeillä kommentteillaan.
Noille mielteiden keskinäisille yhteyksille Fladistan oli käyntisession aikana nyökytellyt hyväksyvästi, kun niistä tovin ajan kerroin, selittäen alustavasti siitä, miten tietynlaisen häirinnän vaikutus rakentuu, mutta siitäkään ei sitten päätynyt käyntiraporttiin yhtään mitään. Miten kukaan myöhempi tietojani lukeva voi saada minkäänmoista todellisuutta vastaavaa kuvaa minusta, jos käyntitietoihini sisällytetään vain sellaista, joka vahvistaa jonkinlaista epätodellista tarinaa ja esittää ihmiskehityksessäni olevan jonkinlaista jatkumoa erityisesti harhaisuusteemaan liittyen?
Päädyin kuitenkin toteamaan hänen antipsykootit-ehdotukseensa, että ”tällaisten, miettimistä vaativien harkintojen äärellä koen syytä hankkia lisätietoa esim. Internetistä”, mihin hän tuli heti todenneeksi, että ”netissä on paljon väärää tietoa”, mikä oli varsin suora viittaus ajankohtaiseksi asiaksi nostettuun ”false news”-aiheeseen, jota on nostatettu esille esim. Facebookin uutisvirtoihin ja Yhdysvaltain vaalikampanjointiin liittyen. Hän ei kuitenkaan valeuutisiin viittaavuuden jälkeen maininnut minkään lääkkeen nimeä, eikä tehnyt tarkentavia osoituksia, mitä kannattaisi lukea. Antipsykootteja on useammanlaisia, eikä niitä varmastikaan voi yleistää vaikutuksiltaan, mutta vasta käyntiraportista saattaa lukea, että hänen mielestään tietyt kolme antipsykoottia olisivat käypiä vaihtoehtoja. Käyntiraporttiin on jätetty vaikutelma, että hän oli maininnut niistä nimeltä käyntisession aikana, vaikkei se pidäkään paikkaansa. ”[Potilas aikoo] ottaa selvää kyseisistä lääkkeistä”, on kirjoitettuna tuossa. Jos hän on ensin kategorisesti valinnut antipsykootit, eikä vielä olisi ollut varma, mitä niistä aikoo ehdottaa, minkälainen lääkäri sellainen on, joka pimittää tiedon siitä, että antipsykootteja on lukuisia erilaisia ja että jos lähtisi nettiin etsimään ”antipsykooteista”, saisi siellä viettää vaikka koko päivän tietoa etsien, sillä yksi niistä vaikuttaa vaikkapa D2-dopamiinireseptoreihin ja pariin muuhun, toisen vaikuttaessa johonkin muuhun, oletettuun, kohteeseen ja loput sitten jotenkin eri tavoin myöskin. Ja miksi hänen täytyi päästä sanomaan, että ”netissä on paljon väärää tietoa”? Se on tässä kohdin se oleellinen seikka, joka käyttöyhteydellään osoittaa hänen olevan epäluotettava.
Olin piakkoin käyntisession jälkeen kirjoittanut itselleni ylös mietteitäni Fladistaniin liittyen ja minua jäi mietityttämään epäilyni siitä, että hänen kognitiivinen kapasiteettinsa ja kompetenssinsa tulisivat ongelmaksi, koska hän todennäköisesti ottaisi huomioon asioita sen verran, mausteilla ja muutoksilla täydennettynä, että tuotetusta asiakokonaisuudesta olisi helpohko puhua ja esittää siitä erilaisia argumentteja, mutta häneltä jäisi laajalti huomioimatta elimistöni toiminta siltä osin kuin siitä olen kertonut. Ja niinhän siinä käyntiraportin perusteella arvioiden kävikin.
Mitä ihmettä tarkoittaa ”Joka tapauksessa potilaalla vaikuttaa olevan psykoosille altistavia tekijöitä.”? Se voi lukijoista kuulostaa siltä, että se tarkoittaakin jotain, mutta ainoa mikä tällaista väitettä tukisi, olisivat ”ajatusmaailman” kuvailuista tehdyt vääristelevät tulkinnat, jotka on enempiä pohtimatta viety kohti sanapilveä, josta löytyy sellaisia käsitteitä kuin skitsotyyppinen, häiriintyneisyys, rauhoittua ja harhailu. Käytännössä kyse on lähinnä siitä, että Fladistan yrittää keinotekoisesti pitää yllä paradigmaa eli ”jonkun tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa tai suuntausta”. Sentään käyntiraportissa on mainittu, että ”potilas pystyy vastaamaan loogisesti oman ajatusmaailmansa mukaan” ja että ”skitsotyyppinen häiriö (psykoosipiirteinen persoonallisuus)” on varmuusasteen osalta vain ”epäilty”.
Koska Fladistanin käytös on ollut se, joka on vaikuttanut siihen, miten itse olen käyttäytynyt eli käytännössä, mistä asiasta kertomisen olen keskeyttänyt lyhyeen, hänelle ei ole jäänyt kuultavaksi lapsien ymmärrettäväksi tarkoitettuja esimerkkejä kummoisempaa, vaikka lisätietona olisi vuosien aikana tuotetut useat sadat tekstit, kaaviot ja muut selvitykset, jotka käsittelevät häirintää ja sen tarkoituksia huolitellusti ja ihmisten älykkyyttä kutkuttelevasti. Fladistan ei ymmärrä tai esittää, ettei ole tarpeen ymmärtää vaikkapa sitä, että esim. Windows-tietokoneen käyttöjärjestelmän voi saada toimimaan siten, että ainakin kun jokin tietty tapahtuma ilmenee kuten tietyn sanan kirjoittaminen näppäimistöllä, tietyn verkko-osoitteen avaaminen selaimella tai tietynlaisen datapaketin kulkeminen tietokoneen näytönohjaimelta monitorille, voi automaattisesti triggeroituva toiminto, joka olisi luvattoman etäkäyttäjän tuotosta, tulla suoritetuksi, mikä voi tarkoittaa mitä tahansa esim. äänimerkin tuottamisesta datan lähettämisestä Internetiin ja kovalevyn lukupään siirtämisestä selaimen välilehden sulkemiseen. Tällainen voi olla osana psykologista häirintää, jolla on suunnitelma, mutta sellaiseen asti Fladistanin kanssa ei ilmeisesti voi päästä, koska hän lähestulkoon murskaa kaikki yritykset, jotka kuljettavat keskustelua suuntiin, jotka eivät ole linjassa ennalta valitun oloisen näkemyksen ja linjauksen kanssa. Käyntisession aikana tulin kertoneeksi karkeana esimerkkinä sellaisesta häirinnästä, missä tietokonepelin aikaisessa cutscenessä (ei-interaktiivisessa välijaksossa) ihmiset keskustelevat pöydän äärellä ja juuri kun joku heistä sanoo jotain tiettyä – symbolisesti tai muutoin merkityksellistä – peli ns. kaatuu ja palaa takaisin työpöydälle, mistä jäisi muistijälki erityisesti siltä osin, mitä siinä pelissä sanottiin juuri sillä hetkellä kun peli ns. kaatuu, sillä aiheutunut ärsyyntyneisyys purskauttaisi aivoissa sen verran dopamiinia, että se osallistuisi muistijälkien ”kiinnittämiseen”. Tästä olisi sitten voinut jatkaa esittämällä, kuinka priming-efekti tulisi kuvaan mukaan, sillä tapahtuneen seurauksena mieli olisi hiukan herkempi ottamaan huomioon ärsytyksenaikaisia aikaisia asioita muissakin konteksteissa, mutta Fladistan ei ollut missään määrin vastaanottavainen tällaiselle. En vain arvannut sitä, että hänen lopulta tuottamansa käyntiraporttinsa olisi sellaista lässytystä, mitä se näyttää olevan.
Käyntiraportissa mainitaan sen loppupuolella ”menemisestä aluksi potilaan kanssa yhteistyössä ja seurataan tilannetta”, mikä varmastikin näyttäisi esim. Valvirasta sellaiselta, että tässähän on ihan asiallinen lääkäri, mikä on varmasti useidenkin potilasraportteja tuottavien ihmisten mielessä, sillä kukapa haluaisi laittaa näihin raportteihin esim. kommenttia ”voi jeesus, että olinkin tänään tyhmä.. potilas oli aivan oikeassa kutsuessaan minua huonoksi lääkäriksi. pitäisi varmaan mennä opiskelemaan pari vuotta lääkiksestä uusiksi ja ehkä pari intensiivikurssia ICT:täkin tekisi hyvää”. Itseasiassa, mihin hänen lääkärin opinnoissaan saamansa tietämys ihmisen metaboliikasta ikään kuin katoaa erikoistumisjakson aikana?
Paikoitellen Fladistan pystyi olemaan sellainen, ettei jäänyt tunne, että pitäisi suorastaan varoa omia sanojaan hänen seurassaan. Kysyessään, että ”koenko, että sinua ohjaillaan”, totesin sen kuulostavan vähän scifistiseltä, mihin hän myötäili suoremmin kuin useimmissa muissa kohdin, minkä saattoi aistia siten, että hän tiedosti itsekin, ettei hän voisi väittää kokevansa minun olevan ”läpeensä skitsofreninen” tai jotain sellaista. Toisaalta, se ettei voisi väittää kokevansa minun olevan mitään skitso-alkuista tms. johtui pitkälti myös siitä, että tajusin ajoissa välttää selittämästä hänelle mitään liian abstraktinoloista ja liian kompleksista, minkä voisi tulkita miten lystää. Tekstuaalisesti pystyn konstruoimaan hyvinkin monitahoisia selityksiä kadottamatta selityksen koherenttiutta tai yhteyttä teknologisesti tai tieteellisesti selitettävään todellisuuteen, mutta puheen avulla se olisi tietysti hankalampaa ja jättäisi alttiiksi pöhköillä tulkinnoille.
Jos pitäisi valita yksi asia, joka minua Fladistanin tyyppisissä ihmisissä huolestuttaa – tai siinä ihmistyypissä, jonkalaisen vaikutelman hän yhden käyntisession aikana antoi – olisi se, että hän ei olisi halukas purkamaan auki sitä, minkä on kertaalleen rakennellut, oli sitten kyse aiemmin puhutusta tai siitä, mitä on kirjoitettu käyntiraporttiin. Hän luonnehti käyntisession aikana tilannettani stressaavaksi, mutta sehän oli vain tavallaan jatkoa sille selitysmallille, jota hän oli parhaillaan rakentamassa ja johon sisältyivät epäilyt psykoottisuudesta ja ehdotus antipsykooteista rauhoittamaan mieltä. Sen verran suoraa päätä hän näihin teemoihin keskustelun vei, että siinä voidaan nähdä jonkinlaista, toistaiseksi tarkemmin tunnistamatonta, motivaatiotakin. Fladistan on ihminen, joten häneen on täten voitava suhtautua ihmisenä ja ihmisethän voivat olla esim. haluttomia objektiivisuuteen, jos heillä on sellaiseen jonkinlainen intressi.
Lääketieteellisen asiantuntemuksensa osalta minusta on huolestuttavaa se, etteikö hänelle alalla työskentelevänä jäisi helposti mieleen se, jos tutkittava kertoo, kuinka jokin aine vaikuttaa stimuloivasti, mutta silti hän kirjoittaa teaniinistä, että ”potilaan mukaan se rauhoittaa mielialaa jonkin verran”. Itseasiassa minä sanoin, että käytän teaniiniä aamuisin ennen lenkkeilyä,koska se antaa runsaasti lisää tehoa fyysiseen suoritukseen, joka taasen auttaa saavuttamaan aerobisesti tehokkaan suorituksen helpommin, mikä taasen tekee loppupäivästä hyvänoloisen (ja itsestä aloitteellisen, tarkkaavaisen, muistavaisen ym.) ja että teaniinin toinen vaikutus on se, että sen gaba-vaikutteisuus rauhoittaa ehkä enemmänkin kuin haluaisin, ollen annoskohtaista. Ja että sen vuoksi siis haluaisin mieluummin kokeilla pitkästä aikaa esim. Ritalinia, joka vaikuttaa lähinnä dopamiinireseptoreihin. Toki, myönnettäköön, käyntisession pituus vaikuttaa yleensä ottaen siihen, mitä siitä lopulta muistetaan, mutta kaikkien ”pikkuseikkojen” valossa en voi luottaa hänen lääketieteelliseen ammattitaitoonsa varsinkaan lääkityksen osalta, varsinkaan koska personoitu lääketiede ei todellakaan ole tätä päivää, vaan lääkkeet ovat tyypillisesti kaikenlaisia negatiivisia sivuoireita tuottavia. Fladistan ei varmastikaan osaisi kommentoida mitään hyödyllistä siitäkään, voisinko käyttää pieniä määriä teaniiniä yhdessä jonkun lääkkeen kanssa, vaikka kyseistä ainetta on siis myös teessäkin, koska sehän on peräisin teenlehdistä. Näkemystäni ei varsinaisesti paranna se, että hän lausui sanan ”teaniini” väärin, kun sen ensi kertaa sanoin, vaikkei se olekaan lausuttavaksi tai muistettavaksi vaikea. Teaniini vaikuttaa siis erityisesti dopamiiniin ja gabaan, mutta minun pitäisi itsekin lukea vielä lisää siitä, mitä tutkijat ovat mieltä sen mahdollisesta vaikutuksesta serotoniiniin.
Pikanttia on sekin, että mainitessani gaban vaikutuksen olevan arvioni mukaan ehkä liiankin tyynnyttävä, hän tarttui siihen heti ja myötäili sanallisesti näin tosiaan gaban osalta olevan, minkä voi koko käyntisessiota tarkastellessa nähdä tavoitteellisen toiminnan osana, missä tutkittavaa pyritään ohjailemaan kohti ”tiettyä kapeaa näkemyksen väylää”. Hän sai esitetyksi myötäilevän kommenttinsa siten, että se kuulosti siltä kuin ”koulutuksensa ja kokemuksensa kautta ymmärrystä kehittänyt kertoo siinä jotain varmasti tietämäänsä”, mutta ei sentään lähtenyt avaamaan gaban vaikutuksia sen enempää – olisin varmaankin ollut ällikällä. Mitä hän kysyikään minulta? ”Tuntuuko minusta, että minua ohjaillaan?” Niin, no.. Tosin, hän on käytännössä ikään kuin karsinut kaikenlaisia vaihtoehtoisia etenemisreittejä pois käyttäytymisensä aiheuttamien haluttomuusreaktioiden kautta ja junnannut tiettyä teemaa, mikä kuulostaa suunnilleen yhtä intellektuellilta kuin Big Brother -tv-shown kilpailijoille annettavat tehtävät.
Minulla oli alkuperäisenä tavoitteena keskustella fiksuja esim. siitä, millä tavoin häirintä käytännössä voi aiheuttaa merkittävää sympaattisen hermoston toimintaa ja missä olosuhteissa tai elimistön tiloissa tällainen vaste olisi voimakkainta; miten häirinnän vaikutukset voivat olla riski esim. työssä suoriutumiselle; adaptogeenien ajoittainen toimimattomuus ym., mutta mitenkäs minä muka hänestä saisin ”juttukaverin”? Hän on ollut erittäin valikoiva sen suhteen, mitä keskustelun reittejä hän lähtee avaamaan lisää ja mitä ei niinkään. Esim. kun tulen lähes ohimennen maininneeksi häirinnän joukkoistamisesta, hän ei, erikoista kyllä, tuottanut minkäänlaista reaktiota. Aivan kuin hän olisi pidätellyt ottamasta siitä keskusteltavaa, vaikka sehän olisi sopinut tosi hyvin psykoottisuuteen ym. Olin siis kertonut siitä, kuinka häirintää voidaan tuottaa usean ihmisen yhteistyönä, mutta tosiaan, kumma kyllä, ei erityisempää reaktiota. Ei edes kysymystä siitä, mikä tällainen taho voisi olla. Toisaalta, esitin hiukan eri kohdin eräänä syynä häirinnälle voivan olla se, että se on eräänlaista harjoittelua, missä yhtä henkilöä koetellaan jollain tapaa ja toista toisella ja sitten olisi tuntematon joukko muita häirinnän kohteita, joista kustakin saa erilaista oppia jotain käyttötarkoitusta varten.
Käyntiraporttiin ei päätynyt mitään fiksulta kuulostavaa kertomaani kuten sitä, että eräänä häirinnän tarkoituksena voi olla se, että sillä aiheutetaan muistijälkiä, mitä voidaan sitten mallintaa myös tietokoneella, mihin toin tarkennuksena sen, että nykyäänhän ihmisten käytöstä pystytään mallintamaan useilla eri tavoilla tuotevalinnoista ja kulkureittien kautta kulkemisesta alkaen ja että Business Intelligence ja Big Data ovat olennaisessa roolissa analysoidessa ihmisten käytöstä, mitä moni taho lisääntyvässä määrin hyödyntää (tässäkin kohdin hän suoritti nyökyttelynsä). Sen sijaan sinne päätyi kyllä maininta siitä, että minulla on ulosotto meneillään opintolainojen takaisinmaksamattomuudesta johtuen - tarinanluomista siinäkin.
Onko edes mitään mieltä odottaa hänen kommenttejaan jaetusta materiaalista, jos hänen asenteensa, osoitettu tietämyksensä, tietämättömyyden peittely, nyanssitasojen kadottaminen varsinkin useita eri aiheita käsiteltäessä, asiantuntijuuden laatunsa yleensä, tietämys Eksoten ja yksityisten tahojen tarjoamista palveluista, ehdotusten käypyys, empatiataidot, häikäilemättömyyden aste, kertyvän ajateltavan koherenttina pitämisen kyky ym. ei anna ymmärtää, että hän olisi halukas taikka kykenevä käsittelemään jaettua aineistoa itselle myönteisellä tavalla tai edes erityisemmin mitenkään muutenkaan? Käyntisession loppupuolella sitä aineistoa hänelle suullisesti tarjosin, niiden ollessa valmiina sivupöydällä, mihin hän tarjoutui ottamaan niitä vastaan viemällä kätensä eteensä koura ojossa ja pitäen kouraansa auki niin pitkään, että hänen käden lihaksensa alkoivat todennäköisesti rasittua kättä ilmassa pitäessään, mikä herättää kysymyksen halusiko hän jätättää minun mieleeni mielikuvan auki olevasta kourasta? Normaalistahan olisi vedetty kättä takaisin ja asetettu käsi uudestaan tarjolla siihen papereita tökättäväksi sitten, kun niitä ollaan siihen tuomassa, mutta hän oli asettanut käden tarjolle jo siinä vaiheessa, kun niistä vasta mainitsin, papereiden ollessa vielä sivupöydällä. Kuin UML-kaavioiden tikkarimaiseen rajapinnan symboliin tarttuva toinen symboli, mihin hän itseasiassa saattoi tahallaan viitatakin. Ottaen huomioon kuinka hän oli käyttäytynyt koko muun käyntisession ajan, tämä ”aloitteellisuus” ei oikein täsmännyt muuhun käytökseen, mutta myönnettäköön nyt sen verran, että ihmiset eivät aina toimi läpeensä rationaalisesti, sillä aivot ovat pohjimmiltaan sellaiset, että toiminnan ideoita kumpuaa toteutettavaksi kaikenlaisen vähäisenkin mielen aktiviteetin seurauksena, mutta olihan tuo kuitenkin hiukan lapsellista tjs.
Koska Fladistan on ikään kuin kokeillut, kuinka paljon ärsytystä sietää eli kuinka paljon tarvitsee ja haluaa ko. palvelua, en malta olla ajattelematta, että Juha Kemppinen, joka varsinainen ylilääkäri on, ei oikeasti olekaan millään virkavapaalla, vaan Fladistan on asetettu hänen ”suojakseen”, mutta asetin tälle varsin pienen todennäköisyysarvon, koska en kokenut asiaa jatkomiettimisen arvoiseksi. Muutenhan sitä voisi vaikkapa arvuutella sillä, miksi itselleni ei meinannut löytyä mitään sopivaa käyntiaikaa, kun aiemmin tavattu psykiatrinen sairaanhoitaja niitä tietokoneen avulla etsiskeli, mutta sitten jostain (yllättäin) löytyikin tämän Fladistanin aika.
Mielestäni en itse ole aiheuttanut Fladistanille ”egojen kilpailun” tuntua tai edes saivarrellut tai muutenkaan saanut aikaiseksi hänen käytöstään, asennettaan tai tilannetta rikkovia tyylivalintoja puheeseensa ja elekieleensä, mikä herättää minussa kysymyksen siitäkin, tiesikö hän minut missä määrin jo entuudestaan eli tiesikö hän minut muustakin kuin sen perusteella, mitä potilastiedoista saattoi lukea – jotka ovat siis monilta osin soopaa? Tiputtelin keskustelun sekaan muutamia sivistyssanoja kuten ”etiologia” ja ”pubmed”, mutta eivät ne saaneet häntä suhtautumaan minuun yhtään erilaisemmin. Tosin, en ole varma, mitä kaikkea siitä voisikaan päätelläkään, mutta monen muun ihmisen kanssa sivistyssanojen sopiva käyttö saa aikaan sen, että he ”antautuvat” sellaisen jälkeen helpommin älylliseempään keskusteluun – eivät kokene omasta intellektuellisuudestaan ammennettujen mietteiden menevän hukkaan? Fladistanin intellektuellisuus ulottui suunnilleen siihen, että hän esitti ehdottavansa ”suhtautua häirintään neutraalisti”.
Toki voisin joku myöhempi vuosi osoittaa aidosti psykoosin oireita tms., mutta se ei olisi mikään osoitus aiemmin ylöskirjatun validiudesta, vaan pikemminkin myöhemmät oireet olisivat todennäköisimmin mahdollisia lähinnä tilastoja pelillistävän anti-biohakkeroinnin aiheuttamaa eli muut ihmiset tietävät oman elimistön toiminnasta enemmän kuin itse ja käyttävät sitä haitanteon tarkoituksessa hyväkseen. Sinänsä minusta olisi mainitun Ritalinin vaihtoehtona ok kokeilla jotain SSRI-lääkettä ihan vain saadakseni tuntumaa olisiko sillä jotain vaikutusta esim. emootioihini tai muistiini, koska aikoinaan sellaisia kokeillessa liikunnallinen aktiviteettini oli erilaista ja ruokavaliona aivan jotain muuta, mutta eihän minulla tästä Fladistanista olisi mitään hyötyä sellaisessa kokeilussa, koska hänen näkemyksensä ovat lässytystä, enkä muutenkaan luota häneen millään tasolla.
Fladistan tuli melko alkuvaiheessa keskustelua kysyneeksi aiemmasta psykiatrisesta tarkkailujaksosta (2008) eli ns. osastolla olosta, pariinkin kertaan, koska ilmaisin sen olevan hyödytöntä siinä yhteydessä käytävän keskustelun kannalta ja olin siihen muutenkin haluton siihen liittyvien muistojen vuoksi. Hän ei kuitenkaan sillä erää antanut heti periksi, vaan kysyi vielä mistä muistoista oli kyse. Vastasin lyhyesti, että asia liittyi ko. paikan henkilökunnan käytökseen, mihin hän reakoi käyttämällä jälleen pöyhkeää äänensävyä, missä ääni kohoaa liioitellusti lausutun sanan loppua kohti ("henkilökunTAAN?") ja jolla ikään kuin annettiin ymmärtää samaa kuin kysymällä "eikä.. ei kai nyt henkilökunta sentään voisi mitään ikäviä muistoja aiheuttaa". Kyse oli siis siitä, että iltalukion rehtori tai joku kaverinsa oli keksinyt, että yhdestä keskustelufoorumikirjoituksestani saisi näppärän keinon pilata opiskelun mahdollisuuksiani eli näennäisen perusteen lähetyttää minut tarkkailuun, vaikkei kukaan opettajistani ollut koskaan aiemmin tai myöhemmin suoraan kysyttäessä saanut mielestään esiin yhtään tilannetta, joka olisi edes vihjannut siihen suuntaan, että minulla olisi jotain ongelmia ajattelussa tms.
Spekuloitavakseni jää se, onko eräs Fladistanin tarkoituksista, taustajoukkoineen, ollut se, että tässä tulee testattua sitä, onko yksityishenkilön mahdollista saada aikaiseksi merkittävää muutosta vallitseviin tapoihin tehdä asioita, saati aiheuttaa merkittävää vahinkoa jonkun uralle. Moinen tosin voi päteä vain, jos tahot, joihin minun voidaan kuviteltavan ottavan yhteyttä, eivät vie asiaa eteenpäin eli esim. Etelä-Saimaa ei ilmaisisi mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan – mikä ei sinänsä yllättäisi, koska kysehän on lehdestä, joka näkemykseni mukaan vääristelee ja kaunistelee asioita sen mukaan, mikä parhaiten sen sidosryhmille passaa. Täten, Fladistanin toiminta voisi liittyä Eksoten sisäiseen riskienhallintaan eli sen tarkasteluun, kuinka viestintäkykyinen ja motivoitu yksityishenkilö toimii, kun häntä riittävästi ärsytetään. Tämä siis vain eräänä vaihtoehtoisena skenaariona, mihin saattaisi liittyä aiempi toimintani Lappeenrannan tarjoamiin terveyspalveluihin liittyen. Vuosituhanteen vaihteessahan olin kovin kriittinen mm. psykiatrien ja yleislääkäreiden ammattitaitoa kohtaan, mikä aiheutti sen reaktion, että jopa sairaanhoitajat, joita en ollut koskaan aiemmin tavanneet, suhtautuivat ensihetkistä lähtien kuin olisin joka hetkellä valmis saivarteluun, kritisointiin ja myöhemmin tapahtuvaan ”pahaa puhumiseen”, mikä kieli runsaasta disinformaation levittämisestä yksiköiden rajat ylittävästi. Sinänsä järkyttävää ajatella, miten vähän todellista kehitystä paikallisessa terveysalan käytännön työssä on tapahtunut yli kymmenessä vuodessa, mitä tulee ihmisen elimistön toiminnan ymmärtämiseen ja sen suhtauttamiseen ympäröivään todellisuuteen.
Olisin halunnut saada lääkärin hoksaamaan jotain merkittävää, joka liittyisi sellaisiin asioihin kuten "kuinka häirintä vaikuttaa elimistöni toimintaan" ja "olisiko teaniini-stimulantin sijaan jotain muuta vaihtoehtoa, jota siis käytän saavuttaakseni lenkkeillessä tehokkaan aerobisen suorituksen" ja "kuinka henkilökohtainen ravitsemuksen tarve muuttuu häirinnän ja sitä jossain määrin ehkäisevän lenkkeilyn käyttämisestä". Vastaanottokäyntiä edeltävänä yönä tulin kuitenkin nukkuneeksi huonosti (ravinnon valmistamiseen liittyvistä syystä), joten ajatuksenkulkuni oli katkonaista ja mielleyhtymieni heräily heikonlaista. Lääkäri käytti vastaanottokäynnin aikaista olotilaani hyväkseen johdatellakseen tuntemuksiani kohti sellaisen ihmisen tuntemuksia, joka olisi sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms. ja pahensi pohjustettua epämukavuutta lisää vastaanottokäynnin loppupuolta kohden. Hän hyödynsi auktoriteettisuuttaan vähätelläkseen käyntiraportissaan häirintään liittynyttä kerrontaa: "Lähinnä siis jonkinlaista epäluuloisuutta.”, eikä hänen käytöksensä, tietenkään, välity mitenkään käyntiraportista. Hän taktikoi vähätvälittävällä käytöksellään, saaden aikaan sen, että vähänkään abstraktimmin tai monivaiheisemmin selitettävä tuli karsittua joko itse ennalta pois tai sitten lääkäri ilmaisi puheellaan tai elekielellään ”vähätvälittävyyttä”, jolla oli efektinä haluttomuus kertoa enempää jostain asiasta. Tämä mahdollisti sen, että hänen oli helpompi kirjoittaa käyntiraporttiin sellainen vaikutelma potilaasta, joka tulisi sekä haittaamaan monia myöhempiä asiointeja lääkärissä, että siitä tulisi osa useammasta vääristelevästä käyntiraportista koostuvaa vaikutelmaa, joka sisältämiensä toistuvuuksiensa kautta loisi myöhemmällä lukijalle vaikutelman jostain, mikä ei olisi mitenkään todellisuuden kanssa yhtäpitävä. Oliko tämän lääkärin käytös missä määrin ennalta sovittua jonkun muun tahon kanssa, sillä ulkopuoliset ovat kovin tarkasti tietoisia, mitä vastaanottokäynnillä tapahtui?
Jo se oli perin omituista, että vastaanottoaikaa varatessa, puhelimeen vastannut sairaanhoitaja ei vielä kolmannellakaan kysymällä suostunut kertomaan, mikä on itselle varatun vastaanottoajan pituus, vaan toisteli vain sitä, että ”menet nyt [siihen ja siihen aikaan] sinne vastaanotolle ja keskustelet näistä asioista lääkärin kanssa”. Ikään kuin olisi oikeutettu saamaan sellaista etuoikeutettua kohtelua, missä muut voivat odottaa vuoroaan, kun itse kertoo asioistaan sen aikaa kuin tulee kertoneeksi. Tämä oli lähtökohtaisesti ongelmallista, koska se vaikeutti kertomisen suunnittelua, sillä se mistä olin kertomassa, koostui useasta, toisiinsa liittyvästä asiasta, joista oli kaikista tarkoitus kertoa sen verran, että kuulija hoksaa miten ne liittyvät toisiinsa (mm. elimistön metaboliikkaa, häirinnän vaikutuksista, unenlaatu, stimulantit, ravintoaineet ja lenkkeilyn erittäin positiivinen vaikutus) ja/tai voi ehdottaa jonkinlaista työnjakoa eri tahojen välillä.
Koska kerrotuksi tarkoitettu asia oli sinänsä hyvin omassa mielessä sisäistetty, ei alun perin ollut tuntunut tarpeellisilta varustautua kuin ajatteluun struktuuria tuovilla muistilapuilla ja parilla enemmän tietoa sisältävällä kaaviolla ja taulukolla, mutta yöunet ennen vastaanottokäyntiä menivät pilalle johtuen syistä, joihin itse ei voinut suuremmin vaikuttaa. Yöunien laaduttomuuden syy ei ole tässä oleellista, mutta ne johtivat kuitenkin katkonaiseen ajatuksenkulkuun ja mielleyhtymien heikonlaiseen heräilyyn.
Oleellista on se, että lääkäri käytti monin tavoin hyväkseen vastaanottokäynnin aikaista olotilaani, johdatellakseen tuntemuksiani kohti sellaisen ihmisen tuntemuksia, joka olisi sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms. Hän keskeytti kerrontaani, tuotti elekielellään ja äänensävyllään haluttomuutta jatkaa kerrontaa jostain, tulkitsi vääristelevästi, tuotti hyödyttömiä ja pelkistettyjä huomautuksia, esitti loukkaavia ja nöyryyttäviä ehdotuksia jonkinlaisen nautinnon sävyttämänä, sekä heivasi tylyyn sävyyn monet mainituksi tulleet asiat jonkun muun tahon käsiteltäväksi. Vain ehkä yhdessä kohdin oli vaikea arvioida, oliko hänen puheensävynsä tyly vai oliko kyse vain siitä, että hänen äänensä dynamiikka ei helposti mahdollista leppoisalta kuulostavaa puhetta, muutoin ei ollut erityisempää syytä epäillä oman näkemyksen täsmäävyyttä.
Myöhemmin saa luettavakseen hänen kirjoittamansa käyntiraportin, josta ei tietenkään välity hänen oma käytöksensä, mutta jossa mielenkiintoisinta oli se, kuinka hän toiminnallaan sai ohjailtua keskustelua siten, että ei koskaan edes tultu käsiteltyä kuin sellaisia asioita, joista saisi vääristelyn avulla aikaiseksi eräänlaisen fragmentin kertomuksesta, joka vihjaa potilaan olevan itseaiheutetusti jotenkin ”sekaisin” (diagnoosiksi oli merkitty desorientoituneisuus).
Jottei eräs olennainen asia menisi lukijalta tässä ohitse, mainittakoon vielä toisin sanoen, että jos mahdollisista keskustelureiteistä estetään suuri osa ja kuljetuista keskustelureiteistä poimitaan käyntiraporttiin jotain sopivaa vaikutelmaa puoltavaa selitystä, päädytään varsin helposti siihen, että käyntiraportin kirjoittajan ei tarvitse edes liioitella kovin vahvasti, sillä joku myöhempi lukija tekee väärinkäsittämisen aivan itse. Esim. käyntiraportin maininta ”lähinnä jonkinlaista epäluuloisuutta” olisi ”huomioonotettavuusarvoltaan” luokkaa 0.01, mutta asteikolla 0.0 – 1.0 se jättää mahdollisuuden tulkita se niinkin merkitykselliseksi kuin vaikkapa 0.8 eli melkeinpä varmasti todellisuuden kanssa yhtäpitäväksi väittämäksi, koska ”onhan kyse sentään lääkärin tuottamasta käyntiraportista”. Osittain vika on tietysti suomenkielessäkin, koska se ei tarjoa sanojen ja ilmaisujen osalta portaatonta valinnan mahdollisuutta kuten luvut tarjoavat.
Kyse oli siis häirinnästä kertomisesta, josta en kuitenkaan voinut esittää hyviä esimerkkejä, koska käytäessä kertomaan monimutkaisista asioista henkilölle, jonka tiedonvastaanottokyvystä ei ole varmuutta ja jonka asenne on suorastaan luotaantyöntävä, lähdin liikkeelle esimerkeistä, jotka lapsikin voisi ymmärtää eli minkään vähänkään abstraktimman tai monivaiheisemmin selitettävän karsin joko itse suoraan pois tai sitten hän ilmaisi puheellaan tai elekielellään ”vähätvälittävyyttä”, jolla oli efektinä haluttomuus kertoa enempää jostain asiasta.
Näin jälkeenpäin on ymmärrettävissä, että hänen vähätvälittävä asenteensa oli taktista siinä mielessä, että juuri se sai aikaan sen, että käyntiraporttiin oli helpompi kirjoittaa sellainen vaikutelma potilaasta, joka tulisi sekä haittaamaan monia myöhempiä asiointeja lääkärissä, sairaanhoitajalla tai muun eksotelaisen luona, että siitä tulisi osa useammasta vääristelevästä käyntiraportista koostuvaa vaikutelmaa, joka sisältämiensä toistuvuuksiensa kautta loisi myöhemmälle lukijalle vaikutelman jostain, mikä ei olisi mitenkään todellisuuden kanssa yhtäpitävä. Ja aiheuttaisihan se myös haluttomuutta asioida hänen luonaan, jolloin hän välttyisi sellaisten asioiden miettimiseltä, jotka tuottaisivat runsaasti uutta ajattelua eli täten niihin ei voisi suhtautua rutiininomaisen helposti.
Johtuen vastaanottokäynnin aikaisesta katkonaisesta ajatuksenkulusta ja mielleyhtymien heikonlaisesta heräilystä, mikä oli siis täysin poissa esim. seuraavana päivänä parempien yöunien jälkeen, ei aikomus saada lääkäri hoksaamaan omasta kerronnasta jotain sellaista selittävää tekijää, johon ei aiemmin ole paneudettu, tullut toteutuneeksi, eikä muutenkaan päädytty mihinkään hyödylliseen. Normaalisti en olisi tullut selailleeksi omia muistilappujani yhtään ja olisin tarjonnut silmäiltäväksi tarkentavaa lisätietoa kaavion tai taulukon muodossa sopivalla ajoituksella, mutta tuolla erää edes muistilappuni eivät saaneet mielessäni heräämään juuri minkäänlaisia ajatuksia edes hetken pinnistelyn jälkeen. Olin ajatuksellisesti tosi hidas, eikä ulkoisestikin havainnoitavissa ollut olotilani ollut muutenkaan erityisen normaalista viestivää (iho, silmät, levottomuus ym.). Sinänsä moiselle ajatteluun liittyvälle oireilulle on hyvinkin yksinkertainen ja nopeahko normalisointikeino, mikä liittyy olennaisesti ravitsemukseen ja sitä kautta mm. unenlaatuun, mutta ei sitä vastaanotolle pyöräillessä itse tajunnut, että fyysinen aktiviteetti jo muutenkin vähävireiseinä kulutti joksikin aikaa pois niitä mentaalisia resursseja, joita normaalisti on käytettävissä. Jos olisin tajunnut, olisin keskeyttänyt vastaanottokäynnin heti alkuunsa.
Vastaanottanut lääkäri oli ollut majoittuneena huoneeseen siten, että hän saattoi kädet puuskassa istuessaan katsoa pöydän päässä pitkittäissuuntaisesti istunutta potilasta suoraan päin etäisyydeltä, joka sai hänet asettumaan ikään kuin miehekkäämmän henkilön asemaan, potilaan ollessa ”joku ihme piipittäjä” siellä jossain parin metrin päässä. Hänen katseensa ei ollut erityisen silmäilevä, arvioiva tai tarkasteleva, vaan pikemminkin hän ylläpiti sellaista kasvojen ilmettä, joka viesti jämäkkyydestä, minkä voi ajatella saavan vireystilaltaan paljon huonommassa tilassa olevan potilaan kokemaan huonommuutta, alempiarvoisuutta yms. Välillä hän laukoili yksitavuisia kommentteja ilmaistakseen, ettei nähnyt jo kerrotussa mitään erityistä selitysarvoa tai tuotti muulla tavoin ilmaisun tai eleen, joka sai kokemaan haluttomuutta jatkaa kerrontaa jostain tai edes aloittaa jonkin kertomista.
Vietyään tilanteen siihen asti, missä hän oli riittämiin tuottanut potilaalle epämukavuutta siihen tapaan, että voisi ajatella potilaan identiteetin kutistuneen niin vähäpätöiseksi, ettei potilas enää edes haluaisi ajatella itsenäisesti, koska se saisi potilaan tuntemaan, että on olemassa tässä maailmassa, jatkoi tämä lääkäri lisää ärsyttämistä suhtautumalla potilaaseen vielä selkeämmin kuin sellaiseen ihmiseen, joka on sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms.
”Mene mene, mene nyt jo heti sinne”, huudahteli toteavasti, koska potilas oli tullut maininneeksi, että oli aikonut sopia ajanvarauksen myös mielenterveyspuolelle (olin siis halunnut jakaa asioiden käsittelyä eri tahojen kesken, mutten tiennyt mitkä olisivat sopivat jakolinjat). Eihän kukaan tee moista ellei koe voivansa nauttia siitä, että tuntee hetkittäistä ylemmäisyyttä jotain toista ihmistä kohtaan? Tähän perään hän vielä kysymään kolmeen kertaan kuin olisi keskustellut sellaisen kanssa, joka ”ei meinaa ymmärtää puhetta”, että ”onko sinulla puhelinta”, vaikka olin pitänyt koko käynnin ajan kahta mobiilaitetta (tablet-laitteita) pöydällä, villaisista ja nahkaisista suojakuoristaan osittain näkösällä ja varsinainen soittamiseen tarkoitettu puhelimeni oli sekin viivähtänyt hetken aikaa näkyvillä laittaakseni WiFi-tukiaseman siitä käyttöön. En tosin päässyt näyttämään mobiililaitteillani hänelle mitään, koska hän ei siis ollut sopivan vastaanottavaisella asenteella varustettu. Kuitenkin, se että hän tivaa puhelimen olemassa olosta siihen tapaan indikoi hyvinkin selkeästi, että hän halusi (yrittää) viedä potilasta sellaiseen mielentilaan, jossa potilas kokee olevansa jotenkin tosi huono tms.
Mainittakoon jossain määrin positiivisena asiana vastaanottaneen lääkärin käyntiraporttiin laittama maininta siitä, että ”[potilas] Kokee, että häntä häiritään sähköisesti ja monilla keinoin ja ei koe tulleensa ymmärretyksi tässä asiassa.”, missä juuri tuo loppuosa virkettä on yhdenpitävä sen kanssa, miten itse ajattelen. ”Ei koe tulleensa ymmärretyksi.” Toisaalta, heti peräänhän tuossa käyntiraportissa on sitten kuitenkin se, jo mainittu, vähättelevä kommentti ”Lähinnä siis jonkinlaista epäluuloisuutta.”, jolloin väittämä häirinnästä asetetaan vähätvälitettävän seikan rooliin.
Vastaanottokäyynti mielenterveyspuolella osoittautui juurikin sellaiseksi käynniksi, joka tuotti erittäin runsaasti vääristelyä, poisjättämistä, valehtelua ym. sisältävän käyntiraportin, mikä vahvistaisi kolmannelle osapuolelle muodostuvia vaikutelmia potilaan epäluuloisuudesta, täydentäen vihjailuilla psykoottisuudesta (tästä käynnistä erillinen selvitys). Kyseisen arvioinnin toteuttanut vt. ylilääkäri käytti samankaltaista ”karsitaan ylimääräiset keskustelureitit pois”-metodia, täydentäen sitä keskustelun raamittamisella antipsykoottien kokeilun hyödyllisyyteen”, ollen lääkärinä erittäin epämiellyttävä, vääristelevä ja mahdollista ammattitaitoaan nirsosti hyödyntävä.
--
Myöhemmin ilmeni, että olotiloihin, unensaantiin ja yleiseen hyvinvointiin vaikutti erittäin hyödyllisesti kaliumin saannin täydentäminen hiukan suuremmassa määrin 400 mg:n jauhekapseleilla (tavanomaisissa saantirajoissa pysytellen).
Erääseen muistutukseen saamastani vastineesta on huomattavissa, että vastaajalta pääsee ote irti olennaisesta asiasta eli häirinnän vaikutuksesta ihmiselimistöön, minkä huomaa siinä, että hän korostaa erilaisiin aihepiireihin kouliintuneiden asiantuntijoiden ja tiettyihin aiheisiin erikoistuneiden laitosten, poliklinikoiden ja toimistojen olevan parempia jossain tietyssä aiheessa kuin jotkut muut – tuopa vielä niiden välisen yhteistyön mahdollisuudenkin esille – mutta esim. ruokavalion laadukkuuden merkityksestä mainitessa ei pitäisi jättää huomioimatta sitä, että häirintä saa mm. ruoansulatusprosessit, hormonitoiminnan ja unenlaadut sillä tapaa sekaisin, ettei ehkä edes ”huippulaadukas” ruokavalio syömisen vakiajoituksilla voisi varmistaa sitä, mihin kaikkeen laadukkaasti syömällä yleensä pyritään. Varsinkin, jos häirintä on niin monessa kontekstissa esiintyvää, että kokee helpoimmaksi olla siten, että ”uppoutuu moniksi tunneiksi tietokoneen äärellä tapahtuvaan toimintaan”, mikä ei liene ruoansulatuksen kannalta erityisen hyödyttävää.
Vastineessa esiintynyt maininta ”suoriutua työstä rajoitteista huolimatta” lähentelee ilmaisuna jo hiukan absurdia siinä mielessä, että erilaisessa asianomaisen oireilussahan on perimmältään kyse siitä, että häiritsevät tahothan ne ovat niitä, jotka saavat elimistössä aikaan erilaisia reaktioita ja epätoimivuutta, eikä heidän toimintansa ole sillä tapaa säännöllistä, että voitaisiin muodostaa ”työssä suoriutumista varmisteleva toimintakaava tms.” esim. mainitulla kuntoutuspoliklinikalla. Kuntoutus sananakin viittaa sellaiseen, missä voidaan asettaa jonkinlainen tavoite, jota kohta pyritään kulkemaan, mutta niin kauan kuin mielenterveyspalveluissa ei ole halukkuutta tutkia, määrittää tai edes arvata, kuinka eri tavoin erilainen häirintä vaikuttaa, eikä olemassa olevien ravitsemusterapeuttien osaamisen laadusta kannata ehkä edes julkisesti paljoa puhua, ei kuntoutuksen osalta voitaisi määrittää aikajännettä, välietappeja eikä tavoitteisiin suhteutettava lähtötilannekaan olisi kovinkaan selkeä. Huomioimatta jää myös sellainen seikka, että toisin kuin ehkä vielä pari vuosikymmentä sitten nykyään ei Eksoten hallintotasolla katsottane hyvällä sitä, että potilaita tutkitaan ”liiaksi”, joten siinäkin mielessä kaikenlaiset puheet yhteistyön mahdollisuuksista ja alaansa erikoistumisista ovat tavallaan eräänlaista lumetta.
Suositellussa mielenterveysyksikössä vastaanottanut psykiatri ei ”ikimaailmassa” olisi kyennyt ymmärtämään mitään erityisempää siitä, minkälaista haittaa ja tuhoa häirinnästä seuraava stressi aiheuttaa aivoissa, minkä olisi voinut tulkita hänen toimintametodeistaan, jotka painottuivat lääkkeiden käyttöehdotuksen osalta osoitettujen/väitettyjen oireiden hoitamiseen ”satunnais-annoksella rauhoittavaa ainetta, määrää voiden tarpeen mukaan säätää suuntaan tai toiseen”.
Jos hiukan haeskelee tietoa eräällä tavanomaisimmista hakukoneista, päätyy helposti mm. Be Brain Fitin ”12 Effects of Chronic Stress on Your Brain” (https://bebrainfit.com/effects-chronic-stress-brain/) ja Spinal Researchin ”Chronic Stress – The Effects on Your Brain” (https://spinalresearch.com.au/chronic-stress-effects-brain/) -artikkeleiden äärelle, joista on löydettävissä joukko väittämiä kroonisen stressin vaikutuksista, joille on löydettävissä monet vastineensa tarkentavilla PubMed-hauilla. Jotkin niistä, kuten veri—aivoesteen läpäisevyyden muuttuminen on ilmeisesti kiistanalaisia tutkijoiden keskuudessa, mutta mm. toteamus siitä, että ”chronic stress reduces levels of critical neurotransmitters, especially serotonin and dopamine”, on hyvä osoitus siitä, että aikoessaan vaikuttaa aivokemiaan lääkevalinnalla, joka kohdistuu vaikutukseltaan muihin aivojen välittäjäaineisiin tai hermosignaalien kulkuihin kuin niihin, mihin stressi (ainakin väittämän mukaan) haitallisesti vaikuttaa, tulee lääkekokeilun kelpoisuuden arvioimisesta paljon vaikeampaa. Tällainen asettaa myös mielenterveysyksikön johtavan ylilääkärin toimintaa valvovat kyvyt epäilyksen alaisuuteen, sillä eihän se, että hoidon mahdollisena kohteena olisivat ihmisaivot, ole merkki siitä, että voidaan lähteä ”touhottamaan” ilman hyvää toimintasuunnitelmaa eli pelkän lääkekokeilun kera.
Sisältää merkintöjä terveyskeskuslääkäri G:stä (nimi muutettu, minkä ehkä arvasitkin, tapahtuvat vuosien 2000 ja 2004 väliltä, painottuen aiempiin vuosiin). Jäänyt tuolloin mm. tuntuma, että Lappeenrannan kaupungin terveydenhuoltoalan ylemmät ammattihenkilöt vaikuttavat keskustelleen minusta muussakin kuin ammatillisessa mielessä. Ikään kuin he olisivat hioneet taktiikka kuinka voisivat pitää kaikkien imagot suojeltuina, annetut diagnoosit uskottavina ja kuinka minua yleensä pitäisi käsitellä. Tekstisisältö koostettu vuoden 2004 aikana.
--
G on siistinyt potilastietojani ennen niiden (printtien) antamista minulle. Hän on poistanut sieltä kohdan, jossa on heitetty "lonkalta" epäily lapsuuden tapahtumien vaikuttavuuteen. Huomasin tämän maininnan silloin, kun aiemmin sijaislääkärin kanssa katselin tietojani suoraan näyttöpäätteeltä.
Pointteja: G vaalii minäkuvaansa. Jos hän olisi jättänyt tuon maininnan potilastietoihini, olisi siihen kohtaan voinut myöhemmin viitata ja kertoa, että "tässä on sellainen kohta, missä tapahtui virhearvio, jonka seurauksena..".
---
G sanoi soittaneensa neuropoliklinikalle (ensimmäinen kerta) jo kolme kuukautta sitten "jatkoa silmälläpitäen", mutta sitten sieltä "toisesta päästä" ei kuulunut enää mitään.
Pointteja: G on samaa lausahdusta toistellut useita kertoja ja yleensä aina heti käyntikerrran aluksi tai sopivan ”aasinsillan” yhteydessä. Ensimmäisillä kerroilla hän on vain halunnut estää kyseisen asian imagoa likaavan vaikutuksen, mutta myöhemmillä kerroilla hän on halunnut vahvistaa aiemmin luotua valemuistoa.
---
Kävin G:n luona valittamassa väsymystä. Hän kertoili taas kuinka ne neurologiset tutkimukset ja sellaiset olivat "jotenkin jääneet kesken" ja että "hän oli kyllä yrittänyt soittaa sinne" ja kehtasi vielä kysyä oliko sitten ollut jokin tapaaminen. Hän kun ei ollut ollenkaan mukana semmoisessa. Sepä outoa, sillä vain minä olin se joka puuttui, muut olivat kyllä paikalla. Myös G. Itse olin tuolloin muistanut päivän väärin.
Masennuslääkkeitä ehdotti, mutta olen varma, että hän jo kysyessään tiesi etten niitä ottaisi ja niinhän minä sitten sanoinkin, mutten erityisen painokkaasti kumminkaan.
Pointteja: Tällä kertaa valemuistojen lisäksi hän halusi kieltää olleensa tapaamisessa paikalla ollenkaan, koska jos hän olisi myöntänyt olleensa, minä olisin alkanut esittää hänelle kysymyksiä. Olen hänelle monasti kertonut ns. huonosta muististani ja hän käyttää sitä törkeästi hyväkseen välttääkseen asioista keskustelemisen.
---
G kyseli mistä olin keksinyt ehdottaa masennuslääke F:ää. Sanoin sen tulleen esille sähköpostiviesteissä Y:n kanssa (toinen ammattihenkilö). Kysyi tarkentavan kysymyksen tuliko se esille jo niinä aikoina, kun kävin "siellä tutkimuksissa" vai myöhemmin. Vastasin, että se tuli myöhemmin esille kun olin sähköpostiviestitellyt Y:n kanssa jonkin aikaa. Tästä G sitten saikin kipinän sanoa, että hän luulee F:n olevan juuri sopiva lääke minulle. Ikäänkuin hän olisi ymmärtänyt mitään koko lääkkeestä (myöhemmin hypoteesi hänen ymmärtämättömyydestään sai vahvistusta). En epäile hetkeäkään, etteikö kyse olisi ollut ensimmäisestä kerrasta kun hän edes kyseenomaista lääkettä määrää, vaikka antoi sanoillaan ymmärtää tietävänsä, että se kuuluu niihin "ensimmäisiin sen sarjan lääkkeisiin". Kun kysyin jotain uudempaa, hän sanoi luulevansa juuri tämän lääkkeen sopivan minulle. Pyh. Hän halusi tehdä kuten ennenkin, eli kokeilla jotain ja katsoa miten käy. Olennaista tässä on hänen asenteensa. Vaikutelmani on, että hän ei välittäisi vaikka jotain sattuisi pieleen menemäänkin. Kunhan vain hän itse oppii jotain uutta.
[myöhemmin: Jouduin lopettamaan lääkkeen muutaman viikon käytön jälkeen, sen tehdessä minut erittäin erittäin väsyneeksi. Uusia oireita + vieroitusoireita oli lukuisia, eivätkä kaikki poistuneet koskaan. Yksi olennaisin niistä on kyvyttömyys aistia todellisuutta "täydellisesti". En enää pysty kokemaan olevani "mukana" siinä, vaikka näenkin tuon maailman kuten ennenkin (huom. verbin "nähdä" merkitys ei ole itsestäänselvyys). Muutos oli niin selkeän jyrkkäportainen, ettei sitä voi assosioida mihinkään muuhun tekijään.]
Meni taas kovin pitkään siinäkin vastaanottokäynnissä. Voisin hyvin kuvitella, että hän ottaa minun kanssani rennosti 3 varttia ja kyselee kaikkea mahdollista ihan vaan ajankuluksi, ettei työpäivä tuntuisi niin raskaanoloiselta ja jälkeenpäin kertoilee muille kuinka minä olin se joka kertoo kaikesta mahdollista ja sen vuoksi muille potilaille jää vähemmän aikaa.
Pointteja: Tällä kertaa G:n tarkoitus oli rakentaa itselleen alibi sille miksi hän määrää jotain lääkettä, jota hän erityisen innokkaasti halusi määrätä. Hän halusi välttämättä kokeilla juuri tätä tiettyä lääkettä. Ja pieleenhän se kokeilu sitten meni.
---
G jaksoi taas kerran kysellä siitä tapaamisesta ja selitti kuinka oli kyllä soittanut "sinne" silloin, mutta "jostain syystä" se ei sitten ollut vain luonnistunut. Hypoteesi: hän halusi vahvistaa valemuistoja. Taas vaihteeksi.
Toinen hypoteesi: hän ei hallitse alkuunkaan käsitettä välittäjäaineet, saati ymmärrä eri välittäjäainereseptoreiden merkitystä ja/tai toimintaa. Hän puhuu kyllä dopamiini- ja serotoniinivälittäjäaineista ja niiden tasoista, mutta sen tarkempaan hän ei osaa eritellä lääkkeiden vaikuttavuuksia. Tavallaan aika pelottavaakin, mutta toisaalta, koska markkinoilla olevat lääkkeet eivät kokemuksien mukaan juurikaan tapa ihmisiä, voi niitä määrätä lähes kuka tahansa. Ajan kanssa nämä lääkärit sitten oppivat mikä lääke voisi ehkä sopia minkäkinlaisen asiakkaan sanoilla kuvaamien vaivojen kanssa yhteen.
Pointteja: Kukaan ei toki tiedä kaikkea, mutta olennaisinta tässä on se, että G ei suostu kertomaan mitään sellaista mikä voisi latistaa hänen imagoaan. Jos hänen täytyy valita antaako imagon latistua ja myöntää tietämättömyytensä vai antaa vaikutelma, että ”kyllä hän nämä jutut tietää”, hän valitsee jälkimmäisen. Ja jälleen hän valitsi jälkimmäisen. On sinänsä aika järkyttävää, että lähes kuka tahansa saa määrätä psyykelääkkeitä ymmärtämättä juuri mitään niiden vaikutuksesta. Tässä on vielä sekin olennaisuus, että on yleisesti hyväksytty malli hoitaa potilaita niin, että hoidetaan vain oireita. Kunhan vain oireet vaimenevat tai vaikuttavat poistuvan kokonaan, hoito on onnistunut. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, mitä tuhoa ja vahinkoa lääkkeet aiheuttavat aivoissa.
---
Kuvailin G:lle kuinka tietoisuus ympäristöstä kutistui joskus todella pieneksi, ikäänkuin todellisuutta olisi ollut vain pieni alue kehoni ympärillä, sen ulkopuolella olevan jäädessä vain epäuskottavaksi taustaksi (tai jotain).
Hän antoi kokeiltavaksi lääkkeen R, mutta vaihteen vuoksi myönsi, että hän ei ole aivan varma toimiiko se, mutta uskoo, että se voisi tämäntyyppisessä tapauksessa toimiakin. Varmuudeksi kumminkin vain puolikas tabletti per päivä.
Ilmeisesti hän on oppinut, että kannattaa sanoa asiat suoraan, ettei asiakkaalle syntyisi ajatusta: "yrittää salailla jotain". Ilmeisesti tämä trendi on vihdoin saapunut sinnekin. Aiempi trendihän oli sellainen, jossa ei koskaan kerrota asioita suoraan, vaan jätetään asioita kertomatta. Nyt kun asiat kerrotaan "suoraan", ihmisten kai sitten pitäisi olla tyytyväisiä "kun vihdoin saivat mitä halusivat".
Kun kiinnostuin lääkkeen aivotoimintaan vaikuttavuudesta ja aloin esittää kysymyksiä reseptoreista ja välittäjäaineista, hän meni kovin vaikeaksi. Kuin ei olisi oikein ollut tottunut puhumaan sellaisista asioista.
En koskaan rohjennut käyttää tuota lääkettä.
Oivalsin myöhemmin itse, että "vika" oli siinä, että söin liian vähän tiettyjä ravintoaineita.
Pointteja: Toisin kuin aiemmin, hän ei enää yritäkään antaa vaikutelmaa täydellisyydestä, vaan hän kokeilee toista ääripäätä, mutta ei siltäkään ole valmis olemaan täysin avoin. G:n tapana tuntuu olevan sivuuttaa n. 90%:sti kaikki viittaukset ravinnon vaikutukseen liittyen. Mikä on jo pitkään tuntunut olevan virallinen linja pitkin valtakuntaa.
---
Seuraavalla tapaamiskerralla hän kysyi oliko siitä lääkkeestä mitään hyötyä, mutta sanoin, etten ollut käyttänyt. Syytä kysyessään, kerroin vaivaantuneesti, etten vain ollut halunnut käyttää sitä. Hän ei kysynyt enempää.
Pointteja: G tiesi kyllä, että jos hän ei kysyisi kuinka hänen määräämänsä lääke ei vaikuttaisi, minä kysyisin, joten hän teki aloitteen. Mutta kun en kertonutkaan lääkkeen vaikuttavuudesta, vaan sanoin, etten ollut käyttänyt sitä, häneltä katosi heti sen jälkeen halu puuttua asiaan sen enempää (koska siitä voisi seurata keskusteludialogi, jossa hänen imagonsa voisi mahdollisesti jälleen olla vaarassa). Hän siirtyikin vaivihkaa muihin aiheisiin.
---
Seuraavalla tapaamiskerralla hän jo suoraan myönsikin, ilman että ehdin edes asiasta mitään mainita, että ei hän oikeastaan niitä välittäjäaineita niin tarkkaan ymmärräkään. Että psykiatrit tietävät sitten tarkemmin.
Pointteja: G oli ennen vastaanottokäyntiä miettinyt etukäteen mitä sanoisi minulle. Hänellä oli selkeästi tarve päästä sanomaan ennalta harjoiteltu lauseensa, että hän tuli sijoittaneeksi tuon lausahduksen hieman epäsopivaan kohtaan, jolloin dialogin sulavuus hieman kärsi.
---
G muisti taas mainita siitä, miten oli aiemmin kyllä ollut yhteydessä neuropsykologiin ja kumppaneihin "sen tapaamisen suhteen". Joojoo. On kuultu jo. Testaili myös tunnistanko tietyn psykiatrin nimen lausumalla hieman alkua siitä. Testaili myös osaanko liittää tietyn lääkkeen nimen oikeaan oireyhtymään, kysyessään "ovelasti" onko eräästä lääkkeestä ollut puhetta netin asperger -keskustelufoorumeilla, vaikka kyseinen lääke assosioituu vahvasti tarkkaavaisuushäiriöön (kuten assosioituu myös hänen hetkeä aiemmin utelemansa psykiatrin nimi). Kun aloin tapailla sanaa tarkkaavaisuushäiriö, hän jo nimesikin adhd:n.
E:stä muisti mainita, että hän on kuulemma hyvin tietoinen Aspergerin syndroomasta. Testaili myös muistanko hänen nimeään. Toki muistin, mutten enää jaksanut leikkiä hänen kanssaan ja kielsin muistavani. Periaatteessa se kai voisi olla mahdollista, että kyseinen henkilö jotain jo tänä päivänä tietäisikin. 6 vuotta sitten ei ainakaan tiennyt mitään, hyvä ettei nauranut päin naamaa, kun yritin saada uskomaan, että kyllä minulla sellainen oireyhtymä voisi olla (tuolloin olin vasta tutustunut Aspergerin syndroomaan ja se tuntui tosi osuvalta ja kaikkea. Nykyään olen ehdottomasti saamaani diagnoosia vastaan.. http://hoito.org/kriteeripeli.html).
Kuulemma vasta huhtikuussa olisi normaalisti heidän (hän ja muita kaupungin terveydenhuollon ammattihenkilöitä) tapaamisensa (hänen sanojensa mukaan), mutta että yrittää ensi viikolla selvittää, josko jo aiemmin onnistuisi. Saisin sitten vaikka ottaa muitakin mukaan sinne, ihan ketä tahansa ketä koen tarvitsevani. No jippii. Ihmeen kauan taas meni siinäkin vastaanottokäynnissäkin, vaikka olisin ollut valmis lähtemään pois jo pariin kertaan.
Sain kuulemma ihan sähköpostilla kysyä onnistuuko tapaamisen järjestäminen. Totesinkin siihen puhelintunnin (puoli tuntia) olevan kivikautinen menetelmä sähköpostiin verrattuna. Että riittää, kun laitan viestiin vain että "kuis kävi" tai jotain (en laittanut.. laitoin heti alkuun maininnan siitä, että hän oli itse ehdottanut sähköpostin käyttöä, jottei hän voisi kenelläkään väittää, että minä "häiriköin" häntä nyt jo sähköpostillakin.. tässä vaiheessa "koulutusta" kun aloin uskomaan hänestä jo ihan mitä vain).
Pointteja: Tässä kohtaa minusta alkoi entistä vahvemmin tuntua, että kaupungin terveydenhuoltoalan ylemmät ammattihenkilöt ovat keskustelleet keskenään minusta muussakin kuin ammatillisessa mielessä. Ikäänkuin he olisivat hioneet taktiikka kuinka voisivat pitää kaikkien imagot suojeltuina ja kuinka minua pitäisi käsitellä. G on näillä paikkeilla saanut jostain idean käyttää Aspergeria selityksenä minun ongelmiini, vaikka yleensä hän on sitä mieltä, ettei minulla mitään sellaista ole. Nyt hän on jostain syystä taas nostanut sen esille kuin juuri siitä olisi minun kohdallani kyse. Mikä tietysti sopii kuvaan, koska tällä tavoin ne tahot, jotka ovat minulle ”hankkineet” tuon diagnoosin, eivät joutuisi huonoon valoon ja saataisiin ylläpidettyä vaikutelmaa, että virheitä ja virhediagnooseja ei ole tapahtunut.
---
Kovasti G halusi taas kerran työntää minua Asperger -kategoriaan, vaikka vielä pari vuotta sitten oli itse kutsunut koko diagnoosia "roskakoppa" -diagnoosiksi ja vasta vajaa vuosi sitten oli ollut vahvasti sitä mieltä, etten minä oikein aivan vaikuta sellaiselta kuin nuo muut Aspergerin syndrooma -diagnoosin saaneet.
Kovasti halusi myös olla uskomatta tiettyjen "maailmanhahmotusvaivojeni" olevan aiemmin kuvailemastani näköhäiriöstä tai silmistäni johtuvia. Hän myös väitti, ettei läheisessä sairaalassa ole nykyään juuri ollenkaan "silmä" -palveluja (en muista tarkkaan hänen käyttämäänsä sanaa, mutta sairaalan nettisivuilta löytyy: "Silmäyksikkö, joka on pieni ja tehokas päiväkirurginen toimintayksikkö. Poliklinikalla annetaan silmätautien erikoissairaanhoidon tutkimus- ja hoitopalveluja oman piirin potilaille. Silmälaboratoriopalveluja monipuolistetaan ja kehitetään jatkuvasti palvelemaan tarpeita. Hoidon porrastus yliopistosairaaloihin, perusterveydenhuoltoon ja yksityiselle puolelle toimii joustavasti. Silmäleikkausten osalta keskitytään silmän etuosakirurgiseen leikkaustoimintaan, erityisesti kaihileikkausten tekemiseen."). Oletettavasti hän esitti väitteensä siksi, ettei tulisi kuluja kaupungille. Kovasti suositteli yksityistä, suorastaan työnsi sinne päin.
Mielenkiintoista oli myös se, kuinka hän väitti, ettei hänellä ole niitä aiempia papereitani, niitä mitä on kirjoitettu siellä neuropsykologian puolella. Aika erikoista, sillä kyllä minä niiden lukemiseen olen jo aikoja sitten antanut luvan. Hänellä oli jostain syystä kansioni siinä hyllyllä makaamassa, jota hän koskettikin siitä tuoliltaan kättään liikuttaen (ele vaikutti ennalta harkitulta, ikäänkuin hän halusi minun huomaavan tuon kansion). Kovin oli ohut. Saiko hän antamastani luvasta tekosyyn soittaa jollekin henkilölle muka tämän asian vuoksi, mutta samalla kysyä jotain muutakin tai kenties hän vain halusi itselleen lisätietoa minusta? Vai eikö hänellä todella ole noita tietoja ja hän halusi hankkia ne siksi, että ne kenties auttaisi häntä varautumaan mahdolliseen hyökkäykseeni? Huomatkaa vainoharhaisuudeksi määriteltävien asioiden lisääntyminen (mikä ei kumminkaan tarkoita, etteivätkö asiat voisi olla kuten edellä arvuuttelin).
Jälkeenpäin voin vain ihmetellä miksi annoin tuon luvan. Johtunee ehkä siitä, että tietynlaisessa viretilassa ja sopivanlaisessa ravintoainepuutteessa olen erityisen huono ajattelemaan ns. reaaliajassa millainen jokin henkilö on ollut aiemmin tai muistamaan mitä kaikkea olen hänestä aiemmin ajatellut. Itse tilanteiden synnyttämät aistimukset, ärsykkeet ja sanat ohjaavat vahvasti ajatuksiani, hetkeä aiemmin ajateltujen ajatuksien kadotessa tietoisuudesta ja sen lähiympäristöstä aivan tyystin, eivätkä varoittavat assosiaatiotkaan tunnu heräävän.
Pointteja: Samalla tavalla kuin mielenterveysongelmani eivät muka johdu ravinnosta tai ravinnon imeytymisestä tai kulkeutumisesta verenkierrossa tai muusta ravintoon liittyvästä, ei siihenkään suostuta tarttumaan, että näköaistihäiriöni mitenkään vaikuttaisi tietoisuuskokemukseen. Kyse on kaupungin rahan säästämisestä. Sellaista ei tietenkään suostuta myöntämään, vaan pyritään vain tietoisesti estämään pääsy sellaisiin hoitoihin tai tutkimuksiin, joissa kuluisi rahaa enemmän kuin on sopivaksi katsottu.
---
G halusi jälleen tuputtaa minulle Aspergeria. Tekisi mieli sanoa, että hän "viljeli" sitä sanaa. Äänensävy oli hänen normaali kiireetön ja rauhallinen äänensävynsä. Kyse voisi olla valemuisto -tekniikastakin, mutta toisaalta kun keskitytään puhumaan Aspergerin syndroomasta, keskustelussa käsiteltävät asiat rajautuvat näppärästi Aspergerin syndroomaan liitettäviin asioihin. Ja niin kun minä olen yrittänyt sanoa, ettei minulla ole mitään sellaista.
Hän sanoi, ettei aikuisten Aspergerin syndroomalle ole olemassa mitään sopivia kuntoutuksia tai tutkimuksia, että "ulkomailla kuulemma on jotain, mutta ei Suomessa". Eli näin ollen mitään ei voida tehdä. Onhan se tietysti tämäkin yksi tapa koittaa päästä minusta eroon / säästää kaupungin rahaa.
Kysyi myös "haluaisinko puhua jonkun kanssa", antaen tällä kysymyksellä minun ymmärtää kysyvänsä "olenko kiinnostunut terapiasta". Erilaisia terapioiden sisältöjä hän ei kuvaillut. Kysyi vain: "haluaisinko puhua jonkun kanssa". En nähnyt pelkässä keskustelemisessa mitään hyötyä, sillä olinhan jo moneen otteeseen tuonut esille sitä, että koen monien vaivojeni olevan mm. ravitsemukseen liittyviä. En itseasiassa jaksanut enää erikseen mainita koko ravitsemusasiasta, sillä koin sen menevän harakoille, kumminkin, taas vaihteeksi. Tein tuossa tilanteessa myös oletuksen, että hän saattaa käyttää vastaustani hieman muokattuna hyväkseen jossain toisessa yhteydessä esim. väittäen, että "minulle ei kelpaa mikään terapiakaan".
Sähköpostiviestissä hän oli ollut varomaton sanoessaan, että neuropoliklinikan puolta "ei ollut kiinnostanut" asiani ja hän joutui nyt sitä selittelemään. Hän katsoi pitkään näyttöruutua, katsoi siinä näkyvää tekstiä (se perinteinen, kömpelö, terveydenhuollon tekstipohjainen käyttöliittymä muistaakseni, ei windows.. pystyykö sillä edes lukemaan sähköposteja?) ja pohti ankarasti mitä sanoisi. Aloitti välillä, mutta jatkoi sitten taas lukemista ja pohtimista, kunnes lopulta sai selitettyä asian niin, että sai tarinansa sellaiseen muotoon, jossa tuo henkilö josta hän puhui, ei joutuisi huonoon valoon ja jossa heillä ei olisi tarjota minulle mitään missä kuluisi rahaa tai jossa he yleensäkään joutuisivat kohtaamaan minut ja jossa minä en näkisi mitään syytä kimpaantua, vaan hiljaa hyväksyisin asian.
Aiemmin oli siis psykiatrian puolelta ohjattu kysymään neuropoliklinikan puolelta (hänen edellisen sähköpostiviestinsä mukaan).
Vaihtoehdoksi hänen mukaansa siis jäisi ottaa yhteyttä Y:ään (n. 200 km:n päässä), joka diagnoosin oli langettanut (joka siis minun mielestäni oli väärä diagnoosi). Mutta siitäkään ei sitten keskusteltu enempää. Enpä olisi ollut kiinnostunutkaan. Minkä hän jo tiesikin.
Kehtasi myös kysyä, että "ei kai hän vain ole sanoillaan sairauden tuntemuksiani", ilmeisenä tarkoituksenaan yrittää pestä kätensä koko asiasta.
Jälleen muisti testata muistanko E:tä.
Pointteja: G käy entistä röyhkeämmäksi. Tietyt kaupungin ammattihenkilöt tuntuvat vetävän yhtä köyttä.
---
Silmälääkärin mukaan nokkosihottuman aiheuttamaan kutinaan ihollani käyttämäni Kestine voi aiheuttaa silmien kuivumista, joten olisi syytä luopua siitä tai vaihtaa toiseen.
Kirjoitin G:llä sähköpostin, jossa kerroin silmälääkärin näkemyksestä ja pyysin, että hän kirjoittaisi reseptin jollekin toiselle lääkkeelle seuraavin kriteerein: piilottaa / poistaa kutinantuntemuksen, ei väsytä, eikä kuivata silmiä. G kirjoitti reseptin Ataraxille. Eli siis lääkkeelle, jota oli kokeiltu jo vuosia sitten ja jonka lopetin sen väsyttävän vaikutuksen vuoksi. Vuosien aikana olin siitä jo useampaan otteeseen kieltäytynyt (mm. lääkkeiden vaihtoa kokeiltaessa ja silloin kun mainitsin jatkuvasta väsymyksestä jossain toisessa asiayhteydessä).
Minun on hyvin vaikea uskoa, etteikö hänelle heräisi automaattisesti assosiaatio Ataraxiin kun on kyse minusta ja nokkosihottumastani. Sen verran monta kymmentä kertaa olemme jo tavanneet, että luulisi toistojen tekevän tehtävänsä. Ja silti hän kirjoittaa minulle reseptin lääkkeelle, jota en todellakaan halua.
Pointteja: G ei tunnu enää välittävän ollenkaan siitä miten hän kanssani toimii, ikäänkuin hän haluaisi savustaa minut pois olemasta hänen vaivanaan.
---
Olen nyt pari kuukautta ollut sairaslomalla, jonka syyksi on kirjattu Aspergerin syndrooma. G senkin sairasloman minulle kirjoitti, mutta itse sairausnimike on "laitetaan tähän nyt jotain, koska ne Kelalla kumminkin haluaa tietää" -tyyppinen. Taisipa hän juuri noilla sanoilla asian vastaanotolla ilmaista. Itse sairasloma sinänsä oli yhteinen ajatus, sillä olin edeltävällä vastaanottokäynnillä maininnut siitä, että jos jotain voisin oikeasti sanoa pelkääväni, se on se, etten usko selviäni tästä elämästä ns. omin nokkineni. Tähän liittyy monisäikeinen tarina. En osaa sanoa oliko sairaslomalla jotain varsinaista merkitystä, sillä olinhan tuolloin jo valmiiksi työttömien listoilla, mutta sana sairasloma kuulosti sinänsä sanana hyvältä, sillä se herätti ajatuksia siitä miten voisin rauhassa keskittyä elämänhallinnan perusasioiden järjestelyyn. Ehkä pystyisin rauhassa luomaan vakaamman pohjan, jonka päälle rakentaa jotain uutta.
Pointteja: G kirjoittama syy sairaslomaa oli jälleen yksi lisä olemassa olevaan linjaukseen, jossa pyritään antamaan vaikutelma, että minulla todella olisi Aspergerin syndrooma. Mikä on silkkaa puppua.
”ei kai sitä kukaan tiedä” (sairaanhoitaja Hyppänen oireiden suhteesta ravitsemukseen, Eksote)
”näinhän se on, nykyinen koulutusjärjestelmä ja käytännöt ohjaavat kaavakkeiden käyttöön ja terveydenhuollon komponentisoitumiseen, vaikkei se potilaasta aina järkevältä tunnukaan” (psykologi Sanna Karhu, Eksote)
”ei sulla tästä katsoen vaikuta olevan hengitysoireita” (yleislääkäri Hinkkanen potilaan tuhistessa nenä tukkoisena, Eksote)
”oisko ne sun hengitysoireet ahdistuskohtauksen aiheuttamaa” (potilaalla edelleen nenä tukkoisena, mainittuaan lisääntyneestä hapen tarpeesta kassajonoissa, linja-autoissa)
”vahvin tutkimusnäyttö otetaan mukaan käytännön työhön” (MTPA:n sairaanhoitaja Sarkkinen, Eksote, vaikkeivat käytännöt ole muuttuneet sitten vuoden 1998, vaikka tiede itse kehittyy öisinkin)
Ei sitä aina haluaisi olla toteamassa, että "jotkut eivät vaan osaa" tjs., mutta kun Eksoten laatu vain on niin huonoa. Muistakin tahoista on muutama tokaisu lausahdettava.
Kyllästyttyäni tiettyjen paikallisten terveydenhuoltoalan ammattihenkilöiden ikävään käytökseen ja suhtautumiseen, sekä erityisesti heidän puutteelliseen osaamiseensa ja heidän haluttomuutensa koetella omaa osaamistaan, otin yhteyttä potilasasiamieheen (tapahtui n. vuonna 2003). Pari ensimmäistä viestittelykierrosta menivät ok, mutta sitten meni hermot häneenkin. Osittain syynä oli se, että koin olleeni masentunut – myöhemmin, paljon myöhemmin, tajusin, että kyse oli ruokavaliolla korjattavissa olevista tuntemuksista – enkä täten jaksanut miettiä tarkkaan mitä sanon.
Kuitenkin, kenties hän halusi kostaa purkaukseni hänelle, sillä hän onnistui lähettämään henkilökohtaista tietoa mielenterveyteeni liittyen aivan eri henkilölle kuin minulle. Erityisen omituista tässä on se, että hän ei ollut kysynyt minulta osoitetietoa, vaan hän "meni ja arvasi".
Potilasasiamies väitti saaneensa osoitetietoni soittamalla Väestötietorekisteriin, mutta tämä on kovin omituinen väite, sillä kaupungin viranhaltijoilla oli käytössään suora ja ilmainen atk-yhteys Väestotietorekisterin tietokantaan (varmistin asian Maistraatista). Toisekseen, hän ei tietänyt minusta kuin nimen, joten jos hän todella olisi soittanut puhelimitse (ja tuhlannut kaupungin rahaa 1,67 eur / min + pvm), olisi hänelle kerrottu, että samannimisiä henkilöitä on useampiakin tässä kaupungissa. Kolmanneksi, hänellä on jo kymmenien vuosien kokemus tiettyjen kaupungin sosiaalivirkojen hoitamisesta, joten on vaikea uskoa hänen olevan noin tumpelo hankittaessa ja käsiteltäessä ihmisten henkilökohtaisia tietoja.
Sinänsä mielenkiintoinen yhteensattuma on se, että tuo toinen henkilö, jolle hän kirjeen lähetti, sattui asumaan juuri samalla kadulla, jolla olin juuri samoihin aikoihin rakennustöissä (eräs kerrostalo). Hän todella oli sen kirjeen sille toisella henkilölle lähettänyt, sillä soitin hänelle ja pyysin laittamaan kirjeen eteenpäin.
Kirjoitin asiasta tapahtuman jälkeen omille verkkosivuilleni ja huomasin noin viikko sen jälkeen, että tuolloisen Työvoimatoimiston sivuilla oli haussa potilasasiamiehen paikka. Liekö se ollut tarkoitettu pehmittämään minua vai oliko paikka oikeasti tullut hakuun?