Hävettääköhän edes OmaKanta-palvelun ohjelmistotekniseen kehittämiseen osallistuvien kavereita se, että muut tietävät heidän tuntevan näitä joitain, jotka eivät vaikuta saavan ammattiosaamistaan kummoisempaan käyttöön? Kanta.fi:n artikkelissa päiväyksellä 13.6.2023 [web1] kerrotaan, kuinka OmaKanta "on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta" ja että sitä "on kehitetty ja päivitetty pitkin matkaa", mutta sekin kehitys on jättänyt esim. näppärätoimintaiset hakutoiminnot kokonaan kehityskohteiden ulkopuolelle. Kukapa sitä haluaisikaan hakea esim. potilaskertomuksien tekstistä mitään, kun voi hakea luokituksilla ja päiväyksillä? Ja mitäpä sitä kenenkään terveydenhuollon asiantuntijan nimellä hakemaan, löytyyhän se haettu tapahtuma-aika yksinkertaisella yritys- ja erehdys -kokeilullakin.

Vuoden 2023 syksyllä julkaistu beta-versio ei sekään vaikutelmansa osalta anna ollenkaan ymmärtää, että nyt vihdoin laitetaan kuntoon suuri joukko kaikenlaista sellaista, mihin monet käyttäjät ovat varmastikin toivoneet saatavan muutosta. Eihän siinä ole yli vuoden aikana ollut nähtävissä ja kokeiltavissa paljoa muuta kuin muutama käyttöliittymän tavanomainen visuaalinen komponentti kuten painikkeet ja valintalistat, minkä on sanottu esittävän uusiutuvan käyttöliittymän sitä osaa, missä voi selata ja uusia sähköisiä reseptejä. Mainitussa kanta.fi-artikkelissa kerrotaan, että on tärkeää sujuvoittaa käytettävyyttä ja miettiä kognitiivista saavutettavuutta eli "palvelua on oltava helppo käyttää ja sen sisällön on oltava ymmärrettävää". OmaKannassa on kuitenkin paljon muutakin sisältöä ja monenlaista toimintoa, joten kun kerran erikseen toivotaan, että saataisiin beta-version käyttäjiltä palautetta "lopullista versiota" varten, niin jää jokseenkin vahvasti tuntuma, että käyttäjien mielipiteitä ei oikeasti edes haluta sotkemaan tavoitteita, vaan tärkeimmät päätökset tehdään käyttäjistä riippumatta ja beta-version esillelaiton tarkoitus on lähinnä siinä, että voidaan sanoa käyttäjien mielipiteitä tiedustellun.

Käydessä läpi kaikki Facebook-sivun Kantapalvelut postitukset syksystä 2023 marraskuuhun 2024, sieltä löytyy 4 kertaa "ohjetta" OmaKannassa olevan virheen korjaamiseen:

"Mitä voit tehdä, jos huomaat OmaKannassa olevissa tiedoissasi virheen? Jos tiedoissa on korjattavaa, muutokset tehdään aina terveydenhuollossa. Pyydä korjausta sen terveydenhuollon yksikön kautta, jossa olet ollut hoidettavana. Pyyntöä ei voi tehdä OmaKannassa, koska kirjauksista vastaa potilasta hoitanut ammattilainen."

ja ainoat kerrat, missä tiedustellaan OmaKannan kehittämiseen liittyviä mielipiteitä ovat piakkoin sen jälkeen, kun hyvin rajoitettu "beta-versio" tuli näytille eli lokakuussa ja marraskuussa 2023:

"OmaKanta uudistuu vaiheittain. Ensimmäisenä uudessa OmaKannassa voi kokeilla asiointia Reseptit-osiossa." (534 tykkäystä, 370 kommenttia, 16 jakoa) [fb1]
"Suositun OmaKannan uudistus alkaa! Kokeile asiointia uudistuneessa Reseptit-osiossa ja kerro meille mielipiteesi. (181 tykkäystä, 127 kommenttia, 25 jakoa) [fb2]

Facebook on Kanta-palveluille selkeästi ensisijainen some-kanava, sillä "Twitterin" puolella beta-versio sai aikaan vain yhden kommentin ja sekin oli saman asian kertominen ruotsiksi. (4 jakoa, 17 tykkäystä, 1000 katselukertaa)

Muilta osin Omakannan kehittymisestä viestittiin tarkasteluaikana Facebookissa lähinnä helmikuussa 2024, jolloin kerrottiin, että "Nyt jokainen voi itse tallentaa mittaustuloksiaan suoraan OmaKannassa. Ensimmäisenä palvelussa voi tallentaa tietoja omasta painosta, pituudesta, sykkeestä, verenpaineesta ja verensokerista. Kun tallennat mittaustuloksesi OmaKantaan, voit kätevästi pitää niistä kirjaa sekä seurata arvojen muutoksia." Tosin, nämäkin täytyisi tehdä manuaalisesti, koska "tällä hetkellä yhtään sovellusta ei ole liittynyt Kanta-palveluihin" käyttäjien käytettäväksi. Tämän vahvistaa myös Valviran ylläpitämä Astori-rekisteri, jossa niitä ei ole yhtään ja johon on siis "koottu tiedot asiakastietolain mukaisista sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmistä, Kanta-palveluihin liitetyistä hyvinvointisovelluksista sekä toisiolain mukaisista käyttöympäristöistä" [web3].

Omakannan käyttöasteesta on noilla Facebook-sivuilla hehkutettu muutaman kerran kuten kesäkuussa 2024: "Toukokuun loppuun mennessä OmaKantaan kirjauduttiin yli 16 miljoonaa kertaa. Yksittäisiä käyttäjiä on ollut yli 2 miljoonaa." ja siellä on ollut ohjeita sellaisella sanailulla, joka on kuin hyvin yksinkertaisille ihmisille tarkoitettua, vaikka onhan palvelu itsessäänkin sen verran yksinkertainen potilas-käyttäjän näkulmasta, että kokeneempi ohjelmistokehittäjä tuntisi jonkinlaista myötähäpeää:

"Jos haluat katsella sitä vanhempia tietojasi, muokkaa hakukentän päivämääriä. Hae yli vuoden vanhoja terveystietojasi seuraavanlaisesti. Muuta Käynnit ajalta -hakukentän alkupäivämäärää. Paina Hae. Näet hakuikonin, kun palvelu hakee tietojasi. Odota rauhassa. Kun haku on valmis, näet tiedot hakemaltasi aikaväliltä. Huomaa, että tietoja voi olla usealla sivulla."

Samaisessa 13.6.2023 päivätyssä artikkelissa [web1] korostetaan sitä, kuinka "Vaiheittaisesta etenemisestä on etua: mahdollisia korjauksia voidaan tehdä matkan varrella. Näin ongelmatkin löytyvät nopeammin ja ne voidaan korjata heti.", mikä voi varmaan pitää jossain määrin paikkansa siellä jossain asiantuntijoiden keskuudessa, mutta luulisi, että tehdyt muutokset ja korjaukset ilmentyisivät jossain muodossa myös potilas-käyttäjille kuten beta-version kehittymisenä. Mainitsevat myös, että "Käyttäjäkokemuksia ja monimuotoisuutta kehittämiseen saadaan myös järjestöpaneelin kautta.", mutta eikös se nyt kuitenkin olisi tärkeää, että saadaan suoraa palautetta potilas-käyttäjiltä (tai heidän omaisiltaan) ja että sitä kehitystä tapahtuu näkyvästi ja paljon rivakkaampaa tahtia kuin yhdellä jonkun tulevan muutoksen ilmentymällä per vuosi tai pidempi aika?

Kun vähän lisää selvittelee, mitä muutoksia sitä siis aiotaankaan tehdä, niin kanta.fi:n Kansalaiset-osion ohjeista löytyvän "OmaKanta uudistuu"-sivun [web2] tekstistä voi huomata maininnan "Uudessa OmaKannassa panostetaan tietojen löydettävyyteen". Tietojen löydettävyys.. eli siis esim. potilastietojen löydettävyyttä tarkoitettaneen ja että mm. siihenkö sitten "panostetaan"? Senkun näkisi. Samaisella sivulla mainitaan, että "Siirtyminen kokonaan uuteen OmaKantaan tapahtuu vuoden 2025 aikana." eli tätä kirjoittaessa jo kohta ollaankin kyseisen vuoden puolella.

Eihän sitä toki kaikilta käyttäjiltä voikaan tai hyödytä mennä kysymään, että mitäpä pitäisivät jos käytäisiin hyödyntämään sitä yhtä ja sitä toista HL7-standardin tarjoamaa mahdollisuutta, mutta eivät kai ne potilas-käyttäjät niin huonoja ihmisinä ole, etteikö heiltä voisi tiedustella hiukan enemmän kuin "oks näitä painikkeita tässä sivulla silleen sopivan vähän, ettet koe hämmentyväsi ja sinusta tuntuu siltä, että voisit osata käyttää niitä niiden päällä lukevien tekstiselitteiden perusteella"? OmaKanta-palvelun uusiksi ominaisuuksiksi luonnehdituista voi lukea jonkinmoisen listamaisen esityksen osoitteesta https://www.kanta.fi/omakannan-uudet-ominaisuudet, vaikka eipä siellä vuoden 2024 osalta ole mitään sellaista, minkä ohjelmistokehityksessä mukana ollut kokisi niin merkittäväksi, että laittaisi siitä maininnan työhakemukseensa.

Mainitulla "OmaKanta uudistuu"-sivulla on todettu, että "yli 10 vuotta käytössä olleeseen OmaKantaan on välttämätöntä tehdä teknologisia muutoksia ja se uudistetaan vastaamaan paremmin nykyaikaisen digipalvelun vaatimuksia", mikä saattanee selittää jotenkin sitä, miten järjestelmäkehittäjille suunnatuissa häiriötiedotteissa [web4] on niin julmetun paljon merkintöjä OmaKanta-palvelun häiriöistä. Siis aivan kertakaikkisen paljon. Sinänsä pikanttia on myös se, että jos Google-haulla hakee "omakanta uudistuu -site:kanta.fi", niin onhan se suhteessa niihin "yli 2 miljoonaan" Kanta-palveluiden käyttäjien määrään nähden kovin vähän huomiota saanutta, jos hakutuloksissa ei ole paljoa muuta kuin uutinen siitä, kuinka Omakanta vaihtui nimeen OmaKanta. Joskus käyttöön tuleva OmaKanta-mobiilisovellus sai sekin uutisensa, mistä suurkiitokset Oriveden Sanomille.

Kanta.fi:n Järjestelmäkehittäjät-osion tiedotteista ja artikkeleista voisi ajatella saatavan ennakoivampaa tuntumaa tulevista ja viime aikoina lisätyistä OmaKanta-ominaisuuksista, mutta liekö nämä nyt sitten niin kovin järisyttäviä sellaisia muutoin kuin tietojärjestelmäintegrointihaasteiden osalta:

"Sosiaalipalvelujen asiakastiedot alkavat näkyä OmaKannassa" (2023) - "Valtaosa Kantaan tallennetuista sosiaalipalvelujen tiedoista on vielä sellaista, joita ei ole mahdollista näyttää OmaKannassa."
"OmaKannassa voi nyt tallentaa omia mittaustuloksiaan" (2023) - "Tällä hetkellä OmaKantaan tallennetut hyvinvointitiedot näkyvät vain kansalaiselle itselleen."
"Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden tiedot näkyvät nyt asiakkaille OmaKannassa" (2024) - "Tällaisia ovat esimerkiksi päätökset, palvelutarpeen arviot ja suunnitelmat sekä omatyöntekijän yhteystiedot."
"Kanta kokoaa terveydenhuollon ajanvaraustiedot yhteen" (2024) - "Monet suomalaiset käyttävät sekä julkisia että yksityisiä terveyspalveluja, ja ajanvaraustietojen saatavuus asiakkaille ja ammattilaisille on toivottu uudistus."

Potilas-käyttäjät ja muut arvostelijat eivät välttämättä ota tai osaa ottaa huomioon erilaisien standardien ja lainsäädöksien asettamia vaatimuksia ja aiheuttamia hidasteita OmaKannan kehitystyölle, mistä saanee osviittaa esim. Sosiaalivakuutus.fi:n artikkelista "Kanta-lääkityslista kerää tiedot potilaan lääkityksestä yhteen selkeässä muodossa" [web5]:

"Kanta-lääkityslistan kehittäminen on sekä laajuudeltaan että sisällöltään vaativa hanke. Alusta lähtien oli selvää, että suururakka kannattaa toteuttaa vaiheittain ja ottaa kehitystyöhön tiiviisti mukaan eri toimijat."
"Samalla todettiin, että iso kokonaisuus kannattaa pilkkoa loogisiin osiin, joita otetaan asteittain käyttöön. Täysin valmis lääkityslista on vuonna 2030."
"Oman haasteensa uudistukselle on asettanut lainsäädäntö. Aikataulua on hieman viivästyttänyt lääkityslistaa tukevien lakien voimaantulo."
"Organisaatioita on paljon, ja niillä on vaihtelevat valmiudet ottaa käyttöön uusia ominaisuuksia. Siksi tarvitaan riittävän pitkät siirtymäajat."

Kun pyrkimystä siihen, että OmaKannan potilas-käyttäjät voisivat kiinnostua enemmän omasta terveydestään, on, sillä sitähän varten OmaKantaan pitäisi joskus jonkun tahon laitella niitä hyvinvointisovelluksiakin käytettäväksi, luulisi oma-aloitteisimpien motivoituneisuutta avustettavan soveltuvasti kohdistuvilla OmaKanta-uudistuksilla. "Modernimpi käyttöliittymä" reseptien uusimiseen ei ole tällainen uudistus, mutta toisaalta taustajärjestelmien kehitys vaikuttaa merkittäviltä osin olleen ns. vaiheessa pitkin vuotta 2024:

"Potilastiedot hyvinvointisovelluksille -rajapintakysely on julkaistu", 12.2.2024 - "Kartoitamme kyselyn avulla eri toimijoiden näkemyksiä palvelun teknisestä toteutuksesta."
"Potilastietojen luovutus hyvinvointisovelluksille toteutetaan FHIR-hakurajapinnalla", 25.3.2024 - "Kantaan tallennetut potilastiedot voidaan tulevaisuudessa näyttää asiakkaalle OmaKannan lisäksi myös hyvinvointisovellusten ja terveydenhuollon digitaalisten asiointipalvelujen avulla. Kehitämme tällä hetkellä toimintoja, joiden avulla tämä on mahdollista."
"Uuden rajapinnan avulla Kannan potilastiedot saadaan hyvinvointisovelluksiin", 22.10.2024 - "Uuden rajapinnan avulla sovelluskehittäjät voivat tuoda markkinoille uudenlaisia palveluja, jotka hyödyntävät potilastietoja. Sovellukset voivat esimerkiksi yhdistellä Kantaan tallennettuja potilastietoja ja sovelluksen tuottamaa mittausdataa."

Jotenkin tuollaisesta potilastietojen ja mittausdatojen hyödyntämisestä tulee mieleen Taltioni-palvelu, joka "edusti uudenlaista, kansalaiskeskeistä ajattelua ja kannusti suomalaisia ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista" ja joka olisi ollut ekosysteemi, jossa "julkiset ja yksityiset toimijat kehittävät uusia palveluja kansalaiselle", "kansalainen saa palveluiden avulla uusia mahdollisuuksia hyödyntää omia terveystietojaan" ja "palvelut mahdollistavat terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen ja seuraamisen oma-aloitteisesti". Taltioni osuuskuntana lopetti toimintansa 2016 ja myi Taltioni-palvelun Hyvis-ICT Oy:lle 2017, joka taasen lopetti Taltioni-palvelun perustellen lopettamista vähäisellä käytöllä ja sillä, että Kela oli toteuttanut Omakannan Omatietovarannon. [web9]

Taltioni-palvelu avattiin valmistelujensa jälkeen alunperin 2013 [web10] mm. tällaisen saatesanoin:

"Taltionin tavoitteena on tehdä Suomesta sähköisten hyvinvointipalvelujen edelläkävijämaa. Yksilöt ovat tästä kehityksestä ensimmäisiä ja tärkeimpiä hyötyjiä saadessaan käyttöön uusi työkaluja oman hyvinvointinsa hallintaan. Taltioni on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteinen kehitysponnistus sähköisten omahoitopalvelujen edistämiseksi."

Vähäinen käyttö.. kiitti vaan taas suomalaiset. Ehkäpä Kanta-palveluidenkin kehittäjät ounastelevat, ettei niitä suomalaisia suuremmin oman terveyden oma-aloitteinen selvittely hyvinvointisovellusten ja tiedon yhdistelyn avulla kiinnosta, joten sen vuoksi ei ole ollut niin kiirettäkään asian suhteen? Toisaalta, voi toki olla niinkinpäin, että kaiken maailman Oura-sormukset ja Puhti-palvelut ovat alkaneet kiinnostaa suurta yleisöä siinä määrin, että todennäköisesti merkittävän suuri osajoukko niiden käyttäjistä voisi kiinnostua OmaKanta-palveluun liittyneistä hyvinvointisovelluksistakin ja joita ei siis vielä ole yhtään.

Jotenkin voisi kuitenkin ounastella, että jos päättäjätahojen ja potilas-käyttäjien potentiaalisten intressien puoltamisia jouduttaisiin priorisoimaan, niin päättäjätahojen intressit veisivät varmaankin koko potin itselleen. OmaKannan Järjestelmäkehittäjät-tiedotteesta, jonka otsikossa "Kehitämme Kannan tietojen hyödyntämistä tiedolla johtamisessa" [web11] löytyykin jo mainintaa siitä, minkälaisia valmiuksia tiedolla johtamisen tueksi muille tahoille on tarjota:

"Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajat, kuten hyvinvointialueet, voivat pyytää Kelalta maksutta yhteenvetotasoisia tilastotietoja Kantaan tallennetuista tiedoista oman palvelutuotantonsa seurannan ja suunnittelun tueksi."
"Kela voi jatkossa tehdä palvelunantajille Kantaan tallennetuista asiakastiedoista ja lokitiedoista yhteenvetoja, joilla on merkitystä palvelunantajien toiminnan kehittämisessä, seurannassa, raportoinnissa ja valvonnassa. Kela voi koostaa palvelunantajille yhteenvetoja tiedoista, jotka ovat palvelunantajien omissa rekistereissä."
"Tiedot palveluantajalle tuotetaan Kanta-tietoalustalta, jonka avulla Kantaan tallennetut tiedot ovat hyödynnettävissä toissijaisen käytön tarpeisiin, kuten tiedolla johtamiseen ja tutkimukseen. Tietoalusta kerää yhteen asiakas- ja potilastiedon kaikista Kannan palveluista, jolloin tiedot ovat keskitetysti saatavilla toissijaiseen käyttöön."

Kansalaiset-osiosta taasen löytyy mm. "Tutkimus ja tiedolla johtaminen"-artikkeli [web12], jossa kerrotaan, että "Kanta-palveluihin tallennettava tieto jalostetaan helposti hyödynnettävään muotoon tutkimusta, tilastointia ja viranomaisia varten. Asiakas- ja potilastiedot kerätään kaikista Kanta-palveluista yhteen Kanta-tietoalustalle. Näin tiedot ovat keskitetysti saatavilla erilaisiin toisiokäytön tarpeisiin." Kaikki muut paitsi potilas-käyttäjät saavat kaikkea kätevää?

Vuoden 2024 ns. painopisteissä korostetaan Kanta-palvelujen kehittämistä OmaKannan uudistamisen osalta tai siis korostettiin (vuonna 2023, [web14]), koska se vuosihan alkaa olla jo lopuillaan. Erikseen on mainittu, että "seuraavaksi uuteen käyttöliittymään toteutetaan asiakastietolain Terveystiedot-osio", mutta eipä ole sellaista näkynyt. Tällaistahan se on.. tavallinen "rivikoodari" kun tekee virheen esim. for-loopin koodaamisessa, se on heti työpaikan vaihto edessä, mutta Kanta-palvelujen kehittämisessä mennessä vaikkapa vuoden edestä toteutusaika-arviot pieleen, niin se on sitten ihan ok.

Itse asiassa, pitäisiköhän niiden muiden osioiden lisäämisestä olla jotain tarkempaa merkintää "OmaKannan tiekartassa"? Siihen on vuoden 2024 kohdalle [web14] merkitty, että "OmaKannan käyttöliittymä uudistuu", mutta siinä se ei näytä jatkuvan seuraavalle vuodelle. Ehkäpä niiden muiden osioiden lisääminen on potilas-käyttäjän näkökulmasta vain sitä, että "uudistettuun käyttöliittymään" lisätään muutama toimintolinkki vasempaan reunaan ja se olisi sitten sillä erää valmista? Sen verran vielä koetti hakea esille tietoa, että josko Julkaisuaikataulu-sivun [web15] osiossa "Aikataulutetut kansalaisen palvelut" olisi jotain tarkempaa, mutta ei sielläkään ollut lukuhetkellä kuin lähinnä mm. "OmaKanta mobiilisovelluksen vaiheistettu toteutus" ja "Sosiaalihuollon asiakastietojen näkyminen OmaKannassa".

Mitenkähän se pitäisi ottaa, että vuoden 2024 kokouksessa helmikuussa, joka oli "järjestelmätoimittajien ja viranomaisten yhteistyötapaaminen, jossa jaettiin Kanta-palvelujen ja niiden toiminnallisuuksien kehittämiseen liittyvää tietoa", oli materiaalina "Asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten esittely" tehdystä kyselystä Kanta-palvelujen järjestelmätoimittajille ja jonka tulosten perusteella vain 15 % koki olevansa joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Kanta-palvelujen kehittämiseen liittyvät määrittelyt ovat selkeitä? Haasteiksi oli erikseen merkitty myös mm. "yhteistestauksen läpimenoaika", "viranomaistahojen välinen vastuunjako" ja "materiaalin löydettävyys Kanta.fi-sivuilta".


[web1] https://www.kanta.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1QjC602jKPR6/content/omakannan-verkkopalvelu-uudistuu-entist%C3%A4-helpommaksi-k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4
[web2] https://www.kanta.fi/omakanta-uudistuu?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR0zV1pX7RT_SVM1z44uvkiGYl8XNzv9CAKIiz_Phtjc3RfhuzthF2ldCfc_aem_l6sYuyR7v4FafjjR4l5Vyw
[web3] https://astori.cloud.valvira.fi
[web4] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/hairiotiedote
[web5] https://sosiaalivakuutus.fi/kanta-laakityslista-keraa-tiedot-potilaan-laakityksesta-yhteen-selkeassa-muodossa/
[web6] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/tiedote/-/asset_publisher/uMVbfLjIW7Gq/content/potilastiedot-hyvinvointisovelluksille-rajapintakysely-on-julkaistu-vastaa-viimeistaan-23.2.2024
[web7] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/tiedote/-/asset_publisher/uMVbfLjIW7Gq/content/potilastietojen-luovutus-hyvinvointisovelluksille-toteutetaan-fhir-hakurajapinnalla
[web8] https://www.kanta.fi/ammattilaiset/artikkeli/-/asset_publisher/E0GUmalM4d8l/content/uuden-rajapinnan-avulla-kannan-potilastiedot-saadaan-hyvinvointisovelluksiin-1
[web9] https://www.sitra.fi/aiheet/taltioni/
[web10] https://www.sttinfo.fi/tiedote/2430044/taltioni---henkilokohtainen-terveystili-avattu?publisherId=4081
[web11] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/tiedote/-/asset_publisher/uMVbfLjIW7Gq/content/kehit%C3%A4mme-kannan-tietojen-k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%A4-tiedolla-johtamisessa-kela-voi-jatkossa-koostaa-palvelunantajille-yhteenvetoja-kannan-tiedoista
{web12] https://www.kanta.fi/tutkimus-ja-tiedolla-johtaminen
[web13] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/tiedote/-/asset_publisher/uMVbfLjIW7Gq/content/kanta-palvelujen-painopisteet-vuodelle-2024-on-vahvistettu
[web14] https://www.kanta.fi/documents/20143/646650/Kanta-tiekartta+2024-2027.pdf/f2f2e9dc-2d5b-5f62-cbc0-d2c445d5f5b6?t=1702537296373
[web15] https://www.kanta.fi/jarjestelmakehittajat/aikataulutetut-kansalaisen-palvelut
[web16] https://www.kanta.fi/documents/portlet_file_entry/20143/2.+Asiakastyytyv%C3%A4isyyskyselyn+tulosten+esittely.pdf/67aeba63-09d6-7ef1-bbb7-c54527a81f4b

[fb1] https://www.facebook.com/Kantapalvelut/posts/pfbid024pvi9g5VLq6LSCcqgBPYYVhjiWZDjTByHquupVUXAAiA5fnA6XVxuDQxF3jMD7rRl
[fb2] https://www.facebook.com/Kantapalvelut/posts/pfbid0ab6vEGKQarbsgfmskcndeHWKb74zWp7GakNkH98f427HkUWcM62MStca1HT3wd8gl