Uutisointi jättää vaikutelman yhden asian kaiken selittävyydestä

ADHD-aiheesta uutisia julkaistessa tullaan monesti jättäneeksi vaikutelma, että jokin yksittäinen asia selittää kaiken ADHD:hen liittyvän, mikä on ongelmallista, koska silloin jätetään avoimeksi mahdollisuus vaarantaville loogisille argumenteille tyyliin: ADHD aiheutuu asiasta 5, joten kaikilla diagnoosin saaneilla on sama ongelma.

Vaikutelma kaiken selittävästä syystä perustuu usein erityisesti siihen, että joko journalisti on sooloillut omiaan tai sitten tutkijat itse ovat tarjonneet siteerattavan katkelman. Tässä muutama esimerkki mainittujen uutislähteiden sisältämistä ilmaisuista:

• people with ADHD have
• directly associated with ADHD
• this is exactly the same area that is different in children with ADHD
• we are confident that ADHD is a genetic disease
• children with ADHD have
• we have known that ADHD runs in families

Journalisteissa voi myös havaita tietynlaista vastahakoisuutta purkaa auki sumeaa määritelmää kuten ADHD ja esittää sen erilaisia ilmentymiä ja syitä siihen, kun on tarkoitus viitata ihmisten osajoukkoon, jolloin päädytään esim. toteamaan, että 1/5 ADHD-lapsista ovat jotain tai jonkinlaisia, mikä vahvistaa monissa lukijoissa tuntumaa, että viitatuissa ADHD-lapsissa täytynee osajoukoksi lohkomisen jälkeenkin olla jotain samaa oireiluun tai etiologiaan liittyvää, vaikka yhteys saattaisi olla erittäin hienoinen ellei jopa teennäinen.

Uutisoidut etiologiat (syyt, aiheuttavat tekijät) eivät ole keskenään yhteensopivia

Tarkastellaanpa, miten erikoisen yhteensopimattomia väittämät ADHD:n syistä (etiologiat) keskenään ovatkaan. Perinteisestihän ADHD on arkipuheissa (esim. jossain radioshow’ssa) määritelty huolimattomasti niin, että:

• jos tehtävä ei kiinnosta -> mieli alkaa vaellella
• jos virike, kannustin tai palkkio on tavoitettavissa; dopamiinivaikutteinen lääkitys käytössä -> tehtävä kiinnostaa

jolloin on toki helppo tehdä päätelmä, että jos lääkitys kerran auttaa, niin kannattaahan sitä sitten ottaa. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista huomioida, että vaikka Nottinghamin yliopiston tutkijat ovat todenneet (2011) aivojen aktiviteetin olevan lääkkeen ottamisen jälkeen samanlainen kuin lapsella, jolla ei ole ADHD:tä, niin miten tällainen väittämä on yhteensopiva esim. sen väittämän kanssa, että

• ADHD-tapauksilla on merkittävä vaje dopamiinireseptoreista tyyppiä D4 tai että
• nikotiinireseptorit toimivat laiskasti ADHD-tapauksilla tai että
• ongelma ADHD:ssä on aivoalueiden keskinäisessä kommunikoinnissa tai että
• ongelma ADHD:ssä keskittyy aivojen etuosaan eli otsalohkoon
• jopa 5/7 tutkittua aivojen osaa (mm. hippokampus) on ADHD:ssä pienempi tai että
• isoja palasia DNA:ta on kokonaan poissa tai duplikoitunut. Kuva 1 esittää sitä, kuinka ADHD tavallaan kattaa joukon keskenään kilpailevia selityksiä.

Uutisoinnit noihin liittyen ovat eri vuosilta, mutta sellaisen lukijan kannalta, jonka ne kaikki tulevat tavoittaneeksi – ja mikseipä tulisi medioiden kopioidessa toinen toisiaan – tiedonsaantijärjestys ei ole erityisen oleellista, koska uusi tieto kirjautuu mieleen aiempien asiaan liittyviä muistitietojen sekaan (mahdollisesti ilman mitään esiarviointia). Silmäilevästi lukevat vähemmän aiheesta kiinnostuneet tulevat huomioineeksi lähinnä otsikon ja vähän ingressitekstin alkua, mikä voi jäävien vaikutelmien kannalta olla vielä pahempi, koska sävyte ohimennen luetulla muodostuu välittömässä läheisyydessä olevista muista uutisoinneista ja julkaistusta materiaalista (mainokset mukaan lukien), sekä periaatteessa kaikesta, mikä palauttaa asian mieleen kyseisen päivän aikana (ks. Kuva 2).

Tosiasiahan on se, että monissa ADHD-tapauksissa (lapset ja aikuiset) yksinkertainen Ritalin-lääkitys minimaalisella annostuksella toimii oikein näppärästi, varsinkin kun lääkityksen yhdistää urheilullisiin aktiviteetteihin, mikä taasen herättää kysymyksen esim. siitä, että mitenkäs ne kehittymättömät aivoalueiden väliset yhteydet ja väittämät normaalia pienemmistä aivojen osasista liittyvät tällaiseen tapaukseen? Eivät välttämättä mitenkään, mutta juuri sellainen ei tule uutisoinnin kautta ilmi mitenkään, vaan jokainen uusi uutinen, jossa mainitaan ADHD, on potentiaalisesti stigmatisoiva.

Tutkijat saattavat "retostella" sillä, että heillä on ollut vähintään tuhat ihmistä käymässä esim. aivojen magneettikuvauksissa ja sitä kautta on saavutettu tuntuma siitä, että vähintään jokin tietty prosentti ADHD-tapauksista on sellaisia, että heillä on ainakin väliaikaisesti aivojen arkkitehtuurissa jotain poikkeavuutta, mutta mitä se kertoo ns. tavallisista ihmisistä? Siis, voisiko heilläkin olla vastaavanlaisuuksia aivoissaan, jolloin itse asiassa päädyttäisiin siihen, että ei voitaisi enää sanoa normaalia ihmistä normaaliksi, koska kenellä tahansa saattaisi potentiaalisesti olla jotain kuvitellusta ideaalista poikkeavuutta aivoissaan. Siis, jos hyväksytään väittämät siitä, ilmansaasteet, stressi, lääkkeet ym. vaikuttavat tulevan lapsen älylliseen kehitykseen ja elämän eri vaiheet muokkaavat aivojen rakenteita, ei voitane ajatella, että mitä pidempään elää, sitä paremmin toimiviksi aivot muuttuvat? Ja mitenkähän lienee esim. emootioista vastaavien aivojen osien tilanne vaikkapa niillä yritysjohtajilla, jotka kokevat ihmiset ”pelkkinä numeroina raporteissa”?

On myös sellaisia tutkijoita, jotka suoraan myöntävät, että jokin seikka saattaa kontribuoida ADHD-oireiden esiintymiseen, mutta selittää asiaa vain jonkin verran, tullen, toistaiseksi pienehkön uutisotannan perusteella, ympäristötekijöiden vaikutusta tutkivilta (erityisesti kemikaalit):

• "organophospate exposure, at levels common among US children, may contribute to ADHD prevalance"
• "increased risk of attention-deficit hyperactivity disorder"
• "there's a higher risk to be diagnosed with ADHD if kid is exposed to higher amount of certain pesticide"
• "while we know genes play a role, we're proving that environmental pollutants are part of the story"

Toisinaan journalistit onnistuvat kuraamaan tutkimustuloksesta uutisoinnin epämääräisellä viittauksella asiayhteydestä, jolloin löydöksen merkittävyyden aste ei käy ilmi: "the chemical has been linked to ADHD". Kytköksissä? Assosioituva? Ok.

Oman mausteensa ADHD-soppaan tuovat he, jotka kumoavat koko ADHD:n olemassaolon väitteellä "kyse on vain kasvatuksesta", mutta tällainen vaikuttaa perustuvan siihen, että uutisten pohjustuksissa on oletettuja lukijakohderyhmiä pyritty tavoittelemaan sellaisilla yleiskielen sanoilla, jotka eivät ole pelkästään ADHD-termistön käyttöön varattuja. Kadottaminen, unohtelu, suunnittelu, tarkkaavaisuus, kotitehtävien teko ym. lapsista puhuttaessa käytettävät sanat päätyvät osaksi sellaisia lauserakenteita, jotka tarjoavat helpon kohteen vastaväitteille kuten "lapset nyt vain ovat sellaisia, että ne unohtelevat asioita". Medikalisaation eli lääketieteellistymisen vastustajat, jos sellaisia enää on, sitten vielä erikseen.

Mediatodellisuutta helpompi hallita pidättäydyttäessä liiasta selittämisestä

Sinänsä on jossain määrin ymmärrettävää, että media ei halua olla liian sekaantunut/kietoutunut esim. ADHD:stä kertomiseen, koska sellainen vaatisi huolella tehtynä runsaasti resursseja, eikä se organisaatioiden talouskurimuksien kierteissä ilmeisesti innosta. On helpompaa käydä silloin tällöin julkaisemassa jotain (esim. kuukausien viiveillä), jossa mainitaan Stanfordin yliopisto tai joku muu tärkeältä kuulostava paikka, jolloin lukijat eivät enää muista, mitä viimeksi sanottiin.

Mediatodellisuus (ks. Kuva 3) ohjaa ihmisten asenteita ja poliitikkojen kannanottoja, sekä tulevien tutkimuskohteiden- ja rajauksien valintoja. Kun näiden asioiden julkaisu tapahtuu julkaisuissa, joissa käsitellään kaikkia tavanomaisen elämän osa-alueita, alkaa mediatodellisuus muokata ajan kanssa arkitodellisuuttakin, mikä voi kohdistua satoihin tuhansiin ihmisiin. Ajattele tässä kohdin vaikkapa Ilta-Sanomia. Luulisitko, että tällaisen julkaisun toimituksessa ajatellaan pelkästään ihmisten parasta?

Urheilu- ja perhelääketieteen asiantuntijan on ollut vaikea olla sortumatta yleistykseen spekulaatioineen kausipelaajien Adderall-lääkityksen käyttömotivaatioista kommentoidessaan. Tamba Bay Timesin haastateltavana (2012) ollut professori väitti suoraan, että aineen käytöstä kiinnijääneet pelaajat ovat tavoitelleet suorituskyvyn ja muiden ominaisuuksien parantamista ollakseen parempia pelaajia (amerikkalaisessa jalkapallossa ja baseballissa), sekä täydentää väitettään toteamalla tällaisen käytöksen kantautuvan amatööripiireihinkin. Tosiasiassa artikkelissa esimerkiksi nostetut pelaajat ovat kaikki käyttäneet Adderallia aivan muista syistä. Chris Davis otti ainetta koska se auttoi häntä jäsentelemään mieltään hektisessä elämäntilanteessä, Haloti Ngata otti sitä ollakseen paremmassa mielentilassa kotioloissa lastensa kanssa, Mike Neal halusi pitää asiansa organisoituna, elämä mukaanlukien ja Tyler Sash otti ainetta aikana, jolloin pelien aika ei ollut lähelläkään (Adderallin vaikutus haihtuu suhteellisen nopeasti, eikä varmasti kestä useita päiviä). Ja esimerkkiä nuoremmille muodostui siitä, että pelaaja menettää miljoonien edestä tuloja, joutuu pitkäksi aikaa pelikieltoon ja/tai tulee pahoitelleeksi asiaa julkisen videotiedotteen muodossa. ESPN ja muut urheiluun keskittyvät mediat ovat varmastikin välittäneet niiden "huonoa esimerkkiä" saavien nuorten tietoon, miten näihin tapauksiin liittyvät tarinat ovat kulkeneet. Eli ainakaan näiden pelaajien osalta ei olisi ollut muodostettavissa väitettä, että "kohta kaikki pelaajat käyttävät aineita ja kaikki douppaavat kilpaa keskenään", mutta silti sellaiseen oli motivaatiota pyrkiä.

Pitääkö ihan aina viedä spekulaatio kilpailu- ja suoritushenkisyyteen?

Tarkasteltaessa n. kymmenen suht suuren yhdysvaltalaisen uutissivuston [1] artikkeleita ja uutisointeja 9 vuoden aikajänteellä (2008 - 2017) ja hakusanalla 'adhd', löydetään läpi näiden vuosien jatkuvasti toistuvaa spekulointia 'älylääkkeiden' käytön syistä ja motivaatioista, jotka siinä ohessa parantavat myös fyysistä suorituskykyä, kilpailu- suoritushenkisyydellä. Ihan niin kuin meillä täällä Suomessakin. Anekdoottiset luonnehdinnat Adderallista tyyliin "It's like drinking 10 cups of coffee all in one sitting over an hour or two; you get really hyped up." (Tamba Bay Times, 2012) ovat omiaan luomaan lukijoille vaikutelmaa sinne tänne tehokkaasti säntäilevästä ihmisestä, joka puhuu nopeasti ja lyyhistyy sitten joskus myöhemmin tuoliinsa, kun ei enää jaksa, mistä on sitten helppo jatkaa toteamalla, että eihän sellainen ole normaalille ihmiselle sopivaa toimintaa (anekdoottisuus tarkoittaa myös sitä, että kyse voi olla epäluotettavasta kerronnasta tai yleistämiseen sopimattomasta yksittäistapauksesta).

Käydessä pikaisesti vilkaisemassa, mitä hakukoneella tavoitettavaa Suomessa on kirjoitettu aiheesta 'älylääke', voi asettaa esiolettamukseksi, että kilpailu- ja suoritushenkisyys tulee varmastikin esille hyvin selvästi, sillä sen voi aistia ennalta. Kauneus & Terveys -lehdessä haastatellut psykiatri ja dosentti osoittivat tämän esiolettamuksen todeksi (päiväyksemättömässä) "Älyä lääkkeillä"-jutussa:

"Asko Niemelän mukaan älylääkkeitä käytetään eniten kilpailu- ja suoritushenkisissä kulttuureissa." (psykiatri jostain)

"Jotain on vialla, kun pyritään täydellisyyteen tai epärealistiseen suoriutumiseen lääkkeiden avulla." (dosentti Itä-Suomen yliopistosta)

Terveempää olisi edes ounastella, että on ihmisiä, joiden tavoitteena tiettyjen "älylääkkeiden" käytössä on uudenlaisen normaalin tai ihan vaan jokapäiväisen mukavan olon tavoittelu eli pikku säätö (eng. tweak). Kun käydään hakemaan hakukoneella lisää juttua samalla hakusanalla, alkaa muodostua vaikutelmaa näkymättömien käsien ohjailuvaikutuksesta: MTV luonnehtii otsikossaan "ihmisten popsivan älylääkkeitä kuin karkkia" (2016), Iltalehdessä "työmyyrät etsivät jaksamista modafiniilistä" (2008), Ylellä "doping hiipii työelämään" (2010) ja Savon Sanomissa "aivodoping yleistyy" (2010). Näistä Yle keksii korostaa vuorokausia valveilla pitävyyttä ja aineen vaikutuksen aikaisia "urotekoja"; Iltalehti keksii korostaa 20-tuntisia työpäiviä ja Lääkelaitoksen ylilääkärin väitettä vaarallisuudesta; MTV, jonka uutinen on itse asiassa STT:n moneen paikkaan levittämä, keksii (yllätys, yllätys) sekin korostaa 12-tuntisia työpäiviä ja lisäksi aineiden hankinnan rikollisuutta Tullin tehokkuuteen keskittyvässä uutisessaan. Savon Sanomissa (2010) on haluttu mainita, että "työelämässä on vaan pakko selviytyä, joten ihminen ottaa herkästi mitä tahansa". Karjalaisesta löytyy STT:n uutinen (2016), jota lienee sijoiteltu monessa muussakin sanomalehdessä muiden juttujen viereen, siinä lähinnä kuivasti ja lyhyesti todeten, että älylääkkeet (nimeä mainitsematta) ovat terveille lumetta ja käyttö vaarallista.

Vertailun vuoksi Oregon Livessä julkaistu tutkimus, jossa Harvardin ja Oxfordin yliopiston tutkijat kävivät läpi 24 tutkimusta 24 viime vuodelta (vuonna 2015) ja päätyivät siihen, että sivuoireet modafiniilissä ovat vakavuudeltaan samaa luokkaa kuin kahvissa, olettaen, ettei käytetä tolkuttoman suuria määriä. UCLA:n kliininen psykiatri, James McGough, joka ei ollut mukana tutkimusryhmässä, kommentoi kognitiivisten stimulanttien vaarallisuutta sanoilla: "they are safe". Pikanttina huomiona sekin, että kun ADHD-lääkkeistä suomalaisissa uutisissa kerrotaan, niistä puhutaan monikossa, mutta kaikki luonnehdinnat niistä liittyvät pelkästään Adderall-lääkkeeseen. Mikä motivaatio suvereenisti toimivalla mediatalolla tai uutistoimistolla olisi tällaiseen vääristelyyn? Ei niin, että tässä olisi tarkoitus todeta, että ADHD-lääkkeitä voi kuka vain käyttää, miten sopivimmaksi katsoo, vaan että yleistämisellä ja pyöristämisellä saadaan samasta asiasta aikaiseksi keskenään täysin vastakkaisia väittämiä ja se ei voi olla hyväksi yleisön kannalta.

Koska tämän asian käsittely vaikuttaa kaartavan ohjailuvaikutukseen, niin kokeilehan muistella Ylen MOT-ohjelman aikoinaan lähettämää haastattelua, jossa valkoiseen lääkärinasuun pukeutunut lääkäri oli laittanut haastattelua varten taskut täyteen valkoisia tabletteja ja ehkä muistat myös sen Ajankohtaisen kakkosen Ekstaasi-illan, jossa studioon roijattu nuoreksi ekstaasikäyttäjäksi luonnehdittu henkilö oli ajatuksenkulultaan niin jumissa, että hänen oli vaikea muodostaa selviä lauseita, mikä teki mukana olleiden asiantuntijoiden kommenteista ekstaasin vaikutuksiin liittyen uskottavia, vaikkei ajatusjumi sinällään ekstaasin käytön tyypillinen oire olekaan. Tällaiset valinnat katsovan yleisön mielipiteiden ohjailuksi ovat useiden henkilön päätöksentekoon pohjautuvia, eivätkä kaikki heistä mitenkään välttämättä ole Ylellä töissä, joten on sopivaa kysyä, kuinka monta kertaa Yle on noudattanut esim. edesmenneen Stakesin tahtoa, mikä taas herättäisi kysymyksen, minkä tahtoa siellä noudatetaan (tai ehkä sielläkin on ollut jonkinlaisia ryhmittymiä).

Olennaisia keskustelun abstraktioiden tasoja ei käydä tarpeeksi tai ollenkaan

Enemmän nykypäivässä kiinni olevaa käsittelytapaa tapailevat Juuso Pekkisen radio-ohjelman jakso "Aivojen suorituskyvyn parantamisesta" (2017) ja Kaarlon Maailma -tv-ohjelman jakso "Aivodoping - mihin ihmismieli kykenee" (2016), joista jälkimmäisessä ei varsinaisesti edes käsitelty ihmismielen kykenevyyttä, vaikka keskustelun sävy sinänsä oli erittäin mukaansavetävä (miinusta liioista LSD-maininnoista).

Journalistien vaikuttaa olevan vaikea käsitellä älylääkeasiaa riittävässä määrin, jos ollenkaan, sellaisella (abstraktion) tasolla, jossa lukija/kuulija/katsoja pystyy oikeasti hahmottamaan, mitkä voivat olla soveltuvia aineiden vaikuttamisen kohteita ja mitä hyötyä minkäkinlaisesta olisi missäkin tilanneyhteydessä. Jan Hurrin vetämiin A2-keskusteluiltoihinhan on aina saatu roijattua mukaan sellaisia ihmisiä, jotka vetävät keskustelun pitkäksi aikaa jollekin lopputulemien kannalta ei-hyvälle tasolle. Eräässä The Independentin jutussa "A new study reveals that certain drugs may make us smarter than we thought" lähestyttiin sitä keskustelun tasoa, joka oikeasti hyödyttäisi lukijaa siinä tarkoituksessa, että hän voisi esittää asiasta mielipiteitä, joilla on oikeasti jotain uutta merkitystä:

"Rarely in life do we spend an entire day using a sole cognitive subdomain — attention, for example," Ruairidh Battleday and Anna-Katharine Brem, researchers at Oxford, told Business Insider in an email during a previous discussion about smart drugs. "Rather, we constantly plan, predict, and problem-solve — all of which involve marshaling subdomains of cognition and integrating their output over varying tasks and difficulties."

"It is in this sense that complex tasks can approximate everyday functioning better than simple," Battleday and Brem said.

Sekä The Independentin jutussa, että myös samoihin aikoihin julkaistussa LA Timesin jutussa "How to give your brain a chemical boost, and whether you should" otettiin molemmissa esimerkiksi tietty shakki-peli -aiheinen tutkimus, jossa päädyttiin siihen, että Ritalin- ja Provigil-lääkkeillä tosiaan saatiin aikaiseksi tiettyjä parannuksia tietynlaisen ajattelun osa-alueella, tietyn osaamistason pelaajilla, mutta toisella ajattelun osa-alueella mentiin hiukan huonompaan. Ehkä hivenen huolestuttavana voi pitää sitä, että muitakin näiden aineiden hyötyjä terveillä ihmisillä osoittavia tutkimuksia olisi tarjolla, mutta molemmat julkaisut päätyivät käyttämään samaa tutkimusta esimerkkinä.

The first thing to know is that cognition draws upon a complex mix of skills. To think well - or better - requires motivation, attention, perseverance and complex reasoning. And it requires several very different memory skills — including recalling words (verbal memory), holding multiple items briefly in the mind (working memory), and envisioning the physical or social context of a past experience (episodic memory). The thinking required in a chess match is, therefore, a fascinating measure of whether a cognitive boost is occurring.

Kummassakaan artikkelissa ei kuitenkaan mainittu sanallakaan esim. aivojen välittäjäainetta dopamiini, joten itselääkityksestä kiinnostuneet eivät täten saaneet niistä suoranaisia vinkkejä. Artikkeliotanta on tässä sinänsä suhteellisen vähäinen, eikä mukaan päätynyt yhtään juttua esim. pokerinpelaajien ADHD-lääkkeiden käytöstä.

Washington Post on vuonna 2015 tuottanut kaavion selityksineen [2], missä "ovelasti" väistellään esittämästä "täysiä väitteitä" eli osoitetaan kyllä nuolella, mikä kohta aivoissa (otsalohko) osallistuu kaikkien eri aivolohkojen väliseen tiedonkulkuun, sekä osoitetaan listamuotoisena selittäen ja nimeten, mitkä signalointireitit ja -verkostot jotenkin ADHD:hen liittyvät, sekä esitetään erillisin kuvioin, kuinka signaali etenee synapsiraossa ja kuinka signaalinkuljettimen takaisinylösottoa estetään, mutta se jää täysin mystiseksi, kuinka väitetty ADHD-lääkkeiden (huom. monikossa) vaikutuskohde (otsalohko) tuottaa parannusta kaikilla muilla osoitetuilla aivojen alueilla. Entä kuinka teoria otsalohkoon vaikuttavuuden merkityksestä sopii yhteen lukuisten erilaisten väittämien kanssa liittyen ADHD-tapausten aivojen erilaisiin erityispiirteisiin, joihin sisältyy mm. aivojen eri osien erikokoisuutta ja jopa DNA:n palasien puutoksia/duplokoitumista? Washington Postin kaavio ei sisällä prosenttilukuja, jotka kertoisivat esim. kuinka monen ADHD-tapauksen kohdalla lääkitys on auttanut erittäin hyvin saati laitettu liitteeksi fMRI-kuvaa, joka esittäisi ADHD-lääkkeiden vaikutuskohteita toiminnallisen magneettikuvauksen avulla, erilaisten ADHD-tapausten kohdalla – tai jopa ns. terveillä ihmisillä.

Kehnojen yleistysten toistuvuus ja omavalintaiset annostelupäätökset

Jos jotain tällaisten aiheiden käsittelystä pitäisi saada karsittua kokonaan pois, niin ne ovat sellaiset yleistykset, jotka alkavat jonkin aineen nimestä, jotka haukkaavat mukaansa joukon muita saman aihepiiriin lääkkeitä ja tekevät kaikkia näitä lääkkeitä koskevia epäloogisia tai vääriä väitteitä, mitä sitten täydennetään ihmeellisillä visioilla kuten "koko kansan muuttumista älylääkkeiden orjaksi". Seuraavaksi kai väitetään, että kaikki B-vitamiinit ovat keskenään jotenkin sama asia? Siis, ovathan useimmat niistä vesiliukoisia ja esiintyvät usein samoissa ruoka-aineissa, mutta ne ovat kemiallisesti varsin erilaisia. Melkeinpä hankala ymmärtää, mikä on se yleisö, jolle viestitään, kun tehdään kummallisia yleistyksiä älylääkkeistä, joissa jo yleistämisen kohde saattaa olla valmiiksi liioiteltu/vääristelevä vai onko tarkoitus lähinnä vain siinä, että "juntataan" vääriä käsityksiä ihmisten mieliin, jotteivät he ala kaipaamaan liiaksi jotain sellaista, joka on skeduloitu tapahtuvaksi vasta esim. 10 vuoden kuluttua? Herkästi tulee mieleen, että poliitikothan tykkäävät vedota sellaisiin tutkimuksiin, jotka on julkistettu ”tavallisen kansan lukemissa lehdissä”.

"Doctors said that misuse of the drugs can cause anxiety, addiction and hallucinations in high doses, but users are convinced that if their colleagues are using them, they need to use them to keep up." (The Independent, "Office workers are using ADHD medication to stay alert at work", 2015).

Sinänsä lääkärit olisivat oikeassa siinä, että omavalintaisten annostelupäätösten tekeminen ei voi pohjautua kovinkaan hyvään käsitykseen mahdollisista interaktioista muiden aineiden kanssa, omasta genomista ja yhteisvaikutukseen esim. ruokavalion / päivittäisen aktiviteetin kanssa, mutta sehän johtuu pitkälti palvelutarjonnan vajeesta? Ja se taasen johtuu keskustelun vajeesta sopivilla abstraktioiden tasoilla. Stimulanttien ja lääkkeiden väärinkäyttöä on olemassa sen vuoksi, että tietoa ja palvelutarjontaa on liian vähän. Väärinkäyttö sanana on vain osa wittgensteiniläistä kielipeliä, missä muina osatekijöinä ovat mm. valvonta ja kontrolli. Yksilön kannalta tuhoisaa on se, kuinka esim. poliisin tietojärjestelmistä voidaan laskea yksittäiset "väärinkäyttökerrat" ja tehdä niistä sitten ennakoivia päätelmiä ko. yksilön tulevaisuudesta (vrt. maksuhäiriömerkintöjen elämää vahingoittava vaikutus).

Sepä olisikin mielenkiintoinen kaksituntinen, missä eduskunnan ministerit ja kansanedustajat keskustelisivat esim. Skypen välityksellä kansalaisten kanssa siitä, milloin esim. pikku kemiallinen säätö oman työsuorituksen omaehtoiseksi parantamiseksi on ok ja miten lääkärikunta ja palveluntarjoajat (elimistön toiminnan monitorointi) saadaan myötämieliseksi tällaisille kokeiluille (vrt. kielletään kaikki). Tosin, jos tarkastellaan vaikkapa Examine.comin Human Effect Matrixia suomalaisille tutulle kahville (https://examine.com/supplements/caffeine/), niin onhan siinäkin jo yli kolmekymmentä arkikielistä sanaa vaikutuksen kohteita osoittamassa, mihin sitten erilaiset aivojen reseptorit lisäksi (adosiinireseptoreista alkaen) eli eihän aivotoimintaan vaikuttavista aineista ihan nopealla aikataululla pysty kovin kattavasti keskustelemaan missään asiayhteydessä. Huomioitakoon, että mainitussa Kaarlen Maailma -tv-ohjelmassa haastatellut A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki ja Helsingin Yliopiston farmakologian professori Esa Korpi eivät sinänsä vaikuttaneet ollenkaan "kielletään kaikki"-tyyppisiltä ihmisiltä, joten se voi tarjota jonkinlaista vihjettä siitä, millä sävyllä näistä asioista voisi keskustella, vaikkei varsinainen asia niin hyvin tullutkaan käsitellyksi.

Otetun aineen toimintaan vaikuttavat lukuisat, mainitsemattomaksi jäävät seikat

Eräs muu asia, mikä älylääkkeistä, jonkalaisiksi ehkä vasta joskus myöhemmin julkaistavia voidaan paremmin kutsua, keskusteltaessa on pielessä, on se, että juuri missään (vastaanotot ja uutisointi) ei oteta huomioon elimistöä kokonaisuutena, vaan looginen ajatuksenkulku menee jotakuinkin niin, että "ihminen ottaa lääkettä ja sitten jotain tapahtuu tai ei tapahdu". Todellisuudessa ruokavalio, konteksti, mieliala, liikunnallinen aktiviteetti ym. ovat erittäin olennaisessa asemassa tavoitellun vaikutuksen toimivuuden kannalta. Siinäpä lisää mietittävää erilaisille palveluntarjoajille.

Tämän tekstin kirjoittaja noudattaa säntillisesti itse kehitettyä ruokavaliota, käy harkitussa määrin päivittäin lenkkeilemässä, venytteli tekstiä kirjoittaessa yhden kerran, otti aamulla itsearvioidun määrän dopamiiniaineenvaihduntaan vaikuttavaa teaniinia, eikä suosittele ottamaan useita aineita kerrallaan normaalien ravintolisien lisäksi.

Mikrokokoisissa yrityksissäkin on nykyään kognitiivisen ergonomian avulla pyritty suunnittelemaan "työympäristöt, -olosuhteet, -käytännöt ja -välineet" siten, että "työtehtävien kokonaisuus on mitoitettu ihmisen tiedonkäsittelyn normaalien ominaisuuksien ja rajoitusten mittaiseksi", sillä "ihmisen tiedonkäsittelytoimintojen ja tehtävien vaatimusten suhteen hyvin suunniteltu työ vähentää psyykkistä kuormittumista ja tukee työn sujuvuutta ja tehokkuutta". Eihän kukaan halua, että esim. "keskeytetty asia jää keskeneräisyytensä vuoksi pyörimään mieleen, vaikka huomio pitäisi suunnata uuteen asiaan" tai että "keskeyttänyt asia voi jäädä häiritsemään paluuta kesken jääneen tehtävän jatkamiseen"?

Tarkkaavaisuushäiriökriteerien löyhennys

Yhdysvalloissa esitettyjen kriittisten väittämien mukaan lääkitystä keskittymisongelmiin saa aivan liian helposti eli jopa vain asiakkaan omiin luonnehdintoihin perustuvien oirekuvailujen perusteella, mistä saa samalla näppärän diagnoosinkin, josta pelkkä mainitseminen seuraavalle psykiatrille/lääkärillä riittää reseptin uusimiseen eli huonosti toteutettu työympäristö voi tarjota käytännöllisen selityksen vastaanotolla kerrottavaksi. Diagnostisessa mielessä ei ns. ADHD-lääkityksen saamiseksi ole sairausluokituskirja DSM-5:n mukaan välttämätöntä olla hyperaktiivinen, vaan riittää, että on ongelmia huomioimisen ja keskittyneisyyden ylläpitämisen kanssa, vaikeuksia työmuistin käyttämisessä ja asioiden mieleenpalauttamisessa, sekä haasteita asioiden organisoimisessa ja tehtävien priorisoimisessa. Tällöin kyse olisi ADHD:n "pääasiassa tarkkaamattomasta esiintymismuodosta".

ADHD-kriteereihin on tehty muutama merkittävä löyhennys vuonna 2013 julkaistussa sairausluokituskirja DSM-5:ssä sen edelliseen versioon verrattuna (julkaistu vuonna 1994, saanut täydentäviä tekstiselitteitä vuonna 2000). Kriteerien sanallisia ilmaisuja on muokattu, joten ne mahdollistavat laajempien ihmisryhmien sovittamisen mukaan mahdollisen ADHD-diagnoosin saaviksi. Näitä löyhennyksiä ovat:

• toiminnallisen vian ei tarvitse olla kliinisen merkittävä, vaan häiritsevyys ja elämisen laadun väheneminen riittää
• oireiden jatkuvuuden ei tarvitse tulla osoitetuksi kliinisen merkittäväksi ongelmaksi useissa eri konteksteissa, vaan oireilu kahdessa tai useammassa kontekstissa riittää
• aikuisilla ja yli 17-vuotiailla nuorilla eri tilanneyhteyksissä ilmenevien oireiden määräksi riittää yksi heitä nuorempia vähemmän (viisi kuuden sijaan)
• lapsien kohdalla on oireilun tarkastelujaksoa laajennettu myöhempään ikään (oireilua esiinnyttävä ennen ikävuotta 12)
• ADHD:n alatyyppien käsitteestä on luovuttu saman ilmiön eri esiintymismuotojen suosimisen sijaan

ADHD-tapausten määrien toistuva lisääntyminen koko populaatiossa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ainakin kolmeen eri otteeseen ihmetelty laajalti ADHD-diagnoosien saaneiden ihmisten määriä ja voi olettaa, että muuttuneet ADHD-kriteerit tarjoavat lähivuosina lisää vastaavanlaista. Vuoden 2007 uutisoinnissa oli vielä havaittavissa myötäilyä sen suhteen, että vaikka tuolloisen tutkimusjulkistuksen mukaan 9 %:lla amerikkalaislapsista on tarkkaavaisuushäiriö-/hyperaktiivisuusoireyhtymä (ADHD), olisi kyse silti alidiagnosoinnista, mutta vuonna 2013 suoritettu puhelututkimus [1] tuotti jo paljon herkullisempia kommentteja kuten psykiatrian professorin (Florida International Universitystä) kommentti "Ei jumankauta voi joka viides high school -ikäinen olla ADHD-tapaus." ja pediatrisen neurologin (New Havenissa, ollen myös professori Yale School of Medicinessä) kommentti "Nuohan ovat astronomisen korkeita määriä."

Melko tuoreehko meta-analyysi tehtynä 175 tutkimusraportin pohjalta, antaa ymmärtää, että maailmanlaajuisesti 5-19 -vuotiaita lapsia olisi keskimäärin 7,2 % koko populaatiosta. Aikuisten määräksi laskettiin (Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Lähi-idässä) 3,4 % koko populaatiosta. Ja koska erot määrissä prosenttiarvoina ilmaistuna eivät tuntune kovinkaan järisyttävältä, mainittakoon myös vuoden 2017 kirjallisen aineiston läpikäyntiin perustuvasta tutkimuksesta, joka keskittyi kiinalaisiin (lapset ja aikuiset). Prosenttilukuna 6,26 %. Ja Kiinassa on siis enemmän kuin miljardi ihmistä. Tutkimuksia läpikatselmoivissa raporteissa on monesti todettu, että esiintyvyyksien määrä tutkimuksittain voi vaihdella laajalti johtuen mm. populaation erityispiirteistä, ympäristöseikoista, kulttuurillisista syistä ja tutkimuksissa käytetyistä metodologioista. Miehet ja pojat ovat tavanomaisempia ADHD-diagnoosin saajia kuin vastakkaisen sukupuolen edustajat.

Eräänä pikanttina huomiona se, että suomalainen ADHD:n käypä hoito -suositus mainitsee, että aikuisten ADHD:ssä "esiintyvyys on pienempää kehittyvissä maissa (1,9 %) kuin teollisuusmaissa (4,2 %), mutta varsinaisesti siinä viitattu tutkimus, joka on vuodelta 2007, kohdistui vain 10 maahan, joista vain kolme eli Kolumbia, Lebanon ja Meksiko oli luokiteltu vähemmän kehittyneiksi maiksi. Jos tarkasteluun otettaisiin Etelä-Afrikan ADHD-esiintyvyys, saataisiin prosenttiluvuksi yli 10 %. Health24-uutispalvelun mukaan siellä suunnalla myös ADHD-reseptilääkkeiden määrä on suurempaa kuin Yhdysvalloissa. Mutta hei, asiantuntijoitahan tässä kaikki ollaan.

Liioitteluakohan

Tavanomaisten selitysten lisäksi kuten paremman ongelmien tunnistamisen, vähemmälle jääneiden tyttöjen ja vähemmistöryhmien paremman huomioimisen, sekä halun varmistaa, että kukaan potentiaalisesti ongelmainen lapsi ei jäisi turvaverkkojen ulkopuolella, tulee New York Timesin haastattelema, lehden oma journalisti Alan Schwarz maininneeksi (möläyttäneeksi?), että mm. videopelit voivat kontribuoida ADHD:n esiintymiseen. Psykiatrit eivät todennäköisesti olisi aivan samaa mieltä tästä toteamuksesta, mutta jostainhan niitä selityksiä täytyy populaarikulttuurissa hakea.

Lääkemääräystilastot ADHD:ssä ovat kuitenkin osoittaneet jatkuvaa kasvua siinä määrin, että vuonna 2012 Yhdysvaltain Drug Enforcement Administration eli DEA hyväksyi niiden vuotuisen sallitun tuotantomäärän nostamisen. Tähän liittyen kummasteltiin monella taholla sitä, miten yleensä pääsi tapahtumaan niin, että ei oltu varauduttu tilanteeseen, missä lääkkeiden käyttäjät eivät pitkään toviin voineet saada lääkkeitään, koska niitä ei ollut saatavissa apteekeista. Eräs suosituimmista lääkkeistä sekä diagnoosin saaneiden, että kokeilijoiden piireissä on Ritalin.

ADHD Medication Manufacturing Industry kertoo vuonna 2015 odottavansa sille vuodelle 13 %:n kasvua ja että vuoteen 2020 mennessä ADHD-lääkkeistä odotettavan tulevan 17,5 biljoonan dollarin businestä. ADHD ilman tai kanssa hyperaktiivisuuden ei ole vain jotenkin erityisen merkittävällä tavalla oireilevien ihmisten ongelma, vaan sitä kerrotaan potevan erilaisten ihmisten Einsteinistä alkaen. Diagnostisten kriteerien löyhentymisen ja väitetyn helpon lääkesaatavuuden vuoksi ovat oman asemansa jonkinlaisella vastapuolella löytäneet ne, jotka suosittelevat lopettamaan kouluarvosanojen ja työsuoritusten boostaamisen ilman todellista diagnoosin tarvetta ja korvaamaan nämä ns. luonnollisilla metodeilla kuten löytämään sellaisia kiinnostuksenkohteita, jotka todella kiinnostavat ja pyytämään työnantajaa järjestelemään työolosuhteet toisenlaiseksi.

Ylidiagnosoinnista kommentoivia löytyy helposti, mutta erään mutulla valitun tutkimuksen mukaan, joka käy läpi ADHD-esiintyvyyttä kolmen vuosikymmenen edestä, vaihtelevuus ADHD:n esiintyvyydessä selittyy läpikäytyjen tutkimuksien perusteella tutkimusmetodologioiden erityispiirteillä eli yhteisöissä esiintyvien ADHD-lasten ja -nuorten määrät per yhteisö eivät olisi lisääntyneet ajan kanssa, vaan kyse olisi vain paremmasta tunnistamisesta.

Täysin uusi, ei-periytyvä, lapsuudessa esiintymätön, pelkästään aikuisten ADHD

ADHD:n on normaalisti katsottu (konsensuspohjaisesti) olevan jotain, joka alkaa lapsuudessa, joka sitten joko häipyy vaikutukseltaan aikuisuuteen tullessa tai sitten se jatkuu myös aikuisuudessa jossain muodossa. Tämä jo sinänsä on erikoinen väittämä, koska ADHD on vain oireyhtymä, jolla ei virallisesti ole mitään tiettyä aiheuttajaa, vaikka ajoittain esiintyy tutkimuksia, jotka väittävät jonkin teorian selittävän kaikkien ADHD-tapausten aivojen toiminnan samankaltaisesti, mahdollisesti väittämällä periytyvyydestä mukaan laittaen.

Uusimpana erikoisuutena on vuonna 2016 julkistettu Institute of Psychiatry, Psychology & Neurosciencen tutkijoiden (King’s College London) kaksosilla tekemä tutkimus, jossa päädyttiin siihen, että ADHD-oireet voivat alkaa esiintymään vasta aikuisiällä ja että periytyvyys oli paljon vähäisempää kuin sellaisessa ADHD:ssä, joka alkaa lapsena. Sen ei katsottu lisäävän aikuisiän ADHD:n ilmentymistä toisella kaksosista, että toinen heistä oli saanut ADHD-diagnoosin lapsuudessa. Tutkittavia oli arvioitu ikävuosina 5, 7, 10 ja 12 vanhempien ja opettajien raportoinnin perusteella ja heidän tullessaan 18 vuoden ikään heitä itseään oli haastateltu mahdollisen oireilun ja toiminnallisten vikojen arvioimiseksi. Tutkijoiden mukaan kyse voisi olla täysin uudenlaisesta ADHD:stä, sillä lähes 70 % tutkituista, joilla oli aikuisiällä ADHD-oireita, ei ollut sellaisia kriteerit täyttävästi lapsuudessa.

Epäilynä tutkimuksen kelpoisuudesta esitettiin mm. sitä, että haastateltujen ikähaarukka oli vain 18 - 19 vuotta tai että todellinen ADHD olisi ollut vain piilossa lapsuudessa esim. turvallisen ja toimintahelpon ympäristön vuoksi (tutkimuksessa siis 2200 brittiläistä kaksosta), minkä muutos elämäntilanteessa nuorena aikuisena olisi sitten vihdoin laukaissut esiin tai että aikuisiän oireilu selittyisi täysin muilla mielenterveysongelmilla.

Tähän jatkona Verywellistä löytyvä joukko esimerkkejä selityksineen ongelmatiloista, joiden kerrotaan voivan aiheuttaa ADHD-maisia oireita: https://www.verywell.com/adhd-like-symptoms-but-not-adhd-20583

A chaotic or neglectful home environment, parental/marital conflict, inconsistent parental discipline, being bullied, witnessing or experiencing violence or abuse -- all these stressors can impact a person's emotional and mental well-being and lead to problems with distraction, inattention, restlessness, hyperactivity, and "acting out" behaviors that can resemble, but have nothing to do with, ADHD.

Additionally, sleep disturbances can have a profound effect on one's ability to focus. Lack of sleep can result in hyperactivity; irritability; slower visual, auditory, sensory and motor reaction times; mental slowness; impaired learning of information and decreased school performance.

Ravintoaineiden puolelta löydetään oireiluun esim. kaksi rautaan liittyvää tutkimusta, joista toisessa (2004) todetaan, että jopa 30 % -ADHD-tapauksista selittyy sillä, että elimistön rautavarannot ovat vähissä, vaikkei varsinaista aliravitsemusta olisikaan ja toisessa (2014), laajempaa tutkimusta vaativassa, todetaan, että ADHD-lääkitys normalisoi aivojen rautavarannot tilanteessa, jossa pelkkä tavanomainen verikoe antaa ymmärtää, että rautavarannot ovat riittävät:

http://www.medicalnewstoday.com/articles/278362.php

http://www.webmd.com/add-adhd/childhood-adhd/news/20041217/study-links-low-iron-to-adhd

Huomioita Suomesta

Joku Anna Kontula on vuonna 2015 lähettänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen aikuisten ADHD:stä, mutta muuten ADHD-asiasta ollaan ainakin eduskunnassa oltu hiljakseen. Suomen ADHD-tilanteen sanotaan olevan lähinnä "jokapäiväinen koulutuksellinen haaste" (lasten ja nuorten osalta), lääkityksen olevan kymmenen kertaa vähempää kuin Islannissa, jossa Ritalin-lääkitys on suurempaa kuin Yhdysvalloissa, mutta jos ajateltaisiin, että suomalaisten terveysfirmojen ulkomaisiin käsiin päätyminen on osa jatkumoa, joka johtaa siihen, että asiakkaiden rahat halutaan viedä kaikin konstein, niin päädytäänkö lähivuosina täälläkin löyhempään lääkemääräilyyn?

Pirkko Mattila: "Siitä voi olla rakentavasti huolissaan, että tämä ei vain mene terveysbisnekseksi."

Uusi Suomi: "Ulkomaalaiset vallanneet kotimaiset terveysfirmat"

Talouselämä: "Mikään ei pysäytä isoja terveysfirmoja"

Li Andersson: "On kestämätöntä, että kunnat ostavat palveluita, ja valtio syytää verorahoja juuri niille yrityksille, jotka osallistuvat valtioiden tulopohjan ja hyvinvointirakenteiden rapauttamiseen."

Toisaalta, kuten itse olen mieltä, ns. älylääkkeitä ei pitäisi olla tarpeen rajoittaa pelkästään tiukat diagnoosikriteerit läpäiseville vaan jos lääke johonkin oireeseen selvästikin auttaa tai se muuten tekee elämästä mukavan sujuvaa, niin niitä itse asiassa pitäisi olla helpommin saatavilla (yleislääkäriltä), oirekehityksestä pitäisi voida keskustella rennosti sairaanhoitajan kanssa ja täydentäviä palveluita ravitsemusterapiasta alkaen pitäisi olla yhdistettävissä mukaan itsensä säätämisestä (eng. tweak) kiinnostuneiden tarpeisiin.

Ei ole minun asiani esittää neuvoja lasten vanhemmille, mutta intuition avulla rohkenee valkkailla olemassa olevista vinkeistä ja vanhempien huomioitavaksi tarkoitetuista ohjeista katkelmia. Nämä katkelmat tosin muodostavat uuden teoksen, joten tekijänoikeuslakien näkökulmasta tällainen toiminta on toki hiukan arveluttavaa. Lähteinä kuitenkin: SFGate, Dallas News, The Independent, The Washington Post, NY Daily News, Baltimore Sun, OregonLive.com, Miami Herald, The Mercury News, Tampa Bay Times, The New York Times

The better you organize your work and life, the better you control your life and your ADHD. Avoid becoming stressed and discombobulated by actively calendaring your time for assignments, projects and tasks at home and school.

Teens with ADHD are prone to overreacting emotionally to frustrating or stressful situations. We have emotions "on steroids," and it's hard for our parents to see us upset. Take a break, walk around, focus on your breathing and when calm, open up to your parents.

"When she started on the Ritalin, it was as if she could learn with all of her brain power," Thompson says. "But she was also taught the coping and self-management skills to deal with her own inner geography, to keep a datebook with assignments and due dates, to ask for help."

"They're just so frustrated, they don't know how to tell parents what they need when they ask," she says. "But, when I walk around the block and take some deep breaths, I am able to think about the fact that I am having trouble (and need help) with my science homework."

Because as much as tweens and teens profess that they want to "just be left alone," every one of them thrives on consistent and loving boundaries.

My intuition is telling me that any punishments or serious consequences will backfire. She is already struggling in school, so adding misery gets you more misery.

And it should not be the therapist you are all seeing, by the way. She should have one all to herself so she can build trust with someone new.

Why am I telling you to have fun in the midst of a crisis? Because that wall around her heart is not coming down with a wrecking ball; it will need to be chipped away with a tiny hammer. Laughter and ease provide the brain with relaxation, and when the brain is relaxed, it can begin to feel safe. And when the brain feels safe, the heart can feel vulnerable. This is not an overnight process, and, yes, she still has to go to school and try. But in the moments you are together, let it be easy.

"What we've found is that when they're moving the most, the majority of them perform better," Mark Rapport, head of the Children's Learning Clinic at the University of Central Florida and one of the study's authors, said in a statement. "They have to move to maintain alertness."

Many people who have ADHD are not in the least hyperactive or disruptive. Indeed, they are quiet and daydreamy, lost in their thoughts, following the charms of their inner, imaginative life. Oftentimes female, these people are commonly not diagnosed with ADHD simply because they are not restless or disruptive

Recently, a lead editorial in one of the most prestigious scientific journals in the world, Science, questioned why middle school children were being taught college and even graduate-school-level cell biology concepts when their developing minds were not yet ready to receive this complex information. How meaningful was rote memorization of features such as the Golgi apparatus, the editorial asked, if the children had not been taught the knowledge foundation and acquired problem-solving abilities in the underlying areas of cell structure, chemistry, and biology?

Given the nationwide push to teach children more and more complex concepts at earlier and earlier ages, you'd think that there surely must be an extensive scientific literature to support these efforts. Not only does no such data exist, but an emerging body of research indicates that attempts to accelerate intellectual development are in fact counterproductive.

The pharmaceutical/medical industry teaches us that whatever the problem, a pill is the answer. This notion is becoming so all-powerful, and so locked together with a pressurised, exam-centred, conformist educational system, that every parent who has a misbehaving or inattentive child may now find themselves pushed towards a diagnosis of ADHD.

"(The kids) are very motivated because they do like the movement on the horse," MG said. "This, for a lot of them is their only sport, and so that's a huge confidence builder. When you can manage an 1100 pound horse you've accomplished something."

A recent parody on the satirical website The Onion superbly crystallised this medical demonisation of unusual behaviour, with the headline "Ritalin Cures Next Picasso", and a story in which delighted parents say: "The cured child no longer tries to draw on everything in sight, calming down enough to show an interest in television."

The more obsessed a culture becomes with attainment and success, the more afraid we are of the blame that will be apportioned to those children (and their parents) who fail to triumph.

Activities like skateboarding and martial arts focus on attention to detail, so if kids like that, and if their competency is increasing, it can build on itself, he said.

Lancelotta leads a weekly rock-climbing session in Miami for kids with ADHD and autism, among others. "It's not an evidenced-based treatment for ADHD, but it requires team attention and concentration to the activity, or else they fall, so there is an immediate response if they're not paying close attention," he said. "It helps with motor planning, hand and foot placement. It helps with individual goal planning. It increases frustration tolerance."

After a year in dance, the ticks were gone. Pierson was off of almost all medication, but Marsha Feeney said her son still takes a low-dose of the ADHD drug Concerta before big tests or important days at school.

"At school, they'll make fun of me, saying dance is all for girls," he said. "I know girls do dance a lot, and it's most girls in dance (class), but boys do it, too. If anybody says anything to me, I just ignore them."

The kids sorted into six groups, each characterized by distinct strengths and weaknesses in attention, memory, self-control and other tested areas. No group was better or worse in IQ testing or overall severity of ADHD symptoms. "These are different neuropsychological profiles," says Nigg. "They all have ADHD, but perhaps all for a different reason."

Researchers have come to realize that ADHD may not be a single disorder. It's starting to look like a group of related disorders, each potentially arising from different environmental and genetic factors and perhaps requiring a different treatment approach.

"Usually, with kids' stress, if you can talk about it, it will get better," says Hammond. "Even just talking about stressors can desensitize a child to them."

"Missing school becomes a big problem, because kids fall further and further behind, which creates more stress," says Hammond. "You don't want kids to get turned off school early, because they probably have many years of education down the road."

"Some of the biggest challenges are basic life skills — doing laundry, going food shopping, managing money, paying the cellphone bill, learning to live with people different than you," she said. "College has less structure and more independence. There's time management, organizing your day and handling stressors on your own. If you're not on top of it and you have an illness, all those things become more challenging."

Studies suggest that meditation can help train attention through focusing on quiet breathing, the sounds it makes and the sensations one can experience in silence. Research has shown that meditation is good for the brain. This training helps us to learn how to listen, how to focus, how to control our minds as well as our bodies.

Citing Christopher Lucas, associate professor of child psychiatry at New York University School of Medicine, Mobiledia notes that kids focus on video games and television in a different way than the attention they'll use to thrive in school and life. "It's not sustained attention in the absence of rewards," Lucas said. "It's sustained attention with frequent intermittent rewards." When kids play games and rack up points, move to higher levels and unlock characters and goodies, their brains are rewarded by dopamine, a neurotransmitter that's released each time they "win."

Parents should strive to foster and maintain an open dialogue with their adolescent children and continue to talk with them about their health and wellness as they mature.

However, since the advent of social networking sites, the way in which adolescents explore and form their identities has dramatically changed. Without proper guidance and safeguards, the Internet and social media can potentially cause harm to adolescent users, damaging their self-esteem, encouraging unhealthy or risky behaviors, and even, in rare instances, incurring legal consequences. Parents should talk to their teens about social media usage and expectations, as well as affirm the positive aspects of social media in meeting their needs to socialize and explore their identity.

Erään ODA-palveluiden määritelmän mukaan "itsepalvelua ja automaatiota lisäämällä joitakin ammattilaisten perinteisesti tekemiä tehtäviä voidaan nopeuttaa, siirtää kansalaisten itsensä tekemiksi tai automatisoida kokonaan", mikä tuntuu jokseenkin vaisulta verrattuna siihen, mitä Virtuaaliklinikka-konseptissa, josta ODA-palvelut on johdettu, kerrotaan. Siinä kun on ajateltu hyödynnettäväksi kansalaisen omat geenitiedot, sekä tutkimus- ja vertailutiedot kuten väestökohortit, geenitietokannat ja biopankkien näytekokoelmat (Kuva 1).

Virtuaaliklinikka ja ODA-palvelut (Omahoito ja Digitaaliset Arvopalvelut)

Näitä palveluja esittelevissä, kansalaisille suunnatuissa artikkeleissa ja verkkosivuilla rohjetaan pontevimmin nostaa esille numeerisia arvoja (paino, verenpaine, askelmäärä) tuottavia asioita ja joista voi täten johtaa helppoja "perustason" omahoitopalveluita, kuten suosituksia tehdä jotain kaavamaista jonkin arvon alentamiseksi tai kohottamiseksi. Kustannussäästöjä varmaankin syntyy ainakin tuleville maakunnille ja muille terveyspalveluista vastaaville, sekä asiakasjonot voivat lyhentyä, jolloin voidaan päästä ainakin lähemmäs Virtuaaliklinikan esittelydioissa esiintynyttä lausahdusta vastaavaa todellisuutta: "kun me otettiin virtuaaliklinikka käyttöön niin lääkäreillä on aina aikaa niille, jotka oikeasti tarvitsee lääkäriä", mutta vähänkään pidemmällä omasta tai lastensa terveydestä selvyyteen päässeet pettynevät vielä moneen otteeseen. Kuva 2 ilmentää sitä, minkälaisen muutoksen ODA-palveluiden käyttöönoton on tarkoitettu aiheuttavan.

Vuonna 2017 alkavien ODAn pilottikokeilujen joukossa on mm. "erityisryhmien palvelupolut", joihin sisältyy nimikkeellisesti nuoret mielenterveysasiakkaat, mutta siltä ei välttämättä kannata odottaa enempää kuin lomakevastauksiin tai heikkoon tekstianalyysiin perustuvaa kevyttä ohjeistusta liittyen siihen, mihin asioihin voisi kokeilla kiinnittää huomiota; vakioituja vinkkejä; asuinsijainnin perusteella muodostettua listaa yhteydenottoon soveltuvista kohteista. Tai voihan se olla, että jonkun kolmannen osapuolen sovellus pääsee arvaamaan käyttäjän kasvojen ilmeistä mielentilan GitHubista kopioidun avoimeen lähdekoodiin perustuvan algoritmin avulla, mutta sitä saa odottaa pitkään, että joku yksi henkilö tai ryhmä henkilöitä antaisi kaikkensa tuottaakseen parhaimman mahdollisen sovelluksen mielenterveys- tai käytösongelmaisille, joilla saattaa lisäksi olla jotain oheisoireilua.

Mielenterveys- ja käytösongelmaisten tutkimisessa sensoridata ei riitä

Sinänsä kuulostaa loogisella tasolla näppärältä idealta yhdistää erilaista fysiologista dataa ja muita mittaustuloksia kolmansien osapuolien sovelluksin hyödynnettäväksi, joita ODA-palveluiden kautta voi joskus tulevaisuudessa päästä käyttämään, mutta sitten on myös niin, että mitä useamman muun perussovelluksen tai kolmannen osapuolen sellaisen tuottamaa dataa yksittäinen sovellus haluaa hyödyntää, sitä ongelmallisemmaksi muodostuu datan tietorakenteiden versiomuutosten seuranta. Tämä lisää tuotekehityskustannuksia. Sensoridatarakenteelle voi olla asetettavissa versionumero eli aiemmat tallennukset säilyvät tietyn versionumeroisena, mutta uudempi onkin sitten erilaista eli molemmanlaisia pitäisi tukea. Esim. eräs yöunen laatua mittaava laite hyödyntää ballistokardiografiaa (mittaa sydämen ja verenkierron toimintaa), sekä seuraa kehonliikkeitä ja hengitystä, tuottaen runsaasti dataa, joka voi laitekehityksen myötä (firmware-päivitykset) muuttua rakenteeltaan useinkin. Tällaisen datan hyödyntäminen vaatii jo sellaista erityistietämystäkin, jollaista johonkin omaan osaamiseensa keskittyvä ei välttämättä hallitse välittömästi.

Mielenterveys- ja käytösongelmiin verrattuna sensoridata sentään on käsiteltävissä algoritmisesti siten, että algoritmien antamiin tuloksiin voi luottaa toistuvasti, mutta sellaisten algoritmien kehittely, jotka tunnistavat pitkäaikaisseurannan kautta minkälaisessa ilmaistavissa olevassa metabolisessa tilassa mielenterveys- tai käytöshäiriöinen tulee olemaan hetken kuluttua, voi tulla erittäin kalliiksi ellei tukena ole esim. jonkinlaista EU-rahoitusta. Siis, tällaisessa tapauksessahan pitäisi hyödyntää esim. tablet-laitteeseen asennettua eleet ja ilmeet luokittelevaa taustasovellusta, ravintotietoa, aktiviteettitietoa, vapaatekstimuotoisia kuvauksia eri tilanteista, meneillään olevat muut kokeilut, aivojen erityispiirteet ym. ja mistä tekoäly voisi tuottaa jonkinlaisen analyysin. Tietenkin tätä analyysiä täydentäisi olemassa olevista tutkimusjulkaisuista johdettu lisätieto esitettynä normaali-ihmisen ymmärtämässä muodossa.

Kansallinen Omakanta-palvelu potilastietoineen ja erilliset/täydentävät ODA-palvelut eivät ihan äkkiä kehity kovin hyvää apua tarjoavaksi niille, joilta voi tietyiltä olennaisilta osin saada vain subjektiivisia luonnehdintoja itsestään ja voinnistaan. Täten, erilaisten ihmisasiantuntijoiden tarve ei katoa minnekään. Ylitettäviä ongelmia ja välitavoitteita voisi  ajatella olevan mm. tiedonvälitykseen liittyvät ongelmat organisaatioiden ja yksiköiden välillä (Suomessa potilaskertomusasiakirjojen ja tiedonvaihtosanomien perusstandardiksi on valittu HL7 CDA R2-standardi); koko tietovarantoa läpikäyvät tekoälyt löytäisivät kuvantamiskuvista Intiaan ulkoistettuja lääkärijoukkoja paremmin jotain erityistä; toisiokäyttäjät (esim. tutkijat) pääsisivät helpommin käsiksi laajoihin tietomassoihin; kustannussäästöjä muodostuisi ihmisten hakeutuessa helpoissa asioissa vähemmän vastaanotolle ja tuottaisivat enemmän etämittausdataa lainalaitteillaan. Epäilyn kohteeksi nousee myös sekin, millä aikataululla voi realistisesti odottaa, että lääkärin puolesta ja kanssa työskentelisi jonkinlainen ohjelmistopohjainen botti, joka käy läpi tiedejulkaisujen tuloksia, meta-analyysejä niistä tehden, aiempien muilla ihmisillä tehtyjä hoitokokeiluja huomioiden ym.

Potilastietojen vapaatekstit ja rakenteinen tieto tutkijoiden näkökulmasta

Toisiokäyttäjillä kuten tutkijoille voi olla enemmän aikaa uhrattavana tietovarantojen läpikäymiseen, kokeillen erilaisia valmiita NLP-ratkaisuja (koneellinen tekstinymmärrys) vapaatekstin läpikäymiseen tai kehittää omat tutkimusvälineensä, julkistaen tuloksensa sitten kun joutavat - mahdollisesti tiedontallentajille suunnattujen pyyntöjen kera tallentaa tietoa toisen rakenteisena tai vähemmin kirjoitusvirhein vapaateksteissä.

Koska ajatusprosessien kuvaajana vapaatekstiä on vaikea korvata ja rakenteisemman tiedon syöttämiseen ohjaaminen sekä asiantuntijan, että potilaan osalta saa tuottamaan erilaista tietoa kuin mitä käyttäjä syöttäisi vapaatekstinä, heikkenee tietojen yhtenäisyys sekä yhteenketjuuntuvien käyntien kesken, että laajemmin, tiedonlouhintatarkoituksissa. Ja jälleen, numeeriset tiedot ovat helpointa käsitellä kaikkien osapuolten kannalta. Vapaamuotoista tekstimassaa joudutaan herkästi esikäsittelemään manuaalisesti sijoittamalla siihen (kopioon) erilaisia koneellista luentaa avustavia merkintöjä ennen kuin siihen voidaan käyttää NLU:ta tai NLP:tä - tai jotain, jota ei vielä ole keksittykään. Tilastollisen ja neuraalilaskennan avulla vapaatekstistä voidaan poimia esille avainsanoja, jotka eivät jonkin määritelmän mukaan todennäköisesti esiinny muualla kuin esim. masentunutta henkilöä luonnehdittaessa, mutta paljon jää myös huomioimatta, mikä estää monelta osin automaattiset analyysit.

ICD-10 -tautiluokituskoodisto ja potilastietojärjestelmien tarjoamat luokitukset epäilyyn ja vakavuuden asteeseen antavat jonkinlaista suuntaa ymmärtää jotain potilasta esim. toisessa organisaatiossa kuin missä alkuperäinen merkintä on tehty, mutta niillä on myös potentiaalia pitää eräänlaisessa paradigmauskoisuudessa eli ikään kuin tautiluokituskirja kattaisi kaiken sen, mikä ihmisessä voi olla vikana "jotenkin oikein" (ideaalisti). Tutkimuskäytönkin kannalta luokitukset muodostuvat sikäli ongelmalliseksi, että vaikka lähtökohtaisesti ajateltaisiin, että tietyn luokituksen saaneissa on varmaankin jotain samaa, voisi tehdyllä rajauksella tulla (datatieteellisesti) tarkasteltavien joukkoon kymmeniä prosentteja yhdenlaisia, kymmeniä prosentteja toisenlaisia jne. käytettäessä lajittelukriteerinä esim. heidän aivokuvantamisiensa tuloksia tai manuaalisesti esikäsiteltyjä oirekuvauksiaan. Tilastotietoa jonkin luokituksen osalta on toki helppo kerätä ja asettaa vertailtavaksi, mutta mitä täten muodostunut informaatio merkitsee? Poliitikot saattavat mielellään puhua jostain ylemmän luokituksen tasosta, koska siten saa argumenteille sopivasti pontta jonkin ison luvun avulla.

Jos se tietojärjestelmä ihan vaan ymmärtäisi potilasta ilman mukinoita

Optimaalista olisi, jos potilas voisi kirjata tietojärjestelmään kotonaan hyvinkin monenlaista tietoa, jonka tietojärjestelmä sitten vain fiksusti "ymmärtäisi" ja tuottaisi näyttöön perustuvaa tietoa, ohjeita ja suosituksia. Kentiespä valmistelisi hoitosuunnitelmankin ottaen huomioon myös saatavilla olevat hoitoresurssit ja lisäpalvelut. Tietojärjestelmän päättelyiden tukemisen kannalta erittäin haastavaa on esim. se, mitä merkitsee ja mitä siitä voi johtaa, että jonkun ihmisen tilassa tapahtuu ikävuosien kuluessa muutos tai että yksi diagnoosi häipyy vaikuttamasta ja toinen tulee jossain vaiheessa tilalle. Vai tuliko se tilalle? Oliko se jo ennestään läsnä ja oliko näillä kahdella diagnoosilla hänen kohdallaan jotain yhteistä? Tapahtuiko maailmalla, koulussa tai kotona jotain, joka aiheutti jälkimmäisen diagnoosin? Mistä nämä tiedot johdetaan? Kodin älylaitteilta? Koulun valvontakameroista? Digitaalisista sanomalehdistä?

ADHD:n hoitosuosituksessa on mainittu mm. psykoedukaatio, jonka tulisi sisältää oireiden hallintaa ja arjen sujuvuutta lisääviä keinoja, sekä erilaisia hoitomuotoja. Mihin nämä suunnitelmat kirjautuvat ylös? Onko tälle jokin oma digitaalinen lomakkeensa? Vai tehdäänkö paperille ja ehkä skannataan johonkin tietojärjestelmään, jolloin tekoälyavusteisen tietojärjestelmän täytyy OCR-lukea se (tunnistaa teksti ja muut elementit kuvamuotoon tallennetusta tiedostosta), jotta se ehkä tajuaa itsestään, mitä se sisältää? Ja jos se lomake on digitaalinen, onko se palvelun heti tajuama vai onko se yksityisen elinkeinonharjoittajan itse kehittelemä hänen oman yritystoimintansa käyttöön? Etäläsnäolo korvannee jossain määrin kasvotusten tapahtuvaa viestintää asiantuntijoiden kanssa, mutta asiakkaan omatoimisuus tiedon tuottamisessa ei vielä pitkään aikaan riitä siihen, että asiantuntijan osuus esim. ADHD-tapausten käsittelyssä vähenisi kovinkaan runsaasti.

Mitä jos Käypä hoito -suositus onkin väärä jollekin lapselle? Kuka tai mikä sen huomaa? Esim. ADHD:n Käypä hoito -suosituksessa on sanottu suoraan, että sokerin poistamisessa ruokavaliosta ei ole mitään hyötyä. Monen muun asian kohdalla siinä on mainittu, että mahdollisesti ei ole hyötyä, ei ole riittävästi näyttöä tai saattaa ehkä auttaa joitakin, mutta sokerin osalta ei väitetysti ole merkitystä, poistiko sen ruokavaliosta taikka ei poistanut. Noudattaisiko hoitosuosituksia ja itsehoito-ohjeita tuottava tekoäly kyseistä ohjetta vai muodostaisiko se oman suosituksensa sen perusteella, mihin se päätyy käytyään muutaman kymmentä tuhatta tutkimusta koneellisesti läpi?

Tiedon helpompi liikuteltavuus eri asiantuntijoiden välillä keskitetyn tietojärjestelmän avulla on sinänsä kätevää ja hyödyllistä, mutta vaikka olisikin niin, että johonkin ydinongelmaan ei ravitsemushoito vaikuttaisi, oheisoireilun ja elämän vakavoittamiseen/strukturoittamiseen sellainen voi auttaa, mutta ennen kuin tähän asti päästään pitäisi ensin voida tunnistaa ydinongelma ja erottaa oheisoireilu siitä. Jos potilas tai hänen huoltajansa ei itse siihen pysty, eikä lomakkeet, haastattelut, tekoälyllä louhimiset ym. tuo selvyyttä asiaan, niin mitä sitten tehdään? Suomessa tällöin tehdään tyypillisesti ihan vaan "jotain" eli sotketaan tilastoja langettamalla jokin diagnoosi, tekemällä lyhyen aikajänteen hoitosuunnitelma tai pikemminkin jonkinlainen kokeilu ja siirrytään sitten seuraavaan potilaaseen. Ei tarvitse olla edes kovin moniongelmainen, että näin käy.

Jos ajatellaan, että pidemmän tähtäimen tavoitteena on tehdä entistä helpommaksi käyttäjän pitää tallessa tietoa erilaisista kokeiluista, laitteiden tallettamaan dataa, käyntiraportteja, lausuntoja, irtohuomioita ym., päästäisiin tästä pian siihen, että olisi hyödyllistä, että joku kehittää jonkinmoinen virtuaalisen työpöydän, jossa on helpompi silmäillä ja kohdistaa huomionsa aineistoon. Tällainen saattaisi tulla tarpeeseen esim. sellaisille mahdollisen ADHD-lapsen vanhemmille, jotka ovat ehtineet kokeilla jo lukuisia erilaisia hoitokeinoja, joista kaikista saattaa olla ollut jotain hyötyä, mutta olisi tarpeen saada kertynyttä tietoa jäsenneltyä ja tehdä sitä helpommin havainnoitavaksi.

Eihän parapsykologiaan voi silloin viitata, kun halutaan todeta, että ihminen pystyy muokkaamaan aivojaan sekä toiminnallisesti, että fyysisesti pelkästään ajattelun voimalla (neuroplastisiteetti)? Eihän? Ja olisiko kuitenkin hiukan kornia todeta ensin, että lääkityksen sivuoireena voi olla jopa kuolema ja jatkaa siitä toteamalla lapsien luovuuden jäävän hyödyntämättä turruttavan ja tylsistyttävän lääkityksen vuoksi, sillä "aloillaan pysymättämyys ja päiväunelmointi" ovat "mitä todennäköisimmin" siitä indikoivia, että lapsi on luova ja standardoidusta opiskelun muotista huonosti stimuloituva? Tällaista voi kuitenkin odottaa mm. Collective Evolutionilta, jonka moni saattaisi ryppäyttää samaan maailmanlaajuisiin juonitteluihin keskittyvien sivustojen kanssa - jotka toisinaan osuvat suht hyvin ajan hermoon, vaikkakin jokseenkin kapeakatseisesti ja loputtomasti mm. "Big Pharmaan" kohdistuvaa paheksuntaa ilmaisten. Activist Post ja Global Research edustavat näitä jälkimmäisiä. Kaikilla näillä on useita eri kirjoittajia, mutta psykiatriasta heiltä keneltäkään ei aivan helposti hyvää sanottavaa irtoa.

Natural News, Collective Evolution ja Waking Times löytävät mm. rokotteista, ruokien säilöntäaineista ja kasvien tuholaiskemikaaleista syitä sille, miksi ihminen ei voi olla sellainen kuin hän todella on eli kaikki huono pitäisi saada parannettua, poistettua tai korvattua. Ei sinänsä järkyttävä lähtökohta, mutta samalla voinee laittaa myös vaikkapa ravintolisätablettien sidosaineet yksiselitteisesti kiellettävien asioiden listalle? Huolestuttavana voi kuitenkin pitää sitä, että ADHD-lapsista puhuttaessa selkeästi pidättäydytään puhumasta aivoista tarkemmin, minkä voi arvella johtuvan siitä, ettei lukijan lukuhetkisiin mielikuviin tulisi päätyneeksi kuvia aivojen eri osista (esim. otsalohko ja aivojen osien väliset yhteydet), synapsiraoista (missä dopamiini vaikuttaa eri reseptoreihiin) ym. ja annetaan ymmärtää, että kaikki ADHD:n mahdollisuutta ounastelevat tai diagnoosin saaneet voitaisiin tosiallisesti hoitaa kotikonstein - ja koulun oppimistilanteita muokkaamalla. Selityksien tyngät liian tietokonepelien pelaamisen vaikutuksesta alkaen tapaavat toimia ohjaavina keinoina sen poisselittämisessä, että lapsella olisi muka jotain todellista ongelmaa ("parempaa vanhemmuutta vaan ja koulu-/ympäristöolosuhteet kuntoon"). Sinänsä huomio siitä, että elämäntavat ja elinolosuhteet voivat diagnoosia tehtäessä jäädä huomioimatta, on kelpoisa, mutta kuitenkin..

Furthermore, poor-parenting, the national epidemic of poor health brought about primarily by an unhealthy food system, sedentary lifestyles, and addiction to television and video games are often cited as the primary causes for legitimate behavioral problems in children, which are not at all addressed with ADD/ADHD diagnoses and pharmaceutical treatments.

Perhaps we should stop looking at the student and focus more on the environment we surround our children with? If it's not stimulating enough for some students, that does not mean they have a mental disorder and should be given harmful medications.

Wise and informed parents who manage to work around and avoid the CDC's insane vaccination schedule have much less trouble with neurological issues and allergies with their kids.

When it comes down to it, developing methods for your child to pay attention to something they find boring and/or useless is a difficult task, and for parents who struggle with this, it's important to remember that most likely your child is perfectly normal.

Toisinaan vaikkapa Collective Evolutionin tai Waking Timesin kirjoituksiin pääsee mukaan hyväksyntä sille, että käytös- ja oppimisongelmat voivat olla todellisia, sekä "toisinaan lääkitys voi olla hyväkin ratkaisu", mutta jo heti seuraavassa ADHD-aiheisessa kirjoituksessa todennäköisesti kutsutaan sitä feikkidiagnoosiksi, jota ei ole olemassakaan (pelkkä kokoelma oireita); todetaan ylidiagnosoinnin johtuvan lääketeollisuuden, psykiatrian ja koulutusjärjestelmän muodostamasta mafiasta, jolla pyritään standardoimaan oppilasaines ja lisäämään lääkemyyntiä; esitetään listoja lääkäreiden sidonnaisuuksista ja lääketeollisuudelta saamistaan rahoista. Kaikki nuo ovat tietenkin sellaisenaan tarkemman miettimisen arvoisia, mutta on sekä kirjoittajien, että lukijoiden älykkyyttä kyseenalaistavaa olla tekemättä edes laadukkaita spekulaatioita asioiden tiloista. Lääkeyrityksien maksavat miljoonakorvaukset ovat todellisia uutisointeja valtavirtamediassakin, mutta niiden löperö listaileminen ja käyttäminen osoituksena kaiken pahan selittäjänä ei toivottavasti ole riittävää lukijoiden asenteiden jyrkäksi muokkaamiseksi.

It should come as no surprise that the chairman of this new, 4-18 years of age, ADHD guidelines, Mark Wolraich, MD, of the University of Oklahoma, is a consultant to Shire Pharmaceuticals, Eli Lilly, Shinogi, and Next Wave Pharmaceuticals, or that the AAP itself has received millions in pharmaceutical funding -- --

The diagnosis of attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a total scam designed by the psychiatric profession in order to sell the need for "treatment" and drugs.

Perhaps sitting down and talking to your child, letting them know that there is nothing wrong with them and that they don't have a 'disorder' is a good start, at least for those who have already been labeled.

Jonkinlaisena kutsuna toimintaan voi nähdä lausahdukset kuten "päätimme yhteiskuntana, että on liian kallista muokata lasten ympäristöä, joten päätimme muokata lapsia itseään" (lääkkeillä):

These children have become targets for pharmaceutical companies and targets for what might very well be a false labeling campaign based on very little science.

Many of these medications seem to dull the emotions and energy of the children taking them, ultimately making for a less positive and rich life experience.

Ritalin – methylphenidate hydrochloride – is considered safe by allopathic standards and time-tested, but is a serious drug with the ability to cause nausea, mood swings, fatigue, insomnia, loss of appetite, heart problems, heart attacks and is linked to suicide.

mutta ei tämä suoranaisesti johda muuhun kuin mahdolliseen lääkkeitä vastustavan asenteen juurtumiseen, ylläpysymiseen ja lisääntymiseen.

Vaikka esim. Waking Timesin kirjoittajia ei "toimituksellinen päätöksenteko" väitetysti ohjaa niin paljon kuin esim. aikakauslehtien sisällön tuottajia ("we have many independent contributing writers from around the globe"), päätyy esim. "lääkekannabiksen" käyttökelpoisuutta ADHD:n hoidossa selvittelevä artikkeli hylkimään virallisia ADHD-lääkkeitä, mutta suhtautumaan leppoisasti siihen, että kannabista ei vielä ole tutkittu tarpeeksi ja että niiden soveltuvuudessa ollaan pitkälti lääkärin statusta nauttivien puhemiehien tietojen varassa. Tämä ei tietenkään ole täysin linjassa juuri muun kanssa kuin sen, että ainakin kyse on jostain "luonnollisesta".

Jos väitetään, kuten tekevät mm. Collective Evolution, Natural News ja Waking Times, että lääkkeet eivät ole hyväksi ihmisille ja erityisesti lapsille, eikö vaihtoehtoina voisi ajatella olevan vähintään paremmanlaatuisen lääkityksen kehittämisen ja ns. luonnollisempien vaihtoehtojen puoltaminen? Varomattomammat, ADHD-aiheesta tietoa etsivät eivät kuitenkaan tule kohdanneeksi toista näistä vaihtoehdoista edes vivahteeksi, jos he ajautuvat lukemaan kyseisiä julkaisuja, päätyen jyrkkää lääkevastaisuutta ja (usein) vajaita perusteluja hyödyntävien artikkeleiden kautta sellaisten väittämien äärellä, jotka puoltavat puhdasta ruokaa, puhdasta ympäristöä ja puhdasta mieltä tjs. Mikään näistä ei tietenkään ole yksiselittäisen pahasta, vaan pinnallisesti ottaen aivan päinvastoin. Kukapa haluaisi syödä ruokaa, joka on haitallista itselleen tai lapsilleen, mutta koska joillakin näistä sivustoista on omat verkkokauppansa mm. puhtaan ruoan ja paremman mielen varmisteluun, voisi ajatella eräänä taktiikkana olevan ydinviestistä poispäin johtavien mietteiden "poisneppailu", jolloin lukijalle jää jäljelle sellaisista väittämistä vaikuttuminen, jotka johtavat sivustoja ylläpitävien kannalta tavoitteenmukaisiin päätöksiin.

One great way to improve your child's ability to focus is to change their diet. It's a shame that hardly any research has been published examining the relationship between mental 'disabilities' and diet, since many medical professionals strongly believe there is a direct link between them.

The problems AND answers lie in food. Sadly, the pharmaceutical companies will do everything in their power to get the "experts" and medical community to say otherwise.

"When you eat processed foods containing additives and artificial colors, you are introducing toxic chemicals into your bloodstream," Adams' article states.

Countless parents have discovered that 'treating' an ADHD-riddled child is as easy as altering the junk-food diet he/she has had for years.

The core issue, the diet, must be addressed first before patients can be treated therapeutically for ADHD.

The western diet is the main cause of ADHD; hidden refined sugar is one of the main culprits.

Esimerkkejä psykiatrian ja lääketieteen vastaisuudesta:

Why, Oh Why, Does Everyone BELIEVE Big Pharma's Shtick?

The Rise Of The Psychiatric State Under Obamacare

Taking apart psychiatry: fraud-kings of the mind

Manufacturing madness: the pseudoscience of modern psychiatry

Pulling back the curtain on the organized crime ring that is the pharmaceutical drug cartel

Don't let your child.. see a psychiatrist ..ever

The top 15 lies you're being told about.. health and mainstream medicine

Cognitive Dissonance and the Psycho-Pharmaceutical Industry

The Many Victims of America’s Psychiatric and Psychopharmaceutical Industries

http://www.activistpost.com/2015/10/why-oh-why-does-everyone-believe-big-pharmas-shtick.html

http://www.activistpost.com/2013/11/the-rise-of-psychiatric-state-under.html

http://www.wakingtimes.com/2016/03/01/taking-apart-psychiatry-fraud-kings-of-the-mind/

http://www.wakingtimes.com/2014/04/03/manufacturing-madness-pseudoscience-modern-psychiatry/

http://www.wakingtimes.com/2013/10/16/pulling-back-curtain-organized-crime-ring-pharmaceutical-drug-cartel/

https://www.bibliotecapleyades.net/ciencia/ciencia_industrypsychiatry26.htm

https://www.bibliotecapleyades.net/ciencia/ciencia_industrybigpharma151.htm

http://www.globalresearch.ca/cognitive-dissonance-and-the-psycho-pharmaceutical-industry/5453438

http://www.globalresearch.ca/the-many-victims-of-americas-psychiatric-and-psychopharmaceutical-industries/5582223

Sinänsä, jos ajatellaan maailman kehitystä siten, että isot toimijat useilla eri toimialoilla tulevat ajan kanssa ”löytäneeksi toisensa” ja erilaisista eettisistä komiteoista ym. huolimatta liittoutuvat keskenään, integroiden tietojärjestelmiään toisiinsa ja vaihdella tutkimustietoa ym. toistensa kanssa, on joissain herätetyissä huolissa jotain miettimisen arvoista. Waking Times ja Activist Post tietävät kertoa, kuinka media kätkee tällaisen:

http://www.wakingtimes.com/2017/05/26/manipulating-mass-mind-attention/

http://www.activistpost.com/2014/07/11-tactics-used-by-mainstream-media-to.html

Psykiatrian luoma oireluokittelu on vain paradigma eli käyttöön otettu oppirakennelma ja toisiinsa suhteutettujen teorioiden kokoelma, joilla ei ole lähtökohtaisesti ole mitään kiinnikettä ihmisen (neuro)biologiaan. Kaikki väittämät ravintoaineiden vaikutuksesta aivolohkojen eroavaisuuksiin ovat täten eräänlaista spekulointia sille, mistä tosiasiallisesti on kyse. Diagnoosikriteerien väljyys muodostuu siitä, että niissä käytettyjä yleiskielen sanoja kuten "tarkkaavaisuus" ei voida suoraan yhdistää mihinkään täsmälleen tietynlaiseen aivojen toimintaan tieteellisen tiedon puutteen vuoksi, eikä sanaa "tarkkaavaisuus" voisi muutenkaan liitättää pelkästään yhdenlaiseen aivojen toimintaan, koska ihmiset ovat käyttäneet sanaa "tarkkaavaisuus" jo niin monia vuosisatoja useissa hivenen toisistaan eroavassa merkityksessä - vaihtelevalla huolellisuudella ja nyanssien tarkkuudella.

Täten, jos voitaisiin toteuttaa sellaiset diagnostiset kriteerit, jotka ovat kauttaaltaan monosemisiä eli yksimerkityksisiä, voitaisiin saavuttaa se, että erilaisten diagnoosien saaneiden joukkoon ei ajautuisi "vääränlaisia" ihmisiä, eikä niiden joukko, jotka luulevat omaavansa esim. jonkin oireyhtymän, olisi niin suuri. Lääkärikuntaan kuulumattomien ei ole helppo todeta, mikä nykyisillä luokitteluilla on niiden ihmisten osuus luulijoiden ja diagnoosin saaneiden joukossa, jotka eivät niihin sovi, mutta valtamedia ei ole motivoitunut tarjoamaan mahdollisuutta tällaisten päätelmien tekemiseen.

Hoitopolut

Jatkumot, asteikot ja pisteytykset ovat niitä keinoja, joiden avulla eri toimijat saadaan näennäisesti puhumaan samoista asioista, mutta monillekaan yksilöille ei tulla luoduksi optimaalisia hoitopolkuja tai valikoitua parhaimpia mahdollisia hoito-/tutkimuskeinoja, saati käydä kehittämään jotain täysin tai lähes uutta. Tulevaksi kaavaillut SOTE-keskukset tietävät jo ennalta varsin täsmällisesti sen, minkälaisia reittejä pitkin minkäkinlaisia ihmisiä kuljetetaan ja minkälaisia omia haluja ja tavoitteita heillä on, mikä mahdollistaa mm. ennusteiden tekemisen siitä, missä vaiheessa tutkimuksia tai hoitokokeiluja minkäkinlaiselta esim. perheeltä loppuu halukkuus käyttää enempää rahaa.

Kyynisesti ajatellen voi olettaa, että keskinäinen (pseudonymisoitu) tiedonvaihto tulevien maakuntien, valtion virastojen ja laitosten, yliopistojen, muiden SOTE-keskusten, erilaisten yrityksien ym. välillä melkeinpä takaa sen, että vaikkapa puoluetoimistoille ja mediataloille asti päätyy epävirallista, Tilastokeskuksen julkaisuja tarkempaa tietoa siitä, minkälaisia kehitysnäkymiä on odotettavissa terveydenhoidon suhteen ja mikä on nykytilanne. Koska yritykset ja instituutiot käyttävät laajalti prosessikaavioita ja vaikkapa sellaisia notaatioita kuten Business Process Model and Notation (BPMN) toimintansa mallintamiseen eri osapuolten yhteisesti ymmärtämällä tavalla, on yksityiskohtaisuuksiin menevään tietoon perustuen helpompi arvioida, missä kohdin prosesseja ym. toimintaa voidaan säätää halutunlaisten lopputulemien kannalta. Esim. yksi lisätutkimus voi olla liian kallis monelle; lääkäreiden ulkomaalaisasteen muuttaminen voi estää laadukkaan puheen avulla tapahtuvan asioista selittämisen; maininta tutkimushankkeesta tietyssä kohdin hoitopolkua johdattaa suuren joukon ihmisiä eksperimentaalisen kokeilun äärelle; yksi käypä hoito -ohjeistuksen ehdon löysytys avaa mahdollisuuksia uusiksi diagnosoitaviksi; yksi maininta valtamediassa johonkin oireyhtymään ja työttömien terveystarkastukseen liittyen stigmatisoi suuren joukon ihmisiä; yhden hoitokeinon poistaminen palvelutarjonnasta aiheuttaa riskin, että sadat ala-asteikäiset lapset syrjäytyvät jo varhaisellä iällä.

Yltiöpositiivisesti (naiivisti) elämään suhtautuva voi ajatella, että ei kai kukaan oikeasti haluaisi tai pystyisi tahallaan edistämään ihmisten elämässä edistymistä, mutta mitä silloin ovat kaikki ne puheet esim. kilpailuhenkisyyden kiristymisestä? Yhteiskuntaan on tervettä suhtautua hyväksymällä, että se on enemmän eri toimijoiden ohjailemaa kuin siten, että kahdessa tai useammassa virastossa, laitoksessa tai yrityksessä on esim. keskustalainen pääjohtaja. Ne pitävät sisällään paljon enemmänkin yhteisiä asenteita ja elämänkatsomuksia keskenään jakavia ihmisiä, eivätkä rajalinjat mene puolueittain.

Ihmispoolit

Vaikka muuta väitetäänkin, tietyn diagnoosin saaneiden ihmisten joukosta voi muodostaa monenlaisia ihmispooleja ts. jos kaikki heidän ominaisuutensa kirjattaisiin ylös ja sijoitettaisiin yhdistettyyn pooliin, saataisiin pooli, jossa esiintyy useita kertoja tiettyjä ominaisuuksia, keskenään täysin ristiriitaisia ominaisuuksia, sekä ominaisuuksien negaatioita. Jos lisäksi vertailtaisiin heidän genotyyppiään (yksilön geenien kokonaisuus), huomattaisiin, että siltä osin, joilla heillä piti jonkin tutkimuksen mukaan olla jotain yhteistä geeneissään, tätä yhteistä ei heillä kaikilla ole. Saman diagnoosinimikkeen he kuitenkin saavat, mikä ohjailee merkittävästi sekä heidän omia luulojaan itsestään, että sitä mitä heille missäkin yhteydessä ehdotellaan (tutkimukset, kokeilut, tuotteet ym.).

Vielä suurempaa variaatiota ja diversiteettiä ilmenee niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät vielä ole jotain tiettyä diagnoosia saaneet, mutta jotka ounastelevat, että se jotenkin heihin itseensä liittyy. He ovat kaikki potentiaalista asiakaskuntaa palveluita ja/tai tuotteita tarjoaville yrityksille. Olisi mielenkiintoista pystyä arvioimaan sitä, minkälaisissa eettisissä toiminnan rajoissa suomalaiset yritykset ja muut tahot saadaan valvonnan kautta pidettyä eli jääkö median vaisuuden vuoksi epäkohdat ja hoitopolkujen kehittämisen hitaus julkisuudelta piiloon vai vastaavatko vaikutelmat toiminnan asiallisuudesta todellisuutta? Lienee kuitenkin syytä muistuttaa psykiatrisissa hoitolaitoksissa ilman erityisempää syytä tapahtuvista potilaiden seinille tönimisistä ja valtioneuvoston jääräpäisistä pyrkimyksistä tehdä vastoin sitä, mitä erilaiset etujärjestöt väittävät ihmisten kannalta erittäin haitalliseksi, jotteivat mielikuvat jäisi liian puhtoisiksi.

Kokeiltavaa riittää

Sinänsä on kyllä totta, että Suomessa on käytössä varsin tiukka linja sen suhteen, minkälaisia esim. tuotteita markkinoille pääsee, mikä on sekä hyvä asia, koska se tekee tuotteet keskimäärin ottaen turvallisemmaksi monivaiheisen testauksen ja/tai valmistusprosessien hienosäädön kehittämisen vuoksi, mutta vähimmillään tämä ei takaa muuta kuin sen, että tuotteiden ainemäärät ovat tasalaatuisia, sivuoireet ovat siedettäviä, eikä ylimääräiä aineita pääse mukaan. Monien tuotteiden ollessa pitkälti toistensa kopioita siinä mielessä, että lähinnä ainemäärät ja valmisprosessi eroavat, on tuotekontrollissa se huono puoli, että sekin seikka tekee helpommaksi mallintaa ja ennustaa tuotteita tarvitsevien/haluavien ihmisten käytöstä. Niin kauan kuin ihmiset viitsivät ostaa tuotteita, joista ei saa ideaalista apua, ei tuotekehitykselläkään ole niin kiirettä. Esim. kalaöljyistä saa runsaasti erilaisia tuotevariaatioita aikaiseksi, joita voi optionaalisesti täydentää jollain aineella, johon on useissa yhteyksissä attribuoitu "aivojen verenkiertoa parantuvuutta". Kokeiltavaa luontaistuotteissa ja ravintolisissä siis riittää. Niissä ei välttämättä mainita suoraan sanallakaan jotain tiettyä oireyhtymää, vaan tietoisuus jostain tietystä tuotteesta voi tulla vastaanottokäynnin aikana, missä lääkäri tai muu ammattihenkilö ikäänkuin ohimennen mainitsee, että "monet ovat kertoneet saaneensa apua siitä ja siitä tuotteesta".

Vapaus filosofisessa mielessä

Jos ajatellaan ihmisenä olemista niin, että joku päivä tehokkaat tietojärjestelmät pystyvät mallintamaan ja simuloimaan ihmiselimistön toimintaa kauttaaltaan, kuten myös eri aineiden vaikutusta näihin virtuaalisiin simulaatioihin, ovat kaikki nykyiset terapiat ja tutkimukset tavallaan tiedonhankkimista ja valmistautumista sitä varten, että ihmisen vapaus filosofisessa mielessä on poissa, eivätkä tehdyt valinnat ole erityisen originelleja, vaan kaukaa ennalta arvattavia. Suomessakin on vahvaa halua saattaa kaikki ihmisistä kerätty terveystieto tutkijoiden tutkittavaksi sillä perusteella, että "se hyödyttää kansantaloudellisesti ja muuten" eli ihanko vain vaikkapa sen vuoksi, että saadaan tietää, mikä se sellainen Alzheimer tosiasiallisesti on, jotta voitaisiin alentaa terveydenhuoltojärjestelmälle ja potilaille aiheutuvia kustannuksia? Seuraavaksi kai väitetään, että kaikki mistä journalistit keskustelevat haastateltavan kanssa päätyy lukijoiden luettavaksi.

Tutkimusparametrien säätämisen mahdollisuus

Ideaalisti olisi kai niin, että tutkimuksien lopputuloksia ei hyödyttäisi varmistella säätämällä tutkimukseen liittyviä parametrejä, koska vertaisarviointi ja kriittinen kommentointi poistaa epäkelvon tutkimuksen käytettävyyden, eikä lääkärikeskuksissa ym. jätettäisi noudattamatta sadoista eri tutkimuksista johdettuja suosituksia, eikä opettajiksi tai terapeuteiksi päätyisi epäpäteviä tai osaamattomia ammattihenkilöitä, mutta eihän näin tietenkään ole. Esim. SharpBrains kertoo vuonna 2014 [1] huomioista, joiden mukaan American Academy of Pediatricsin ohjeistuksia ADHD-potilaiden arviointiin ja hoitoon jätetään säännöllisesti noudattamatta (esim. todiste siitä, että ADHD-kriteerit olisivat täyttäneet, puuttui 1/3 tapauksista; opettajilta ei useinkaan näkemyksiä kysytty, vaikka olisi pitänyt; lääkitysmääräykset jyräsivät suositukset käytösterapiasta). Tietenkin tällainen olisi tässä yhteydessä sovitettava Suomen olosuhteisiin, mutta olennaista tässä on se, että kaikissa eri vaiheissa tutkimuksista käytännön toimenpiteisiin, on tietynlaista säätövaraa, jolla voidaan haluttaessa pelata ja saada aikaan halutunlaisia vaikutuksia ja seurauksia.

Kognitiivis-käyttäytymisterapiaan liittyvät tutkimukset tarjonnevat runsaasti variaabeleita säädettäväksi, jotka voivat vaikuttaa erittäin paljon tutkimuksen loppupäätelmiin. Tällaisessa tutkimuksessa voidaan esim. [13] opastaa tutkittavia pilkkomaan laajoja tehtäväkokonaisuuksia pienempiin ja hallittavampiin osiin; luomaan suunnitelmia ylivoimaiselta tuntuvien tehtävien käsittelemiseksi; arvioimaan häiriintymisen riskin kohoamisen alkamista ajan suhteen ym. Se miten tällainen tutkimus toteutetaan, miten tutkittavia ohjeistetaan, mitä seikkoja tutkittavien toiminnasta huomioidaan, miten ympäristöolosuhteiden merkittävyyttä on kontrolloitu, mistä tilanteesta tutkittavat saapuvat tutkittavaksi, viritetäänkö esille mielikuvia suoriutumisen merkittävyyden liittymisestä akateemiseen suoriutumiseen laajemmin (esim. tavoitteet pidemmällä tähtäimellä) ym. vaikuttavat siihen, mikä on tällaisen tutkimuksen hyötysuhde verrattuna pelkkään lääkitykseen. On monia tutkimuksia, joissa kognitiivis-käyttäytymisterapia ja lääkitys yhdessä ovat tuoneet parhaimmat tulokset, mutta jos pelkkä terapia itsessään toisi liian hyviä tuloksia, voisi se olla, kuvitellusti, epätoivottua tutkimuksen epävirallisesti tilanneen tahon kannalta (esim. lääkeyritys tai lääkekeskeisiä hoitoratkaisuja tarjoava yritys), jonka edustaja on sattumoisin hyvä ystävä tutkimuksen johtajan kanssa.

Kysely- ja seurantatutkimus, joka on puettavissa tieteellisesti validiin muotoon, on usein helpohko toteuttaa, minkä jälkeen tutkimus julkaistaan jotain kautta ja minkä jälkeen siihen voidaan viitata aivan tavallisissa verkkojulkaisuissa, joista sen löytävät ne, jotka voivat tutkimuksen olemassaololla perustella jotain vastaavaa kokeilua tai toimenpidettä. Esim. jos kirjaston johtaja haluaa muuttaa sisätilojen rakenteita, mutta tarvitsee rahoituksen saamiseksi tutkimuksien tuomaa puoltavaa vaikutusta lukurauhalle, keskittymiskyvylle ym., hän löytänee soveltuvia tutkimuksia helpostikin. Tämä ei tarkoita, että hän olisi "tilannut" tällaisen tutkimuksen, mutta ihmisten hakusanoilla hakemisen taipumuksista tietoinen suomalainen, lääkevastainen, erityisoppilaiden tarpeisiin soveltuvia sisustusratkaisuja tarjoava yritys on ollut ennalta tietoinen mahdollisista liiketoimintamahdollisuuksista. Kysehän olisi vain kysely- ja seurantatutkimuksesta, jonkalaiset pääsevät helpommin esille kuin armottomampaa vertaiskritiikkiä kohtaava, monimutkaisia matemaattisia oivalluksia sisältävä tutkimus. Kukapa kysely- ja seurantutkimuksien tuloksia on kritisoimaan muutoin kuin olosuhteiden, osanottajien määrän tjms. seikan osalta?

Tutkittujen ihmisten määrä tapaa olla helpoimmin esitetyn kritiikin kohteena ADHD-lapsia- tai -aikuisia tutkittaessa, niitä ollen väitetysti liian vähän. Toisinaan ei satakaan tutkittavaa riitä, mutta toisinaan osallistuneiden tutkijoiden kohtalaisen suuren määrän voi ajatella saattavan kompensoida tutkimuksen kelpoisuutta. Esim. eräässä ADHD-lääkityksen käytön hyötyä puoltavassa tutkimuksessa [12] on "vain" 22 ADHD-diagnoosin saanutta ja 31 verrokkia, mutta jopa 11 tutkijaa. Jättääkö tällainen lopputulemien ennalta ohjailulle tilaa esim. tutkittavien valikoimisen kautta ja mikä tuolloin olisi tavoitteena, sillä tutkimuksessahan ilmenee, että lääkitys paransi merkittävästi eri aivoalueiden keskinäistä viestintää?

Varsinkaan sellaisista tutkimuksista, joissa tosiaan on paljon koehenkilöitä, ei ole helppo esittää argumentteja, joiden mukaan tutkimukseen olisi tarkoitushakuisesti valittu juuri tietynlaisia henkilöitä, koska sellainen olisi vaatinut runsaasti esitietojen hankkimista tutkittavaksi mahdollisesti tutkittavaksi tulevilta. Nykyisin, kun kaikki on digitaalista ja ihmisistä kertyvää dataa on helpompi louhia ja analysoida automatisoidusti, tämä ei enää tunnu aivan niin mahdottomalta, mutta jo muutaman sadan ihmisen mittainen ADHD-tutkimus ravintoaineilla alkaa helposti vaikuttaa tieteellisesti pätevältä jo pelkästään tutkittavien määrän vuoksi. Tietynlaiset henkilöt olisivat täten esim. niitä, joihin kokeiltava asia ei suurella todennäköisyydellä vaikuttaisi.

Ravitsemus on eräs niistä aiheista, joita ADHD:stä keskustellessa tullaan herkästi sivunneeksi, mikä on sinänsä mielenkiintoista, koska ADHD:n sanotaan olevan jotain, johon on liitetty mm. aivoalueiden keskinäisen viestinnän laiskuutta (kehittyvillä lapsilla ja nuorilla), eikä ravitsemus sellaisenaan esim. lisää aivojen synapsirakoihin pidemmäksi aikaa jäävien dopamiinimolekyylien määrää. Siltikin, on paljonkin tutkimuksia, jotka vihjailevat tai ilmentävät varmuutta siitä, että ravitsemuksella [14,15,16,17,18,19,20,21] voidaan vaikuttaa niin aivosumuun kuin uneenkin eli vähintäänkin johonkin toissijaiseen, joka jollain tapaa kontribuoi siihen, miten aivot tai elimistön metaboliikka toimivat. Siltikin, tässäkin päädytään herkästi siihen, että jos ADHD-oireilu poistuu osalla ihmisistä pelkällä ruokavalion säätämisellä, miksi he ovat alunperinkään saaneet ADHD-diagnoosin?

Jos halutaan kaivaa esiin enemmän salaliittoteoriamaisia syitä, voitaisiin ajatella, että eräs syy ylidiagnosoimisessa voi olla siinä, että tällainen tarjoaa mahdollisuuden tehdä yksittäisten potilaiden hoitopoluilla alati halvemmaksi tulevaa aivokuvantamista, mistä tutkimuslaitos tai tutkiva yritys saa kerrytettyä tietoa muunkinlaisten ihmisten aivoista kuin niiden, jotka sopivat erityisen täsmällisesti joihinkin diagnostisiin kriteereihin. Täydentävä ymmärrys ihmisaivojen toiminnastahan kelpaa monella eri taholla. Ei kai EU:kaan muuten olisi hassanut valtavia summia aivotutkimukseen, jota yhdistää kansainvälisesti organisoituneiden tutkijoiden keskinäinen yhteistyö?

Yhdellä diagnoosilla jopa 1000 geeniehdokasta, mutta siltikö voi parantua täysin?

Tässäkin tekstissä monesti toistetuksi tulevan "löyhät diagnoosikriteerit jouduttavat diagnoosin saavien määrän kasvua" voi ottaa silkkana faktana, josta juontuu toinen tosiasia eli se, että tutkimuksien kohteiksi pääsee tai haalitaan hyvinkin erilaisen geeniprofiilin omaavia ihmisiä, joilla on lisäksi vaihtelevanlaisia elinolosuhteita ym. kuten "ruutuaika", käytetyt lisäravinteet, fyysinen aktiviteetti, unen laatu, herkkujen napostelu ja veden juonnin määrä. Lukuisten erilaisten tutkimusten kautta kertyvien, mahdollisesti ihmisenä olemiseen vaikuttavien geenien ja erilaisten käytösprofiilien määrä tulee täten olemaan suuri, kuten käy ilmi eräästä Kalifornian yliopiston yksikön tiedemiesten osittain johtamasta tutkimuksesta (2014) [2]. Siihen osallistunut psykiatrian professori, Stephen Sanders, toteaa autismiin tulleen kaiken kaikkiaan sovitelluksi jopa 1000 eri geeniehdokasta, joista heidän tutkimuksensa tuli väitetysti varmistaneeksi yli 100 geenimutaatiota, joista suurimman osan sanotaan olevan ei-periytyneitä eli ne ovat tapahtuneet jossain vaiheessa hedelmöittymisvaihetta (vaikutuksen liittyessä mm. synapsien muodostumiseen ja toimintaan). Nykyisin autismin jatkumolle on saatu sullottua myös Aspergerin syndrooma, joten erilaisia geeniehdokkaita erilaisissa kohdennetuissa tutkimuksissa arvioitavaksi on pitkälti toistatuhatta.

ADHD:n osalta ja erityisesti sen "pääasiassa tarkkaamattoman esiintymismuodon" (ei hyperaktiivisuutta) osalta, on tehty erittäin vähän pitkäaikaistutkimuksia, mikä jättää paljon mahdollisuuksia kaikenlaisille tarkoitushakuisille tutkimuksille. Aiemmin tehdyt ADHD-tutkimuksethan eivät muodosta mitään sellaista, mihin uudempia tutkimuksia voi varauksetta verrata, vaan sieltä löytyy paljon keskenään vastakkaiselta tuntuvia väittämiä kuten se, että ikävuoteen 18 mennessä ADHD kaikkoaa useimpien lapsien kohdalla (lähes 80%) ja se, että ADHD vaikuttaa haitallisesti pitkälle aikuisuuteen (vain 37% parani niistä). Pessimistisempi noista tutkimuksista on tehty vuonna 2013 [3] ja positiivisempi vuonna 2016 [4]. Myös autismin osalta on todettu erään tiedon mukaan [5], että jotkut autistisista lapsista kasvavat täysin pois autismistaan ja ovat täten verrokkeina toimineista tytöistä ja pojista älyllisesti eroamattomia. Eli autismissako siis sata varmistettua geenimutaatiota, jotka eivät sitten kuitenkaan erityisemmin vaikuta kunhan ikää vain tulee lisää?

Tutkimus tuotteistamisen puoltajana

Toisinaan tutkimus on jo lähtökohtaisesti kaupallisen sovellutuksen käyttökelpoisuutta arvioiva kuten esim. neuropalaute-laitteisiin liittyvät (eng. neurofeeback), tutkimustuloksien voidessa olla suotuisia kaupallistamisen mielessä, mutta pidättäytyviä arvioimaan esim. vaikutuksen pysyvyyttä. Näitä laitteita käytettäessä pään ihon kiinnitetään joukko elektrodeja (mahdollisesti vain 4 kpl), jotka mittaavat käyttäjän aivojen tuottamia aivoaaltoja (suuren neuronijoukon keskinäisestä synkronisaatiosta muodostuvia signaaleita), joiden avulla käyttäjälle voidaan antaa reaaliaikaista palautetta hänen suoriutumisestaan annetussa tehtävässä (esim. näyttämällä reaaliaikaiset aivoaaltokäyrät sellaisenaan näyttöruudulla). Yksinkertaisimmillaan käytössä ei ole edes minkäänlaista ohjainta, jolla pelata jonkinlaista peliä (esim. lentämistä graafisesti värikkäässä tunnelissa, missä keskittyneisyys määrää ohjatun aluksen etenemisnopeuden), vaan näyttöruudulla näkyy vain jotain visuaalista, jonka olemus muuttuu aivoilta saadun palautteen kautta. Suomalaisilla neurofeedback-sivuilla tavoitteiksi määritellään tavanomaisesti jotain rauhoittumista, keskittymistä ja tyyntymistä vastaavaa. Mitäpä muuta muutamalla pään ihoon asetetulla elektrodilla voisi mitatakaan, voisi joku kysyä. Eräs suomalainen yritys sanailee tavoitteen tällä tavoin: "Tavoitteena on että aivot pystyvät harjoittelun avulla saavuttamaan halutun, tasapainoisemman ja tehokkaamman toimintatason. -- -- pyritään lisäämään tervettä itsesäätelyä joka sitten voi vaikuttaa monipuolisesti hyvinvointia ja suorituskykyä lisäten". Epäselväksi useissa tietolähteissä jää se, miten muuten pitkäaikaisvaikutuksia on ajateltu saatavan aikaiseksi kuin sessiokertojen määrää lisäämällä eli minkälaisia ovat mahdolliset palkitsemisratkaisut? Joissakin lapsille tarkoitetuissa neurofeedback-terapioissa session aikainen hyvä suoriutuminen lisää mahdollisuuksia saada jokin erillinen palkinto session jälkeen, mutta teoriat sessioiden aikaisten palkitsevuuksien selittämiseksi olisivat varmastikin tervetulleita.

Samankaltaista epäilyttävyyttä kuin neuropalaute-laitteiden kohdalla voi ajatella ilmenevän myös ADHD:n tunnistamiseen tarkoitettua EEG-Based Assessment Aid (NEBA) -laitetta [10] kohtaan (käyttää pariakymmentä elektrodia), vaikka se U.S. Food & Drug Administrationin hyväksymä onkin. Sen sanotaan tunnistavan ADHD:n aivojen theta- ja beta-aivoaaltojen keskinäisen suhteen perusteella. Nämä aivoaallot muodostuvat oskilloivasta neuronien joukon aktivaatiosta (on rytmiltään erilainen kuin yksittäisten neuronien laukomisen rytmi), niiden laukomisaktiviteetin ollessa keskenään synkronoitua.

Sitä ei tietenkään voida aina suoraan osoittaa, onko tutkimusta jollain tapaa manipuloitu ja joskushan manipulaatio voi olla epäkapitalististakin eli se tulee korostaneeksi positiivisia mahdollisuuksia ilman, että kukaan tutkija siitä rahallisesti tai maineellisesti valtavasti hyötyy. Kuitenkin, se että yleensä on perustettu useampiakin yrityksiä [6,7,8,9], jotka tarjoavat väittämänsä mukaan geenitutkimusta siinä tarkoituksessa, että ADHD-diagnoosin saaneiden hoitoon tarkoitettu lääke olisi helpompi löytää ilman lukuisia epäonnistuneita kokeiluja, indikoi vahvasti sen puolesta, että saman diagnoosin saaneet todella ovat aivotoimintansa osalta erilaisia.

Syventyneemminkään ymmärtäneet eivät ole täysin turvassa vääriltä tuntumilta

Kun joku sanoo tai jollekin sanotaan, että hänellä on se ja se oireyhtymä, ei tuo toteamus kerro mitään eksaktia, erityisen tarkkaa määritelmää tuosta henkilöstä, vaan se vain asettaa tietyt sumeat kehykset, jonka sisäpuolelle jää kaikki se minkä uskotaan voivan liittyä tuohon oireyhtymään. Todennäköisesti samassa yhteydessä käytetään sanoja, joita paljolti aihetta käsiteltäessä tapaa esiintyä, mutta koska tuo henkilö ei varmastikaan ole jatkuvasti esim. tarkkaamaton tai vireystilaltaan väsähtänyt, ei hänen identiteettinsä varsinaisesti selkiydy saadusta diagnoosista, vaan pikemminkin se aiheuttaa sen, että sumeiden kriteerien sisältämät avainsanat kaikkine moniselitteisyyksineen muodostuvat herkästi sellaiseksi, jotka hän myöhemmin näkemästään ja kuulemastaan herkästi havaitsevat, mikä taasen ohjaa hänen tekemiäänsä valintoja. Näissä valintatilanteissa hän ei käy uudestaan läpi kaikkea sitä, mitä hän tietää itsestään ja kuinka on eri ajanhetkillä kokenut itsensä, vaan hän tekee valintoja ns. mutulla. Varsinkin ensintuntumista hiukan eteenpäin päästyään voivat kritiikitön tekstimateriaali ja biasoitunut asiantuntija viedä hänen ajatuksiaan syvemmälle luuloihin, että jokin ongelmarykelmä tai oireilu on erityisesti johonkin tiettyyn oireyhtymään liittyvää, mikä tekee vaikeammaksi tavoittaa omasta mielestään eriäviä näkemyksiä, jolloin päädytään lähelle "no okei.. kokeillaan nyt sitten"-päätöksiä.

Tuntumaa siitä, miten näitä johonkin oireyhtymään liittyviä avainsanoja käsittää, sekoittaa lisää se, että media, kanssaihmiset ja usein myös erilaiset asiantuntijat puhuvat huolimattomasti niitä käyttäessään tai pelkistävät asioita liiaksi. Terävimmillään vivahteiden ja suoranaisten merkityserojen huomioimisessa on johonkin oireyhtymään tutustumisen alkuvaiheilla, siitä edespäin saattaessa alkaa pitkä vaihe, jolloin viimeksi luettu tai kuultu muistuu parhaiten mieleen. Riippuu toki paljolti koulutustasostakin ja kouluttautuneisuuden kautta hankitusta opista, miten hyvin pystyy jäsentelemään ajatuksiaan (esim. ammattikorkeakoulusta voi päästä läpi ilman, että koskaan kuulee oppitunnilla sanaa "korteksi"). Jonkinlaisen auktoriteetin aseman tiedon jakamisessa saavuttanut valtavirtamedia ei useinkaan auta sanojen hienosävyisyyden ymmärtämisessä, sillä lähtökohtaisesti se pyrkii puhuttelemaan ihmisiä, joilla ei ole akuuttia tarvetta miettiä elimistönsä toimintaa, joten ei-tieteellisissä jutuissa vaikkapa hyvästä muistitoiminnasta ohimennen puhuttaessa lennätellään ilmaisuja kuten "riittävä lepo", "laadukas yöuni", "hyvä ravitsemus" yms., mutta ei sitten sen tarkemmin. Toki journalisti voi poiketa tällaisesta milloin vain, mutta jutun pääpainon ollessa jossain muussa asiassa, ei luettavuus- ja tilankäyttösyistä mennä syvemmälle sellaisessa, mikä ei ole olennaista sillä erää.

Riippuu ystävistä, työkavereista, tuttavista ym. kuinka heidän mediasta saamansa tieto kiertää heidän mielensä kautta mukaan heidän kanssaan käytyyn keskusteluihin, joissa käytetään niitä sanoja, joita usein esiintyy vaikkapa tietystä oireyhtymästä puhuttaessa, vaikkei juuri se keskustelun aiheena erityisesti olisikaan. Sanojen merkityksellisyyksien hienoisista eroista johtuen ei ole ollenkaan tavatonta, että ajattelussa tapahtuu eräänlaisia "luiskahduksia" eli siirrytään puhumaan eri asiasta, samaa sanaa käyttäen, mutta ei huomata, että puhutaan eri asiasta, vaan koetaan, että eri väittämät, toteamukset ja ounastelut liittyvät samaan asiaan. Tämä johtunee siitä, että puhuessa ei tavoiteta (saada aktivoitua) mielestään sitä kaikkea, mitä johonkin asiaan liittyy, joten se mitä kahdesta eri asiasta tulee saaneeksi esiin, voi tuntua keskenään melko samanlaiselta. Esim. vireystilasta puhuttaessa voidaan tulla sekoittaneeksi keskenään kaksi erilaista muistikuvaa tilanteista, joissa vireystilassa oli jotain mainitsemisen arvoista, vaikka etiologiat (syyt) olivat erilaisia (toisessa riittämätön lepo ja toisessa ravintoainevaje).

Kaikki kuultu tai luettu on potentiaalisesti olemassa olevaa yksilön muistiverkostoa muovaavaa, mikä voi liiaksi ajatuksiaan sekoittavaa luettuaan ja kuultuaan aiheuttaa sitä, että aiemmin oppimaansakin on hankalampi soveltaa uuden, luetun tai kuullun äärellä - varsinkin jos ajatuksia sekoittaneiden asioiden kohdalla olisi ollut vaadittavaa suorittaa älyllistä prosessointia omassa mielessään, mutta ei tullut tehneeksi sitä. Tätä voi verrata esim. mainontaan, jota ei useinkaan erityisesti mietitä, vaan annetaan sen vain vaikuttaa. Ja kyllähän se sitten vaikuttaakin: se saa unohtamaan asioita, sekä se saa mielipiteitä ja asenteita muuttumaan.

Skippaan älylääkkeiden tarkemman käsittelyn, koska ne ansaitsevat parempaa huomioita kuin ehdin antamaan, mutta jätän luettavaksi muutaman ajatuksia herättelevän linkin. Linkeissä oivaltavuutta edesauttamassa myös muutama liikunnan aivoihin vaikuttamisesta kertova ja kuinka se monessa tapauksessa suorastaan korvaa ADHD-lääkkkeiden tarpeen. Käsittelen näitä aiheita sitten, kun ehdin antamaan aikaa tieteellisten julkaisujen lukemista varten. Nythän olen käynyt läpi lähinnä ”tavallisten ihmisten” luettavaksi tarkoitettuja (satoja) uutisia, artikkeleita yms.

Huomaat mukaan otetuista katkelmista sen, että vaikka toiset ovat täysin sitä mieltä, että ADHD-lääkkeet ovat erityisen hyödyllisiä (myös ns. normaaleille ihmisille) ja monet tutkimukset osoittavat merkittävän positiivista vaikutusta useilla osa-alueilla, aina löytyy sellainen tieto, jonka mukaan ADHD-lääkkeistä ei sitten olekaan hyötyä (kenellekään).

A new drug could enhance your performance at work — and one doctor says the side effects aren't any worse than too much coffee

http://www.businessinsider.com/modafinil-could-enhance-your-performance-at-work-2015-8

In a meta-analysis recently published in European Neuropsychopharmacology, researchers from the University of Oxford and Harvard Medical School concluded that a drug called modafinil, which is typically used to treat sleep disorders, is a cognitive enhancer.

Surprisingly, the authors found no safety concerns in the data, though they caution that most of the studies were done in controlled environments and only looked at the effects of a single dose.

"What emerged was that the longer and the more complex the task, ... the more consistently modafinil showed cognitive benefits," said Anna-Katharine Brem, a neuropsychologist at Oxford and one of the paper's authors, in an email.

Out of all cognitive processes, modafinil was found to improve decision-making and planning the most in the 24 studies the authors reviewed.

Millennials took Adderall to get through school. Now they've taken their addiction to the workplace

https://qz.com/812604/millennials-took-adderall-to-get-through-school-now-theyve-taken-their-addiction-to-the-workplace/

If you're like Raphael and don't experience significant physiological downsides to taking ADHD medication, it's not hard to see why you'd be reluctant to stop taking it, despite the health risks.

Even if employers were aware of the trend, would they be inclined to try to stop it? Unlike many other drugs—especially "downers" such as marijuana, Valium, and even heroin—stimulants like Adderall often help job performance instead of hurting it.

Aside from a couple of days spent binge-watching Frasier, he had no withdrawal symptoms. Soon, his relationship improved, but his career suffered. "I had obligations to all these clients," he says. "When I stopped taking Adderall, I just stopped emailing them, because I didn't want to build a website—I wanted to hang out with my friends.

Not that they'd ever likely suspect it, anyway: Raphael looks more like a workaholic than a drug addict. He's the type of Adderall user who doesn't usually make news. "I've never had panic attacks or wound up in the ER," he says. "I get enough sleep."

Raphael credits his own tech knowledge to Adderall. In college, he often used his amphetamine-induced laser focus to teach himself to code. He eventually started a successful freelance web-design business, and now makes $75,000 a year as a full-time web developer.

"I was a little surprised by how much I loved it," Raphael, now 25, tells Quartz. "It made me feel like a philosopher king." Soon, he became part of the estimated 20% of college students who abuse prescription stimulants.

Are smart drugs driving Silicon Valley?

http://money.cnn.com/2015/01/25/technology/nootropics-smart-drugs/

Y Combinator, a prominent Silicon Valley accelerator, received a number of applications from entrepreneurs looking to create their own nootropics companies. "There's clearly consumer demand," Y Combinator president Sam Altman told CNNMoney. "We haven't funded one, we're still getting to understand the space."

Modafinil: Brain booster or brain drain?

https://www.mnn.com/health/fitness-well-being/stories/modafinil-brain-booster-or-brain-drain

He's also cut down on coffee, improved his diet and now saves modafinil for those days when he really needs laser-sharp focus for work.

Particularly attractive is modafinil's reputation for minimal side effects and lower potential for addiction.

Fortin did extensive research and decided to order a supply of modafinil online. He was impressed — by the 14-hour workdays he could power through without a break and the "superhuman" levels of concentration, energy and sustained cognition available at the ready.

ADHD drugs no help with homework

http://www.foxnews.com/health/2016/09/28/adhd-drugs-no-help-with-homework.html

Medication had no significant effects on homework completion or accuracy, compared with a placebo, researchers report in the Journal of Consulting and Clinical Psychology.

One limitation of the study is the potential for differences in the children's home or school environments to influence how much taking medication might improve their homework performance, researchers point out.

It's also possible that even with long-acting drugs, the effects might wear off for kids who took medication first thing in the morning then didn't do homework until that night, said Dr. Tumaini Rucker Coker, a pediatrics researcher at Seattle Children's Hospital and the University of Washington who wasn't involved in the study.

ADHD & the brain: Does ADHD treatment improve long-term academic, social and behavioral outcomes?

https://sharpbrains.com/blog/2015/03/03/adhd-the-brain-does-adhd-treatment-improve-long-term-academic-social-and-behavioral-outcomes/

Treated vs. untreated ADHD was compared in 48 studies involving 76 outcomes. For 72% of the outcomes, treated individuals were doing significantly better. For the remaining 28% of outcomes, treated and untreated individuals generally did not differ although in rare instances treated individuals were doing worse.

Misuse & Abuse of ADHD Meds among college students: Updated review of a growing concern

https://sharpbrains.com/blog/2013/03/26/misuse-abuse-of-adhd-meds-among-college-students-updated-review-of-a-growing-concern/

Most research on the motives for nonmedical use has been conducted with college students. Among students, the primary motivation for most nonmedical users is to enhance academic performance, especially the ability to concentrate/focus while studying. However, other motives are also reported by a significant minority of individuals, including using to ‘get high’.

The vast majority of college students who engage in nonmedical use to enhance their academic performance believe that it is helpful. In one study, 70% rated the overall impact of nonmedical use as being either ‘positive’ or ‘very positive’ and only 5% rated the overall impact as ‘negative’ or ‘very negative’.

Nootropics, psychedelics & expansion of consciousness

http://www.wakingtimes.com/2012/09/07/nootropics-psychedelics-expansion-of-consciousness/

Nootropics, pronounced (new-tropiks) are the milder modern version of Ayahuasca and magic mushrooms. The term itself comes from a Greek word meaning to bend or turn. We already know that certain cognitive functions can be enhanced or hampered by altering chemical states in the brain. It is evidenced in modern literature, and certainly through the extensive use of mind-altering substances throughout history. Mind-bending is an appropriate term, since nootropics will likely bend the mind towards higher performance, by way of enhanced cognitive abilities like memory, creativity, spatial and linguistic understanding, information recall, etc., rather than blow the mind, as other shamanic drugs are able to.

Dopamine Supplements: Boost Your Mood (and more) Naturally

https://bebrainfit.com/dopamine-supplements/

The first dopamine supplement to try should almost certainly be l-tyrosine. L-tyrosine is an amino acid that’s a precursor to dopamine. Tyrosine is found mainly in protein-rich foods like animal products and legumes. If you don’t get enough l-tyrosine in your diet, or your body doesn’t properly convert it, you won’t manufacture adequate dopamine.

Exercise can help adults better cope with ADHD symptoms

https://medicalxpress.com/news/2016-06-adults-cope-adhd-symptoms.html

The study tested 32 young men with elevated ADHD symptoms who cycled at a moderate intensity for 20 minutes on one day, and on another day sat and rested for 20 minutes as a control condition. The participants were asked to perform a task requiring focus both before and after the different conditions, and researchers noted leg movement, mood, attention and self-reported motivation to perform the task.

As a result, researchers found that it was only after the exercise when the participants felt motivated to do the task; they also felt less confused and fatigued and instead felt more energetic. Interestingly, leg movements and performance on the task did not change after the exercise—rather, the exercise helped the young men feel better about doing the task.

Exercise May Be The Most Effective ADHD Medicine

http://www.businessinsider.com/exercise-may-be-the-most-effective-adhd-medicine-2014-9

Physical activity is clearly a high, high-yield investment for all kids, but especially those attentive or hyperactive.

The improvements in this case came in executive control, which consists of inhibition (resisting distraction, maintaining focus), working memory, and cognitive flexibility (switching between tasks). The images above show the brain activity in the group of kids who did the program as opposed to the group that didn't. It's the kind of difference that's so dramatic it's a little unsettling.

Earlier this month, another study found that a 12-week exercise program improved math and reading test scores in all kids, but especially in those with signs of ADHD. (Executive functioning is impaired in ADHD, and tied to performance in math and reading.)

Even very light physical activity improves mood and cognitive performance by triggering the brain to release dopamine and serotonin, similar to the way that stimulant medications like Adderall do.

ADHD Is Fuel for Adventure

https://www.outsideonline.com/2048391/adhd-fuel-adventure

If you take a typical ADHD kid, layer on some experience and maturity, tamp down the impulsive bits, and add some goal aspirations and a keen ability to plan and dream, you end up with a high-adrenaline achiever like alpinist Conrad Anker or adventurer Sir Richard Branson, both of whom believe they have the condition.

When I’m alpine climbing, that keeps me alive.” Anker can nimbly process snow conditions, incoming weather, and rope integrity to make quick decisions. His brain likes intense environments, he says, but too much pointless stimulation, like on a busy city street, drives him bananas.

For athletes like Corliss and swimmer Michael Phelps, who has also been diagnosed with ADHD, the sport itself becomes their medication, filling their brains with endorphins and endocannabinoids.

More psychiatrists are also prescribing exercise for kids with ADHD. But the National Institute of Mental Health makes no mention of physical activity as a treatment option on its extensive website.

How Physical Exercise Builds Brain Fitness

https://bebrainfit.com/physical-exercise-brain-exercise/

Exercise increases circulation delivering more oxygen, glucose, and nutrients to your brain. Increased circulation also helps remove debris, like toxins and metabolic waste products, that builds up in your brain.

Exercise increases brain volume by raising levels of brain chemicals that promote new brain cell formation and new neural connections. Exercise especially increases the number of brain cells in the hippocampus, the part of the brain responsible for learning and memory.

The stress hormone cortisol kills existing brain cells and halts the production of new ones. Stress impairs your memory and your ability to make good decisions. It negatively impacts every cognitive function. Stress increases your risk of mental illnesses of all kinds now and degenerative brain diseases later.

But exercise can overcome the impact of chronic stress on your brain. It decreases cortisol release and improves your reaction to stress.

Movement in ADHD may help children think, perform better in school

https://medicalxpress.com/news/2015-06-movement-adhd-children-school.html

The constant movement of children with attention-deficit/hyperactivity disorder (ADHD) may be distracting—but the fidgeting also may improve their cognitive performance, a study by researchers with the UC Davis MIND Institute has found.

"Parents and teachers shouldn't try to keep them still. Let them move while they are doing their work or other challenging cognitive tasks, Schweitzer said. "It may be that the hyperactivity we see in ADHD may actually be beneficial at times. Perhaps the movement increases their arousal level, which leads to better attention."

Elämässään onnistuneiden ADHD-diagnosoitujen yrittäjien tavataan sanoa olevan luovia, visionäärejä, pioneerejä, joustavia, pysäyttämättömiä ym. mutta oliko tämä silkkaa kohtaloa? ADHD-diagnosoituja löytyy mm. judon, vuorikiipeilyn ja kansliapäälliköiden parista (esim. Daniel Koh, Bostonin pormestarin sellainen). Ja sitten on tietysti myös Richard Branson. Richard Branson pitää aina mainita, kun puhutaan ADHD:stä ja kyvykkyydestä (sarkasmia).

Eräs merkittävimmistä oivalluksista, mikä toimii niin ADHD-tyypeillä kuin ns. tavallisilla ihmisillä, on se, että multitaskaus on ihan ok, kun otetaan ensin strategisesti ja myöhemmin tuntumalla huomioon se, kuinka edeltävä ajattelu ja kokemukset sopivat yhteen, eroavat tai tukevat sitä mihin vaihdetaan hetkeksi tai kokonaan. Suomalaisessa uutisoinnissahan on pidetty mukana sitä väittämää, että multitaskaus on jotenkin huono asia, mutta sehän on vain järjestelykysymys. ADHD-tyypeillä saattaa lisäksi olla käytettävissään etu, jota muut ihmiset eivät välttämättä voi luontaisesti saavuttaa ja se on se, että ajatuksien haihtuvuudessa tajunnasta on eroavuutta, mistä seuraa herkemmin se, että kun mietintää jonkin asian äärellä jatkaa pidempään, alkaa muotoutumaan ideoita ja näkemyksiä, jotka eivät muutoin pääsisi muodostumaan. Tällä voi olla myös haittapuolensa, mikä ilmenee hyvin seuraavassa luonnehdinnassa:

"His brain likes intense environments, he says, but too much pointless stimulation, like on a busy city street, drives him bananas."

YLE ja Ilta-Sanomat muistavat aina parin kuukauden välein tuoda esiin sitä, kuinka ADHD-lapsista tulee muita ihmisiä todennäköisemmin rikollisia ja heidän osuutensa vankilassa on muuta populaatiota suurempaa, eikä heidän koulumenestyksessään ole kehumista. Kouluaikojen näennäistä kyvykkyyttä arvostamattomuuteen ovatkin viitanneet monet niistä kansainvälisesti toimivia yrityksiä nykyisin johtavat ADHD-tyypit, mutteivat niinkään sen vuoksi, että heillä olisi ollut tuolloin "paljon luovuutta" tai hienoa ideoita päiväunelmoidessaan, vaan ihan silkkojen oppimisongelmien vuoksi, joihin ei saatu apuja esim. opetusjärjestelyjen muutoksien muodossa.

Daniel Koh, joka kertoo aina pitäneensä korkean intensiteetin töistä, luonnehtii vahvuudekseen sen, että ADHD on saanut hänet opettelemaan käytäntöjä ja tapoja, joita hän ei muutoin olisi opetellut, minkä voi ajatella tukevan sitä teoriaa, että mielessä ikäänkuin esiprosessoituja asioita on nopeampaa hyödyntää ajattelussa, sillä ne kuormittavat kognitiivisesti vähemmän eli aiheuttavat mm. vähemmän aivojen välittäjäaineiden ja glukoosin kulutusta. ADHD-tyypithän eivät ole mitenkään tyypillisesti muita hitaampia ajattelijoita, vaan ongelmana voivat toisinaan (ei aina) olla ne vaiheet, joissa jotain uutta oppia yritetään saada taottua mieleen ja ne tilanteet, joissa on liikaa epävarmuustekijöitä, joita ei saa ojennukseen.

Entrepreneur.com ja Forbes ohjeistavat ADHD-tyyppisiä yrittäjiä ohjeilla, jotka toimisivat hyvin muihinkin yrittäjiin: "innostu vahvuuksistasi ja ulkoista heikkoutesi", hanki hyvä mentori, ympäröi itsesi hyvillä tyypeillä ja anna vaimon jarrutella itseäsi silloin, kun olet tekemässä jotain tyhmää. Eräänä, väliaikaisena, heikkoutena ADHD-tyypeillä voi olla se, että heidän mielensä tuottaa liikaa ajatuksia järjesteltäväksi, mutta jos he saavat tolkkua siihen sitä kautta, että opettelevat hyviä käytäntöjä ja tapoja, huomioivat sen kuinka päivät kulkevat ja mikä omaan ajatteluun milloinkin vaikuttaa, he saavat luotua kestäviä ajatusrakennelmia, joiden varaan on sitten helpompaa rakentaa lisää ajattelua. Toki yksittäisellä harkitsemattomalla heittäytymisellä johonkin, josta ei ihan heti ole paluuta, voi tuhota paljon aikaansaatua -- tästä on liiankin helppo muodostaa karikatyyrejä -- mutta juuri sen vuoksi voi tulla hyödylliseksi, että joku havainnoi ADHD-tyypin "touhuja" ja tekee korjausliikkeitä, jotka hän hyväksyisi.

Ei ehkä ole perusteltua ajatella, että ADHD-tyyppi on jatkuvasti sellaisessa moodissa, että hän tarvitsee ja kaipaa jotain korkeaintensiteettistä, se vain tekee hänelle hyvää. Kyllä se varmasti monia muitakin ihmisiä viehättää ja miellyttää, että pystyy itse suoriutumaan rennosti lukuisten erityyppisten asioiden suunnittelusta, testaamisesta ja toteuttamisesta, sillä se tuottaa niin paljon dopamiinivaikutteista hyvän olon tunnetta.

Luovuuden erottaminen toisesta ihmisestä on taitolaji ja lukuisat työhaastattelijat eivät ole siinä erityisen hyviä. Tiedäthän, mennään vaikkapa IT-alan työhaastatteluun, tullaan käyneeksi läpi muutama koodaustehtävä, vastataan persoonaa luotaaviin kysymyksiin ja tavataan muutama mahdollinen työtoveri, eikä missään vaiheessa kukaan tule koetelleeksi millään tavoin sitä, kuinka haastateltava toimii silloin, kun hän on ns. hyvässä vauhdissa. Talouselämän ja Taloussanoman jo useampaan kertaan esille tuomat tekoälyt, joita rekryämisessä "jo nyt paljon hyödynnetään" tulevat vielä pitkään olemaan liian kömpelösti toteutettuja, jotta ne pystyisivät ottamaan ADHD-tyyppien erityisyyden huomioon. Klassisessa Japanissa saatettaisiin ottaa kunniasiaksi tehdä niistä parempia, mutta Suomessa ne ostettaneen halvalla Yhdysvalloista. Intro- ja ekstroverttiuden piirteet ne voivat erottaa työnhakijasta, mutta on syytä epäillä sitä, että ohjelmalliset algoritmit kykenisivät saamaan minkäänlaista painetta tuottamattomissa tilanteissa selvyyttä siihen, kuinka huikea työntekijä ADHD-tyyppi voi olla, jos hän ei ole jatkuvasti jotenkin tietynlainen.

Ihmiset ovat kuitenkin kovin tykästyneitä kaikenlaisiin luokitteluihin, minkä vuoksi psykologitkin antavat ymmärtää, että heillä on tarjottavanaan tuotteistettavissa oleva "luovuuden kaava", jolloin voitaisiin teoreettisesti todeta toisilla olevan enemmän luovuutta kuin toisilla. Tällaista varten kehitetty testi voisi olla esim. kolmivaiheinen sessio, jossa:

• ensin ei annettaisi aikaa valmistautua johonkin tehtävään, missä pitää keksiä mahdollisimman nopeasti tai mahdollisimman monta ideaa annetusta kuvasta tai sanasta
• seuraavaksi annettaisiin hetken aikaa "lämppäillä mielestään esiin" asioita, jotka saattaisivat päätyä osaksi esseen pituista kirjoitusta, joka pitäisi tuottaa annettujen rajauksien puitteissa ja mistä saisi pisteitä jonkinlaisella oivaltavuus-asteikolla
• ja lopuksi tehtäisiin geometrisiä kuvioita sisältävillä palikoille tehtävä, jolla teorian mukaan poistettaisiin aiemman oppimisen vaikutus tjs.

Kuinka tällaisesta suoriutuisi henkilö, jolla on taipumusta olla laiska ajatuksiensa esiin saaja valmistautumattomana, mutta joka antaa aivan eri vaikutelman, kun esivalmistelu on sopivaa? Todennäköisesti testissä ei edes otettaisi huomioon sitä, mitkä ovat testatun ravitsemukselliset taipumukset, mistä tilanteesta testattava tuli testipaikalle, mihin hän on menossa testin jälkeen, entä onko hän käynyt sinä päivänä lenkkeilemässä ym.

Ihmiset tapaavat olettaa myös sellaista, että jokin asia edustaa jollekin henkilölle tylsää asiaa ja että jokin toinen asia olisi mielenkiintoinen. ADHD-aiheisissa artikkeleissa, joissa on kerrottu yrittäjäksi ryhtyneiden ADHD-tyyppien lääkityksen käytöstä, on herkästi päädytty toteamaan, että "moni heistä käyttää lääkitystä silloin, kun pitää tehdä jotain tylsää tai tavata asiakkaita, mutta muutoin saatetaan olla käyttämättä". Todellisuudessa, tehtävien tylsyyttä (epämielenkiintoisen astetta) voi ajatella niinkin, että tehtävän "ulointa" osaa pystyy sen tylsyyteen liittyvyydestä huolimatta käsittelemään helposti, koska aiemmat sen päiväiset tekemiset ja ajattelu tekevät siitä helppoa ja minkä tekemisen aikana tehtävän "ydinosakin" voi alkaa tuntua mielekkäämmältä, koska tällöinhän sai hetken pidempään aikaa orientoitua. Ts. asioita ei voi tai pidä luokitella yksiselitteisesti tylsiksi, koska ne eivät ole kuin musiikkiartisteja, jotka joko kelpaavat tai ei-kelpaavat - vaikka kyllä niistäkin moni ei-kelpaava alkaa kelpaamaan, kun niitä soitetaan sopivissa kohdin elokuvaa.

Yksittäisten seikkojen huomaamattomuus saattaa olla ainoita todellisia heikkouksia ADHD-ihmisillä, mutta se ei ole absoluuttinen heikkous siinä mielessä, että sitä tapahtuisi kaikessa ja kaikkialla. Tällainen voi johtua mm. siitä, että vireystila ei ole optimaalinen tai sitten se on suht ok, mutta mieli on erinäisistä syistä johtuen "epäyhteensopivasti orientoitunut" tai sitten hänelle hyvää tekevän monipuolisen tekemisen seurauksena hänen aivonsa ovat sen verran tiuhaan verkottuneet, että runsas signalointi aiheuttaa jonkinlaisen cooldownin esim. johonkin käsitteeseen kohdistuen, jolloin tuo käsite ja ehkä vähän muutkin siihen liittyvät ajatukset pääsevät unohtuilemaan. Jälleen, järjestelykysymys eikä mikään maailmoja kaatava ongelma. Ja ehkä pieni annos lääkitystäkin voi hyödyttää. Ja ravitsemus. Ja liikunta. Ja häirinnän ehkäisy. Ja elinympäristön puhdistaminen haitallisista kemikaaleista. Kaikki nuo tapaavat usein jäädä huomioimatta, kun ihmisiä arvioidaan.

Muutama linkki aiheeseen liittyen

(joissa kuitenkin saattaa olla syytä kiinnittää epäilevää huomiota väitettyyn "kykyyn ottaa riskejä", sillä sen saa herkästi kuulostamaan huonolta: "impulsivity leads to bold business choices, undeterred by unknown consequences, such as buying a business on the spot")

https://www.outsideonline.com/2048391/adhd-fuel-adventure

http://www.alternet.org/personal-health/innovating-creative-superpowers-adhd

https://www.forbes.com/sites/dalearcher/2014/05/14/adhd-the-entrepreneurs-superpower/

https://www.entrepreneur.com/article/252231

https://www.entrepreneur.com/article/286808

https://www.bostonglobe.com/metro/2015/11/02/boston-mayoral-aide-shares-struggle-with-adhd/znlx2Pti7jMgAY0HKDyEDK/story.html

http://elitedaily.com/money/entrepreneurship/8-qualities-people-adhd-ultimately-make-successful/907559/

Mielenhoito-ohjeita

(ei luettu, valikoita otsikoiden perusteella)

Study: Can self-monitoring help promote academic success, and reduce ADHD symptoms, in college students with ADHD

How to Increase IQ in Adults

Smart Ways to Improve Concentration and Focus

36 Proven Ways to Improve Your Memory

Declutter Your Life for Less Stress, Better Mental Health

How to Counter the Effects of Too Much Dopamine

Balance Your Neurotransmitters to Take Control of Your Life

Brain Fog: Causes, Symptoms, Solutions

https://sharpbrains.com/blog/2015/01/07/can-self-monitoring-help-promote-academic-success-and-reduce-adhd-symptoms-in-college-students-with-adhd/

https://bebrainfit.com/increase-iq-adults/

https://bebrainfit.com/improve-concentration-focus/

https://bebrainfit.com/improve-memory/

https://bebrainfit.com/declutter-stress-health/

https://bebrainfit.com/too-much-dopamine/

https://bebrainfit.com/balance-neurotransmitters/

https://bebrainfit.com/brain-fog-causes-symptoms-solutions/

Cognitive Enhancers Compared: Brain Supplements, Smart Drugs & Nootropics

The Impressive Brain Benefits of Curcumin Supplements

Top 9 Acetylcholine Supplements to Boost Memory and Cognition

Top 15 Brain Supplements for a Mental Edge

EGCG and L-Theanine: Unique Brain Boosters in Green Tea

Phosphatidylserine: Why It’s a Top Brain Supplement

Using Tryptophan to Boost Serotonin for Good Mental Health

12 Brain Foods That Supercharge Your Memory, Focus & Mood

5-HTP Benefits for Anxiety, Depression, Sleep

DHA Supplements: Why They’re Critical for Your Brain

How Inositol Benefits These 6 Mental Health Conditions

15 Serotonin Supplements to Boost Mood Naturally

Dopamine Supplements: Boost Your Mood (and more) Naturally

Nicotine: An Unlikely Brain Enhancing Drug

The Brain Benefits of Omega-3 Fats in Your Diet

Choosing Memory Supplements That Work

https://bebrainfit.com/cognitive-enhancers/

https://bebrainfit.com/curcumin-supplements/

https://bebrainfit.com/acetylcholine-supplements/

https://bebrainfit.com/brain-supplements/?87e7rr7m40

https://bebrainfit.com/egcg-l-theanine-green-tea-brain/

https://bebrainfit.com/phosphatidylserine-brain-supplement/

https://bebrainfit.com/tryptophan-serotonin-mental-health/

https://bebrainfit.com/brain-foods/

https://bebrainfit.com/5-htp-benefits-side-effects/

https://bebrainfit.com/dha-supplements-brain/

https://bebrainfit.com/inositol-benefits-mental-health/

https://bebrainfit.com/serotonin-supplements/

https://bebrainfit.com/dopamine-supplements/

https://bebrainfit.com/nicotine-brain-enhancing-drug/

https://bebrainfit.com/omega-3-benefits-brain/

https://bebrainfit.com/choosing-memory-supplements/

How Acetylcholine Deficiency Impacts Memory

Serotonin Deficiency: Signs, Symptoms, Solutions

Dopamine Deficiency, Depression and Mental Health

12 Effects of Chronic Stress on Your Brain

https://bebrainfit.com/acetylcholine-deficiency-memory/

https://bebrainfit.com/serotonin-deficiency/

https://bebrainfit.com/dopamine-deficiency/

https://bebrainfit.com/effects-chronic-stress-brain/

Semistantardoitua kaavaketta käyttäen voidaan tuottaa erilaista varmuutta jonkun sopivuudesta johonkin diagnoosiin kuin luonnehtia osuvasti jostain ihmisestä, mitä hän on itse mieltä omasta sopivuudestaan, mutta on syitä, miksi haluttaisiin ymmärtää mahdollisimman eksaktisti, taannehtivasti, eteenpäin katsovasti ja ajantasaisesti kuinka jonkun ihmisen käsitys omasta sairauden tai oireilun kuvastaan muotoutuu ajan kuluessa. Tyypillinen syy tälle olisi pyrkimys tuottaa huomaamatonta tai melko huomaamatonta ohjailuvaikutusta, johon liittyvän tietokonesimulaation olisi suotavaa vastata sitä, mitä tulee tapahtumaan ja miten jokin kehityskulku etenee.

Miksi?

Syy tai tarkoitus voidaan jaotella useampaan eri variaatioon, joista eräässä on tarkoituksena saada kohdeyksilö luulemaan olevansa sen verran sopivaa ainesta jonkin diagnoosin piiriin kuuluvaksi, että joku tavattu asiantuntija voi vetää hänet "syvemmälle suohon". Eräässä tällaisen mahdollisuuden sisältävässä skenaariossa tämä asiantuntija, luuloihin vaikuttavien joukot ja lääketieteellisten paradigmojen puoltajat (esim. potilaiden hoitovirhereklamaatioihin vastaajat ja potilasasiahenkilöt) jakavat keskenään heidän omaa maailmankuvaansa fundamentaalisesti ohjastavuutta eli he pitäisivät normaalina tavoitetilana, että jotkut ihmisistä ovat epämukavassa asemassa ja muilla menee ok. Voisi myös olla, etteivät he vielä olisi saaneet toimintaansa sellaista sujuvuutta, että paremmin pärjäävien ihmisten joukoista voitaisiin toimivaksi havaittuja "psykologisia metodeja" ja muita ohjausvaikutuksia käyttäen siirrättää "ylimääräisiä" ihmisiä epämukavamman elämän piiriin automatisoidun oloisesti, jolloin kyse olisi jonkinlaisessa harjoittelu- tai kokeilumoodissa olemisesta.

Vaihtoehtoinen syy tai tarkoitus olisi sellainen, missä pyritään saamaan kohdeyksilö tuntemaan sen verran tietynlaista oireilua, ettei hän itse koe riittävää tarvetta lähteä tutkittavaksi, mutta silti kanssaihmiset erilaisissa tilanneyhteyksissä kokevat hänen olevan johonkin popularisoituun diagnoosiin sopiva. Tällöin perimmäisenä tai alkuvaiheen tavoitteena vaikuttamiselle voisi olla esim. maineen pilaaminen, ennakkoluulojen luominen, tulkinnan kohteen tarjoaminen muille kuin varsinaisille vaikuttajille tai ajanpeluu kohdehenkilön ajatuksenkulkujen ja käytöksen juurruttamiseksi hänen taipumuksiinsa, sekä siinä samalla vakavammanlaista oireilua kohti vievyys, mistä eteenpäin ihmisten suhtautuminen voisi olla kohtalokasta hyvän elämän viettämisen kannalta.

Lääketieteen paradigmaisuus ja sen vajeet

Lääketieteen paradigmaisuus ilmentyy olennaisesti erilaisissa luokitteluissa, joista psykiatrinen sairausluokittelu on eräs eniten polemiikkiä tuottanut, sillä jos esitettäisiin kysymys "kattavatko erilaiset diagnoosit kaikki mahdolliset mielen oireilut", on vastaus siihen tietenkin, että "ei tietenkään", sillä ne ovat vain eri tahojen yhdessä tuottamia kuvauksia, määritelmien sumeuden ollessa se, mikä saa ne tuntumaan laajalti ulottuvaiselta. Todellisuudessa, kun kyse on ihmisen psyykeellä ja elimistön toiminnalla kokeilemisesta, yhdistettynä erilaisissa tilanteissa toimimisen kirjoon ja lukuisiin mahdollisiin ajattelun kulkuihin, voidaan keinotekoisesti aiheuttaa monenlaista oireilua, joka vaikuttaa merkittävästi kohdeyksilön elämään, ajatteluun ym. ilman, että diagnooseihin sopivuuden kriteerit tulisivat lähellekään täyttyneeksi. Tätä voi olla vaikea hahmottaa diagnoosien lukuisuuden vuoksi ja epäileminenkin voi tuntua jotenkin väärältä, koska niiden oikeellisuutta ja validiutta on niin paljon puollettu mediassa ja niitä on epäsuorasti hyväksytty käytettäväksi erilaisissa virallisissa päätöksenteoissa, mutta ei silti olisi kovin epätarkkaa todeta niiden olevan lähestulkoon feikkiä, epätotta.

ADHD on eräs niistä diagnooseista, joka ei ole sillä tapaa yksiselitteinen, että sen avulla voitaisiin haalia koko ihmispopulaatiosta tarkasteltavaksi keskenään yhteneväisesti oireilevien ihmisten joukkoja, jonka jäsenet sopisivat siihen täydellisesti ilman, että tutkimusprosessi jättäisi erehtymisen varaa tai epävarmoja tapauksia pois, eikä täten muodostunut diagnosoitujen joukko menisi oirekuvallisesti muiden diagnoosien kanssa päällekkäin. Lisäksi, somaattisen eli elimistön muun oireilun määrittäminen liitännäissairaudeksi, olennaisen vaikuttimen sijaan, antaa ymmärtää, että olisi kategorisoitavissa niin, että on erikseen psykiatrialla, neurologialla ja neuropsykologialla käsiteltävät mielen/aivojen sairaudet ja sitten ne muut, eikä mitään muuta näiden lisäksi. Todellisuudessa erilaisissa ihmisten toimintaan vaikuttavissa kokeilussa on mukana esim. mielen oireiluja ja hetkellistä metabolista oireilevuutta (imu- ja verisuonistossa kiertävä aines, hormonaalinen signalointi, entsymaattiset reaktiot ym.), sekä mahdollisesti pysyväluonteisempana tekijänä jonkin elimen kuten hippokampuksen vaurioituminen stressin vuoksi, mutta mikään semistandardoitu kaavake ei tavoittaisi oirekuvauksien ruksauksien perusteella sitä, mitä elimistössä tapahtuu ja mikä on elimistön tila milläkin ajan hetkellä.