Ruokavaliona on ajoittain varioituna ollut sellainen, missä kivennäisaineet, vitamiinit ym. hienoisemmat otetaan ravintolisinä, jotta voi ruoan suhteen keskittyä lähinnä energiaravintoaineisiin. Täydennyksenä on ollut mm. parsakaali ollessaan merkittävä K-vitamiinin lähde ja psylliumjauhetta on tavattu käyttää kuitulisänä. Ravintoaineiden saanti on myötäillyt laskennallisesti n. 110 %:a yleisistä suosituksista.
Monista henkilökohtaiseen ravitsemukseen mahdollisesti merkittävästi liittyvistä aiheista on ollut vaikea saada aikaan keskustelua ravitsemusterapeuttien kanssa, eikä siinä ole ollut kummoisempaa eroa, onko ravitsemusterapeutti hyvinvointialueella vai Terveystalolla työskentelevä. Mieluummin suosittelevat lisäämään ruokavalioon kasviksia ja hedelmiä, kuin "antautuvat" vaikkapa keskusteluun ruoassa olevien aineiden bioaktiivisuudesta. Kauraleseiden runsas fytaattien määräkään ei ole vaikuttanut olevan riittävän lähellä heidän ydinosaamistaan, jotta se olisi voinut edes nousta edes kokeellisen merkittävän asemaan mietittäessä, miksi kauraleseiden päivittäinen syöminen aiheuttaa taatusti hengittämisen työläyttä ja vaikeutta saada tehokasta suorituskykyä käyttöön lenkkeilyssä. Fytaateilla kun on väitetysti raudan absorboitumista heikentävä ominaisuus, minkä joku voisi kokea miettimisen arvoiseksi.
Keliakiaa ei verikokeiden perusteella ole, mutta toistuvasti tulee jollain tavoin palailtua miettimään sitä, miksi viljatuotteiden ruokavaliossa käyttäminen aiheuttaa usein jotain ongelmaa, mikä voi ilmetä vaikkapa siten, että elimistö tuntuu kauttaaltaan kuivemmalta (esim. kädet, silmät ja sieraimet), hengitys tuntuu paljon tukkoisemmalta (yhtälailla nenän ja suun kautta hengitettäessä), ajattelu tuntuu hitaalta, kömpelöltä ja hajamieliseltä ym. Toisaalta, voipa niinkin käydä, että kun ottaa ruokavaliosta jonkun aivan toiseen ruokakategoriaan kuuluvan ruoka-aineen pois käytöstä, niin sitten eivät enää esim. vehnäjauhotkaan aiheuta kummempia oireita, josko ollenkaan. Toisinaan luulot voivat kestää kauankin ja sitä saattaa vaikkapa aloittaa gluteenittoman ruokavalion, vaikkei sillä ehkä olisikaan tarvetta. Toisaalta, jostain sellaisen täytynee kertoa, että ruisleseitä käyttäessä verenpaineet saattavat olla useita päiviä n. 103/75 ja ilman niitä tavanomaisemmat n. 120/80.
Erään ravitsemusterapeutin potilastietoihin kirjoittama kuvastanee suh hyvin sitä, missä rajoissa asioita hyvinvointialueella käsitellään:
Potilas jättänyt sähköpostiviestin, kertoo touko-kesäkuun aikana olleen kaksi puhelinvastaanottoa Terveystalon ravitsemusterapeutille. Ollut osittain tyytymätön käynteihin, sillä olisi kaivannut spesifejä vastauksia esimerkiksi fytokemikaalien hyötyihin/haittoihin, dopamiini-synteesin avustamiseen ja tiettyjen ruoka-aineiden yhteyksistä nivelsärkyihin. Arkistokatselun kautta nähdään, että potilaan kanssa keskusteltu erityisesti ruokavalion säännöllisyyden, energian ja hiilihydraattien riittävän saannin sekä ruokavalion monipuolisuuden tärkeydestä ja näiden vaikutuksesta mm. vireystilaan ja suorituskykyyn. Samoista asioista keskusteltu Eksoten ravitsemusterapeutin vastaanotolla v. 2018.
Todettiin, että allekirjoittaneella ei enempää annettavaa asiaan, kyseiset asiat muodostavat ruokavalion perustan ja tukevat sekä fyysistä että psyykkistä toimintakykyä. Hyvin yksityiskohtaisilla asioilla tuskin on kokonaisterveyden kannalta merkitystä, ainakaan mikäli ruokavalion perusta ei ole kunnossa.
Isoihin linjoihin oleellista keskittyä ensimmäisenä, ei yksittäisiin ravintoaineisiin. Potilaan ruokavalio hyvin yksipuolinen kasvisten, hedelmien ja marjojen osalta, lähinnä vain parsakaali käytössä. Kannustettiin kollegoiden tavoin ruokavalion monipuolistamiseen ja riittävöittämiseen.
Myös viljatuotteiden käyttö vähäistä, suositeltiin vähintään kuusi vilja-annosta päivittäin syömään, tämä perusteltu jaksamisen ja suorituskyvynkin näkökulmasta. Myös säännöllinen ateriarytmi ja tasaiset annoskoot merkittäviä vireystilan näkökulmasta, nyt selkeää ruokarytmiä ei ole ja ateriakoot hyvin vaihtelevat.
Ravintoaineet tulisi pääsääntöisesti saada ruoasta, ravintolisät ovat toissijaisia ja usein tarpeettomia jos ruokavalio on monipuolinen.
--
Täten esim. seuraavanlaiset eivät taatusti päässeet merkitykselliseen asemaan vastaanotoilla käydyissä keskusteluissa taikka niiden suoritetuissa potilaan tilanteen arvioinneissa:
fytaatit, raudanpuute ja hengitettävyys.. [1-3]
"The present studies showed that oat bran and oat porridge markedly inhibited the absorption of non-haem iron." (1990)
"Non-hemiraudan imeytymistä heikentävät fytaatit, kalsium, soijaproteiini ja fenoliset yhdisteet. Länsimaisessa ruokavaliossa fytaateista noin 90 % saadaan viljatuotteista. Erityisesti leseissä on runsaasti fytaatteja." (2021)
"As you can see, the phytic acid content in these foods can really vary. For example, the amount contained in almonds can range from very little to more than 20 times that amount."
"However, when you eat high phytate foods with most of your meals, mineral deficiencies may develop over time." (2022)
muita antinutrientteja.. [4]
"Glucosinolates and goitrogens in cruciferous vegetables (broccoli, Brussels sprouts, cabbage, kale) can prevent the absorption of iodine, which may then interfere with thyroid function and cause goiter. Those already with an iodine deficiency or a condition called hypothyroidism are most susceptible."
"Lectins in legumes (beans, peanuts, soybeans), whole grains can interfere with the absorption of calcium, iron, phosphorus, and zinc."
"Oxalates in green leafy vegetables, tea, beans, nuts, beets can bind to calcium and prevent it from being absorbed."
"Phytates (phytic acid) in whole grains, seeds, legumes, some nuts can decrease the absorption of iron, zinc, magnesium, and calcium."
"Saponins in legumes, whole grains can interfere with normal nutrient absorption."
"Tannins in tea, coffee, legumes can decrease iron absorption." (2022)
allergia.. [5]
"Oat Allergy Symptoms: Nausea and vomiting, Diarrhea, Irritation of the mouth and throat, Hives and oat allergy rash, Nasal congestion, Eye irritation, Difficulty breathing" (ei päiväystä)
suoliston mikrobiota.. [6]
"Gut microbiota dysbiosis not only modulates the immune responses of the gastrointestinal (GI) tract but also impacts the immunity of distal organs, such as the lung, further affecting lung health and respiratory diseases." (2020)
bran oat ja irritable bowel syndrome.. [7,8]
"All symptoms of irritable bowel syndrome were exacerbated by bran, with bowel disturbance most often adversely affected, followed by abdominal distension and pain." (1994)
"One theory is that the hard bran shell is irritating to nerves in the lining of the intestines. These nerves are part of the enteric nervous system (ENT) in the gut that helps regulate the digestive process." (2023)
<-- Hengitettävyys ja unenlaatu kaikki kaikessa, mutta itsekin hämmennyksissä monista vaikuttavista tekijöistä
Voisiko ruoka-aineen ongelmallisuus jäädä monilta tunnistamatta eri tahojen totuttua luottamaan toisiinsa? -->