Diplon (Le Monde diplomatique ja Novaja Gazeta samassa lehdessä) numeroon 1/2012 oli sisällytetty niin paljon tietopuolista ainesta liittyen mm. sensuuriin, nettivakoiluun, geopolitiikkaan, vallanpitäjien nuoleskeluun ja lakien massiiviseen uusiksi säätämiseen, että sitä taustaa vasten alkoi tuntua lähes luonnolliselta, että Suomessakin voisi jo nyt olla laaja hyväksyntä esim. Internetin monitoroinnille ja kontrolloinnille, sekä rekistereiden lupia pyytämättömälle tietojen hyödyntämiselle ja erilaisten eavesdropping- ja etäohjaus-tekniikoiden käytölle. Erilaisia perustaltavissa olevia syitä tällaisten vaihtoehtojen käytölle olisi esitettävissä lukuisia.

Kaikesta päätellen tämä hyväksyntä ei kuitenkaan vielä ole tarpeeksi laajaa (Suomessa), joten lienee katsotun tarpeelliseksi johdatella ihmiset hyväksymään yksityisyydensuojaan liittyvien oikeuksien ohittaminen luontevilta tuntuvien perusteluiden avulla. Tämä ei tarkoittaisi, että niistä tulisi kenties koskaan lakien muodossa hyväksyttyjä asioita, vaan ne jäisivät laajalti epävirallisesti hyväksyttyjen asioiden joukkoon.

Yksi näistä luontevista johdatteluista on tietenkin rikollisuuden ehkäisyyn vetoaminen, mutta voidaan olettaa, että pelkästään tämän reitin kautta on erittäin hankala saada riittävästi ihmisiä hyväksymään tietynlaiset luvattomat, mutta "yhteistä hyvää" palvelevat teot hyväksytyiksi keinoiksi, vaikka tietyt uutismediat runsaasti tukeaan antavatkin.

Varsinaisena päämääränä voi pitää sitä, että valtiota voitaisiin johtaa kuin yritystä, siinä ollen mahdollisimman vähän sellaista, mistä ei voitaisi ottaa heti selvää ja vieläpä niin, että kansalaisista tietyllä tapaa yhteen pelaava osa pystyisi ottamaan tällaisen "valtio-yrityksen" toimintaan osaa yhtä helposti kuin sosiaalisessa mediassa kantaa ottaen - sillä erolla, että kantaa ottaminen tapahtuisi suojattujen privaattiverkostojen kautta. Tällöin valta ei olisi pelkästään sosiaalisissa hierarkioissa ylimpänä olevien käsissä kuten jotkut väittävät ylimmän vallan olevan esim. Bilderberg-ryhmällä, Illuminatilla tms.

Käytännössä kansalaiset on saatava uskomaan, että on olemassa laaja hyväksyntä jonkin tietyn tyyppiselle toiminnalle, jotta täten hyväksyttyjä keinoja voi käyttää ilman (liiallisia) vastareaktioita. Yleinen hyväksyntä jonkin asian suhteen on siitä hankala käsite, että se pohjautuu paljolti gallup-kyselyiden tuloksiin ja uskomuksiin siitä, mitä ihmiset uskovat muiden ihmisten ajattelevan jostain asiasta. Kuvaillun päämäärän kannalta asioiden tekeminen riittävän laajalti ja riittävän pysyvästi hyväksytyksi onnistuu joissakin tapauksissa helpoiten tekemällä se hitaasti, vuosia kestävän projektin kautta kulkien, jonka aikana tapahtuisi niin paljon pieniä muutoksia yhteiskunnan toiminnassa, ettei olisi ehkä mahdollistakaan palata kovin nopeasti lähtötilanteeseen.

Tiedon avoimuus on asia, joka on suhteellisen helposti ihmisille myytävissä, varsinkin jos kyse on virastojen tai valtion tietojen avaamisesta yleiseen käyttöön, siinä kun on niin vaikea nähdä mitään pahaa. Tämä ei kuitenkaan vielä johtaisi siihen, että ihmiset alkaisivat pitää oikeutettuna tiirailla kenen tahansa tietoja tietojärjestelmistä - tai kiikaritähtäimen läpi. Lisäksi valtaa (parlamentarismistakin huolimatta) pitävät tulisivat laittamaan sopivissa kohdin "jarrua", jottei valtaa lipsu "vääriin käsiin".

Kun hyväksynnän kasvattamista esim. ihmisten ja erilaisten tapahtumien/asioiden salakatselulle tehdään hallitusti, ei järjestetä kovinkaan usein sellaisia paljon mediajulkisuutta saavia tilanteita, jotka suorastaan ällöttävät ihmisiä kuvamateriaalinsa osalta, koska tämä tietty ällöys voi liikaa käytettynä haitata varsinaisien päämäärien saavuttamista. Yleensä näissä ällöä kuvamateriaalia sisältävissä jutuissa onkin jokin hyvisryhmä, joka ei ole koskaan ryvettynyt missään imagonsa osalta, ja joka sitten hyökkää esim. salaa kuvaten jotain määrittelemäänsä pahaa vastaan. Ajattele tässä kohdin esim. aktivisten salakuvailuja, joissa paljastetaan eläinten kehnoja olotiloja - ei tällaisia voi päästää julkisuuteen edes joka viikko, koska se toimisi päämäärän saavuttamista vastaan.

Mielenkiintoista on, että kukaan ei kai koskaan mieti sitä, josko näissä hyvisryhmissä olisi yksi tai useampi sellainen soluttautuja mukana, jonka on mahdollista vaikuttaa esim. tekojen ajoitukseen ja tekotapaan.

Aktivistiryhmät ovat siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin Anonymous-liikkeen jäsenet, että niiden jäsenet toimivat usein omilla kasvoillaan ja tietyn melko tarkkarajaisen brändin rajoissa, josta he eivät voi poiketa liikaa ilman uskottavuuden menettämistä. Anonymous-liikkeen jäsenillä näitä ongelmia ei ole, joten ne voivat melko vapaasti "paljastaa jonkin pahan tahon pelikortit kesken pelin". Anonymous-liikkeen edustajiksi voi ryhtyä kuka vain, joten sitä voi hyödyntää kuka taho tahansa, jolla on hyvä suunnitelma toteutettavaksi ja jonka voi ajatella saavan laajaa hyväksyntää anonymous-tyyppisiksi itsensä katsovien keskuudessa (momentum-efekti). Kuten avoin tieto -reitin osalta, tässäkin voidaan joskus käyttää jarrutus-mekanismia, joka Anonymous-liikkeen toiminnan tapauksessa aiheuttaisi yleisen hyväksynnän heikentymistä sitä kohtaan - mutta vain joksikin aikaa. Käytännössä tämä voisi tapahtua esim. siten, että jotkut naamion ja/tai nimimerkkien taakse kätkeytyvät järjestäisivät liikaa hölmösti kohdistettuja palvelunestohyökkäyksiä (DDos) joidenkin yrityksien verkossa näkyvyyden estämiseksi. Anonymous-liikkeen toiminta on kuitenkin jo niin laajaa, että näitä hölmöilyjä ei muistettaisi kovinkaan pitkään, kuten ei muisteta ison yrityskonserninkaan kaikkia tiettyjä tekoja kovin pitkään (tai ainakaan ne eivät ns. tunnu missään).

Koska ihmisiä on monen asian suhteen melko helppo turruttaa toistojen ja saman asian lukuisten variaatioiden avulla, voidaan eräänä keinona määritellyn päämäärän saavuttamisen kannalta nähdä tietojen julkisteleminen siitä, kuinka jossain päin maailmaa on jälleen päässyt (massiiviset määrät) tietoa vääriin käsiin. Sitä voisi luulla, ettei se vaikuta itseen mitenkään, kun tällaisista tapahtumista lukee, jos ne eivät tunnu suoranaisesti itseen liittyvän, mutta todellisuudessa tarpeeksi monta kertaa tällaiselle uutisoinnille altistuttuaan, vaaditaan aina vain isompi ja merkittävämpi tietovuoto, jotta ne tuntuisivat samalta kuin miltä ne tuntuivat silloin, kun niille ensi kertaa altistui. Kaikki vähäisempi aiheuttaa täten "ihan sama, ei kiinnosta"-efektin.

Privaatisti, ja tämä on eri keinoista kaikista tehokkain ja pysyvimmin hyväksynnän mieleen jättävää, voidaan käyttää esim. joidenkin tiettyjen ihmisten vuosia kestävää teknistä salatarkkailua, johon pääsee osalliseksi invite only -tyyppisesti. Katseltavana voi olla esim. reaaliaikaista syötettä esim. näyttöpäätteeltä tai piilokamerasta. Tai voi kyseessä olla päivittäinen koostekin. Vaikutusta tehostetaan sillä, että jossain uutismediassa esitetään kenties hyvinkin suoria viittauksia siihen, mitä samaisen tai edellisen päivän aikana tapahtui jonkin salatarkkaillun kotona tai mitä joku salatarkkailtu teki. Koska tällaisesta ei suoranaisesti julkisuudessa kerrota, osalliseksi päässyt tuntee itsensä etuoikeutetuksi.

Erityisesti sellainen vetoaa ihmisiin, missä he voivat olla mukana jossain "itseään suuremmassa". Jotkin asiat ovat sellaisia, että kerran niihin saavuttaessa, "ei ehkä enää koskaan" voida palata takaisin vanhaan. ICT-alalla on paljon tällaista. Erilaiset tieteet ja teknologiat tarjoavat paljon sellaista, jota ei vielä ole julkistettu, eikä ehkä koskaan julkistetakaan, joilla voi ohjata, tarkkailla ja jopa tuhota sekä ihmisiä, että laitteita. Kun valtio-yrityksen tukemiselle myötämieliset ovat jonkin aikaa saaneet maistaa ja tuntea minkälaista on olla mukana sellaisessa, he eivät enää halua luopua siinä mukana olemisesta, eikä heitä tarvitse esim. "kiristyksen tai uhkailun" avulla sitouttaa toimintaan mukaan.

Sitten kun valtiota voidaan johtaa kuin yritystä, josta voidaan helposti lukea kaikki hiljaiset signaalit, jotka voisivat uhata sen toimintaa sisältäpäin, siitä saattaa muodostua sellainen, että joukosta halutaan poistaa sellaisia yksilöitä, jotka ovat esim. ei tuottavia, "passiivisia" tai vahingollisia tämän uuden yhteiskuntajärjestelmän kannalta tjms. Tähän voidaan päätyä jos tässä valtio-yrityksessä alkaa ilmenemään laajaa hyväksyntää saavaa halukkuutta ajatella Maapalloa geopoliittisena pelikenttänä, jossa pärjätäkseen valtio-yrityksen toimintaa on tehostettava.