Monesta yrityksestä saa vaikutelman, että heillä on kyllä visio siitä, minkälaiseksi yritystä halutaan kehittää, mutta vision saavuttamiseen kuluvaa matkaa pyritään tarkoituksella pitkittämään - kysehän on kuitenkin liiketoiminnasta, jonka ei ole tarkoitus päättyä kovinkaan pian. Kuluttajan ja lopputuotteiden käyttäjien kannalta ongelma voi pahentua, jos a) jo lähes monopoliaseman saavuttanut yritys valitsee taloudellisista syistä vertikaalisen integraation eli ottaa ohjaukseensa kaksi toisiinsa liittyvää arvoketjuprosessin tuotantovaihetta ja b) saman hidastavuuden idean ovat oivaltaneet myös muut samoilla aloilla toimijat - tällöin ei edes varsinainen sopimuspohjainen kartelli ole tarpeen.

Googlen johtohahmoihin kuuluva kertoi taannoin, että Googlekin on siinä tilanteessa, että yrityksen monenkirjavista palveluista, erilaisista pyrkimyksistä ja yleensä yrityksen koosta johtuen, sen ei ole helppo tehdä hyviä "hitaita päätöksiä", pitkän tähtäimen päätöksiin viitaten. Ihan kaikilla johtajilla ei liene kompetenssia kyseenalaistaa tai edes arvioida tätä väitettä. Se mikä erottaa Googlen monista muista yrityksistä, on mainittu erikseen Google yritysfilosofiasta kertovassa tekstissäkin: "Mielestämme se, että on hyvä jossakin, on alkupiste, ei päämäärä." Tässä mieleessä olisi hyvin mielenkiintoista lukea erilaisten pienyritysten liiketoimintasuunnitelmista mm. ne rivit, jotka on kirjoitettu alaotsikoiden Yrittämisen motiivit, Tapa toimia ja Tarve/hyöty asiakkaalle kohdalle, sekä SWOT-kaavion muotoon kirjatut yhteenvetoanalyysit yrityksestä suhteessa toimintaympäristöönsä.

Vasta visioidensa tavoittelun alkumatkaa taivaltavat yritykset, mitä voi joissakin tapauksissa jatkua useamman vuodenkin, ovat eri tavoin herkkiä heidän liiketoimintamalliaan potentiaalisesti uhkaaville tekijöille kuin ne yritykset, joiden toimintaan on jo tullut tiettyä, valitettavaa, jähmeyttä. Ensimmäiset vuodet voivat olla niille yritystoiminnan oppimisen aikaa ja tulevan liikevaihdon arviointitaidot vielä ns. hakusessa, mistä johtuen aloittelevassa yrityksessä ei välttämättä olla kovin mieltyneitä siitä, että joku toinen taho osoittaa, kuinka jonkin heidän tekemänsä asian voi suurelta osin tai kokonaisuudessaan tehdä helpommin, halvemmalla ja aikaisemmin. Laajasta ja monipuolisesta ICT-alasta voi ajatella löytyvän paljonkin tällaisia tilanteita, sillä erilaisia tapoja tehdä samankaltaisia asioita on valtavasti. Riippuu markkina-alueesta (esim. Suomi), ovatko asiakkaat miten valveutuneita sen suhteen, mitä he ovat hankkimassa ja mitä heille voidaan myydä, vaikka ohjelmistoteknisesti tai muuten olisi parempaakin tarjolla - jossain toisaalla.

Voi myös muodostua ammattiylpeyttä kolhivaksi tai ammatti identiteettien uniikkiuden illuusiota rapauttavaksi, jos joku vähemmän koulutettu saisi esim. data-analyysin näyttämään helpolta ihmisten mielestä yleensä, mikä voi käytännössä johtaa siihen, että data-analyytikko joutuu jatkokouluttamaan itseään voidakseen tarjota parempaa palvelua, vaikkei vielä ole ehtinyt rahastaa edes aiemmalla koulutuksellaan. Näin kuitenkin jossain vaiheessa käy, ainakin joillekin ja jollakin ICT-alan osa-alueella, sillä ainakin toistaiseksi on aina ollut erilaisia voimia, joiden vaikutuksesta esim. yleinen ohjelmistotekninen taso kehittyy. Kuka esim. enää muistaa mikä oli WAP?

Asiakkaiden valveutuneisuuden aste eri asioiden suhteen riippuu omatoimisen tiedonhankinnan ja median lisäksi myös instituutioiksi muodostuneista koulutusjärjestelmistä. Voisi nimittäin olla niinkin, että ihmiset oppisivat vuosikurssitasolla (eri oppilaitoksissa) monenlaisia asioita varhaisemmin kuin ennen (esim. filosofiaa ja innovaatiotoimintaa), mikä voisi heijastua siihen minkälaiseksi he itse haluaisivat maailman rakentaa ja minkälaista yritystoimintaa tukea.

Lisäksi, sekä tulevan ohjelmistokehittäjän, että muidenkin opiskelijoiden opintojen kulkuun ja sisältöön voi vaikuttaa ratkaisevastikin se, minkälaisia, kenties kymmenen vuotta käytössä olevia, lisensseillä hankittuja tietokoneohjelmia heidän käytettävissään on. Ohjelmiston toteuttanut taho tietenkin hyötyy siitä, että ohjelmisto pysyy käytössä ja lisenssimaksuja kertyy, mutta opiskelijoiden kannalta se ei välttämättä ole ideaalista, vaikka tuotepäivityksiä ajoittain tehtäisiinkin.

Eräänlaiseksi ihmisten väliseksi invite only verkostoksi voidaan nähdä esim. venäläinen blat-tyyppinen -verkosto ("jonkin tarpeen järjestämisestä verkostoa hyödyntäen"). Se ei välttämättä ole sellainen, jossa kaikkien osallisten yhteistoimintaa tarvitaan jatkuvasti, vaan jotkin tarpeet saadaaan hoidettua kahdenkin ihmisen kesken. Tällaiseen verkostoon voi kehittyä konsensus siitä, että verkoston jäsenten välisiä (ulkomaailman) sosioekonomisia arvohierarkioita voidaan ohittaa, jos osalliset pystyvät olemaan levittelemättä tietoa verkoston olemassa olosta.

Jos verkostoon kuuluvuus tarkoittaa sitä, että sen jäsenillä on yhteisiä päämääriä, ei verkoston toiminnan piirissä välttämättä laskeskella sitä, kuinka monta palvelusta ollaan velkaa muille osallisille ja kuinka monta palvelusta itseltä on vielä lunastamatta - paitsi siinä tapauksessa, että tällainen laskeminen sisältyy verkoston toiminnan ideaan (vrt. vaihtotalous).

Laskien tai ilman, rajoitetun kokoisesta verkostosta voi tulla niin kiinteä osa ihmisen elämää ja siihen osallisesta niin merkittävä verkoston toiminnan kannalta, että siinä olevaa ihmisyksilöä ei pysty helposti irroittamaan ja vaihtamaan johonkin toiseen, mikä tekee tästä yksilöstä tärkeän verkoston toimivuuden kannalta. Joissakin tapauksissa tämä voidaan nähdä riskinä verkoston tavoitteiden kannalta, mikä johtaa siihen, että verkoston toimintaa muokataan sellaiseksi, että se pystyy adaptoitumaan muutoksiin, joita ilmenee esim. johonkin tiettyyn asiaan erikoistuneen yksilön poismenemisen seurauksena.

Joidenkin sellaisten ihmisverkostojen toiminta, jotka tukeutuvat merkittävässä määrin tietokoneavusteisuuteen, on samalla tapaa aiemmasta toiminnasta riippumatonta kuin kolikkoa heitettäessä uusi kolikon heitto on riippumaton edellisistä heitoista. Tällaisia voisivat olla esim. vedonlyöntiverkostot, joissa arvuutellaan rahapelin muodossa sitä, kuka ampuu seuraavat Sarajevon laukaukset. Nämä eivät välttämättä ole invite only, vaan kaikki ihmiset voivat osallistua.

Diplon (Le Monde diplomatique ja Novaja Gazeta samassa lehdessä) numeroon 1/2012 oli sisällytetty niin paljon tietopuolista ainesta liittyen mm. sensuuriin, nettivakoiluun, geopolitiikkaan, vallanpitäjien nuoleskeluun ja lakien massiiviseen uusiksi säätämiseen, että sitä taustaa vasten alkoi tuntua lähes luonnolliselta, että Suomessakin voisi jo nyt olla laaja hyväksyntä esim. Internetin monitoroinnille ja kontrolloinnille, sekä rekistereiden lupia pyytämättömälle tietojen hyödyntämiselle ja erilaisten eavesdropping- ja etäohjaus-tekniikoiden käytölle. Erilaisia perustaltavissa olevia syitä tällaisten vaihtoehtojen käytölle olisi esitettävissä lukuisia.

Kaikesta päätellen tämä hyväksyntä ei kuitenkaan vielä ole tarpeeksi laajaa (Suomessa), joten lienee katsotun tarpeelliseksi johdatella ihmiset hyväksymään yksityisyydensuojaan liittyvien oikeuksien ohittaminen luontevilta tuntuvien perusteluiden avulla. Tämä ei tarkoittaisi, että niistä tulisi kenties koskaan lakien muodossa hyväksyttyjä asioita, vaan ne jäisivät laajalti epävirallisesti hyväksyttyjen asioiden joukkoon.

Yksi näistä luontevista johdatteluista on tietenkin rikollisuuden ehkäisyyn vetoaminen, mutta voidaan olettaa, että pelkästään tämän reitin kautta on erittäin hankala saada riittävästi ihmisiä hyväksymään tietynlaiset luvattomat, mutta "yhteistä hyvää" palvelevat teot hyväksytyiksi keinoiksi, vaikka tietyt uutismediat runsaasti tukeaan antavatkin.

Varsinaisena päämääränä voi pitää sitä, että valtiota voitaisiin johtaa kuin yritystä, siinä ollen mahdollisimman vähän sellaista, mistä ei voitaisi ottaa heti selvää ja vieläpä niin, että kansalaisista tietyllä tapaa yhteen pelaava osa pystyisi ottamaan tällaisen "valtio-yrityksen" toimintaan osaa yhtä helposti kuin sosiaalisessa mediassa kantaa ottaen - sillä erolla, että kantaa ottaminen tapahtuisi suojattujen privaattiverkostojen kautta. Tällöin valta ei olisi pelkästään sosiaalisissa hierarkioissa ylimpänä olevien käsissä kuten jotkut väittävät ylimmän vallan olevan esim. Bilderberg-ryhmällä, Illuminatilla tms.

Käytännössä kansalaiset on saatava uskomaan, että on olemassa laaja hyväksyntä jonkin tietyn tyyppiselle toiminnalle, jotta täten hyväksyttyjä keinoja voi käyttää ilman (liiallisia) vastareaktioita. Yleinen hyväksyntä jonkin asian suhteen on siitä hankala käsite, että se pohjautuu paljolti gallup-kyselyiden tuloksiin ja uskomuksiin siitä, mitä ihmiset uskovat muiden ihmisten ajattelevan jostain asiasta. Kuvaillun päämäärän kannalta asioiden tekeminen riittävän laajalti ja riittävän pysyvästi hyväksytyksi onnistuu joissakin tapauksissa helpoiten tekemällä se hitaasti, vuosia kestävän projektin kautta kulkien, jonka aikana tapahtuisi niin paljon pieniä muutoksia yhteiskunnan toiminnassa, ettei olisi ehkä mahdollistakaan palata kovin nopeasti lähtötilanteeseen.

Tiedon avoimuus on asia, joka on suhteellisen helposti ihmisille myytävissä, varsinkin jos kyse on virastojen tai valtion tietojen avaamisesta yleiseen käyttöön, siinä kun on niin vaikea nähdä mitään pahaa. Tämä ei kuitenkaan vielä johtaisi siihen, että ihmiset alkaisivat pitää oikeutettuna tiirailla kenen tahansa tietoja tietojärjestelmistä - tai kiikaritähtäimen läpi. Lisäksi valtaa (parlamentarismistakin huolimatta) pitävät tulisivat laittamaan sopivissa kohdin "jarrua", jottei valtaa lipsu "vääriin käsiin".

Kun hyväksynnän kasvattamista esim. ihmisten ja erilaisten tapahtumien/asioiden salakatselulle tehdään hallitusti, ei järjestetä kovinkaan usein sellaisia paljon mediajulkisuutta saavia tilanteita, jotka suorastaan ällöttävät ihmisiä kuvamateriaalinsa osalta, koska tämä tietty ällöys voi liikaa käytettynä haitata varsinaisien päämäärien saavuttamista. Yleensä näissä ällöä kuvamateriaalia sisältävissä jutuissa onkin jokin hyvisryhmä, joka ei ole koskaan ryvettynyt missään imagonsa osalta, ja joka sitten hyökkää esim. salaa kuvaten jotain määrittelemäänsä pahaa vastaan. Ajattele tässä kohdin esim. aktivisten salakuvailuja, joissa paljastetaan eläinten kehnoja olotiloja - ei tällaisia voi päästää julkisuuteen edes joka viikko, koska se toimisi päämäärän saavuttamista vastaan.

Mielenkiintoista on, että kukaan ei kai koskaan mieti sitä, josko näissä hyvisryhmissä olisi yksi tai useampi sellainen soluttautuja mukana, jonka on mahdollista vaikuttaa esim. tekojen ajoitukseen ja tekotapaan.

Aktivistiryhmät ovat siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin Anonymous-liikkeen jäsenet, että niiden jäsenet toimivat usein omilla kasvoillaan ja tietyn melko tarkkarajaisen brändin rajoissa, josta he eivät voi poiketa liikaa ilman uskottavuuden menettämistä. Anonymous-liikkeen jäsenillä näitä ongelmia ei ole, joten ne voivat melko vapaasti "paljastaa jonkin pahan tahon pelikortit kesken pelin". Anonymous-liikkeen edustajiksi voi ryhtyä kuka vain, joten sitä voi hyödyntää kuka taho tahansa, jolla on hyvä suunnitelma toteutettavaksi ja jonka voi ajatella saavan laajaa hyväksyntää anonymous-tyyppisiksi itsensä katsovien keskuudessa (momentum-efekti). Kuten avoin tieto -reitin osalta, tässäkin voidaan joskus käyttää jarrutus-mekanismia, joka Anonymous-liikkeen toiminnan tapauksessa aiheuttaisi yleisen hyväksynnän heikentymistä sitä kohtaan - mutta vain joksikin aikaa. Käytännössä tämä voisi tapahtua esim. siten, että jotkut naamion ja/tai nimimerkkien taakse kätkeytyvät järjestäisivät liikaa hölmösti kohdistettuja palvelunestohyökkäyksiä (DDos) joidenkin yrityksien verkossa näkyvyyden estämiseksi. Anonymous-liikkeen toiminta on kuitenkin jo niin laajaa, että näitä hölmöilyjä ei muistettaisi kovinkaan pitkään, kuten ei muisteta ison yrityskonserninkaan kaikkia tiettyjä tekoja kovin pitkään (tai ainakaan ne eivät ns. tunnu missään).

Koska ihmisiä on monen asian suhteen melko helppo turruttaa toistojen ja saman asian lukuisten variaatioiden avulla, voidaan eräänä keinona määritellyn päämäärän saavuttamisen kannalta nähdä tietojen julkisteleminen siitä, kuinka jossain päin maailmaa on jälleen päässyt (massiiviset määrät) tietoa vääriin käsiin. Sitä voisi luulla, ettei se vaikuta itseen mitenkään, kun tällaisista tapahtumista lukee, jos ne eivät tunnu suoranaisesti itseen liittyvän, mutta todellisuudessa tarpeeksi monta kertaa tällaiselle uutisoinnille altistuttuaan, vaaditaan aina vain isompi ja merkittävämpi tietovuoto, jotta ne tuntuisivat samalta kuin miltä ne tuntuivat silloin, kun niille ensi kertaa altistui. Kaikki vähäisempi aiheuttaa täten "ihan sama, ei kiinnosta"-efektin.

Privaatisti, ja tämä on eri keinoista kaikista tehokkain ja pysyvimmin hyväksynnän mieleen jättävää, voidaan käyttää esim. joidenkin tiettyjen ihmisten vuosia kestävää teknistä salatarkkailua, johon pääsee osalliseksi invite only -tyyppisesti. Katseltavana voi olla esim. reaaliaikaista syötettä esim. näyttöpäätteeltä tai piilokamerasta. Tai voi kyseessä olla päivittäinen koostekin. Vaikutusta tehostetaan sillä, että jossain uutismediassa esitetään kenties hyvinkin suoria viittauksia siihen, mitä samaisen tai edellisen päivän aikana tapahtui jonkin salatarkkaillun kotona tai mitä joku salatarkkailtu teki. Koska tällaisesta ei suoranaisesti julkisuudessa kerrota, osalliseksi päässyt tuntee itsensä etuoikeutetuksi.

Erityisesti sellainen vetoaa ihmisiin, missä he voivat olla mukana jossain "itseään suuremmassa". Jotkin asiat ovat sellaisia, että kerran niihin saavuttaessa, "ei ehkä enää koskaan" voida palata takaisin vanhaan. ICT-alalla on paljon tällaista. Erilaiset tieteet ja teknologiat tarjoavat paljon sellaista, jota ei vielä ole julkistettu, eikä ehkä koskaan julkistetakaan, joilla voi ohjata, tarkkailla ja jopa tuhota sekä ihmisiä, että laitteita. Kun valtio-yrityksen tukemiselle myötämieliset ovat jonkin aikaa saaneet maistaa ja tuntea minkälaista on olla mukana sellaisessa, he eivät enää halua luopua siinä mukana olemisesta, eikä heitä tarvitse esim. "kiristyksen tai uhkailun" avulla sitouttaa toimintaan mukaan.

Sitten kun valtiota voidaan johtaa kuin yritystä, josta voidaan helposti lukea kaikki hiljaiset signaalit, jotka voisivat uhata sen toimintaa sisältäpäin, siitä saattaa muodostua sellainen, että joukosta halutaan poistaa sellaisia yksilöitä, jotka ovat esim. ei tuottavia, "passiivisia" tai vahingollisia tämän uuden yhteiskuntajärjestelmän kannalta tjms. Tähän voidaan päätyä jos tässä valtio-yrityksessä alkaa ilmenemään laajaa hyväksyntää saavaa halukkuutta ajatella Maapalloa geopoliittisena pelikenttänä, jossa pärjätäkseen valtio-yrityksen toimintaa on tehostettava.

Vallan ohjaksissa olevilla ihmisillä ja heidän toimintaansa tukevilla tahoilla on usein seuraavanlaisia tarpeita: a) heidän toimiaan tukevien ihmisten lisääminen (konversio) ja b) jonkin tapahtuneen asian merkkaaminen askeleeksi johonkin suuntaan ilman, että moista sanotaan ääneen. Lisäksi heillä on tarpeen osoittaa, miksi juuri heidän puolellaan kannattaa olla, mikä tapahtuu yksilö ja kunnallistason, sekä kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin vaikuttamisen kykenevyyden osoittamisella. Juuri tämä kontrollikykyisyyden osoittaminen valaa uskoa heidän toimiaan puoltaviin, varsinkin jos nämä puoltajat pääsevät itse vaikuttamaan siihen mihin suuntaan vallan ohjaksissa olevat ja heidän puoltajansa asioita kehittävät. Vallan ohjaksissa olevilla ei viitata tässä erityisesti poliitiikkoihin, sillä verratessa esim. Yhdysvaltoihin, huomataan, että tietyt IT-alan yritykset ja julkaisut pelaavat erinomaisen taitavasti yhteen.

Kun miettii missä skenaariossa yhdistyy mainitut vallan ohjaksissa olevien kehitystarpeet, kontrolloimisen osoittamisen mahdollisuudet ja puoltavuuden ylläpysymisenkin ehdot täyttyisivät, hoksaa aika pian, että tarvitaan jotain vastakohtaista tai ainakin siltä toistuvasti vaikuttavaa. Kun miettii vielä vähän lisää, hoksaa aika pian, että ei näitä vastakohtaisuuksia montaa tarvita. Pikemminkin yksi ainoa sellainen on parempi kuin monta, koska silloin kenenkään ei tarvitse erikseen pähkäillä ketä vastakohtaista milloinkin tarkoitetaan ja mihin erityisesti halutaan kiinnittää huomiota. Tässähän on kyse siis ääneen sanomattomista asioista ja lisäksi sellaisista vastakohtaisuuksista, joista ei myöskään puhuta missäänpäin julkisuutta.

Kontrolli ei viittaa tässä mihinkään pakottavaan kontrolliin, vaan sen voi ajatella perustuvan esim. "huiskis"-tekniikkaan eli sellaiseen, missä käytetään sanoja, symboleita ym. osoitettavissa ja rajattavissa olevaa, aktivoimaan kohteen mielessä sellaisia mielikuvia, ideoita ja mielteitä, joilla on suora ja läheinen assosiatiivinen yhteys tai jotka "koostuvat" osittain samoista asioista kuin ensinnä aktivoitu(*).

Huiskis-tekniikkaa esiintyy joka puolella, läheisimmin sitä muistuttavan, psykologian termistössä esiintyvän vastineen ollessa sana 'priming', joka tarkoittaa suunnilleen sitä, että jokin aiempi ärsyke vaikuttaa siihen, miten myöhemmät ärsykkeet vaikuttavat. Uuteen suosioon nousseet Gif-animaatiot ovat hyvä esimerkki erityisen selkeästä priming-efektin aiheuttajasta, joilla on myös erittäin pitkäaikainen vaikutus, niiden ollessa tavanomaisesti muutaman sekunnin mittaisia videoklippejä, joita näytetään ikuisessa loopissa, sellaisen täten aktivoidessa mieltä "samasta kohtaa" lukuisia kertoja.

Käytän priming-sanan sijaan mieluummin sanaa huiskis ja annan sille tietyn määritelmän, koska se miten vallan ohjaksissa olevien puoltajat kohteen mieltä aktivoimaan pyrkivät, tapahtuu usein tilanteissa, jotka eivät muistuta ns. laboratorio-olosuhteita, vaan niissä joudutaan toimimaan tilanteen ehdoilla, mikä voi tarkoittaa monenlaisten häiriötekijöiden hyväksymistä - paitsi jos tilanne itsessään on jollain tapaa kontrolloitavissa, mitä se ei todennäköisesti ole esim. "suurkaupungin vilinässä". Samassa mielessä on omat haasteensa ujuttaa esim. kertaluettavaan uutistekstiin jotain tietyllä tavalla aktivoivaa, jos lukija lukee lehteä pikaselaamalla ja bussin kyydissä kuoppaisella tiellä. Sanavalinnan (priming vai huiskis) osuvuus riippuu toki vähän siitäkin kenen kannalta asiaa ajatellaan. Ns. suunnittelupöydällähän kaikki on tietenkin täysin eksaktia ja todella selkeää.

Jos nyt ajatellaan, että vallan ohjaksissa olevat, joita voivat erilaisilla esim. maantieteellisillä rajauksilla ajatellen olla eri henkilöt, haluaisivat saada aikaan esim. voimakkaasti kääntyvää muuttoliikettä kasvukeskuksista poispäin, he voivat tehdä sen järkiperustein ja varsin avoimesti julkisuudessa aiheesta keskustellen. Sen sijaan, jos ajatellaan, että pyrkimys olisikin sorsia kaikkia yli 40-vuotiaita, joilla ei ole työelämässä hyödynnettävää koulutusta, eikä ole muutenkaan suurempaa toivoa olla muuta kuin "taakka muille veronmaksajille", kuten joku voisi argumentoida, ei tällaista voida julkisuudessa sanoa kovin vahvalla taustatuella.

Kun pyrkimyksenä on ajaa jotain "kovaa" asiaa eteenpäin, tulee tarpeelliseksi ottaa käyttöön vallan ohjaksissa olevien ideoiden kannalta vastakohtaisuuksia ilmentäviä ihmisiä ja kontrolloida heidän käytöstään siihen tapaan, että a) saadaan samalla kertaa osoitettua kuinka paljon asian suhteen on jo aiemmin pohjustettu ja b) saadaan kontrolloitava tekemään tiettyjä valintoja, varsin tarkalla ajoituksella ja huomattavan läheltä oletettua toimintajärjestystä. Neuro- ja käyttäytymistieteet ovat nykyisin jo varsin pitkälle kehittyneitä ja kun Suomi muutenkin on kehittymässä siihen suuntaan, että esim. kaikki valvontakamerat liitetään pian yhteen ja samaan järjestelmään, voidaan varsin helposti hyödyntää tietokoneiden apua käytöksen analysointiin ja sitä kautta tulevaisuuden ennustamiseen. Tarvitaan vain pieniä ohjaavia tekoja, jotta tietyn henkilön lähitulevaisuuden ennustukset saataisiin käymään toteen. Juuri tähän tarvitaan kuvailtua huiskis tekniikkaa. Sitä voi käyttää ihan kuka vain, eikä sen jonkun tarvitse olla edes Suomesta. Se voi olla vaikka Barak Obama, jolle hänen piilaaksolaiset kaverinsa ovat esittäneet jonkin herttaisen pikku pyynnön ja joilta itseltään asiaa tuli pyytäneeksi joku muu ja jolta asiaa tuli pyytäneeksi esim. joku Bonnierilta. Eihän siinä ole vielä edes pitkäkään ketju.

Koska tarkoituksena on siis myös se, että vallan ohjaksissa olevien puoltajien määrää tarvitsisi kasvattaa, asettuu sitä kautta tarve sille, että potentiaaliset uudet puoltajat tarvitsisi toistuvasti saada altistetuksi vertailulle, mikä saa heidät pitämään yhtä suuntaa hyvänä suuntana ja toista huonona. Jos oletetaan, että heitä ei heti alkuunsa voida laskea katselemaan valvontakameralähetyksiä tai kertomaan heille kenen tietokoneen portit on jätetty auki muulle maailmalle, pitää kohteena olevan vastakohtaisen itse saada tuomaan omin sanoin esiin asioita, joiden kautta hän tekee itse itsensä vastakohtaiseksi jollekin sellaiselle, johon vallan ohjaksissa olevat itse ovat suuntautuneet. Lisäksi hänet pitäisi saada tekemään tämä jokin sillä ajoituksella, että se tapahtuu vasta jonkin tietyn tapahtuman jälkeen (esim. jonkin yrityksen pressijulkaisu klo 11.00), mutta kuitenkin ennen iltauutisia, jolloin tietyltä kantilta ajateltuna vaikuttaisi, että hän on vain joku huomiota haluava tyrkky. Myös tietty uutuudentarpeen vaatimus asettuu sitä kautta, että jonkin tapahtuman uutuusarvon laskiessa sillä ei enää ole lukijan/kuulijan aivoihin samaa vaikutusta kuin aivan tuoreeltaan olisi.

Käytännössä vallan ohjaksissa olevien ja heidän toimintaansa puoltavien toimintaa tekee varsin helpoksi se, jos mikään ei ole estämässä esim. tietomurtoja tai livefeedin saamista kauppojen hi def videokameroista, mitä edesauttaa jos poliisi ja internetoperaattorit ovat heidän puolellaan (tai edes riittävän suuri osa näissä työskentelevistä). Tieteiden ja tekniikan puolelta löytyy myös kaikenlaista hyödynnettävissä olevaa (3D laser scanning näppäränä esimerkkinä). Heidän ei tarvitse varata kokoontumisiinsa mitään isoa kisahallia, sillä he eivät ole aikoneetkaan jakaa kaikkea kyvykkyyttään tai tietämystään ihan kaikille heidän toimintaansa puoltaville "edestäpäin kertoen", vaan he soittelevat ihan tavallisilla älypuhelimilla niille, joille on tarpeen soitella, jotta asiat saadaan tapahtumaan ja nämä soittelevat sitten edelleen niille, joita myös tarvitaan. Useimpien vallan ohjaksissa puoltajien osaksi jääkin usein toistuvien välinäytelmien seuraaminen ja sen ymmärtäminen, mihin sillä kaikella pyritään.

Eräs maailman vaarallisimmista ihmisistä on monisuuntautuja, sillä omalla esimerkillään hän näyttää mallia siitä minkälaista voisi olla "liiallinen riippumattomuus" muista ihmisistä. Tällainen ihminen on kerryttänyt itselleen sekä erittäin hyvää osaamista tietyillä osa alueilla, sekä hyvää perusosaamista lukuisilla muilla osa alueilla. Ihminen ei pysty aktiivisesti ja jatkuvasti olemaan hyvä kaikessa, mutta sopivilla kombinaatioilla hän pystyy luovimaan maailmassa siten, että hän pystyy ilman merkittäviä muista ihmisistä riippuvaisuuksista sekä ns. pärjäämään, pätemään ja näyttämään taituruuttaan useilla eri osa alueilla, sekä toimimaan ns. vaikuttajana.

Ongelmaksi muodostuu erityisesti nykyisessä ekonomisessa ilmastossa se, että monet ihmiset (eivät kaikki) visioivat monisuuntautujat uhkaksi sekä heidän omalle tarpeellisuudelleen, että yleisemmin uhkaksi kansakunnan vaurauden ylläpitämiseksi, sillä jos riittävän moni alkaa harrastaa monisuuntautuneisuutta, seuraa siitä heidän visiointiensa mukaan vähentyvää tarvetta työllistäville palveluille jne. Tällainen, ehkä todellinenkin uhka kohdistuisi herkimmin sellaisille aloille, joilla käytetään paljon sellaista työvoimaa, joka ei vaadi kovin vaativaa koulutusjaksoa. Neuropsykologin tai muun korkeatieteen harjoittajan tietotaitoa ei ole niin helppo saavuttaa itsenäisellä opiskelulla, mutta esim. IT-alalla on valtavasti sellaista, jota voi kuka vain oppia "ihan tuosta vaan".

Vaarallisuutta alkaa kertymään lisää, jos omaa poliittista pelisilmää, kykenee tuottamaan itsenäisesti materiaalia eri viestintäkanaviin, hallitsee sosiaalisen median työvälineet, osaa ohjelmoida ja suunnitella vähintään pienehköjä tietojärjestelmiä, osaa hoitaa kehoaan ja mieltään perustarpeissa ilman lääkäreiden, fysioterapeuttien ja tuote esittelijöiden tukea, ym. Voidaan toki väittää, että tällaisia ihmisiä on vaikka kuinka paljon, eivätkä ne kovin "vaarallisilta" vaikuta, mutta se johtuukin pitkälti siitä, että he eivät yritäkään vaikuttaa maailmaan millään erityisen merkittävällä tavalla. Heille riittää, kun itsellä on hyvä fiilis ja muille riittää, kun he kuitenkin aina silloin käyttävät toisten tarjoamia palveluita.

Monisuuntautujan repertuaariin kuuluisi luonnollisesti hyvälaatuinen artikulaatio, argumentointikyky ja luonteva retoriikka. Kirjoitustaito, mitä se sitten onkaan, tulee herkästi tarpeeseen, jos on jostain syystä pärjättävä omillaan. Sinänsä aivan tavanomaisia taitoja, joita koulussa opitaan, mutta erityisen tarpeellisia silloin, jos ei (vielä) ole mahdollista delegoida jonkin asian kirjoittamista omaan sosiaaliseen verkostoon kuuluvalle ja on ehdittävä tuottamaan vastaisku.

"Paul Maederin mainitsema toinen välimaastossa menestymisen ominaispiirre oli omin päin kouluttautuminen. Kun opiskelemme jotain alaa tai aihepiiriä omin päin, meillä on paremmat mahdollisuudet lähestyä niitä eri näkökulmasta. Virallisen koulutuksen ja luovassa työssä menestymisen välillä vallitsee usein käänteinen U-suhde. Toisin sanoen virallinen koulutus lisää luovan menestyksen saavuttamistodennäköisyyttä optimikohtaan asti, mutta sen jälkeen heikentää sitä. Tätä kohtaa tulee taideuralla vastaan jonkin verran aikaisemmin kuin tiedeuralla." (Johansson, Frans: Medici-ilmiö, 2005)

Useiden eri asioiden omaksumiseen menee yleensä pitkä aika, mutta ajan kanssa ymmärrystä kertyy paljonkin siitä, mitä kaikkea tapahtuu erilaisten suunniteltavien ja toteutettavien asioiden (esim. sanomalehden taitto, kuratointi, lautakunnan jäsenyys, puutavaran lastaus, projektin johtaminen ja viestikapulan sorvaaminen) suunnittelun ja toteutuksen aikana, sekä miten erilaiset ihmiset tapaavat mihinkin yksittäiseen asiaan suhtautua (esim. puritanistiseen kirjoitusvirheiden huomioimiseen ilmaisjakelulehdestä, kaupassa käyntiin iltapäivällä, lehden nipsaisemiseen oksasta syksyllä, piirilevyn kolvaamiseen valvovan katseen alla ja upseerikokelaiden käskyttämiseen ensi kertaa).

Monisuuntautuneisuus ei tarkoita tässä sitä, että joka ikinen asia pitäisi tehdä itse, vaan se on enemmänkin luonnehdinta sille, että on kerryttänyt ymmärrystä ja/tai osaamista eri tavalla kuin suorempia linjoja kulkenut uraohjus (tai nahjus). Voidaan kuitenkin nähdä joidenkin ihmisten intressinä olevan estää jonkun tietyn ihmisen kehitystä monisuuntautujaksi, mikä voi ilmetä periaatteessa missä tahansa elämän vaiheessa, jossa muut ihmiset alkavat aistimaan minkälaiseksi joku voi kehittyä, jos sitä kehitystä ei torpata. Tämä torppaaminen voi tapahtua ennen kuin kohdehenkilö itsekään täysin ymmärtää, minkälaiseksi hänen mielensä muotoutuu, jos hän jatkaisi samoja linjoja vielä muutaman vuoden ajan. Jos hän on jo tiedostanut minkälaiseksi hän haluaa kehittyä ja on jollain tapaa uhka esim. jollekin järjestelmälle tai verkostostolle, hän joutuu vähimmillään varautumaan siihen, että hänen maineensa yritetään loata. Hän saattaa myös esimerkillään ärsyttää sellaisia ihmisiä, jotka kokevat hänen aiheuttavan suorituspaineita niille, jotka ovat mieltyneet vähempään vaivaan. Vertaa tätä esim. seuraaviin katkelmiin, jotka ovat poimintoja "Ohjelmistotuotannon projektityö"-kurssilta vuosilta 2009 ja 2010 (Helsingin Yliopiston kurssi, aineisto ollut internetissä):

"Kun lusmuilua oli jatkunut riittävästi, pidettiin sähköpostikeskustelu jatkosta ja saatiin lisämotivaatiota jatkamaan kurssi kunnialla loppuun."

"Vaikka projektiryhmän jäsenet ottivat aktiivisesti ja itsenäisesti työtehtäviä itselleen tehtäväksi, päädyttiin aina joskus tilanteeseen, jossa projektin kannalta ei keskitytty ehkä kaikkein tärkeimpiin työtehtäviin. Tehtiin siis mieluummin tehtäviä, jotka olivat mieluisia, kuin niitä, jotka olivat tärkeitä."

"Most of the group members were unknown to each others before project and there were big differences about skill levels and backgrounds. Amount of commitment and work done varied a lot between group members. At all phases it was very difficult to get motivation to start doing. After things were started motivation level was good, but most task were started at latest possible time. More internal deadlines and doing together could help."

Yhteiskunnissa on jatkuvasti meneillään sellaisten ihmisten etsintä (ja eräänlainen kasvatus), jotka ovat osoittaneet merkittävää taipumusta "vääriä tyylimyllyjä vastaan taistelemiseen" (viittaus Don Quijoteen). Tavoitteena tällaisessa on sellaisten pienten tai suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen, joita ei voi ratkaista esim. lakiteitse tai muiden normaaleiksi ja yleisesti hyväksytyiksi muodostuneiden käytäntöjen kautta, vaan tietynlaisten kyseenalaisten tekojen suorittajaksi tarvitaan ns. syntipukki. Tämän jonkun ei tarvitsisi itse suorittaa yhtään näistä teoista, vaan riittäisi, että voitaisiin riittävän todennettavasti antaa vaikutelma, että juuri hän on se "mystinen laivanupottaja", "ihmeellinen tietoverkkohyökkääjä" tai "kotikamaran vääristä ihmisistä siivooja".

Käytännössä olisi tarpeen saada tämä joku henkilö toimimaan aiemman elämänsä aikana lukuisten erilaisten ihmisten nähden tavoilla, jotka luovat vaikutelmallista pohjaa sille, mitä myöhemmin on tapahtuva ts. jos on suunniteltu hänestä tulevan ns. muukalaisvastainen henkilö, järjestetään tilanteita, joissa hän tulee antaneeksi vaikutelman, että hän on erityisen muukalaisvastainen. Sitten kun häntä tai pikemminkin hänen mainettaan on varsinaisesti tarkoitus käyttää, järjestetään niin, että hän itse ei pääse kontaktiin muiden ihmisten kanssa (enää koskaan), minkä jälkeen hänen mainettaan voidaan melko vapaasti käyttää hyödyksi esim. muukalaisvastaisissa attentaateissa. Tai tietoverkkohyökkäyksissä tai miten olikaan alunperin ajateltu.

"Vääriä tuulimyllyjä vastaan taistelevan" mielen jatkuvaa kuormitusta (ja tarkkailua) tarvittaisiin, jotta hänet saataisiin tekemään asioita, jotka hänen mainettaan sopivasti (ennalta) vääristävät. Jos palkintona on se, että saadaan vaikkapa seuraavaksi 20 vuodeksi syntipukki teoille, jotka voidaan järjestää kuin tilauksesta, niin tällaiselle toiminnalle voi ajatella löytyvän paljon kannattajia ja osanottajia. Jopa hänen oma äitinsäkin saattaisi hänet "myydä" - saisihan sillä nimensä historiankirjoihin.

Tällaiseen mielen kuormituksen soveltuvat tai toimivat hyvänä pohjana mm. seuraavat asiat:

a) Henkilö on alituisessa "kapinassa" kieltä vastaan (on valppaana sanojen ja ilmausten kömpelyyksille ja epätäsmällisyyksille).

b) Henkilö altistuu toistuvasti korkean abstraktiotason käsitteiden ristiriitaisuuksille (esim. "kauniit ihmiset eivät olekaan ilkeitä, ei kun ovatpas, ei kun eipäs").

c) Henkilölle auktoriteettiset ihmiset pilaavat vaikutelman luotettavuudestaan (esim. vanhemmat ja terapiaa tarjoavat asiantuntijat).

d) Henkilö ei voi pitää eri roolejaan sillä tapaa "puhtaina", että voisi irtaantua yhdessä roolissa häiritsevistä asioista ollessaan toisessa roolissa (esim. muut ihmiset tuottavat samoja ärsytystä aiheuttavia signaaleja useissa eri konteksteissa).

e) Henkilö joutuu usein mahdottomien tai ajatuksellisesti työläiden valintatilanteiden (*) eteen, jotka kuohuttavat tai aiheuttavat muita emootioita (esim. auttaisiko epilektisen kohtauksen saanutta vai kiirehtisikö kokoukseen).

f) Henkilön päivät alkavat jo heti aamusta jollain ärsyttävällä tavalla (esim. tie aamun lehden ääreen on "miinoitettu" muiden lehtien otsikoilla kuten "rasismi jyllää Suomessa", "huumevalistus ei tehoa" ja "kun kukaan ei välitä").

g) Henkilö kokee hankalaksi määrittää itseään erilaisten testitulosten avulla, koska niiden määritykset eivät tunnu riittävän pysyviltä (kuka oikeasti on koko ajan persoonaltaan esim. spontaani tai harkitseva).

h) Henkilö ei saa riittävästi toipumisaikaa itsereflektiolle ja pään sisäisen "säpinän" tyynnyttämiseen (yhdet hyvät unetkin auttaisivat paljon, jos seuraava päivä olisi mielekäs).

On haihattelua ajatella, että julkiseen Internetiin tietoverkkojen avulla keskenään useita kertoja päivässä kytkeytyneet lapset voitaisiin pitää sillä tapaa mieleltään turmeltumattomina ym. kuten "ennen vanhaan", jolloin heille voitiin antaa turvalliseksi testattu, standardihyväksytty nukkekoti, johon he saattoivat projisoida erilaisia kuvitelmiaan siitä, miten ihmiset toimivat.

Internetin verkkopalvelujen kautta lapset ja nuoret tulevat tutustuneeksi asioihin, joihin ei varmasti tutustuttu kovinkaan nuorena silloin, kun värillistä televisiotakaan ei ollut kuin naapurikylässä ja jota pääsi vain kerran viikossa katsomaan. Kategorisesti erilaisten aiheiden esiintymiä, joiden "voi ajatella olevan haitallisia", karsimalla (niiden luo pääsy estämällä), voidaan toki luoda aikuisten maailmassa hyväksyttävä illuusio siitä, että "nyt on tehty jotain lastemme hyväksi", mutta se ei ole missään järkevässä suhteessa siihen, mitä tiedämme ihmisen oppimiskyvykkyydestä ja siitä miten ihminen luo käsityksiä sellaisista asioista, joista ei ole empiiristä, omakohtaista kokemusta.

Lisäksi se, mikä pikaisemmin tarkasteluna voi näyttää "liian monimutkaiselta lapselle tai nuorelle", voi muuntua hyvinkin helposti ajateltavaksi, kun sen esittää sopivasti visualisoituna. Visualisointi- ja kuvioidentunnistuskyky ovat olleet läsnä ihmisajattelussa jo vuosituhansien ajan ja ne ovat kognitiivisesti huomattavasti vähemmän kuormittavia kuin sellaisten asioiden ajatteleminen, joissa vaaditaan samanaikaisesti sekä abstraktia, että käsitteellistä ajattelua (esim. fysiikka).

Nykyajan nukketaloina, nykyajan lapsille, on äärimmillään koko maailma. Ajattele esim. tilannetta, jossa lapsi oppii, kuinka data liikkuu tietoverkoissa ja kuinka datan liikkumisen voi estää asettamalla reititinlaitteeseen muutaman ylimääräisen käskyn, jotka suodattavat pois tietystä IP osoitteesta tulevat data paketit. Tämä on kognitiivisesti vähän kuormittavaa, nopeasti opittavissa ja helppo soveltaa laajalti. Tai entäpä sosiaalisten verkkojen kautta tapahtuva yhteispeli, jossa suomalaiset lapset pyytävät norjalaisia ikätovereitaan siirtämään paperiliitintä kaksi senttiä pöydän reunaa kohti jossain päin Norjaa? Onhan sekin jo melkoinen kokemus, että pystyy saamaan jotain tapahtumaan jossain aivan toisaalla. Se mitä haluttaisiin saada tapahtumaan aivan jossain toisaalla, voisi olla periaatteessa mitä tahansa. Kuinka pitkälle itse olet valmis menemään sen kuvittelemisessa, mitä lapset voisivat haluta saada tapahtumaan?

Tuolla jossain on paljon ajattelevia, mutta vertauskuvallisesti tai tosiasiallisesti hiljaisia suomalaisia nuoria miehiä/naisia, jotka, kenties toisistaan tietämättä, haluavat muuttaa maailmaa tai aluksi ainakin esim. suomalaista koulutusjärjestelmää tai jotain muuta instituutioistunutta. Voi käydä niin, ettet koskaan tule kuulemaan heistä, sillä heille on vastustajansa, joista he itse eivät ehkä koskaan tule suoranaisesti tietoiseksi.

• "Voitto, joka on saavutettu jo ennen kuin tilanne on kristallinkirkas, on asia, jota tavallinen ihminen ei ymmärrä. Siksi sen suunnittelija ei saa mainetta teräväjärkisyydestään."
• "Sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
• "Jos pidät hallussasi kriittisiä pisteitä hänen strategisilla reiteillään, hän ei voi edetä."
• "Sodassa suurinta etevyyttä on hyökätä vihollisen suunnitelmia vastaan."
• "Viisaat ja hyveelliset voidaan houkutella pois vihollisen luota, jolloin hän jää ilman neuvonantajia."
• "Vihollisen liikkeiden ohjaamisessa taitavat luovat tilanteen, johon hänen on pakko vastata, he houkuttelevat hänet jollakin, johon hän varmasti tarttuu, ja ilmeisen voiton syötit odottavat häntä voimat koossa."
• "Kun vihollinen on levossa, säilytä kykysi väsyttää hänet."

Suomessa ei ole sellaista käytännöksi muodostunutta virallisluonteista tai lakiin perustavaa tapaa hallita väittämiä, joissa kuvaillaan tiettyyn yksilöön kohdistuvaa systemaattista häirintää tai ns. mielen uudelleenohjelmointia, sekä kerrotaan (mahdollisesti eri tarkkuustasoilla) ketä toimintaan on osallisena, millä tavoin osallistutaan, minkälaisia tekniikoita käytetään yms. Tällaisen haitanteon kohteena olevan yksilön ottaessa mielensä puolustamisen hallinnan itselleen, joutuu hän mitä todennäköisemmin esittämään ihmisiä ja/tai oikeushenkilöitä yksilöiviä väitteitä, mikä johtaa kunnianloukkaussyytteen mahdollisuudelle altistumiseen, mutta jos hän ei toimi näin, hänen mielensä uhkaa turmeltua, mikä voi pilata hänen koko elämänsä.

Mielen uudelleenohjelmoinnista ja sen ennalta suunniteltavuudesta

Mielen uudelleenohjelmointia olisi esim. seuraavanlainen: Henkilö A on kutsuttu mukaan ikkunaverholliseen paikkaan k1 muutaman muun henkilön kanssa, jotka saman pöydän ääreen mahtuvat. Paikan k1 seinillä on muutama pienehkö taulu, joista järviaiheinen sellainen erottuu helposti, koska teeman puolesta siinä ei ole samaa samanryhmäisyyden tunnetta kuin muissa esillä olevissa tauluissa. Huomattuaan henkilön A havaitsevan järviaiheisen taulun, kertoo henkilö B tauluun liittymättömän vitsin, jolloin samassa pöydässä istunut henkilö C aloittaa nauramaan rytmillä "hheeh heh heh heheheh". Koska henkilö A oli juuri aktivoinut mielessään järven käsitteen ja vetisyyden käsite oli tullut hänen tietoisuuteensa edessään näkemänsä vesilasin kautta, saivat nämä muutamat ajatuksia aktivoivat tekijät aikaan sen, että hänen mielessään heräsi assosiaatio eilen katsomaansa YouTube videoon, jossa näytettiin, kuinka kuka tahansa pystyy heittämään kymmenittäin ns. leipiä eli saamaan aikaan veden pinnan suunnan suhteen viistosti heitetyn esineen pompahduksia veden pinnalla käyttäessään tietynlaista erikoisvalmisteista palloa. Kyseisen esineen pompahdusprofiilista muodostuu erilainen kuin littanoiden kivien heittämisestä, mutta koska hänen aiempi muistikuvansa esineiden heittelemisestä kohti veden pintaa (tietyssä tarkoituksessa) on vahvempi kuin vast'ikään saatu, tulee hänelle herkemmin mieleen sellainen pompahdusprofiili, joka vastaa rytmiltään henkilön C suorittamaa nauramista. Nämä kaksi erilaisista asioista muodostuvaa rytmikkyyttä muodostavat yhdessä korkean todennäköisyyden sille, että henkilölle A herää mielleyhtymä edellispäivänä kaupungilla sattuneeseen onnettomuuteen, jossa hän itse oli yleisöksi muodostuneessa joukossa silminnäkijänä ja jossa auton töytäisemä mies kieri pitkin asfalttia, eikä tästä ollut spatiaalisesti ottaen matkaa kuin sata metriä kyseisestä paikasta k1. Varmuus tämän mielleyhtymän syntymiselle varmistui sitä kautta, että henkilö A kuuli ulkoa kirskumisen ääntä, muttei varsinaisesti nähnyt mitään erityistä paikan k1 ikkunasta ulos vilkaistessaan. Hänen mieleensä on kuitenkin täten muodostunut jonkin vahvuinen linkki auton töytäisystä vahingoittuneen miehen kierimisen ja asfalttiin ruhjoutumisen, sekä kuullun nauramisen välillä. Ajan kanssa tämä yhteys vaimenee, hapertuu ja voidaan ajatella synapsisten linkkien irtoavan hänen aivojensa hermoverkoston uudistuessa jatkuvasti, mutta kunnes tiettyjen asioiden vahvin esiaktivoituminen hänen mielessään päättyy (mikä voi kestää tunneista viikkoihin), hän on alttiina uusien epämiellyttäväksi luonnehdittavien ajatusten kertymiselle hänen mieleensä, mikä tekee omatoimisen mielen siivoamisen työläämmäksi - ei mahdottomaksi, mutta työläämmäksi.

Olennaista edellisessä esimerkissä on se, että se voidaan mallintaa ennalta tietokoneella (riittävän täydellisesti), jotta tapahtumien ajoituksista ja yksityiskohdista saadaan kohdeyksilön mielen muokkaamisen kannalta soveltuvaiset. Esim. ei olisi tarvinnut olla niin, että henkilö C on se, joka nauraa, vaan se olisi voinut olla joku muissa pöydissä istuneista, tällaisen suunnitelmallisen valinnan vähentäessä riskiä, että henkilö A alkaa epäillä jonkinlaista huijausta. Ulkoa kuuluneen kirskunnan tilalla olisi voinut olla jokin muukin ääni, ajoituksen perustuessa joka tapauksessa siihen, että joku paikassa k1 olleista piti älypuhelimensa linjaa avoinna, jotta keskustelun etenemistä saattoi seurata. YouTube videokin, jonka henkilö A edellispäivänä näki, olisi ollut esille nostatettu käyttäen hyödyksi ko. Googlen ylläpitämän palvelun algoritmisia heikkouksia eli pystyttiin luomaan botti, joka nostatti tietyn videon yhteydessä olevat "related videos" listan videot tiettyyn järjestykseen ja joista yksi oli juuri tämä veteen heitettävää välinettä esittelevä. Se miksi tiedettiin, että henkilö A saapuu katsomaan ensimmäistäkään näistä videoista, johtui siitä, että hänen Internet-käytöstään oli seurattu hänen tietokoneelleen asennetun troijalaisen avulla jo kuukausien ajan, mikä keräsi analysoitavissa olevaa dataa henkilön A persoonan piirteistä, minkä pohjalta saatettiin luoda matemaattinen malli sen määrittämiseen, mitä valintoja hän tulee erittäin korkealla todennäköisyydellä tekemään jonkin tietyn esim. mediassa esiintyneen uutisoinnin seurauksena, josta heillä sattui jostain syystä olemaan ennakkotieto.

Mieltä haittaavaan toimintaan osallistuneiden tarkoituksien ja käytettyjen tekniikoiden osoittamisesta

Esimerkin henkilöllä A, kuten kenelläkään muullakaan mielen uudelleenohjelmoinnille alttiiksi joutuvalla, ei olisi suoraa mahdollisuutta arvioida sitä, keitä kaikkia olisi mukana toiminnassa ja olisi mahdollista, ettei hän hahmota itseensä kohdistuneen suunnitelman toteutuneisuutta, koska todellinen tilanne ei tunnu hänestä niin selkeältä kuin miltä se olennaisilta kohdin aukikirjoitettuna vaikuttaa. Huomioitavaa on, että kyse ei välttämättä ole siitä, että henkilöä A vastaan toimittaisiin esim. vankan ideologisista syistä, vaan esim. tarpeellisten matemaattisten mallien ja niiden visuaalisen esityksen (Internet sivustojen käytön rytmi ja ajankohdat, kohdehenkilön muistikapasiteetti ja kognitiivisten toimintojen rajoitteet ym.) kehittely voi kiinnostaa yliopisto opiskelijaa, joka ei vain jostain syystä pidä henkilöä A riittävän merkityksellisenä ollakseen tekemättä häntä haittaavaa matemaattista mallia. Päämäärästä riippuen nämä matemaattiset mallit ja niihin liittyvä ohjelmistokoodi voi olla itseoppivaa (neuraaliverkkoihin perustuvaa) tai ne voivat olla sen verran yksinkertaisia, että niiden määrittäminen ja soveltaminen onnistuu vähemmälläkin koulutuksella, mikä jättää moneen suunnitelmaan jäljelle lähinnä "yritys ja erehdys" tekniikalla hienosäädettäviä yksityiskohtia, sekä sen varmistamista, että tekijät eivät itse vaikuttaisi syyllistyneen mihinkään. Päätekijöiden omat motiivit voivat olla mitä vain alkaen esim. siitä, että he haluavat oppia uusia yhteispelin taitoja, mikä olisi vaikkapa siitä juontuvaa, että he kokevat heitä ympäröivän yhteiskunnan muodostuneen niin jäykäksi, että konventionaalisia ja formaalisia tapoja noudattaen he eivät voi edetä omassa elämässään riittävän nopeasti. Ts. henkilö A olisi heillä vain harjoittelu- ja opiskeluväline, jota voi käyttää yhdestä moneen kertaan joihinkin tietynlaisiin oppimistarkoituksiin.

Tilanne henkilön A kannalta voisi olla paljon pahempikin, hänen kokiessaan, ettei hänelle jää riittävästi aikaa mielensä puhdistamiseen tai ehkei hän edes tiedä, miten se tehdään, mistä seuraa se, että hän on enimmäkseen mielensä uudelleenohjelmoimisen (tai pelkän hienostuneen häirinnän) vastaanottaja, aistien "jotain olevan meneillään" ja tuntien kuinka hänen elimistönsä immuniteettijärjestelmä on jonkinasteisesti heikentynyt ja/tai kuormittunut (stressi mahdollisena pääasiallisena vaikuttimena), mutta ei tiedä, kuinka kääntäisi haitalliselta tuntuvan suuntaan vievään spiraalin toiseen suuntaan vieväksi. Haitallisinta hänen kannaltaan voi olla se, jos hänen elimistöään ja mieltään vahingoittavat tahot eivät aivan täysin ymmärrä mitä ovat tekemässä, vaan vain harjoittelevat kaikenlaista, jonka luonnehdinnaksi sana 'epäeettistä' ei ehkä olisi aivan riittävää - mahdollisesti lähinnä töykeää ja tökeröä, sillä juuri aivojen osalta ei vielä ymmärretä aivan kaikkea, vaikka esim. EU:n tasolla on projekteja, jotka pyrkivät aivojen toiminnan entistä tarkempaan selvittämiseen.

Viranomaistahojen osallistettavuudesta mielen suojaamiseksi

Mielen suojaamisen kannalta Suomen laki, sekä sellaiset toimijat kuin poliisiviranomaiset ja psykiatrit, lääkärit ym. (liitännäislaitoksineen ja virastoineen) eivät kuvatunlaiseen systemaattiseen mielen uudelleenohjelmointiin liittyen tarjoa helppoja oletettujen ja väitettyjen tapahtumien käsittelykeinoja, vaan henkilö joutuu altistumaan sen riskin alle, että häntä pidetään psykoottisena tai paranoidisena - tämän riskin voi luonnehtia korreloivan väitettyjen osallistujien määrän ja tapahtumakuvausten loogisuuden suhteen, sillä häntä kuulevat terveysalan viranomaiset eivät tyypillisesti konsultoi ulkopuolisia neuvonantajia, joilla voisi olla erityisosaamista esim. tietomurtojen ja tietosuojan, tai neurolingvistiikan osalta, vaan päätelmät tehdään usein kirjaimellisesti "siltä istumalta". Seuraavat viikot väitteiden esittäjä saattaakin joutua viettämään psykiatrisessa tarkkailulaitoksessa, primäärisena tarkoituksena ollen seurata sitä onko hän vaaraksi yhteiskunnalle.

Jos tuollaisessa tarkkailussa ollessa tehdyt päätelmät menevät oppikirjaperusteisesti, ne perustuvat vallitseviin käytäntöihin, jotka voivat joiltain osin olla yhteisiä koko Euroopalle, mikä ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia, vaan kyse voi olla sarjasta kompromisseja, joiden vaikutus lääkärikoulutukseen on voinut olla kymmenien vuosien mittainen iteratiivinen prosessi ja uusien, parempien käytäntöjen ja doktriinien (oppimisjärjestelmien) muotoutuminen, sekä tuleminen osaksi lääkärien päivätyötä voi sekin kestää erittäin kauan.

Lisäksi, jos "mielen suojaa hakeva" joutuu tahtomattoon psykiatriseksi potilaaksi kerrottuaan asiasta "väärälle henkilölle", on riski, että psykiatrista hoitolaitosta organisatorisesti hallinnoiva taho näkee tilaisuuden nostattaa hallinnoimiensa yksiköiden ja niissä työskentelevien ihmisten tarpeellisuudentunnetta ns. suuren yleisön mielissä, mikä voi ilmetä sitä kautta, että psykiatriseksi potilaaksi joutunutta kohdellaan sillä tapaa huonosti, että hänen aiemmin mahdollisesti olematon aggressiivinen puolensa tulee esille, mikä voi sitten myöhemmin heijastua tosielämässä tapahtuvina "räjähtelyinä" (esim. ostoskeskuksen kassajonossa), joka sitten vahvistaa hänen toimintansa huomanneissa alitajuisia uskomuksia siihen, että psykiatriselle hoidolle on tarvetta.

Poliisin taasen voi luonnehtia "kahmineen" itselleen oikeuksia seurata kansalaisten tekemisiä ja mitä ilmeisimmin lisää valvontaoikeuksia olisi edelleen saatava, perusteluna ollen tavanomaisesti kansainvälinen terrorismi ja "muuttuneet uhkakuvat", mutta tämä ei edesauta mielensä luvattoman uudelleenohjelmoinnin lopettamista haluavaa juuri muilta kuin siltä osin, että haitantekijät saattavat tehdä tietoverkkoja käyttäessään jonkin sellaisen virheen, joka oikeuttaa asettamaan heidät jonkinlaisen teknisen tarkkailun alle, mutta tällaisten virheiden tapahtumiselle on melko pienet todennäköisyydet, koska se vaatisi melkeinpä sen, että tekijät ilmoittaisivat julkisesti blogissaan suunnittelevansa jotain haitantekoa.

Riippumatta siitä, kokeeko mielensä uudelleenohjelmoinnin kohteena ollut tai oleva olevansa jonkinlaisessa ahdingossa vai kokeeko hän edelleen olevansa kaikin puolin hyvinvoiva, hänellä pitäisi olla oikeus esittää julkinen teoria (kirjoitettu, äänitetty, kuvattu tms.) siitä, minkälaista haittaa häneen on kohdistunut ja jopa keistä arvelee olevan kyse. Hänen ei pitäisi kokea joutuvansa mahdollisille kunnianloukkaussyytöksille alttiiksi, jos pystyy esittämään asiansa siten, että se ei kohdistu pelkästään yhteen nimettyyn tahoon vaan esittää teoriansa sellaisessa muodossa, että siitä ilmenee, kuinka moni taho on yhdessä (synkronisesti tai asynkronisesti) toiminut häntä vastaan ja että toiminta jatkuu edelleen. Ts. tämä oikeus ei ulottuisi sen mahdollistamiseen, että voisi esittää mitä tahansa väitteitä, jos vain kertoo uskovansa asioiden olevan jollakin lailla, vaan tapahtumien keskiössä täytyy olla jatkuva itseensä kohdistuva haitta, jonka toteuttamiseen moni taho tahallaan osallistuu. Jos tämä ehto täyttyy, silloin voisi spekuloida niin naapurin ja paikallisradion työntekijöiden osallisuudella kuin myös sosiaaliseen mediaan osallistuvien ja entisen työpaikkansa kollegoiden osallisuudella kuin myös verkkopalveluita kehittävien insinöörien ja ulkomaisen viraston edustajan osallisuudella.

Tavoite ja hyöty

Jos häirinnälle ja mielen uudelleenohjelmoinnilla jatkuvasti alttiiksi joutunut ei saa soveltuvaa apua tai neuvoja poliisin, psykiatrien tai oikeuslaitoksen kautta, kuten nykyisellään voi pitää todennäköisenä, ei hän nykyisellään voi vaikuttaa asiaansa myöskään Internetin blogien, keskustelufoorumeiden tai muiden useita muita ihmisiä tavoittavien viestintävälineiden kautta, koska hän ei voi mainita haitantekijöiden tiedettyjä tai ounasteltuja nimiä edes suuntaa antavasti. Tällä ei siis tavoitella yleistä ilmiantojärjestelmää vaan pelkästään mahdollisuutta suojata omaa mieltään monen taholta kohdistuvalta häirinnältä ja mielen uudelleenohjelmoinnilta.

Kun ihmisistä muodostuvan yhteisön tai verkoston koko kasvaa, alkaa niiden jäsenkerrostumissa esiintyä jaettua tarvetta pitää tietynlaiset ihmiset poissa "kuvioista", mutta kuitenkin siten, ettei mitään varsinaista kirjoitettua kieltoa olisi olemassakaan. Tämä tarve ei välttämättä ole lähtöisin ns. huipulta eli sieltä, missä olisi eniten valtaa, sillä erilaisten peliteorioiden mukaan voi olla helpompaa "pelata omaa peliä", kun pää on ns. tutkan alapuolella.

Eräänä uhkana yhteisössä/verkostossa jo olevien kannalta (joidenkin tiettyjen kannalta), voi pitää sitä, että joku ulkopuolinen henkilö voisi nähdä kehittyvässä tai melko stabiloituneessa vaiheessa olevassa yhteisössä/verkostossa ns. hyvät pohjat sen muokkaamiselle, sivutuotteena ollen, että nämä tietyt henkilöt eivät enää sopisi mukaan kuvaan muokkauksen jälkeen. Tämä uhka on sitä todellisempi, mitä enemmän tämän yhteisön/verkoston olemassa olo on riippuvainen ns. heikomman kansanosan auttamiseen vetoamisen toimivuudesta. Heikompi kansanosa on tässä aika löyhästi määritelty, tarkoittaen melkein ketä vain, joka ei ole rikas.

Attribuoinnilla pelottelu on yllättävän tehokas keino. Ts. jos menee ja liittyy tuohon johonkin yhteisöön/verkostoon, joutuu alttiiksi erilaisille luuloille siitä, että "sinäkin olet ilmeisesti sellainen tietynlainen tyyppi". Osa pelotteista on liittynyt varsin olennaiseksi osaksi tuon jonkin yhteisön/verkoston olemusta, osan pelotteista ollessa sellaisia, että ne kaivetaan "varastosta" aina tarvittaessa esiin. Voidaan myös ajatella tapahtuvan niinkin, että attribuointien käyttäjä on joku ulkopuolinen taho, jolla on riittävästi ns. ilmaisuvoimaa ja halua pelata sellaista omaa peliä, jossa ohjaillaan "koko kenttää" eli ihmisten suhtautumisia useampaan kuin yhteen erilaiseen yhteisöön/verkostoon.

Toisinaan näiden yhteisöjen/verkostojen "vaikuttavat jäsenet" nappaavat näistä ulkopuolisten ideoista kiinni ja ottavat ne mukaan omaan attribuoinneillapelottelurepertuaariinsa. Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että attribuoinneilla pelottelun voi viedä erittäin lähelle sellaisia henkilöitä, joita ei syystä tai toisesta haluta mukaan peliin. Tämän voi tehdä esim. viemällä pelotteleva kommentti (yleensä kuitenkin suggestoiden tai vihjaten) tietyn henkilön oman kommentin perään, koska yleensähän sitä käydään seuraamassa, onko joku kommentoinut omaan kommenttiin eli täten pelotteluviesti tulee todennäköisesti luetuksi (vrt. viereiseen pöytään istuminen).

Attribuoinneilla pelotteluun tarvitaan usein toistoa ja vaihtelua, koska niiden teho vaimenee ajan mittaan, mikä voi johtaa siihen, että johonkin yhteisöön tai verkostoon liittymistä harkitsemista miettivä voi rauhaisamman hetken vallitessa todeta itselleen, että "noh, liitynpä nyt kuitenkin". Riskitekijänä on, että liittymisensä kautta voi saada jonkinlaisen ansan laukeamaan.

Kaupunkien organisaatioissa työskentelevät ihmiset päätyvät usein siihen havaintoon, että he eivät pysty saavuttamaan haluamaansa tai ylläpitämään toimintaansa ilman tietomurtojen ottamista osaksi tavanomaista keinovalikoimaa ja täten henkilökohtaisen hyväksyntänsä piiriin kuuluvaksi, sillä se tekee riskienhallinnan ja asioiden ennakoimisen niin paljon helpommaksi kuin aiemmin, ettei siitä vaihtoehdosta haluta luopua. Tämä perustuu "muutamalta monelle"-medioiden tahoilta injektoituun ajatukseen siitä, että "tehkää maailmastanne sellainen kuin haluatte tai jollaiseksi tarvitsette sen muuttuvan". Käytännössä tämä vaatii muidenkin kuin esim. toimihenkilöiden ja oman alansa asiantuntijoiden konvertoimista "yhteisen hyvän" puoltajaksi, sillä tarvitaan myös paljon ihmisiä, jotka tekevät erilaista ns. ruohonjuurityötä.

Tietomurrot tai pelkkä tietoliikenteen seuranta, joiden toteuttaja ei välttämättä ole suoraan kaupungin palkkalistoilla, voi kohdistua kaupungin tietohallinnon ulottuvilla oleviin kohteisiin (reitittimet, älypuhelimat, läppärit, ym.), paikallisen - mahdollisesti valtakunnallisen - Internet-operaattorin ulottuvilla oleviin kohteisiin ja erityisvalmistelua vaativien suljettujen verkkojen seurantaan (esim. kotiverkot).

Tämä on toimintaa, jossa idea ja päätökset eivät ole lähtöisin joltain korkealta valtiolliselta taholta, vaan se on toimintaa, jota kumpuaa ja lähtee laajenemaan eri puolin, eikä tämä rajaudu pelkästään Suomeen - samaa asennetta tai ymmärryskykyä toiminnan (todetuista tai oletetuista) hyödyistä on löydettävissä mahdollisesti kaikista eri kansallisuuksista.

Kaikki eivät tällaista hyväksy, mikä asettaa tarpeen kehittää ratkaisuja, keinoja, taktiikoita ja metodeita, joilla toimintaa voidaan jatkaa - koska siitä on tullut välttämätön osa muun, virallisesti hyväksytyn toiminnan ylläpitämiseksi (julkisten palvelujen tarjoaminen, tilannekartoitukset ym. eli kaupunginhallinta yleensä). Eräs ilmeisen toimiva ratkaisu on nostaa media-avusteisesti muutama pysyväluonteinen esimerkki pitämään ihmisiä ns. ruodussa, mikä ei toteutuksena ole edes kovinkaan haastava tehtävä, koska ihmiset tyytyvät mielellään omaan elinlokeroonsa, jos siellä on riittävän paljon mukavampaa kuin jossain toisaalla.

Olennaista on huomioida, että jos tietomurtojen ottaminen osaksi yhteiskunnan tiettyjen osien (ei siis kaikkien) "yhteistä hyvää", laajenee asennetasolla ihmisestä ihmiseen nopeammin kuin ihmisvaihtuvuus organisaatioissa ja muualla lisääntyy, voi se saavuttaa monin paikoin 100 %:n kattavuuden (esim. yksittäiset organisaatiot tai suuryrityksen tytäryhtiö). Jos nämä ihmiset tulevat itse tietoiseksi siitä, että kattavuus tietylle asenteelle on näin suurta (tai lähes niin paljon), niin mikä voima enää voisi aiheuttaa tilanteen "normalisoitumisen"?

YLE Teemalta tuli taannoin "Täydellinen maailma verkossa" ohjelma, jossa erittäin suositun verkkopelin, EVE Onlinen pelaajista valittu neuvosto kertoi tehokkaimman aseen tuossa laajassa virtuaalimaailmassa olevan disinformaation välittäminen. Se on keino, jolla saadaan vihollinen luopumaan aseistaan tai hyökkäämään toisen vihollisen kimppuun. Sitä, että kyse on pelistä, ei kannata vähätellä, sillä ihmisten käyttäytyminen virtuaalimaailmassa myötäilee käyttäytymistä reaalimaailmassa ja sama toisinpäin.

Aiemmin tapahtuneet tapahtumat vaikuttavat ihmisten käytökseen, joka taasen vaikuttaa muiden ihmisen käytökseen, heidän huomioidessaan, kuinka heitä kohtaan käyttäydytään, mikä taasen saa heidät itsensä muuttamaan omaa käytöstään, joka sitten vaikuttaa joidenkin muiden käytökseen. Ad infinitum.

Jos ihmiseen, jonka voi kaiken muun lisäksi ajatella olevan eräänlainen tietoa aktiivisesti tai passiivisesti välittävä kone, kohdistuu vaikutteita useilta suunnilta, hänen voi käydä erittäin hankalaksi saada pidettyä yllä samanlaatuisena pysyvää ihmiskontaktien verkostoa, koska hän joutuu tekemään valintoja, priorisoimaan sekä toimimaan eräänlaisena "pienenä, ajoittavana uutistoimistona". Eri ihmiset alkavat ajan kuluessa suhtautumaan häneen eri tavoin, koska samankin tiedon kierrossa on eroavaisuuksia. Mielenkiintoisena kontrastina tälle on se, että ihminen, joka ei tiedonvälityksellisen toimintansa osalta toimisi informaation rajapintana johonkin ryhmään, eikä ryhmässä liikkuva tieto muutenkaan kanavoituisi hänelle missään merkittävässä määrin, häneen silti suhtaudutaan tämän ryhmän edustajana, jos hänestä on havaittavissa sellaiset ulkoiset merkit.

Ulkoiset merkit ja virallinen asema jonkin ryhmän edustajana, kuten vaikkapa työpaikan luottamusmiehenä, voi aiheuttaa sen, että suorastaan odotetaan tietynlaista vastakkainasetteluun haastavaa asennetta. Näistä aistituista ja kerrotuista odotuksista muodostuu vaikuttimia, jotka hiljalleen muokkaavat vaikutteiden kohteena olevaa persoonaa ja kiihdyttävät muutoksen kehitystä ainakin johonkin rajaan asti. Tämä raja, harkitsemisen paikka, voi tulla vastaan siinä kohdin, jossa hänen on tietyssä mielessä pakko jatkaa samaa linjaa, johon häneen vaikuttaneet tekijät ovat hänet "suistaneet", mutta hänen on sillä linjalla jatkaakseen joko suorastaan tuhottava joitakin ihmissuhteitaan tai vähintäänkin esitettävä, ettei hän ole ns. hyvää pataa "vastapuolen kanssa".

Tästä vastakkainasettelusta on helppo löytää esimerkkejä opposition ja hallituksen esittämistä asenne-eroista, ainakin siltä osin kuin journalistit asian polarisoivat: "Se, että SDP oppositiosta tyrmää hallituksen [porvareiden] paperin, ei ole mitenkään kummallista." (politiikan toimittaja Jari Korkki YLEn Uutisissa, vuonna 2011).

Toisena esimerkkinä toimikoon Teliasoneran pääluottamusmies (2009), Taru Mari Solakivi, joka kommentoi Toimihenkilöunionista saamiaan potkuja seuraavasti: "on annettu ymmärtää, että olen liian sovittelevainen". Hän oli aiemmin kertonut julkisuudessa Toimihenkilöunionin jakavan virheellistä tietoa, mikä oli tietenkin omiaan heikentämään Toimihenkilöunion senaikaista Teliasoneraan kohdistunutta argumentointia (yt neuvottelut meneillään).

Fiksuille ihmisille tarkoitetuissa neuvottelu- ja viestintätaidon oppaissa ohjastetaan vastapuolen kuunteluun ja muiden näkemysten huomioimiseen, mutta jos kyse on brandin ylläpitämisestä, olkoon kyse liitosta tai yksittäisestä työporukan edustajasta työpaikalla, niin onko silloin muuta mahdollisuutta kuin olla mahdollisimman vahvasti jonkin valitun mielikuvan takana - vaikkei mielikuva olisikaan kovin vankkarakenteinen eikä selviäisi tarkemmasta tarkastelusta?

Maailmassa on kaksi yhteiskuntien kehitystä ohjaavaa voimaa, jotka ovat toisilleen vastakkaisia: yhtenäistävä ja erilaistava. Asioiden hallinnoitavuuden näkökulmasta yhtenäistäminen tekee asioiden käsittelyn paljon helpommaksi, mutta liika yhtenäistäminen ei aina onnistu, eikä siihen ryhdytäkään, koska se kohtaisi liikaa kapina voimaa ja lisäksi se antaisi syyn epäillä hallinnoijan hallinnointikykyjä. Myös toisessa ääripäässä, jossa diversiteetin aste on erittäin korkea, hallinnoijan kykyjen uskottavuus joutuisi koetukselle. Sen sijaan siinä jossain välimaastossa hallinnoitavuus on sekä käytännössä, että arvostelijoiden mielestä sellaisella tasolla, että suuremman napinan todennäköisyys jää melko pieneksi.

Yhtenäistävä tarkoittaa yleensä sitä, että jotain yksinkertaistetaan jonkin järjestelmän abstraktioiden ylätasoilla ja alemmilta tasoilta jätetään jotain pois tai käyttämättä. Tätä voidaan hahmottaa analogialla liittyen tietokannanhallintajärjestelmien ominaisuuksien käyttämiseen vain siltä osin, että tarvittaessa koko tietokannanhallintajärjestelmä voidaan helposti vaihtaa jonkin toisen valmistajan tuotteeseen, tietokannanhallintajärjestelmän ollessa vain yksi osa laajempaa ohjelmisto-/kokonaisarkkitehtuuria.

Tietokannanhallintajärjestelmät perustuvat tavanomaisesti johonkin tiettyyn standardiin (ollen sen implementointi) kuten SQL92:een, joka määrittää mm. sen minkälainen on se kielellinen syntaksi, johon esim. datan tallennus- ja kyselykäskyt perustuvat. Lisäksi on varsinainen ohjelmointikielinen osuus (osa tietojärjestelmän kontrollilogiikkaa), jonka sisään nämä talletus ja pyyntökäskyt ikään kuin "kääritään" ja joka perustuu kullekin tietokannanhallintajärjestelmälle ominaiseen ohjelmointirajapintaan, jossa on eroja mm. käytettävissä olevien metodien nimeämiskäytäntöjen ja monipuolisuuden osalta. SQL92 on siis tietokannanhallintajärjestelmän "sisällä" käytettävä kieli ja ohjelmistorajapinta tarkoittaa liittymää muihin järjestelmiin.

Tietokannanhallintajärjestelmät voivat erota toisistaan SQL92 standardin implementoinnin osalta: jotain on erilaista, jotain puuttuu tai jotain sen on lisäksi. Onkin kehitetty standardin asemaan päässeitä "yhtenäistäjä"-komponentteja (IT-alan termistössä adaptereita), joiden kautta esim. eri valmistajien tietokantajärjestelmiä voidaan ainakin rajapintojen osalta käyttää yhtenäisellä tavalla, mutta koska näitä yhtenäistäjä-komponentteja kehittävät eri tahot ja eri tahtiin kuin tietokannanhallintajärjestelmiä, ei tällaisen yhtenäistäjän käyttö voi taata sitä, etteikö jotain olennaista tietokannanhallintajärjestelmän tukemaa ominaisuutta tai toimintoa jäisi hyödyntämättä. Yhtenäistäjän vaikutus ulottuu siis vain tiettyyn rajaan asti.

Eri valmistajien tietokannanhallintajärjestelmissä (ja niiden eri versioissa) on suuria eroja niinkin yksinkertaisen asian tekemiseen kuin tietokannan taulun rivien yhteenlinkittäminen (eng. string aggregation). Eräässä tietyssä tietokannanhallintajärjestelmässä tämän pystyy tekemään yhdellä ainoalla funktiokutsulla, mutta toisessa sama vaatii kirjoittamaan funktionsa itse. Yhtenäistäjä-komponentti ei huomioisi tällaistä eroa mitenkään, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että siinä vaiheessa kun tietojärjestelmää, jonka osana tietokannanhallintajärjestelmä olisi, ohjelmoidaan, saatettaisiin käyttää vain niitä suunnittelumalleja, jotka olisivat yhtenäisiä eri tietokannanhallintajärjestelmissä. Toisin sanoen karsitaan jo ennalta pois sellaisia asioita, joiden parissa tietokannanhallintajärjestelmän kehittäjä on työskennellyt ehkä jo vuosia tehdäkseen jotain parempaa kuin mitä kilpailijoilla on. Kun tälläinen päätös on kertaalleen tehty, on hyvinkin todennäköistä, että kehitettyyn tietojärjestelmään, jossa tietokannanhallintajärjestelmä on vain yhtenä osana, ei tehdä pitkään aikaan sellaisia muutoksia, jotka hyödyntäisivät jonkin tietyn tietokannanhallintajärjestelmän erityisominaisuuksia jollain tietyllä tapaa.

Olennaista tässä on se, missä kohdin näitä valintoja tehdään ja kuka niistä milläkin kriteereillä päättää. Jos päättävä taho on kovin kaukana ohjelmointikoodia tuottavan ajatusmaailmoista, hän saattaa viehtyä yhtenäistävyyden ideasta haitallisen paljon.

Kun toisaalla on pyritty käyttämään lainmuutoksia yhteiskunnan dataistamiseksi ja uusien tiedonhankintaoikeuksien vaiheittaiseksi lisäämiseksi siinä tarkoituksessa, että mahdollistetaan haikaillut mahdollisuudet puuttua logististen ja tietoverkottuneiden järjestelmien kautta kulkeviin fyysisiin ja digitaalisiin lähetyksiin monitoroitavuuden, suodatuksen, uudelleenajastuksen ja jopa muokkaamisen, väärentämisen ja uudelleenkokoamisen kautta - joiltain osin tavoitteet vielä saavuttamatta - on toisaalla kehitelty epävirallisia keinoja pitää ns. aisoissa nimettävissä olevia tahoja, ohjailla heitä tai tarvittaessa saada aiheutettua heille suoranaista haittaa, perustuen mielen uudelleenohjelmointiin. Lainmuutoksia ovat usein edeltäneet arkijärjen ulottuvissa olevat tai erinomaisilla esimerkeillä perusteltavissa olevat käytännöt, epävirallisten keinojen pohjautuessa lukuisiin kokeiluihin, jotka ovat johtaneet keinojen välineellistymiseen. Kun tähän yhdistää sen, että lukuisat erilaisissa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset ovat alkaneet kasvamaan luuloon, että tiettyjen asioiden osalta yhteiskunta ja sitä ympäröivä muu maailma voi kehittyä vain yhteen suuntaan ja kaikki sitä vastaan oleva on vain viivytystaistelua ja alle jäävää hidastetta, päädytään siihen, että moni ihminen hyväksyy sen, että ajoittain kenenkään asiasta meteliä nostamatta puututaan laista ja hyvästä etiikasta poikkeavalla tavalla nimettävissä olevien ihmisten toimintaan, riippumatta siitä onko tarve saanut alkunsa "katutasolta" vai joltain "hallinnolliselta tasolta".

Ne, joilla on valtaa, eivät useinkaan malta olla käyttämättä sitä tai, jossain tapauksissa, eivät voi olla käyttämättä sitä, koska jokin sidosryhmä sen käyttöön pakottaa. Tämä johtaa siihen, että vaikka erilaisissa sosioekonomisissa asemissa olevat ihmiset pelaavat paljonkin yhteen ja lainaavat ajoittain toistensa tarjoamia mahdollisuuksia mm. juuri mielen uudelleenohjelmoimistarkoituksiin, tarvitsevat vähemmän vallan tunteesta nauttivat joko "sirkushuveja" tai pysyväluonteista osallistuvuuden tunnetta pysyäkseen tyytyväisenä. Toisaalta, jos he eivät pysy tyytyväisenä, heillä olisi varsin suuri työ edessään estää sitä, mikä tapahtuu heistä riippumatta. Joka tapauksessa, toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukko, joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat "yhteistyökykyistä materiaalia", lisääntyy mm. virastojen ja erilaisten yritysten henkilöstövaihtuvuuden kautta, mihin osallistuvat merkittävässä määrin henkilöstörekrytointiprosessin osana olevat psykologiset testit. Kun samanmielisiä ihmisiä on riittävästi, luonnistuu epäeettisten tekojen peittelykin paljon helpommin.

Sitä mukaa kun asiat etenevät poliittisen ja piilo-ohjailun kautta Suomessa mm. siihen suuntaan, että lapsista ja nuorista on tulossa eräänlaista yhteiskunnan omaisuutta, joissa nähdään mahdollisuus ohjata heidät sopiviin lokosiin, joissa he joko tukevat yhteiskunnan toimintaa tai eivät ole sille uhkaksi, ja jotka eivät itse vielä hahmota, kuinka heitä ohjaillaan, kokevat monet poliittisen (julkisesti tunnustetun ohjailun) ja piilo-ohjailun tunnistavat ihmiset, että heille ei jää tarpeeksi omia vaikuttamisen mahdollisuuksia, mikä yllyttää heitä soveltamaan välineellistettyjä keinoja muiden ihmisten mielen uudelleenohjelmoimiseen.

Toisinaan eri tahojen intressit kohtaavat, mitä voi ajatella tapahtuvan mm. tapauksissa, joissa halutaan demonisoida tai horjuttaa niitä ihmisiä, joilla voisi olla eri näkemys siitä, miten ihmisen persoonan ja elämänkaaren kehitykseen vaikutetaan ja jotka olisivat valmiita aiheuttamaan vastareaktioita vallitsevia käytäntöjä ym. vastaan. Erinomaisia esimerkkejä eräiden yhteiskunnan tukipilarien vankistamisen tarpeista saadaan demonisoimalla mediassa näkyvästi lasten tai nuorten parissa työskennelleitä, joihin on liitetty jonkinlaista väärää suhtautumista hoidokkeihinsa, opastettaviinsa, opetettaviinsa tai valmennettaviinsa. Median tarjoaman "päättelyaineiston" perusteella ei yleensä pysty arvioimaan sitä, onko mitään erityistä todella tapahtunut, onko jokin esitetty väittämä täysin lavastettu juttu vai onko lapsia tai nuoria itseään käytetty kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmointitarkoituksissa täytyy huomioida se mahdollisuus, että heidän vanhempansa tai joku muu aidosti heille läheinen ihminen on kasvattanut heitä sellaiseen muottiin, jossa he ymmärtävät, miksi toisinaan taktisesti kohdistetulla vilunkipelillä on saavutettavissa paljon hyötyä joltain kantilta. Tyypillisesti tällaisen pelin esivalmisteluihin osallistuu lukuisia ihmisiä ja se aloitetaan paljon aikaisemmin kuin kohdeyksilön on suunniteltu reagoivan jollain tietyllä, seuraamuksia aiheuttavalla tavalla. Tämä siis vain yhtenä mahdollisena "vaikuttamispelin" teemoista.

Yksittäisten eri asemissa olevien ihmisten ja erilaisten oikeushenkilöiden intressien ja hetkellisten tarpeidenkäsittelytapojen kasvettua monilta osin yhteen, käy ilmeiseksi, että yhteiskunnan dataistaminen, tietoverkoistaminen ja laittomista keinoista mm. tietomurrot ja salamonitorointi mahdollistavat muiden ihmisten toiminnan helpomman ymmärtämisen ja helpomman heidän toimintaansa vaikuttamisen. Tarvitaan vain pääsy soveltuvaan sosiaaliseen verkostoon, jolla on käytössään webkonferenssiohjelmisto tai muu reaaliaikaisen online-yhteistyön mahdollistava (paikkariippumaton) järjestelmä, sillä kohdeyksilöiden toiminnan ja osallistujien omien tekojen vaikutuksen ymmärtämiseen tarvitaan usein muutama erilainen näkökulma, jonka soveltuvan tietotaidon hankkineet voivat lyhyen, tehokkaan, mielenkiintoisen ja mieleen jäävän online-kerronnan avulla tarjota. Tällainen tarjoaa monelle ihmiselle kiihdytyskaistan ymmärryksen kehittämiseen tietyiltä osin ja tekee jo hyvinkin nuorille ihmisille mahdolliseksi ymmärtää muiden ihmisten mahdollisia elämänkäänteitä "ennenaikaisesti" ts. heidän ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä kerryttääkseen sopivia elämänkokemuksia tai tietämystä voidakseen ymmärtää muiden ihmisten motiiveja ja tekemiä valintoja.

Sitä mukaa kun yhteiskunta dataistuu, sensoreiden ja dataloggereiden käyttö lisääntyy (ulko ja sisätiloissa), ihmisajattelun ymmärtämisen vaatiessa entistä vähemmän abstraktia ajattelua ihmisajattelun ilmiöiden tullessa selitetyksi helpohkosti ymmärrettävien visualisointien kautta ja sitä mukaa kun matematiikka mahdollistaa kertyvien, valtavien datamassojen semiautomaattisen tai täysin automatisoidun käsittelyn (omasta sosiaalisesta verkostosta saatavia palveluja), aikaistuvat niiden tuntemuksien esiin tulemiset, että ymmärtää elämää itsessään. Tämä on merkittävä lisäys siihen, että vain viettäisi jonkinlaista elämää päivä kerrallaan jonkin verran omaan henkilökohtaiseen tulevaisuuteensa ajoittain silmäillen. Erityisesti ihmismielen ilmiöiden visualisoiminen saa ihmiset kokemaan tuntemuksia, että he ymmärtävät muiden ihmisten aivoituksia, varsinkin jos visualisoinnin pohjana olevan, aiemmin kertyneen datan perusteella voidaan määrittää, miltä kohdeyksilön "mieli näyttää" tulevaisuudessa ja minkälaisia muutoksia siinä välissä tapahtuu. Sosiaalisesta verkostosta riippuen tämä voi johtaa myös siihen, että muita ihmisiä käydään ajattelemaan androideina, eikä niinkään inhimillisinä olentoina. Tämän ei kannata antaa johtaa olettamukseen, että olisi ihmisiä, jotka voivat (yhdessä tai erikseen) ymmärtää muista ihmisistä kaiken, mikä on ymmärrettävissä; tyypillisesti, kun on kyse muihin ihmisiin vaikuttamisesta, rajaudutaan pienehköön valikoimaan varioiden käytettävissä olevia välineitä, jotta "vaikuttamisprojektin" hallittavuus ei käy liian ongelmalliseksi ja monimutkaiseksi. Käytännön pakottamista syistä suuri osa kohdeyksilöiden toimintaan vaikuttamisesta jääkin tietojärjestelmien tehtäväksi, jotka voivat käsitellä paljon enemmän ja nopeammin erilaisten tietorakenteiden avulla tallennettua dataa kuin ihmisaivot pystyvät, mutta joiden toiminta voi kuitenkin olla vain niin kelpoista kuin minkälaiseksi ihminen on ne ohjelmoinut.

Ts. jos kohdeyksilön toimintaan osallistuneet eivät halua olla vain pelkkiä suorittajia, jotka toimivat tietokoneiden ohjeiden mukaan, he tyytyvät siihen, että toiminnan perustana olevat mielen uudelleenohjelmointiin tarkoitetut metodit ja toimintaa tukevat välineet ovat sillä tapaa sopivan yksinkertaisia, että niitä voi käyttää vähemmälläkin älyllä, jolloin suuri osa tiedon prosessoinnista tapahtuu ihmisten kesken heidän mielessään. Monesti päämäärät ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin yksittäisen osallistujen älykkyyden rajojen koettelu, jolloin toiminnan rajoitteet ovat enemmän riippuvaisia siitä, ketä tai mitä on hyödynnettävissä eli kuka osallistuvista tuntee datatiedemiehen MITistä, kuka ohjelmistoarkkitehdin älyautojen kehitysosastolta, kuka näyteputkia käsittelevän henkilön tietystä laboratoriosta, kuka tiettyä piiriä hoitavan postinjakajan, kuka sen jolla on käyttöaikaa grid-laskentapalveluun, kuka vaihtaa tietokoneen emolevyn sellaiseen, jossa on haittakoodia sisältävä mikroprosessori, kuka kulkee aamuisin samaa reittiä kuin kohdehenkilö yms.

Kohdehenkilön mieleen jätetyillä muistoilla, mielteillä, käsitteillä, ajatusklustereilla jne. on keskeinen merkitys mielen uudelleenohjelmoinnin kannalta ja sitä kautta kohdeyksilön profiloitavuuden ja tulevan käytöksen ennakoinnin kannalta, kuten on myös kohdeyksilön toiminnasta kertyvällä datalla (netinkäyttö, episodiset tapahtumat, sensoreiden keräämä data, kohdeyksilön havaitut ja arvioidut tulevat valinnat ja käytöksenpiirteet muiden ihmisten ja tietokoneiden arvioiden perusteella, kuullut ja lausutut sanailut, tilanteissa paikalla olleet ihmiset, kuljetut reitit ym.). Kaikki tämä päätyy soveltuvien tietokantojen ja järjestelmien sisällöksi. Toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukosta, joka yhteistoimin kohdehenkilön elämään kajoaa ja joka ei minkään välttämättömyyden vuoksi ehkä koskaan kokoonnu minnekään yhteiseen fyysiseen tilaan kuulemaan toisiaan (esim. jääkiekkoareenalle), mutta joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat "yhteistyökykyistä materiaalia", eivät kaikki osallistu toimintaan samalla säntillisyydellä kuin tavallisia töitä tehdään, mutta tarvittaessa heidän voi olla hyvinkin helppo päivittää tietonsa siitä, mikä on kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmoinnin tila milläkin hetkellä.

Kerätty data pyritään tallentamaan ja käsittelemään niin huolella, että siitä muodostuu niin koherentteja datamassoja, että dataa analysoivat algoritmit pystyvät tuottamaan (riittävän) luotettavia ennusteita kohdehenkilön tulevasta käytöksestä ja tekemistä valinnoista. Mikään ei kiellä myöskään muihin käytettävissä oleviin tietojärjestelmiin kytkeytymistä ja ennusteiden parantamista sitä kautta.

Kun toimintaan osallistuneet ovat päässeet havainnoimaan mielen uudelleenohjelmoinnin vaikutuksia tarpeeksi kauan (vaihtelee yksilöstä toiseen), vähemmänkin valtaa nauttivat alkavat mieltyä, jotkut suorastaan huumaantuvat, siitä, että pääsevät ideoimaan, millä tavoin kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmointia voisi hyödyntää. Kohdeyksilön toimintaa arvioivat, enemmän valtaa käsittelevät ihmiset, saattavat tulla miettineeksi myös sitäkin millä tavoin yhden kohdeyksilön kautta hankittua ymmärrystä voisi hyödyntää laajemminkin, useisiin ihmisiin kohdistuvana. Tässä kohdin ollaan lähellä niitä mietintöjä, jotka vaikuttavat siihen ketkä yhteiskunnassa pärjäävät paremmin ja keille menee entistä huonommin.