On haihattelua ajatella, että julkiseen Internetiin tietoverkkojen avulla keskenään useita kertoja päivässä kytkeytyneet lapset voitaisiin pitää sillä tapaa mieleltään turmeltumattomina ym. kuten "ennen vanhaan", jolloin heille voitiin antaa turvalliseksi testattu, standardihyväksytty nukkekoti, johon he saattoivat projisoida erilaisia kuvitelmiaan siitä, miten ihmiset toimivat.

Internetin verkkopalvelujen kautta lapset ja nuoret tulevat tutustuneeksi asioihin, joihin ei varmasti tutustuttu kovinkaan nuorena silloin, kun värillistä televisiotakaan ei ollut kuin naapurikylässä ja jota pääsi vain kerran viikossa katsomaan. Kategorisesti erilaisten aiheiden esiintymiä, joiden "voi ajatella olevan haitallisia", karsimalla (niiden luo pääsy estämällä), voidaan toki luoda aikuisten maailmassa hyväksyttävä illuusio siitä, että "nyt on tehty jotain lastemme hyväksi", mutta se ei ole missään järkevässä suhteessa siihen, mitä tiedämme ihmisen oppimiskyvykkyydestä ja siitä miten ihminen luo käsityksiä sellaisista asioista, joista ei ole empiiristä, omakohtaista kokemusta.

Lisäksi se, mikä pikaisemmin tarkasteluna voi näyttää "liian monimutkaiselta lapselle tai nuorelle", voi muuntua hyvinkin helposti ajateltavaksi, kun sen esittää sopivasti visualisoituna. Visualisointi- ja kuvioidentunnistuskyky ovat olleet läsnä ihmisajattelussa jo vuosituhansien ajan ja ne ovat kognitiivisesti huomattavasti vähemmän kuormittavia kuin sellaisten asioiden ajatteleminen, joissa vaaditaan samanaikaisesti sekä abstraktia, että käsitteellistä ajattelua (esim. fysiikka).

Nykyajan nukketaloina, nykyajan lapsille, on äärimmillään koko maailma. Ajattele esim. tilannetta, jossa lapsi oppii, kuinka data liikkuu tietoverkoissa ja kuinka datan liikkumisen voi estää asettamalla reititinlaitteeseen muutaman ylimääräisen käskyn, jotka suodattavat pois tietystä IP osoitteesta tulevat data paketit. Tämä on kognitiivisesti vähän kuormittavaa, nopeasti opittavissa ja helppo soveltaa laajalti. Tai entäpä sosiaalisten verkkojen kautta tapahtuva yhteispeli, jossa suomalaiset lapset pyytävät norjalaisia ikätovereitaan siirtämään paperiliitintä kaksi senttiä pöydän reunaa kohti jossain päin Norjaa? Onhan sekin jo melkoinen kokemus, että pystyy saamaan jotain tapahtumaan jossain aivan toisaalla. Se mitä haluttaisiin saada tapahtumaan aivan jossain toisaalla, voisi olla periaatteessa mitä tahansa. Kuinka pitkälle itse olet valmis menemään sen kuvittelemisessa, mitä lapset voisivat haluta saada tapahtumaan?