David Katzin Psykologian käsikirjassa (1958) mainitaan, että "Rohracter on määritellyt ajatuksen seuraavalla tavalla: Ajatukset ovat epähavainnollisia elämyskokonaisuuksia, joita ei voi palauttaa aistimuksiksi eikä mielteiksi ja jotka syntyvät tehtävän vaikutuksesta sekä liittyvät merkityksensä puolesta muihin aikaisempiin ajatuksiin." Tuossa väitetään, että ajatuksia ei voisi palauttaa mielteiksi, mutta se ei ole estänyt ihmisiä yrittämästä - ainakin mitä tulee muiden ihmisten mielteiden ounasteluun. Se, mikä erityisesti nykyajan kannalta on olennaista tässä, liittyy yhteistoimintaan ts. ei ole niin, että esim. jokin organisaatio tai yritys pyrkisi mallintamaan mitä sen sisällä ja siihen liittyen tapahtuu, vaan mallintamisen mahdollistajien joukkoon ei välttämättä kuulu ollenkaan esim. yrityksen johtohenkilöitä (mutta voisi kuulua), vaan kaikki tapahtuu työntekijätasolla ja heidän tuntemiensa/luottamiensa ihmisten avustuksella. Sellaisessa riittää kivasti tekemistä niin nuorille kuin vanhoillekin (ja kaikelle siitä väliltä), kunhan vain se, mitä tehdään, on keskusteltavissa olevaa. Yhteinen, intellektuellilta tuntuva puuhastelu saa myös tuntemaan olevansa elossa - varsinkin sellaisessa ympäristössä, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Seuraavassa kuvaillaan tilannetta, jonka voi ajatella olevan järjestetty esim. Prismaan (ei välttämättä päde kaikilla paikkakunnilla).

Ajateltakoon tapahtumaa, jossa henkilö on hyllyistä muodostuvia käytäviä pitkin kulkien

a) tullut oikealta ja kääntynyt melko pikaisesti sinne suuntaan, missä tietää kassojen sijaitsevan,

b) ylittänyt nopeasti leveän käytävän sivuilleen katsomatta, ehtien kuitenkin syrjäsilmällä näkemään jotain minne ei halunnut katsoa tarkemmin,

c) päättänyt ettei halua kulkea suoraan kassoille, koska edessäpäin näkyi joku sellainen myyjä, joka herätti liikaa vääränlaisia tuntemuksia tai muistutti jostain, mitä ei sillä hetkellä halunnut tarkastella lähemmin,

d) ei kuitenkaan viitsinyt kävellä kovin pitkälle kassarivien suuntaisesti, vaan halusi nopeasti kassojen luo ja niiden läpi, mihin vaikutti myös sekin, että hänet oli praimattu (eng. priming) tekemään jyrkkä 90 asteen käännös tietyssä kohdin ja jatkamaan sitten eteenpäin,

e) kahdesta kassasta hän valitsee jälleen kerran vasemmanpuoleisen kassan kahdesta vaihtoehdosta, koska hänellä on jatkuvaa taipumusta sellaisen valinnan tekemiseen, minkä olisi myös kaupan

videokamerajärjestelmä tuettu käytöksentunnistusjärjestelmä voinut kertoa.

Henkilön itsensä kannalta kassan valinta meni kuitenkin pieleen, koska hän päätyi juuri sille kassalle, jonka vastakkaisella puolella oli juuri asioimassa henkilö X tai joku sellainen, joka tuo vahvasti henkilö X:n mieleen joko sellaisenaan (tuntemuksien heräämisien kannalta lähes sama asia) tai yhdessä jonkin muun asian kanssa (esim. jokin esine kassan lähellä tai joku tyyppi kulkemassa ihmisvirrassa henkilön X kanssa samaan vuosikymmeneen viittaava hattu päässään).

Se miten tiedettiin jo ennalta minkä kassan tämä kassoille kulkija tulisi valitsemaan, ei välttämättä ole edes kovin monimutkaiseen matemaattiseen selitykseen perustuva. Kun johdattelun toimivuutta on alun perin lähdetty kehittelemään on todennäköisesti lähdetty liikkeelle jonkinlaisesta vieruspistematriisista (*), yhdistetty siihen kerrytettyä tilastotietoa, seurailtu käytöstä videokameralla, johon on yhdistetty jonkinlaista käytöksenanalysointiohjelmointia, paranneltu matemaattisia malleja ja otettu lopulta varmuuden vuoksi käyttöön myös ihmisiä, jotka aiheuttavat (tai ovat aiheuttaneet jo aiemmin) esim. haluja vaihtaa kulkusuuntaa tietyssä kohtaa. Tämä toimii, koska ihmisillä ei ole taipumusta vaihtaa käytöstään jatkuvasti. Se, mikä tässä on erityisen mielenkiintoista, on se, että tämä toimii (monesti) myös silloin, kun kulkija tekee yhden tai useamman yllätyskäännöksen, sillä hänen mielessään on aktiivisena hermosolujen rykelmiä, jotka uuttavat häneen ideaa siitä, mihin hänen pitäisi kääntyä ja missä kohdin. Tässä mentäisiin hiukan myös filosofian puolelle, erityisesti kysymyksen "mitä on vapaa tahto" äärelle.

Ihmisillä on taipumusta etsiä muiden pään menoksi sellaisia toistuvasti käytettävissä olevia templaatteja, kaavoja ja malleja, jotka toimivat hyvin ja ovat vaikea tajuta riittävän nopeasti. Niiden kehittelyssä pyritään siihen, että a) niiden käyttöä on lähes mahdoton todistaa ja niitä voi varioiden käyttää loputtomiin (tällöin mallia ei oppia "ulkoa", eikä sen käyttöön voi täysin varautua). Ts. tällaisista malleista on tullut eräänlainen väkivallan korvike, joilla saavutetaan hiljaa erilaisia tavoitteita. Ne ovat usein melko yksinkertaisia, jotta niitä olisi helppo mallintaa tietokoneella ja jotta niiden toimivuudesta olisi mahdollista keskustella.

Erään havaintosanoilla täytetyn templaatin tuloksista voisi lukea mm. seuraavaa: Henkilö on havainnut asiat jokin4, jokin1, jokin5 ja jokin6, joissa yhdessä esiintyy niin paljon yhteistä tiedetyn asian jokin2 kanssa, että todennäköisyys sen tulemiselle tietoisuuteen on erittäin korkea. Yhteiset piirteet E, K, F ja G saavat vahvistumisien kautta aikaan mielessä "olevan" asian jokin2 tulemisen tietoisuuteen. Asia jokin3 ei todennäköisesti tule tietoisuuteen, koska sitä varten ei ole riittävästi "vihjeitä".

--

(*) http://mathworld.wolfram.com/AdjacencyMatrix.html, http://mathworld.wolfram.com/IncidenceMatrix.html

"Kun kuulemme sanan, asettuvat sanaan liittyvät merkitysyhteydet omalaatuisella tavalla esille; väliin on sanottu, että sana upotettu "sfääriin", johon mahtuu kaikki, mitä käsitteeseen sisältyy. Hollantilainen psykologi Grunbaum on kuvannut miellesisällön merkityksen omalaatuiseksi alueeksi sen sisällön ympärillä, joka käsittää siihen kuuluvien merkitysten epävakaiset havainnollistamiset, jotka on eri tavoin asetettu käyttövalmiiksi. Sama sana voi, aina siitä yhteydestä riippuen, missä se esiintyy, saada aivan erilaisen sfääriarvon." (David Katzin Psykologian käsikirjasta vuodelta 1958)