Kun ministeri pääsee työpäivänsä päätteeksi kotiinsa hengähtämään, onko siinä se hetki, jolloin hän voi antaa oman yksityisen ajattelunsa tulla enemmän läsnä tietoisuuteensa ja miettiä, mitä hän todella on mieltä siitä kansasta, jota hän toimillaan johtaa? Vaikka herra tai rouva ministeri kulkisi työmatkat taksin sijaan yleisellä bussilla ja kuulisi Stockmannin väkijoukon paljoudessa kaikenlaista puhetta ympäriltään, hän ei suoranaisesti kuule sitä, mitä ihmiset ajattelevat, vaan on tuolloin mukana eräänlaisessa kakofonisessa esityksessä, josta voi halutessaan poimia idean tai pari matkaansa. Harvemmin tällä tavoin kuulostellen - olettaen, että mitään puhetta edes kuuluu, sillä voihan olla, että kaikki ovat ihan hiljaa - saa haltuunsa mitään sellaista, josta voi muodostaa kovin kattavaa vaikutelmaa siitä minkälaisia ihmisiä suomalaiset todella ovat. Vaihtoehtona ovat esim. tilastot ja kaikenlaiset kyselyt, sekä kuullut vastaukset täsmäkysymyksiin, joita tv-toimittajat tekevät yllättyneille ihmisille.

Onkin jokseenkin tarpeellista esitellä (valikoima) sellaisia asioita, joista ei voida lukea edes sanomalehtien verkkosivuilta - siis sieltä, mihin monet niistä edelleen dumppaavat kaiken adrenaliinia nostattavan ja täten turhan päiten lisämunuaisia kuormittavan kuten rikos- ja lakkautusuutisoinnit. Annan näille asioille jonkin erityisen nimen, niin voit sitten muistaa ne helpommin.

Ideavirtaan vetäminen. Hiukan pohjusta ensin.. Yhdysvaltalaisissa tv-sarjoissa on se erikoinen piirre, että jollain tietyllä tapaa yhteen sointuvat sellaiset vaikuttavat olevan synkronisoitu keskenään sillä tapaa, että silloin kun ne varsinaisesti "ajetaan ulos" eli niitä pääsee katsomaan, on useiden eri tuottajien tv-sarjoissa paljon sellaista, jotka tuovat heti mieleen jonkin esineen, tapahtuman, ihmisen tjms. joka oli havaittavissa toisessa tv-sarjassa, joka tuli myös katsottavaksi samoihin aikoihin. Aivan kuin sarjan käsikirjoittajat, tuottajat ym. olisivat sopineet keskenään mitä asioita laitetaan yhteiseksi asioiksi eri sarjoihin. Nämä ristiinviittaukset, joita esiintyy esim. AMC Networksin, ABC:n, FOXin, Syfyn ja USA Networkin sarjojen välillä, eivät jää pelkästään tv-sarjojen keskinäisiksi, vaan niitä päätyy myös erilaisten mediatalojen käyttöön, jotta tv-sarjoja katsoessa herääviä tuntemuksia, aistimuksia ja emootioita voidaan vahvistaa tai niiden voimaa voidaan kanavoida toisaanne.

Katsojan kannalta se ei ole kohtalokasta, saati musertavaa, jos sattuukin niin, että eri aistikanavien kautta tietoisuuteen tulee ryöppy jotain tiettyä, mikä sai ensi ilmentymänsä jossain tv-sarjassa, koska sairaampikin mieli kykenee helposti erottelemaan, mikä on vain tv sarjan tapahtumaa ja mikä on Ilta-Sanomien vekkulointia (otsikointipeli, kuva asetteluilla vihjailut, layout kikkailut). Sen sijaan, sillä alkaa olemaan terveenkin ihmisen tosielämään vaikutusta, jos näihin juuri äskettäin ristiinviitattuihin ideoihin assosioidaan pysyväluonteisesti jotain sellaista, joka tulee sopivalla rytmillä toistuvasti havaituksi tosielämässä. Sopiva rytmi tarkoittaa tässä sitä, että havainnoijan mieli ehtii välillä levähtää "siltä kohdin" (hermoverkot eivät laukeile), missä on edustusta tietynlaiselle havainnolle. Asia pahenee sitä kautta, että tätä tosielämään kytkentäisyyttä tehdään lisää, tietyissä teemoissa pysytellen ja tosielämän kiintopisteiden välille assosiatiivisia ristiinviittauksia luoden. Erään ihmisen tietoisuutta koskevan teorian mukaan ihmisajattelu perustuu siihen, että aivojen triljoonien neuronien välillä on jatkuvaa kilpailua signaalien etenemisestä, mihin voidaan puuttua keinotekoisesti esim. juuri sillä tapaa, että luodaan tosielämään sellaista ristiinviittailua, joka aktivoi jotain tietynlaista ajattelua.

Aina ei tarvita edes niitä tv-sarjoja ideavirtojen synnyttämiseen, sillä sellaisella jatkuvalla runnomisellakin, jossa tehdään toistuvia viittauksia johonkin mediassa esiintyneeseen, tosielämää kuvailleeseen tilanteeseen, on myös oma tehonsa. Esim. naapuri voi olla "ladannut itseensä" Edward Snowdenin idean tehden uusien Edward Snowden -uutisointien aikaan aina jotain sellaista, joka saa näkemään hänessä tai hänen toiminnassaan samoja piirteitä kuin Edward Snowdenissa.

Näennäisellä roolillaan ärsyttäminen. Vähän pohjustusta taas.. Mm. Lappeenrannassa on muutamia kymmeniä sellaisia henkilöitä, joiden tietyssä samassa habituksessa esiintyvyydessä on vuodesta toiseen (läpi vuoden) jotain niin kontrolloidun oloista, että voisi luulla heidän olevan joko palkattu, pakotettu tai mielletytty lähtemään vetämään jonkin muutamasta sekunnista puoleen tuntiin kestävän shown (voi tarkoittaa pelkkää ohikulkemistakin), joka on kohdistettu jollekin tietylle henkilölle. Pelkän sanallisen kuvauksen perusteella ei voisi olettaa lukijan voivan erottaa heitä sellaisista, joilla ei oikeasti ole mitään erityistä haitallista tarkoitusta mielessään ja joita kukaan ei ole ohjaillut sijoittumaan jonnekin tiettyyn paikkaan. Kuitenkin, niitä tyyppejä, joita tässä varsinaisesti tarkoitetaan, voidaan ajatella käytettävän esim. tilanteissa, joissa halutaan pilata jonkin tietyn henkilön tapahtuman kokemisesta jääneet muistikuvat, aiheuttaa ajatusten poikkeaminen raiteiltaan tai aktivoida hänessä ärsyyntyneisyystila. Vertaus siihen, että kaikki tällaiset tarkoitukset uuttavat mieleen "hermomyrkkyjä", ei ole kovin pahasti pielessä siitä, mitä aivoissa tuolloin tapahtuu, vaikka onkin kuvauksena hiukan liian pelkistetty.

Se miten näiden erityisien tyyppien esiintymisen ymmärtää, riippuu paljolti siitä, elääkö minkä kokoisessa kaupungissa, sillä heidän käyttämisensä teho on monessa tapauksessa parempi silloin, kun tietoisuus heistä ei huku kaikkeen muuhun, minkä on mahdollista tulla tietoiseen mieleen. Toisaalta, riittävän toiston kautta heidän erottamisensa käy nopeammaksi isommassakin ihmisvilinässä. Toki, jos oikein matemaattisia halutaan olla, voidaan tarkoituksellisesti aiheuttaa vain ihan pikkuriikkisen pieni havainto, joka kumpuaa alitajunnasta tietoisuuteen vasta parin tunnin prosessointiajan jälkeen. Tiede todellakin on niin pitkällä, että tällainen laskelmointi voidaan tehdä.

Näitä näennäisen roolin käyttäjiä voidaan hyödyntää esim. siten, että ensin triggeroidaan havainnoijassa jokin vahva ärsytystila esiin, mitä ryydittää parasympaattisen hermoston aiheuttama stressitila, jota havainnoija yrittää sitten erilaisin stressinhallintakeinoin hallita, minkä jälkeen tuodaan hiukan myöhemmin (edellisen havainnon jo kadottua näköpiiristä) havaintokenttään a) jotain sellaista, joka edustaa asioita joista pitää ja b) jotain sellaista, joka muistuttaa hetki sitten ärsyttäneestä asiasta. Alkuperäinen ärsyttäjä olisi tässä sellainen, joka olisi aiemmin tullut havaittavaksi lukuisissa erilaisissa kontrolloiduissa konteksteissa samoine ärsyttävine piirteineen (esim. kun ollaan menossa junamatkalle Espooseen tapaamaan nettideittiä, vuokraamaan autoa matkatakseen Ouluun työhaastatteluun tai polkaistakseen pyörällä kampusalueelle). Tapahtumapaikaksi voi ajatella esim. kauppakeskuksen ulkopihan ja sisätilan. Päämääräksi voi ajatella esim. sen, että havainnoija halutaan ohjata pitämään miellyttävänä pitämäänsä asiaa ei miellyttävänä.

Esineen merkityksellisyyden opettaminen. Pohjustusta alkuun.. On paljon sellaisia asioita, jotka näennäisesti vaikuttavat siltä, ne ovat vain esim. kahden yksityisen ihmisen välisiä ja että ei niihin poliisin kannattaisikaan käyttää aikaansa. Todellisuudessa kyse voi olla paljon laajemmasta toiminnasta, jossa ei ole kyse yksi vastaan yksi pelistä, vaan yksi vastaan moni. Lisäksi yksittäisillä näennäisesti merkityksettömillä asioilla on samanaikaisesti osansa useissa erilaisissa tarkoituksissa. Ajatellaanpa esim. naapurin autoa ja hänen roskasäiliötään. Ihan tavallisia asioita, mutta kun hän on tarpeeksi monta kertaa ajoittanut niiden siirtelyä ja sijoittelua tietyllä tapaa, niihin alkaa "kertyä erityistä merkitystä", mitä esim. roskasäiliön tapauksessa täydentää roskaan, roskasäiliöön ja niiden tapaisiin asioihin kertyneen merkitykset. Merkitystä esim. roskasäiliölle alkaa kertyä sitä kautta, kun se on toistuvasti yksi niistä harvoista esineistä, joita tietyllä pihalla tai sen portin tienoilla liikutellaan, jätetään haettavaksi jatkuvasti vaihtuvilla rytmeillä ja eri pituisiksi ajoiksi, sillä ihmisen mielihän on viritetty sellaiseksi, että se huomioi erityisesti kaiken tavanomaisesta poikkeavan. Kun tapahtumien poikkeavuuteen assosioidaan jotain sellaista, joka on synkronissa tai ajoittuu toistuvasti havainnoijan oman elämän tapahtumien kanssa, roskasäiliöstä tulee ajoittain sillä tapaa merkityksellinen, että havainnoijan mielessä aktivoituu aivan tarpeettomasti monia roskasäiliön ideaan liittyviä asioita kuten rikkinäiset lenkkarit, jotka heitettiin pois vuonna 2009, vanhat astiat, jotka vietiin itse pois jätehuoltoasemalle vuonna 2011, Hitlerin joukkoteloitukset tai Twitter seuraajien massakarsinta tai uusien seurattavien mukaan ottaminen.

Jotta assosiaatioita auton (tai kuljettajan) ja erilaisten tapahtumien, tuntemuksien tai mielteiden välillä voi syntyä, tarvitaan yleensä aina tietoa siitä, milloin on sopiva ajoitus ja silloin häirintään pyrkivän on tarpeen käyttää erilaisia sensoreita. Kirjoittajaa itseään lähellä on maasotavoimien harjoitusalue, jossa ei oikeasti käy muita kuin satunnaisia koirien ulkoiluttajia, sotapoliisit kerran vuoteen ja kirjoittaja (paitsi jos on lunta), missä voi hyvinkin olla runsaasti erilaisia sensoreita kertomassa, mitä alueella liikkuu. Se olisikin oma pähkäilynsä kuka näitä sensoritietoja pääsee käyttämään ja onko joku muu taho lisäillyt metsään omat sensorinsa (tai dataloggerinsa). Sitä yhteyttä on aika vaikea todistaa, että se naapuri, joka sitä autoansa sopivalla ajoituksella liikuttaa sillä välin kun käy lenkillä, saa reaaliaikaista tietoa ihmisten lähimetsässä liikuskelusta, ellei sitä joku suoraan tunnusta. Entä miten sen todistaa, että se joka siirtelee sen roskasäiliönsä portin pieleen haettavaksi ei ole ainoa, joka pystyy reaaliajassa seuraamaan, mitä näkyy havainnoijan monitorin ruudulla? Esim. paikallinen Sita-jätehuoltoyhtiö on kuluvana vuonna ajoittanut tietyn roskasäiliön hakemisen sekunnilleen sille kohdin (joka kerta), jossa havainnoija on lopettanut jonkin useampituntisen ohjelmointityön. Eli juuri kun olisi jossain sopivassa moodissa, alkaa ulkona julmettu kolina. Kyseinen roskasäiliöntyhjennyskohde on siitä erikoinen, että se käsitellään valikoidusti 1 - 10 pv:n ajanjaksolla, vaikka oikeasti on täsmälliset päivät sellaiset käsittelyyn.

Mitä tästä olisi poliisille kerrottavaksi? Mihin poliisi voisi tällaisessa tarttua? Ei yhtään mihinkään. Ja poliisi tietää sen kyllä itsekin. Tietää myös senkin, että ilman valvonnan aktiivista lisäämistä poliisi jää rääpäleen asemaan, jota kukaan ei kunnioita.

Käytännössähän poliisi on aktiivisesti pyrkinyt siihen, että poliisi saisi kansalta eräänlaisen oikeutuksen keskittyä tutkimaan "oikeasti tärkeitä asioita" ja antaa kaiken muun poliisitoiminnan piiriin kuuluvan tulla ilmi "itsestään" tai olla tulematta ilmi ollenkaan. Poliisihan onkin jo kokeillut julkista Lähivinkki-palvelua koko maassa ("R kioski myi nuuskaa alaikäiselle", "ulkomaalaiset telttailivat luvatta leirintäalueella"), poliisin Nettivinkki-palvelu on aktiivisessa käytössä poliisin omilla sivuilla, Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on kertonut mieltymyksestään saada tunnistettavaan asuun pukeutuneita vapaaehtoisia poliisitoiminnan avuksi ja lisäksi poliisilla ei ole rahaa tutkia kaikkea rahan puutteesta johtuen. Lisäksi aiemmin järkeväksi ihmiseksi profiloitu korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on saatu sanomaan, että vähäpätöisemmät rikokset pitäisi karsia pois kuluttamasta tuomioistuimien aikaa ja käsitellä ne rutiininomaisemmin.

Aivojen sisäiset regulointijärjestelmät pitävät havainnoijan mielen käyttökelpoisena, vaikka eri esineitä liikuteltaisiin joka tunti aina hiukkasen, minkä vuoksi merkittävin vaikutin onkin ulkoapäin aiheutettu stressi, joka tuottaa väliaikaista kyvyttömyyttä hyödyntää muistitoimintoja, jolloin on käytännössä entistä alttiimpi erilaisilla ehdollistumille. Sekään ei ole lopullista, sillä mieli järjestelee itseään käyttäjänsä ohjeiden mukaan jatkuvasti, minkä vuoksi haitan tekemisen kannalta ainoaksi vaihtoehdoksi jää juuri se, että haitan tekemiseen tarvitaan aina useita ihmisiä (ja tarkkoja ajoituksia). Mutta kuinka tällaisen kertoo oikeutta puoltaville tahoille, jotka haluavat automatisoida ja priorisoida omaa toimintaansa? Juju onkin siinä, että ei heidän tarvitse välittää tällaisesta, koska liian hankalien asioiden käsittelyn voi joko antaa olla tai delegoida ne sellaisille tahoille, joilla on oikeus luulosairaaksi diagnosoimiseen - pääsääntöisesti ilman soveltuvaa pätevyyttä ja ilman erityisempää konsultointia.

Eli.. kun herra tai rouva ministeri tarkastelee maan tilaa niistä lähteistä käsin, mitä hän yleensä tarkastelee, niin ilmeneekö niissä niitä tapahtumia, mitä edellä kuvailtiin? Eipä taida. Entä kansanedustajat, joilla on ehkä enemmän kosketuspintaa jollekin tietylle maantieteelliselle alueelle? Näkevätkö he päätöksentekonsa tukena olevia tilastoja tarkastellen, mitä maassa oikeasti tapahtuu? Entä heidän "agenttinsa" (eiväthän he vain yksin omissa kammioissaan mieti)?