Yksityishenkilön tietoturvan murtamisessa ja tietomurron jälkeisessä haitanteossa päästään alkuun sekä uhrin "henkilökohtaisia heikkouksia" hyödyntämällä, että tietyissä tapauksissa kuten eavesdropping-tyyppisessä etätarkkailussa ilman suoraa kosketusta uhriin. Erilaisia tekniikan lajeja (mm. tietotekniikkaa, hydrauliikkaa, digitaalitekniikkaa ja ohjelmistotekniikkaa) yhdistelemällä saadaan varsin yksinkertaisilla rakennelmilla aikaan monenlaista häijyksikin luonnehdittavaa. Sosiaalisen systeemistä tekisi se, että ohjauskäyttöliittymä olisi sisällytetty web-konferenssi -ohjelmistoon, jota tietyt valitut ja toisiinsa luottavat henkilöt pääsevät käyttämään.

Tällaiseen monen käytettävissä olevaan web-konferenssi -ohjelmistoon voisi liittää lukuisia erilaisia tietolähteitä ja ohjaustoimintoja, joita voitaisiin käyttää yhdessä muiden osallistujien kanssa. Esim. yhdestä ohjelman ikkunasta näkisi sen, mitä kohdeyksilö tekee juuri tällä hetkellä kotonaan (reaaliaikaista videokuvaa tuotuna digitaalisen, laserilla kohdennetun kiikaritähtäimen kautta), toisessa ollen joukko erilaisia toimintapainikkeita, joista saisi tapahtumaan erilaisia toimintoja kohteena olevan henkilön tietokoneessa (vaatisi tiettyä ennaltavalmistelua tietomurron muodossa).

Web-konferenssi -ohjelmisto voi mahdollistaa myös vedonlyöntikirjanpidon eli osanottajat voisivat lyödä vetoa vaikkapa siitä, milloin kohdehenkilö suuttuu siihen yksinkertaiseen asiaan, että tietokone on alkanut mystisesti tuomaan ruudunsäästäjää esiin kesken tietokoneen käytön erilaisin satunnaisilta tuntuvin väliajoin, vaikka se olisi todellisuudessa aiheutettu web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien toimesta. Olennaista tässä on se, ettei osallistujen tarvitse asua lähellä kohdettaan, vaan he voivat sijaita melkeinpä missä tahansa Maapallolla.

Tällaisen järjestelmän luomisen kannalta on omat haasteensa, mutta kohteen Windows-käyttöjärjestelmän murtaminen ei tietoturvamielessä ole välttämättä kovinkaan haasteellista - siihen on jopa omat exploit kittinsä (lukuisia erilaisia), joita voi ostaa verkosta, jos tietää, kuka niitä myy. Digitaaliseen kiikaritähtäimellä tarkkailuun ei pysty vastaamaan aivan samalla tapaa kuin Windowsin päivittämiseen tietoturvallisempaan versioon, sillä harvempi ihminen haluaa pitää koko ajan verhojaan kiinni.

Erilaisten tieteiden ja teknologioiden osa alueilta tulee ajoittain uusia keksintöjä ja havaintoja, joista voi johtaa ratkaisuja tällaisen seurannan tarpeisiin. Esim. Radio Tomographic Imaging (ks. http://circa.com) mahdollistaa sisätiloissa liikkuvan ihmisen sijainnin täsmällisen paikallistamisen, esivalmisteluna tietynlaisten radiolähettimien esiasentamisen tarkkailtavan kohteen ympäristöön. Haasteena tässä olisivat lähinnä radiolähettimien asentaminen, sijainnin laskevien algoritmien ollessa lähes käyttövalmiita sellaisinaan. Tässä on huomioitava ihmisten mahdollisuudet verkottua muiden ihmisten kanssa riippumatta maantieteellisestä sijainnista, viitaten siihen kuinka verkon kautta on mahdollista hankkia soveltuvaa erikoisosaamista esim. soveltuvien alojen opiskelijoista - ei tietenkään suoraan kysymällä, vaan web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien omien sosiaalisten verkostojan kautta soveltuvien ihmisten saatavuutta varovaisesti tiedustellen.

Mitä laajempi tästä erikoisosaajien verkostosta muodostuisi sitä hienompi muodostuva käyttökokemus olisi web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien kannalta: yksi voisi rakentaa servo-kontrollerin, joka ohjaa digitaalisen kiikaritähtäimen fyysistä liikkumista ja zoomia, toinen voisi laatia esim. Processing-ohjelmiston käyttöön ohjelmistokoodin, joka suorittaisi videokuvan jatkokäsittelyn (eng. post processing), kolmas voisi tehdä järjestelmästä sellaisen, että sitä voisi käyttää myös mobiilisti, neljännen erikoisosaamisena voisi olla kasvojen ilmeiden tunnistavien algoritmien ohjelmoiminen, jne. Lisäksi voisi olla henkilöitä, jotka jollain tapaa tuntevat kohdeyksilön ja voivat päästä käsiksi hänen tietokoneeseensa. Tällaisia voivat olla kohteen ystävikseen kokemat ihmiset, joilla ei kuitenkaan ole aivan rehelliset intressit hänen ystävänään näennäisesti toimimisessa. Huomioitavaa on myös sekin, että tällaisen järjestelmän toteuttamiseen ei välttämättä vaadita paljon rahaa, vaan verkoston jäseniltä voi löytyä tarvittavat osat ym. sellaisenaan käytettäväksi.