Jokaisella viranomaisella ja viranhaltijalla omat heikot kohtansa, joista he eivät mielellään puhu. Poliiseilla tämä liittyy muiden kuin poliisien tekemään valvontaan puuttumiseen. Jos kokeilee kertoa paikalliselle poliisille tietomurtoepäilystään, johon liittyisi ounastelu aiemmin asennetusta takaportista, jonka kautta tiedonsieppaaja saisi etäyhteyden uhrin tietokoneelle aina niin halutessaan, kertojaa kyllä kuullaan koko (mahdollisesti eri suuntiin haahuilevan) kertomuksen verran, mutta käytännössä asian käsittely voi jäädä tiettyjen tavanomaisten kysymysten läpikäymisen asteelle kuten "oletko kokeillut virustorjuntaohjelmia käyttää"? Jos ajatellaan olevan ihmisiä, jotka haluavat luoda omatekoisen valvontajärjestelmän, joka perustuu Internetin hyödyntämiseen, heillä on käytössään runsaasti vaihtoehtoja, joiden estämiseksi virustorjuntaohjelmien heurestisista tunnistimistakaan ei ole erityisemmin hyötyä.

Käytännössä tämä poliisin mahdollisuuksien rajoittuneisuus mahdollistaa sen, että niin halutessaan erilaiset ryhmät, joita tässä yhteydessä kutsuttakoon korttelianonymousseiksi, voivat varsin vapaasti alkaa tarkkailemaan omaa asuinaluettaan, yhteisen hyvän mielessä, erilaisiin "teknisin keinoin". Tämä voi myös riistäytyä sillä tapaa käsistä, että tästä tarkkailusta tuleekin enemmän hupia ja viihdettä kuin esim. asuinalueella tapahtuvien rikosten ennaltaehkäisyä tai tapahtuneiden rikosten selvittelyä (esim. jonkun asukkaan oltua lomamatkalla hänen taloonsa murtauduttiin). Voidaan myös ajatella olevan jonkinlaista symbioosia ja yhteisiä intressejä paikallisen poliisin ja korttelianynomoussien välillä, mikä mahdollistaisi sen, että paikallispoliisi voi pitää ihmisten elinympäristön turvallisempana saadessaan korttelianonymousseilta monenlaista ennakkotietoa.

Olennaista tässä olisi se, että tietyn alueen asukkaat olisivat yhteisesti hyväksyneet (ei demokraattisesti enemmistöpäätöksellä, vaan kaikkien hyväksymänä), että tietynlaista teknistä tarkkailua saisi alueella harrastaa pyytämättä joka kerta erikseen muilta asukkaalta lupaa. Tämä voisi toimia sellaisella asuinalueella, jossa ihmiset ovat jollain tietyllä tapaa riittävän samanmielisiä. Erilaiset seuranta- ja monitorointilaitteet voisi ostaa yhteisrahoitteisesti. Tämä olisi siinä mielessä erilaista toimintaa kuin yksityisten vartiointiliikkeiden käyttö, että korttelianonymoussit tuntisivat toisensa ja luottavat toisiinsa. Erityisen perusteltua toiminta olisi silloin, jos väitetysti yksi tai useampi alueella asuva olisi sillä tapaa "epäilyttävä" tai vähintään väitetyn todistetusti jonkin tietynlainen, että häntä ei haluta syystä tai toisesta sietää. Kyse voisi olla myös sosioekonomisesta jaottelusta tai sitten ihan pelkästä huvista, jossa moni tarkkailee yhtä.

Eräänä tarkkailukeinona olisi käyttää digiscopingia, missä kamera ja kaukoputki sovitetaan mekaanisesti ja optisesti toisiinsa, jolloin saadaan suuri suurennus (käytännössä 20 - 80 kertainen suurennus), mutta tietenkin myös monenlaista muutakin hakkerivetoista osaamista voidaan käyttää, tietomurtoja varsinkaan unohtamatta. Jos toiminta olisi hupipainotteista, olisi todennäköistä, että korttelianonymoussit alkaisivat luoda koosteita seurattavana olevien henkilöiden käytöksestä ja toiminnasta (videonauhoitteita, äänentallennusta, näppäimistön painallusten tallennusta, monitorin kuvan kaappausta, jne.), jolloin toiminta alkaisi muistuttaa tee se itse -tyyppistä Big Brother -showta.

Toiminnan suojaamisen kannalta olisi uhkarohkeaa pitää jonkinlaista keskitettyä tietokantaa, johon kaikki videoklipit, äänitteet yms. kerätään, paitsi jos voi olla varma, että kukaan ei rohkene vuotaa tietoja toiminnasta. Tätä varten olisi varmasti järjestetty erilaisia varotoimenpiteitä. Eräänä varotoimenpiteenä voisi olla se, että vain tietyillä korttelianonymousseilla olisi käytettävissään kaikki kertyvä materiaali, muiden näkiessä vain lopullisia koosteita (videovirta ajoittain vaihtuvan IP-osoitteen kautta katsottavaksi). Tosin, kuten TV:n Big Brother -tv-shown perusteella tiedämme, on niin, että jos esitettävissä olevaa materiaalia on enemmän kuin todennäköinen katsoja jaksaa käydä läpi, materiaalista koostetaan sellainen kollaasi, että siitä muodostuu jokseenkin yhtenäisesti etenevä tarina - mahdollisesti erilaisin painotuksin ja vaikutelmien antamisineen.