Lukijoiden mielten valmistelua asettelun keinoin

Sanomalehdet verkossa julkaisemisineen ovat saaneet ainakin tuottajatahot vakuuttumaan siitä, että heidän uutisointinsa ja muu sisältötuotantonsa ei vain tavoita, vaan vaikuttaa satoihin tuhansiin ihmisiin tavoitellunlaisesti, vaikka samaisten lehtien käyttämät metriikat lukijoiden luokittelussa eivät tarjoaisikaan niin tarkkoja analysoinnin mahdollisuuksia, että voitaisiin määritellä kovin hienoisesti, mitä se vaikuttavuus tarkoittaakaan. Käytännössä tämä vaikuttavuus onkin paljolti vain mm. mielleyhtymiä vahvistavaa, muita toimijoita varten ajatuksia esilämppäilevää, mielenkiintojen heikentämistä, entisten olettamusten ylläpitämistä yms., mistä on helpohko johtaa kaavioita, joihin ei tarvitse ottaa mukaan sitä, miten ihmisten mieli ja aivot todella lukemaansa/näkemäänsä käsittelevät.

Sanomalehtien lukijoiden luulot ja varmuudentuntemukset siitä, miten muut lukijat ottavat vastaan lukemansa ja muun lehtien sisällön, ovat vielä sumeampia, mutta tietynlaisilta osin he tulevat helposti tunnistaneeksi tai ainakin kokeneeksi tunnistavansa, minkälainen esim. paperilehden aukeaman asettelu tai verkkolehdessä toisiaan lähekkäin olevien juttujen sijoittelu toimii monissa ihmisissä tietyllä tavoin eli mikä saa muitakin päätymään ajattelemaan paljolti samankaltaisesti heidän itsensä kanssa, mikä saa heidät kääntämään hiukan katsetta pois näkemästään, mitä on nähty jo niin moneen kertaan, että se jo vähän korpeaa heitä, ettei se edes harmita ym.

Kun lukijat kokevat tajuavansa, mikä vaihtoehdoista jotkut, melko moni tai erittäin useat on se määrä ihmisiä, jotka pitäisivät jo pelkän otsikon perusteella hyvänä, että jotain lakia kiristetään, se on myös lehtiä julkaisevien tahojen tiedossa ja varmaan myös hallituksessa, joka lehdistön kanssa lakisäädöksiensä julkaisemisia ajoittelee. Esim. 16.2.2022 on uutisoitu jonkun kertaalleen tuomitun katuneen lapsiin kohdistuneita tekojaan, mutta teki sitten kerrotun mukaan taas pian samaa uudelleen. Ei siinä tarvita kovinkaan tarkkaa esiolettamusta niiden lukijoiden määrästä, jotka edustaisivat sellaisia, jotka antavat mielensä tulla valmistelluksi sellaisen päätöksen hyväksymiseksi, jossa sitten tiedotetaan jonkin lain kiristämisestä. Saattoipa olla jopa ihan siinä seuraavalla sivulla tai 800 pikselin etäisyydellä.

Koska ihmiset ovat niitä, jotka päättävät miten lehden sisältö ihmisten nähtäväksi asettuu tai he osaavat pelata automaattisella ladontasysteemillä siten, että tietty sisältö saadaan asettumaan tietyille kohdin, vaikkei manuaalista asettelua tehtykään, ei olisi erityisen hyödyllistä vaatia lehtiä julkaisemaan "asettelualgoritmejaan" kuten voitaisiin vaatia sosiaalisen median alustoihin liittyen. Näin mm. sen vuoksi, että fyysisesti samassa toimistotilassa työskentelevien toimittajien kirjoitukset voivat käydä review-prosessin läpi, joka voi tarkoittaa sitäkin, että mahdollisesti julkaistavaa sisältöä käydään käyttämässä ulkomaisilla kollegoilla, valtakunnan päättäjätahoilla ja ties missä asti. Tekeväthän eri alojen tutkijat ja lääkäritkin konsensustyötä, minkä tuloksena he voivat säätää viestintäänsä siten, etteivät puhuisi ristiriitaisuuksia tuolloin taikka myöhemmin.

Aiheista kertomisen rajoittamista ja mielenkiintojen kontrollointia

Huomionarvoista mietittävää olisivat ovatko lehtien sisällöt epäilyttävän yhteneväisesti linjassa sen kanssa, minkälaisena ihmiset haluavat yhteiskunnan nähdä ja jääkö joihinkin aiheisiin innostavuus suunnilleen samoissa rajoissa pois kaikista lehdistä? Näin ollessa voitaisiin tehdä päätelmä, että lehdet toimivat palvelijoina muille tahoille sen sijaan, että ne olisivat itsenäisesti toimivia entiteettejä. Lehtien omistuksien keskittyneisyys ja niiden päätoimittajien vaihtumisen vähämerkityksisyys puoltaisivat myös sitä mahdollisuutta, että sanomalehtien toimituksissa koetaan jopa mieltyneisyyttä siihen, ettei heidän suuremmin tarvitse kilpailla keskenään, vaan he voivat keskittyä toistamaan eri sanoin samoja ulkomaan uutisia ja täyttämään muut osiot sellaisilla aiheilla, joissa on jotain mukavan tavanomaista.

Sanomalehtien teossa on jo pitkät perinteet sen hallitsemiselle, kuinka välttää vääränlaisten mietteiden "tarttumista" joihinkin aiheisiin, jolloin lukijoiden sitten myöhemmin tullessa hyödyntäneeksi jostain aiheesta lukemaansa ajattelussaan, he eivät sitten niin helposti ajaudu "vääriin suuntiin" mietinnöissään ja muille viestimisessään.

Esim 1. Uutisoidessa oikeudenkäynnistä, jossa joku sai syytteen väitteestä, että jokin ampumistapahtuma olisi ollut lavastettu, olisi rohkea kolumnisti voinut ottaa mietintäänsä, voisiko tällainen lavastus olla käytännössä mahdollinen, mitä se vaatisi ym. Ei välttämättä juuri samasta tapauksesta, mutta jokin kenties vähemmistä "liikkuvista osista" koostuva. Samaiseen aiheeseen helposti liitettävää sanaa "salaliittoteoria" ei myöskään tavata koetella sillä tapaa, että se voisi alkaa ihmisten mielissä jotain ihmeellisempää kuin tavanomaisia "5G-verkko aiheuttaa ajatustoimintaan vaikuttavaa säteilyä". Pikemminkin sen käytettävyyttä saatetaan turmella selittämällä tai uutisoimalla, kuinka jotkut aiheuttivat vääriin luuloihin perustuen jonkinlaisen uhkaavan tilanteen kuten ihmisjoukkojen mobiloisoinnin jonkin tietyn henkilön haitaksi, minkä jatkeeksi sitten sopiikin nimetyn, salaliittoteorioita kehittelevän verkkoyhteisön lyhykäinen esittely. Toki joskus aiemmin on voinut olla vaikka erikseen muutamaosainen dokumentti tai juttusarja aiheesta "salaliittoteoria", mutta kyse olisikin ajatuksiinsa ulottumisista, niiden muodostettavuudesta eri ajanhetkinä ja tietynkaltaisien ajatusten toistuvista yhtäaikaisista kohtauttamisista/poissaolevuuksista.

Esim 2. Jos joku ministeri tiedottaa työttömiin kohdistuvista päätöksistä, joita on valmisteltu useita kuukausia, pidetään niin Ylen kuin Ilta-Sanomienkin uutisista ja muista jutuista vähintään kolmen päivän etäisyydellä kaikki sellainen, joka saisi lukijaa hoksaamaan siinä yhteydessä, että työtönkin on ihminen, jonka "epäonnistumisien" syynä voi olla laiskasti toimintaansa kehittyvä terveydenhuolto ja että ihmisten luulot työttömien kyvykkyyksistä ja muuntautumismahdollisuuksista ovat herkemmin hajoavia kuin he luulevatkaan. Toki joskus aiemmin on voinut vaikka erikseen olla juttua siitä, miten erilaisista lähtökohdista työttömäksi voi joutua ja minkälaisia he voivat ihmisinä olla, mutta kyse olisikin ajatuksiinsa ulottumisista, niiden muodostettavuudesta eri ajanhetkinä ja tietynkaltaisien ajatusten toistuvista yhtäaikaisista kohtauttamisista/poissaolevuuksista.

Esim 3. Suomi-bashausta ei median mukaan tee kuin sellaiset ihmiset, joita heidän lukijoidensa pitäisi paheksua ja mistä sitten saadaan helppoa esimerkkiä vaikkapa vääränlaisen lehden päätoimittajuuteen tai ulkomaisille lehdille annettuihin lausuntoihin viittaamalla. Kun sitten myöhemmin joku nimeltä tai olemukselta tunnistettava puhuu sillä tapaa Suomesta pahaa, ei moni lukija käy arvioimaan sitä, onko kyse aiheellisesta teosta eli onko väittämällä vahva pohja ja jota voisi moni, paremmassa ajattelun tilassa ollessaan, puoltaakin vai tavoitellaanko Suomi-kuvan pilaantumista juuri sen pilaantumisen vuoksi. Tosin, Suomesta on ollut niin paljon hyvää sanottavaa, eikä pelkästään suomalaisten sanomana, että tarvittaisiin jonkinlaisia muistiinjättämiskonsteja, jotta yhdellä viestimällä saisi jotain vaikutettua moneen tavoitellusti. Kuitenkin, se lukijan mielessään suorittama paheksunta reaktiona olisi seurausta median "opetustuokioista".

Esim 4. Joistakin aiheista on voitu tehdä paljon elokuvia, joita on saatavilla tavanomaisista videopalveluista, niitä on näytetty tavanomaisilla televisiokanavilla ja niissä käsiteltyjä aiheuta on voitu käsitellä hutiloidusti lehtijutuissakin, mutta olennaisia sanoja ja niiden käyttöä edistäviä henkilöitä voi olla hyödytöntä yrittää etsiä lehtiarkistojen hakukoneilla, sillä viimeisin juttu voi olla lähemmäs toistakymmentä vuotta sitten julkaistu tai sitten hakusanalla ei löydy mitään. Transhumanismi on eräs tällainen ja varsinkaan monenlaista siihen liittyvää edistämään pyrkivää henkilöä ei kertakaikkian ole suostuttu mainitsemaan. Toki samojen aiheiden tienoilta olisi osoitettavissa esim. Nick Bostrom, jolla saa Helsingin Sanomienkin hakukoneella muutaman osuman, mutta hän ei ole sillä tapaa seurattava esim. Twitterissä kuin eräs toinen. On aivan erilaista tulla huomioineeksi lehdestä jonkun nimi, hakea hänestä vähän tietoa alkuun ja huomata, että kysehän on henkilöstä, joka suorastaan pyrkii hakemaan tavoitteidensa taakse ihmisiä kuin tulla kokeneeksi, että kyse on taas jostain yhdestä älyköstä tuolla jossain ulkomailla ja sitten unohtaa koko asia. Tällainen aihevälttely viestii jonkinlaisesta pelitilan jättämisestä muille toimijoille eli esim. hyvinvointialueet voivat kehittyä jatkossakin samalla hitaalla temmolla ilman ihmisten futurististen kiinnostuksien ohjatessa liiaksi niiden kehittymistä.

Silmäillen lukemaansa valikoivien lukijoiden totuttaminen ottamaan luettavaksi sellaista terveys- ja tutkimusaiheisiin liittyvää, joka ei rajaudu suht tarkasti yhteen aiheeseen, ei liene kovin helppoa, joten tutkimuksien "mietintää"- ja loppupäätelmät-osioihin vertautuvaa huomiointia ei voine olettaa näkevänsä usein iltapäivälehdissä, valtakunnan laajalevikkisimmässä lehdessä tai verkkojulkaisuun keskittyneissä valtamedioissa. Ne kyllä pyrkivät lähes joka päivä julkaisemaan niin paljon sellaista viihteellistä, niksistä tai tunnereaktioita herättelevää, joka on kaikkien tavallista arkea paljon kokeneiden tajuttavissa, että siitä käy ainakin se ilmi, että ihmisiä on välttämättä saatava jonkinlaisen yhteisen todellisuuden piiriin (eng. realm, sphere of influence), mutta voisikohan sillä ihmisten mukaan haalimisella saada aikaan jotain muutakin kuin tehdä heille jotain entuudestaan tuttuja sanoja vielä kertaalleen tutuksi jollain uudelle tavalla? Terveysaiheita näyttää olevan nivelrikoista parisuhteessa puhumattomuuteen ja elinikää lisäävistä ruokavalioista humpuukihoitoihin, mutta jonkinlainen innostavuus esim. uudenlaisen terveysteknologian haluamiseen on paljolti kadoksissa.

Vaikka sanomalehti näyttää sisällöltään luotettavalta, voiko siihen siltikään luottaa?

Vuoden 2022 aikana ADHD on otettu kovin tärkeäksi aiheeksi ja siitä on uutisoitu suhteellisesti ottaen erittäin paljon verrattuna aiempiin vuosiin, mutta koska iltapäivälehdet ovat aiemmin osoittaneet viehtymystä sen esittämiseen jotenkin rikki olevien, varmasti rikollisten ja johonkin liiaksi addiktoituneiden ongelmaksi, täydentäen väärää kuvaa usein Matti Nykänen koheltaa -uutisilla, mistä täten johtuu uusi vire ADHD:n esittelemiseen aivan erilaiseen sävyyn ja niin korostuneen paljossa määrin? Eikä uutisten visuaalisen parittamisen halu ole sekään mihinkään hälventynyt, vaan kun vaikkapa Bruce Willisin tosielämän afasiasta tai Jim Carreyn depressiivisestä roolihahmosta kerrotaan, valitaan kuvituskuva, joka toimii jollain tavoin yhteen jonkin aivan eriaiheisen, mutta ihmisten mielissä olemukseltaan huomioiduksi tulevalta osin samanoloisen henkilön kanssa.

Voisikin pitää todennäköisenä, että ADHD-uutisointien tarkoitus on saada kaikenlaisia ihmisiä hakeutumaan ADHD-tutkimuksiin tai muuten vaan edes psykiatrin pakeille, missä hänestä otetaan irti selvyys siitä, miten hyvin eri tahojen häneen tai hänen viiteryhmäänsä kohdistuva ajattelua ongelmoittava vaikuttaminen on onnistunut. Tutkimuksiin tai psykiatrin vastaanotollehan ei välttämättä hakeuduta sen vuoksi, että kaikki oirekriteerit täsmäävät, vaan kenties vain liian impulsiiviselta tuntuvan ajattelun tai ajatuskokonaisuuksien mielessään koossa pysymisen vaikeudelta tuntuvuuden vuoksi. Psykiatreja ja muita lääkäreitä voidaan kritiikistä suodatetussa viestinnässä pitää jotenkin ideallisena ja professionaalisen asiallisina asiantuntijoina, mutta sellainen on höpsismiä, koska on niin paljon terveysalalle kouluttautuneita, joiden moraali vakaumus on joustava ja erilaisille ulkopuolisten pyynnöille perso.

Koska kaikki suomalaiset on kasvatettu Uuno Turhapurolla, se luo pohjaa tarkoitukselle tuottaa monitarkoituksellisia uutisia ja muita juttuja, joissa yhdelle lukijaryhmällä uutinen on vain uutinen, mutta toiselle se on myös sitä, että sillä muistutetaan vihjailun, nälvimisen, tölvimisen, stressaamisen ym. ihanuudesta, kunhan se kohdistuu johonkin sellaiseen ihmiseen, jotka eivät ole heidän kanssaan ikään kuin samalla puolella. Mitä se sitten milloinkin tarkoittaa. Iltapäivälehdet ovat eräinä julkaisijoina lisäilemässä toisinaan juttuvirtaansa myös sellaista, mitä ei kuvavalintaisesti, koristeellisesti, typografisesti tai tekstisisällöltään erota muusta julkaistusta, mikä ei oletetusti ole edes julkaisijatahon rajoissa päätettyä, vaan tuotantoon ovat voineet osallistua monenlaiset avustajat kuten feikkaavat "todistajat" ja "asiantuntijalausuntojen antajat".