Hyvinvointialueen ripeämpää kehittämistä edistäisi ihmisten enempi kiinnostus terveytensä selvityttämiseen, missä paikallislehti voisi toimia katalysoijana tai mediaattorina, jos ei sentään fasilitaattorina

Eräänlaisena vaihtoehtona sille, ettei yksilö voi itse tehdä terveyteen liittyviä mittarointeja ja tutkimisia omissa oloissaan, eikä hän voi hyödyntää vähävaivaisesti monista palveluista koostuvia mittarointi- ja tutkimuspalveluja, olisi, että edes hyvinvointialueen puitteissa suoritettaisiin rutiininomaisesti tai muuten säännöllisesti arviointia siitä, mikä nykytilanteessa on sellaista, mitä pitäisi kehittää, jotta terveyspalvelut kehittyisivät jatkuvasti paremmiksi.

Vielä parempaa olisi, jos paikallislehtikin joutaisi/viitsisi olla mukana tuottamassa ihmisille tietoa siitä, minkälaista kehitys- ja selvitystyötä ihmisten lähimmällä hyvinvointialueella on meneillään, mutta olisihan se kieltämättä aika erikoista, jos päivän lehdestä saisi lukea sellaista kuin mitä on mennyt suorastaan pieleen, missä riittäisi hienoinen toiminnan parantaminen, mihin tarvittaisiin lisäresursseja, millä tavoin muut toimijat voisivat avustaa potilaan omatoimisuutta, minkälaista tutkimustyötä pitäisi viestiä tehtäväksi esim. muille yliopistosairaaloille, mihin tarvittaisiin rahoitusta joltain taholta, millä tavoin yksityiselle puolelle karanneita lääkäreitä saataisiin takaisin esim. Eksoten palvelukseen, miltä osin diagnoosikriteerit eivät vaikuta toimivan ja johtavat virhepäätelmiin ym.

Indikaattorina sille, minkälaiseksi ihmisten yleistä kiinnostusta itsensä mittarointiin sykettä enempää, voi pitää vaikkapa sitä, minkälaisia mittareita Prismassa on tarjolla: ilmanlämpöön, verenpaineeseen, kuumeeseen, ajanottoon, painoon ja eipä paljon muuhun. Eli sitä samaa, mitä on ollut viimeiset 20 – 30 vuotta. Tietämättä tarkemmin, mitä kehossaan tapahtuu tietyllä hetkellä tai jonkin ajanjakson puitteissa, mahdollisesti myös jotkut ympäristötekijät huomioiden, ihmiset joutuvat heittäytymään kankeasti toimivien diagnoosikriteereiden armoille, joiden paljous saattaa hämätä, mutta ei kuitenkaan riitä kuin näennäisesti kattamaan kaikkea sitä, millä tavoin ihminen voi oireilla. Etiologioihin eli syihin niitä ei ole edes suunniteltu ottamaan kantaa. Siltikin, terveysalan koulutus ja esim. nettichatit sairaanhoitopiirin tarjoaman tekoälyn kanssa puoltavat sitä paradigmaa, jonka mukaan pitkäaikaiskäyttöön tarkoitettujen tautiluokituksien lisäksi ei tarvita mitään ylimääräisiä selittäviä tekijöitä.

Kaikenlaisen mittaaminen ei helposti olekaan mahdollista, mutta ajoittumisillakin on korrelaationsa muiden seikkojen suhteen

Kaikkea ei tietenkään voi edes suoraan mitata, eikä sekään kaikkeen riitä, että antaa jonkin tietoteknisen sovellutuksen muodostaa useammanlaisesta elimistön toiminnasta kertyneen tiedon perusteella esipäätelmiä. Huomioon otettavuuksia saa kyllä keksittyä paljonkin erilaisia, eivätkä kaikki niistä aivan lähimpänä vuosikymmenenä tulisi päätymään lääkinnällisen laitteen, josko hyvinvointisellaisenkaan, huomioimiksi asioiksi.

Tuntemukset ja kaikenlaiset vaikutteet, jotka jollain logiikalla tai muuten selittyvällä tavalla vaikuttavat yksilöön, ovat ensisijaisesti yksilön itsensä tunnistettavissa olevia asioita, jos hänellä ei ole mahdollisuutta kutsua "tilanteen ollessa päällä" paikalle jotain henkilöä, joka auttaa häntä ymmärtämään ja tunnistamaan vaikuttavia tekijöitä. Loogisuuden muodostamista helpottaa, jos tuntemuksien ja tapahtumien yhteydessä on sellaista oirehdintaa, jossa on kerrasta toiseen ilmenevää kaavamaisuutta, sillä sellainen voi olla mahdollista selittää elimistön normaalilla reagoimisella tietynlaisiin tilanteisiin ja siitä taasen on mahdollista johtaa kelpoisia selityksiä esim. ruokavalioon, sisäilman laatuun ja liikunnallisiin aktiviteetteihin ym. eli jokseenkin tavanomaisiin asioihin, joille ei edes tarvitse antaa mitään diagnoosikriteeristä nimitystä.

Perusterveydenhuollon perusmaisuus on jo vähän tympäisevää, joten mistä nihkeys toiminnan kehittämisessä?

Terveydenhuollon asiantuntijalle ei useinkaan hyödytä kuljettaa mukanaan liian moniseikkaisia selityksiä, sillä terveydenhuoltoa ei vain ole tarkoitettu sellaisten käsittelijäksi. Se voisi olla sellainen, mutta hyvinvointialueen poliittiset päättäjätkin ovat ensisijaisesti liiketoiminnan mahdollisuuksien ja terveydenhuollon työllistävän vaikutuksen puolella kuin siitä hyvää imagoa itselleen kerryttäviä, kuinka saivat taas hyvinvointialueen palveluiden kehittymään valtavin askelein. Sanaa "perusterveydenhuolto" halutaan myös vaalia sillä tapaa, ettei se "vääristyisi" tarkoittamaan mitään liian hyvää. Kummallista kyllä ihmiset, nuo potentiaaliset potilaat, eivät ole moisista kovinkaan moksiskaan tai sitten ne keskittyvät pahastumisensa ilmaisuissa kovin vähiin ja todennäköisesti melko vanhakantaisiin ikiongelmiin kuten "onko lääkäreitä tarpeeksi" tai "eikä nuoria taaskaan huomioida riittävästi".

Nihkeä asenne palveluiden kehittämiseen, tietäen, että se olisi potilaista harmillista, jos he tietäisivät, että palveluiden kehittämisiä hidastellaan keinotekoisesti ja organisaatioiden toiminnan kehittäminen on pikemminkin muiden tahojen liiketoimintaa avustavaa kuin sen oman toimivuuden parantamiseen pyrkivää, saattaisi antaa perusteen arvioida moraalisen kompassin olevan rikki muiltakin osin sekä erilaisten valtuutettujen ja johtajien taholla, mutta myös ylilääkäreiden ja muiden kokonaisvaltaisesti organisaation toimintaa tarkastelevien piirissä.

Mistä esimerkiksi johtuu, että tiedonkorjaamisvaatimuksia tehdään niin haluttomasti? Liittyykö se jotenkin johonkin samaan kuin se, että potilasvakuutuskeskukseen, Valviraan ja aluehallintavirastoon otetussa yhteydenotossa tullaan huomioineeksi liian vahvasti organisaation toimintaa puoltavan lääkärin lausunto suhteessa hoidon ja tutkimuksen laadusta kritisoineen näkemyksiin? Eli halutaan suojella jotain olemassa olevaa. Eivät useimmat potilaat tahallaan tee reklamaatioita ja ilmaise yhteydenotoissaan, missä olisi korjattavaa, vaan he haluavat, että toimintatavat, tutkimuskeinot ym. kehittyvät.

Viimeisimmän kymmenisen vuoden aikana Eksotellakin on ollut töissä useita henkilöitä, joille potilaiden kohteleminen organisaation ulkopuolisia komentoja noudattaen ei ole ollut eettisesti ongelmallista, joten väärien diagnoosien langettaminen, valheiden kirjoittelu raportteihin ja tahallinen ärsyttäminen kohtaamistilanteissa luonnistuu siinä tavallisemman työn ohessa. Toistuvuutensa ja monessa henkilössä esiintyvyytensä, sekä se että muut tahot voivat laskea moisen käytettävyyden varaan, antaa perusteen pitää mahdollisena, että Eksote on sekä organisaationa, että monien yksittäisten työntekijöiden osalta rutiininomaisuuden tasolle asti valmistautunut palvelemaan tarkoituksia, joissa yksittäisten ihmisten elämää pyritään kontrolloimaan useilla elämän osa-alueilla. Tällainen vaatii, että rekrytointi- ja urallaetenemiskäytännöt edesauttavat vahvasti siinä, että ylilääkäreiksi ja esihenkilön asemaan pääsisi vain vähäinnovatiiviseen kehitykseen suostuvaisia henkilöitä.

Voikin olla potilaasta ikävää, kun yli kymmenen vuotta sitten käy jutustelemassa psykiatrin kanssa jostain tietystä diagnoosista, joka ei sitten kuitenkaan ole hänelle erityisen tuttu ja tästä sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin kohtaa hänet toisessa yhteydessä, johon mennessä hän on edennyt palveluesimiehen ja vastuulääkärin rooliin, muttei vieläkään osaa keskustella kyseisestä aiheesta, vaikka puheena on se, mitä joku toinen psykiatri on taannoin tuosta samaisesta diagnoosista kirjoitellut potilaaseen liittyen. Muita kiireitä ollut? Tosin, onhan siinä ollut monenlaista muutosta standardin asemassa olevaan tautiluokituskirjaan, joten siihenhän voisi myös vedota.

Liiketoiminnallisia mahdollisuuksia terveysalalle muodostuu siitä, että kun muutamilla ihmisilla harjoitellaan vaikkapa sitä, miten heidät saa kokemaan olevansa joihinkin diagnostisiin kriteereihin sopiva, vaikka se kaikki johtuu vain yksilön mieleen ja elimistöön suorasti ja epäsuorasti vaikuttamisesta. Perusterveydenhuoltohan jättää helpostikin potilaat paremmin tutkimatta, joten jos muutamat tuhannetkin ihmiset saadaan tekemään valinta käydä tutkituttamassa itseään yksityisellä puolella, siinä ohjautuu esim. vuoden mittaan satoja ja tuhansia euroja per asiakas palveluiden tarjoajille, joista jotkut ovat valtakunnan laajuisiin yrityskonserneihin liittyneitä ja jotkut tunnettavuudeltaan kenties jotain vähäisempää. Yhtä kaikki, sekä kaupunginvaltuutetut, että hyvinvointialueen edustajat voivat olla tyytyväisiä, kun perusterveydenhuollosta säästyy täten rahaa. Jotain palveluihin jonottamistakin saattaa esiintyä, mutta eihän se yksityisiä palveluidentarjojia haittaa.

Ihmisten kiinnostuttaminen terveysasioista ei aiheuta kuin vain jonkin verran vaikuttavuutta, ellei siihen tule lisää särmää

Keinotekoista oireilua, luuloja ym. aiheuttavat tahot saanevat palkkansa jonkinlaisina kompensaatioina, mikä lienee sen verran paljon, että he viitsivät heittäytyä vaikka örkkimäisesti käyttäytyväksi, jos sillä saa jonkun henkilön kokemaan vielä vähän enemmän elämänsä huonommaksi. Tosin, eivät hekään loputtomiin jaksa pelkästään huonlaatuisesti toimia, sillä se alkaisi nakertaa heidän persoonaansa ja liata sitä kuvaa, mikä muilla heidän tekemisistään tietoisilla ihmisillä on heistä. Tai näin ainakin luulisi olevan, mutta todellisuudessa monet pitäytyvät ihan mielellään esim. huonolaatuisessa häirinnässä.

Tästä päästään jälleen tarpeeseen saada yksilöiden käyttöön omissa oloissaan tehtäviä, terveyteen liittyviä mittarointeja ja tutkimisia taikka vähävaivaisesti monista palveluista koostuvia mittarointi- ja tutkimispalveluja hyödynnettäväksi, mutta se toive kilpistyy siihen, että suomalainenkin yhteiskunta on rakentunut huonommat/paremmat (ihmiset) -jaottelun varaan eli ei tavallisia ihmisiä varten haluta kehittää ja tarjota laitteita ja palveluita, joilla he itse saisivat itsestään liiaksi selvyyttä. Tämänhän voi aistia vaikkapa Suomi Areena -keskusteluista, missä vuosi tapahtuman välillä ei riitä oikein minkään kehittymiseen julkisen terveyspalvelun osalta.

Edellisen väitteen toimivuutta nakertaa hiukan se, että kuka tahansa voi käydä hyvinkin nopealla aikataululla (esim. heti seuraavana aamuna) teettämässä vaikka kaikki Puhti-tutkimukset (verinäytteitä ym.) ja hyödyntää lääkäriä tulosten tulkitsemisessa ja sen määrittämisessä, mitä tutkimuksia voisi kokeilla tehdä, mutta pointti onkin enemmän siinä, mihin kohdin milläkin taholla vedetään raja siinä, mistä pidemmällä menevästi ei innosteta ihmisiä itsensä mittailuun ja tutkimiseen. Esim. Prismassa on useita erilaisia henkilöpainon mittauksen välineitä, verenpainemittareita ja älykelloja, mutta jos kerran tällä tavoin myönnetään tunnistettavan ihmisten kiinnostus jonkinlaiseen henkilöterveyteen, ovatko nuo tuotteet myynnissä pelkästään liiketaloudellisista syistä eli "näitä ihmiset haluavat ostaa" vai sen vuoksi, että on päätetty, että vielä ei eikä hyvään toviin ollakaan valmiita kiinnostuttamaan ihmisiä tämän enempään? Silti S-ryhmään kuuluvissa ravintoloissa ja muissa ruokapaikoissa kiinnitetään tavanomaiseksi muuntuneeseen tapaan huomiota ruoan laatuun, tuoreuteen, ravintoainepitoisuuksiin, esillepanoon ym. eli siltä osin "hifistelyä" tehdään, koska ihmiset pitävät sellaisesta.

Terveysasemillakaan itsensä mittailu ei kaikesta terveyskeskeydestään huolimatta ole sillä tapaa puheissa mukana, etteikö potilas voisi joutua kuulemaan ilmaisua "jos haluat tietää tarkemmin, voit itse mennä haluamiisi laboratorikokeisiin yksityisellä puolella".

Urbaanissa ympäristössä terveysaiheisiin kiinnostuttamista johonkin sumeaan rajaan asti saavat kyllä aikaan esim. juoksu- ja pyöräilytapahtumat, kaikenlaiset eri ikäisten harrastukset ym., mutta ei tällainenkaan muunna jonkin voiman vaikutuksesta sairaanhoitopiirin kollektiivista osaamista sellaiseksi, että yksilöön kohdistuva keinotekoisen oireilun aiheuttaminen voitaisiin selittää ja normalisoida ilman lokeroimista johonkin hatarasti täsmäävään diagnoosiin vailla etiologian (syyt) määrittämistä. Yksilö ehtii ajautua pitkälle esim. todellisuudentajun heikentymiseen ja depersonoitumiseen ennen kuin tunnistetaan edes alustavasti, miten hänen esim. asuinympäristönsä ja päivittäiset aktiviteettinsa vaikuttavat hänen metaboliikkaansa ja miten se taasen vaikuttaa hänen mielensä toimintaan ja miten se taasen vaikuttaa hänen elimistöönsä ja miten se vaikuttaa miten hän toimii asuinympäristössään ja miten se taasen jne. Saattaisikin olla niin, että keinotekoisesti aiheutetusta oireesta tulee lääkärinkäynnillä pysyvä osa jotain määritettyä diagnoosia, vaikka oireen saisi kokonaan pois vaikkapa vain päivittäin lenkkeilemällä, mutta siellä se nyt yksinään istuskelee Hemingwayssä juomassa siideriään ja lukee uutisia kännykästä.