Lutherista evankelisluterilaisuuteen

Kirjaa "Uskon puolesta – Martin Lutherin elämäntyö" lukiessa käy ilmeiseksi, että Luther on saanut pitää nykyisen asemansa evankelisluterilaisuudessa "kaikesta huolimatta", vaikka Lutherin yksityiselämän, sanomisten, tekemisten ja opetuksien välillä on epäsuhtaisuuksia. Sinänsä, kirjan mukaan, "Luther on ollut kirkkokuntien ja teologian historiassa todellista vapaata riistaa" ja että häntä on omittu, hyljitty, nälvitty, ylennetty, alennettu ym. (s. 12), mutta tällainen antaa vain lisäsyytä epäily-moodin käyttöön kytkemisellä kaikissa nykyajan tekstien kohdissa, jotka alkavat sanoilla kuten "Luther korosti, että..".

Katkelmia Lutherin tekoselitysmäisyyksistä teoilleen ja lausuntoja muista ihmisistä, mitkä heikentävät hänen vakavasti otettavuuttaan:

Luther myönsi avoimesti, että katseli vielä vanhanakin toisten naisten perään. Kätheä puolestaan ei lainkaan naurattanut, kun Luther todisti muiden läsnäollessa Raamatusta, että mies saattoi Jumalan lakia rikkomatta ottaa useita vaimoja. Käthe vastasi, että jos Luther sen tekisi, hän menisi itse takaisin luostariin ja jättäisi lapset miehensä hoidettaviksi. Kukaan läsnäolijoista ei jäänyt epävarmaksi, tarkoittiko hän täyttä totta. Käthe Luther oli lujatekoinen nainen. Hän vastusti sisukkaasti miehensä suorastaan hillitöntä halua antaa pois kaikki, minkä he omistivat. Hän sai myös tahtonsa läpi melkein kaikissa perheen raha-asioissa, niin että jotkut Lutherin ystävät suorastaan kiukustuivat, Lutherin kun olisi heidän mielestään pitänyt olla miehekkäämpi. (s. 324-325)

"Joskus on tarpeen juoda vähän enemmän, huvitella, laskea leikkiä tai jopa tehdä syntiä paholaisen uhmaamiseksi ja halveksimiseksi, ettei se saisi tilaisuutta viekoitella meitä tunnontarkkuuteen pikkuasioissa. Me menehdymme, jos liikaa huolehdimme johonkin syntiin lankeamisesta... Minkä takia joisin laimentamatonta viiniä, puhuisin vapaasti ja söisin enemmän ellen juuri piinatakseni ja kiusatakseni paholaista, joka on päättänyt piinata ja kiusata minua? Voisinpa tehdä jonkin nimellisen synnin vain pilkatakseni paholaista, jotta hän käsittäisi, etten myönnä mitään syntiä enkä ole tietoinen mistään synnistä. Kun paholainen hyökkää kimppuumme ja piinaa meitä, meidän on pantava kymmenen käskyä kokonaan syrjään." (s. 328)

Luther huomautti kerran itsekin, etteivät hänen tuntemansa maatyöläiset pitäneet ajasta lukua kellon eivätkä auringon, vaan ympärillään lojuvien tyhjien kolpakoitten avulla. Luther halveksi tyhjäntoimittajia, juoppoja, vaimonpieksäjiä, irrallisia sukupuolisuhteita harrastavaa nuorisoa ja kaikkia roistoja. Hänen ivansa ei tuntenut mitään rajoja, varsinkaan jos kyseinen mieliharmin aiheuttaja oli ylhäistä syntyperää. (s. 248)

Eri uskontokuntiin eli saman uskonnon tunnustajien yhteisöihin ja mihin lie vapaisiin suuntauksiin kuuluvien tai kuten sanotaan, "kristinuskon seuraajien", oletetaan ottavan monet evankalisluterilaisen kirkkoyhteisön ylläpitämät väittämät sellaisena minkälaiseksi ne ovat historian kuluessa päässeet muotoutumaan. Kirkkohistorioitsijat eli tämän kyseisen oppiaineen osaajat, jotka tutkivat kristinuskon, kirkon ja kristillisten liikkeiden menneisyyttä, tietäisivät hyvin Lutherin ja hänen hyvin tuntemansa Erasmuksen välisen oppitaistelun siitä, mikä pelastaa yksilön synniltä ja johtaa häntä reitillä pelastukseen, mutta ei sellaista nykypäivän esim. saarnoissa mainita, että toisen mielestä (Erasmus) hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä, mutta toisen mielestä (Luther) pelastuksen voi saavuttaa vain armosta, joka perustuu Jumalan horjumattomaan päätökseen.

Armon antaja on Jumala, ja ihminen tarvitsee pelastuksen vastaanottamiseen vain uskonsa, joka tarrautuu Jumalan lupaukseen armosta. [12]

Henkilönä Luther oli siis "saksalainen munkki ja teologi, jonka opetukset käynnistivät uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa ja johtivat protestanttisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen" [1].

Maailmanlaajuisesti kristinuskon "seuraajia" on lähes 3 miljardia. Jyrkähköstä jäsenkadosta on kirjoiteltu useissa mm. suomalaisten evankelisluterilaisten julkaisuissa jo useita vuosia, mitä voinee tulkita miten haluaa, sillä perusteet jostain eroamiselle eivät aina ole kovinkaan huolellisesti mietittyjä, kuten eivät varmaan liittymisetkään.

Predestinaatio ja luomiskertomus

Kristityn elämä seurakunnassaan ei varmaankaan aivan joka päivä sisällä sen filosofista tai muunlaista pohtimista, että miten ihmeessä se Jumala pystyi luomaan sen kaiken, ihmiset ja tähdet ym., sekä mitä se predestinaatio tarkoittaakaan eli mihin ihminen päätyy, kun hänen vaelluksensa maan päällä tulee päätökseensä, mutta kun niin moni muukin osoittaa toiminnallaan uskovansa johonkin, mitä on vaikea saada uskomalla uskottua todeksi, niin kaipa sitä sitten voi jatkaa sitä uskomiselta vaikuttamistaan.

Tieteellisen tiedon avulla voidaan tutkia, mitä Jumalasta on sanottu. Se ei kuitenkaan auta pääsemään lähemmäs Jumalaa. Hän pysyy salattuna. Vain uskon kautta on mahdollista vakuuttua siitä, että Jumala on ihmisen lähellä ja toimii tässä maailmassa. Uskon kautta ihminen voi kokea, että Jumala on todellinen, että Hän on läsnä elämässä ja toimii suhteessa maailmaan. [2]

Erilaiset nykypäivänäkin vaikuttavat ns. vapaat suuntaukset kuten adventistit eli adventtikirkkoon kuuluvat sanovat, että he soveltavat Raamattua (pyhä kirja, ohjeellinen tekstikokoelma) suoremmin tämän päivän elämään ja että luterilaiset pyrkivät rinnastamaan yksittäisiä raamatunkohtia Raamatun kokonaissanomaan ja kiinnittävät myös erityistä huomiota nykypäivän maailman muuttuneisiin olosuhteisiin, mutta kyllähän ne kaikenlaiset selitykset luomiskertomuksista ja pelastussuunnitelman ennaltamääräytyvyydestä ovat melkoisen haasteellista uskottavaa uskontokunnasta riippumatta.

Siis ettäkö olisi ollut ja kenties edelleen olemassa (tämäkin kiistanalaista) joku (tai jokin) Jumala, joka on ollut pätevä luomaan maailman ja ihmiset siihen, sekä määrittämään ihmisen elämän ja pelastussuunnitelman ennaltamääräytyväksi matkalle jonkinlaiseen paratiisiin, jonkalaisen koostumuksesta, sisällöstä ja toimivuudesta Jumalalla ei sitten kuitenkaan ilmeisesti ole ollut aiempaa kokemusta, koska synti ja paha ovat tulleet mukaan ikään kuin vahingossa [6]:

Luomistyö osoittaa myös, että Jumala on kaiken sen yläpuolella, mitä maailmasta tai maailmankaikkeudesta voimme havainnoida. Se osoittaa meille hyvin vahvasti, että kaikki uskonnollinen palvonta, kiitos tai kunnioitus kuuluu yksin hänelle. Ei ole mitään luotua, jota meidän pitäisi palvoa. Jumala on kaiken luodun yläpuolella. Aivan toisenlainen ulottuvuus luomiskertomuksessa on se, että se sanoo jotakin maailman hyvyydestä. Mikään luotu ei ole itsessään tai alkujaan paha. Kaikki oli täydellistä ja hyvää sellaisena kuin se tuli Jumalan kädestä. Synti on myöhemmin tullut maailmaan ja turmellut sitä niin, että nyt ympärillämme luonnossa näemme niin hyvää kuin pahaakin. [6]

Vai olisiko sitten niin, että on jo ollut useita iteraatioita, joissa ensin joku luo perustat elämälle, sitten elellään ja lopulta päästään jonkinlaiseen paratiisiin? Joissakin muissa uskonnoissahan uudelleensyntyminen eri ihmisenä on perushuttua. Luterilaisen kirkon mukaan "Jumalan pelastussuunnitelma on salainen ja ihmisjärjen tavoittamattomissa". Niinpä tietenkin. Uskomisiaan vahvistamaan tarjoavat apuaan mm. kristilliset musiikkiyhtyeet kuten LIN D, jonka kappaleessa "Never On Your Own" lauletaan "We are part of a greater plan" ja "The Creator thought of you before you even knew" [7].

Lopun aikoihin liittyy käsite eskatologia, joka on "uskontoihin liittyvä oppi maailman viimeisistä tapahtumista", joilla "tarkoitetaan yleensä nykyisen maailman päättymistä ja uuden maailman syntymistä". Kristinuskossa, Raamatun mukaan, "maallisten valtakuntien jälkeen on tulossa Jumalan valtakunta, tuhatvuotinen valtakunta jonka jälkeen syntyy uusi maa uusine taivaineen. Kristinuskon mukaan lopun ajat alkoivat Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta noin vuonna 30–33. Eskatologia on enemmänkin oppi pelastuksesta kuin tuomiosta: pelastuvat saavat katoamattoman elämän Taivaan valtakunnassa." [9]

The end of the world or end times is predicted by several world religions (both Abrahamic and non-Abrahamic), which teach that negative world events will reach a climax. Belief that the end of the world is imminent is known as apocalypticism, and over time has been held both by members of mainstream religions and by doomsday cults. In the context of mysticism, the term refers metaphorically to the end of ordinary reality and to reunion with the divine. [10]

Juutalaisilla on omia näkemyksiään:

However, because Judaism is primarily focused on life here and now rather than on the afterlife, Judaism does not have much dogma about the afterlife, and leaves a great deal of room for personal opinion. It is possible for an Orthodox Jew to believe that the souls of the righteous dead go to a place similar to the Christian heaven, or that they are reincarnated through many lifetimes, or that they simply wait until the coming of the messiah, when they will be resurrected. [21]

Many Jewish people also believe in olam ha-ba (meaning ‘the world to come’). This is a perfect version of the world that will exist at the end of days, after the Messiah has come and God has judged the living and the dead. Many Jews believe that people may experience pain and suffering in this world but that it is merely an antechamber for the world to come, which will be free of misery. It is believed that the virtuous will be reunited with loved ones and that their souls will live on. [22]

Unlike Maimonides, who believed that the resurrection of the dead would be followed by a second death and the eternal rest of souls in the World to Come, Nachmanides believed the resurrected would enjoy eternal physical life in the messianic age. [23]

Katekismuksesta ja synneistä

Maan päällä ja usein myös jalat maasta irrallaan elellessä ihmiset saattavat toisinaan hairahtua jonkinlaiseen synniksi määrittyvään (ennalta tai tulkinnasta riippuen), mutta onneksi on rippi. Sitä käytetään, kun "ihminen haluaa tunnustaa Jumalalle mieltä painavan syyllisyytensä ja syntinsä". Se on myös osa seurakunnan yhteistä jumalanpalvelusta ja jos haluaa, "ripittäytyä voi myös henkilökohtaisesti sielunhoidollisessa keskustelussa", jonka ottaa vastaan pappi, seurakunnan muu työntekijä tai toinen seurakuntalainen. [8]

Siinähän sitten yrittää uskoa, että Jumalan tekemä luomistyö oli kaiken liikkeellä laittava voima, jonka ainakin periaatteessa piti olla lopun aikojen jälkeisiin aikoihin asti mietitty, jos synti tuli maailmaan vasta luomistyön jälkeen ja ripittäytymällä voi tunnustaa Jumalalle syyllisyytensä, vaikkei tällaista tunnustamista ja sen kuulemista voinutkaan olla mietitty alunperin mukaan ihmisten elämään, koska syntiä ei siis ollut, koska Jumala teki parhainta mahdollista työtä luomistyössään. Ja Jumalan armonkin saamiseksi olisi siis saattanut joutua tekemään ns. hyviä töitä elämässään, mutta kävipä sitten kuitenkin niin, että ihmisten välisen sanoilla taistelun seurauksena näin ei tarvinnutkaan olla.

Kaiken elämisen tuoksinassa tavallisen uskovaisen yksilön voisi olla vaikea muistaa jatkuvasti kaikenlaista, mitä seurakuntaan kuuluvan kristityn pitäisi huomioida, joten hengellinen käsikirja, katekismus, joka "ilmaisee lyhyesti ja selkeästi Raamatun keskeisen sisällön ja sen, mitä kristillinen usko on", on varmastikin hyödyllinen esim. valmistauduttaessa kristillisille festareille, jossa voi tavata muita uskontunnustajia.

Katekismuksen ydintä ovat siis kymmenen käskyä ("älä..", "pyhitä..", "älä..", "älä.." jne.), uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Sen "syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme". [11] Saatavilla myös verkosta: https://katekismus.fi

Kymmenen käskyä ilmaisee elämän peruslain: mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä. Uskontunnustus kertoo siitä, kuka Jumala on, mitä hän on puolestamme tehnyt ja mitä hän meille antaa. Isä meidän -rukous ohjaa meidät rukoilemaan Jumalaa, jotta pysyisimme uskossa häneen ja voisimme elää hänen tahtonsa mukaisesti. [11]

Näihin päiviin asti katekismus on saatu pysymään siinä muodossaan, jonkalaiseksi Suomen evankelisluterilaiset sen hyväksyivät vuonna 1999. Katolisella kirkolla on tietysti omanlaisensa, mutta toisaalta molempien ollessa kristinuskon levittäjiä, voidaan heidät sopivien tilaisuuksien tullen laskea yhteen.

Erään "Kysy kirjastonhoitajalta"-vastauksen mukaan [24] katolilaisuus eroaa luterilaisuudesta mm. siinä, että katolilaisuudessa korostetaan kirkon (ts. papiston ja pyhimysten) roolia välittäjänä yksilön ja jumalan välillä, mutta luterilaisuudessa korostetaan yksilön henkilökohtaista uskoa sekä suoraa ja välitöntä suhdetta jumalaan. Tällainen "omatoimisempi" tyyli sopii Suomenkin oloihin paremmin, eikä luterilaisuus muutenkaan muodosta yksittäistä kirkkoa kuten esimerkiksi roomalaiskatolisuus, vaan se koostuu erilaisista alueellisista tai kansallisista kirkoista [5] eli ainakin teoriassa uskonasioista vähemmän kiinnostuneiden ei tarvitse olla niin huolissaan siitä, että Suomen evankelisluterilaisuuteen vaikuttaisi jokin ylikansallinen voima.

Nöyryyttä, lohtua ja rukoilemista

Kun tuota sotaakin toisaalla on, saa siitä lisää ihmettelyn aihetta rukouksien tarkoituksista ja vaikuttavuudesta, että myös lisäperustetta epäillä tämän jonkun Jumalan kyvykkyydelle visioida, mitä kaikkea ihmisten elämässä voikaan tapahtua. Lappeenrannan seurakunnat -sivuilla on maaliskuiset (2022) ohjeet sille "kuinka rukoilla rauhan puolesta", missä yhteydessä mainitaan, että

Raamattu opettaa meille, että Jumala kuulee rukouksemme. Hän vastaa rukouksiimme, mutta ei aina sillä tavoin kuten me odotamme. Ja kun rukous on puhetta Jumalalle, niin voimme aivan hyvin omin sanoin kertoa oman ahdistuksemme, pelkomme, tuskamme, kaikki ne tunteet, joita sota meissä herättää Jumalallemme. [13]

eli kuulosalla Jumala ainakin on, jotenkin, kuulemma. Teoriassa vaikutusta voi olla sillä, että riittävän monen rauhoittuessa rukoilemaan tai tekemään jotain, minkä kokee rukoilemiseksi, se saattaa heidän tavallaan yhteisen käytöksensä ilmenemään hyvinä tekoina sitten hiukan myöhemmin, minkä sitten voi vapaasti tulkita Jumalan aikaansaannokseksi ja vastaukseksi rukouksiin, mutta ei sillä varmaankaan estetä ketään sotimisesta viehtynyttä "tuolla jossain" saamaan tekemään toisenlaista päätöstä sotimiseen liittyen ellei hän tule vaikkapa Telegram-viestintää seuratessaan nähneeksi jonkun rukoilemisensa päätteeksi tekemän vetoomuksen säästää jokin kohde pommituksilta, johon voi sitten todeta "no okei, fine, ei tänään".

Piispat ne kuitenkin päättivät ihan paastovetoomuksen laittaa julkisuuteen, koska

Paastonaika kutsuu rauhan ja oikeudenmukaisuuden tekoihin. Venäjän hyökkäys on rikos kansainvälistä oikeutta ja synti Jumalaa vastaan. Kristinuskon ydinsanoma kärsivästä Kristuksesta on sanoma sovituksesta, sovinnosta ja rauhasta. Kristus itse kutsuu rauhantekijöitä Jumalan lapsiksi. Vetoamme kaikkiin, jotka kantavat vastuun Venäjän sotatoimien käynnistämisestä ja mahdollistamisesta. Tehkää kaikkenne hyökkäyksen pysäyttämiseksi. [14]

ja siinä samassa yhteydessä sitten kirkolle sinänsä jo tavanomaiseksi tulleella tavalla johdetallaan ihmisiä auttamaan jotain eli tässä tapauksessa sodasta kärsiviä ukrainalaisia osallistumalla keräyksiin "Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran tai muiden avustusjärjestöjen kautta". Itsearvoisesti ei varmaankaan mitään pahaa, että pidetään yllä organisaatioita, joiden kautta voi auttaa muita, mutta toisaalta kyse on myös joidenkin työllistymispyrkimyksistä ja sillä tavoin joidenkin elämänlaadun käyttökelpoisena pitämisestä.

Paastovetoomuksen loppusanoissa oleva "Herra, armahda meitä." ansaitsisi tulla arvioiduksi kriittisesti, sillä sitä edeltää sen vaikutelman antaminen, että paastonajan syvemmälle henkiseen elämään meneminen rauhan, Ukrainan kansan ym. puolesta rukouksineen ja muineen olisi jollain tekstissä sanomattomalla tavalla "toimivaa" ja että armahtamista joihinkin ihmisiin kohdistuen voisi tapahtua siis ennen sitä jotain aikojen loppuakin?

Samaisten piispojen aiemmin esittämässä puheenvuorossa ja rukouksessa mainitaan, että

Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, vahvista meissä toivoa, kun lähellämme käytävä sota ahdistaa. Varjele Ukrainan kansaa. Säästä ihmisiä sodan kärsimyksiltä, tuo lohtua perheille, jotka ovat jääneet sen jalkoihin.

eli vaihtoehtoina ovat, että joko uskominen toimintana, yksilösuorituksena tai laajemmin, on se, mikä saa tai saattaa saada vaikutusta aikaan, tai sitten Jumala vaikuttaa asioihin "itse" saamiinsa "yhteydenottoihin" perustuen. Pelkän uskomisen avulla voi olla hiukan hankalampi saada aikaan jotain varjelevuutta, kuin toivon vahvistumista ja sodan kärsimyksiltä säästäminen voi onnistua hiukan heikommin kuin lohdun aikaansaaminen joillekin. Minkähän vuoksi näihin rukouksiin on pitänyt ympätä mukaan kohta "Sen tähden anomme, että et hylkäisi meitä."? Tosin, siinä viitattiin "Vapahtajaamme, Jeesus Kristukseen", mutta kyllä se paljolti siltä kuulosti, että ihmisten rukoilujen "kuulijat" saattaisivat jättää heidät oman onnensa nojaan ihan milloin vain, vaikka kommunikointia väitetysti kahteen suuntaan on ollut jo satoja vuosia. Moinen sanailu saa ihmiset vaikuttamaan surkeilta ressukoilta.

Rauhan Tervehdys -lehden mukaan "Kristilliseen paastoon liittyy aina rukous ja hiljentyminen, Jumalan äänen kuuleminen." ja että "Kristitylle paasto on pyhä, Jumalalle erotettu elämänmuoto."

Paastoamisen tehtävä on puhdistaa mieli ja omat halut ja suunnata katse Kristukseen ja lähimmäisen tarpeisiin. Silloin saamme myös itsellemme ja Herra siunaa meitä. Kristillinen paasto on enemmän itsetutkistelua kuin ruokaan ja ulkoisiin seikkoihin huomion kiinnittämistä. Paastoaminen ikään kuin kirkastaa Jumalan äänen kuulemisen. [16]

Sanovatpa myös samaisessa artikkelissa, että "Kristillinen paasto ohjaa meitä toivoon, iloon, nöyryyteen ja vaatimattomuuteen." Nöyryyteen..?

Mitä se Luther sanoikaan..?

"Joskus on tarpeen juoda vähän enemmän, huvitella, laskea leikkiä tai jopa tehdä syntiä paholaisen uhmaamiseksi ja halveksimiseksi, ettei se saisi tilaisuutta viekoitella meitä tunnontarkkuuteen pikkuasioissa. Me menehdymme, jos liikaa huolehdimme johonkin syntiin lankeamisesta... Minkä takia joisin laimentamatonta viiniä, puhuisin vapaasti ja söisin enemmän ellen juuri piinatakseni ja kiusatakseni paholaista, joka on päättänyt piinata ja kiusata minua? Voisinpa tehdä jonkin nimellisen synnin vain pilkatakseni paholaista, jotta hän käsittäisi, etten myönnä mitään syntiä enkä ole tietoinen mistään synnistä. Kun paholainen hyökkää kimppuumme ja piinaa meitä, meidän on pantava kymmenen käskyä kokonaan syrjään." (s. 328)

Nöyryys?

"Joskus on tarpeen juoda vähän enemmän.."

"..paholaisen uhmaamiseksi ja halveksimiseksi"

"menehdymme, jos huolehdimme liikaa johonkin syntiin lankeamisesta"

Seurakunnan puolesta puhumista kirkossa

Näppärältä vaikuttaneen Descript-sovelluksen transkriptioon soveltuvuuden kokeilemisen vuoksi tehtiin valinta muuntaa melko satunnaisesti valikoidun, nettiin striimatun ns. rukoushetken puheosuudet automaattisesti tekstiksi. Valinta kohdistui Lappeenrannan kirkossa 24.2.2022 olleeseen ns. rukoushetkeen, jonka aiheena oli "rauhan puolesta". Tämä nettiin rutiininomaisesti striimattu tapahtuma ei ollut saanut moniakaan ihmisiä lähtemään kirkkoon asti päätellen lähetyksessä nähtävillä olevien muutamien ensimmäisten penkkirivien lähes tyhjyydestä, mikä saattaa kuvastaa tyypillistä nykyajan kirkossa käymistä tai sitten ei. Tätä ei käyty selvittelemään ollenkaan. Descript-sovellus toimii suomenkielisenkin puheen transkriptioon varsin hyvin, vaikkakin joidenkin sanojen osalta pieleen meni niin pahasti, että oli parempi käydä kuuntelemassa striimattua lähetystä joiltakin osin varmistuakseen transkription onnistuneisuudesta ja tehdäkseen muutamia korjauksia sen jäljiltä.

Tarkoituksena oli saada vähänlaisesti tuntumaa siitä, minkälaisin sanoin uskovaisille puhutaan Jumalasta, synnistä, armosta ja tässä tapauksessa aiheena olleesta sodasta ja arvioida sitten, olisiko syytä sanoa jotain toisin siltä osin, mitä uskovaisuus-asioista ym. on tässä kirjoituksessa sanottu (ei ollut).

Sodan merkitys sotaa käymättömille ja sen seuraamuksista kärsiville otettiin ilmeisestikin sen vuoksi puheissa käyttöön, että saataisiin johdateltua reitti retoriseen kysymykseen Jumalan mahdollisesti unohtamasta armosta, mistä selvittiin olemalla vastaamatta siihen:

Kuulemme huhut ja uutiset sodasta ja kärsimyksestä. Ja menetys tuntuu suurelta. Suruun tästä tilanteesta. Tuntuu ahdistavalta.

Kuulemme meidän ympärillä kysymyksiä. Miksi näin on käynyt? Miksi on herra? Se on ikään kuin salmilaulaja. Kysymys kaikuu tällä hetkellä. Psalmissa 77 laulaja kysyy, onko Jumala unohtanut armonsa, vihassaan sulkenut sydämensä? Saimme aloittaa meidän yhteinen messu täällä yhdessä tänä iltana hiljaisella huokauksella. Saamme huokaista Jumalaan päin synnintunnustuksen muodossa. Meidän rikkinäisyydestä ja meidän maailman rikkinäisyydestä käytämme synnintunnustus 703.

Tätä seurasi hetkeä myöhemmin otteen lukeminen roomalaiskirjeen luvusta 8 ja minkä sanoja toisteltiin erikseen tämän jälkeen. Tällaisen on kai tarkoitus yrittää estellä sitä, että uskovaiset katkaisivat yhteytensä uskovaisuuteensa:

"Meitä surmataan kaiken aikaa. Meitä kohdellaan teuraslampaina, mutta kaikissa näissä kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton. Joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä ei ole enkelit, eivät henkivallat. Ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat. Ei korkeus eikä syvyys. Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta hän, joka on tullut ilmi Kristuksessa, Jeesuksessa meidän herrassamme."

Sodan käyttäminen jonkinlaisena perusteena tuottaa ns. sanasalaattimaista puhetta käy ilmi:

Toisen maailmansodan aikaan Gestapon vankilassa oli pappi Dietrich von Höber, jonka sanoja lauloimme alkuvirressä. Toisessa virressä lauloimme toivonkynttilöistä. Lisäksi toivonkynttilöiksi meidät kristityt on kutsuttu tuomaan valoa tähän pimeään maailmaan, kun pahan valta kasvaa ympärillämme. Ja itse ajattelen, että sota on yksi pahimmista asioista. Ja kun se on, sen voima kasvaa ympärillämme, niin meidän tarpeemme kääntyä Jumalan puoleen vain kasvaa.

Sellaisesta ei ollut mitään mainintaa, mihin uskovaiset ovatkaan väitetysti päätymässä, mutta Jumalan sanottiin olevan "meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti". Tämän jälkeen hetki uskontunnustukseksi kutsuttua:

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskon. Minä uskon Jumalaan, isään, Kaikkivaltiaaseen, Taivaan ja maan luojaan ja Jeesukseen, Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, Meidän herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt. Mariasta kärsii Pontius. Pilatuksen aikana ristiinnaulittiin. Kuoli ja haudattiin, astui alas. Tuonelaan nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja pyhään henkeen.

Pappi pyytää seurakunnan puolesta varjelua sille, ettei elämää tulisi aivan väärin elettyä. Jonkinlaisesta ennalta määrättyä tehtävääkin:

Lähetä meidät palvelemaan kukin siinä tehtävässä, jonka olemme sinulta saaneet. Me ylistämme sinua pelastuksen maljasta, pyhästä vedestäsi, jossa meillä on anteeksianto. Anna sen uudistaa meidät alta, ettemme etsisi tyydytystä pelkästään siitä, mikä on katoavaa.

Sinä olemassaolon lähde, varjele meitä tuhlaamasta ja tuhoamasta elämämme. Ylistämme sinua armostasi, anna sen parantaa ihmissuhteemme. Me kiitämme anteeksiannostasi. Anna sen karkottaa vihamme. Ja katkeruutemme. Me ylistämme sinua uudesta voimasta, joka nostaa masennuksesta rohkeuteen, kuolemasta elämään.

Miksikähän sitä armoa pyydellään, jos se väitetysti tulee joka tapauksessa pyytelyistä riippumatta? Joten täten, mikä tarkoitus synnintunnustamisellakaan on?

Mutta sinun on armo. Sinä anna anteeksi, että me eläisimme sinun peloissasi. Sen tähden Jumala ole minulle armollinen hyvyydessäsi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. Sinua vastaan olen rikkonut. Olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Käännä katseesi pois synneistä ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala luo minuun puhdas sydän ja uudista minut. Anna vahva henki.

Tämä seuraava lausuttiin kädet edessä, kämmenet avoinna, kämmenselkä alaspäin:

Rakkaat kristityt. Menkää rohkeasti maailmalle. Muistakaa rukoilla Ukrainan kansan puolesta. Muistakaa, että rukoilette koko meidän maailmamme ja myös meidän Suomenmaan puolesta. Näin kristityt ovat kautta aikojen toimineet, kun haasteita ja pimeyttä on horisontilla. Tänä iltana mie lähetän teidät vähän pitemmällä sanamuodolla. Muistutuksena.

Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeasti. Pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä, rakastakaa ja palvelkaa herraa pyhän hengen voimassa. Iloiten. Lähtekää rauhassa.

Aivan liian hupsua monien makuun, mutta jotkut vielä tykkäävät tai ainakin esittävät pitävänsä.

Lisäluettavaa: Transhumanismi, kuolemattomuus ja pelastus

Kirkon tarjoaman synkistelyn ja nöyristymisen seuraksi vielä jotain muutakin, mutta kuitenkin kristinuskoa tukevien tahojen julkaisuista poimittuna. Paitsi tuo viimeisin näistä, mutta sekin täsmäsi kriteereihin, joiden mukaan tässä ei yritetä hakea eriäviä näkemyksiä varsinaisesti transhumanisteiksi itsensä määrittelevien suunnalta. On tosin jokseenkin biasoitunut sivustona.

Vaikka ihminen onnistuisi tekemään itsestään kuolemattoman, hän olisi Toivosen mukaan kaukana pelastuksesta. Toivonen on samoilla linjoilla katolisen Antoine Lévyn kanssa: pelastus on ikuista elämää Jumalan yhteydessä. Ikuinen elämä maan päällä olisi lähempänä kadotusta, elämää erossa Jumalasta. Se tarkoittaisi Toivosen mukaan sielun kuolemaa – mikä taas pohjimmiltaan tarkoittaisi, ettei ihmistä enää ole. (Kun kristinuskossa puhutaan pelastuksesta, mistä oikein puhutaan? - Kirkko ja kaupunki)

Sota ihmisluontoa vastaan ei rajoitu pelkästään seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden alueelle, vaan se saa yhä uusia ilmenemismuotoja. Jos ihminen voi vapaasti määritellä itsensä seksuaalisuuden alueella, niin miksi ei kaikkialla muuallakin? Koko ihmisluonto on tällöin lopulta hylättävä. Paljon vaikutusvaltaa viime aikoina onkin saanut transhumanismi, joka on ideologia tai liike, jonka mukaan ihminen voi kehittää ja parantaa itseään tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta ja ohittaa nykyihmisen rajoitukset. (Sota ihmisluontoa vastaan - Seurakuntalainen)

Deneenin mukaan liberalismin pyrkimys on alistaa kaikki asiat ihmisen valinnalle. Mikään ei säästy uudelleenmäärittelyltä, jos se on vain ihmisen tahdottavissa. Ihminen itse valitsee sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, paikkansa maailmassa, kansansa, perheensä ja uskontonsa. Mitään annettua ei ole. Ainoastaan se ratkaisee, ovatko nuo asiat valittuja ja ovatko ne rationaalisesti valittuja palvelemaan valitsijan omaa etua. Oma valinta ja oma etu siis ratkaisevat ja niiden rinnalla kalpenevat pohdinnat noiden valintojen vaikutuksista muihin ihmisiin ja yhteisöön sekä kysymykset velvollisuuksista luotua järjestystä kohtaan tai Jumalaa kohtaan. (Sota ihmisluontoa vastaan - Seurakuntalainen)

Ja täytyy myöntää, että kristinusko on transhumanistinen uskonto. Jossain mielessä kai jokainen kristitty on transhumanisti, koska ihmisen päämäärä on ikuinen ja nykyistä parempi elämä. (Tekoälyn kehitys avaa eettisen pandoran lippaan - Seurakuntalainen)

Muutos tapahtuu evankeliumien mukaan kuolleiden ylösnousemuksessa. Kuolleet saavat uudenlaiset ruumiit. Tuo muuttunut, "taivaallinen olento" on kristityn päämäärä. (Tekoälyn kehitys avaa eettisen pandoran lippaan - Seurakuntalainen)

Transhumanismin mukaan aivot, jotka ovat aineellista kudosta ja sähkökemiaa, ovat ihmisyyden ydin. Ihmisellä ei ole sielua eikä henkeä eikä Jumalaakaan, Luojaa, ole. Mikään oleva ei ole mitään varten eikä mitään luonnollisia tarkoituksia ole. Aineellinen ihmisruumis ei ole mitenkään erityinen. Ihmisruumis on biologinen kone, jota voidaan ja jota tulee säätää, korjata ja parannella ja jonka biologiset rajoitteet tulee ylittää. Ihmisellä ja hänen olemassaolollaan ei ole mitään annettua tarkoitusta. (Transhumanismi tähtää ihmisyyden uudelleenmäärittämiseen - Oikea Media)

Pelkistetysti voidaan todeta, että transhumanismissa on kyse jumalattomasta ihmisyyden uudelleenmäärittämispyrkimyksestä. (Transhumanismi tähtää ihmisyyden uudelleenmäärittämiseen - Oikea Media)

Itseltä ovat Wikipedian sivut Problem of evil ("the question of how to reconcile the existence of evil and suffering with an omnipotent, omnibenevolent, and omniscient God.") ja Existence of God ("a subject of debate in theology, philosophy of religion and popular culture") jääneet täysin lukemattomaksi, mutta voisi ounastella näiltä sivuilta löytyvän avusteita omien tai muiden epäilyjen vankistamiseksi.

Kysymyksiä lukemisen päätteeksi

Koska jumalusko on erästä pahinta hömppää, mitä voi olla, onko lasten mahdollisten kehityssuuntien tarpeetonta uhraamista antaa heidät kristillisen koulun kasvattamaksi? Olkoon vaan "iloista oppimista" ja hyviä käytöstapoja. Lappeenrantalaiset ei-kristilliset poliitikot ovat mm. kaupunginvaltuustossa esittäneet kehuja sille, miten on hienoa kun Lappeenrannan kristillinen koulu saa opetusluvan, minkä pitäisi herättää miettimään, mikä todellinen intressi sellaisen mainitsemiseen edes olisi. Otteita kyseisen koulun toiminta-ajatuksesta:

Pieni yksikkö mahdollistaa kodikkaan, levollisen oppimisympäristön, jossa halutaan panostaa iloisen oppimisen lisäksi ihmisenä kasvamisen teemoihin. Kristillinen arvopohja, suhde omaan itseen, toisiin ihmisiin ja ympäristöön ovat tärkeitä kasvun ja oppimisen alueita. Kristillinen aines näkyy läpäisyperiaatteella koulun toiminnassa ja opetuksessa lapsen ikätason mukaisella tavalla, arvokkaana lisänä, ei korvaavana aineksena. Arjen kristillisyyttä opetellaan vuorovaikutustaidoissa esim. anteeksi pyytämisen ja antamisen merkeissä, sillä keskeneräisyyttä tulee riittämään niin aikuisissa kuin lapsissakin myös kristillisessä koulussa! Kristillisessä koulussa pidetään erityisen tärkeänä jokaisen ihmisen ainutkertaisuutta ja arvokkuutta.

Kristillisen koulun yksi perusarvoista on usko kolmiyhteiseen Jumalaan kaiken luojana. Kristinuskon mukaan Jumala ilmoittaa ihmisille tahtonsa Raamatussa.

Vaikkei Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola olekaan joka käänteessä mainitsemassa jotain kristillisyydestä, olisikohan se aivan tervettä kenenkään kannalta, että hänestä tulisi jopa Suomen presidentti, kuten presidenttikyselyiden perusteella jotkut haluaisivat tapahtuvan? Hänestä kerrotaan Seurakuntalainen-lehden artikkelissa Rauha ei ole toivomista - se on strategista päättäväisyyttä ja tekemistä seuraavanlaista:

Aaltola painottaa Radion Dein haastattelussa, ettei hän käytä Raamatusta kumpuavaa terminologiaa sattumalta tai kristillisen radiokanavan kuuntelijoita mielistelläkseen. Sanat nousevat hänen omasta arvomaailmastaan ja taustastaan.

"Olen kasvanut uskonnollisessa perheessä, minkä peruja on se, että iltarukous on tärkeä osa omaa rutiiniani. On hyvä miettiä hetki tärkeitä asioita iltaisin. Se auttaa ymmärtämään, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää."

Tulevana viikonloppuna Ulkopoliittisen instituutin johtajan kalenterissa on matka Kirkkopäiville Ouluun. Kirkolle ja Suomen seurakunnille hänelle on yksi rukouspyyntö.

Jos vertaa lööperin puhumista uskovaisten ja perussuomalaisten välillä, niin eikö niissä ole paljon samankaltaista "ne eli nuo monet kansalaiset uskovat kuitenkin kaiken mitä heille sanoo"-asennetta? Perussuomalaisten puoluelehdessäkään ei käytännössä koskaan ole mitään sillä tapaa mukavaa luettavaa, että se antaisi uskoa jonkinlaiseen parempaan elämään heidän tukemisensa kautta ellei yksinkertaisuuksia kuten hintojen nousemisien vastustamisien esittämisiä lasketa. Muiden puolueiden julkaisuissa onkin sitten enemmän esim. tekoälystä, digitaalisuudesta, terveysteknologian kehityksestä ym. nykyaikaisesta ja tulevaisuutta luotaavasta. Itsekehua tämän puolueen lehdestä löytyy takuuvarmasti:

Suomessa on yksi puolue, jonka arvojärjestyksessä oma maa ja kansa ovat tärkeimmät, eli perussuomalaiset. [1. tekstikappale ingressin jälkeen, Perussuomalainen 5/2022, "Suomalaiset verovarat käytettävä omien kansalaisten hyvinvointiin"]

Perussuomalaisista mainitsemiseenko tämä kirjoitus päättyikin? No aivan sama. Missään mitään järkeä.