Olipa aiheellisen höykytettävyyden kohteena vaikkapa koululaitos, terveydenhuolto, parlamentaristinen järjestelmä tai jokin muu mihin politiikan näkyvämpien hahmojenkin oletetaan ottavan painottavasti kantaa, ei tällaista höykyttelyä sellaiseksi haluta päästää, että annettaisiin joka viikko kehkeytyä jotain uudenlaista kantaa otettavaa, joka ei edes saisi sovitetuksi yhteen aiempien lausuntojen kanssa, sillä johan se aiheuttaisi argumentoijillekin valtavasti muistikuormitusta ja siten vaikeutti taktikoida viestintäänsä eri toimijoiden kanssa. Koska monet tahot osaavat tunnistaa seuraamukset sekavaksi käyvän höykyttämisen käytölle, tajuavat he tahoillaan rajautua aiheisiin, joista puoltajansa osaavat sujuvasti viestiä ja jotka limittyvät myös muiden pelikentällä toimivien merkittävien tahojen viestinnällisiin haluihin. Lukeva ja tavallaan omine päätöksineen esim. netissä viestivä yleisö saattaa toisinaan nostella "viestitauluillaan" joitain näistä turvallisemmista aiheista poikkeavia aiheita ja asioita muiden huomioitavaksi, mutta nämä ovat todennäköisesti helposti absorboitavissa merkittävämpien tahojen viestintään ilman, että lehdistön kautta viestimisen strategiaa tarvitsisi kummoisemmin muuttaa. Yleisössä oleminenhan ei tarkoita edes koulutetumman väen piirissä sitä, että kovinkaan helposti vaivauduttaisiin ottamaan kantaa erilaisemmalla tavalla kuin mitä on jo laiteltu esille lehtien sivuilla ja otettu puheeksi enemmän tunnetuista podcasteissa ym., sillä ei heidän kenties tuhatpäinen seuraajalaumansa viitsisi kovin helpolla muuntua ymmärtämään, miksi heidän täytyisi osaltaan ryhtyä mobilisoimaan muita ihmisiä, jotta jokin uutisissa olevasta eroava tulisi yleisemmin tunnistetuksi.

Medialla on satojen vuosien kokemus jonkinmoisena annostelijana ja bufferina olemisesta, sekä ainakin näennäisesti eri osapuolten huolien ja mietteiden huomioimisesta, joten jos konsensuksena on että, että esim. muutamalla valehoitajalla ja -lääkärillä saadaan annettua vaikutelma, että muuten terveydenhuollossa on oikeastaan kaikki aika lailla hyvin työntekijöiden käytöksen ja toiminnan osalta, niin sitten pitäydytään siinä, eikä sellaista kukaan esim. poliittinen taho tai työnantajien/työntekijöiden etujärjestö haluta käydä suuremmin kumoamaan mielikuvana. Olisihan se vallan erikoista, jos vaikkapa YLE kävisi selvittelemään tarkemmin, minkälaisia kanteluita kansalaiset ovat tehneet ja tekemään mm. sen perusteella arvioita siitä, minkälaisia tapahtumia ja suhtautumisia on varmastikin ilmennyt paljonkin, mistä mikäkin juontuu ja mihin päätöksentekoon mikäkin mahdollisesti kytkeytyy. Yhteiskuntarauhan ja esim. lääkäreiden erilaisiin yhteiskunnallisesti tai paikkakuntaisesti merkittäviin asioihin käytettävyyden uskottavuuden kannaltakin täytyy pitää yllä iilluusiota esim. siitä, että kun lääkäri/psykiatri esittää näkemyksensä koulu-uhkaajan psyykkisestä tilasta, se kuulostaa aiempien median tekemien selvittelemättömyyksien vuoksi ihmisille siltä, että se mitä lääkäri sanoo, on varmastikin totta ja laadukkaaseen lääkärintyöhön perustuvaa.

Vaikka "julkisuus" ei enää nykyään tarkoita sitä, mitä joskus aikoinaan, kun internetiä ei oikeastaan edes vielä ollut, ihmisten tottumukset ja muiden käytöksen alitajuisen arvioimisen aiheuttama myötäilevyys saavat silti aikaan sen, että julkisuus otetaan joksikin yhteiseksi ja jota on vain yksi, vaikka yksilö voikin kokea kuuluvansa useisiinkin kymmenien tuhansien ihmisten yhteisöihin, joiden käymissä keskusteluissa "julkisuuteen" viittaavuus sekoittuu erottamattomasti keskusteluun, joka "ei ole noussut julkisuuteen asti". Joillekin neurologisesti poikkeaville ihmisille sanan "julkisuus" käytön epäileminen voi olla luontevaa, mutta monille "neurotyypillisille" on jokseenkin itsestäänselvää, että jos jotain ei päädy "julkisuuteen", ei se sitten niin kovin tärkeää olekaan. Tähän ihmisten oletetun laajalti käyttämään tärkeän / ei-tärkeän jaottelun varaan monet erilaiset toimijat viestintänsä, strategiansa ja kenties joltain suojassa olevuutensakin paljolti perustavatkin jatkaessaan esim. edustamansa organisaation, instituution tjm. hyväksi työskentelemistä. Onhan kuitenkin kaikenlaisia toimijoita, jotka tekevät päätöksiä heidän puolestaan julkisuudelta ja medialta suojassa, jottei sentään heidän tarvitse käydä miettimään kaikenlaista ylimääräistä imagoseikoista käytäntöjen muodostamiseen ym.

Toimittajien ja heidän edustamansa mediatoimijan, sekä media-alan vaikuttavuus ei ole kuitenkaan koskaan sellaista tasoa, että jutun kohteena oleva taho kävisi jo ensimmäisestä "varoituksesta" muuntamaan toimintatapojaan, mikä väitteenä pitänee sitä paremmin paikkansa, mitä varautuneempi kohteena oleva taho on kaikenlaisiin maineriskeihin. Lehtien toimituksissa ymmärretään kyllä olla "hyökkäilemättä" liiaksi ja liian usein, koska silloin jo tavalliset lukijat tajuaisivat niiden taktisten resurssien vajeet ja käytettyjen keinojen "mekanismit". Luotettavana tahona ja hyväksyttävänä viestintävälineenä olevuuden hyväksyttävyydellä eri tahoille on merkittävyytensä myös mediatoimijan taloudellisten rajoitteiden ja pääsyoikeuksien kannalta (tilausmäärät, mainostaminen, kutsut konferenssien takahuoneisiin ym.). Vaikka monet tahot, joihin valtavirtamediakin lukeutuu, ovat tavallaan "kasvaneet yhdessä", jonkinlainen status quo murtuisi, jos media kävisi sillä tapaa hyökkäileväksi, että esim. jokapäiväinen lehti tuntuisi lukijoista siltä, että jokapäiväinen ei enää olekaan erillinen teoksensa, joka mahdollistaa sekä sen ääreen rauhoittumisen, että enemmän huomiota herättävien juttujen sisäistämisen ilman välttämättömyyttä tunnistaa aiempien lehden numeroiden olleen tarkoitetun jotain tahoa vastaan olemisen valmistelua lukijan mielessä.

Jotkin terveydenhuollon tilasta juontuvat julkisen keskustelun aiheet kuten "terapiatakuut" ovat hyväksyttävää aihetta monipäiväisen mediassa esille ottamisen aiheeksi, kenties useine eri näkökulmineen, sillä perusteet tällaiselle saavuttavat ihmisiä jokseenkin hyvin ja ihmiset kokevat tajuavansa, että kyse ei ole asiasta, jonka voi korjata lyhyessä ajassa. Siitä saa myös aiheen, jonka varaan monen eri tahon, yksityishenkilöistä yhdistyksiin ja mediatoimijoista etujärjestöihin, voi laskea puoltavien tahojensa lisähankinnan. Ongelmallista tai kummallista, jompaa kumpaa, on se, että kun jokin sellainen kuin terapiatakuu merkityksineen ja muineen tulee niin monen ihmisen tajuttavaksi, jossain määrin, jollain tapaa, ei siihen samaan millään saada ympättyä kaikenlaista muuta, mikä hyödyttäisi potilaita/asiakkaita. Tämä taas johtuu ihmeellisesti helppoudesta pitää tästä jostain "julkisuudesta" paljolti kokonaan poissa "samaan aikaan olemasta" (kokijan mielessä ajateltavana olemasta) sellaisia aiheita, jotka liittyisivät kokonaisvaltaisempaan ihmisen huomioimiseen, tutkimiseen, hoitoon ym. kuten digitaalisuuden hyödyntäminen, muiden terveysalan toimialueiden merkittävyydet kuten ravitsemusseikat, lääkärien ja asiantuntijoiden laatuisuus eri kohdin hoitoprosesseja, koulutuslinjojen aiheuttamat osaamattomuudet, mieltymykset ja tietämättömyydet asiantuntijoiden päivittäisessä työssä ym. Juurikin myös sellaisia asioita, joita esim. hyvinvointialueiden valtuutetut ja hallitukset eivät kummoisemmin huomioi juuri missään vaiheessa, ellei ole kyse monivuotisen strategian pikaisesta hyväksymisestä, joka ei monelta taholta tehdyistä mielipidetiedusteluista huolimatta tullut "koskettaneeksi" mainittuja asioita ehkä ollenkaan. Jonkinlaista "napinaa" ja valitusta asioiden tiloista voi somesta löytää, mutta so what, sillä nehän jysähtävät etenemisien osalta aloilleen muutamien kommenttien jälkeen, koska harvempi viitsii käyttää edes "share"-painikkeita.

Jostain syystä ihmiset elättelevät toiveita ja luuloja, että jollain tietyllä alalla meriittejään luoneet ihmiset, olisivat juuri kyseisen alan kehittämisen ja siihen kantaa ottamisen kannalta hyvä valinta esim. eduskuntavaaleissa tai aluevaaleissa, joista tosin jälkimmäisessä tapauksessa heidänlaisensa siivottiin pois, koska he olivat liian tietäväisiä alasta, johon liittyen olisivat päätöksentekijöinä. Saattaapa olla pitkä lista urahistoriassa kaikenlaisia toimielimissä olemisia ym., jotka ikään kuin puoltavat sitä, että heidän panostuksellaan jotain edistystä saadaan aikaan, mutta todellisuudessa ja paljolti edustamastaan poliittisesta puolueesta riippumatta, rajat tulevat kyllä vastaan sille, kuinka pitkälle tällainen henkilö tohtii mennä uudistamispuheissaan, sillä kyllähän monessa poliitikossa on kuitenkin yrittäjyysmyönteisyys jossain mieleen kätkeytyneenä eli jostain ilmaisesta tai lähes ilmaisesta ei pidä tehdä liian hyvää. Tämän vuoksi moni kansanedustajakin on oikeastaan vain jonkinlainen slotin käyttöönsä varaaja, jottei joku, kenties "vääränlainen", ottaisi sitä haltuunsa. Se, että politiikassa säädetään jotain parametreja, joilla on paljoon vaikuttavuutta ja joita kohtaan joku tai jotkut voivat näennäisesti esittää vastustuksensa tai varauksensa, on paljolti osa työnkuvaa, johon poliitiikkona oleminen kuuluu. Kymmenet vuodet voivat kulua ja niiden aikana käydään monenlaista väittelyä siitä, näennäistä ja todellista, mikä parametrin säätö mihinkin vaikutti ja koska kaikenlaista säätelyä on ollut niin paljon, ei "tavallinen kansalainen", saati joltain erityiseltä osin vähän valveutuneempikaan helpolla hahmota, miltä osin ja mihin aikoihin kohdistuen muutoksien vaikutuksissa tai muutoksissa itsessään on hidasta edestakas vekslausta.

Tutkimuslaitoksiin, virastoihin, ajatuspajoihin ja asiantuntijoihin luotetaan ja ei luoteta, riippuen keneltä milloinkin kysytään, mutta se on varmaan helpottavaa poliittisille päätöksientekijöille, ettei aivan jatkuvasti ole paljastumassa, tai siis ainakaan julkisuuteen asti, kovin vahvasti, päätymässä, että jotain ihmiselle haitallista olisi ollut vaikuttamassa jo kymmenien vuosien ajan, mutta sitä ei vain ole tunnistettu. Tai toisinpäin, jokin hyödylliseksi laajalti määritetty, ei sitten oikeastaan olisikaan niin erityisen hyödyllistä, varsinkin kun vuosikymmenien kuluessakaan, ei ole luotu yleisesti hyväksyttyä määritelmää siitä, missä määrin jotain täytyy saada vaikkapa ruoasta, jotta siitä olisi joltain kantilta ajatellen terveydellisiä vaikutuksia. Tässäkin tullaan taloudellisiin seikkoihin, sillä poliittisesti tjm. rahankierto koetaan itseisarvollisesti hyvänä asiana, jonka virtauksia ei pitäisi hidastuttaa toitottamalla jotain sellaista kuin "ravintolisien käyttö kasviksien ja vihanneksien syönnin sijaan ei välttämättä aiheutakaan erityisempää merkittävyyttä, sillä kaikenlaiset ehkät, kentiekset ja mahdollisestiset ovat niin paljon esim. kasviksien ja vihanneksien hyötyjä luonnehtivaa, etteivät asiantuntijat ja koulutusjärjestelmäkään osaa muodostaa niiden osalta varmoja, stabiileja näkemyksiä".

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Vammaispalvelulain voimaantulon siirtoa tasapainottamaan hallitus on myös linjannut toimenpiteistä, joilla neuropsykiatrisesti oireilevien eli nepsy-lasten ja heidän perheidensä tukeen sekä nopeaan diagnosointiin ja avun piiriin pääsyyn osoitetaan lisäpanostuksia välittömästi. Hallitus onkin käynnistämässä syksyllä 23 määräaikaisen ohjelman, jossa panostetaan lasten ja nuorten neuropsykologisten häiriöiden kuntoutukseen ja kuntoutuspalveluihin Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kautta. Tähän ohjelmaan hallitus on päättänyt osoittaa 25 miljoonaa euroa vuodessa, kunnes uusi vammaispalvelulaki astuu voimaan."

Jaana Strandman, ps: "Vammaispalvelulain voimaantulon siirron aikana vammaisia henkilöitä palvellaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Tämän lisäksi hallitus kiinnittää erityistä huomiota neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palveluihin ja heidän perheidensä tukeen sekä nopeaan diagnosoitiin ja avun piiriin pääsyyn. Hallitus käynnistää tänä syksynä määräaikaisen ohjelman, jossa panostetaan lasten ja nuorten neuropsykologisten häiriöiden kuntoutukseen ja kuntoutuspalveluihin Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kautta. Ohjelmaan käytetään 20 miljoonaa euroa vuodessa, kunnes uusi vammaispalvelulaki on saatu voimaan. Vammaispalvelut ovat lain siirrosta huolimatta paremmin hoidettuina kuin edellisen hallituksen aikana."

Ari Koponen, ps: "Vammaispalvelulain lykkääminen on välttämätöntä, jotta laki saadaan valmisteltua laadukkaasti. Lain tulee olla selkeä, ja vaikutusarviot tulee tehdä, ennen kuin se voidaan laittaa täytäntöön. Tässä on syytä muistaa, että lain lykkäämiseen on ajauduttu Marinin hallituksen kiireisen ja kesken jääneen valmistelun vuoksi."

Ari Koponen, ps: "Vasemmalta on huudeltu, että kyseessä olisi julma vammaisilta leikkaaminen, mikä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tulemme lisäämään rahoitusta reilusti, 100 miljoonaa euroa vuodessa nykyisen rahoituksen päälle, eli nimenomaan parantamaan palveluita vammaisille. Jopa ennen lain voimaantuloa parannamme vammaisten palveluita lisäämällä 20 miljoonaa neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä tukemiseen."

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Mitä tulee tähän neuropsykiatristen lasten asiaan, ymmärrän kyllä tämän ongelman. Autismin kirjon häiriöt, neuropsykiatriset häiriöt, ovat kasvaneet aivan järkyttävällä tavalla viime aikoina, ja on paljon apua ja tukea tarvitsevia lapsia. Juuri sen vuoksi hallitus on päättänyt, että me annamme väliaikaisesti kertamääräyksenä 20 miljoonaa, jopa 25 miljoonaa, euroa, koska tämä venyy nyt vähän enemmän kuin mitä alun perin oli tarkoitettu. Se tulee tietysti Kansaneläkelaitokselle. Useimmat niistä, jotka hakevat neurokirjon ongelmiin apua, ovat tietysti nuoria, mutta toki siellä on varmaan vanhempiakin ihmisiä. "

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Hallitus on varannut vuotuista rahaa 20 miljoonaa euroa neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivien lasten ja heidän vanhempiensa tukeen, ja tämä nimenomaan sen vuoksi, että vammaispalvelulaki lykkääntyy sinne vuodenvaihteeseen. Eli kyllä me olemme tähän varautuneet. Me ymmärrämme erittäin hyvin nämä ongelmat, mitä monilla lapsilla ja nuorilla on. Kyllä tähän täytyy panostaa, ja tämä tehdään nyt alkuvaiheessa sillä tavalla, että resursoimme sinne lisää rahaa 20 miljoonaa vuodessa, mutta jos lasketaan vuosi ja kolme kuukautta, niin yhteensä 25 miljoonaa euroa on tulossa rahaa — ja nimenomaan sen vuoksi, että tämä uudistus myöhästyi."

Jaana Strandman, ps: "Neuropsykiatrisista haasteista kärsiville lapsille ja nuorille hallitus osoittaa vammaispalvelulain siirron myötä reilun 20 miljoonan euron satsauksen. Psykoterapiakoulutusta tehostetaan ja uudistetaan, ja ensimmäinen koulutusvuosi on ilmainen. Tässä muutamia merkittäviä hallituksen toimia, ja pyydän, että tässä salissa vihdoin nämä arvokkaat toimet tunnustetaan."

Jaana Strandman, ps: "Hallitusohjelmassa on vihdoin ensimmäistä kertaa kirjattuna terapiatakuu lasten ja nuorten osalta. Neuropsykiatrisista haasteista kärsiville lapsille ja nuorille hallitus osoittaa vammaispalvelulain siirron myötä reilun 20 miljoonan euron satsauksen. Psykoterapiakoulutusta tehostetaan ja uudistetaan. Tutkimuksessa on todettu, että jos ihminen saa psykoterapiaa riittävän ajoissa, kustannukset vähenevät 20 prosenttia."

Mia Laiho, kok: "Hallitus on varannut myös 25 miljoonan euron lisärahoituksen neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten Kela-kuntoutukseen ensi vuoden alusta lähtien."

Kaisa Garedew, ps: "Lapsuudesta alkaa koulutuspolku, ja se on kokonaisuus, jonka tulisi tukea jokaisen yksilön mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja löytää itselleen sopiva ala. Siihen eivät riitä pelkkä luokanopettaja sekä koulu- ja laskutaito: tarvitaan opinnonohjausta, oppilashuoltoa ja yhä enenevissä määrin erityisopetusta. On selvää, että inkluusio ei ollut toimiva ratkaisu, vaan nyt kolmiportaisen tuen malli uudistetaan ja myös erityisluokissa annettava opetus mahdollistetaan. Yhä suurempi osa lapsista oireilee neuropsykiatrisesti, ja sen vuoksi hallitus tulee erikseenkin kiinnittämään erityistä huomiota nepsy-lasten nopeaan diagnosointiin, auttamiseen sekä heidän perheittensä tukemiseen."

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen: "Eli hallitus on erittäin huolissaan ja tietoinen nepsy-perheiden, nepsy-lasten vanhempien, huolesta ja hädästä heidän lastensa ja nuortensa tulevaisuudesta. Ja tästä syystä hallitus on varannut 25 miljoonaa euroa tämän vammaispalvelulain jatkovalmistelun ajaksi Kelan kuntoutuksen määrärahojen lisäämiseen. Eli nyt on ollut vaaratilanne siinä, että nämä kuntoutusrahat olisivat loppuneet. Hallitus on tähän huoleen tarttunut, ja Kelan kautta tätä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kuntoutusta pystytään jatkamaan. Näitä lisärahoja on sinne myönnetty, ja Kelalta saamani käsityksen mukaan tämä rahoitus tulee riittämään lasten hätään ja perheiden hätään vastaamiseen. Seuraamme tätä tilannetta erittäin herkästi."

Kaisa Garedew, ps: "Myös kansalaisten, erityisesti lasten ja nuorten, mielenterveyden edistäminen on hallitukselle erittäin tärkeää, ja se näkyy ensi vuoden budjetissa. Lasten ja nuorten neuropsykiatrista kuntoutusta vahvistetaan lisärahoituksella Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen, kunnes tämä uusi vammaispalvelulaki on saatu voimaan. Tähän on vuodelle 2024 budjetoitu jopa noin 17 miljoonaa euroa."

Päivi Räsänen, kd: "Toteutamme lasten ja nuorten terapiatakuun. Ja meillähän olisi jo voimassa terapiatakuu, ellei vihervasemmisto olisi äänestänyt esitystä vastaan viime kaudella. Lisäksi lasten ja nuorten neuropsykiatriseen kuntoutukseen ohjataan 25 miljoonaa euroa lisää rahaa jo tästä vuodesta alkaen."

Työelämän sujuvuuteenhan vaikuttavat muutkin kuin "kestävät työolot, kunnolliset palkat ja johtamisen hyvä resursointi", joita Tehyn sivuilla kerrotaan kärkeen nostetun oloisina esimerkkeinä "heille tärkeistä asioista", mutta työolot ja palkkaus ovat Tehylle aiheita, joista se uutisiin pääsemisten osalta tunnetaan ja sanoohan Tehy sen verkkosivuillaankin: "Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." Eli se ei siis ole mikään prioriteetti heille tai sille, että asiat sujuisivat sillä tapaa, että hyötysuhde potilaiden kannalta suhteessa heitä varten tehdyn työn osalta paranisi sillä tapaa, että vähemmällä työllä, resurssien käytöllä ja tietenkin, teknologisen ja tieteellisen kehityksen avulla asiat vain sujuisivat paremmin ja tyytyväisyyttä lopputulemiin ja muihin saavutuksiin ilmenisi entistä laajemmalti ja useammin?

Tehy ry:n verkkosivuilta on jokseenkin mahdoton löytää näkemyksiä teknologiseen kehitykseen, yhteiskunnan digitalisaatioon tai tekoälyyn, joten SuPer ry:n näkemykset käynevät ihan yhtä lailla. Tehyhän on siis järjestö, jonka jäsenistä yli puolet on sairaanhoitajia ja SuPer on keskittynyt lähi- ja perushoitajien "edunvalvontaan". SuPerin kannanotoista löytyy mielipiteeksi muotoiltu näkemys siitä, kuinka "lähihoitajat käyttävät jo nyt paljon teknologiaa työssään", mutta joka ei mielipiteen mukaan ole itsestään selvä keino ajan säästämiseen ja joka "hoivatyön osana on nykyään yhä enemmän teknologian käyttöönottoon, ylläpitoon, markkinointiin ja sen häiriöihin liittyvää työtä, johon ei ole varattu riittävästi aikaa". SuPerin blogista löytyy yksittäinen kirjoitus tekoälystä ja siinä tunnistetaan hieman vastahakoiseen sävyyn, kuinka "tekoäly tulee ja voittaa ihmisen monessa asiassa; se tulkitsee tietoa, tekee ratkaisuja ja hoitaa rutiineja tulevaisuudessa ihmistä tehokkaammin -- halusimme me sitä tai emme", mihin ikään kuin vastineena tai vastaväitteenä esitetään "turvallisen oloinen" tokaisu tekoälyltä puuttuvasta "kyvystä tuntea ja osoittaa empatiaa".

Tehy kertoo, että heidän jäsenammattilaisensa "tuntevat työnsä" ja "arvostavat osaamistansa", joten kun siihen kuvaan sovitetaan mukaan jonkinmoiseksi työn jatkuvuuden kannalta ehkä uhkaksikin koettu teknologinen kehitys ja olematon halu muuntaa hoitotyön diagnostisia perusteita (lue: olematon halu epäillä käytettyjen diagnoosimääritelmien perusteita), jää vaikutelma, että sitä vaan halutaan tehdä jotain joidenkin säännönmukaisuuksien puitteissa ja ohjastamana, vaikka sellainen vaikeuttaisi esim. eri ammattilaisten yhteentoimivuuden mahdollisuuksia ja rajaisi yksittäisten ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä päätelmiä. Eräänä vaikuttamiskeinonahan olisi pyrkiä vaikuttamaan esim. koulutuksien sisältöihin, koulutusalojen rajoihin, sivuopintoihin, kansainvälisiin käytäntöihin ym., mutta oikein hyvin on saatu pidettyä potilaat naljailemassa samankaltaisista ongelmista sujuvuuksissa, päätöksenteoissa ym. useamman kymmenen vuotta.

Muita tässä viitattavaksi sopivia järjestöjä ovat Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eli Ystea ry ja Suomen Sairaanhoitajat, joilla taitaa olla jonkin verran vähemmän jäseniä kuin edellä mainituilla Tehyllä ja SuPerilla. Ystean sivuilta meinasi löytyä jotain näkemystä tekoälystä sen Ajankohtaista-sivulta, mutta linkki "katso kaikki ajankohtaiset" veikin Erto ry:n sivuille ja sekin kirjoitus oli vain jokin vähämerkityksinen sipaisu generatiivistä tekoälyä eli muutama sananen ChatGPT:stä ja Midjourneystä. Kirjoituksen otsikko "Hyvä paha tekoäly" olisi ehkä kannattanut antaa tekoälyn kehiteltäväksi, sillä kirjoitus oli sen verran lässy, ettei jokin vähäisempää lupaava otsikko olisi ollut rehellisempää.

Olipa kyse vaikkapa kaupunkikehityksestä tai palvelutyön kehittämisestä, ihmisten mieliä täytyy aina jonkin verran lämppäillä, sillä muuten heidän mielikuvituksensa, ideointikyvykkyytensä ja halujensa osoitukset ovat liian helposti entisenlaiseen tyytyviä ja uudistuksiksi luonnehdittujen vähämerkityksellisyyttä tajuamattomia. Kohteena idealämppäilyllä voi olla jäsenistö tai vaikkapa kulloinenkin Suomen hallitus ja onhan ainakin tuo Sairaanhoitajaliitto noita virallisia lausuntoja tuottanut. Se kun kertoo eräänä vaikuttamiskeinonaan olevan vaikuttaa lausunnoilla ja kannanotoilla "sairaanhoitajien asemaa, koulutusta ja työelämää koskeviin kysymyksiin, yhteiskunnallisiin sosiaali-, terveys- ja koulutuspoliittisiin kysymyksiin sekä lainsäädäntöön". Viitisen viime vuoden puitteissa taisi löytyä korkeintaan yksi lausunto vuodelta 2023, joka otsikkotasolla kuulosti siltä, että siinä saatettaisiin pyrkiä johonkin potilaitakin erityisen paljon hyödyttävään eli "Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön ohjeesta ammattihenkilölainsäädännön soveltaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteiden ja tehtävänjaon toimintamallien kehittäminen", mutta siinäkin oli kyse vain siitä, että työn pitäisi kohdistua eri ammattiryhmien koulutuksia vastaavaan ja siitä, että pitäisi ottaa käyttöön loppukoe, jolla varmistettaisiin koulutuksen tasalaatuisuus ja opiskelijoiden osaamistaso.

Parempia pyrkimyksiä vaikuttamisessa oli esim. psykiatristen sairaanhoitajien lääkärin työparina tai moniammatillisissa omatiimeissä toimimisen mahdollisuuksien kehittäminen yhdessä paremmanlaatuisten tietojärjestelmien vaatimuksilla, potilaspalautteiden hoitotyöhön vaikuttavuuden mahdollistamisen vaatimuksilla ja tieteellisten tutkimusten hyödyntämisen kaukana perässä laahautuvuuden lopettamisen vaatimuksilla. Psykiatriset sairaanhoitajat ovat siis "opistosta tai ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi valmistuneita henkilöitä, jotka ovat opinnoissaan erikoistuneet psykiatriseen hoitotyöhön". Myös sellainen höperöinti, missä esim. psykiatriaa, ravitsemusterapiaa ja liikuntatiedettä pidetään käytännön hoitotyössä erillisissä siiloissaan ja palvelukomponenteissaan tapahtuvina tapahtumina, joista tuloksina on lähinnä deskriptiivista tekstuaalista selitystä muutamilla numeerisilla tiedonrippeillä täydennettynä, joista kukaan ei ole velvoitettu tekemään erityisen huoliteltuja päätelmiä, eikä kukaan oikeasti varmistele sitä, ettei hyvälaatuinen synteesi tai kokonaisnäkemys jäisi tekemättä, pitäisi lopettaa.

Yksittäisen ihmisen tekemän vaikutettavuuden kannalta olisi hyödyllistä, jos terveysalan ammattilaisen pyrkiessä hyvinvointialueen vaaleissa luottamushenkilön asemaan, jolla on parempaa teoreettista mahdollisuutta vaikuttaa terveysalan toimivuuteen työyhteisönsä ulkopuolelta, ei heti ensimmäisessä hyvinvointialueen kokouksessa tarvitsisi käsitellä hänen jääviyttään, jotta saataisiin hyvinvointialueen valtuustoon jäämään vain sellaisia ihmisiä, joilla on häntä vähemmän oleellista ja hyödynnettävää tietotaitoa. Tai voihan sitä sosiaali- tai terveysalalla toimiva perustaa vaikka Facebook-sivun, jolla julkaista kannanottoja asioista, joihin hänen ja monen muun ajattelevan ihmisen mielestä saada muutosta, mutta toisaalta Tehyssäkin on huomattu mainita väitöskirjasta, jossa tutkitaan "organisaatioiden kollektiivista identiteettiä", jossa vuorovaikutuksella on tärkeä osa ja jos sen mukaan "hierarkian varjolla saatettiin käyttäytyä huonosti ja mitätöidä alempana pidetyn ammattiryhmän näkemyksiä", voisi olettaa, että ongelmiahan siinä työelämänsä jatkuvuuden kannalta tulee, jos käy liian (uhka)rohkeasti esittämään näkemyksiään siitä, miten sosiaali- tai terveysalan olisi parempi toimia?

Asemansa vähemmän helposti horjuttamattomaksi tehneet ihmiset voinevat uskaltautua esittämään näkemyksiään tieteellisten näkemyksien asuun puettuna, joita voinee sitten saada julkaistuksi vaikkapa Tutkiva Hoitotyö -lehdessä, jonka merkittävyys ei tätä kirjoittavalle ole varsinaisesti tuttu. Sitä luonnehditaan lehdeksi, jossa julkaistaan "monipuolisin menetelmin tehtyjä tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimuksia" ja jonka "mielenkiinnon kohteina ovat etenkin hoitotyön kehittäminen ja niiden vaikuttavuuden arviointi". Tosin, ei sen avoimista tiivistelmistä vaikuta otsikoiden perusteella löytyvän kovin paljon mitään "digiin" liittyvää kuin ne muutamat, joissa on kyse jonkin jo käytössä olevan sujuvasta käyttämisestä: "Digitaalisten terveyspalvelujen kehittäjien näkemyksiä omista osaamisvaatimuksista erikoissairaanhoidossa", "Sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajien digipedagogiseen osaamiseen yhteydessä olevat tekijät" ja "Digiosaaminen työterveyshoitajien ja työterveyslääkärien näkökulmasta".

Mitenkäs josko vertailun vuoksi vilkaisisi hiukan Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry:n julkaiseman jäsenlehden sisältöä? Ja kah, sieltähän löytyy heti uusinta edellisestä numerosta mielenkiintoista kirjoitusta generatiivisen tekoälyn hyödyistä terveydenhuollosta ja tekoälyn hyödyntämisestä mikrobilääkeresistanssin ymmärtämisessä. Jotenkin tässä alkaa äkkiseltään kokea voivansa ymmärtää paremmin, kun tuosta hierarkiastakin juuri mainitsi, miksi eräs lääkäri totesi itselle, että "henkipuolen asioista voi keskustella sairaanhoitajien kanssa" hänen tarkoittaessaan sanoa, että lääkärit ovat niitä, jotka varsinaisen arvostettavan työn tekevät. Nuo kaksi artikkeliahan ovat kokonaan hyvinkin potentiaalisesti uusia mietteitä antavia kaikkine pohjustavine termien selityksineen, moniaiheellisesti asioita tarkastellessaan ja ilman jargonia kertomisineen. Hiukan miinuspisteitä siitä, että artikkeleihin viittaavat linkit [1, 2] sisältävät sanat sisältävät sanan "undefined", mutta ei se näköjään haittaa.

-- -- -- --

ps. Kuulehan tuota hyvinvointialue EKHVA (Etelä-Karjalan hyvinvointialue) siellä tuota. Olen ottanut yhteyttä Omaolo-palvelun kautta luonnehtien tarkkaan, kuinka vehnäjauhon vaihtaminen kaurajauhoon on poistanut monia oireita kokonaan ja ehdottanut keliakiatutkimuksia. Sairaanhoitaja lupautui järjestämään niin, että etälääkäri ottaa asiaan kantaa ja mistä voin sitten lukea tiettyyn päivämäärään mennessä OmaKannasta. Käytännössä toinen asiaa hänen jälkeensä käsitellyt sairaanhoitaja on valehdellut ottamisestaan yhteyttä itseeni puhelimitse väittäen potilastiedoissa, että "en vastaa" ja tämäkin tieto tuli saataville kuukauden viiveellä, sillä Omakannassa moinen näkyi vasta useita viikkoja myöhemmin. Olisivat sitten laittaneet edes tekstiviestiä, jos kerran ovat olevinaan soittaneet, eivätkä ole saaneet yhteyttä. Itse koitin soittaa hyvinvointialueen yhteiseen hyvinvointi- ja terveysasemien puhelinnumeroon muutamaan kertaan, mutta aina siihen oli niin paljon jonoa, ettei siten tavoittanut ketään. OmaKannassa ei ollut lupailtua lääkärin näkemystä, missä olisi ollut jotain merkittävää sisältöä esim. perustuen aiempiin potilastietoihin, vaan pelkkä maininta, että lähete on tehty ja että "tutkimustuloksia katsotaan yhdessä" ja että "täten vastaanottoaika olisi myös tarpeellinen". Viiveellisenä tiedon siirtymisenä potilastietojärjestelmästä OmaKantaan kyse on jälleen jonkinlaista ennätystä lähestyvyydestä, sillä pari viikkoa viivettä on tavanomaisempaa, missä siinäkin on pari viikkoa liikaa. Sairaanhoitajien ja lääkärien nimisyys antavat jälleen vahvaa vaikutelmaa siitä, että kyse on ollut suunnitellusta tahallisuudesta käsitellä asiaa typerän huonosti, mistä päästäänkin siihen, kuinka hyvinvointialueen toimintaa tehdään tahallaan huonoksi, jotta ihmiset hakeutuisivat yksityisille palveluntarjoajille. Tietojen viiveellinen päivittyminen OmaKantaan annettiin ilmeisesti tälläkin kertaa ulkopuolisten häirintää harrastavien tietoon, jotta muutospäivä saataisiin tuntumaan vielä enemmän ainakin teoreettisen ikävämmältä. OmaKantahan on siis se palvelu, joka eräällä tavalla viestinee terveysalan kiinnostuksesta kehittymiseen potilaiden hyödyksi esittelemällä OmaKannan uudistamista rajautumalla mitättömyyksiin, mitä pidetään samanlaisena kuukausitolkulla (yli 6 kk ja vielä jatkuu). Palautettakin pyytävät, vaikka esillä ei kummoisemmin ole mitään, mistä voisi jotain sanoa.

-- -- -- --

Järjestöjen vaikuttavuuspyrkimyksiä yhdellä tekstikatkelmalla sanottuna:

"Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." (Tehy)

"Puuttuu rohkeasti havaittuihin epäkohtiin ja kokeilee uudenlaisia toimintatapoja, hoitaa tavoitteellisesti edunvalvontaa ja tekee toimintaansa tunnetuksi kannanotoin, aloittein ja suhteita hoitamalla." (SuPer)

"Yhdistyksemme tärkein tehtävä on ajaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien jäsentemme ammatillisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia etuja." (Ystea)

"Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuuluviin." (Suomen Sairaanhoitajat)

-- -- -- --

Jäsenistöluonnehdintaa:

• Tehy: "Voit liittyä ammattiliittoomme, jos olet töissä sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalla tai olet näiden alojen opiskelija. Olemme Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattiliitto." https://www.tehy.fi/fi/jasenyys-ja-palvelut/liity-tehyyn/jasenyys-kannattaa
• SuPer eli Suomen lähi- ja perushoitajaliitto: "Työskentelyä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ja kasvatus- ja ohjausalan työpaikoissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla." (esim. bioanalyytikko, fysioterapeutti, koulunkäynninohjaaja, lähihoitaja, mielenterveyshoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tai röntgenhoitaja) https://www.superliitto.fi/super-info/keita-super-edustaa/
• Ystea ry eli Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset: "Jäsenemme työskentelevät esimerkiksi yksityisissä sairaaloissa, tutkimuslaitoksissa, laboratorioissa, hoito-, huolto- tai hoivapalvelulaitoksissa, yksityisillä lääkäriasemilla, fysikaalisissa hoitolaitoksissa tai sosiaalialan järjestöissä." (esim. lähihoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi, sosiaalityöntekijä tai nuorisotyöntekijä) https://www.ystea.fi/tietoa-meista/toimintatapa-ja-arvot
• Suomen Sairaanhoitajat: "Voit liittyä Suomen Sairaanhoitajiin, jos olet sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai ensihoitaja (AMK). Voit myös liittyä, jos opiskelet näihin ammatteihin tai olet jäänyt niistä eläkkeelle." https://sairaanhoitajat.fi/jasenyys/jasenlajit-ja-maksut/

Terveydenhuollon palveluvalikoimalla tarkoitetaan "julkisin varoin rahoitettuja terveydenhuollon palveluita" ja kuten varmasti vielä monesti tullaan kankeasti sanotuksi, tavoitteena on, että "palveluvalikoimaan kuuluvat palvelut ovat vaikuttavia, turvallisia ja kustannuksiltaan hyväksyttäviä". Sen kuvittelemista voi jo ennalta harjoitella, miltä se kuulostaa kun palveluvalikoiman muodostamisen tärkeyttä korostetaan yhdenmukaisuus- ja yhdenvertaisuus-perusteilla (maan eri osien välillä). Puoltavuustavoitteeseen tyyliin puhuvia asiantuntijoita ja poliitikkoja lähetellään ajankohtaisohjelmiin kertomaan palveluvalikoiman muodostamisen tärkeydestä tai kertomaan asioista kuin ohimennen, sillä "tätähän on tehty jo muutenkin pitkään ja nyt vain määritetään yhteiset periaatteet".

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjaan kuuluva teos "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" tulee maininneeksi, että "perustuslakivaliokunnan mielestä sitovan palveluvalikoiman määrittämistä ei pidetty perustuslain kannalta mahdottomana" [pdf3] eli siis sellaisen, missä hyvinvointialueiden päätösvallan ulkopuolelta voidaan määrätä, minkälainen heidän palveluvalikoimansa täytyy olla tai ainakin mitä rajoja se ei lähtökohtaisesti saisi ylittää. Sosiaali- ja terveysministeriön sivujen UKK:ssa [web2] mainitaan, että "Periaatteiden säätämisellä laissa halutaan varmistaa, että -- -- tärkeimmät palvelut toteutetaan eri alueilla yhdenvertaisesti." ts. lisäpalveluita voi kehittää, jos siitä ei aiheudu kansallisen palveluvalikoiman tavallaan määrittämästä vähäisempää palvelutuotantoa, mutta jos taloudelliset resurssit hyvinvointialueella ovat jo entuudestaan mahdottomat, silloinhan aiheutuisi vaikeuksia toteuttaa palveluvalikoimassa määriteltyä yhdenvertaisesti muihin hyvinvointialueisiin nähden? Toisaalta, periaatteet ovat eri asia kuin varsinaiset palvelut ja niitä periaatteita vasta kehitellään.

Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on tehnyt palveluvalikoimatyötä jo jokusen vuoden, sillä ollen useita jaostoja, jotka seuraavat, määrittelevät ja arvioivat mm. sitä, minkälaisia rajatapauksien tapaisia kenties pitäisi olla palveluvalikoimassa. Palveluvalikoima-verkkosivuilla [web1] on kerrottu varsin tarkkaankin, minkälaisia suosituksia ne ovat esittäneet ja monet näistä suosituksista sisältävät arjen ihmiselle täysin tuntemattomia sanoja. Yksi "skitsofrenia" sentään oli [case1]. Sen kai kaikki tietävät? Mainittu perustuslakivaliokunta on ehdottanut [pdf3], että suosittelevan tahon sijaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen perustettaisiin "terveydenhuollon palveluvalikoimaa määrittelevä toimielin, joka määrittelisi ja ylläpitäisi terveydenhuollon palveluvalikoimaa" eli se määrittelisi "hoidot ja toimenpiteet, jotka kuuluisivat julkiseen terveydenhuoltoon". Voi kuvitella, kuinka jotkut poliitikot voisivat haluta jonkinlaisen automatiikan "leivottavaksi mukaan", jotta valtion talouden kannalta kriittisinä aikoina voitaisiin etänä estää hyvinvointialueita tekemästä joitain toimenpiteitä, koska on hetkellisesti päätetty, mistä täytyy minkäkin aikaa säästää rahaa.

Toisaalta teos "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" tulee korostaneeksi myös sitäkin, että "kansalaisia on tärkeä osallistaa keskusteluun terveydenhuollon priorisoinnin periaatteista", mutta tältäkin osin siinä puhutaan tietenkin rahasta: "He rahoittavat järjestelmän ja tuottavat yhteiskunnan arvot ja normit ja koettu osallisuus ylläpitää luottamusta terveydenhuoltoon. Luottamus ja sitoutuminen yhteiskunnan toimintaan edellyttää, että instituutioiden hallinto ja toiminta on läpinäkyvää ja ymmärrettävää." Käytännössä kansalaisten osallistuttaminen on tavannut olla jokseenkin minimaalista tai sitten osallistuvat kansalaistahot (ja järjestöt) eivät vain ole riittävän mielikuvituskykyisiä ja motivoituneita ollakseen muuta kai arvattavan vaisuja.

Samaisesta teoksesta löytyy muutakin sellaista siteerattavaa tai parafraasittavaa, joita tullaan vielä käyttämään sellaisten myötäilijöiden puheissa, jotka kertovat jotain kohtalaisen pitkästi, mutta kuitenkin sillä lailla "mukavan tajuttavasti", että arjen ihmisetkin tajuavat ainakin jotain. Esim. tällä tavoin voitaisiin tehdä ymmärrettäväksi priorisoinnin käsitettä ja samalla viestiä siitä, että "on tietenkin myös päätöksenteon tilanteita, joissa asioita täytyy miettiä eri näkökulmista, eikä aina sitenkään saa lopputulemaksi jotain optimaalista: "Priorisoinnin yleisten periaatteiden välille syntyy käytännössä ristiriitoja, jotka tulee tunnistaa niitä sovellettaessa. Esimerkiksi, hoidon vaikuttavuus voi olla hyvä, mutta jos se on hyvin kallista ja hoito kohdentuu pieneen joukkoon ihmisiä, niin hoidon tarjoaminen voi heikentää oikeudenmukaisuutta, koska siihen tarvittavat resurssit ovat muualta pois. Käytännössä yhden potilaan kalliin hoidon toteuttamiseksi jokin joukko potilaita joutuu odottamaan hoitoa pitkään tai jäämään ilman hoitoa tai palvelua."

Sidosryhmäyhteistyön hengessä Sosiaali- ja terveysministeriö on tuottanut aineistoa kuten eri yhteyksissä käytetyn "Palveluvalikoiman periaatteet" [pdf1], joka on tarkoitettu erityisesti "palveluvalikoiman periaatteiden lainvalmistelua koskevan osallistumisen tueksi sote-toimijoille". Siinä olevasta "tiekartasta" selviää, että voimaantulo näillä periaatteille olisi odotettavissa vuonna 2027, mitä edeltäisi vuoden 2026 eduskuntakäsittely ja vuoden 2025 "keskeiset ehdotukset", sidosryhmäkuuleminen, hallituksen esityksen luonnos ja lausuntokierros.

Eduskuntakäsittelyn valiokuntakäsittelyn hetkillä voitaneen olettaa ilmenevän näennäistä metakkaa siitä, kuinka palveluvalikoiman periaatteiden määrittely kolahtaa yhteen perustuslain kanssa siltä osin, mitä sen mukaan pidetään sellaisena "terveyspalvelujen vähimmäistasona", joka "luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä". Siinähän se haastetta kansanedustajille olisikin, jos heidän tehtävänään olisi rajata lääketieteellisen yksityiskohtaisin perustein, mitä ei ainakaan voi hyväksyä palveluvalikoimaan. Valiokunta- ja eduskuntakeskustelua asian tienoilta käytäneen monella abstraktion tasolla ja erillisiä asiantuntijakuulemisiakin varmaankin käytetään, joskaan ei välttämättä hyödynnetä.

Aineisto "Palveluvalikoiman periaatteet" [pdf1] luonnostelee myös, mitä terveydenhuollon palveluvalikoiman kehittäminen tulevaisuudessa voisi tarkoittaa eli sen jälkeen, kun periaatteet on saatu muodostettua ja olisi vuorossa "priorisoinnin ja palveluvalikoiman kehittäminen", sekä "priorisoinnin vakiintuminen ja jatkuva kehittäminen". Priorisoinnin ja palveluvalikoiman kehittäminen tarkoittaisi luonnoksen mukaan "palveluvalikoimaa koskevan päätöksenteon kehittämistä", "palveluvalikoiman periaatteiden ja suositusten jalkauttamista hyvinvointialueilla ja palveluissa laajemmin", "menetelmä- ja arviointiosaamisen kehittämistä, "palvelujen vaikuttavuusperustaista kohdentamista" ja "vaikuttamattomista menetelmistä luopumista". Vakiintuminen ja jatkuva kehittäminen tarkoittaisi luonnoksen mukaan "palveluvalikoiman päätöksentekojärjestelmän ja ohjauksen jatkuvaa arviointia", "palvelukokonaisuuksien kustannusvaikuttavuuden arviointia", "horisontaalisen priorisoinnin toteuttamista asiakkaiden ja potilaiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi" ja "muutos- ja kehittämistarpeiden arviointia". Ovat antaneet kuviossa jopa vuoteen 2032 aikaa näille tehtäväkokonaisuuksille. Sosiaalihuolto sitten vielä erikseen.

Samaisessa aineistossa mainitaan myös, että "palveluvalikoimaa koskevissa valinnoissa ihmistä ei arvioida välineellisenä arvona esimerkiksi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai yhteiskunnalle tuottamansa panoksen kautta", mikä varmaan pitääkin paikkansa, mutta sehän ei mitenkään ehkäise sitä, etteikö julkisen terveyspalvelujen käyttäjästä voisi tuntua siltä, että "nyt ei tunnu hyvältä" (nykyään ja myöhemmin).

Palveluvalikoima-nettisivustolla on mainittu sellainen pikantti seikka, että merkittävyyttä arvioitaessa "ei ole vielä tiedossa, kuka yksilö palvelua tulisi tarvitsemaan tai kenelle sitä tullaan tarjoamaan" ja että "arviointi ei perustu suoraan konkreettiseen yksittäisen henkilön yksilölliseen tarpeeseen, vaan ryhmän tyypillisen jäsenen tarpeeseen". Tyypillinen on tuossa sana, joka muistuttaa siitä, kuinka monen tahon keskustellessa jotakuinkin samoista asioista, keskusteltavuuden ja päätöksien tekemisien kannalta joudutaan tekemään pelkistyksiä.

Palveluvalikoimaneuvosto on toki valmistautunut miettimään asioita lääketieteellisesti pätevin termein ja miettein, mutta käytäessä asiasta keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa, voidaan joutua käyttämään pelkistyksien pelkistyksiä, jotta asioista keskusteltavuus olisi samassa linjassa kaiken muun ihmisryhmistä yksinkertaisesti puhumisen kanssa (vrt. "nuoret", "vanhukset", "alkoholistit", "mielenterveysongelmaiset", "autistit" ym.). Toisaalta, miksihän käytännön työtään terveyspalveluissa tekevien mukavuusalueeltaan pois saaminen on niin helppoa eli miksi heidän ymmärryksensä ihmisestä loppuu niin helposti kesken eli ei niinkään pidä luulla, että terveysalalle kouluttautunut (kenties ihan professoriksi asti päässyt, vaikkei niitä terveyskeskuksissa olekaan) olisi jotenkin ideaali ottamaan kantaa kysymyksiin, jotka jotenkin lääketiedettä sivuavat?

Mielipiteilystä esimerkkiä löytyy vaikkapa STM:n ja Valtioneuvoston verkkosivuilta [opinion1,2,3], sekä hyvinvointialueen johtajan vierailusta [opinion4] Ylen A-Studiossa:

Vaikuttavuuden näkökulmasta keskeistä on palvelujen ja menetelmien kansallisen valinnan periaatteista säätäminen sekä sen selvittäminen, onko tällä hallituskaudella mahdollista säätää kansallisesta toimijasta, joka voisi sitovasti linjata palvelun tai menetelmän kuulumisesta julkiseen palveluvalikoimaan.

Terveydenhuoltoon on käytetty vuosi vuodelta enemmän resursseja. Tästä huolimatta palveluiden ja rajallisten resurssien priorisointi on terveydenhuollon arjessa välttämätöntä niin kansallisesti kuin yksittäisissä hoitopäätöksissä. Priorisoinnilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia niitä toimintoja terveydenhuollon eri tasoilla, jotka pyrkivät terveydenhuollon resurssien kohdentamiseen.

Priorisointikeskustelusta pitää tehdä jatkuvaa, avointa ja läpinäkyvää. Eri sidosryhmien, kuten kansalaisten, päättäjien ja ammattilaisten osallistaminen keskusteluun on välttämätöntä. Näin priorisointi voidaan ymmärtää ja hyväksyä, ja periaatteiden luominen onnistuu. Ei riitä, että keskustelua käyvät vain terveydenhuollon ammattilaiset.

Tarvitaan myös kansalliset rakenteet ja prosessit, jotta priorisointikeskustelusta, periaatteiden muodostamisesta ja priorisoinnin toteuttamisesta saadaan jatkuvaa.

Terveydenhuollossa ei liioin ole varaa menetelmiin, joista ei ole mitään hyötyä tai joissa jopa haitat voivat ylittää hyödyt. Vaikuttamattomien menetelmien ja toimintatapojen poisto on myös osa terveydenhuollon priorisointia.

Ennen kuin voidaan sanoa, että mistä nipistetään, meidän pitää kansallisesti sopia, että mikä on visio, mitä tavoitellaan. Siellä on muutamia periaatteellisia linjauksia, jotka on myös tehtävä. Annetaanko kaikille kaikkea, huomioidaanko, mikä on lisäarvo kussakin hoidossa tai sosiaalihuollon palvelussa on. Tai miten vaikkapa elintasosairauksiin suhtaudutaan. Mikä on ihmisen oma vastuu terveydestä ja hyvinvoinnista.

Vuodelta 2020 olevassa STM:n muistiossa "Kansallinen terveydenhuollon palveluvalikoima - Määrittämisen periaatteet, rakenne ja kehittämismahdollisuudet" [pdf2] mainitaan mm. teknologian kehittymisen tarjoamista mahdollisuuksista, että myös "mahdollisuuksien ja talouden ristiriidasta":

Geeni- ja muusta tiedosta kertyvän valtavan massan käsittelyyn saataneen jollain aikataululla avuksi erilaisia hienostuneita tietoteknisiä ratkaisuja, tekoälyä, parviälyä, taustaälyä, neuroverkkoja tai mitä kaikkea niiden nimeksi muotoutuukaan. Tämän nähdään mahdollistavan esimerkiksi lääkityksen räätälöimisen yksilöllisesti potilaan tarpeisiin ja sairauden hoitoon.

Terveydenhuollon palveluvalikoiman kannalta suurimmat haasteet liittyvät mahdollisuuksien ja talouden ristiriitaan. Tutkimustiedon lisääntyminen, geenitieto, uusien diagnostisten menetelmien, laitteiden ja hoitomuotojen kehittäminen laajalla rintamalla tuovat yhä uusia mahdollisuuksia. Digitalisoituminen, uudet tietojärjestelmät ja tavat organisoida palvelujärjestelmää niiden avulla ovat vähemmän tutkimuksen kohteena, mutta niihin liittyy paljon odotuksia ja ne ovat joka tapauksessa vahva muutosvoima.

Tuleekin olemaan mielenkiintoista ja todennäköisesti harmillista seurata sitä, kuinka poliittiset päättäjät keskustelevat terveydenhuollon palveluvalikoimasta kuin elettäisiin edelleen esim. 80-lukua, vaikka tätä kirjoittaessa ollaan pian jo vuodessa 2025 ja ties mitkä singulariteetit ovat kohta jo lähellä.

Teoksessa "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" [pdf3] on tehty hiukan maakohtaista vertailua priorisointimäärittelyjen systematisoituneisuudesta:

Englannissa perustettiin vuonna 1999 terveyshallituksen alainen, mutta toiminnallisesti riippumaton instituutti, NICE (National Institute for Clinical Excellence), vähentämään NHS:n (kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä) palvelujen saatavuus- ja laatuvaihteluja maantieteellisesti alueittain. Hallitusten politiikka on Englannissa vaikuttanut vahvasti NHS:n palveluvalikoimaan.

Alankomaissa kansallinen terveydenhuollon instituutti arvioi nykyisin uusien teknologioiden tehokkuutta ja kustannustehokkuutta sekä neuvoo terveysministeriötä niiden sisällyttämiseksi pakolliseen etuuspakettiin.

Uudessa-Seelannissa NACCH perustettiin vuonna 1993 arvioimaan julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaa. Se määritti budjetin käyttöä sekä pääsykriteereitä tiettyihin palveluihin, ja se loi myös periaatteet priorisoinnille.

Kanadassa merkittävin yritys avoimemmasta ja julkisemmasta priorisoinnista on 1999 alkanut The Western Canada Waiting List -projekti. Siinä potilaat pyritään laittamaan kiireellisyysjärjestykseen eksplisiittisin kriteerein tavoitteena tasavertaisuus.

Saksassa taas priorisointikeskustelua ei ole haluttu juuri käydä, ja priorisoinnin käsitteellä on huono kaiku julkisuudessa ja politiikassa historiallisista syistä.

Norjassa kansallinen priorisointineuvosto, jonka tehtävä oli tuottaa priorisointisuosituksia, perustettiin vuonna 2002 tukemaan terveydenhuollon priorisointia sekä edistämään eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta, mutta se lakkautettiin vuonna 2017.

Ruotsissa avoin priorisointi terveydenhuollossa on saanut vähitellen kannatusta ja arvostustakin. Maahan on yhteistyössä Socialstyrelsenin, Priorisointikeskuksen ja maakäräjien kesken rakennettu yhteinen kansallinen priorisointimalli avoimen ja systemaattisen priorisoinnin toteuttamiseksi.

Miettimisen tarvetta tulevat aiheuttamaan myös laajalti julkisia terveyspalveluja hyödyntävien tahojen toimintakyvykkyyteen vaikuttavuus kuten työvoimapalveluiden tapauksessa, missä työttömiä arvioidaan julkisen terveydenhuollon toimesta, mutta jos julkiseen terveydenhuoltoon ei ole tarkoituksenmukaista hankkia erityisen osaavaa työvoimaa, teknologisesti kehittyneitä tutkimusvälineitä tai ehkä edes ihmisresursseja käsittelemään kaikkia muualta sinne virtaavia asiakkaita, mitä se tarkoittaa työttömien potentiaalin hyödynnettävyyden tai joissain tapauksessa edes esille saamisen kannalta?

Väliraportista, jonka "entinen työministeri" (Jari Lindström) on tuottanut aiheesta "kuinka 55-vuotiaiden työllistymistä voitaisiin edistää ja työuria jatkaa työvoimapolitiikan keinoilla" on havaittavissa, ettei siinä tohdita arvioida ollenkaan esim. sitä, miten teknologinen kehitys vaikuttaa työntekemisen tapoihin, vaan lähinnä äkkiseltään mainitaan teknologisen kehityksen voivan vaatia osaamisen päivittämistä. Tekoäly siinä mainitaan ainoastaan sen vuoksi, että eri tietorekistereitä voisi käyttää jotenkin paremmin hyväksi mietittäessä "mihinkä Josefine voisi ehkä päästä töihin". Eri aloja siinä ei erotella mitenkään, vaan puhutaan vain vanhemmanpuoleisista työttömistä (ja heidän esim. muistiongelmistaan).

Neljän asiakokonaisuuden verran tuohon väliraporttiin on saatu sisältöä, mitä tulee sen ehdotuksiin ikääntyneiden työllisyyden lisäämiseksi:

• enemmän mahdollisuuksia joustaviin työaikoihin
• tiedon ja rekisterien nykyistä parempi hyödyntäminen viranomaispalveluissa
• taitojen ja osaamisen päivittäminen työelämälähtöisesti
• luottamus viranomaisten työhön työllisyyden hoitamisessa

Tällaiseen höttöönkö työministeri Arto Satonen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen, jotka ovat Lindströmin hommiinsa nimittäneet, tyytyvät? Eikö olisi kuitenkin kannattanut olla rajoittumatta "työvoimapolitiikan keinoihin" ja antaa selvitystyön päävastuu sellaiselle pienelle tiimille, jossa olisi mukana myös terveysalalla ja tulevaisuustutkimuksessa kouliintunutta?

Hieman toisenlaisena terveyspalveluvalikoiman kenties hyvinkin todennäköisesti aiheuttamana ongelmana olisivat koulu-uhkaustapauksissa saatavilla olevan laadukkaan esim. psykiatrisen ja psykologisen osaamisen valtava vaje, sillä hyvinvointialueilla olisi terveyspalveluvalikoiman rajaamana vähemmän syytä esim. lisäkouluttaa heillä jo töissä olevia ammattilaisia. Kun koulu-uhkaaja tuodaan lääkärin pakeille poliisin tuomana ja sitten myöhemmin viedään tarkkailtavaksi ns. osastolle, ei viikko parikaan riitä siihen, että hyvinvointialueella jo töissä oleva psykiatri tai psykologia saisi hyvän ymmärryksen koulu-uhkaajasta toiminnan perusteista ja siitä, miten hänen mielensä ja elimistönsä toimii, millän keinoin muut ihmiset ovat yllyttäneet häntä (suoraan tai vaivihkaa), mikä sitten aiheuttaa mm. sen esittämistä, että ammattitaitoisia ollaan, vaikka aivojen vaikkapa HPA-akselin toimintaa ollaan viimeksi mietitty edellisvuonna, koska käytännön työssä ei koskaan tarvitse miettiä sellaista, koska vähempikin aina riittää. Haetaanko osaamattomuustapauksissa tuolloin asiantuntija-apua yksityisiltä toimijoilta? Ei ennen ainakaan ole niin tehty, sillä koulu-uhkaaja on epävirallisen määritelmän mukaan sellainen, ettei häneen tarvitse panostaa tutkimusmielessä niin paljon.

Nykyinen hallitushan on antanut esimerkkiä siitä, mitä se voisi tarkoittaa, kun karsitaan kaikenlaista vaikuttavuuksia kovin pitkälle arvioimatta, joten sillä voisi ounastella olevan hyvin paljon merkitystä palveluvalikoiman muodostumisen ja muuttumisen kannalta onko sitä määrittelemässä ulkopuolinen, riippumaton taho vai onko sillä oma osastonsa Sosiaali- ja terveysministeriössä (tai Valtiovarainministeriössä). Kelan kehittelemä Omakanta ja siihen ehkä joskus tulevat hyvinvointisovelluksien liitettävyydet voivat nekin kokea budjettileikkauksien vaikutuksia, mikä voi sitten yhdessä muiden priorisointipyrkimysten kuten terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittelemisen kanssa viivyttää joillakin "elämän alkamista" kenties vielä toisellakin kymmenellä vuodella.

Sellainen lääkäreiden ja erikoisasiantuntijoiden työn nopeammin ja varmemmin tekoälyn avulla suoritettavuus, missä jotain esiseulotaan tai tutkitaan tapauskohtaisesti, on paljon todennäköisemmin uutisoiduksi tulevaa kuin sellainen, missä lääkärin työtä avustava tai kenties jopa lääkärin ohittava järjestelmä "pystyy tuottamaan hyviä alustavia näkemyksiä vähistäkin tiedonrippeistä" (Vohkare nro 8, "Tekoäly lääkärin ja potilaan apuna"). Nämä vihjeet voisivat olla potilaan itsensä tuottamaa dataa esim. puettavilta älylaitteilta tai ylöskirjailluista huomioista, puheen avulla selittelyä tai tekstitse tuotettua kerrontaa, käsin tai digitaalisesti tehtyjä kaavioita, arvauksia asioiden toisiinsa liittyvyyksistä, täysin toisistaan irrallaan olevuuksia mietteitä ym. Tavallisella lääkärin tai sairaanhoitajan luona asioimisen yhteydessä moiset tulisivat ehkä kuunnelluksi ja vilkaistuiksi, mutta ihmisten käyttäminen selvittelyissä, varsinkin yhden kerrallaan, ongelmana on mm. se, että heitä täytyy kenties erikseen lisäkouluttaa, jotta heidät voidaan sovittaa mukaan johonkin prosessikaavioon toimimaan jossain rajatunlaisessa roolissa. Asiakokonaisuudet kun voivat olla ns. poikkiaiheellisia, joten vastaanottotilanteissa selittyvyyden onnistuminen riippuu paljolti selittäjän itsensä sen hetkisistä kyvykkyyksistä, vaikka aiheutuuhan siinäkin omat suodattuvuutensa, vääristymänsä ym., kun jotain pitäisi kirjata ylös potilastietojärjestelmään, jotta joku muu voi sitten esim. usean viikon kuluttua ymmärtää niiden perusteella jotain ja josta saatua ymmärrystä hän voi sitten joutua käymään erikseen läpi potilaan kanssa, joka saattoi olla siinä ehkä vähän höpsössä luulossa, että yksi selityskerta riitti.

Rajoittuneisuuden, riittämättämyyden ja ohjeistuksien vallassa olevuuksien tuntemukset voivat olla eräinä esim. sairaanhoitajien burnout-kokemuksiin vaikuttavina tekijöinä, jotka pidemmän päällä muovaavat myös heidän persoonaansa, sillä lukuisat potilaan kuvittelemien mahdollisuuksien ja esittämien pyyntöjen kieltäminen tai jopa niihin liittyvän valehtelun suorittaminen harmituttavat, kyynistyttävät tai jopa saavat harkitsemaan alan vaihtoa - jos se vain olisi mahdollista ihan tuosta vaan. Toisaalta, jotkut heistä osaavat tarkastella terveydenhuoltoa systemaattisemmalta tasolta, jolloin heidän on helpompi tunnistaa, etteivät joidenkin tapahtumasarjojen tai valintojen tekeminen oikeastaan ole heidän päätettävissään, mikä voi vapauttaa mahdollisista itsesyyllistämisen tuntemuksista, ellei jo opiskeluaikoina ole käyty läpi esimerkinomaisesti tilanteita, joissa sairaanhoitajat joutuvat olemaan jyrkästi toppuuttelevia. Toisaalta, terveydenhuoltoalalla työskentelee paljon myös sellaisia ihmisiä, joille potilaat ovat vain "välttämätön paha", jotka vievät aikaa joltain mukavammalta.

Hyvinvointialueiden kehittämispuheiden yhteydessä tavataan mainita jokin sellainen kuin "omatiimi", jolla olisi väitetysti hyvä keskinäinen ymmärrys joistain tietyistä potilaista, mutta tällainenkin on vain jotain, joka "näyttää hyvältä paperilla" kaikessa erilaisia ammattiosaajia samaan tiimiin yhdistäessäänkin. Kysehän omatiimeissä ei ole siinä, että potilas tapaa aina kerralla koko tiimin, vaan vähimmillään ihan vain siitä, että kaikilla tiimin jäsenillä on käyttöoikeus potilaan tietoihin joiltain osin ja enimmilläänkin jotakuinkin sitä, että toisinaan omatiimi saattaa kokoontua miettimään yhdessä juuri heidän potilaidensa asioita ja tulemaan huomanneeksi, ettei heidän ymmärryksensä riitä ja sitten keksitään jotain entisenlaista kuten jonkun erikoisasiantuntijan luona käyminen. Omatiimin jäsenten kesken tapahtuva viestiminen ja ylöskirjaillun samalla tavoin ymmärtäminen aiheuttavat nekin omat haasteensa ja vääristymänsä, eikä siltäkään voine välttyä, että toisinaan jotkut heistä ovat muita kuormittuneempia työmäärän vuoksi, sillä tietenkin henkilöresurssien vajeesta johtuen heille on allokoituna vain jonkin verran aikaa tietynlaisiin tehtäviin - vaikka hyvinvointialue saattaakin esittää palvelustrategiassaan tms., että sen työntekijät ovat vapaita olemaan itseohjautuvia ja että sisäinen palaute huomioidaan.

Kuten medikalisaation paheksuminen aikoinaan ja aina silloin tällöin varmaan nykyäänkin on ollut melko yleisesti hyväksyttävissä oleva status quo eli "tietenkään kaikki terveyteen liittyvää ei pidä tutkia ja tutkituttaa", on omatiimi-ideassakin eräänlaista ajan hankkimista antaa asioiden pitäytyä suht kehittymättömällä tasolla pitkän aikaa, jotta terveydenhuollon budjetoitavuuteen ei kohdistuisi niin paljon ulkopuolisia paineita muutosvaatimusten muodossa. Medikalisaation tapauksessa toiminnan budjetoitavuutta pyritään rauhoittamaan antamalla ymmärtää, että kaikenlainen liiallisuuksiin menevyys ihmisten tutkimisessa on paheksuttaavaa, kun taasen omatiimien tapauksessa kyse on eräänlaisesta lupauksesta, että ajan kanssa toiminta kehittyy sellaiseksi, että saadaan tuotettua, liiaksi hyvinvointialueiden rahaa tuhlaamalla, parempaa palvelua. Mutta eiväthän ne omatiimitkään mitenkään ihmeellisen hyödyllisiksi muutu, jos käytäntöjä uudemman tutkimustiedon hyödyntämiseksi ei ole, diagnoosien määritelmien liiallista laveutta esim. psykiatriassa ei myönnetä, potilastietojärjestelmät eivät tue mahdollisuutta huomioida potilaan selittämisiä paremmin, kouluttautuneisuus käytettyjen hyvinvointialueen erikoisasiantuntijoiden osalta jää keskeneräiseksi jopa suhteessa potilaiden itsensä tietämykseen ym.

Jos terveydenhuoltoalan johtajakoulutuksissa käyneet todella haluaisivat edistää jotain sellaista, mikä tarjoaa potilailla mahdollisuuden olla terveempiä yksilöitä, olivatpa he nohevia, utelioita ja kyvykkyitä tiedonetsijöitä itse tai olivatpa he terveydenhuollon "vietävänä", he panostaisivat sellaisten tekoälyratkaisujen kehittämiseen, jotka pystyvät a) selittämään päätelmiensä kulkua, b) paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen, c) tekemään ehdotuksia meneillään olevan vastaanoton aikana ja tausta-ajona, d) jalostamaan tietämystään potilaasta ilman, että sen täytyy kommunikoida välillisesti juuri terveydenhuollon asiantuntijan kanssa jonkin spesifikaation tai syntaksin mukaisesti. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että tällainen tekoäly olisi "kaiken tajuava", sillä monestihan potilaiden ongelmat ja oireet ovat etiologisesti vähäisistä syistä johtuvia, vaikka oireilua voikin olla moneen eri terveydenhuoltoalan sektoriin liittyen. Terveydenhuoltoalan johtajan pitäisi päätöksientekijänä kyetä olemaan myös sellainen, ettei räätälöityä ohjelmistokehitystyötä jonkin konsulttiyrityksen kanssa aloiteta liiaksi sen kriteerin painotuksen vuoksi, että konsulttiyrityksen brandi ja imago tuovat jotain extrahyvää hyvinvointialueen vastaaviin.

Potilaiden kannalta ongelmallista on varmasti vielä kauan se, että potilaiden ei ole tarkoitus asioida hyvinvointialueiden palveluiden käyttäjänä vastaanottokäynnit sivuuttaen eli vaikka ajatus siitä, että potilas kommunikoisi viestintävälineiden välityksellä hyvinvointialueen tarjoaman tekoälytohtorin kanssa, ei ole edes absurdi, se on kuitenkin vastoin sitä, minkälaisena hyvinvointialueet halutaan pitää ja laajemmin, minkälaisena minkäkinlaisen ihmisen asema suhteessa muihin ihmisiin halutaan pitää. Hyvinvointialueiden halu tarjota eri alojen ammattilaisille paikka, jossa he voivat työskennellä, on tietysti hyödyllistä terveydenhuoltoalalta koulutuksensa hankkineille, mutta potilaiden kannalta ongelmallista on esim. se, että näillä ammattilaisilla ei koskaan ole käyttökelpoista valmiutta ajatella potilaiden tilannetta uusiksi sen vuoksi, että hänen oireiluunsa vaikuttavat sääntöjen joukot voivat vaihtua/muuntua jonkin parametroitavissa olevan syyn vuoksi. Vielä tässä vaiheessa epärealistisena, mutta jo horisontissa siintävänä voi kuvitella tekoälyn, joka pystyy kaikessa paljon muistavuudessaan ja lukuisia epävarmuuksia loputtomasti valmiina käyttöön ottavana olemaan kankeilematta mietinnöissään siten kuin paradigmoihinsa, diskursseihinsa ja käytäntöihinsä jämähtäneet terveydenhuollon ammattilaiset, yhdessä tai erikseen.

Tekoälytohtori tulisi sitä toteutuskelpoisemmaksi, mitä rajallisemmalla ymmärryksellä se pystyy palvelemaan erittäin hyvin useita potilaita suoraan. Eihän ihmisenkään tarvitse ymmärtää esim. biologiasta paljoakaan, jotta hän pystyy ymmärtämään, miten uni, ravitsemus, lenkkeily, mentaaliset toiminnot, stressi ym. liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, mutta toki sitä parempaan ja varmempaan ymmärrykseen asioista pääsee, mitä laadukkaammin pystyy avusteitta ymmärtämään tai muistamaan mihinkin mikäkin toiminnallisuus perustuu. Toisaalta, jossain vaiheessa ymmärrettävyyden muodostaminen yhdestä ihmisestä muista ihmisistä johdetun tiedon perusteella voi ajautua jonkinlaisiin epävarmuuksiin, jos ei voida päästä selvyyteen esim. siitä, minkälaiset geenit jollain ihmisellä on ja millä tavoin ne missäkin tilanteessa ilmentyvät. Siltikin, tekoälytohtorin oppivaisuus mahdollistaisi sen, että se voisi potilaan kanssa kommunikoinnin ja potilaan tehtyjen kokeilujen edetessä antaa ohjeita, jotka hienostumisissaan voisivat jossain vaiheessa olla niin hyödyllisiä, että potilas kokee saaneensa riittävän avun, sillä eiväthän kaikki tarvitse tai halua olla superoptimoituja yli-ihmisiä.

Häirinnästä terveydenhuollon ammattilaisille selittäminen on erityisen ongelmallista, koska nykyjärjestelmällä ei ole kummoisempia valmiuksia ymmärtää oikein millään tasolla yksilöistä organisaatioiden erillisiin yksiköihin, miten erilainen häirintä voi vaikuttaa ihmiseen, hänen mieleensä ja hänen metaboliikkaansa, suorasti tai epäsuorasti, viiveellä tai nopeasti. Tästä saataisiin eräs jotakuinkin rajattavissa oleva ongelma-alue tekoälytohtorin kanssa mietittäväksi, johon voisi prosessina ottaa hyvin mukaan myös ihmisasiantuntijoita kunhan asioita olisi ensin esiselvitelty tekoälytohtorin kanssa. Erityisiä haasteita voisi toki aiheutua esim. siitä, että toisinaan häirityksi johtuminen voi johtua siitä, että aivojen tai elimistön toiminta on jollain tavoin tavanomaisuuksista poikkeavaa, eikä tätä poikkeamaa voi välttämättä mittaroida tai kuvantaa sillä tapaa, että löydöksiä voitaisiin verrata johonkin tutkimustietoon ja siten saavuttaa jotain eksaktia, jossa pitäytyä päätelmiä tehdessä tai ideoita nakkaillessa. Joiltakin osin potilasta voitaisiin silti ehkä auttaa kuten vaikkapa resilienssin lisäämisen muodossa, joka voisi kohdistua vaikkapa ravitsemuksen ja liikunnan laadun ja määrien optimoimiseen. Tavallisella ihmispsykiatrilla häirinnän mieleen vaikuttavuudesta keskustelu ei todennäköisesti johda mihinkään hyödylliseen, jos lääkekokeiluja ei lasketa sellaiseksi, vaan saattaapa olla jopa niin huono tsäkä potilaalla, että psykiatri on eräs sellaisista, jotka ovat osana johonkin tiettyyn henkilöön kohdistuvaa häirintätoimintaa.

Juuri se, että tekoäly pystyisi "paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen" mahdollistaisi useiden eri ammattilaisten ottaa osaa saman aihekokonaisuuden mietintään ilman, että heidän mielensä tukahtuu kaikesta potilastietojen lukemisen ymmärtämisen yrittämisestä. Toki tekoälyn pitäisi toki voida jotenkin voida muodostaa ymmärrys siitä, mitä joku ammattilainen onkaan miettimässä, mutta toisaalta samankaltaisten ammattilaisten kouluttautuneisuuden samankaltaisuus tarjonnee jonkinlaista lähtökohtaa heidän ammattiryhmälleen kohdistettavan tietokokonaisuuden muodostamiselle. Häirinnän kohteena olevahan voi esim. käyttää lenkkeilyä mielensä hyvinvoinnin paranteluun, mikä taasen aiheuttaa tarvetta pitää huolta ravitsemuksestaan ja lenkkeily itsessään voi aiheuttaa esim. rasittumia, joita varten on jo keksitty mm. fysioterapeutien koulutus. Miksi ihmeessä potilaan pitäisi aina erikseen selittää samoja asioita, kenties jotain oleellista vahingossa unohtaen, kun tekoäly voi generoida sopivia tietokokonaisuuksia, joita se voi höystää animaatioilla ja muilla ymmärrettävyyttä avustavalla? Tekoäly voisi toimia myös kolmantena osapuolena vastaanottokäynneillä esim. tiedonhaun osalta, jottei tarvittaisi uutta vastaanottokäyntiä sen vuoksi, että ihmisasiantuntija ei juuri sillä kertaa osannut ottaa johonkin asiaan paremmin kantaa.

Toisin kuin ihmisten, koneiden, laitteiden ja ohjelmistojen ei tarvitse välittää kellonajoista, joten ne voivat esim. käsitellä dataa vaikka öisin ja informoida, päätelmiensä kulkua samalla selitellen, minkälaisia toimenpiteitä potilaan suhteen pitäisi tehdä tai mitä kannattaisi kenties pikaisesti kokeilla, jotta hänen häirittynä olemisen tuntemuksensa eivät aiheuttaisi lisäkomplikaatioita ja oireiluja, jotka monimutkaistavat oirekokonaisuuksien ymmärtämistä ja siten edes jonkinasteisen parantumisen mahdollisuuksia. Häirintähän on siis yleensä eksogeenistä eli ihmisestä ulkoista, vaikka se hänessä vaikuttaakin, joten "loppuun asti parantuminen" ei täten välttämättä olisi mahdollistakaan ellei tekoälyllä ole esim. mahdollisuuksia nostaa ja laskea sitä siltaa, jonka kautta potilaan häiritsijät tapaavat kulkea.

Häirityksi tulleen tai sellaisena olevan kannalta olisi tietysti ongelmallista, jos uutisissa paljon olleiden terapiatakuiden ja mielenterveyspalveluiden lisäämisen eräänä tarkoituksena on saada lisää selvyyttä siitä, miten minkäkinlainen häirintä toimii, sillä kun useammat hakeutuvat mielenterveyspalveluiden luo ja niissä on enemmän ihmisiä vastaanottamassa, joka puolelle Suomea levittäytyneinä, sitä nopeammin ja useamman ihmisen osalta vertailtavasti häirinnän toimivuudesta saadaan selvyyttä. Onhan toki naiivia luulla, että terveydenhuoltoalalla työskenteleminen tarkoittaisi sitä, että henkilö on rehellinen, varsinkin jos kokonaisia terveydenhuollon yksiköitä voi rektytointi- ja onboarding-käytäntöjen vuoksi olla ikään kuin pilaantuneita sillä tapaa, ettei siellä monikaan ensisijaisesti potilaiden etua ajattele. Tämä pilalle mennyys voi ilmetä esim. siinä, kuinka otetaan vastaan toimenpide-ehdotuksia ulkopuolisilta tai annetaan tietoja potilaasta näillä ulkopuolisille. Se, mitä uutisissa sanotaan terveydenhuoltoalan henkilöstön luotettavuudesta, on paljolti hämäystä ja sen yleisen luulon ylläpitämistä, että "nämä mitkä jäivät tällaisista teoista kiinni, ovatkin sitten ainoita vilpillisiä", vaikkei näin olekaan.

Jos tekoälytohtoria käytäisiin kehittämään häirittyjen ihmisten hyödyksi, pitäisi ehkä lähtökohdaksi ottaa mm. se, että se ei käyttäisi diagnoosiluokitteluja kuin vasta niissä vaiheissa, missä se generoi tietokokonaisuuksia ihmisille, koska se jos käyttää omassa "ajattelussaan" sellaisia, siinä voi olla vähän samankaltaista ajatteluun vaikuttavuutta kuin jos ihminen tulee saaneeksi tietoonsa jonkin asian nimen, jota hän on aiemmin ajatellut enemmänkin emotionaalisen älykkyyden avulla ja vähän sumeasti, nimen kiinnittyminen tuohon johonkin saa ajattelun sen osalta käymään fakkiutuneemmaksi. Siitähän on ollut monenlaista polemiikkiäkin, kuinka esim. psykiatriset diagnooset eivät todellakaan ole mitään tarkkarajaisia ja ihmisiä kaikissa tilanteissa hyvin luokittelevia, eivätkä ne edes aivokuvantamisten perusteella ole samoista etiologisista syistä johtuvia, joten mitäpä tekoälykään pitäytymään liian yksinkertaisissa ihmisluuloissa.

häirinnän tarkoituksista toisaalla kerrottuna

(tekstikatkelmaa: Työttömyyden aikaa, "Syitä ja motivaatioita häirinnälle")

Mahdollisia syitä häirinnälle, jota on monen muunkinlaista kuin sarjoja yksittäisiä, selkeästi erottuvia tekoja, ovat mm. vaikuttamisen harjoittelu, antiesimerkkinä käyttäminen syrjäytymisprosessia kiihdyttämällä, poliittiset syyt, yhteistoiminnan harjoittelu, pelillisyys, koventuneet asenteet, neuraaliverkkojen harjoituttaminen, tietoteknologia-avusteisen häirinnän automatisointi, "kun kerran aloitettu, niin eihän sitä keskenkään viitsi jättää"-asenteet, mielen toiminnan opiskelu, muiden huijaaminen osallistumaan häirintään, häirintätoiminnan skaalattavuuden valmistelu, ihmiskonversiot (lisää häirintään osallistujia mukaan), yhteiskunnan penetraatiotestaaja (saako virallisia tahoja muuttamaan häirintään väheksyvästi suhtautumistaan) ja sometestaaja (saako häirinnästä kertovaa viestintäänsä ihmisten luettavaksi ja eteenpäin levitettäväksi).

(tekstikatkelmaa: Vohkare 4, "Häirinnän tavoitteita ja keinoja")

Eksekutiivisten toimintojen häiritseminen. Monesti tärkeässä asemassa ohjailtaessa jonkun yksilön ajatuksellista tai toiminnallista käytöstä, koska kohdeyksilö ajautuu lähemmäksi moodia, missä hän tekee valintoja ja suoritteita jo opittujen skriptien ja muodostuneiden assosiaatioverkostojen signalointien pohjalta.

Muistuttavien, laukaisevien ärsykkeiden pohjustus. Junnaamalla ehdollistettuja tai joskus jopa taktisen nokkelasti aiheutetut ankkurit (NLP-terminologiaa), joilla saa kohdehenkilön tietynlaiseen mieleentilaan, kokemuksen muistamisen valtaan tai tuottamaan tietynlaisen reaktion, ovat mitä tavanomaisempia keinoja ohjailla jonkun henkilön käytöstä ja ajatuksia.

Muistojen tuhoaminen, unohduttaminen. On liiankin tavanomaista, että ensin nostetaan mielestä esiin jotain menneitä tapahtumia, annetaan kohdehenkilön jonkin aikaa lämmitellä niitä enemmänkin esiin ja sitten kytkeä tilanteeseen mukaan jotain erittäin ärsyttävää, joka jättää haitallisia muistijälkiä aiempiin muistoihin kytkeytyvästi. Eksekutiivisten toimintojen (muistitoiminnot, päättelykyky ym.) samanaikainen tai edeltävä häiritseminen on tavanomaista.

Aivojen välittäjäaineiden kuluttaminen. Koska muistot ja hienoiset emootiot aiheuttavat kaikki aivojen välittäjäaineiden kulumista, voi häiritsijöitä houkuttaa ajatus sellaisten "assosiaatioklustereiden" luomisesta, jotka pysyvät mahdollisimman pitkään aktiivisina, ajatukset toinen toisiaan uudestaan ja uudestaan herätellen, "kunnes dopamiinit on lopussa ja glukoosistakin alkaa olla puutetta". Tilastollistaminen ja analysoitavuus. Jotta yksilöä voi ohjailla missään määrin, häntä on vähintäänkin monitoroitava eri yhteyksissä siten, että kerätään johonkin tietokantaan määritettyjen mallien pohjalta dataa kohteesta. Tätä dataa voidaan sitten hyödyntää mm. tilastollistamisessa ja analyysissä.

Neuraaliverkkojen harjoituttaminen. Koneoppimisessa ja kognitiotieteissä neuraaliverkot ovat malleja, jotka voivat olla valmiiksi opetettuja tai itseoppivia, niitä voiden hyödyntää esim. sen arvioimiseen, mitä tuhansista, sadoista tai kymmenistä vaihtoehtoista joku henkilö tulee valitsemaan (esim. reittivalinnat tai tuotteet verkkokaupassa). Häirintäkäytössä niiden avulla voidaan järjestää häirintätapahtuma ennalta sinne mihin (tai mitä kautta) kohdehenkilö todennäköisimmin tulee kulkemaan. Itseoppivia neuraaliverkkoja voi ajatella voitavan huijata niin paljon, että niistä ei ole enää hyötyä kenellekään, valmiiksiopetettujen voidessa olla niin vajaasti toimivia, että kohdehenkilö pääsee ajoittain pälkähästä.

Goldbergin kone -ohjailu. On luotavissa sellaisia suggestioihin pohjautuvia ohjauskeinoja, joiden avulla saadaan joku henkilö esim. kulkemaan pitkänkin matkaa täsmälleen tietyistä reitin pisteistä toiseen tiettyyn pisteeseen ja toimimaan tuon kulkemisen aikana vähintään suurinpiirtein tietyllä tavalla esim. sanankäytön ja elekielen osalta.