Kun uutisissa mainitaan tai jollain tavoin tullaan muistuttaneeksi, että "Kiina pitää yllä massiivista valvonta- ja vakoilujärjestelmää", he tietysti sitä ohimennen paheksuvat ja ottaisivat mielellään vastaan näkemyksiä, joiden mukaan "meillä länsimaissa ja varsinkaan täällä Suomessa ei moiseen ole tarpeen ryhtyä, eikä sellaista kukaan haluaisikaan", mutta heiltä jää tajuamatta, minkä vuoksi ilman massiivista valvonta- ja vakoilujärjestelmääkin päättäjätahojen tavoitteiden toteuttaminen käy vuosi vuodelta helpommaksi.

Monet sellaiset lait, joilla pyritään estämään ja ehkäisemään päätöksientekijöiden halujen toteutumien aiheuttamien tuohtuneisuuksien manifestoituminen jonkinmoisina fyysisinä hyökkäyksinä ihmisryhmiä tai ihmisiä kohtaan, ovat jo valmiina ja käytössä. Ne on kaikki saatu hyväksyttyä käymällä niistä keskustelua vain sen verran, että jonkinlainen "yleinen ilmapiiri" niiden hyväksymiselle saavutetaan, jolloin sellaisia jossain määrin vastaankin olemista esittäneet voivat turvallisemmin mielin ilmaista äänestämällä kantansa eduskunnassa.

Monia ei vain Suomea koskettavia lakeja, vaan EU:n laajuisia, on pitkälle valmistelussaan edenneitä, jo ratifiointivaiheeseen päässeitä ja vielä tuoreuttaan vähän koeteltuja, eivätkä niiden merkitystä ja keskinäistä yhteyttä välttämättä ns. tavallinen kansalainen ymmärrä, ellei hänelle erikseen selitetä, miten niitä voidaan käyttää väärin ja miten ne hyvinkin on voitu suunnitella käytettäväksi eräänlaisina ajoittain tarvittavina instrumentteina jonkin niitä yhdistävän tarkoituksen edistämiseksi. Täten teknologiayhtiöiden velvoittaminen suojaamaan käyttäjiä laittomalta sisällöltä, rikoksen suunnittelun rangaistavuus, laittomien uhkauksien määrityksen tarkentaminen koskemaan kaikenlaisia toimittajista terveydenhuollon työntekijöihin ja taiteilijoista kunnan luottamusjohtoon ym. ei helposti tule nähdyksi olevan omiaan parantamaan mahdollisuuksia pitää ihmisiä kasvamassa "valikoidusti tarjolle asetetuissa uomissa" tjs. Hissukseen tehtävää täydennystä tietynlaisten piiloagendojen edistämiselle saa vaikkapa antamalla opettajille oikeuksia oppilaiden terveystietoihin ja Supolle/poliisille oikeudet hakkeroida mitä huvittaa ja tehdä minkälaisia peitetehtäviä tahansa. Parit false flag -tapahtumat edesauttamassa joidenkin terrorismilakien hienosäätöä eivät varmaankaan jäisi hyödyntämättä valtuuksia lisää hamuavien joukoissa.

Koska opintotukikuukausien määrää on nykyään rajoitettu, yksilö ei voi tehdä niin, että hän hankkii ensin monivuotisen koulutuksen, vaikka kokeekin uhkaksi, ettei hänen anneta työskennä alalla mielipiteidensä vuoksi ja käy sitten opiskelemaan jäljellä olevien opintotukikuukausien turvin jotain uutta useampivuotista ilman, että joutuu esim. TE-toimistolle perustelemaan, miksi kyseisistä opinnoista olisi hänen työllistymisensä kannalta hyötyä. TE-toimistohan siis hyväksyy kahden vuoden edestä opintoja ilman työnhakuvelvoitetta, jos opintonsa pystyy perustelemaan, mutta siinä olisi jo kyse yksilön pitämisestä joissakin uomissa. Käytettävissä olevien opintotukikuukausien avulla hän voisi vapaasti irroittua mahdollisesti työttömänä olevuudestaan ja ryhtyä opiskelijaksi ainakin siihen asti kunnes opintotukikuukaudet ja rahat loppuvat. Ennen tällainen henkilö olisi voinut kokeilla yhden suoritetun tutkinnon jälkeen vielä pari kertaa, josko se joku erityisen hyvä itselle löytyisi, jatkaa sitä jonkin matkaa ja sitten koettaa perustella TE-toimistolle, miksi sen pitäisi puoltaa opintojen suorittamista loppuun työmarkkinatuella. Ennen opintotukikuukausia oli kaiken kaikkiaan saatavissa 70, mistä niiden määrä väheni rutkasti eli nykyisin niitä on vain 54. Eipä ole ollut kenenkään poliitikon puheissa, että niitä pitäisi nostaa takaisin johonkin suurempaan määrään, vaikka sellaisesta on kyllä jo kokeiluakin meneillään, josko nostetusta opintolainasta voisi jättää osan maksamatta, jos muuttaa joillekin tietyistä seutuvista.

Koska ihminen täten joutuu pyrkimään onnistumaan paljolti ensimmäisellä yrittämällä hankkia itselleen sellainen koulutus, jonka avulla hän työllistyisi, eikä hänen mielipiteilynsä johtaisi häntä pahoihin ongelmiin, hän tulee myös altistuneeksi sille uhkalle, että hänen aivonsa eivät ehkä anna myöten muuntumiselle kovin monenlaiseksi siinä esim. 25-vuotiaisuutta lähestyessään, koska teorioiden mukaan ihmiset alkavat olemaan "valmiita" tietyssä vaiheessa ihmisenä kehittymistä. Esim. Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla sanotaan, että "Nuoruusiässä aivot kehittyvät voimakkaasti. Lopullisen rakenteensa ja toimintakykynsä ne saavuttavat noin 25-vuotiaana." Voisikin epäilevästi kysyä, onko peruskoulun jälkeisen pakkokouluttautumisen vaade, jota Vasemmistoliittokin niin mielellään on puolustanut, oikeastaan vain keino estää yhteiskunnan "kelkasta pudonneiden" tai ihan vaan omista mieltymyksistään johtuen vielä elämässään haahuilevien päätymistä kehittämään aivojaan tavoilla, jotka eivät sitten olisikaan niin hyödynnettävissä yhteiskunnan hyväksi. Tai päättäjätahojen hyväksi, miten sen sitten ottaakaan.

Mediassa puhutaan paljonkin siitä, kuinka nykyinen nuorten sukupolvi on sellaista, että se vaatii työltä jotain erityistä kuten merkittävyyttä ja kuinka työurien pituuksista saman työnantajan tai edes saman toimialan puitteissa ei ole entisenlaista varmuutta, mutta kyllähän ne ihmiset sitten kuitenkin aina päätyvät siihen, että on mukavaa voida keskittyä aihealueisiin ja työtehtäviin, jotka eivät mene paljon limittäin muiden verkostoyhteistyö-osaajien tekemisten kanssa ja missä pääsee hyödyntämään sitä pitkäkestoisesta koulutuksestaan saamaansa oppia. Tätä ilmenee sekä ammattikoulu-pohjaisten työntekijöiden kuin yliopistokoulutettujen keskuudessa, eikä heillä välttämättä ole mitään intressiä antaa yhteiskunnan kehittyä sellaiseksi, missä olisi edes trendikästä olla moniosaaja, saati että sellaisesta annettaisiin tulla yleisen vaatimuksen kaikkialla. Sellainenhan vähentäisi tarvittavien osaajien määriäkin. Ei tämä sitä tarkoita, etteivätkö he itse voisi olla saman päivän aikana kahdessakin erilaisessa työssä, sillä nämä työthän olisi kuitenkin suunniteltu palvelemaan yhteiskuntaa, joka on muuntumisessaan varsin konservatiivinen ja mikä aatteena tai ideologina on myös työnantajien laajalti adoptoima.

Ehkei aivan kategorisesti voida todeta, minkälaisilta opintolinjoilta valmistuu minkäkinlaisia snobeja, mutta voinee olettaa, että huolimatta yliopistotason valtiotieteilijöiden, lääkäreiden, media-alan ammattilaisten ja opettajien varsin eri tavoin maailman hahmottamisesta kuin esim. tietoliikenneasentajien, kampaajien ja leipureiden, on heidän kaikkien identiteetti ja ammattiminä, sekä heidän niiden pohjalta muodostunut perusluonteensa pääosassa sen tunnistamisessa, että tietenkin ihmisen täytyy erottautua joko ryhmäkohtaisesti tai yksilönä erityisosaamisensa kautta, sekä olla olematta hulttio. Tekoäly kaikkine kehittymisineen ainakin yrittää tulla monien työtehtävien korvaajaksi, mutta senkin valjastamisessa kehittymään sopivan hitaasti ja olemaan tulematta liian suuressa määrin meidän työpaikalle on onnistuttu varsin hyvin. Tämähän on tärkeää, koska monien asioiden kehittyminen ei ole kiinni osaamisesta, henkilöstöresursseista tai teknologiasta, vaan silkasta halusta käydä kaikki erilaiset variaatiot, hidasteet ja askeleet taaksepäin ennen kuin siirrytään "seuraavan sukupolven" tuotteisiin ja keinoihin.

Huolimatta siitä, että mediassa voidaan uutisoida hankkeista ja päämääristä, joilla pyritään vähentämään ihmisten syrjäytymistä ym., kaupungit Suomessa on sellaiseksi suunniteltu, että niiden kaduilla ja kauppakeskuksissa kuljeskelee joka päivä ihmisiä, jotka uuttavat heihin tuntemusta antiesimerkkiydestä ja mikä osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka helpoksi he sitten kuitenkin kaikenlaisen syrjinnän hyväksymisen kokevat. Vaikka perinteisesti on sanottu, että insinöörit ovat niitä, jotka ajattelevat asioita kuten ihmisiä komponentteina ja entiteetteina, sekä "johtajille ihmiset ovat vain numeroita", niin ihan hyvin jonkinlainen hetkellinen nihilismi saa silti otteeseensa kaikenlaisia ihmisiä paremmin pärjäävistä kaikenlaisiin surkimuksiin.

Surkimukseksi määrittyvyydessä on tosin jonkinlaista epämääräisyyttä, sillä kouluopetuksen laatu, työharjoittelujaksojen kehnous, liika opiskelijoiden itseohjautuvuus, kasvavat ryhmäkoot ja pitkät etäopetusjaksot aiheuttavat päättäjätahojen kannalta tarpeetonta kitkaa ja muuta ongelmallisuutta hyvin toimivan yhteiskunnan kannalta. Ammattikoulustahan on jo kehiteltykin sellainen, että sinne voi hakeutua ympärivuotisesti, mutta moiset valmistuvien opiskelijoiden käytettävyyttä heikentävät tekijät aiheuttavat kaikenlaisia selittyjen tarpeita ongelmien korjaamisen keinoista niiden vähättelyyn.