Enemmän koulutettujen sanotaan kestävän ja hallitsevan paremmin masennuksentunteita, stressiä yms. kuin vähemmän koulutetut tai että ainakin heillä on keskimäärin vähemmän mielenterveysongelmia kuin muilla, mutta eihän vaikkapa ammattikorkeakoululaisten koulutusohjelmaan sisälly tyypillisesti minkään vertaa sellaisia opintoja, jotka suorastaan opastaisivat siinä, miten toimia paremmin kyseisenaisten ongelmien suhteen? Ajattelun selkeyttä, ongelmien purkamista pienempiin osatekijöihin ja monimutkaisempien kokonaisuuksien hallintaa hyvälaatuinen koulutus varmasti kehittää, mutta mitä tulee mielenterveyden ylläpitämiseen, voisi fiksu tekoäly tasoittaa eroja koulutustasollisesti erilaisissa ihmisryhmissä. Se kun ei välttämättä ole niin biasoitunut arvovalinnoissaan kuin jo koulutuksensa suorittanut lääkäri voi olla, eikä se ajaudu niin helposti tietämättömyyden tilaan kuin lääkäri ajautuisi, jos ongelmien käsittely vaatii poikkitieteellistä otetta.

Tekoäly, jota terveydenhuollossa hyödynnettäisiin, voisi olla lääkärin apuna tai se voisi olla jopa potilaan ensisijainen kontakti hänen terveysasioitaan käsiteltäessä eli hän voisi keskustella jonkinlaisen terveysavatarin kanssa asuntonsa rauhassa tai muualla, missä tuntee olonsa sillä tapaa lokoisaksi, että voi saattaa terveysavatarin tiettäväksi kaiken sen, mistä mahdollisesti voisi johtaa selitystä tai ratkaisua oireilulle. Tekoälyn tuntuma potilaasta voi olla sessiokohtaisesti rakentuvaista eli sen ei voisi, tapaamiskertojen lisääntyessä, sanoa oppivan tuntemaan potilasta paremmin, vaan se vain hyödyntäisi lukuisista muista ihmisistä ja tutkimuksista johdettua anonymisoitua ja yleistettyä tietoa, mutta voisi kyse olla myös pidemmältä ajalta potilasta tuntevasta tekoälystä, johon muodostuu ajan kanssa jonkinkainen tuttavuussuhde.

Potilaan ensikontaktina toimivan tekoälyn etuja lääkäreihin, jotka voivat olla jokaisella eri tapaamiskerralla eri lääkäreitä, ovat mm. kyvykkyys pitää tiedossaan ja helposti saavutettavissa, analysoitavissa ja muulla tavoin käsiteltävissä kaikenlaisia keskeneräisiäkin päätelmiä ja todennäköisyyksiä. Tekoäly voi myös milloin tahansa tehdä hienostuneita olettamuksia siitä, mistä arvelee oireiden ja tilannekuvailujen perusteella olevan kyse, mikä voisi olla ongelma lääkärille. Hän saattaisikin joutua turvautumaan konsultointiin, jota ei todennäköisesti voisi suorittaa tehtäväksi sen saman tapaamiskerran puitteissa, vaan eri terveydenhuollon ammattilaisten ajankäyttö täytyisi sovittaa sillä tavoin yhteen, että potilaan hoidon kannalta saataisiin edes jonkinlaista jatkuvuutta aikaiseksi. Eli viikko tai kaksi voi mennä odotellessa sitä, että potilas käy toisen lääkärin vastaanotolla jossain toisaalla, jotta päätelmiä voidaan tuottaa lisää.

Hyvä vihje on määritelmällisesti aivan eri asia hyvälaatuiselle tekoälylle kuin lääkärille tai sairaanhoitajalle selitettäessä, sillä tehokkaan taustajärjestelmän avulla se pystyy tuottamaan hyviä alustavia näkemyksiä vähistäkin tiedonrippeistä. Potilas voisi kertoa sille hänestä tuntuvan esim. siltä kuin hänellä olisi ikään kuin vain vähän hyvää oloa käytettäväksi per päivä, minkä hän voi valita jakavansa käytettäväksi esim. yhteen keskusteluun vaatekaupan pimun kanssa, puolikkaaseen tv-sarjan jaksoon iltapuolella ja sälekaihtimien takaisten varjojen saapumisten tarkkailuun. Hän voisi myös mainita, että syöty rouhesuklainen suklaalevy ei tuonut minkäänlaista euforiaa tai vivahteita viihtyisästä mielialasta, sekä sen maku oli muutenkin jotenkin vajaa. Tekoäly voisi tällöin tehdä potilaalle tiedustelevia kysymyksiä piittaamatta minkään vertaa siitä, onko käyntiajan päättymisaika kuinka lähellä, sekä pyytää potilasta tuottamaan sellaista materiaalia, joka auttaisi tekoälyä tekemään parempia päätelmiä. Tällainen lisämateriaali voisi olla esim. taulukko jostain aiheesta, mitä voitaisiin sitten täydennellä ja parennella joko samaisen session aikana tai parin tunnin kuluttua tai ehkä vasta seuraavana päivänä.

Jos kotonta käytettävissä oleva tekoälyn sijaan menisi suoraan hyvinvointiasemalle sairaanhoitajan juttusille ja selittäisi, kuinka tietyissä olosuhteissa tuntuu siltä, että on jotenkin vaikeampi hengittää, sairaanhoitaja ajautuisi kovin todennäköisesti sellaisten tavanomaisen selitysten kuin astman ja anemian suuntaan, mitä seuraisi pian paniikkihäiriön mahdollisuudella ehdottaminen. Älyämättä jäisi, että erilaiset tilanteet vaativat aivoilta enemmän hapenkäyttöä ja huomioimatta jäisi, että oireilu voi olla täysin poissa jonakin toisena päivänä samaa viikkoa, sillä seuraavaksi oltaisiinkin jo ehdottelemassa tilanteisiin suhtautumista eri tavoin ikään kuin sairaanhoitaja ei olisi ollenkaan kuunnellut esimerkkejä niistä tilanteista, joissa hapensaanti tuntuu vajaalta. Tavallinen yleislääkäri ei ole tällaisessa asiassa yhtään parempi, vaikka saakin kuulostamaan itsensä jotenkin tärkeämmältä laatiessaan näennäisen suunnitelman siitä, mitä seuraavaksi tehdään eli mennään käymään joissain tutkimuksissa ja joiden jälkeen lääkäri voi sitten puhelimitse todeta, että eipä niissä tutkimustuloksissa mitään poikkeavaa ilmennyt, joten hän ei voi auttaa enempää. Ratkaiseva selitys olisi ollut löydettävissä ravitsemuksesta, mutta todennäköistä olisi, että lääkäri ei olisi tehnyt lähetettä ravitsemusterapeutilla ellei potilas itse olisi sellaista tajunnut pyytää. Ja mikäpä senkään varmistaisi, että ravitsemusterapeuttikaan olisi hyödyllinen missään määrin, sillä sellaiselta voi puuttua tietämys aivoihin ja hengitettävyyteen liittyvistä asioista kokonaan, joten hän tekisi sen minkä osaa ja sitten olisi kuitenkin lääkärin vuoro oireiluna selvittäjänä todeta, ettei hän pysty auttamaan enempää.

Tekoäly voisi olla käytettävissä myös siten, että se toimii kuuntelijana potilaan ja lääkärin välisessä keskustelussa, jolloin potilas voisi edes hiukan huolettomammin kertoa asioistaan, tietäessään, että lääkäri aina välillä vilkaisee näyttöpäätettään, josko tekoäly olisi tuottanut jonkinlaisia esinäkemyksiä potilaan tajunnanvirtamaisesta selityksestä. Vastaanottokäynnin yhteydessä sekä lääkärin, että potilaan käytettävissä olevalle tekoälylle voisi myös näyttää potilaan täydentämiä kaavioita, taulukoita ja vapaamuotoisempia selityksiä, joiden templaatit olivat tulostettavissa sairaanhoitopiiriin verkkosivuilta, mikä nopeuttaisi vastaanottokäyntejä, koska lääkärin ei tarvitsisi silmäillä pikaisesti läpi liiaksi yksinkertaistettuja kaavioita, taulukoita ym. joita lääkäri tarvitsisi hänen omien tiedonkäsittelyllisten rajoituksiensa vuoksi. Potilaalla saattaisi olla päällimmäisenä oireena esim. ”kalpeat kasvot jossain etäämmällä käydessään, jos ei ole käynyt lenkkeilemässä ennen matkaa” ja sensoridatamuodossa sykearvodataa, dataa nukkumisen aikaisista REM- ja syvän unen vaiheista, sekä huoneistossa sijaitsevien sensorien keräämää tietoa huoneiston ilmanlaadusta, kosteusmääristä ja lämpötiloista. Lääkärin on paljon helpompi ja näppärämpi tehdä päätelmiä, kun hänen ei tarvitse ajautua siihen ongelmaan, että häneltä loppuu ymmärrys kesken, eikä hän voi sillä erää tehdä asiaintiloilla mitään, jos hänellä on käytössään tekoäly, joka tietää miten vakioidunlaista sensoridataa tulkitaan.

Lääketieteellisesti eräitä hankalampia ongelmia ovat sellaiset, jotka aiheutuvat potilaalle eksogeenisesti eli esim. sellaisen häirinnän muodossa, joka vaikuttaa hänen aivoihinsa/mieleensä, mutta mistä ei jää sellaisia merkkejä tai indikaattoreita, jotka voisivat auttaa päättelemään, miten ne vaikuttavat vaikkapa hänen metabolisiin tai emotionaalisiin tiloihinsa. Häirintä ja stressi voivat vaikuttaa myös vaikkapa ruoansulatukseen, mikä vaikuttaa osaltaan aivotoimintaan ja mikä taasen voisi vaikuttaa laajaltikin elimistön toimintaan. Tekoälyavusteinen päättely voisi tarjota hyötyjä tällaisessäkin tapauksessa, jos voidaan olettaa, että sellaista tutkimustietoa on tekoälyn käytettävissä, mistä on johdettavissa päätelmiä tietynlaisen häirinnän yhteydestä tietynlaisiin elimistön toiminnan muutoksiin ja näiden muutosten tunnistamiseen vaadittaviin laboratoriokokeisiin tai muihin testeihin. Tällöin oireilun tutkimisen voisi aloittaa yhdessä terapeutin kanssa, jota fiksu tekoäly hänen työssään avustaa ja yleislääkärin aikaa vapautuisi muunlaisten asioiden käsittelyyn. Terapeutin kanssa voisi tällöin ottaa puheeksi myös vaikkapa mausteiden vaikutuksen aivotoimintaan, sillä tekoäly voisi selittää terapeutille syntetisoidulla äänellään, mikä niiden merkitys aivotoiminnan kannalta saattaisi olla, jolloin niiden merkittävyyttä ei tarvitsi tyystin hylätä sen vuoksi, että terapeutti ei olisi kouluttautunut lääkäriksi – jonka koulutukseen ravitsemusasiat eivät itseasiassa muutenkaan erityisemmin sisälly.

Olisi tulevaisuuden kannalta lupaavaa, jos lääkäreiksi opiskelevien koulutuksen aikaiset innovoinnit olisivat tekoälyä tai hienostunutta datanlouhintaa edes jollain tavoin hyödyntävää, mihin he olisivat saaneet täydentävää asiantuntemasta soveltuvalta yritykseltä tai toisen alan opiskelijalta, mutta jos lääkäriopiskelijoiden ohjelmistotuote-innovaatioista uutisoidaan kyse on lähinnä esim. verkkopalvelusta, josta voi saada perustaksaa halvemmalla peruutetun lääkärin ajan jollekin lähipäivälle.

Poliitikkojen ja liike-elämän toimijoiden aiheuttama kaupunkien talouden pilaaminen johtaa usein siihen, että käydään tekemään säästöjä mm. sairaanhoitopiirin toimintaa karsimalla tai tiristämällä työtunneista enemmän irti, mistä ei seuraa kuin pelkkää huonoa. Eksotella rahoitusongelmat on perinteisesti ratkaistu ärsyttämällä asiakkaita vastaanotoilla sen verran laajalti, että asiakasvirtojen siirtyessä toisaanne tai ihmisten pysytellessä vaivoineen muualla, mutta fiksumpi ratkaisu olisi ryhtyä valtakunnanlaajuisesti edistämään tekoälyisiä ratkaisuja ja avusteita.

Jos vallassa olevat poliittiset puolueet ehtisivät tajuamaan tieteen merkityksen terveydenhuollon kustannusten alentamisen kannalta, he saattaisivat herätä rahoittamaan edes sellaista perustutkimusta, jota voidaan soveltaa tekstin, kuvien, kaavioiden, sensoridatan ja puheen tunnistamiseen, jos ei aivan koko ihmisolion toiminnan mallintavan simulaation kehittämistä tukevaan tutkimukseen rohjeta jakaa verovaroja. Tosin, EU:llahan on jo tällaista tutkimusta. Sehän on siis muutakin kuin pelkkää vapaata liikkuvuutta ja tuotteiden helpompaa ostamista toisesta EU-maasta, mutta sanomalehdet, tv-uutiset ym. eivät innosta kansalaisia tai muitakaan huomioimaan EU:sta paljon muuta kuin maataloustukiaiset ja maahanmuuttomäkätyksen.

Terveydenhuollon tuottamisen kustannuksien nousuun vedoten saatetaan toisinaan nostaa esille medikalisointiin vetoaminen ja vaatia julkista terveydenhuoltoa keskittymään sellaiseen tutkimus- ja hoitotyöhön, jonka toimivuudesta on vahvaa aiempaa näyttöä, jottei aikaa hukattaisi kaikenlaisiin ”mahdollisesti lisähaittoja aiheuttaviin kokeiluihin”. Tällä logiikalla esim. vaikeus ymmärtää lukemaansa sen vuoksi, että on elin- ja asuinympäristöstään johtuen ajoittain niin ärsyyntynyt, etteivät hänen aivonsa pysty käsittelemään silmien kautta tulevia aistumuksia, olisi kai jonkin aivan toisen toimialan ongelma.