Venäläisten tilalle muuttavat pakistanilaiset heille määrättyine häirintäkeinoineen kuten pitkäkestoinen asunnossa kävely ja juoksentelu lattiaan iskevästi askeltaen

Aiempi, erillisen teoksen muotoon saatettu kerronta Liesharjunkadun kerrostalossa asumisesta päättyy vuoden 2021 lopulle eli samoihin aikoihin kun ylempänä tapahtui asukasvaihtumista, mihin loppuivat myös älyttömän pitkäkestoiset vedenlaskettelut, joiden osalta ei monina aiempina vuosina ollut aina ihan varmuutta, aiheutuvatko ne ylemmästä asunnosta vai vielä sitä ylemmästä. Olipa kuitenkin kovin hiljaista siltä osin sen väliajan, joka päättyi siihen kunnes helmikuussa 2022 Muhammed-niminen muutti sinne tilalle. Oli toki hänenkin tai ketä kaikkia siinä asunnossa sitten milloin oleskelikin, aiheuttamaansa se, että joinakin kertoina vettä lasketeltiin ylemmän asunnon vesihanasta pitkään ja voimakkaalla paineella, mikä sitten kuului pauhaavasti alemman asunnon keittiössä. Kuitenkin, aiempien 50 minuuttisten edestä vedenlaskettelua on hiukan eri asia kuin esim. 8 minuuttia, eikä muita asukkaita samalta puolen taloa noina kuukausina vaihtunut, joten sekin sinänsä vahvistaa käsitystä, että aiemmat olettamukset häirinnän lähteestä pitivät paikkansa.

Siinä asunnossa, missä nimellisesti asui "Muhammed" eli hänkin jo muuttanut pois, ei useinkaan vaikuttanut oleskelevan vain yksi henkilö, vaan muutama. Eräs jokseenkin tavanomaiseksi muodostunut häirintäkeino sielläpäin oli sellainen askeltaminen, missä joku aikuisen kokoinen juoksahtelee huoneistossa painaltaen iskevästi kantapäätänsä lattiaa kohti tai sitten kulkee hitaampaa ja tuottaa siinä samalla häirintää jalkoja samalla tapaa iskevästi käyttäen. Tätä jatkui aluksi helmikuun 2022 alusta sen vuoden maaliskuun lopuille. Tyypillisesti iltapäivästä alkaen ja jonnekin yömyöhään (esim. klo neljään) jatkuen. Moinen oli niin pitkäkestoista eri kertoina (esim. yhteensä suht keskeytymättä 40 minuuttia kävelyä sisätiloissa) ja aivan tarpeettoman pyrkivästi jalkaa lattiaa kohti iskien, ettei voinut kuvitella moiselle mitään normaalin käytöksen puitteisiin sopivaa. Myöhemmin tätä esiintyi kuin muistiinjäämistä vahvistavasti silloin tällöin pitkin kevättä ja kesää vuonna 2022, kunnes moinen jäi ikään kuin tauolle. Syksyllä mukaan tuli enemmänkin jonkinlaista painavahkon esineen paukauttamista lattiaan, minkä muuallekin kantautuvuutta äänenä ei varmastikaan voinut sen aiheuttajakaan olla tajuamatta, mutta eipä vaikuttanut moista rajoittavan.

Maahanmuuttajateemaisuutta, perussuomalaisuutta ja persuksisuutta häirinnän teemoissa

Asunnossa asuvien ja asioivien jonkinlaisena tehtävänä vaikutti olevan maahanmuuttoisuuden ymppääminen assosiaatioina ja (teoreettisesti) muodostuvina tunteina häirintään mukaan. Joku tietty sama henkilö ajoitti parin vuoden aikana parikymmentä kertaa häirintää aloittamalla parveketuolinsa raahaamisella betonisella parvekkeellaan ja käyden sitten hölöttämään puhelimeen pakistaniksi jonkinlaista keskeytymätöntä puhetta käyttäen. Olisi voinut olla äänisamplekin, jota toistetaan loopilla, mutta talon nurmelta saattoi nähdä, että siellä se joku ihan itse hölöttää esim. aamuyöllä klo 05.30.

Heidän/hänen erilaisien, mutta melko vakiintuneen oloisten äänien tuottamisten ajoittamiset olivat osittain Leimanin aloittamasta häirinnästä lainattua, mutta ulkomaalaisuutta korostaen kuten katsellessa GRID-pelissä välianimaation, jossa lähes neekerimäisen tummaihoinen autokuski selittää pitkään mietteistään. Huomioitavaa tässä myös se, että kuten aiempien venäläisten asukkaiden tekemänä, häirintä ei rajoittunut mihinkään kansallisuuteen ulkomaalaisten osalta, vaan esim. "ulkomaalaisiinsa yleensä", "slaavilaisiin" tai "tummempi-ihoisiin".

Myös tummaihoisen ja valkoihoisen keskenään taisteleminen kuten elokuvaa A Time To Kill katsoessa, saa joku ylemmässä asunnossa tehtävän mennä parvekkeelle raahaamaan kevyttä, pehmustamatonta tuolia ja hölöttää siellä puhelimeen, vaikka juuri tuolloin oli erityisen myrskyävä yökin (27.8.2023), minkä oli kai tarkoitus olla myös vertaus "Tuuleen puhallettu"-blogiin, johon itse aikoinaan kirjoitteli. Näille tyypeille kun on kovin tavallista käyttää häirinnässään käsitteitä ym., jotka ovat olleet itsellä jossain erityisessä käytössä.

TV-sarjassa Secret Invasion (kausi 1, jakso 1) Samuel L. Jacksonin (Fury) hakiessa sopivaa istuma-asentoa (TV-sarjassa ajankohdan 25.00 paikkeilla) ennen kuin alienit alkavat taistelemaan ja sanotaan taistelutokaisuna "I'm Talos", samaisesta asunnosta tulee taas joku siirtämään tuolia nirhaavasti pitkin parvekkeen betonipintaa (28.6.2023). Ei hölötystä puhelimeen tuolloin ollenkaan tai muutakaan puhetta. Toisen kerran siinä kohdin, kun samaisessa TV-sarjassa Hill kuolee (tuttu myös TV-sarjasta Stumptown), mikä selittynee mm. sillä, että Muhammedin on monen muun tavoin pyrkinyt pitämään lappeenrantalaista, ikään kuin maahanmuuttajavastaista (huolimaton sanavalinta) Jani Mäkelää häirinnän assosiaatioissa mukana. Hill, Mäkelä.. tajusithan?

Muhammed on myös kovin hanakasti pyrkinyt häiriköimään tai pohjustamaan häirintää sellaisissa tilanteissa tai tapahtumarajojen puitteissa, missä persus-sanasta jatkokehitellyt ideat tullaan joko ikään kuin konkretisoineeksi johonkin pihalla olevaan tai netissä nähtävissä olevaan. Toisinaan hänen osuutensa on sillä kertaa yksinkertaisesti siinä, että hän jatkaa auditiivista häirintää niin kauan, että idea lähteä asunnosta ulos alkaa juontumaan mieleen ja sitten joutuukin huomaamaan, että ulkona on nähtävillä jotain sellaisenaan häiritsevää tai sitten se jokin on vain jotain muuta häirintää pohjustavaa tai pahentavaa.

Voiko tökerösti ja tahallaan häiritsevästi käyttäytyvä Muhammed omistaa omistaa ravintolan?

Ulkomaalaisuuden ja alienisuuden analogisuus alkoi käymään selvämmäksi siinä vaiheessa, kun ilmeni, että Muhammedilla on jotain olennaista tekemistä [erään ravintolan] kanssa. Kaupparekisteritietojen mukaan hän oli perustanut [erään yrityksen] melko päivällään samaan aikaan, kun [kyseisen ravintolan] omistajasuhteissa tapahtui muutoksia ja ilmeisesti entiset omistajat perustivat uuden yrityksen jatkaakseen kuitenkin edelleen ravintola-alalla. Aluksi [kyseisen yrityksen] yritystiedoissa oli hänen asuntonsa osoite, mutta se vaihtui täsmälleen samaksi osoitteeksi, joka on keskustassa olevalla [kyseisellä ravintolalla]. Tämä selittänee myös sitä, että miksi Muhammedin häirinnässä oli mukana myös sellaisia assosiaatiota, jotka liittyivät oleellisesti kadun toisella puolen [kyseistä ravintolaa] aiemmin asustelleeseen tuttavaan, jonka nimikirjaimet ET (vrt. kuten elokuvassa ET, missä oleellisena vertautuvuutena myös maa, kuu ja kuun ohitse kulkeva siluettinen pyörällä kulkeva hahmo, joka kuljettaa jotain tavaraa mukanaan), sekä sen miksi lukiessa uutisia esim. ruokaläheteistä, Woltista yms., asunnossa Muhammed tavataan tuottaa auditiivista häirintää ikään kuin saadakseen huomion ohjautumaan sinne suuntaan "merkittävällä hetkellä".

Oli siis jokseenkin tavanomaista, että Muhammed osallistui sellaisiin häirintätilanteisiin, joissa perseys, anaalisuus, arse tms. on jotenkin tökerösti tai melkeinpä miten vaan näytillä tai ajateltavissa. Eli hänenkin tai siis, monta ihmistä kyseisessä asunnossa kaiken kaikkiaan yhdessä tai vaihtelevasti asuikaan, touhussaan oli mukana jonkinlainen hälläväli-asenne yhdistettynä asenteeseen "muut voi vaikka kuolla vois, kunhan itselle ja kaverientapaisilla on mukavaa". Täten kun Ylellä uutisissa aiheena "venäläiset perärekat kiellettyjä" ja katsottuun videokuvaan tulee Tullin johtajaa, jonka nimi on Rakshit, alkaa heti voimakasäänistä, pitkäkestoista vedenlaskettelua, joka päättyy kahjonlaisesti jysähtävään loppuun (26.6.2023), missä melkeinpä vesiputket heilahtavat. Tällaisiäkö ovat ne ihmiset, joita kaupunginhallitus, elinkeinoelämä ym. haluavat Lappeenrantaan?

Häirintätarkoituksissa Muhammedin avuksi löytyy yhteistyöhalukkuutta muistakin ihmisistä tai sellaisen oloisista

Mustat shortsinsa oli työntänyt parvekkeen lattian ja seinän väliin, jotta ne olisivat enimmäkseen alemman parvekkeen puolella. Nämä vedetty hitoille siitä ja heitetty valkoisen puuaidan yli, mutta eivät päätyneetkään sinne aivan ekalla, jota kävelty lähemmäksi ja heitetty paremmin. Tämä taas sai aikaan sen, että Betsu-naapureiden naispuolinen kaveri tulee jonkun miehen kanssa pesutuvalla hetkeä myöhemmin puhumaan ääneen, että kukahan on vienyt sen jonkin hänen vaatteensa. Kyseinen hiukan läski nainen osallistuu usein monien eri naapureiden initialisoimaan häirintään tai sitten hän käy huutamassa/karjumassa jotain parvekkeeltaan tai piha-alueelle. Saattaa toisinaan tehdä jotain normaaliakin. Suunnannut tuolloin pesutuvassa kulkemisensa suoraan kuivaushuoneen puolelle. Mukana ollut mies kysyy "sulla oli pesukoneen varaus", johon ilman ihmettelyjä vastaan itse "juu", mikä taasen oli se maneerinen lausahdus, jota eräs läheisen S-marketin vieressä ollut parturikampaaja käytti erittäin paljon ja jonka työpaikan ohitse samana päivänä kulkiessa päädyttiin eräiden muiden ulkomaalaisten toimesta tekemään allegorista viittausta Muhammediin eli ikään kuin laajentamaan sitä tapahtumapaikkojen piiriä, missä Muhammedin toisaalla suorittamalla häirinnällä voisi olla jokin vaikutus.

Mainitut Betsut eri asunnon Hiina-kaverineen ovat niitä henkilöitä, jotka ovat kovin yrittäneet osaltaan saada ajattelemaan mm. sanaa "ylilauta" erityisesti liittyen mainittuun valkoiseen puuaitaan, sekä assosioittamaan asioita rasismiin, ulkomaalaisvihaan yms. (usein yläparvekkeeltaan tyhjiä sätkäpusseja tai muuta kamaa alas heitellen, jolloin ne siirtää pois piha-alueelta heittämällä ne aidan yli). Häirintään siis osallistuu useita henkilöitä, jotta häirinnästä tulisi eheämpiä "häirintäkokonaisuuksia", mutta mille tyypillistä on jonkinlainen pakottautuminen yksinkertaisiin assosiaatioväsäyksiin ja jonkinlainen jurnuttavuus mitä tulee auditiiviseen häirintään. "Sattumalta" Betsut, joiden sukunimistä on huomioitavissa vahvaa assosioitumista perussuomalaisiin ja jotka asuvatkin lähellä pe(r)su-tupaa, missä on ollut jo vuosien jokaisella siellä asioimisen kerralla jotain uudenlaista häirintäkeinoa käytössä, jotka kaikki assosioituvat vahvasti ulkomaalaisuuteen, rasismiin ym., ollen osatekijöitä hajautetussa vaikuttamisessa. Jos vähän vilkaisee minkälaista hallitusta Asuntopalvelulla on, niin helppoakos se olisi hyväksyä mahdollisuus sille, että sellainen joukko hyväksyisi ihan mielellään keinotekoisen ihmisten asuttamisen sillä tavoin, että yhteen henkilöön saadaan kohdistumaan monenlaista synergisyydestä lisätehoa saavaa häirintää.

Lattiaan jalalla iskevästi kävelemisissä on vuoden 2023 lokakuuhun tullessa ollut paljon poissa olevuutta, mutta liekö se mitään takaa, sillä eihän eräät muutkaan asukkaat ole lopettaneet sellaisia häirintätekoja, joita ovat "harrastaneet" jo vuosia. Todennäköisenä voi pitää sitä, että joidenkin häirintätekojen annetaan olla ikään kuin tauolla, jotta niitä voidaan sitten tuoda kerralla useampia suht samoihin aikoihin käyttöön ja siten kenties saada pahempi vaste aikaan. Ja onhan se sinänsä vaivattomampaakin ihan vaan lyhykäisesti raahata jotain painavaa esinettä pitkin lattiaa jollain hetkellä ja olla sitten taas ihan hiljaa. Tietoturvaongelmaisuutta siis, kuten silloinkin kun asunto oli venäläisten käytössä. Paljon tietokonepelejä pelatessa tulee tavallaan itse annettua tilaisuuksia häirinnälle esim. niissä esiintyvien örkkien tjm. muiden nimien vuoksi. Black Moon.. skriikk. Miss Whisper.. krrrgh (pelistä Redfall).

Voisi sinänsä luulla, että edes joku toinen muu asukas ei oikein jaksaisi sitä, että jossain toisessa asunnossa rysäytellään jotain painavaa lattiaan myöhään yöllä tai siirrellään tavaroita sinne tänne paljon kolinaa ja raahaamisien äänien tuotellen, sekä voisi luulla, että näin tekijät itse tajuaisivat, että moinen voi häiritä muita, mutta Lappeenranta tarjoaa eräänlaisen turvan heille olla häiritseväisiä, minkä he varmaankin mielipideilmastoja aistiskellessa ovatkin tajunneet. Muhammedilla vaikutti olevan aiempia venäläisiä asukkaita enemmän viitsimättömyyttä olla pidättelemättä itseään konfliktiaiheisuuksia havainnoidessaan, kuten lukiessa itse kännykästä väestödemografian muutoksesta ja maahantulijoiden lisätarpeesta (21.9.2023) tai katsoessa HBO Maxilta TV-sarjasta Warrior kohtausta, missä esiintyy kiistaa kiinalaisen halpatyövoiman käytöstä ja mihin liittyy runsasta teräaseista taistelua. Pitkälti ihan sama paljonko kello oli silloin, kun häirinnän mahdollisuutta ilmeni.

Toisinaan häirinnässä on enemmän merkittävyyttä kuin äkkiseltään mieleen juolahtaakaan tai havaittavissa siltä istumalta. Edellä mainitun TV-sarjan Warrior jakson katsomisen jälkeen tuli ulkona postilaatikoiden luona huomanneeksi, että postilaatikkorykelmän päällä olevalla metallisella tasolla on irtokirjaimia nimitaulun luona, mikä johtui siitä, että aiempi kuusiosaisen nimen käyttäjä on vaihtunut nimeen Btömm ja tämän vaihdoksen jäljiltä irtokirjaimia on tahallaan jätetty lojumaan ja nähtäville. Kyseisessä TV-sarjassa on pitkin kolmatta kautta ollut kyse mm. painokoneista, painolaatoista ja väärennöksistä, joten täten irtokirjaimisuudesta saadaan näppärästi avustetta uuden asukkaan häirinnässä aloittamisen avustamiseksi.

Mainitun [erään ravintolan] oletettujen entisten omistajien uudesta ravintolakonseptista johdettu toinen ravintola Lappeenrannassa sai julkisuutta, kun lehdessä kerrotaan "teippausten olevan jo valmiina ovessa". Saman päivän aamuna parvekkeen ääreltä löytyy erikseen asetellut kaksi betonin palasta vierekkäin. Ei siis siihen jostain tipahtaneita tai lennähtäneitä, vaan on erikseen käyty asettelemassa. Ilmeisestikin sen vuoksi, että saadaan aikaan oletettuja assosiaatioita betoniin ja rikkinäisyyteen, sillä aiemmalla asuinalueella muutamanlaista toistuvaa häirintää suuntautui Toni-nimiseltä ja jonka pihalla RIK-rekkarinen auto. Kuten tyypillistä, "erityisen" häirinnän aikaan samaiselta nurmikolta löytyi myös tyhjä West-merkkinen sätkäpussi. Betsut-tyyppien Hiina-kaveri oli samaisena päivänä ensi kertaa auton kyydissä nähtynä siinä talon edessä, avokäytävää reunustavan "vallin" vieressä. Ilmeisestikin sen vuoksi, että teorisoidaan toistuvasti samankaltaisesti erityisissä tilanteissa ilmaantumisen vuoksi hänestä muodostuvan sillä tapaa merkittävä jonkun suhteen, että häntä myöhemmin "esille laittamalla" hänestä uuttuisi mieleen jotakuinkin suunnitellunlaista.

Muutama eri vuokralainen samaisessa asunnossa eri vuosien aikana

Mitä tulee kaikenlaisiin häiritsevyyteen pyrkiviin ja häirinnällä vaikuttamisen tarkoituksiin, ei epämukavuusseikkojen ymmärrettäväksi tekemisen kannalta ole niin merkityksellistä, kuka tai ketkä tarkalleen ottaen ovat olleet missäkin tapauksessa tai tapahtumajaksossa osallisena kyseisenlaiseen. Kaikki Muhammedin aikaiset ja sitä välittömästi aiemmin samaisessa asunnossa asuneet ylemmän asunnon vuokralaiset ja kyseisen asunnon hetkelliset käyttäjät ovat olleet tavoitteellisesti osallisena epämukavuuden (ja pahemmankin) aiheuttamisessa, sekä heidät on muiden ihmisten toimesta varustettu jollain määrällä tietoa siitä, minkälaista häirintää ja häirinnällä vaikuttamista on tapahtunut aiemmin eli miltä osin "valmistelua" on jo ollut tehtynä (joidenkin tahojen teorioissa).

Periaatteessa viimeisimmälle asujalle voisi kai antaa mahdollisuuden muuttua ihmisenä tai antaa tilaisuus olla toppuuttelemassa muita asunnon käyttäjiä, mutta jokainen siellä lattiaan tipautettu esine aiempien asujien ym. syiden vuoksi potentiaalisesti ärsyttävyyttä ja spekulaatioita aiheuttavaa. Huomionarvoista saattanee olla, että samassa vuodenvaihteeseen ajoittuneessa pois muuttamisessaan asuintalosta muutti pois monia muitakin tummaihoisia ihmisiä, joilla kaikilla vaikutti olevan jotain tekemistä ravintola- tai kuljetusalan kanssa, eikä yksikään näistä ollut jättänyt osallistumatta häirintään.