Toisensa tuntevat naapurit saaneet tehtäväkseen tehdä itsensä huutamisesta muistettavaksi ja muukalaisvastaisuusideaa kohdistetusti uuttaviksi

Siinähän sitä sitten koettaa mennä lenkkeilemään Laukkaradan harjoitusalueelle, kun riskinä on, että Betsu-asunnon naiskäyttäjä saattaa olla valmiudessa karjumaan jotain takaisintuloreitillä kuten silloin, kun he olivat siirtäneet takapihan pitkän penkin ihan siihen takapihan puisen portin viereen, josta tulisi kulkeneeksi viedäkseen pyörän asuntonsa maantasaiselle parvekkeelle. Nämä asuvat lähempänä talon toista päätyä kuin missä oma asunto sijaitsee, mutta ei ole aivan päätyasunto kuitenkaan. Sinänsä melko sivuseikka, mutta tarkennettakoon, että Laukkaradan harjoitusalue on laajahko metsä, jossa armeija joskus aniharvoin käy suorittamassa jotain harjoituksia, joten siellä on voinut käydä pitkälti vailla muiden ihmisten ollenkaan näkemistä lenkkeilemässä jo useita vuosia, sekä se on ollut vain muutaman kymmenen metrin etäisyydellä omakotialueesta, jossa aiemmin asunut ja jossa asuessaan tottunut käymään kyseisessä metsässä lenkkeilemässä.

Karjumista, jota ei suoraan itsensä suuntaan tapahdu ihan jatkuvasti, on ilmeisestikin tehty sitä varten runsaassa määrin ja erittäin kauas kuuluvasti, että siitä tulisi jonkinlainen "tavaramerkki", joka ei ihan helpolla pääsisi assosioitumaan keneenkään muuhun, joten sitä voi sitten ainakin luulotellusti käyttää erilaisissa assosiaatioklustereissa ym. Toisinaan on voinut mennä parikin kuukautta, ettei heitä ole voinutkaan noteerata mitenkään, mutta sittenpä käykin vaikkapa niin, että mennessään ihan vaan lähialueelle lenkkeilemään heidän parvekkeensa lähettyviltä, alkaa jonkinlainen nimittely ja "kohti huutelu", mutta jääden kuitenkin ehkä vain siihen yhteen kertaan. Jonain toisena kertana karjuminen voi olla sitä, että meneillään ollessa karjumisen SM-kisat, voivat omat öiset lenkkeilyt joutua alkamaan sellaisella hetkellä, jolloin kyseisestä asunnosta kuuluu vihaisenkuuloista karjumista jokseenkin keskeytyksettömättömästi ja jota kuuluu vielä sinnekin asti, kun on jo kilometrin etäisyydellä. Kun sitten 40 minuutin kuluttua tulee takaisin, sitä jatkuu edelleen.

Primääreitä assosiaatioiden kohteita assosiaatioklustereissa, joihin he vaikuttavat tekosillaan koettavan liittyä ovat olleet mm. pelkoisuus, ulkomaalaisuus, impulsiivisuus, rajaisuus ja Hiina. Tämä viimeksi mainittu on heidän ilmeisestikin hyvinkin tuntemansa ja joka ilmeisesti asuu samalla puolen taloa kuin itsekin, mutta eri korkeudella. Hän jaksaa ja viitsii karjua aivan yhtä älyttömästi, sekä laadun, että määrän osalta. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kukaan näistä karjujista ja kenties pitkäkestoisestikin huutelijoista ei vaikuta tekevän mitään sellaista mistään luontaisesti aihetta antavasta syystä. Täten kun he jopa tuolla öisellä kadulla kiroillen karjuvat toisilleen, mahdollisesti pitkälti yhdensuuntaisesti, siinä on kyse enemmänkin siitä, mitä tehdään siinä ohessa eli vaikkapa joidenkin sanojen toistelusta, oletetusti heräilevistä mielikuvista tai päätelmistä minkälaisiin sanoihin liittyviä tekoja heidän tekemistensä vuoksi käy harkitsemaan. Siellä ovat ulkona huudelleet "poliisi ajaa sinisellä autolla uuaauuaa", "perkele", "löitsie miuta", "anna miun avaimet tänne" ym.

Täytyykö lapsiakin ympätä mukaan häirintätoimintaan ja miksi pissimisen käsitettä on usein häirintäkäytössä?

Päivällä Hiina saattaa huudella tarhaikäiselle lapselle(en?) erilaisia kieltoja ja käskyjä, mihin lapsi sitten lapsenomaiseen tapaan reagoi eikällä, eivielällä tjm. tai ehkäpä ihan vaan kuljetaan ohitse ja huudetaan lapsillepäin jotain hyvin erottuvia sanoja, joista muut häiriköt saavat jonkinlaista pohjustusta omille häirintävuoroilleen. Se on käynyt kyrsimään, kuinka näiden ja monien muidenkin on jonkin välttämättömyyden vuoksi sotkettava häirintään mukaan yhtäaikaisesti alle kymmenvuotiaita lapsia, sekä aiheita kuten raiskaus, paneminen yms. Oletettavaa onkin, että he saavat jonkinlaista kompensaatiota joiltain rahoittajatahoilta, sillä eiväthän he ilmeisesti missään töissäkään käy. Hiinakin kuskaa sitä tiettyä olutta laatikoittain lähikaupasta ja joista jää usein juomisten jälkeen oman parvekkeen läheisyyteen näitä tölkkejä nurmikolle tyhjänä lojumaan. Sitäkin kai pitäisi tarkentaa väittämänä, kuinka usein sitä henkilön näkemistä tapahtuukaan, mutta tilastollisesti ottaen niitä tölkkejä tapaa löytyä tyhjinä läheltä oman asunnon parvekkeen reunaa ja hieman olutta sisällään pitävänä juuri sellaisella etäisyydellä lähempänä aitaa, että voi helposti kuvitella, minkälaisella ranneliikkeellä moisia tölkkejä on saatu vipattua ilman liikaa tähtäämistä juuri tiettyyn kohtaan nurmikolle.

Paljon muutakin sieltä nurmikolta on usein löytynyt kuten kakkakikkareita vaipoissa, muunlaisia oluttölkkejä, pikaruokien jäänteitä kääreineen ym. Täsmennyksenä täytynee mainita, että vähäisten tapahtumakertojen mainitseminen voi helposti kuulostaa siltä kuin jotain tapahtuisi vaikkapa päivittäin, vaikkei esim. pikaruokien jäänteitä käärepapereineen usein ole ollut piha-alueella lojumassa. Oluttölkkejä, sätkäpusseja, röökien jämiä parvekkeen läheisyydestä löytyy usein, minkä on voinut attribuoida Hiinan tuntemien ihmisten aiheuttamaksi, mutta monenlaista muuta moskaa ja roskaa sieltä löytyy harvemmin. Toisaalta, on myös ollut viitteitä siitä, että sätkäpussit eivät ole tipauteltuja mistään, vaan erikseen paikoilleen aseteltuja (vrt. kirjoitukseen, missä kerrotaan talvisista lumessa tarpomisista), mistä päästäänkin sitten siihen, että millä varmuudella mitä saa selitettyä kenen tekemäksi.

Moskan ja roskan esiintymisen osalta tapahtumat ajoittuvat erittäin usein itsellä tietokonepeleissä tapahtuneeseen, varsinkin likaisuuteen, ällöyteen liittyvissä pelitilanteissa. Esim. Dishonored-pelissä joku vartija saattaa olla pissimässä ja lallattelemassa siinä samalla jotain, mikä saa aikaan plöts-äänen nurmikolle tipahtaessa jotain. Toisinaan häirintä ei ole niin "reaaliaikaista" kuten ensi kerran The Division -pelissä valtavat roskiskertymät nähdessään, joita on joka puolen pelimaailmaa (erittäin suosittu peli muuten), vaan hiukan myöhemmin kuten käydessään lenkkeilemässä jotain ympäristössä muuttuu ja joutuukin huomaamaan, että parvekkeen lähistöllä on kaikenlaista roinaa monenlaisista oluttölkeistä lasten leluihin ja linnunsulista laudankappaleisiin.

Saaneet muilta ihmisiltä käyttöönsä tietoa "aiemman elämän" tapahtumista ja muiden tuntemisista

Hiina on erittäin painokkaasti pyrkinyt ottamaan käyttöönsä erään "aiemmassa elämässä" tuntemani Maijan, jolla oli myös karjuva hetkensä, mutta vain eräinä tiettyinä hetkinä kahdessa eri paikkaa. Tämä Maija ja hänen lähipiirinsä ovat kaikki saaneet olla useita vuosia talossa asuvien häiriköiden ym. vakiokäytössä heidän ja muiden kehittelemissä assosiaatioklustereissa. Betsut taasen ovat saaneet tehtäväkseen erityisesti pelkoisuus- ja suomalaisuus-sanasta assosioituvien asioiden sotkeennuttamisen toisiinsa, joten häirintäkäyttöön ovat päässeet mm. tv:stä ja eduskunnasta tuttu Jaana Pelkonen, fysioterapeutti-Jaana, entisen naapurin Jaana-sisko, entisen asuintalon kadunnimi Koppelontie ("cop-pelko"), Pelkolankadun Rajamarket, ulkomaalaisuuden pelko, ulkomaalaisuusviha, rajan ylitykset, aidan ylitykset (kaikki nurmikolle jäänyt tulee heitetyksi sen yli), Ylilauta ym.

Jostain syystä nämä henkilöt ovat olleet niitä, joiden käyttöön on annettu erityisen paljon tietopohjaista aineistoa omasta menneisyydestä. Täten kun Hiina, joka siis koettanut omia itselleen mainitun Maijan piirteisyyksiä, huutaa pihalla Neolle/Nealle, että "ethän sie noin voi tehdä" heti sen jälkeen, kun ladannut itselleen käyttöön public domain -kirjoituksia Guttenberg-sivustolta, tekee hän niin sen vuoksi, että ollessaan sinä päivänä menossa kampusalueen Tiedekirjastolle (haeskellut aukioloaikoja netistä), on ennen Tiedekirjastoa mäki, jonka juurella asuu mainitun Maijan lähipiiriin kuulunut Anssi, joka on aikoinaan yläasteella huutanut ikkunasta "ethän sie noin voi tehdä", kun ei itse ollut halukas maksamaan hänen pyytämäänsä ylihintaa piraattikopioiduista "kulttuurituotteista" ja tien toisella puolella ollen se kohta, jossa lapsena itse kävi ala-asteen aikaan luokkalaisten ja opettajan kanssa hakemassa puiden lehtiä, jotka sitten litustettiin "kirjapainossa" (Guttenberg, tiedäthän?). Siinä sitten myös assosiaatiot mäestä Mäkelään (maahanmuuttajavastaisuus) ja irtokirjaimisuuteen (ks. kirjoitus, jossa kerrotaan Bötrymm-naapurista ja irtokirjaimien jäämisestä ulkoisen postitusjärjestelmän päälle). Tapahtumaan sisältyi sekin, että mainitun mäen juuren lähettyvillä piti siinäkin tapahtua jotain, joka vaikeutti historiallisesti eri aikoihin tapahtuneiden asioiden eristämistä mielessään. Myöhemmin samana päivänä sitten vielä S-marketissa lisää sekä menneisyyteen, että tuolloiseen nykyhetkeen liittyväistä tapahtumaa, millä koetettiin saada tehtyä Hiinasta (jonkin teorian mukaan) enemmän helpommin muistettavissa oleva henkilö ja täten helpommin häirintävälineenä käytettäväksi.

Jos edellinen tekstikappale tuntui lukijalle vaikealta ymmärrettävältä, älköön hän kuitenkaan olko niin tyhmä kuin eräs omaehtoisesti tavattu psykiatri, joka kirjoittaa potilaskertomukseen, että "potilas kuvittelee kuulijan ymmärtävän vähistä vihjeistä, mitä hän tarkoittaa, mikä on tyypillinen oire oireyhtymässä blaablaa..", vaikka kertoja on hyvin tietoinen, että hän joutuu jättämään erinäisistä syistä monia yksityiskohtia pois (itse asiassa mainitun psykiatrin tavatessaan varoitettu erikseen siitä, että eräistä asioista selittäminen voi olla vaikeaa selitettävyyden moniseikkaisuuden vuoksi, mutta mitäpä potilasvihamielinen psykiatri sellaisesti välittäisi).

Mainitun Maijan lähipiiriin, josta Maijan ehkä vähiten tunsin, kaveri- ja tuttavaverkoston itselleni tutumpi osuus on ollut erittäin suuressa määrin mukana useammankin asuintalon asukkaan suorittamassa häirinnässä, häirinnän pohjustamisessa tai aiemman häirinnän vahvistamisessa esim. jonkin muiston, sananparren tai merkityksellisen esineen osalta. Eräs taho, joka tällaiseen assosiaatioverkostoon sisältyy ja johon eri variaatioin viitataan, on teknologiayritys Loihde ja onkin pikanttia, kuinka näennäisen tärkeää mm. Betsuille, karju-Hiinalle ja monelle muulle on ollut saada häirintätapahtumiin mukaan hermoverkostojen osatekijöiden eräänlaisia antikonkretisointeja. Tällaisestä esimerkkinä vaikkapa Betsujen Vesa-Matti Loirin (Turhapuro, risainen verkkopaita) kuolinpäivänä parvekkeelleen ostama riippukeinu, jonkalainen on myös sataman kahvikojujen luona (vrt. aaltoisuus, neuronal avalanche, lepoverkosto, default mode network ym.).

Koettavat omia huutamisen ideaa

Vuoden 2024 alkukuukaudet ovat olleet aikaa, jolloin nämä karjumiseen itsensä totuttaneet ovat vaikuttaneet pyrkivän "omimaan huutamisen ideaa" ikään kuin ollen hiukan epävarmoja siitä, riittäisikö edellisvuoden karjumisensa heidän muistamiseensa sellaisesta silloin, kun he eivät ole lähettyvillä tai kuultavissa, vaan tapahtuu jotain muuta, jossa ilmentyy karjuntaa, huutamista tms. Edellisvuonnahan esim. musiikkikappaleen "Roaring on the Street" kuulokkeilla kuunteleminen (tietoturvaongelma) Beast in Blackilta sai herkästi aikaan sen, että Hiina karjuu jotain parvekkeeltaan tai saapuu jonkun kanssa asunnon lähettyvillä olevalle polulle ja höpöttelee hetken aikaa siinä jotain sellaista, missä pääsee toistamaan jotain yhtä ja samaa sanaa eri virkkeissä ja tokaisuissa. Tai sitten niin, että kun itse käy samana päivänä jossain "äänenavaamis"-tapauksen jälkeen (musiikkikappale, elokuva, tv-sarja, uutinen tjm.) ja tulee sieltä takaisin, karju-Hiina on juuri tuolloin menossa koputtamaan Betsujen ovea tai muulla tavoin suoraan havainnoitavissa.

15.1.2024 klo 23:00 - 23:30 käyty konebongari-reitillä lenkkeilemässä, mutta ennen varsinaiselle lenkkeilyreitillä pääsyä kohdattu iltahämäräisellä kadulla Betsut tilanteessa, jossa heidän (huutamalla väitetysti) Elli-nimiselle koiralleen huudetaan "Elli, ohi menee" useaan kertaan, sillä koira juoksi heidän ohittamisensa jälkeen perään, jolloin joutui antamaan sen seurata itseään palaamalla heidän lähettyvilleen, jotta he saavat koiran kiinni. Ei ollut minkäänlaisessa hihnassa tuolloin. Sattumoisin eräällä sukulaisella yhden vokaalin erolla samanniminen koira, mutta sitähän ei varmuudella tiedä, mikä Betsujen koiran nimi oikeasti on, sillä useammankin kerran koiran kanssa kulkijoilla on ollut tapana huudahtaa koiralla käyttäen ihmisen nimeä kuten Jani tai Heikki, mitä voi pitää jokseenkin epäilyttävänä. Heidän luokseen siirtymisensä vuoksi joutui kävelemään heistä hiukan erillään olleen punatakkisen vanhuksen ohitse, joka vaikutti ryhmäisyyden tunnun vuoksi olleen "heidän kanssaan". Kukaan heistä ei kommentoinut tilannetta mitenkään, eikä ottanut edes katsekontaktia. Itsellä tuolloin vihertakkinen lenkkeilytakki, mustien lenkkeilyhousujen ja Asics-kenkien kanssa. Kun puolen tunnin kuluttua tuli takaisin hyvin sujuneen lenkkeilyn jälkeen, he olivat edelleen samoilla sijoillaan ja niin oli myös se kyseinen vanhus, minkä ulkona olemiselle siihen aikaan ei ollut oikein mitään järkevää selitystä. Eivät vaikuttaneet juttelevan keskenään kummoisemmin, josko edes tunsivat toisiaan muuten kuin nettiverkostojensa kautta. Koiralla (väriltään musta) vilkkuledinen kaulapanta kaulassa. Oletettavaa, että tarkoitus oli lämppäillä viherpunaisuuden, huutamisen, Elli-nimen (vrt. Kelan entinen pääjohtaja), entisen lähettyvillä olevan Kela-talon luona tapahtuneen toisen henkilön suorittaman huutamisen ja ties minkä ideaa, jotta muut tahot voisivat "jatkaa" heidän tekemisistään.

19.1.2024 Karju-Hiina meuhkaa yöllä jollekin vaisukäytöksiselle miehentapaiselle parikymmentä minuuttia useilla lähikaduilla kulkien (seilaten), mistä saattoi helposti erottuu huudahduksia kuten "tästä saat vielä kalliisti maksaa" ym.

22.2.2024 Elokuva Myrskyluodon Maija on ollut elokuvissa katseltavana edelliskuun 19. päivästä alkaen ja Etelä-Saimaaseen tulossa seuraavaksi päiväksi juttu otsikolla "Myrskyluodon Maija kerännyt nopeasti yli 300 000 katsojaa". Koska karju-Hiina on usein pyrkinyt itsenään tai muiden suoralla tai epäsuoralla avustuksella assosioitumaan ellei jopa rinnastumaan erääseen itselle aikoinaan huutaneeseen Maijaan, joka taasen on yksi "aiemman elämän" ihmisistä ihmisverkostossa, joihin monet tahot toistuvan häiritsevästi pyrkivät assosiaatioita johdattelemaan, vaikkei juuri häntä erityisemmin tuntenutkaan, ei kai tullut kyseeseenkään, etteikö Hiina ja Betsujen naispuolinen menisi kaduille huutelemaan keskellä yötä. Sitä huutamista ja karjumista jatkuikin hyvin kauan, missä Betsujen naispuolinen oli se, joka suoritti suurimman osan huutamisesta syytellen Hiinaa joidenkin avainten ottamisesta. Jossain vaiheessa Betsujen naispuolinen jopa huutaa Hiinalle, että "löitsie miuta?!". Kyseisen elokuvan ohjaajana Tiina Lymi, mikä siinä mielessä mainitsemisen arvoista, että "täälläpäin" ihmiset tykkäävät helpoista assosiaatioista, sillä tuolloin ei niin tarvitse miettiä, tuliko jokin assosiaatio hoksattua edes kertaalleen.

Pikanttia, että heidän huutamisensa alkoi suht sekunnilleen niillä kohdin, kun itse pääsi muutama päivä sitten ostetun sisäilmanpuhdistuslaitteen testikäytössä letunpaistotestin tulosten Exceliin kirjaamisen aloittamiseen. Etelä-Saimaa oli samoihin aikoihin laitellut jotain muistoon sekaantumiseen pyrkivää verkkosivuilleen, mikä sillä kertaa oli seurakunta-aiheinen juttu Jaana Pussisesta. Samaisen päivän muita erityisen oloisia tapahtumia olivat mm. Tom Cruisen eroaminen venäläisestä laukkukeräilijästä, asuintalossa asuvan venäläisen vanhan akan meneminen pyykkitupaan "hienoissa päällysvaatteissa" (musta takki, valkoinen hattu) kuin olisi menossa ravintolaan. Samainen venäläinen tapaa taluttaa noin sadan euron polkupyöräänsä jossain kohtaa sitä reittiä, mitä itse on kulkenut asioille kaupunkiin, eikä koskaan missään "hienoissa vaatteissa". Kiinteistönhuoltokin tuli vihdoin ja viimein arvioimaan työkohdetta kuin olisi saanut jostain toisaalta luvan saapua tietynpäiväisellä ajoituksella. Aamuisella lenkkeilypolulla eli Rantareitin ja rantareunan välisellä polulla lenkkeillessä (Hiinan ja Betsujen naispuolisen karjumisten jälkeisenä aamuna) vastaan tuli läheisen S-marketin kaikista nuorimman myyjätytön "silmäinen" ja kasvoinen keski-ikäinen nainen ikään kuin vihjeenä, että "eikö sinulle kelpaisi jokin ikäisesi paremmin", mikä taasen selittyy sillä, että smarkettilaiset pitävät alueen ihmisissä yllä vääriä väittämiä houkutellakseen ihmisiä heidän kauppoihinsa ärsyttämään väärin perustein.

8.3.2024 Iltamyöhästä pitkälle seuraavaan yöhön kuuluu, kuinka Hiina huudahtelee parvekkeellaan (leikittelee äänenkäytöllään) ja sisätiloissa, sekä musiikki pauhaa voimakkaalla volyymillä. Hänen huutelujensa ohessa muut läsnäolleet vaikuttavat käyttäneen vain keskusteluääntä. Päättäessä itse lähteä ulos lenkkeilemään, käy aavistavaisesti ensin vilkaisemassa miltä etupihalla näyttää. Siellä pörisee valkoinen auto tyhjäkäynnillä, mitä jatkuu lähes siihen asti kunnes vajaan puolen tunnin kuluttua lähtee lenkkeilemään. Ulkomaalaisten (pakistanilaisten?) keskeytymätöntä puhetta kuultavissa maantasaisella käytävällä. Ei olisi huvittanut mennä heidän ohitseen sellaisessa tilanteessa, missä usein ulkomaalaisteemaisuutta ikävänlaisina konnotaatioina esille tuovat tahot ovat tavallaan saaneet aikaan sen, että lähtee asunnosta hetkeksi pois. Kun sitten hetken viivyttelyn jälkeen lähti lenkkeilemään, oli Hiinan huutelu ja sieltä kuulunut musiikin pauhu loppunut kokonaan. Näistä kevään ajankohdista elokuuta lähestyttäessä on käynyt ilmenemään viitteitä siitä, että Hiina on ehkä muuttamassa talosta pois tai toisaannepäin asuintaloa.

Koettavat omia tavallaan rajatulla alueella muistettavaksi tulemista

Vaikkei ole kuin kerran kommunikoinut karju-Hiinalle eli sen kerran, kun totesi hänelle ilman erityisempää tuohtuneisuutta "turpa kiinni", kun hän äyväsi melko viereltä jotain sellaista kuin "mitä sinäkin siinä pyöräilet", kun oli takapihalla aloittamassa pyörällä tehtävää siirtymätaipaletta lenkkeilymaastoon, hän ja "nämä muut" ovat olleet kovin valmiita osallistumaan sellaiseen moniosaiseen- ja vaiheiseen häirintään, jonka joku muu taho on rustannut valmiiksi ja hän sitten muiden kanssa vuorollaan suorittaa osuutensa. Heidän motivaationsa häirintään ei ole missään määrin sellaisesta johtuvaa, että "olisi tullut antaneeksi hyvää syytä moiseen", vaan mikä syy sille onkin, se on "toisaalta annettu".

Aina "näiden tyyppien" kohtaaminen ei sisällä jonkinlaista karjuntaa tai huutoa, kuten 11.3.2024, kun itse saapuu Motonetistä ostamasta pyörään osia ja Betsut-pariskunnasta huutavampi tokaisee kohti katsoen "voi voi" ilman järkevää syytä, mikä ei tuntunut olevan edes vastaus tästä pariskunnasta hiljaisemmin puhuvalle miespuoliselle, joka oli hetkeä aiemmin mutissut jotain kenenkään kuulematonta, minkä erotti koska liikenne tuohon klo 20:30 aikaan oli niin hiljaista. Kuten piha-alueella lennähtelevien esineiden osaltakin, tällaisesta mainitseminen saattaa helposti kuulostaa siltä, että jotain tapahtuu vaikkapa vuoden mittaan usein, mutta kyse on pikemminkin täsmäajoitteisuudesta, missä ilmeisesti koetaan "sopivalla" ajoituksella saatavan pitkäksi aikaa jotain vaikuttamishyötyä (yhdessä kaikenlaisen muun vaikuttamispyrkimyksen kanssa).

Edellisestä tapahtumaa hiukan myöhemmin alkoi muodostua vaikutelmaa, että hehän ovatkin olleet osallistumassa jokseenkin ennalta päätetyn ajanjakson verran sellaiseen ilmentymiseen, missä kaikki yhteen assosioituvaksi tarkoitettu tapahtuu saman suorakaiteen muotoisen alueen rajoissa, mihin mahtuu kahden puolen tietä olevaa jalkakäytävää ja yksi väliaikainen suojatien tapainen. Samaisella alueella on sitten ollut myös Hiina featuroimassa sellaisina aikoina, kun on ollut tarkoituksena ympätä häirintäkokemukseen mukaan jotain maahanmuutto- ja ulkomaalaisvastaisuus -tematiikkaa. Toisaalta, kyse on varmastikin myös sen testaamisesta, minkälaisen selityksen heidän osallistumistaan tulee muodostaneeksi (tietoturvaongelma), sillä tekstuaalisesti selittäen on tietysti haasteina saada kaikkien eri osallistuvien tahojen merkittävyys ymmärrettävästi sanotuksi ja jos selitys ei heidän edustamiensa tahojen mielestä ole ns. kummoinen, voidaan testin perusteella johtaa häirintäsovellutuksia, joita käytetään kenties jossain aivan toisaalla jotain muuta ihmistä kohtaan.

14.3.2024 klo 19:30 Karju-Hiina tullut hiljaisehkon miekkosen kanssa vastaan melko heikosti valaistulla katuosuudella lähellä asuintaloa, kun on lopettelemassa erityisen tehokkaasti sujunutta lenkkeilyä, mutta jatkaa vielä sen verran löyhemmällä tahdilla, että kulkee heidän ohitsee. Ohitushetkellä tuo miekkonen toteaa kohti "hyvä" kuin olisi esittänyt arvostelman. Hiinan takkisuus erottui, sillä hänellä on usein sama takki päällä. Hänet tuli nähneeksi myös toisen kerran, sillä hän saapui ohitustilanteen jälkeen tuon miekkosen kanssa pihaan aikaisemmin ja alkoi kulkemaan eräänlaista "kierteistä" rappukäytävää ylöspäin, muttei mennyt asunnolleen, vaan Betsuille.

Pikanttia, että olin itse hakenut netistä hakusanoilla "jotain korkkista" juuri ennen lenkkeilemään lähtemistä, koska uteloitti mitä tyhmää ihmiset keksivät siitä (tietoturvaongelma), vaikkei sillä tietenkään ollut mitään erityisempää muuta tarkoitusta. Betsu-asunnon läheisessä pyykkituvassa on ollut korkkitaulu jo useamman vuoden, jossa olevassa tiedotteessa muistutetaan ottamaan ruuvit yms. pois housujen taskuista. Sattumoisin firmasta Timantti ja Piikkaus tultiin seuraavana päivänä vihdoinkin tekemään korjauksia ja heiltä tietenkin kysyy, josko olisi parempaa ruuvia kulahtaneeseen WC:n oven saranaan (eräänlainen pyykkitupa sekin). On tavallista, että monien yrityksien edustajat antavat ajan kulua johonkin suurinpiirtein tiettyyn päivään ja vasta sitten tulevat tekemään jotain.

Käydessä samaisena iltana kesken ruoanlaiton viemässä päivän aikana pieniksi laitetun pahvilaatikon palaset roskikseen, joku käy kopsuttelemassa ylemmän kerroksen asunnon lasiseen oveen kuin hiukan hädissään ollen. Lienee johtunut siitä, että ennen ruoanlaittoa oli laittanut valmiiksi katseltavaksi Constellationin jakson, jossa tulisi esiintymään neekeriä ja Noomi Rapacen lasiin iskeytymistä, sekä lapsien WC-paperirullista rakentelemisia, missä yksi lapsi töräyttää niin paljon liimaa, että koko paperirullateos on liimasta märkänä. Ennen Constellationin jakson valmistelua, joku tipauttelee ylemmässä asunnossa arviolta 180 grammaisen esinettä lattiaan ja aiheuttaa monenlaisia muita kopsautteluja. Tämä lienee häiriköiden teorioiden mukaan sellaista aiheuttavaa, että ensinnä tulisi mieleen videolatauspalvelu MixDrop, josta joskus aikoinaan lataillut monenlaista ja jonka aikana oli myös (toisenlaisten asukkaiden toimesta) painavien esineiden tipauttelua lattiaan, ja minkä mieleen tulemisen jälkeen ajatuksiin juontuisi idea jonkin tv-sarjan tai elokuvan katsomisesta, vaikka sen katsoisikin Apple TV+:sta. Olennaista kuitenkin käsitteet neekeri, rikkinäinen ikkunalasi ja WC-paperirulla, sillä nämä ovat eräitä sellaisia, joita häiriköt ovat toistuvasti käyttäneet (assosiaatioverkoston vahvistamisen teoria).

Samaisella suht suorakaiteisella alueella, johon sijoittuu tien kahden puolen olevia katuosuuksia ja väliaikaista suojatietä, tuli havainnoiduksi eräs monista keltaisuutta jollain erityisellä tavalla yllään pitämistä tyypeistä (neekerivärinen mies työntämässä yksinään lastenrattaita saipamaisissa keltamustaväreissä eli keltaisessa pipossa ja muuten mustissa vaatteissa), joita yhden ja saman kauppamatkan aikana näki. Takaisin tullessa entisestä Kela-talosta tulee ulos viisikymppinen nainen kokokeltaisessa, pitkähkössä takissaan, jonka keltaiseen huppuun hän oli kätkenyt hiuksensa ja kasvonsa. Sitä joutui katselemaan takaapäin koko sen matkan, kun hän kulkee edessäpäin entisen Kela-talon parkkipaikalle. K-marketista oli tuolloin käymässä ostamassa lyijytäytekynään lyijyä, jotka löytyivätkin tavallaan omituisesti WC-paperien vierestä (siis aivan vierestä, kymmenen sentin etäisyydellä). Violettia väriä hiuksissaan vähäisenä sävytteenä pitänyt hyllyttäjä hääri hyllyntäyttöpakettien luona noihin aikoihin ja Etelä-Saimaa julkaisee sillä aikaa uutisen HC-punktapahtumasta. Lyijyisyydestä aseellisuuteen ei ole semanttisesti ottaen kovin pitkä matka ja tummaihoisista taasen ei semanttisesti ottaen ole kovin pitkä matka zombeihin ja josta taasen on vähäinen etäisyys zombieden ampuilemiseen tietokonepeleissä, joita aiemmin pelaillut ja joiden aikana monenlaista häirintää, jotta niiden aikaiset tapahtuvat jäisivät häiriköiden teorioiden mukaan paremmin mieleen.

Ennen tämän "tapahtumarikkaan" päivän lenkkeilemisen varsinaista alkamista joutunut näkemään kuinka "työtakki-äijäksi" kirjoittelussani nimettämäni asuintalossa asuva tyyppi kulkee metallisen kävelytukihässäkän kanssa hitaasti eri puolen tietä (mainitun suorakaiteisen alueen rajoissa), joten päätetty välttää kulkemasta hänen lähettyviltään, "ettei paikkaneuronit aktivoituisi" (spatiaalisesti samoilla kohdin olemisen tajuamiseen liittyvää), joten peräännytty hiukan tulosuuntaan, mutta sitä ei voinutkaan jatkaa pitkälle, koska kahdesta eri suunnasta oli lähestymässä kaksi eri henkilöä isot pussit raahauksessaan, joten ei halunnut lähestyä heitäkään. Hetki mobiiliuutisten pläräystä, yksi syvään hengitys ja sitten varsinainen lenkkeily alkuun. Työtakki-äijäkin oli sillä aikaa ehtinyt kaikota näkyvistä. Kyseinen henkilö on tavattu laittaa näkyville, kun on ollut assosiaatioiden ja tunnetilojen muodostumisen kannalta tarkoituksenmukaista, ainakin joidenkin teorioiden mukaan. Hän on esim. ollut kyyhöttämässä entisen Kela-talon vierellä olevan katoksen alla röökiä vedellen sellaisena päivänä, kun on menossa hakemaan postilokerosta Mango-verkkokaupasta ostettua mustaa takkia ja jonka käytön aikana hänet sitten laitettiin ilmaantumaan muutamaan kertaan työtakkimaisen takkinsa kanssa (esim. 19.8.2023). Siitä ei ole mitään tietoa, mikä hänet muutti kävelevästä hitaasti metallihässäkän kanssa eteenpäin kulkijaksi. Hänet on jostain syystä erikoistuttu ilmaantumaan likaisuuksien hetkien kohdille kuten silloin, kun itsellä on kädet likaisimmillaan pyörän ketjujen putsaamisesta tai kun on käynyt ostamassa Motonetistä erikoisen halvan hintaiset Smellwell-tuotteet kenkiin laitettaviksi hajujen poistajiksi, jotka olivat sattumoisin samanväristen työtakkien vieressä Motonetissä kuin minkälaista hän on pitänyt yllään silloin, kun häntä on nähnyt. Metallista tukihässäkkää käyttäessään hänellä on ollut synkän sininen takki, jossa vaaleamman sininen vaakasuuntainen viiva selkämyksessään. Smellwell-tuotteen tullut itse ostaneeksi ihan kiusallaan (tietoturvaongelma) sitä seuraavana päivänä, kun on illalla katsellut elokuvan The Batman, koska se todennäköisesti triggeroisi joitain tyyppejä ilmaantumaan entisen Kela-talon vierellä olevan rikkinäisen kaivonkannen kohdalla (joka on ollut sellaisenaan useita vuosia), mutta tulikin vain työtakki-tyyppi. Vai enkö vain vaivautunut kirjoittamaan kaikkea tapahtunutta hömppää talteen?