Rajamarket on tuntunut siitä asti, kun alkoi ostella sieltä ohimenomatkallaan villasukkanippuja eräästä kylmästä talviviikosta alkaen, viihtyisyydeltään helposti mielekkäämmältä kuin kauppakeskus Iso-Kristiinassa oleva Tokmanni ja vieressä oleva Lidl, sekä se tuntui potentiaalisesti siltä, että se voisi tarjota jotain sellaista kelpoista ja erilaista, mitä lähettyvillä olevassa Prismassa ei ole. Siellä on on "aina" hyvin vähän asiakkaita, mikä tekisi siellä asioimisesta leppoisaa, jos siellä useammin kävisi, mutta toisaalta sen jokseenkin loputtomiin samana pysyvä tuotevalikoima hyvin hitaalla uudistumisen tahdilla pitää hyvin mielessä sen tosiasian, että ei sinne kannata ainakaan sen vuoksi mennä, josko siellä olisi "jotain uutta".

Voisi sanoa, että Rajamarket hukkaa suotta mahdollisuuksiaan, mitä se voisi parantaa nopeuttamalla tuotevaihtuvuutta sellaisten tuotteiden osalta, jotka eivät ole erityisen brändituotteita kuten hiuslakat ja ketjuöljyt. Toki ihmisten pitäisi kai löytääkin sinne, eikä siinä ole tainnut paljoakaan auttaa se, että Rajamarket mainostaa aivan jatkuvasti perinteisin menetelmin eli sanomalehden välityksellä.

Vertaillessa sitä, miltä muodostuisi muisto ja ostofiilis alimmille hyllyille sijoitettujen lautasten osalta, joita on sillä tavoin aseteltuna usemmassakin myyntipaikassa, Rajamarketissa niihin on vaikea kuvitella koskevankaan kaiken sen halpuutta hyökyvän ollessa niin vahvasti läsnä. Paperiset hintalaput rujonoloisten punaisten reunolistojen päällä; helpposiivouksinen, mutta likaisuuden konnotaatioita mieleen tuova ruudukkokuvioinen lattia, johon ei sentään tarvitse mennä aivan polvilleen ottaakseen taaempana olevia, sillä samoja tuotteita on monia pinoja peräkkäin.

Ehkäpä hiukan ylikriittistä, mutta se vain alkaa tuntua jokseenkin banaalilta, kuinka täytyy ihan erikseen esittää halpaa, voidakseen myydä edes jotain. Ehdottaisin tutustumaan englanninkieliseen sanaan tweak" ("a small change or adjustment") ja miettimään miten sitä voisi soveltaa Rajamarketissa. Siinä olisi jotain kuriositeettisen miellyttävää, jos Rajamarket (Puhakankatu) toimisi joltain osin merkittävänä kilpailijana lähettyvillä olevalle Prismalle, johon ihmiset menevät vanhoihin tottumuksiinsa perustuen.