Lieköhän kuviteltavissa olleiden penkille asettujien oletettu huomion suuntautuvuus kohti pahasti hajalle ollutta metalliaitaa, yhdessä ei erityisen syrjässä olleen sijaintinsa kanssa, sai aikaan sitä, että mennessään siitä lenkkeillen ohitse mennessään landemaisempaan paikkaan kymmenisen kilometrin päässä, tuli jättäneeksi luulon sillä metsäkaistalaalle olevan hyvin sellaista, mistä kannattaisi vaivautua olemaan kiinnostunut? Olihan siinä hetikohta polkuakin, joka oli huonointa, mitä oli kulkenut aikoihin. Ja ei kai sinne tien vierellä olevaan metsäkaistaleeseen tosiaan mitään kummoisempaan mahtuisikaan. Olipa sitten kuitenkin aivan toisin. Siellähän on oikein mukavasti kaikenlaista ja mistä voi jatkaa muihin Liipolan lähettyvillä oleviin metsäalueisiin, kuntoradan kautta enemmän tai vähemmän kulkien. Huomionarvoista, että karttapalvelu, jonka on voinut luulla olevan muita karttapalveluja, mitä tulee polkujen tarkempaan näyttämiseen, ei välttämättä ole ollut erityisen riittävä.

Jos hiukan luokittelee erilaisuuksia osuuksia, joita reittiä kombinoi, eräs sellainen luokitus voisi olla "saattaa aiheuttaa ongelmia". Monin kohdin pääsee etenemään hyvän matkaa kelpo vauhtia, mutta muutamassa kohdin ei ole suotavaa antaa kengän iskeytyä maahan ottamatta huomioon mahdollisuutta, että pito voi pinnan kaltevuuden vuoksi olla jokseenkin vähäinen. Silkat esteet ja hiukan näkyvyyttä peittävät oksat huomaa eteenpääkin, mutta toisaalta sekin juolahtanee mieleen, että saisikohan jonkun siirtelemään toisaanne kaatuneita puunrunkoja.

Alas hypähtelyt ja lievästi kiipelyksi menemiset ovat polkulenkkeilijälle kerrassaan mielekästä vaihtelua ja tehostavat kätevästä suoritusta. Maaston hahmotettavuus on suurelta osin eteenpäin kulkemista hidastamatonta, mutta siinä on jonkinlaista eri alueita muodostavuutta, kun niiden välillä on "siis miten tässä muka kuljetaan"-kysymystä aiheuttavuutta. Jos eräs metalliverkko olisi siten kuin se varmaankin joskus ollut, eräiden alueiden välillä ei paljoa siirtyiltäisi, mikä selittänee sen maata kohden ruttaantumisen.

Erottaa mielekkäästi monista muista Lahden polkulenkkeilyyn sopivista maastoista, kun etäämmäs vilkaisemisen mahdollisuutta käyttäessään voi tuntea korkealla olevuutta. Reittiänsä ei ole välttämätöntä muodostaa siten, että se kulkisi kovin läheltä näitä reunoja, joilta ei halunne tipahtaa.

Joissakin kohdin voi juolahtaa mieleen lähteä haeskelemaan vielä jotain sellaista reittiä, josta ei ole kulkenut ja jolla voisi olla käyttönsä, mutta toisinaan mitään käyttökelpoista ei vain ole tarjolla, vaikka jotkin seikat voivat antaa mahdollisuuden ounastella, että niin olisi.

Tässä olisi sitä tämän metsäkaistaleen vauhdikkaampaan menoon pääsemistä mahdollistavaa alustaa. Leveyttähän tällä alueella ei niin kovin paljoa ole, mutta toisesta sen päädystä kun aloittelee, saa kuljetuksi useiden näiden kautta, mitkä ovatkin sen verran mainioita, että sitä ihan miettii, onko sitä sittenkään kummempaa syytä lähteä kulkemaan monikilometrisiä siirtymätaipaleita käyttäen muihin metsiin? Ehkä onkin, mutta onhan tämä kuitenkin kerrassaan kelpaavaa. Sopivakuntoisena ei paljon vauhtia hidasta, jos ylämäkijuoksutkin siinä seassa.

Siinä voi olla kohtalainen riskinsä tai ehkä suurempikin, jos valoisan aikaan lähtee selvittelemään, minkähänlaisia polkuja karttapalvelu näytä ollenkaan ja mistäpäin pääsee minnekinpäin, mutta kulkeutumisen aikana alkaa hämärtymään. Jonkinlainen taju siitä, minkäkokoisesta metsäalueesta on kyse, oletettavasti leppoistaisi mietteitä kysymyksien kuten "meneeköhän tässä kauankin, että löytää täältä takaisin jonnekin tutuntapaiseen kohtaan" aikana. Valoisankin aikaan joutuu ajoittain tyytymään huomaamaan, että seuraamansa polku ei johda yhtään mihinkään, vaan päättyy siten kuin moni muukin olisi käynyt vilkaisemassa johtaako se mihinkään ja kääntynyt sitten takaisinpäin.

Polkulenkkeilyn letkeänä pitämisen kannalta polkujen risteyksiä löytyy kelpoisan paljon reittikombinoinnin varioimiseen. Muut kulkijat saattanevat jo ensi kerrasta ounastella, että monet reiteistä eivät ole heille sopivia, sillä juurisuuttakin on paikoitellen runsaasti. Polkulenkkeilijälle nämä käynevät tuntumaan siltä, että erilaista lenkkeilemisen mahdollisuutta on pakkautunut suhteellisen vähäkokoiselle alueelle useina osa-alueina varsin kompaktisti ja joiden välillä kulkee kuntorataista maastoa.

Kuntoratojen ja metsäteiden reunamilta on löydettävissä monia polkujen alkuja, mutta useat sellaisista eivät välttämättä tule havaituksi ollenkaan, jos ei anna katseensa kulkeutua toisaanne kulkusuunnasta. Joissakin tapauksissa polun alku voi silti jäädä havaitsematta, jos polku alkaisi paremmin vasta korkeahkoksi kasvaneen viherkasvillisuuden ohitettuaan.

Sinänsä polkulenkkeilijä ei välttämättä ole ollenkaan niin nirso, etteikö monenlainen maaston vaihtelu kelpaisi oikein hyvin, mutta toisinaan sitä voi tulla miettineeksi polun toimivuutta muille ihmisille, jos polku tuntuu luontevalta oikoreitiltä, mutta sen lupaava alku muuntuu pian oletettavasti monia potentiaalisesti vaivaannuttavaksi. Tunnelmahan siinä myös samalla menee, jos ensivaiheilla tuntuu, että arkivaatetus sopisi hyvin tasaisehkon ja kohtalaisen leveän metsäpolun kautta kulkemiseen, mutta sitten polku ei hetikohta tarjoakaan muita vaihtoehtoja eteenpäin menemisen kannalta kuin toikkaroida lukuisten juurien kautta, mitä jatkuu niin pitkään, että käynee haluttamaan kääntyä takaisinpäin. Joiltakin osin maasto ei näyttäne siltä, että siihen voisikaan tehdä helpolla muutoksia, mutta toisaalla pelkkä siistiminen ja vahvistaminen toimisi oikein hyvin.

Eräänkin Komootin kartat ovat usein erittäin luotettavia, mutta sitäkin tapahtuu, että sen polut ovat edelleen nähtävissä, mutta ne ovat kasvaneet osittain umpeen pitkuilaisten puunrunkojen estäessä jossain aiemmassa kohdin jotain kautta kulkemista. Myrskyjen tekosia ne tapaavat olla, mutta kun useat eri polut ovat tällä tavoin jääneet pois käytöstä, käyttökelpoisen oloista metsää polkulenkkeilyyn ja muuhun kulkemiseen voi jäädä varsin runsaasti täysin vaille käyttöä. Merkillepantavana voi pitää sitä, että ei välttämättä näytä ollenkaan sitä, että tarvittaisiin valtavat määrät työtä, että useita polkuja saataisiin uudelleen käyttöön, vaan lähinnä muutaman tunnin oleellisia käyttämällä ja lopuksi jälkiä siistimällä saisi paljon parannusta aikaan.

Ei kai sille mitään kummempaa standardia ole, minkälainen metsäpolun alun pitäisi olla, mutta monet sellaisista näyttävät siltä, että ne ovat vain muuntuneet ja jääneet jonkalaisiksi, minkä jälkeen on sitten vain koetettu pärjäillä kuin minkäänlaista metsänhoitoa niillä tienoin ei olisikaan. Vuodenaikojen vaikutukset erikseen eli keväällä on voi olla hiukan matalampaa.

Sääolosuhteiden aiheuttamat puiden kaatumiset vaikuttavat aiheuttaneen monin paikoin sitä, että pääsy jostain johonkin vaikeutuu tai käy jokseenkin mahdottomaksi. Toisinaan kaatunut puu ei ole rysähtänyt aivan maahan asti, vaan on sellaisella korkeudella, ettei sellaisen alta viitsisi mennä ja yli menemisessäkin on vauhdin pysäyttävä hidasteensa. Jotenkin sitä luulisi, että ei tarvitsi kuin soittaa johonkin metsäalueiden hoidosta vastaavalle, mutta ehkä heille ole puhelimen johto seinässä? Eräässäkin kohdin olisi saanut mukavan vauhdin puiden reunustamalla leveähkölle suoralla lenkkeillessä ja mistä olisi voinut jatkaa metsäalueen toiselle reunalle ohueamman polun kautta, mutta kaatunut puu uuttaa ideaa siitä, että josko vain lenkkeilisi jossain toisaalla.

Eikö tästäkin saisi jotain käyttökelpoista aikaan jokseenkin helposti, mutta kuka tai ketkä sellaista oikeastaan kaipaisivatkaan? Sitä kun voisi toisinaan luulla, että polkulenkkeilijät vain ilmestyvät jostain, kun asiaan liittyvän kilpailun aika ja katoavat sitten sen jälkeen jonnekin.