Kun pimeällä lenkkeillessä käytetty valaisuväline luo sellaisen valaistuksen, missä nähtävissä olevan ja pimeään jäävän alueen välillä ei ole selkeää rajaa, vaan valaisevuuden on "feidautuvuutta", pimeämmäksikin jäävän alueen osalta on helpompaa pitää ymmärrystä yllä ja lenkkeilystä muodostuu täten jotakuinkin yhtä helppoa kuin päiväsaikaan. Tunnelma on toki erilainen ja se on tavallaan osa tarkoitustakin, mutta ensisijaisesti pimeällä lenkkeilemiseen lähtemiseen vaikuttaa se, että mihin aikaan on herännyt ja siitä sitten hetki aikaa eteenpäin ja onkin jo kohta metsässä lenkkeilemässä, sillä heräämisen jälkeen on usein parhaimmat fiilikset ja jaksavuudet sellaiseen tekemiseen.

Tämäkään metsäalue ei ole erityisen helppoa maastoa, sillä sen poluilla on paljon puiden juuria, maan pinnasta kohollaan olevia kiviä ym. Kuitenkin, vähän valaistusta, paljon valaistusta, ei paljoa eroa. Voi toki olla, että ns. lenkkeilykokemus hyödyttää, mutta toisaalta kokemushan ei ole kuin tietokonepelissä XP:t, joiden määrä pelkästään lisääntyy, vaan se jokin "kokemus" voi hetkittäin ja joiltain osin jäädä saamatta käyttöönkin, jos erilaiset "tilannevariaabelit" sellaista aiheuttavat.

Kuitenkin, kun tottuneisuutta tjs. on päässyt muodostumaan runsaammin, mielen on helpompi tajuta minkälaisien mahdollisuuksien rajoissa tapahtumat ja lenkkeilyyn vaikuttavat tekijät voivat esiintyä, kuinka huolettomasti nopeampaakin voi juoksahtaa, että jonkinlaisen kömmähdyksen ehtii vielä korjata ilman enempää ihmettelemään jäämistä ym. eli pimeästä huolimatta kyse ei suuremmin ole reagoinnista eteen tulevaan, vaan mieli muodostaa käsitystä edessä, takana ym. olevasta sen verran etäälle ja tarkkaan, että helposti pärjää ja fiilistä kertyy muiden hyvien vaikutuksen kanssa. Toki jonkinlaiset poikkeukset ovat mahdollisia kuten puun oksan jääminen killumaan johonkin silmien korkeudelle katkettuaan ja tipahdettuaan jostain korkeammalla jonkun myrskyn jäljiltä tai jonkin viherkasvillisuuden alla voi olla jotain mihin jalka jää jumiin kuin hiihtokenkä suksisiteisiin perinteistä hiihdettäessä, mutta silloin on menty aivan liian tuurilla.

Maastossa ollessa jo hiukan luntakin, mukana kulkevasti valaisuvälineestä jo toisenlaista hyötyäkin kuin koitettaessa valaista sillä maastoa, missä kaikki on pitkälti tummasävyistä. Jonkin verran tuiskuttanut, mutta sehän on vain mukavaa, sillä se saa paremmin unohtamaan hetkeksi, mistä olikaan metsään tullut. Tähänkin metsään tullut tutustuneeksi muutaman kymmenen kerran verran, joista useimmat kesäaamuisin, kun muita ihmisiä ei erityisemmin näy edes jalkakäytävillä. Tämä ei ole metsänä niin suurilaajuinen, että sinne olisi käyty erikseen merkitsemässä mitään reittejä, vaan polut ovat ja niitä voi käyttää. Tässäkin metsässä kombinoitavaksi helpompaa ja haastavampaa osuutta, optionaalisesti metsäkoneiden jättämiä jälkiä seuraten.

Yölenkkeillessä ja lumen jo vähän sadettua, näkyvyyttä riittää suht pitkälle. Valokuvat liioittelevat paljonkin sitä, kuinka hyvä näkyvyys yöaikaan oikeastaan onkaan, sillä ne on otettua kahdellä älypuhelimella, joista toisella on otettu valokuva ja toista on käytetty valaistukseen hiukan eri tavoin kuin sitä käyttäisi lenkkeilyn aikana. Joissain paikoin oli havaittavissa hennon lumipeitteen alla jääpintaa, mikä voisi tulla äkkiä ongelmaksi, jos sellaisen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun lenkkeilyrytmiin aiheutuu äkillinen ja kenties vaikeasti hallittava muutos.

Metsäalueisiin yleensäkin on mielekästä tutustua siten, ettei katsele ennalta kartasta kovinkaan tarkkaan, mihin se sijoittuu suhteessa muuhun sen lähettyvillä tai siitä jonkin etäisyydellä olevaan. Menee vaan sinne metsään ja antaa itsensä vaikka vähän eksyäkin, sillä kun jaksavuutta kuitenkin on, niin ei muutama kilometri paluumatkaa tai siirtymää toiseen suuntaan mennystä tunnu paljon missään. Muutamien samassa metsässä käymisen jälkeen alkaa muodostua tuntumaa sen laajuudesta ym., muttei silti ole karkoittanut sitä mahdollisuutta, etteikö siihen voisi suhtautua edelleen kuin erilliseen osaan maailmasta, joka ajoittain muistuu mieleen ja jossa käyminen tai siellä käymistä ajatteleminenkin lämppäilee mielestä esille tuntemuksia, mietteitä ym., jotka "ovat sille metsälle" tai siellä sillä jollakin kertaa kuljetun reittiosuuksien osalta jotakuinkin spefisiä.

Tässä metsässä yöaikainen lenkkeily tarjoaa vielä hiukan lisää mahdollisuutta unohtaa missä on ilman kummempaa syytä ahdistua moisesta, sillä kilometrietäisyydet sinne ja tonne eivät ole mahdottomia, joten random-kuljeskelu tehokasta lenkkeilyvauhtia erinomaista puuhastelua sellaisilla palkitsevuuden tuntemuksilla, että muusta viis. Toisaalta, kun vertailee yöaikaan otettua kuvia päiväsaikaan otettuihin, niin ovathan ne kieltämättä aika vaisuja sellaisenaan tuntemuksia herättelevyyden osalta, mutta voisi luulla, että kyllä joku toinen lenkkeilijä tajunnee, mikä moisessa touhussa on niin kivaa. Eteenpäin nähtävyyttä sillä tavoin kuin valaisuvälinettä on käyttänyt, ei ole ollut hirmuisesti, mutta so what.

Näissä kuvissa lumella olevat renkaanjäljet eivät ole itse aiheutettuja, vaan "ne olivat jo siinä", mutta tätä pyörätietä on saattanut tulla hurjastelleeksi Lahdesta Hollolaan suuntaan (Hämeenlinnantien vierellä), josko siinä välillä olisi jotain polkumaisia kohtia puikahtaa Salpausselän metsään eri kohdasta kuin mistä on aiemmin ollut enemmän tietoinen. Samaista kulkureittiä on kesällä porhaltanut mm. Tiilijärvelle, sillä siellä on mm. hienoa uimapaikkamaisemaa. Hurjastelu ja porhaltaminen ei tarkoita erityisemmin mitään vaivalloista, vaan kun edes joinakin vuosina vaihtelee pyörästä voimansiirtoon ja vaihteisiin liittyvät osat, niin sillähän polkaisee helposti ylläpitovauhtiin, mutta nopeuksista ei voine tarkemmin kertoa, jos vaikka "kotkat kuuntelee".

Edeltäneen kesän ja syksyn aikana tullut käytyä monia kertoja muilla erillisillä metsäalueilla lenkkeilemässä pyörällä siirtymätaipaleet tehden, mutta tämä metsäalue on kenties jonkinlaisen selittämättömän tarkoituksen vuoksi tullut jääneeksi tarkemmin tutustumatta. Kerran polkaissut kesällä pyörällä sen kautta kulkevaa metsätien joidenkin osuuksien kautta käydessään tutustumassa muihin Lahden alueisiin, mutta talven ensikylmillä ja hiukan luntakin sataneena sai jostain idean, että pitääpä sielläkin lähteä käymään. Osasyynä sekin, että vaihtelunhalun vuoksi tuntui perustellulta saada karttatietoja tarkempaa selvyyttä siitä, minkälaiset mahdollisuudet polkulenkkeilyyn olisi huolimatta siitä, että metsätiet olivat talvisin enimmäkseen hiihtäjien käyttöön tarkoitettuja. Ja onhan siellä polkuja vaikka kuinka paljon ainakin tuohon erääseen talviaikaan ja suuresti vaikutti myös siltä, että niitä voisi käyttää ilman, että tarvitsee vaivaannuttaa ketään hiihtäjää.

Kuvaushetkellä lunta olisi satanut vasta yhden päivän ajan, mutta polkuja olivat selvästi tulleet käyttäneeksi useat ihmiset. Jossain taisi lukea, että alue on eräs haastavammista kuljettavuudelltaan, mutta tiedä häntä. Lähinnä joidenkin alaspäin laskeutuvien mäkien osalta saattaisi ottaa hiukan varovaisemmin, sillä jos niissä on liukkautta yllättävällä tavalla, voisi se olla vaarantaa itsellekin. Luonnonsuojelualueena siihen pitäisi ilmeisesti suhtautua niin kuten varmaan muutenkin tekisi, ettei lähde haahuilemaan pois poluilta. Täällä kannattaa pitää Komoot-kartta käytettävissään sillä se näyttää erilaiset polut erittäin kattavasti ja muutenkin sijaintitiedon käytettävissä olevuudesta ei pitäisi laistaa.