Kuten opiskelijat voivat pysyttäytyä jonkin oppilaitosbrändin tai opiskelija-statuksensa suojissa olemassa olevinaan jonkinlaiseen jo pian kykeneviä ja myöhemmin kaikenlaiseen koulutusalastaan muille mieleen juolahtavaan, ei korkeakoulutuksellisen ammattistatuksensa jo saavuttaneita tavata epäillä kykeneväisyyksien osalta sen koommin uutisissa kuin keskusteluissa sellaisten kesken, jotka ovat tavallaan velvoitettuja esittämään, että "koulutetut osaajat osaavat hommansa".

Täten, kun esim. koulu-uhkaustapauksissa poliisi tarvitsee terveydenhuollon alan ammattilaisen arvioimaan uhkaajan mielentilaa, kelpaa siihen ihan kuka lääkäri vaan, joka sattuu sairaalan tai terveyskeskuksen käytävillä tai kahvihuoneessa olemaan "vapaana käytettäväksi". Myöhemmässä vaiheessa, kun tarvitaan esim. psykologia tai psykiatria, ei kukaan missään käy vaatimaan arvioitavaksi sitä, josko se joku psykologi tai psykiatri ei ehkä olekaan avaramielinen vähemmän konventionaalisille mahdollisuuksille koulu-uhkauksen tai sellaiseksi jonkun tulkitseman syistä.

Jos kyse on julkisuutta saaneesta tapauksesta, media ei tietenkään mene tekemään sitä, että niihin aikoihin julkaisisi mitään sellaista, jossa kritisoidaan jonkun lääkärikunnan edustajan toimesta esim. diagnoosiluokituksia, vaan sellaiselle on sitten "parempi aika" joskus toiste, kun ei ole niin otsikoissa moiset tapahtumat. Jostain syystä edes netin keskustelufoorumeilla ei saada muodostettua sen vertaa mielikuvitusta, että nähtäisiin koulu-uhkaaja biologisena oliona, jonka toimintaan vaikuttavat esim. ravitsemukselliset seikat, joten sen sijaan, että puhuttaisiin jonkin johtuneen "pään sisäisistä syistä", voisi olla syytä kysyä esim. "josko siltä oli vaan B-vitamiinit olleet lopussa ja sen vuoksi ei sitten ihan huolella miettinyt tekemäänsä?" tai "josko sen elinympäristö on jotenkin kehno suomalaiseen tapaan hieman huonolaatuisen kerrostalorakentamisen vuoksi ja se on sitten äänieristysvajeista johtuen vaikuttanut ajattelun laatuun?".

Vääriä käsityksiä muiden terveydenhuollon ammattilaisten työnkuvasta, kykenevyyksistä ja viitsivyyksistä ilmenee toki myös saman organisaation ja jopa saman rakennuksen puitteissa, mikä voi johtua aiemmin kohtaamattomuudesta, mutta usein myös siitä, että tavallaan tutuksi tulemisesta huolimatta ei vain missään vaiheessa olla tultu miettineeksi sitä, onko tuo joku sopiva sellaiseen ja sellaiseen, eikä tätä käsityksen rajausta välttämättä pääse muodostumaan edes intuitiivisesti.

Tällaisen tietämyksen vaje ilmenee sitten myöhemmin esim. siinä, kun esim. psykiatrinen sairaanhoitaja tulee töräyttäneeksi, että "psykiatri voisi olla juuri sopiva henkilö keskustelemaan näistä asioista siun kanssa", mutta jonka hän sanoo oikeastaan pitkälti sen vuoksi, että ei siinä organisaatiossa vain ole muita sellaisia, jotka mutulla tuntuisivat siltä, että he osaisivat ottaa jotain kantaa niihin joihinkin asioihin.

Potilas voisi kysellä vaikkapa sitä, miten häirintä vaikuttaa aivojen HPA-akseliin ja stressihormoneihin ja mitä seuraamuksia kroonistuneesta stressistä voisi niihin liittyen olla, niin sehän tietysti tuntuu sopivalta mietittävältä sille jollekin psykiatrille ja joka sitten hyväksyykin potilaan vastaanottamaan psykiatrisen sairaanhoitajan yhteydenoton perusteella, jossa myös nuo kyseiset asiat erikseen mainitaan. Todennäköisen valitettavasti voikin sitten kuitenkin käydä niin, että psykiatri närkästyy omaan tietämättömyyteensä ja survaisee potilasta kohti syytöksen siitä, että "etkö tiedä minkälaisella henkilöllä olet käymässä" ja minkä sitten ilmaisee ihmettelynä potilastiedoissa, jotta potilaasta jäisi myöhemmälle lukijalle huono ja väärä vaikutelma.

Tällaisen psykiatrin mahdollisesti kertoman mukaan psykiatri on lähinnä sellainen, joka tekee diagnoosiluokituksiin perustuvaa arviointia, eivätkä moiset HPA-akselit ja muut hömpötykset kuulu hänen työnkuvaansa, vaikka kaiken julkisenkin keskustelun perusteella koulunkäymisen ja työntekemisen mieltä ja elimistöä stressaavuudesta luulisi olevan sellaista, mitä tietenkin osataan käsitellä terveydenhuollossa muiltakin osin kuin keskusteluterapian muodossa. Eräinä satunnaislinkkeinä aiheesta vaikkapa Be Brain Fitin 12 Effects of Chronic Stress on Your Brain ja Spinal Researchin Chronic Stress - The Effects on Your Brain, onhan stressin ja aivotoiminnan yhteyttä tutkittu ja selvitelty jo vaikka kuinka kauan.

Vastaanottokäynnin lopulla psykiatri saisi vielä mahtumaan mukaan yhden solvauksen sairaanhoitajia kohtaan toteamalla, että heidän kanssaan voi keskustella "henkeviä" kuten niistä olettamuksistaan stressin aiheuttajiin liittyen, sillä hänen työaikansa on tarkoitettu tärkeämpiin asioihin. Siinä sitä on taas ollut terveyspalvelujohtajan ja hyvinvointialueen johtajan johtamiskyvykkyydet parhaimmassa käytössään ja mitä aluevaltuusto ei koskaan saisi edes tietoonsa. Eihän heidän tehtäviinsä kuulu kuin strategiapapereihin nimensä laittaminen ja siitä voivottelu, kuinka "perheellisenä sitä ei meinaa ehtiä näihin iltakokouksiin" (joissa ei tarvitse edes puhua, vaan voi pelkästään kuunnella, kuinka muut aluevaltuustoon valitut mummut ja papat kertovat jostain yksinkertaisesta mietteestään)?

Erittäin vaikea sulkea pois sitä mahdollisuutta, että terveydenhuollon palveluvalikoiman rajaamisen tarkoituksena on aiheuttaa potilaiden kulkeutumista yksityiselle puolelle terveysasioitaan selvityttämään - maksua vastaan. Eräänkin hyvinvointialueen johtaja on ottanut moneen kertaan puheeksi sen, että pitäisi saada terveydenhuollon palveluvalikoimaa karsittua tai vähintäänkin määritettyä tarkemmin, jotta voidaan puhua jostain yhteisestä määritelmässä, jonka puitteissa sitten toimitaan. Tätä tavoitetta pöngittääkseen hän on moneen kertaan käynyt omituisen näköisissä liikakankaisuuksissaan Ylen A-studiossa kertomassa, että niin se vaan täytyy sitä palveluvalikoimaa saada selkeytettyä, ettei sitten ole kenellekään epäselvää, minkälaista palvelua perusterveydenhuollosta voi saada.

Niin, sitähän ei tietenkään voi harkitakaan, että käytäisiin puuttumaan koulutukseen esim. koulutuslinjoja muokkaamalla ja ajattelemalla esim. lääkärin ja sairaanhoitajan rooli ihan uusiksi kaikenlaisen analytiikan, ohjelmistorobotiikan ja tekoälyisyyden ollessa kehittynyt vuosien aikana erittäin suuressa määrin. Tavallaan ymmärrettävää toki, ettei sellaisiin muutoksiin ryhdytä, sillä onhan kaikenlaisia yhteensovitteluita mm. EU:n laajuisesti koulutuksien sisältöjen osalta, mutta entäpä eräänä vaihtoehtona täydennyskoulutus, jolla eri ammattilaisista muokattaisiin sellaisia, ettei potilaiden tarvitsisi tyytyä mitättömyyksiin, mitä palveluiden monipuolisuuksiin tulee? Toisaalta, johan se sitten hetipian pirahtaisi jonkun medikalisaation vastustamiseen tottuneen puhelin ja jo kohta hän onkin jonkun lääkäripoliitikon kanssa A-studiossa kertomassa, kuinka ei ole järkevää tuhlata vähäisiä resursseja "myllätä hyvin toimivaa" ja että "jos joku haluaa tutkia itseään enemmän, sitten voi mennä yksityiselle vastaanotolle niin tekemään".

Siinä kuvitellussa A-studion lähetyksessä ei varmastikaan edes käytäisi mitään analytiikan, ohjelmistorobotiikan tai tekoälyisyyden mahdollisuuksiin liittyvää, vaan keskustelu olisi varmastikin sen sisältöistä kuin se olisi käyty vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Hyvinvointialueen IT-puolesta vastaavaa ei tietenkään olisi kutsuttu mukaan, mutta jonkin säännönmukaisuuden vuoksi poliittisen opposition edustaja olisi otettu, mutta hän ei oletetettavasti olisi viitseliäs visionääri, vaan puolueensa valitsi siihen keskusteluun osallistuvaksi joko sellaisen, joka osaa puhua jonninjoutavaa siten, että kuulostaa kuin hänelle olisi jonkinlainen kanta asioihin tai sellaisen, joka kertoo tunnistavansa ihmisten kiinnostuksen asioiden tarkempaan selvittelyyn, mutta vetoaa olevan parempi odottaa jonkin selvittelyn valmistumista, jotta voi sitten tehdä päätelmiä ja päätöksiä.

Julkisen terveydenhuollon organisaatioiden sisäinen henkilöstövaihtuvuus ja -puutokset tapaavat tulla uutisoiduksi, jos ollenkaan, määriin keskittyvänä, ellei sitten ole kyseessä jokin isompi ryhmä kuten "filippiiniläiset sairaanhoitajat". Täten se jää julkisuuden kautta tietonsa saaville pimentoon, että erilaisia lääkärinvirkoja on täytetty tavoilla, jotka heitä käyttäville potilaille tuntuvat epäilyttävältä heidän etnisiin ryhmiin kuuluvuutensa vuoksi. Mututilastollisesti voi tuntua erikoiselta, jos kohdatut lääkärit ja muut ammattilaiset (esim. yleislääkäri, silmälääkäri, psykiatri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, psykiatri ja sairaanhoitaja) ovat, järjestyksessä, bangladeshläinen, turkkilainen, venäläinen, venäläinen, venäläinen, pakistanilainen ja melkein suomalainen. Näistä saattaa sitten esim. 3 tai 4 olla sellaisia, jotka eivät puhu sujuvaa suomea, joten kyllä kai sitä edes yhden "What's going on?"-kysymyksen saa hiljaa omassa mielessään kysyä?

Noista yleislääkäreistä ja psykiatreista joku saattaa olla se, joka terveyspalveluissa ensinnä ottaa kontaktia vaikkapa johonkin kouluampujaan eli siis sellaisella satunnaisentapaisella "vaik toi joku lääkäri"-tyyppisesti. Jos sitä jotain koulu-uhkaajaa sitten enemmän päädytään terveyspalveluissa tutkimaan, niin sehän ei sitten "lukevalle yleisölle päin" ilmene mitenkään, vaikka niissä tutkimisissa elimistön muun toiminnan arvioiminen ja mittaaminen jäisi tyystin tekemättä, eikä se psykiatrinen arviointikaan olisi sitätätä-laatua kummoisempi näennäisesti standardeja käyttävyyksistään huolimatta.

Hyvinkin mainitsemisen arvoista on sekin, että monella hyvinvointialueella ei potilaiden käytettäväksi ole ollenkaan psykologeja, vaikka juuri heidän kanssaan voisi päästä parhaiten juttuun mielen toimintaan vaikuttavuuksista, varsinkin mitä tulee häirinnän ja muun keinotekoisen ulkopuolisen vaikuttamisen ymmärtämiseen, sopeutumiseen ym. Aivan eri luokan keskustelumahdollisuuksia kuin pelkän terapeuttikoulutuksen saaneen kanssa, olettaisi. Asiakasrajapinnasta heidänlaisensa voivat kuitenkin olla jätetty pois jo ehkä monia vuosia sitten, josko ovat siellä aikoihin tai koskaan olleetkaan jollain hyvinvointialueella tai entisissä sairaanhoitopiireissä. Saattavat kuitenkin toimia jossainpäin organisaatiota tekemässä jotain erillistä tutkimustyötä tai suorittamassa jotain monelle tehtävää standardoitua tutkimusta.

Kun terveydenhuollon palveluista puuttuu kategorisesti käyttökelpoisia ammattilaisia, mitä hyötyä siitä hypetetystä omalääkäriydestäkään sitten oikeastaan on saatavissa, jos hänenkään käytettävissään ei ole lisätietojen antajaksi kuin sellaisia, jotka eivät ehkä ole sinnepäinkään sopivia jonkin näkökulman kannalta? Omalääkärisyydestä puhutaan muutenkin kuin se olisi jotain aivan parasta (monet poliitikot puhuvat siten), mutta hyvinvointialueen valkkaillessa jo ennalta käytettäväksi sellaisia, joista monet eivät olisi monienkaan pitämiä esim. olemukseltaan, tietämykseltään tai viitsivyydeltään, aiheutuu riski tai tarkoite sille, että potilaita käy eriytymään paremmin elämässään pärjääviksi ja niihin, joiden oireilut jatkuvat.

Päijät-Hämeen lääkäreiltä ja muilta terveydenhuollon ammattilaisilta on eräskin kovin omatoiminen potilas saanut kuullakseen, että "tämä on vain julkista terveydenhuoltoa" tai "ei sitä täällä perusterveydenhuollossa varmaan sellaista tietoa olekaan", mikä on sanottu sillä äänensävyllä kuin vähän hämmästeltäisiin sitä, että joku edes tulee asioimaan sinne perusterveydenhuoltoon, sillä "sehän on paljolti itsestään selvää, että se on aina huonompaa kuin yksityisten tahojen tarjoama". Samaa kuultu myös Etelä-Karjalan hyvinvointialueen terveyspalveluissa asioidessa, mutta siellä todennäköisyys sille, että asioita pohdiskellaan hiukan enemmän yhdessä on ollut todennäköisempi. Voisiko johtua siitä, että sielläpäin terveyspalvelut tarjoaa Mehiläisen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhteisyritys, Harjun terveys?

Jos ajaudutaan siihen, että julkisista terveyspalveluista "ei oikein ole mihinkään", sehän tarkoittanee sitten sitäkin, että työllisyyspalveluissa on vaikea saada osatyökykyisestä tai suht täystyökykyisestä työttömästä työnhakijasta kuntoutuksen avulla aikaan hyvin tai kelpoisasti selviytyvää työntekijää, sillä se vaatisi, että voidaan määrittää lähtötilanne, tavoite, välietappeja ja aikajänne, mutta mitenkäs sellaista tekee, jos psykiatria ei huvita miettiä, ravitsemusterapia on liian perus, muissa terapioissa (kuten fysioterapia) ei ole riittämiin tottumusta suhteuttaa erilaisia vaikuttavia tekijöitä toisiinsa, monet oireet eivät vaikuta kuuluvan kenenkään käytettävissä olevan ammattilaisen mietittäväksi ja sitten on vielä asuinympäristössäkin (asuintalo mukaan lukien) vikaa ja aiemmin saadut diagnoositkin pitäisi jotenkin loogisesti saada suhteutettua könttään mukaan?

Haasteensa potilaan kannalta aiheuttaa myös potilasmerkintöjen tiedonkorjausvaatimusten hyväksyttäminen, sillä terveyspalveluissa asioimisesta tulee toisinaan melkeinpä taistelua siitä, kumpi osapuoli saa tavoitteidensa mukaiset kirjaukset potilastietoihin (autenttiset ym. vs vääristelevät ym.). Erilaisten yksiköiden ylilääkärit, kuten myös Valvira ja Potilasvakuutuskeskus ovat erittäin vastahakoisia tunnistamaan monenlaisia, tapahtuneita vääryyksiä ja hoitovirheitä. Toisinaan potilastiedoissa on silkkaa valehtelua kuten vaikkapa silloin, jos lääkäri kirjoittanut, että "potilas ottaa häirintäasian puheeksi vasta aivan viime minuuteilla", vaikka siitä oli selitetty moneen kertaan saman vastaanottokäynnin aikana jo sen ensiminuuteilta alkaen. Lääkäri saattaa myös esittää kirjoittamassaan, että jotain on tutkittu, vaikkei olekaan, jolloin joku myöhempi niitä merkintöjä lukeva terveydenhuollon ammattilainen voi vedota siihen, että "asiaa on jo jotenkuten tutkittu, joten enää ei tehdä samaa uudelleen". Tiedonkorjaamisvaatimus ei tietenkään saa tuota väärää merkintää pois potilastiedoista.

Vakioituneisiin käytäntöihin on voinut sisältyä jo pitkään erilainen muualle asioimaan usuttaminen, mikä voi ilmetä esim. peräkkäisten, mutta ajallisesti toisistaan etäällä olevien laboratoriokäyntien tapahtumisena siten, että henkilö, jonka nimi ääneen sanotaan laboratorion ovelta juuri ennen kuin on vuoronsa, on ensi kerralla Kurvinen, toisella kerralla Vatanen ja kolmannella Kankkunen, mikä toki vaatisi myös proxy-tyyppien käyttämistä, mutta sellaisiahan löytyy monenlaisia. Toisaalta, ei sekään ole taattua, että yksityisellä puolella asiat sujuisivat potilaan kannalta just hyvin, mistä esimerkkinä vaikkapa se, kuinka Terveystalon teettämä laboratoriotutkimus, jonka tulosten saaminen kestää tavanomaisesti enintään kaksi viikkoa, valmistui vasta pari kuukautta oletettua myöhemmin. Asialla tuolloin Medix (eli tätä esimerkkiä vastaavasta tapahtumasta on jo paljon aikaa). Tällainen oikeuttaa epäilemään sitäkin, josko jotkin laboratoriotutkimukset ovat suorastaan väärennettyjä.

Suomessa terveysalan kouluttajia ei ilmeisesti suuremmin kiinnostane, vaikka kouluttamiensa ammattilaisten viitseliäisyydessä olisikin vajetta tutkimisen ja miettimisen haluissa, ellei jopa pinttynyttä pyrkivyyttä sabotoida julkisen terveydenhuollon toimivuutta yksityisen terveydenhuollon enemmän rahastamisen mahdollisuuden edesauttamiseksi. Toki niissä sabotointitarkoituksissa tarvittaneen useampia yksilöitä organisaatiosta toteuttamaan ja valmistelemaan sitä sabotointia, mutta toisaalta kunhan terveydenhuollon palveluvalikoima saadaan riittävän paljon toimintaa rajaavaksi, niin sittenhän sitä sabotointiakaan ei enää niin tarvita, koska on tavallaan lupa olla tekemättä kovinkaan paljoa.

Terveydenhuollon palveluvalikoiman tiukahko rajaus aiheuttaa myös sitä, että potilaiden ym. suunnalta tulevaa palautettakaan ei ole tarpeen käsitellä niin paljon aikaa vievästi, koska ne joutuvat kohdistumaan vähempään tai olemaan "ei kuulu meille"-luokittuvia. Holistisempaan käsitykseen itsestään pyrkivä ei ole kovin vahvoilla hyvinvointialueen terveydenhuollon palveluissa asioidessaan, varsinkin jos jo alan opiskelijat suhtautuvat tulevaan työhönsä idealla, että terveydenhuollon on tarkoitus enemmänkin työllistää kuin parantaa.