Julkisen terveydenhuollon ongelmana voi tutkittava-kohtaisesti olla se, että tutkittava eli potilas voi olla tietämykseltään ja setvimismotivaatioltaan liian "advanced" suhteessa siihen, mihin hyvinvointialue on tarkoitettu tai kykenevä. Virallisissa lausunnoissa ja lehtihaastatteluissa voidaan yrittää antaa ymmärtää, että "eri asiantuntijoiden keskinäinen konsultoivuus ja työnjako on hyvälaatuista ja toimii palautteen perusteella hyvin", mutta todellisuudessa ihmisen oloon vaikuttavien tekijöiden tunnistamista ja elimistön toiminnan ymmärtämistä ei useinkaan pääse tapahtumaan hyvälaatuisena yksinkertaisissakaan asioissa. Toki sellaisiakin vastaanottokäyntejä on, joissa potilasta on kuunneltu huolella ja potilastietoihinkin asiat pääsevät kelpaavan oloisina ja laatuisina, mikä tulee kyllä huomioiduksi, mainittakoon erikseen.
Se, mitä potilastietoihin kirjautuu, voi jättää myöhemmälle lukijalle vaikutelman, että esim. lääkärin tekemä päätelmä on hyvä ja hienosti mietitty ja kaikkea, vaikka potilas itse tietää, että lääkäri on todellisuudessa ottanut huomioon lähinnä sitä sun tätä ja jättänyt monta sellaista asiaa huomioimatta, joita ilman lääkärin ei pitäisi olla mahdollista tehdä tietynlaista päätelmää. Mutta lääkäripä on sitten kuitenkin mennyt esittämään olleensa kykeneväinen tekemään tietynlaisen päätelmän ja siitähän potilas onkin sitten riemastunut ja päättää tehdä tiedonkorjaamisvaatimuksen.
Tarkempana perusteena tiedonkorjaamisvaatimukselle olisi esim. a) ilmaisu potilastiedoissa jättää pikantisti väärän vaikutelman; b) ilmaisu potilastiedoissa antaa vääristelevästi ymmärtää, että asioita on huomioitu riittävällä laajuudella ja huolellisuudella ja että sen vuoksi toteamus olisi pätevä tai hyvä; c) ilmaisu potilastiedoissa ei vastaa todella tapahtunutta ollenkaan tai on suoranainen valhe.
Koska ollaan jo vuosikymmeniä totuttu jaottelemaan koulutuslinjoja ja niiden oppimissisältöjä tietyin tavoin, päädytään helposti sellaisiin asiakaspalvelutilanteisiin, missä yhden terveydenhuoltoalan ammattilaisen tietotaito loppuu kesken, eikä soveltuvaa toista terveydenhuoltoammattilaista ole saatavilla koko sairaanhoitopiiristä, sillä nimikkeen perusteella lähinnä sopivalta puuttuu käypä erikoistuneisuus, mitä organisaatioon työntekijöitä rekryävä taho ei ollut ottanut ennakoivasti huomioon.
Voi myös olla niinkin, että sopivaa erikoistuneisuutta ei edes ole olemassa, koska koulutusta järjestävät tahot eivät ole kokeneet tärkeäksi, että käytäisiin ottamaan huomioon, kuinka esim. häirintä monissa eri muodoissaan ja kombinaatioissaan vaikuttaa yksilöön ja miten nämä vaikutukset muokkaavat elimistön toimintaa ja miten nämä vaikutukset muokkaavat häntä persoonanana ja miten se taasen vaikuttaa siihen miten muut häneen suhtautuvat ja miten se taasen vaikuttaa siihen, miten hänen elimistönsä toimii jne.
Hyvinvointialueen potilasohjeissa tavataan sanoa jotakuinkin niin, että "Mikäli rekisteritiedoissa ilmenee virheitä, on rekisterinpitäjän omasta tai asiakkaan/potilaan aloitteesta korjattava virheellinen tieto." Sitä ei kuitenkaan todennäköisesti määritellä sen tarkemmin, mitä kaikkea virheellä voidaan tarkoittaa eli onko se oltava selvä esim. numeerisen arvon vääryys vai onko myös terveydenhuollon työntekijän tekemän ajatusvirhe tällainen korjattavissa oleva virhe ja jonka seurauksena jokin tekstissä esiintyvä päätelmä ei ole loogisesti oikein.
Vääristyvien käsityksien mahdollisuus on olemassa sekä yksittäisen lääkärin, sairaanhoitajan tms. kohtaamisesta ylöskirjoitettuja tietoa lukiessa, mutta ehkäpä jopa vielä varmemmin väärät käsitykset pääsevät sekä muodostumaan, että ohjaamaan niiden lukijan myöhempää ajattelua, hänen lukiessaan useita kirjauksia yhdeltä istumalta, sillä tällöin hän todennäköisesti ehättää suhtautua niihin vähemmän kriittisesti, jos niitä terveellä kriittisyydellä varustettuna lukeekaan. Tällaista voisi tapahtua esim. silloin, kun aluehallinnosta pyydetään saada nähtäväksi potilastiedot tehdyn kantelun vuoksi.
Hoitotyön vinkkelistä ongelmia aiheutuu erityisesti siitä, että vääristelevät tiedot vaikuttavat erittäin paljon hoitohenkilökunnan päätöksiin, päätelmiin ja ensiasenteisiin potilasta kohtaan. Tällainen aiheuttaa sitä, että hyvinvointialueen lääkäreiden, sairaanhoitajien ym. kanssa keskusteltaessa päädytään toistuvasti hyödyttömiin ja turhiin keskusteluihin esim. saaduista diagnooseista, joita sitten toistellaan fraasimaisen ajattelemattomasti pitkin potilastietoja.
Jos kirjeitse saapuvassa vastineessa tiedonkorjausvaatimuksiin todetaan, että yksikään erillinen tiedonkorjausvaatimuksen kohde ei tullut hyväksytyksi vaaditulla tavalla, potilas voi kokeilla vaikkapa odottaa, että tiedonkorjaamisvaatimuksia käsittelevä ylilääkäri vaihtaa muihin työtehtäviin, mutta seuraavalla yrittämällä voikin käydä niin, että tiedonkorjaamisvaatimus meneekin hyvinvointialueen lakimiehen käsiteltäväksi, joka toteaa vastineessaan (julkeasti), että jotain päätöksiä samaisiin asioihin on jo aiemmin tehty ja hylkää käsittelyn etenemisen mahdollisuuden sillä perusteella. Tiedonkorjaamisvaatimuksia käsittelevissä ylilääkäreissä kuten muissakin hyvinvointialueen työntekijöissä saattaa olla "sitä verta", että he ärsyttävät potilaita tahallaan, mihin ei välttämättä tepsi ollenkaan esim. kantelu Valviraan tai Aluehallintovirastoon.
Väärien tietojen jäämistä potilastietoihin voisi ajatella myös kunnianloukkauksen näkökulmasta, vaikka pääsy potilastietojärjestelmiin onkin lähtökohtaisesti käyttäjäoikeuksin ja meneillään olevien työtehtävien puitteissa rajattua. Vääristelevän tiedon vaikuttamisen mahdollisuus olisi kuitenkin voitava pysäyttää mahdollisimman varhain ja optionaalisesti siten, että todiste vääristelevästä ilmaisusta ei poistu tiedonkorjaamisvaatimuksen seurauksena. Se on sitten oma ongelmansa, jos potilastietojärjestelmä on suunniteltu siten, ettei suunnitteluvaiheessa ole tullut kenellekään mieleenkään, että potilaiden tiedonkorjauksineen aikaansaamat merkinnät pitäisi näkyä jotenkin jossain.
Terveydenhuollon asiantuntijoiden ollessa eräänlaisia palvelukomponentteja isommassa järjestelmässä, jossa yksi komponentti kerrallaan tutkii jotain asiaa, mahdollisesti pilkkoen tutkimusprosessin useampaan kuin yhteen osaan, voi potilas itse edistää tapahtumankulkujen sujuvuutta esim. piirtämällä muutaman hyvin asioita selventävän kaavion ja arvioimalla, minkä verran ehdittäisiin mistäkin aiheesta puhua. Vielä parempi olisi, jos tietoteknologia olisi kehittynyt niin pitkälle, että älykkäät vastaanottotilanteeseen osallistuvat pystyisivät itsenäisesti ja reaktiivisesti tunnistamaan ja esittämään arvioita siitä minkälaisista taustatekijöistä (etiologiasta) jonkun henkilön oireiden tapauksessa voisi olla kyse, sekä luomaan monivaiheisia ja personoituja hoitosuunnitelmia lääkärin hyväksyttäväksi.
Ihminen on oliona siitä ihmeellinen, että se kykenee palautumaan normaaliin tai lähes normaaliin tilaan hyvinkin nopeasti, kunhan vain tietyt negatiivisia kierteitä aiheuttavat ja ylläpitävät tekijät joka poistuvat tai sitten elimistön puolustuskykyä vahvistetaan niin paljon, että elimistö pystyy haittatekijöiden vaikuttavuudesta huolimatta pitämään itsensä melko lailla normaalitilojen rajoissa (tai ainakin yksilö itse kokee olevansa ok). Toisinaan ongelmat selkiytyvät hyvinkin vähäisiin muutoksiin ryhtymällä, mutta voi mennä vuosiakin byrokaattisesti toimivan hyvinvointialueen potilaana ollessa. Älykäs tietojärjestelmä auttaisi vastaanottotilanteissa paljonkin olemalla kykeneväinen tekemään valistuneita arvauksia hyvinkin vähäisistä oireista, joita toisinaan esiintyy, mutta jotka sellaisenaan eivät lääkärin mielestä vaikuta olevan siihen asiaan liittyväisiä, josta on puhe.
Paljon omaan terveyteensä liittyviä asioita miettivä potilas hyötyisi tällaisesta älykkäästä tietojärjestelmästä, jota voisi ehkä käyttää jopa muuallakin kuin vastaanottotilanteissa ja jonka ei välttämättä tarvitsisi joka asian osalta olla käynyt läpi potilaasta aiemmin kirjoiteltuja tai muutoin tallennettuja tietoja, vaan se voisi laajan tietopohjansa, laskentatehonsa ja sille erityisten toimintatapojensa avulla vähintäänkin saada potilasta mietityttävän keskeneräiset mietteet vietyä jonkinlaiselle viimeistelyn tasolle hänen itsensä ollessa kenties pääsemättä niissä eteenpäin ilman soveltuvia tutkimusinstrumentteja, -välineitä, -metodeita ja tietotaitoa.
<-- Ravitsemusterapeutilla tuossa käyty ja kovinpa oli hyödytöntä
Muutamia lyhykäisiä kysymyksiä terveydenhuollon vioista -->