Lappeenranta on siitä hiukan skitso kaupunki, että monin paikoin on kaikenlaista sellaista, johon runsaat määrät ihmisiä ovat joutuneet turtumisen kautta tottumaan, mutta silti ihmiset haluaisivat lähtökohtaisesti asioiden olevan siten järjestäytyneinä, että ne tuottaisivat pelkkää juuri heille kelpoisaa ajattelua ja tuntemuksia. Monin paikoin jatkuvasti ja toistuvan hetkellisesti nähtävillä olevat epäkohdat ovat saaneet heidät tavallaan oppimaan, minkälaiset seikat heidän omasta mielestään ovat ja muiden mielestä olisivat jotain sellaista, joita haluttaisiin "väistää ajatuksissaan". Täten saatua oppia on sitten toisaalta tottuneesti hyödynnetty vaikkapa sellaisissa tilanteissa, joissa halutaan jonkun olevan valitsematta jotain sellaista, joka aiheuttaisi juuri hänelle ei-kelpoisaa ajattelua ja tuntemuksia.

Lappeenrannan asuntopalvelun väki ei vaikuta sellaiselta, joka suunnittelee mitä haittaa kenellekin aiheutetaan, sillä sellainen ei sopisi heidän pirtaansa, vaan enemmänkin jää tuntuma, että heidän tietojärjestelmänsä ovat kolmannen osapuolen käytettävissä mm. siinä tarkoituksessa, että tämä joku muu taho esisuunnittelee esim. sen, miten joku tietty asunnonhakija saadaan olemaan haluamatta jotain tiettyä asuntoa. Tekisi mieli arvata, että tapahtumienkulkujen ohjailuun voi sisältyä niin viime hetken asuntojen ovissa ja nimitauluissa olevien nimien vaihtamista toisenlaiseksi kuin sellaisen tietyn nimisen ihmisen asuttamista johonkin asuntoon, joka ei varmasti tule muuttamaan siitä pois ennen kuin joku tietty henkilö tulee käymään siinä kerrostalon rapussa kulkiakseen postiluukussa olevan nimen ohitse ylempään kerrokseen vilkaisemaan minkälainen asunto siellä olisikaan tarjolla. Tarjolla olevia asuntoja voi myös yht'kkiä kadota saatavilla olemasta, sillä sehän se vasta helppoa toteutettavaa onkin.

Ensimmäinen tarjottu asunto vuokra-asunnoksi

Asunnon parvekkeelta oli nähtävissä valtaisat romuläjät alemmilla parvekkeilla ja samassa rappukäytävässä olisi asunut Murto-niminen henkilö, jonka mieleen jäävyyttä oli pyritty korostamaan mm. sillä, että asuntoa katsomasta tultua huomaa, että oman jääkaapin pakastelokeron "hammas" on käyty rikkomassa. Lattian olemus ei miellyttänyt minkään huoneen osalta ja tupakeittiö kaikkine pimeässä näkyvine jääkaapin valoineen ei tuntunut mielekkäältä. Erillinen vaatehuone erillisellä ovellaan tuntui jotenkin rujolta. Halu sijoittaa suurin osa isokokoisista huonekaluista samaan huonetilaan ei tahtonut onnistua metrimitan mukaan. Suora näkymä aikoinaan käytyyn yläasteeseen ei innostanut. Ruma parveke. Kamalat seiniä kiertävät seinälistat, jotka olivat eri huoneissa erinäköiset. Tupakeittiön värimaailma yhdistettynä siellä täällä näkyvään kellertävän sävyyn tuntui liiaksi erottuvalta.

Kuvashow 1. Saunakivenkadun asuntoa.

Toinen tarjottu asunto vuokra-asunnoksi

Käydessä katsomassa tätä asuntoa ulkoapäin ennen avaimien hakemista asuntopalvelun toimistolta, asunnon vastakkaisessa asunnossa, toisessa talossa, ei ollut ikkunaan asetettuna pokkari-tyyppistä kameraa tripod-jalustallaan, ikkunaa vasten litistettynä, mutta heti seuraavana päivänä asunnon avaimien hakemisen jälkeen sellainen sinne päätyi. Kameran kattama alue vaikutti kattavan vastakkaisen talon ulko-oven ja katselmoitavaksi aiotun vuokra-asunnon, jota oli menossa vilkaisemaan.

Tämä asunto on arkkitehtuurisesti ottaen sekamelskainen ikkunoiden sijainneista ja kokoisuuksista alkaen. Käytävä asunnon ulko-ovelta keittiöön ja olohuoneeseen asti ei ollut suora. Lattiapinta oli kuin sen päälle olisi päätynyt lattian pintaa sotkevaa hiekkaa ja kuivunutta mutaa. Sisään paistanut auringonvalo toi yhden seinän syvähköt epätasaisuudet esille aika vahvasti. Jääkaapin viereistä kaappia olisi kömpelö aukaista. Valkea värimaailma oli aika lähellä kelpoista, mutta asunto oli sen verran kaukana kaikenlaisista hyödyllisistä sijainneista, että sitä tuli hakeneeksi melkeinpä mitä vain selitystä, ettei tulisi tyytyneeksi siihen. Olihan siellä se naapuritalon "kamerahörhö" ja parvekkeen likaisuus, sekä parvekkeen aitaus oli eri paria viereisen parvekkeen kanssa. "Lieköhän pyykkinarujen asunnon ikkunoiden vieressä oleminen olisi se vihonviimeinen syy poistua katseltoimasta tuota asuntoa", taisin ajatella. Maantasainen asunto sentään. Se oli alkanut ideana vedota. Huonekalujen sijoittelun olisi voinut saada toimimaan, mutta olisikohan pyörävarasto antanut viimeisen vihjeen siitä, että siihen taloon sijoitetaan "köyhiä" tjs.

Kuvashow 2. Korpisuonkadun asuntoa sisältäpäin.
Kuvashow 3. Korpisuonkadun asunnosta ulospäin.
Kuvashow 4. Korpisuonkadun asuntoa kohden.