Hyve-etiikka

Oppikirjasta:

• Ihminen toimii luonteensa mukaisesti kaikissa tilanteissa ja täten tekojen hyvyys tai pahuus ennalta määrättyä.
• Oikeudenmukaisuus, hyväntahtoisuus ja kohtuullisuus.
• Hyveellinen elämä voi olla myös ammennettu esim. Raamatusta tai sosialismista.
• Hyveet lähtökohtana, mutta samanaikainen väärin toiminen saattaa mennä hyveen edelle päätöksenteossa?

Hyvin ja väärin tekemisen ero on jotain opittua, se ei voi olla syntymässä saatua. Näin ollen voi teoriassa käydä niinkin, että se mitä joku luulee hyvyydeksi, onkin itseasiassa pahuutta – siis ei hänen hyvyys-pahuus jatkumollaan, mutta jonkun toisen sellaisella.

Toki voidaan kuvitella ihmisiä, jotka ovat täydellisen oikeudenmukaisia ja hyväntahtoisia kaikki ihmisiä kohtaan, tulipa heidän suunnaltaan tupaan lunta tai kuraa, mutta eikö siinä vain tee haittaa itselleen? Joku käy taloon sisään ja siinä sitten syö, juo ja nai, ja lähtee sitten pois. Ja hyvyysetiikan noudattaja siihen vielä perään huikkaamaan: "tervetuloa uudelleen". Vai tulisiko sittenkin jossain välissä hänen mieleensä laittaa stoppi moiselle touhulle? Noudattaisiko hän siinäkin hyvyyden mukaisia tapoja? Olisiko pesäpallomailan käyttö siinä yhteydessä väärin? Pitäisikö hänen käyttää vain sanoja?

Onko hyvyysetiikan noudattajalla "oikeus" rikkoa etiikkaansa sen nojalla, että hän ei pysty noudattamaan sitä etiikkaa, jos hän ei ensin sysi – esim. pesäpallomailalla – hänen etiikkaansa hämmentäviä henkilöitä pois läheisyydestään? Vai menisikö siinä häneltä rikki hyvä hyve-etiikka -putki? Kuinka monta kertaa elämänsä aikana hän voi sallia itselleen toimia hyve-etiikkansa vastaisesti? Vai onko se kerrasta poikki, sillä mikä etiikka se sellainen on, josta voidaan lipsua? Vai pitäisikö siihen sisällyttää "pakottavan tekijän" - ehto?

Tilanne-etiikka

Oppikirjasta:

• Yksittäisiin tilanteisiin liittyvää moraalista pohdintaa.
• Jokaista ratkaisua varten punnittava aina uudelleen kaikki asiaan liittyvät tosiasiat, vaikutukset tai asian suhde normeihin?

Käytännön mahdottomuus tulee väistämättä esiin, jos pyrkisi eri tilanteissa aina harkitsemaan kuinka juuri sillä hetkellä olisi parhainta toimia. Se olisi ideaalin tavoittelua ja sellaisen pohtiminen on pitkäjänteistä puuhaa. Mitä enemmän asioita pyrkii ottamaan huomioon, sitä työläämmäksi pohtiminen käy ja sitä todennäköisemmin myös harkinta-aika loppuu kesken. "Pelastaisinko tuon miehen joutumasta auton alle vai mitäköhän tässä tekisi?" Skriik! Törmäys! Lyyhistys. Miettiminen seis.

Jos aikaa harkitsemiseen on enemmän ja sitä on jo aikojen saatossa ehtinyt mietiskellä erilaisia asioita useilta eri kannoilta, sitä voi hyvinkin ehtiä muodostamaan nopeasti lähellä ideaalia olevia päätelmiä. Tai siltä ne saattavat äkkiseltään tuntua. Kun niillä hetkillä tekemiään päätöksiä miettii myöhemmin, huomaa, että "taas unohtui miettiä sitä ja sitäkin asiaa".

Toisaalta, se että jokainen harkitsemiskerta on kumminkin omanlaisensa ja sentään ottaa huomioon juuri siinä tilanteessa esiintyviä asioita ja siitä tilanteesta ilmeneviä ja syntyviä vaikutuksia itseen ja muihin asioihin, on parempi kuin jonkin tiukan säännön noudattaminen. Nuo säännöt on saatettu synnyttää sellaisten harkintojen kautta, jotka eivät ole ottaneet huomioon juuri kyseisenlaista tilannetta.

Loputon asioiden läpikäyminen saattaa pidemmän päälle alkaa tylsimään, ja sen tautta tulee tulisi muodostaneeksi itselleen tilanteista riippumattomia toiminta- ja ajatuskaavoja, jotta voisi myös optimoida omaa ajankäyttöään. Ja siinä vaiheessa tämänkin etiikan voi heittää menemään.

Seurausetiikka

Oppikirjasta:

• Teon hyvyyden arviointi keskittyy teon seurauksiin.
• Eettinen egoismi. Teko on hyvä, jos siitä seura hyvää tekijälle itselleen.
• Altruismi. Tärkeintä on asettaa toisten tarpeet omiensa edelle.
• Utilitarismi.Teko on oikea, kun siitä seuraa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle.
• Välineellinen hyvä. Tekninen hyvä. Lääketieteellinen hyvä. Yleishyödyllinen hyvä. Hedonistinen hyvä. Moraalinen hyvä.

Kuulostaisi etiikkana kovin heppoiselta, jos olennainen tarkoitus on vain tehdä jotain, mitä voi kutsua hyveeksi. Esim. jos Turussa sattuisi riehumaan tornado, joka riepottelisi riepottelisi kaupunkia ihan pirstaleiksi ja kävisi sen vuoksi viemässä kaupunkiin yhden lapion – raivaustöissä auttamaan jäämättä.

Hedonistinen oman hyvän tavoittelu on ehkä aidointa seurausetiikkaa. Siinä on tarkoituksena tuottaa hyvää vain itselleen ja kun se toteutuu, mitään ei jäänyt seurausetiikan kannalta huomioimatta tai tullut tehtyä sitä vastaan. Mitä siitäkin tulisi, jos kävisi kaikissa tilanteissa ottamaan huomioon kaikenlaisia aspekteja? Esim. jos antaa lahjan yhdelle, toinenkin alkaa haluta lahjaa.

Altruismissa on se vika, että nykypäivänä sellaisen harrastajan kannattaa harrastaa sitä jossain piilossa, sillä muut ottavat kyllä mielellään ne edut vastaan, joista joku toinen altruismin nojalla kieltäytyy. Samassa mielessä klassinen utilitarismi on järjetöntä, koska se parantaa entisestään niiden ihmisten asemaa, jotka veisivät muutenkin vaikka tuhkat pesästä. Tiedä sitten mitä he niillä tuhkilla tekisivät, mutta niin se sanonta kuuluu.

Lääketieteellisen hyvän tekeminen on siitä hankalaa, että kehitettyäni tämän erityisestä materiaalista valmistetun naulan, jota ihmiskeho ei hylji ja jolla voisi korjata irronneet luut paikoilleen, sen tie kuluttajan tykö on jumalattoman pitkä ja vaikea. Kehityskustannuksetkin olivat niin suuret, että ne pitää ensin kuolettaa pois, minkä vuoksi kuluttaja ei ensimmäiseksi ajattele, että onpas hyvä keksintö, vaan harmittelee sen hintaa.

Velvollisuusetiikka

Oppikirjasta:

• Moraalisesti hyvien päämäärien tavoittelu ei anna riittäviä perusteita moraaliselle toiminnalle, koska ihminen ei voi tietää kaikkia tekojensa seurauksia.
• On olemassa tekoja, jotka ovat sinänsä väärin, riippumatta seurauksista.
• Kantin mukaan, moraalilaki itsessään on arvokas, eikä sitä voi johtaa muihin tekijöihin.
• Kantin kategorinen imperatiivi (osa yksi): "Toimi aina niin, että toimintaasi ohjaava periaate voisi tulla yleiseksi laiksi."
• Kantin kategorinen imperatiivi (osa kaksi): "Pidä jokaista ihmistä päämääränä sinänsä, älä koskaan pelkkänä välineenä."
• Orja on ollut väline.
• Suomen laki.
• Teko on väärin, vain jos se on ollut intentionaalinen eli tarkoituksellinen.
• Yhden ihmisen tappaminen pelastaisi ihmiskunnan?

Vaikka ilmastonmuutos onkin puhuttava asia, onko jokainen velvollinen tekemään asian suhteen jotain? Jos näin on, niin siinä tapauksessa pitää hyväksyä myös ajatus, että maailmassa on monia muitakin asioita, joille jokainen olisi velvollinen tekemään jotain. Täytyisikö koko elämänsä täyttää näiden velvollisuuksien täyttämisellä? Jos kerrankin ajattelen tekeväni ilmastonmuutokselle jotain omalta osaltani ja en sitten teekkään, olenko toiminut velvollisuusetiikan vastaisesti? Entä jos olisin täydellisessä mediapimennossä, pimeän talon pimeässä kellarissa, enkä olisi koskaan edes tullut tietoiseksi mistään ilmastonmuutoksesta?

Riittääkö velvollisuusetiikan muodollisuuksien täyttämiseksi se, että tililtäni lähtee kerran kuussa parikymppiä Amnestylle ja välitän muiden tietoon blogissani, keskustelufoorumeilla ja irl-yhteyksissä viitteitä sivustoihin kuten http://www.scidev.org, http://unesco.org ja http://www.kummit.com? Sehän saisi muita ajattelemaan niihin liittyviä asioita ainakin kertaalleen. Tämä siis jonkinlaisena perhosen siipi -efektin ja velvollisuusetiikan yhdistämistä yrittävänä selityksenä.

Entä jos tutkijat tulisivat herättäneeksi henkiin hirmuisen ja valtavankokoisen lohikäärmeen, joka lupaisi olla tuhoamatta maapalloa, jos sille uhrattaisiin aina silloin tällöin muutama keski-iän ylittänyt mieshenkilö? Jos osallistuisin näiden keski-iän ylittäneiden mieshenkilöiden kaappaamiseen ja lohikäärmeen syötäväksi lähettämiseen, toimisinko silloin velvollisuusetiikan mukaan hyvin?

Sopimusetiikka

Oppikirjasta:

• Kun ihmiset solmivat sopimuksen keskenään, määrittyy oikein tai väärin tekeminen sen mukaan kuinka sopimusta noudatetaan.
• Sopimukseen pakottaminen.
• Osapuolten epätasapaino vallan, resurssien tai sopimuksen noudattamishalun suhteen.
• Kaksi vai enemmän osapuolia?
• Avopuolisoiden välinen, ei syrjähyppyjä -sopimus.

Sopimuksen noudattamisesta voi tulla taakka jollekin tai kaikille osapuolille. Jos sopimusta tehtäessä ei pohdittu eri skenaarioita kunnolla, monelta eri kantilta, sopimuksesta voi joku osapuolista löytää toiselle osapuolelle epäedullisesti tulkittavia ilmaisuja.

Riippuu siitä keiden välillä sopimus on tehty, voiko sopimuksesta luistaa tai hylätä sen kokonaan, mutta jos kyse olisi valtioiden kesken tehdystä kansainvälisestä sopimuksesta, siitä voisi saada kovin epäedullisesta mediahuomiota osakseen, jos ei täyttäisi sopimuksen ehtoja. Tämä saattaisi johtua vaikkapa syystä, että "maasta ei löytynyt parempia lakimiehiä sopimusta tulkitsemaan" tai syystä, että "päättäjät eivät itse osanneet katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen". Kahden tuttavan välillä tehty suullinen sopimus on helpompi neuvotella uusiksi.

Jos sopimuksen tai lain ehdot ovat joiltain osilta liian tiukat tai suorastaan arkijärjen vastaiset ja kerrassaan älyttömät, voi niitä kohtaan syntyä epäkunnioitus ja välinpitämättömyys, minkä seurauksena sopimusetiikalle saatettaneen viitata kintaalla.