Kirjan kysymys tuotannontekijöiden merkityksestä tämän päivän suomalaisessa taloudessa osuu vastaamisen kannalta hankalaan ajankohtaan: Tuotantolaitoksia siirretään ulkomaille, ekologinen jalanjälki puhuttaa, työttömyys kasvaa joka puolella maailmaa, taantumasta ja lamasta puhutaan, automatisoidut tuotantokoneet päihittävät ihmisen tehokkuudessa ja tarkkuudessa, elinkeinorakenteessa alkutuotannon osuus saattaa ampaista vuosikymmeniä jatkuneesta laskusuunnasta uuteen nousuun..

Pluralismin filosofisen käsityksen mukaan, todellisuus muodostuu sekä useista itsenäisistä perustekijöistä, perusilmiöistä (Nurmi ym. 1992), että myös monenlaisista vaihtoehtoisista arvoista. Ekonominen pluralismi viittaa erilaisten liiketoimintamallien hajontaan ja ekonomiseen ilmapiiriin, joka ohjaa niiden toimintaa (Wikipedia), sekä se huomioi, tukee ja toimii yhteistyössä myös voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa.

Ekonominen pluralismi tulee varmasti lisääntymään, sillä tyly kapitalismi kohtaa aina vain suurempaa vastustusta, eikä kapitalismiin vahvasti assosioituvalla säästömetodilla eli työntekijöistä muodostavien kustannustekijöiden karsimisella saavuteta pidemmällä tähtäimellä niin paljon yhteistä hyvää, utiliteettia, etteikö siitä seuraisi vahvoja vastareaktioita. Riippuu kuitenkin paljolti yrityksen tai konsernin toimialoista, kuinka ketterä se kykenee olemaan muuntaumisleikeissään ja kuinka pitkällä aikavälillä suhdannevaihtelut aiheuttavat liian suuria vaurioita sen toimintakykyyn. Kokonaisen tehtaan siirtäminen valtiosta toiseen ei liene käypä vaihtoeto, eikä uuttakaan aivan parissa viikossa perusteta, mutta liiketoiminnan perustuessa esim. palvelukonseptiin tai aineettoman digitaalisen materiaalin muokkaamiseen, voi tuotannontekijöitä vaihtaa helpommin.

Eettinen pluralismi viittaa yksilöllisen ja kulttuurillisen moninaisuuden hyväksymistä moraaliarvojen ja -normien tasolla (Kotkavirta ym. 2006), sekä se edellyttää kaikilta yhteiskunnan toimijoilta sitoutumista joihinkin arvoihin ja periaatteisiin. Eettisen pluralismin voi nähdä esiintyvän esim. siinä, että Suomi ottaa vastaan uusia ideoita ja yhteyksiä ulkomaisten työntekijöiden mielen sisällön muodossa. Heillä voi olla hyvinkin erilainen kulttuuritausta verrattuna vaikkapa 80-luvun Suomeen, jolloin vuosikymmenten mittaiset työurat saman yrityksen palveluksessa olivat vielä ihan realistisia haaveita.

Ekonomisen pluralismin voi nähdä ylittävän valtion rajat vaikkapa siinä, että Suomi ei asetu kaikilla tavoin sellaisen suvereniteettisen valtion kanssa vastakkain, jonka välillä kanssa sillä voi olla kärhämää yhdellä tai useammalla osa-alueella. Tästä esimerkkinä on elinkeinomisteri Mauri Pekkarisen 26.2.2008 Pietarissa avaama innovaatiokeskus, jonka "tehtävänä on vahvistaa Suomen ja Venäjän välistä yhteistyötä tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan aloilla" (Työ- ja elinkeinomisteriö 2008).

Itselleni aivan uuden termin, kognitariaatin, tuo esiin julkaisu nimeltä Megafoni, Jukka Peltokosken kirjoituksessa Prekaari organisaatio (2009). Suomen suosituin hakukone löytää sanalle vain alle parikymmentä eri sivustoa. Prekariaatti on johdettu latinan kielen sanasta precarius, joka tarkoittaa epävarmassa tilassa tai muiden armoilla olevaa (Wikipedia).

Siirryttäessä tietokapitalismiin korkeakoulujärjestelmästä muodostuu keskeinen uuden tiedon ja työvoiman tuotantolaitos, tutkinto- ja tutkimustehdas. Korkeakoulut eivät enää toimi niinkään keskiluokkaistumisen väylänä, vaan "tietotyöväenluokan" ammattikouluina, kognitariaatin oppilaitoksina, kuten Bifo ehkä sanoisi. Siirtymä tietokapitalismiin korostaa koulutusjärjestelmää luokkarakenteen uusintamisessa. Kouluttautumisesta on ylipäätään tulossa jatkuva osa työelämää.

Tietotyöläinen muodostaa prekaarin hahmon, jonka on valjastettava persoonallinen tai "henkinen" kehityksensä työelämätarpeiden palvelukseen. Työ ja persoonallisuus limittyvät. Samoin kuin laittoman siirtolaisen turva on sosiaalisissa verkostoissa, jotka välittävät tietoa työmahdollisuuksista, tietotyöläisen kilpailukyky, kyky kehittää uusia kykyjä, vaatii jatkuvaa yhteisöresurssien ja "kollektiivisten aivojen" hyväksikäyttämistä. Yksilöllinen suoritus on mahdollinen vasta yhteisten resurssien pohjalta. (Peltokoski 2009)

HS.fi:n (18.2.2009) mukaan poliittisen vastuun pakoilusta ja haasteiden välttämisestä on tullut ilmiö ja täten vastaehdokkaita puolueiden ja liittojen johtajakilpailuihin on erittäin vähän tai ei ollenkaan. Tietyssä mielessä tämä ei ole kovin yllättävääkään, sillä varsinkin nykyaikana, kun ei ole kovin haastavaakaan saada herjaavan tai kritisoivan väittämän taakse suurta joukkoa ainakin hetkellisesti samanmielisiä ihmisiä, ei monikaan haluaisi jatkuvaa kiittämätöntä, suoraan itseensä kohdistuvaa arvostelua. Varsinkaan, jos on historian kokemusten valossa oletettavaa, että kritiikki on kohtuuttoman epätäsmällistä ja kohdistuu herkimmin vastuualueen keulakuvaksi personoituneeseen henkilöön. On kenelle tahansa melkoinen haaste ottaa vastaan esim. SAK:n puheenjohtajaehdokkuus, kun tietää jo ennalta, että jos jossain päin Suomea lakkautetaan jokin tehdasrakennus, etsitään syypäätä ensimmäisten joukossa niistä kasvonsa ja nimensä näyttäneistä keulahahmoista.

Minä pakoilen ottamasta kantaa tuotannontekijöiden lopulliseen merkitykseen, mutta luonnonvaroista tuotannontekijöinä ei voi olla tulematta mieleen tiettyjen sellaisten uusiutumattomuus, joista esimerkkinä öljy, hiili ja kupari. Yhdysvaltojen virkaan äskettäin astuneen presidentin Barack H. Obaman ja varapresidentin linjaan energian ja ympäristön suhteen sisältyy, että (ulkomaisesta) öljystä riippuvuutta on vähennettävä, hybridiautojen kehitykseen panostettava -- ellei jopa painostettava -- uusiutuvien energialähteiden käyttöä suosittava, energiankäyttötehokkuutta lisättävä, sekä kasvihuonepäästöjä vähennettävä.

Uusiutumattoman luonnonvaran määritelmään kuuluu (Wikipedia), että sitä on käytettävissä jokin rajallinen, uusiutumaton määrä, jota luonnon prosessit eivät synnytä jatkuvasti lisää tai sen syntyprosessi olisi kohtuuttoman pitkä, suhteessa sen kulutukseen.

Eräs tälläinen uusiutumaton luonnonvara on kulta. Sillä on monin tavoin erinomaiset ominaisuudet: muotoiltavuus, kovuus, johtavuus ja lämmönkestävyys. Sen käyttökohteet ovat lukuisia elektroniikasta, bioyhteensopiviin implantteihin (Utilise Gold 2009).

Kemian historia tuntee monta tapausta, joissa kulloisenkin ajan kemiantietämyksen taso huomioon ottaen, on ollut ymmärrettävääkin, että jotkut ovat uskoneet tai tulleet uskotelluiksi alkemiaan eli kullan valmistamiseen massatuotantona.

Becher esittäytyi täynnä itseluottamusta Hollannin parlamentille, jolle hän hahmotteli kunnianhimoisen suunnitelman muuttaa valtavat hiekkamaat Hollannin rannikolla kullaksi. Hollannin parlamentti, joka koostui enimmäkseen kovaksikeitetyistä liikemiehistä, ei ottanut uskoakseen. Becher antoi sitten pienen ennakkonäytön, johon tarvittiin hiekkaa ja pieni määrä hopeaa, ja joista jotenkin syntyi kultaa. Tämän seurauksena Hollannin parlamentti lähti innokkaasti tukemaan suunnitelmaa. Becher selitti sitten, että massatuotantoon ryhtyäkseen hän tarvitsisi aluksi huomattavan määrän hopeaa, jonka avulla tuottaa miellyttävän valtaisat määrät kultaa loputtomista hiekkavaroista. Muutamaa päivää ennen kuin mittavan tuotannon piti alkaa, Becher katosi laivalla Lontooseen. Ei ole selvää, kuinka paljon hopeaa katosi hänen mukanaan, mutta Hollannin viranomaiset olivat pitkään kiinnostuneita uutisista hänen olinpaikastaan. (Strathern 2000, s. 257)

Alkemian lupausten toteutumattomuuden vastapainoksi voisi nostaa esille nykytekniikan mahdollistaman nanopartikkelien, nanomateriaalien ja metamateriaalien luomisen ja käsittelyn. Näiden termien tarkemman aukomisen korvaan tässä muutamalla linkillä havainnollistavaan tai kuvailemaan dokumenttiin:

• Golden nanocrown (e! Science News 2008)
• Nanocoatings boost industrial energy efficiency (Small Times 2009)
• Onnellinen työ- ja asuintila vuonna 2040 -kilpailutyöt (2009)

Mendelejev pyörinee haudassaan kun kerron, että jo monia vuosia sitten oli mahdollista tönäistä yksittäisten atomien orbitaaleilla hyöriviä elektroneja pois atomin luota ja täten uudelleenmäärittää atomin struktuuri (Pobojewski 1993). Näillä nanomittakaavan esimerkeillä tarkoitan tässä yhteydessä sanoa, että ne tavat mitä käytämme nykyään valmistaaksemme hyödykkeitä ja rakennuksia tai se mistä ne koostuvat, tulevat varmuudella kehittymään.