Ihan ensimmäiseksi, ennen kuin edetään yhtään pidemmälle, on tarpeellista tarkastella hetki sanaa kyborgi, vaikka tehtävänannossa jo kerrottiinkin kyborgin tarkoittavan ihmisen ja koneen yhdistelmää.
Alunperinhän kyborgin käsitteen kehitti Manfred E. Clynes yhdessä Nathan S. Klinen kanssa vuonna 1960 artikkeliaan varten, joka käsitteli ihmisruumiin mahdollista muokkaamista avaruusmatkailun tarpeisiin (Paasonen 2003). Sittemmin kyborgin käsitteen ovat omineet omaan käyttöönsä kukin sopivan lajityypin elokuva vuorollaan. Yhteistä niille ollen se, että vaikka koko keho olisi muuten biomekaniikalla korvattu ja aivoihinkin olisi istutettu tusina implantteja, niin ihmisyys pilkistää jostain esiin.
Koen olennaiseksi pohtia, ovatko kyborgisiä lisiä ihmiseen vain sellaiset, jotka on ikäänkuin pultattu lopullisesti kiinni vai kelpuutettaisiinko myös jo tuotannossa olevat eksoskeletonit eli eräänlaiset puvut, joihin pukeutumalla pystyy nostamaan raskaita taakkoja, hyppäämään valtavan korkealla ja juoksemaan erittäin nopeasti? Eksoskeletonit voisivat myös parantaa selkäydinvammaisuudesta, olettaen, että edes jotain yhteyksiä aivoihin on edelleen jäljellä.
Most injuries aren't so complete. As long as some links are present, so is potential. "The spinal-cord networks become optimized for the new situation," Harkema says, "and the brain changes as well." As that happens, lives changes too. (Fox 2007)
Entä mistä materiaalista lisäosat pitäisi olla valmistettu? Pitääkö olla kiiltävää atomihilaista metallia, sekä johtoja näkyvissä vai kelpaako synteettisesti rakennettu käsi, joka eroaa oikeasta kädestä vain sormissa olevien hermopäätteiden lukumäärän osalta?
Tehtävän kysymyksenasettelu antaa mahdollisuuden tulkita, että kyborgit olisivat jotain, joiden määritelmä pysyisi samalla tapaa tietyissä rajoissa kuin esimerkiksi television on jo vuosikymmenien ajateltu viittaavan tietynlaiseen vekottimeen. Todellisuudessa kyborgiuden harrastaja voisi myös olla kiinnostunut saamaan verenkiertoonsa uiskentelemaan nanomittakaavan kokoisia elimistöään tarkkailevia ja sen tilasta raportoivia robotteja. Tällä esimerkillä tarkoitan kyseenalaistaa senkin mahdollisen kriteerin, että kyborginen lisä täytyisi olla aloillaan suhteessa kehoon.
Jos kyborgeista olisi uhaksi ihmiskunnalle, niin se uhka ei mitä todennäköisemmin nousisi kuluttajamarkkinoilta, vaan niiden tahojen suunnalta, joilla on paljon rahavaroja, resursseja, sekä tietämystä kehitellä ja kokeilla mitä vain halutaan.
Nyt ollaan sillä rajalla, jossa ihmiset eivät enää malttaisi odottaa elokuvissa ja muualla esiintuotujen teknologioiden ja tieteen tarjoaminen hyötyjen vyörymistä tavarataloihin helposti ostettaan muotoon. Tämä kiinnostus on takaisinmallinnettavissa mainosten kautta, joita esiintyy muissakin medioissa kuin erityisesti cyberaiheita käsittelevissä.
Vaatevalmistaja Lacostella on meneillään Future Campaign (2008), Lincoln MKS -autoa mainostetaan sanoilla "Leather-Wrapper Cyberspace" (2008), Garminin moottoripyöräkypärästä (2008) löytyy tuikitavalliset satelliittiradiot ja Bluetoothit, Infinitin (2008) uutta autoa mainostetaan käyttäen sanoja "powerful, limitless, intelligent, performance, thrilling, joyride.."
Toisaalta, Ives McAffey keksi käsikäyttöisin pölynimurin jo vuonna 1869 ja Hoover toi vuonna jo 1956 markkinoille ensimmäisen ilmatyynyn päällä kuljetettavan leijuvan pölynimurin (Soeberg 2007), joten voihan se olla, että tässä vielä 50 vuotta menee ennen kuin niitä kyborgeja alkaa enemmän näkyä katukuvassa.
Uhkana, jos ei aivan koko ihmiskunnalle niin pienemmälle populaatiolle, voisi pitää sellaisia kyborgiksi itsensä tehneitä, jotka näkevät kyborgismissa mahdollisuuden haalia itselleen valtaa uhkailemalla muita itseensä liittämillään kyberneettisillä laitteilla tai uusilla kyvyillään.
Sivullisillekin haitallinen lumivyöry-efekti voisi syntyä esimerkiksi sellaisten teknologiaan tottumattomien ihmisten kilpavarustelusta, joille vielä toissaviikolla itseohjautuvan ruohonleikkaajarobotin näkeminen toimessaan aiheutti wow-ilmiön. Viittaan siihen, että he saattaisivat tulla hoksanneeksi keinon parantaa omaa asemaansa pikavauhtia, eikä etenemistä tuntuisi tarpeelliselta hidastaa joidenkin vastaantulevien "vähempiarvoisten" vuoksi.
Mutta koska kaikkia yhteiskuntia pyritään rakentamaan ja muuntamaan sellaiseksi, että yksittäinen kansalainen ei pystyisi aiheuttamaan kovin monelle muulle kansalaisille fyysistä vahinkoa yhdellä kertaa, on epätodennäköistä, että yksittäinen kansalainen löytäisi K-Raudasta juuri omaan liittimeensä sopivan liekinheittimen. Eihän kansalaisia haluttaisi päästää dynamiittiin, käsiaseisiin, eikä joissain tapauksissa edes tulitikkuihin käsiksi. Valvontaa on myös senkin jälkeen kun tuote on hankittu. Vertauksen vuoksi:
In Britain, for instance, one may be photographed and filmed more than 300 times within a single day. We are all monitored, but some more than other. Security measures are producing new discrimination and, with their privacy, some are losing their dignity, if not their personal integrity. (Intelligent Life 2008)
Kuluttujamarkkinoiden sisäinen logistiikka ja toimintatavat ovat sellaiset, että kun aika on kypsä, valutetaan ennalta harkittuja myyntikanavia pitkin esimerkiksi Pradan, Dieselin, Ballyn, Burberryn, Lacosten, Hondan, YvesSaintLaurentin ja Jean Paul Gaultierien yhteistyössä sopivien liittolaisten kanssa suunnittelemia kyberneettisiä tuotteita, joista on yhtä paljon vaaraa muille kuin hernepyssystä tai ritsasta -- olettaen, että laadultaan huono vertaus tässä sallitaan.
Kuluttajamarkkinat voi nähdä dynaamisesti muuttuvina, erilaisia voimia ja vastavoimia sisältävinä kuplina, joista voi ammentaa ideoita siitä, kuinka olla ja elää maailmassa. Vertaa tätä dramaturgi-ohjaaja Paulina Hulkon kuvaukseen teatterista:
"Teatteri ei ole pelkkää esityskieltä ja aiheita. Maailmassa oleminen ja teatteri ovat yhteydessä. Meihin jälkiä jättäneet esityskokemukset liittyvät useimmiten jonkinlaiseen eksistentiaaliseen avautumiseen. Elämyksistä on avautunut jotain, mikä tarjoaa hetkittäisen todentuntumisen tunnun. Myös esityksiä tehdessämme etsimme tuota tunnetta." (Helavuori 2008)
Vaikkei väkivalta kielenä olekaan kovin monipuolinen, sen ilmaisun teho voi olla erittäin raisua ja elokuvia katsova kyborgi voi saada splattereista monenlaisia ideoita.
Violence, on the other hand, isn't just umbiquitous. It's got artistic cachet, from long-suffering Martin Scorsese's gold statuette for directing The Departed to ultrahip Quentin Tarantino and Robert Rodriquez, whose latest tag-team splatterfest, Grindhouse, has just hit a theater near you. (Carson 2007)
Toisaalta, Robert Rodriquezing Planet terror -elokuvan naispäähenkilön jalan tilalla ollut konepistooli ja sen käyttö olivat niin hulvattomia, että harvempi niistä ainakaan näin ei-kyborgiuden aikana saa toteutettavia ideoita.
Todellinen vaara tulisi olemaan armeijoiden käytössä olevan teknologien joutumisesta vääriin käsiin, mikä kuulostaa elokuvakliseeltä, mutta ei varmastikaan olisi epätotta.
Aina on olemassa tahoja, jotka kokevat, ettei ole olemassa mitään erityistä syytä, miksi maapallolla pitäisi olla 8 miljardia asukasta, kun miljoonakin tai vain pari tuhatta riittäisi. Naapurivaltiomme eli Venäjä ei ehkä juuri tänä päivänä ole uhkana koko muulle maailmalle, vaikka se pöyhkeästi esiintyykin, mutta sitä on vaikea arvioida, mikä on kunkin maan johtajien suhtautuminen useiden vuosien kuluttua.
Saattaa heidänkin kapineteissaan olla ajatusleikin vuoksi mietitty millaiselta tuntuisi elää universumissa, jossa koko maapallo olisi Venäjän vallassa. Kybersotilaat voisivat olla uhka ainakin osalla ihmiskuntaa.
Näen valtavasti erilaisia hyötyjä kybernetiikasta, mutta niiden arkisempaan käyttöön saaminen vaatii samaa kuin suuren suosion saavuttaneen Spore-pelin suunnittelijoilta vaadittiin:
There are alot of people out there who would play games if they weren't made for such a hard-core players, so we spend a lot of time testing our games with people who are not gamers at all. You have to get out of the mind-set of a hard-core gamer. (Fast Company 2008)
Tässä tulee miettineeksi sitä, kuinka vähäinen muutos kyborgin suuntaan voi olla, jotta minun ei voisi väittää laajentaneen kyborgin käsitettä aivan kohtuuttomasti. Toisaalta, joku voisi väittää, että kyborgin käsite on kuin piparileikkuri, jonka rajaama alue on väistämättä liian rajoittava. Olisiko verenkiertoon tiettyyn tahtiin molekyylejä syöttävä nikotiinilaastari tai aromaterapeuttisten chakrojen tasapainoa ylläpitävien hajujen (Natural Health 2008) automaattinen annostelu kyborgiuden alku?
Olisiko automaattisessa ravintoaineiden annostelussa mitään erityistä eroa urheilijoiden nykyisin käyttämiin keinoihin?
Kehitin itselleni ateriankorvikkeita, joissa on täydellinen ravintosisältö. Jo vuosikausia matkavarusteisiini on kuulunut erillinen iso reppu, jossa kuljetan 10-15 erilaista purkkia ja pönikkää. Matkan varrella olen vaihtanut tuotteita ja olen sekoitellut niitä optimiratkaisuja hakiessani keskenäänkin. (Myllylä 2001)
Entä toisinpäin, kehon sisäpuolelle johonkin onteloon lätkäisty väliaikainen implantti, joka erittää aineita, jotka toimivat ylimääräisinä kofaktoreina joillekin kehon omille entsyymeille ja täten tehostaisivat metaboliikkaa joiltain osin?
Kehon kulloisenkin tilan mukaan tapahtuva automaattinen annostelu voisi mullistaa koko terveysalan. Vertaa seuraavaan ja ajattele keskustelupohjaisen terapian ja automaattilääkityksen yhdistelmää: "Välillä olo kuin luonnonsuojelijalla, joka pesee sorsan öljystä ja joutuu sitten heittämään lintuparan takaisin samaan öljylammikkoon", sanoo kuntoutustyötä tekevä psykologi Simo Saarela. (Sandström 2000)
Hyötynäkökulmien kannalta koen oleelliseksi kysyä, onko kellon tapaan käteen aseteltava näyttöruudullinen ranneke kyborgiutta vai pitäisikö näyttöruutu nappeineen olla implantoitu käden sisään, sillä jälkimmäinen vaihtoehto rajaisi monia hyötyjä pois. Rannekenappia painamalla voisi saada ohutsuoleen implantoitu laite vapauttamaan näytteiden ottamiseen tarvittavia entsyymejä.
Veri- tai kudosnäytteitä analysoimalla voidaan paljastaa alttius sairastua aineenvaihduntasairauksiin. ETTK [Kuopion yliopiston Elintarvikkeiden tutkimuskeskuksen] tutkii, miten ruoka vaikuttaa ihmisen soluihin, kudoksiin ja rasvakudoksen geeneihin. (Eskola 2008)
Pysyvämmin kehoon asennetut instrumentit ja lisät todennäköisesti vierastuttaisivat monia, sillä niitä voisi olla hankala päivittää uuden version tullessa. Altered tai mixed reality -lasitkin saattaisivat olla joidenkin mielestä mukavampia ollessaan helposti pois riisuttavia, mutta toiset saattaisivat pitää lähemmäs aivojen visuaalista kuorikerrosta kytkeytyvää mallia, yhdistettynä langattomaan tekniikkaan ja standardoituun API:hin (Application Programming Interface), jotta tietoisen mielen näkemään kuvaan voisi lisäillä mitä itse haluaa. Ensin mainittuja laseja hyödynnetään jo muun muassa paremmissa leikkaushuoneissa ja autokorjaamoissa.
Maurice Raynal vertaa (Hintikka) kubisteja Giottoon, joka kuvasi kaupunkia "sellaisena kuin hän sen käsitti -- se on kokonaisena kaikkine osineen yht'aikaa."
Oikea kubisti tietää, kuten jo edellä sanoin Picasson tähdäntäneen, että "suuren taulun maalaamiseen sillä tavoin kuin hän haluaisi tarvitaan tuhat vuotta, tuhat elämää. Noiden puiden maalaamiseksi [Picasso osoittaa kädellään Avenue de Messinen puita] kaikkine niiden lehtineen olisi pantava koko Kiinan kansa töihin tuhanneksi vuodeksi. Olennaista on oivaltaa, ettei näkemämme maailma ole mitään". (Hintikka)
Uskon todella, että koko ihmiskuntaa hyödyttäisi valtavasti, jos ihmiset kykenisivät prosessoimaan ja analysoimaan havaintojaan ja tietojansa paljon nykyistä nopeammin, sekä mahdollisimman paljon yhtäaikaisesti. Kubistien "monta näkökulmaa yhtä aikaa" toimii hyvänä vertauksena tässä.
Ihmiskunnan mittakaavassa voidaan pitää hyvänä sitä, että erikoisvalmisteisilla jaloilla juoksevat vammaisurheilijat tekevät osaltaan kyborgiutta normaaliksi asiaksi, mutta kuinka moni ihminen olisi valmis sitoutumaan johonkin tiettyyn kyborgisten lisien määrittämään rooliin?
On tiettyjä ääriolosuhteita ja hankalia paikkoja, joissa vaaditaan tietynlaista pukeutumista ja varusteita. Kuka rohkenisi olla ensimmäinen, joka integroisi kehoonsa pysyvästi jonkin puvun tarjoamat ominaisuudet ja tyypillisissä käyttöyhteyksissä tarvittavat varusteet? Kuka vaihtaisi kätensä vispilään?
Kuka upottaisi päähänsä videokameran, jonka tietäisi olevan huonompi kuin The Red One -- ultrahigh-resoluution digitaalinen videokamera, johon mm. Solariksen (2002-versio) ohjannut Steven Soderbergh on aivan ihastuksissaan (Behar 2008)? Veikkaanpa, että Sukellus-Kotka Oy:n vedenalaiset kuvaukset (2008) suoritetaan mieluummin ihan vaan kypäräkameralla ja vesilaitosten, sekä kiinteistöjen viemäriputkistoja lähetetään tutkimaan kauko-ohjettava robottikamera (Kihi ja Mononen 2008).
Edelleen on olemassa monia ammattikuntia, joissa miehistön jäsenet pysyttelevät pitkään samalla alalla. Jos palkkaan tulisi tuhat euroa lisää per kuukausi, liekö monikin sitoutuisi muuntamaan itsensä kyborgiksi, joka hyödyttäisi koko tiimiä, työtehtäviä, sekä sitouttaisi henkilön kenties loppuelämäkseen tuon ammattikunnan arvostetuksi jäseneksi, joka hoitaa extreme-työtehtävät?
Given the flames' unpredictable behavior, providing a heat shield is often impossible, and even under good conditions it can require novel, high-risk tactics. "We are going into situations that, absent homes property, we wouldn't be putting fire fighters into," says Frye. (Kirn, 2000)
Koko elämänsä tähtitieteelle kylminä talvipäivinäkin omistanut harrastelija voisi pitää kognitiivisia tiedonkäsittelykykyjään parantavista muutoksista aivoihinsa ja näköönsä, sekä erilaisten instrumenttien, tallennemedioiden ja langattomien verkkoyhteyksien integroimisesta kehoonsa, jottei hänen kohteensa tarkkailu keskeytyisi kohmeisten käsiensä haparoidessa jotain erillistä laitetta. Millainen olisi sellainen kyborginen lisä, joka ehkäisisi kylmyyden vaikutuksia? Pelkästään teleskoopin ja kameran asennus, joilla on tarkoitus tarkkailla suosikkiklustereita ja -galaxeja, voi kestää tunninkin (Privett 2007).
Yleensäkin, soolona jotain tutkimustyötä tekevä hyötyisi siitä, että hän voisi itse tehdä mahdollisemman paljon asioita.
Jos ihminen olisi pysyvästi selkeästi kyborgisen ulkonäkönsä leimaama ja sitä kautta kategorisoiduksi tuleva, hän saattaisi haluta olla edes hyvännäköinen, sillä Second Lifen virtuaalimaailmassakin sen huomaa, että kaikki haluavat muuttaa vääränlaiseksi kokemansa ulkoasun.
"I'm getting nowhere as plain ol' me, so a change of image is needed if I'm going to get some action. My shoulders are broadened, a six-pack develops, my tan deepens and the jowls magically disappera. If only it was as easy as this in real life." (Attitude 2007)
Tulevaisuudessa luodaan ensin keinokarvoja, keinoihoa, keinomaksoja ja keinosilmiä ja sitten ryhdytään luomaan keinoaivoja. (Paloheimo 2002)
Ulkonäköpaineet ja kyberneettisilla ominaisuuksilla kilpailu voivat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna aiheuttaa sellaisen mentaliteetin, jossa niin sanotut tavikset, ei-kyborgit, ovat sosiaalisessa tai muussa arvojärjestyksessä vähäpätöisempiä, heikompia.
Silmu on sympaattinen ylipainonsa kanssa kamppaileva nuorimies. Silmu paneutuu ylipainokompleksinsa vuoksi treenaamaan kuntosalille. -- -- Silmua kirjoittaessa kiinnosti, mistä löytyy se motivaatio, joka saa miehet pumppaamaan rautaa pakkomielteeseen asti. Mitä tapahtuu sellaisen ihmisen päässä, joka haluaa kasvaa kaapinkokoiseksi? (Niiranen 2007)
Eräs uhka koko ihmiskunnan kannalta voisivat olla krakkerit eli ne, jotka tarkoituksellisesti pyrkivät murtautumaan kyborgien käyttöjärjestelmään ja etäohjailemaan valittuja kyborgeja käyttämään kyborg-ominaisuuksiaan haitan aiheuttamiseksi muille. Johon nuo krakkerien rauhanomaisemmat alter egot, hakkerit, ehtivät murtautumaan CERN:n supertietokoneillekin (Hack in the box 2008).
Häijyimmillään implanttisirua voitaisiin käyttää myös kantajansa ohjailuun: aiheutettaisiin mielihyvän tuntemuksia silloin, kun tämä toimii ohjaajan halun mukaan. (Rantanen 2003)
Untraceable-elokuvan erääseen teesiin uskoessaan voisi pitää mahdollisena sitä, että jos krakkeri pääsisi ohjailemaan kyborgin toimintoja ja hän streamaisi reaaliaikaista videokuvaa ohjailuistaan nettiin muiden katseltavaksi, se saattaisi villitä muita vastaaviin kokeiluihin ja vielä suuremman yleisön haalimiseen.
Ihmisen ominaisuuksia voidaan mahdollisesti laajentaa ainakin sellaisille alueille, jotka ovat jo käytössä joillakin muilla eliöillä. Vaikka nuo ominaisuudet tuntuisivat miten kummalliselta tahansa, luonto itse on jo toteuttanut ne. (Lee 1998)
Herkkyyteni muodostaa psykologiset tuntosarvet, joilla tunnustelemalla pääsen perille kaikista salaisuuksista. Havaitsen ehkä jo ensitapaamisella monien ihmisluonteiden pohjalle kätkeytyvän saastan, joka saattaa johtua huonosta verestä ja jota on koulutuksen avulla kaunisteltu. (Nietzsche 1888)
Viemäritöissä kyky tallettaa ja välittää hajua datana muiden haisteltavaksi rekonstruktion kautta voisi joissain yhteyksissä olla hyödyllistä.
Metamaterials are a new class of ordered nanocomposites that exhibit exceptional properties not readily observed in nature. Super-resolving metamaterials could increase the capacity of DVDs by a factor of 1000 or allow fabrification of nanodevices. (Scientific American 2007)
Voisiko koko ihon pinnoittaa jollain metamateriaalilla?
Kaikista suurin uhka olisi kuitenkin kierrätyksellinen. Mihin ne kaikki vanhaksi jäävät kyborgiset, nanopartikkeleita itsestään tupsauttelevat rojut loppusijoitettaisiin, jos ne eivät eBayssäkään menisi kaupaksi?
<-- Eliökunnan sukupuu (biologia, iltalukio, 2008)
Talouden maailma (yhteiskuntaoppi, iltalukio, 2009) -->