Kun mediassa puhutaan ulkomailla tapahtuvasta, koko valtiota koskevasta muutoksesta, missä joidenkin ihmisten mahdollisuuksia rajoitetaan, jotkin tahot saavat lisää toimintavaltuuksia, joitakin vastustusta aiheuttavia päätöksiä käydään toteuttamaan heti tai pian, saattaa viestinnässä olla tuolloin koko kotimaisen mediakentän laajuudelta jonkinlaista liioittelua, yksinkertaistamista ja asioiden pois jättämisiä, missä motivaattorina tai perusteena voi olla jonkin jo aiemmin aloitetun toisen valtion antibrändäävyyden jatkaminen, mutta annas kun puhuttaisiin kotimaan asioista mahdollisuuksien rajoittavuuden, joidenkin tahojen toimintavaltuuksien lisäävyyden tai pikaisten toimenpiteiden aloittamisen osalta. Silloin ei tulisi kuuloonkaan luulotella tai tarjota edes kuvittelemisen mahdollisuutta avustavuuksia, ettäkö jonkin tahon vallan ulottumattomissa olevat toimisivat sitten kuitenkin joidenkin "yhteisten tahdinmäärääjien" päätöksien ja halujen mukaan. Ikään kuin eri tahoilla olisi "oma tahtonsa", eikä taatusti yhteneviä näkemyksiä saati keskinäisiä tai avustajiensa tapaamisia, missä sovitaan etenemistavoista. Ikään kuin monet "tavalliset kansalaiset" insinööreistä bioteknikoihin ym. eivät taatusti ja varmasti jollain tapaa edesauttaisi sitä, että julkilausumattomiin tavoitteisiin varmemmin päästäisiin.

Kerran esim. seitsemään vuoteen saattaa olla uutisointia jostain kartellista, missä on vähän hinnoista keskenään eri tahot sopineet, mistä sitten uutisoidaan jonkin aikaa, jotta kansalaisiin ainakin teoreettisesti iskostuu vaikutelma, että yhteiskunnan itsevalvonta toimii, vaikka erilaisissa kabineteissa, toimistohuoneissa, kauttakulkukäytävillä ym. muualla voi useinkin olla tilan täydeltä ihmisiä, jotka voisivat puhua monenlaisesta epävirallisesti ja luottaa siihen, etteivät keskustelut päätyisi ulkopuolisille. Enemmän päättävässä asemassa olevien ja heitä avustavien ihmisten mieliin muodostuu ajan mittaan luuloja ja kuvitelmia, jotka ehtivät yhdessä heidän historiatietämyksensä kanssa muodostaa ounasteluja, haaveita ja toiveitakin siitä, miten voisi tai pitäisi olla. Sellaisista asioista he haluavat ja monesti voivat keskustella niiden kanssa, joiden kanssa keskustelun voisi luonnehtia olevan merkittävää.

Muiden ihmisten tunnustelu sillä tapaa, että saisi selvyyttä, minkälaiseksi heistä olisi, minkälaisia toiminnan suuntauksia heissä on meneillään, mihin he kykenisivät vaikuttamaan ym. tarjoavat ideaa siitä, minkälaista peliä pitäisi pelata, että todellisuus alkaisi vaikuttamaan tavoitellunlaiselta. Toki tällainen saa alkujaan monissa eri ihmisissä, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan ollenkaan, mutta vallan keskittymisen ilmiön vuoksi, todennäköisyydet ohjaavat heitä "samoihin piireihin".

Esteinä ja ongelmoittajina on toki kaikenlaista ounastelujen, haaveiden ja toiveiden toteutumisen tiellä, joten jonkinlaisena päättäjänäkään oleminen ei oletettavasti tarkoita sitä, että mahdollisuudet yhteiskunnan muokkaamiseen halutunlaiseksi olisivat kovinkaan välittömästi ulottuvilla. Vaikka hankittaisiin monenlaisia ns. asiantuntijoita ja vaikkapa kirjailijan työkseen erilaisia todellisuuksia kuvittelevia keskustelemaan siitä, minkä pitäisi muuttua mistäkin syystä ja mitä pitäisi tapahtua ennen mitäkin, jotta saataisiin pohjustettua jotain kenties saavutettavissa olevaa todellisuudentilaa, kyllä siinä sitten vaan menisikin paljon aikaa. Maailma siinä ympärilläkin ehtisi muuttumaan monilla tavoin, eikä suunnitelmat ja toteuttamiset muutenkaan pääse ilmentymään jonkinlaisessa isolaatiossa ellei kyse ole jostain kovin vähäpätöisestä ja mitäpä niillä.

Joidenkin kehityskulkujen ja välivaiheiden osalta saatetaan monen kanssa yhdessä kokea, että sellaista ei ainakaan haluta tai että sellaisen hallittavuus pitkäkestoisesti, heitä ja kavereitaan hyödyttävästi, ei olisi toivotunlaista. Toisaalta, vaikka HS:n artikkelissa "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa" luonnehditaan, millä tavoin elämä Argentiinassa on monilla kansalaisille karmeaa, se tulee myös maininneeksi, että puolet väestöstä tukee leikkauspolitiikkaa:

"Seuraukset ovat olleet monille kansalaisille karmeita. Noin puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, lääkkeiden hinta on kohonnut, kouluja on pimeinä sähkökatkosten vuoksi. Valtion ruoka-apu on lopetettu. Kymmenen prosenttia argentiinalaisista lapsista kasvaa köyhyydessä. Miljoona lasta menee nukkumaan nälkäisinä. Kansalaiset ovat osoittaneet mieltään Buenos Airesissa, vaikka Milein suosio on vielä aika suurta. Noin puolet väestöstä tukee hänen leikkauspolitiikkaansa. Voi kuitenkin päätellä, että sairauttaan pelkäävä argentiinalainen ei ole Milein tukijoiden joukossa. Milei ei aidosti tunnu välittävän, mitä yksittäisille vakavasti sairaille tapahtuu." (4.1.2025, Helsingin Sanomien artikkelista "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa")

Sitä tekisi mieli väittää, että vallankäytössä on se haastava piirre, että jos sellaista tulee osoittaneeksi liian selkeästi siihen tapaan, että monet muut kokevat jatkuvasti olevansa huonompia ihmisiä ilman hetkiä mielelleen tyyntyä ja antautua uskomuksiin paremmasta, voi käydä muodostumaan vastavoimia, jotka siirtävät monien aikomusten ja tavoitteiden realisoitumista kenties kauaskin tulevaisuuteen, ehkä jopa niin kauas, että nuo jotkut päättäjät eivät pääse niistä nauttimaan, vaan he jäävät jonkinlaisiksi alaviitteiksi muiden kirjoittamaan historiaan, jos sinnekään, mutta mm. edellä oleva esimerkki kertoo siitä, kuinka se sitten kuitenkin jotakuinkin onnistuu. Länsimaisemman valtion osalta voisi olettaa olevan niin, että hämäyksenä ei pidemmän päälle riittäisi pelkkä ajattelun ohjailu huomioimaan joten toisenlaista, vaikka kyllähän tuo nykyhallitus kovin paljon pitää sellaisesta hämäilystä, missä meneillään on jotain monien seuraamaa viihdettä ja minkä suhteen voi sitten ajallisesti ajoittaa jotain, josta uutisoiminen joutuisi kilpailemaan tuon jonkin paljon huomiota saavan viihteellisemmän kanssa. Hallitushan julkaisi ehdotuksen toimeentulotukileikkauksista 16.5.2025, joka sattui olemaan edellinen päivä siitä, kun Euroviisuissa on finaalipäinä. Käärijän ja Erika Vikmanin pitäisi ehkä vaatia hallitukselta provikkaa siitä hyvästä, että se käytti heidän viihdearvoaan hyväkseen.

Eri poliittiset puolueet Suomessa ovat jo pitkältä ajalta tottuneet kasvattamaan uusista poliittisista toimijoista sellaisia, etteivät he käy haastamaan liiaksi hallitusvastuussa olevia, koska joku vaalikausi voi olla yhteiskunnan eli vallankäytön kannalta suotuisampaa järjestellä niin, että hallituskokoonpanosta muodostuu tietynlainen vaikuttamalla jo kaukaa ennalta siihen, että ihmisten äänestyskäyttäytyminen sen takaa. Siellä voivat sitten toreilta, eduskunnasta tai EU-parlamentista käsin toitotella lausuntojaan ja mielipiteiksi muotoilemiaansa, mutta joilla ei oikeastaan ole sen kummempaa vaikutusta kuin brändäävä sellainen. Ja onhan sitten niinkin, että hallitusvastuiset eivät kovin kummoisesti aiempien hallituksen tekemisiä peru ellei kyse ole jonkinlaisesta reformista (tai parametrisäädöistä), joka viedään läpi joka tapauksessa ja missä saattaa mennä kumoon jotain muutakin.

Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus mennä henkilökeskeisyyksiin, mutta mm. SDP:n Ilari Nurminen ja Vasemmistoliiton Li Andersson ovat esittäneet jokseenkin tujakoita toteamuksia hallituksen toimintaa kohtaan, eikä sellaisella oikein voi sanoa olleen muuta vaikutusta kuin brändäävä sellainen, sillä ilmaistiin paheksuntaa eduskunnassa tai lehtien palstoilla, hallitus on tottunut olemaan hötkähtämättä sellaisesta.

Mutta edelleen, kun kuuntelee näitä, niin perussuomalaiset siteeraavat: "Nillittää ihmisoikeuksista." Teidän perussuomalaisten puheenvuoroissa te ajatte työttömät ihmiset, pienituloiset pois kaupungeista. Te haluatte lisätä segregaatiota. Teiltä ei löydy ymmärrystä ja sydäntä nähdä ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja mitä siellä tulee. Täällä on esimerkiksi puhuttu velkaantumisesta, erilaisista inhimillisistä haasteista, joita myös yhteiskunnan turvaverkon on ymmärrettävä, mutta teillä ei löydy sydäntä näille tosiasioille, mitä täällä on tuotu. (5.12.2023, Ilmari Nurmisen täysistuntopuheenvuorosta aiheesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta)

Andersson syyttää pääministeri Petteri Orpoa (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps) yrityksestä muuttaa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. - Kyse on häikäilemättömästä ideologisesta pyrkimyksestä toteuttaa yhteiskuntajärjestelmän muutos Suomessa. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta siirrytään nyt kohti jotain muuta, Andersson arvioi Joensuussa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja sanoo, että hallitus muokkaa politiikallaan Suomea autoritäärisempään suuntaan.

Kesälomallaan Andersson on kuunnellut Yle Areenasta kuunnelmasarjaa naisfilosofeista ja -ajattelijoista. "Erityisesti panin merkille hänen analyysinsa siitä, miten kaikki monimuotoisuuden muodot ovat uhka totalitarismille. Tätä vasten pitää tulkita myös ne voimakkaat leikkaukset, jotka hallitus kohdistaa niin kansalaisyhteiskuntaan kuin kulttuurialaan". Leikkausten kohdentaminen on Anderssonin mielestä harkittu tarkkaan ja siten, että se muistuttaa totalitarististen maiden johtajien tavoitteita.

Erilaiset vähemmistöt, erilaiset uskonnot, erilaiset seksuaaliset suuntautumiset, erilaiset tavat tarkastella maailmaa ja erilaiset arvot ja mielipiteet - ylipäätään yhteiskunnan moniäänisyys ovat kaikki ristiriidassa totalitaaristen hallintojen pyrkimysten kanssa luoda mahdollisimman yhtenäinen, yksipuolinen ja ylhäältä alaspäin ohjautuva kulttuuri. Tätä taustaa vasten pitää lukea monien laita- ja äärioikeistolaisten liikkeiden, päättäjien ja puolueiden hyökkäyksiä monimuotoisuutta vastaan, Andersson painottaa. (22.8.2024, Li Anderssonin haastattelusta Iltalehdessä aiheesta Vasemmisto hurjana: Kokoomus ja RKP muuttavat Suomea Persulandiaksi ja Pohjolan Unkariksi)

Arvoisa herra puhemies! Ehkä itse tulin vielä entistä surullisemmaksi tästä edustaja Junnilan sävystä. Kun keskustelemme kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmistä, [Vilhelm Junnila: Ei keskustella!] niin te kiistätte tämän tosiasian. Teidän mielestänne Suomessa toimeentulotuella elävät ihmiset eivät ole heikoimmassa asemassa. [Veronika Honkasalo: Se on heille hauskaa, se on naurunaihe!] Te pidätte naurunalaisena tätä, te kyseenalaistatte tämän tosiasian, ja lisäksi te sanotte: ”Jaksatte nillittää ihmisoikeusvaikutuksista.” [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] Minun mielestäni tämä kuvastaa sitä, mikä teidän arvomaailmanne ja ajatuksenne on näistä ihmisistä [Katri Kulmuni: Köyhistä suomalaisista!] ja heidän hyvän elämän edellytyksistä, siitä, että nämä ja kaikki ihmiset voisivat elää parempaa ja hyvää elämää ja saada ne kaikki peruselämänedellytykset rakennettua ja että meillä olisi semmoinen turvaverkko, joka tukisi jokaista ihmistä saamaan sen paremman elämän. Teidän ajattelunne on jotenkin... Oikeastaan se kuvaa näitä leikkauksia, ja ehkä tämän takia me joudumme keskustelemaan tästä ja puolustamaan näitä ihmisiä ja sitä pientä tuloa ja oikeutta siihen, mikä heille on säädetty. (5.12.2023, Ilmari Nurmisen täysistuntopuheenvuorosta aiheesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta)

Mediakin on jo kovin tottunut rooliinsa ilmaista huolta tai näennäistä huolta asioidentiloista, toisinaan hyvinkin filosofisesti tai muuten älyllisyyttä osoittaen, mutta kun sellainen ei ole kummoisena osana mitään muuta mediaviestintää tai vaikuttavuutta, niin so what?

"Tuntuu kuin Suomessa näköalattomuus kasvaisi päivä päivältä. Keskustelussa eivät enää vilahtele erilaiset skenaariot ja vaihtoehdot. Päivän sana on nyt "pakko". Kun poliitikot keksivät jonkin toimintasuunnitelman, siitä sanotaan: ei ole muuta vaihtoehtoa. Suureen ääneen julistetaan: on pakko toimia näin. Tämä pakkopuhe on hallinnut esimerkiksi työelämäuudistusten tiimoilta käytävää riitelyä. Mutta sanan "pakko" levikki on laaja eikä rajoitu pelkästään työelämään. Pakkopuhe ei myöskään ole vain suomalainen ilmiö. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja syypäitä vaihtoehdottomuuteen ovat aina nuo muut: kaikki edelliset tai nykyiset hallitukset ja oppositiot. Mikä milloinkin sattuu olemaan vastapuoli, sielunvihollisesta alkaen. Vaarallisinta siinä on, että poliitikko alkaa uskoa itseään. Että kyseessä ei ole vain retorinen keino vaan että oikeasti on pakko tehdä juuri niin kuin minä sanon, kuin poliitikko kanavoisi yli-inhimillisiä talouden ja yhteiskuntaelämän lakeja." (4.4.2024, Kari Enqvistin kolumnista yle.fi:ssä)

Onhan sitä toki joitakin muitakin ihmisiä tai jopa ihmisryhmiä, jotka pitkälti jatkuvasti tai edes hetkittäin kokevat mielessään, että "asioidentilojen ei pitäisi olla näin", sekä luulisi, että hallituksen tekemisiä puoltavat kuten poliitikot kävisivät pitämään viestinnässään toisteluitaan ja jatkuvia samoja puoltavuuksiaan älyttömänä, kenties jopa nolona, mihinkään todella käyttökelpoiseen johtamattomana yms. Toisaalta, samojen toistelu on kognitiivisesti helpompaakin kuin jatkuva pähkäily ja funtsailu, joten jos vaakakupeissa olisi asenteelliselta vaikuttavuus ja taloudellinen turva päättäjänä olemisen ja sitä kautta tulevan urakehityksen kannalta, sehän olisi monelle ihan no brainer?

Paikallistasolla eli tässä, kuntatasolla, whatever-asennetta on havaittavissa niin kuntalaisissa, päättäjissä kuin mediassa, sillä lähes pommin pitäisi räjähtää kaupungin keskustassa, jotta ihmiset ryhtyisivät yhdessä joidenkin johtohahmojen kanssa ajamaan asioita paremmaksi. Vastaväitteenä tässä ei kävisi se, että onhan sitä esim. kyläkoulujen puolesta puhumisia ja addressien keräämistä sellaiseen, sillä ihmisillä on sellaiseen helppouteen "liiaksi valmiutta". Parempia testejä asioiden yhdessä ajamiseen ovat sellaiset, joiden merkittävyys täytyy ensin selittää, sitten se täytyy tajuta ja sitten käydään toimimaan ja missä vielä toiminnan aikanakin osallistujien täytyy kehittää itseään toiminnan tavoitteen saavuttamiseksi. Joten, alunperin kirpparille tarkoitettujen vaatteiden lahjoittaminen perheelle, jolta paloi omakotitalo ilman heidän omaa syytään? Liian helppoa. Lyijykynien ostaminen kaikille jonakin vuonna aloittaville lapsille kaupungin säästötoimien vuoksi? Älkäähän nyt viitsikö.

Monenlaisia koetteluja sen suhteen, miten asiat pitäisi järjestää niiden jättämiseksi silleensä pidemmäksi aikaa?

Kokonaisiin ammattiryhmiin saatetaan suhtautua siten, että "ne tekevät lähtökohtaisesti parhaansa" kuten opettajat ja hyvinvointialueen ammattihenkilöt, mutta eikö gallupeiden mukaan esim. poliitikkojen luotettavuus ailahtele kotimaassa jonkin verran ja monissa muissa valtioissa suuressa määrin eli kyse on siis ihmisistä, jotka toiminnallaan aiheuttavat epäluotettavuutta, joten eikö saman pitäisi loogisesti ottaen pitäisi voida ilmentyä myös esim. opettajissa ja hyvinvointialueiden ammattihenkilöissä (ja asiantuntijoissa, tukipalveluissa, johtajissa, koulutusjärjestelmässä ym.)? Voisiko täten olla niin, että kun oppilaissa kerrotaan olevaan huomattavan paljon vähemmän keskitason oppilaita, siinä eriytymisessä erittäin hyvin pärjääviin ja surkeammin pärjääviin on tavoitteellisuutta saada tapahtumien kulut synkronisoitumaan muihin tapahtumakulkuihin kuten tekoälykehityksen työttömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta lisäävyyteen, mikä taasen vallanpitäjien kannalta toimisi heille monelta kantilta ottaen oikein hyvin? Entä mitenkä voikaan olla niin, että yhdellä hyvinvointialueella ADHD-diagnoosien määrät ovat valtavan paljon erilaisemmat kuin muille hyvinvointialueilla? Ettei kyse olisi jonkinlaisesta hyvinvointialuekohtaisesta harjoittelusta, missä testataan keinotekoisen muutoksen aikaansaamiseen vaadittavien ihmisten työpanoksen ja yhteistoiminnan sujuvuutta siihen tapaan, ettei heidän vaikuttamisestaan edes uutisoida mitenkään?

Meneillään olevan vaalikauden hallitus on painottanut tekemisissään sitä, että sosioekonomisesti ongelmiin syvemmälle vajonneilla olisi vaikeampaa palata mihinkään parempaan elämään vähän kerrallaan, pienin askelin, vaan hänen olisi otettava mahdollisuuksien mukaan joitain suuria riskejä tai toivottava jonkin jyrkän parannuksen ilmaantuvan jostain. Orpon hallituksenhan on kerrottu mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa (25.7.2025, STT Infossa otsikolla Yhdistelmävakuutus tuo turvaa moderniin työelämään) valmistelevan "yhdistelmävakuutusta, joka parantaisi erityisesti osa-aikaisten yrittäjien työttömyysturvaa", mikä mahdollistaisi sen, että voi "kerryttää ansiosidonnaista työttömyysturvaa sekä palkkatyöstä että yrittämisestä" ja mikä siten "vähentäisi riskejä monen aloittelevan yrittäjän polulta". Olisikohan sellaisesta mitään hyötyä sille aiemmin "IT-alan yrittäjänä toimineelle" asunnottomalle, joka kertoo Ilta-Sanomissa (23.10.2024, otsikolla Asunnoton talonvaltaaja kertoo elämästään Helsingissä), että "arki vaatii rutkasti ongelmanratkaisukykyä" ja antaa esimerkiksi joutuvansa pelkästään sähköä ja vettä saadakseen täytyvän mennä jonnekin, muttei välttämättä tiedä mihin? Nälkää hän ei kertomansa mukaan ole nähnyt, sillä "roskiksista löytyy yllin kyllin ruokaa, kun tietää mistä etsiä". Elämäntilanteensa hänelle aiheutti se, että "ei saanut enää sijoitusta meidän yritykseen ja jouduimme ajamaan toiminnot alas". Kertomansa mukaan pudotus ei ollut aivan "rikkauksista ryysyihin", sillä hänen asuntonsakaan ei ollut kovin suuri eikä hän nostanut paljoa palkkaa. "Perusasiat olivat kuitenkin paremmalla tolalla kuin nyt."

Sääty tai kasti (eng. caste) on periytyvä identiteetti, joka voi vaikuttaa kaikkiin aspekteihin yksilön elämässä, mihin sisältyvät mm. henkilökohtaiset oikeudet, valinnanmahdollisuudet, vapaus, itsearvo, pääoman saatavuus ja vaikuttava poliittinen osallistuminen. Se ilmentyy jokapäiväisissä kohtaamistilanteissa ja monissa kulttuurisen koodiston ja kommunikaation muodoissa. Erityisesti alimman säädyn edustajiin voi kohdistua nöyryyttämistä, eristämistä, pakottavaa alistamista ja alemmuuden tunteen aiheuttamista. (vihapuhe-raportista ruralindiaonline.org:ssa, 2021) Eikö muka tällaisen kaltaista tavoitteellisuutta esiinny Suomessakin sillä erolla, että esim. poliittiseen osallistumaan rajoittamista ja alistamista ei erityisemmin koeta tarvittavaksi, mutta eristäminen, alemmuuden tunteiden aiheuttaminen, valinnanmahdollisuuksien rajoittaminen ja moni muu koetaan laajalti hyödyllisiksi keinoiksi erotella ihmisiä enemmän parempiin ja sitten niihin muihin?

Periytyvyyden osalta, sääty-/kastijärjestelmään verrattuna, on jo nykymenosta huomioitavissa, kuinka monet ihmiset ovat nähneet paljon sellaisia aikuisia, joiden elämästä ei meinaa tulla mitään tai ei ole tullut kummoisempaa, mikä on saanut heitä sekä tekemään arvioita siitä, miksi niin tapahtuu ja onko siinä jotain keinotekoista tilanteiden ja tapahtumien kulkujen pahentamista. Joidenkin ihmisten ei tarvitse käydä aloittelemaan tällaista arviointia, koska he ovat jo pidemmältä ajalta olleet tietoisia ja kenties jollain tavoin osallisia siihen, kuinka joidenkin ihmisten elämää vaikeutetaan monissa erilaisissa tilanteissa, virastoasioinneista arjessa toimimiseen ja työn tekemisen sujuvuudesta opiskelemisien hyödynnettävyyden mahdollisuuksiin, sen vuoksi mitä heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat tai ovat olleet. Tällainen ei välttämättä ole sääty- ja kastijärjetelmän tapaisesti koko yhteiskunnan toimintaa määrittelevää, vaan ehkä enemmänkin varoituksena muille antiesimerkkien luomisena. Toisaalta, muodostuneista keinoista voi johtaa mahdollisuuksia "skaalata toimintaa" ja soveltaa samantapaista moniin muihin ihmisiin, mutta erona sääty- ja kastijärjestelmään olisi erityisesti se, että osanottajat ja avustajat eivät välttämättä, ellei jopa todennäköisesti eivät, olisi esim. sosioekonomisesti samankaltaisia, vaan vähän kaikenlaista, missä jonkinlaiset yhteiset intressit olisivat säätyisyyttä ja sen sellaista merkittävämpää. Toisaalta, intressien ymmärtämisen kyvystä saattaisi voida johtaa eroavaisuuksia ihmisten välillä, mikä osaltaan saisi näitä moiseen osallistujia kokemaan toisiaan eriarvoisiksi tjs., mutta että "tehdään nyt kuitenkin tätä yhdessä ja ollaan sitten muulloin enemmän eriarvoisia". Toisaalta, toiminnan riittämiin systematisoiduttua, alettaisiin saavuttaa jotain niin laajaa kuin "kansan kahtiajakoa" niihin, jotka eivät tajua, miten heidän elämäänsä vaikutetaan keinotekoisesti ja niihin, jotka sellaisiin osallistuvat ja jotka kyseisenlaista kehitystä avustavat, jolloin tuon toiminnan vaikuttavuus tuntuisi olevan koko ajan läsnä muuallakin.

Hintojen nousut esim. urheiluvaatteissa saavat ihmiset eroamaan toisistaan entisestään, mikä lisäännyttänee haluja kokea voivansa elää "surkeamman elämän ulkopuolella" tai sellaisesta välittämättä. Eriytyvyyttä huonommanlaisiksi ja paremmanlaisiksi koettujen välillä lisäävät mm. halpamarkettien myymien tuotteiden brändinimivalinnat ja ominaisuudet, mitä kehityksenkulkuna eivät muunna esim. se, että samoihin marketteihin otetaan myyntiin luksuksisempia tuotteita johonkin aivan eri kategoriaan kuten kosmetiikkaan. Verkkokaupoissa vähemmän ja paremmin kelpaavat voivat olla samalla kertaa silmäiltävinä, mutta ennen pitkää tunne siitä, että paremmasta joutuu maksamaan enemmän, käy voimistumaan, jos niin ei jostain syystä olisi jo käynyt, millä on sitten myöhempi vaikutuksensa siihen, minkälaisten ihmisten kanssa voisi haluta hengailla.

Onkohan se aivan varma, ettei missään valtiossa mietitä, miten saataisiin lakien puitteissa heikennettyä joidenkin suurien, turhien ihmisjoukkojen asemaa niin paljon, etteivät he enää haluaisi elää, jolloin ei tarvitsisi esim. keskitysleirejä? Kun monen valtion asioihin puuttuva presidentti, joka karskisti mm. häivyttää ylimääräiseksi määriteltyjä ihmisryhmiä pois maastaan, asettelee korkeita tulleja näille muille valtioille ja pakottaa Nato-maksuihin suuria korotuksia, siinähän aiheutuu näppärästi väistämätöntä pakotetta muiden valtioiden hallituksille aiheuttaa vaikeuksia monille kansalaisille? Siihen sitten lisäksi luottoluokituksen heikentymistä, minkä palauttamisessa menee lähemmäs kymmenisen vuotta ja joskohan vielä valtion kansalaisten eläkkeitä varten tehtyjen sijoitusten osalta pääsisi tapahtumaan karkea virhearvio? Tosin, eläkevaroista taitaa olla päättämässä aika suuri ja monialainen päättäjäjoukko, sekä varmuusvarantoakin taitaa olla sen verran, että virhearvion vaikuttavuuden muotoileminen katastrofaaliseksi vaatinee aitoa taitoa?

Luototuslaitokset itsekehuvat AI-osaamistaan, mutta silti ne kertovat käyttävänsä keskivertoihmisryhmien edustajien (demografiaryhmien) tyypillisiä tms. tuloja ym. laskelmiensa perustana, joten jos joku vähävarainen sattuisi olemaan kehittänyt itselleen ruokavalion, jolla säästää 100 euroa joka kuukausi ja tarvittavien laitteiden ostamistaktiikan, jolla säästää vuositasolla useita satoja euroja, keskivertoihmisryhmiin perustuva tekoälyily kuluttajaluototuslaitoksissa aiheuttaa vain turhaa harmia monelle, mitä pahentaa Positiivisen luottorekisterin tapaiset automatisoidut huomioimiset, joiden perusteella ei tekoäly, eikä ihminen saa muodostettua tarkentuvaa vaikutelmaa kuin rahasummista. Toimitusjohtajaa varmaankin myhäilyttää, kun tekoälyllä on saatu vähennettyä tarvittavaa ihmistyöväen määrää, vaikka samalla tulee sitten myös eriarvoistettua ihmisiä suuressa määrin, kun perustoimeentulolla elävät saavat jokaiseen pienempäänkin ostokseen hylkäävän luototuspäätöksen, vaikka esim. pari vuotta aiemmin on voinut helposti ja nopeasti maksella takaisin esim. 400 - 600 euron kuluttajaluoton.

Kun koetaan, että jotain on erittäin välttämätöntä saada tapahtuvaksi tai ensi alkuun ainakin edistettyä, voidaan spekuloida teatraalisuutta ja mielisekaannuksisuutta käytettävän ryöväämään kansalaisilta ajattelun selkeähkönä pitämisen mahdollisuuksia. Sitä ei välttämättä voida suoraan osoittaa, mitkä tahot mihinkin tempaukseen tai tekoon ovat osallistuneet valmistelevina osapuolina, mutta esim. tempauksessa "Miljonäärit leikkausten puolesta" saatiin aikaan mm. kameroiden kohdistumista nuoriin Perussuomalaisten edustajiin hetkellä, joka luovasti vahvisti heidän jo muovautumassa ollutta imagoaan pitäessään heidät tavallaan erillään tapahtuneesta, vaikka leikkirahat heiteltiin siltä kohdin (12.12.2023, yle.fi) yleisölehteriä, että he olivat siinä alapuolella ja olipa se sitten myös viimeinen kerta, kun yleisölehterille oli lupa viedä mitään kantamuksia. Lukevalle yleisöllekin saatiin kätevästi aiheutettua hämminkiä mieleen, kun eivät monetkaan olleet tottuneet siihen, että mielensä menee juntturaan sellaisesta käänteisestä mielenosoittamisesta.

Tempaukseen osallistuneet asettivat miljonäärit leikkausten puolesta -lakanan lehtereille ja heittelivät ilmaan leikkirahaa, joka symboloi sitä, kuinka Petteri Orpon (kok) hallituksen politiikka on taloudellisesti edullista monelle, etenkin ahkerille menestyjille. (12.12.2023, iltalehti.fi)

Eduskunta päätti myöhemmin, että jatkossa kaikista yleisölehtereillä tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä tehdään tutkintapyyntö poliisille. Lehtereille ei saa jatkossa viedä enää mitään kantamuksia, vaan ne on jätettävä sisäänkäynnin lokeroihin. (7.3.2024, iltalehti.fi)

Jos näiden "hieman alle 30-vuotiaiden helsinkiläisnaisten" sarkastisen mielenosoituksen syy tuntuu kummalliselta, ehkäpä siihen onkin ollut syynä se, että on tunnistettu ulkomaisvaikutteisten toimijoiden voivan haluta hyödyntää eduskunnan täysistuntojen osittaista televisiossa näyttämistä, jolloin yleisölehtereille kannetut esineet voisivat olla vääränlaisen viestimisen esille saamisen kannalta liian helppoa näille joillekin. Aiempi yleisölehteriltä toteutettu mielenosoitushan oli Palestiinan tukijoiden mielenosoitus, joka tapahtui ihan siinä edellisessä kuussa. Toki monenlaiset "päätöksenteon ytimen luokse" tuodut luvattomat viestimisen välineet, joilla tavoittaisi televisioidusti ja uutisklippeinä katsojia, voisi olla demokratian hallittavuuden ja ennalta arvattavuuden kannalta riskialtista, joten tavallaan-kieltämisen tarpeen ilmaisua on saatavilla useammaltakin puolueelta. Ulkomaiselta suunnalta ideoiden mielenosoituksen tarkoituksena ei välttämättä ole saada jotain samankaltaista viestintää tapahtumaan useassa eri maassa, vaan "ihan tavalliset kansalaiset" ulkomailla voivat asioita harkittuaan päätyä olemaan sitä mieltä, että suomalaisia ihmisiä pitäisi auttaa tajuamaan jotain kuten suomalainen ihminen voisi haluta saada esim. australialaisia tajuamaan jotain.

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.) pitää tärkeänä arvona sitä, että Suomen eduskunta on yksi maailman avoimemmista parlamenteista ja lehterit ovat avoinna aina, kun eduskunnassa on istunto käynnissä ja istuntoa voi kuka tahansa tulla seuraamaan.

– Vaikka tässä ei mitään uhkaa syntynytkään, se että lehtereiltä alas jotakin tippuu, herättää keskustelun, että mitä voisi tapahtua. Uskon, että se tullaan varmaan keskustelemaan, Hyrkkö sanoo. (12.12.2023, demokraatti.fi)

Mielenosoitukseksi tunnistamattomaksi tapaukseksi voisi käydä sellainen, missä haastattelutilanteeseen aiheutuu jokin merkittävä sävy, mutta josta ei oikeastaan voi tulkita sitä, kuka tai edes mitä puoltava taho on kenties ollut järjestelemässä sitä, mitä tuli tapahtuneeksi. Tällaisesta käy esimerkkinä SDP:n Antti Lindtmanin haastattelu Ilta-Sanomissa 4.1.2025 otsikolla "Pääministeriksi mahdollisimman pian", missä mainitaan köyhä parin euroja pyytäjä, jonka kanssa hän ei kuitenkaan käynyt enempää puhumaan. Tapahtumalla on merkitystä siihen, kuinka SDP:n arvot saatetaan käydä kokemaan lukijan mielessä. Kyse on voinut olla SDP:n omasta kikasta, jolla tuodaan puolueen imagoon hieman myös "kovempia sävyjä" ilman, että varsinaisesti laskettaisiin irti "pehmeistä arvoista", mutta toisaalta kyse on voinut olla myös jonkin toisen tahon sabotaasista.

Kesken haastattelun viereen hiipii kodittomaksi ilmoittautuva mies pyytäen lanttia. Käteistä rahaa ei löydy Lindtmanin tai toimittajan taskuista. Mies sanoo olevansa häpeissään, kun joutuu kerjäämään. – Mutta en halua varastaakaan.

Lindtman kuuntelee miestä myötätuntoisesti, mutta ei antaudu sen suuremmin keskusteluun. Siitä tuskin loppua heti tulisikaan. Viereisessä pöydässä nainen kaivaa lompakkoaan. Kaksi euroa ja paremman uuden vuoden toivotus.

Kun poliittisten puolueiden edustajia kertoo valtavirtajulkisuudessa asti perusteluistaan lähteä lipettiin viestintäpalvelu X:stä, siinä on varmastikin ennalta tiedossa se, että vaihtoehtoiset somepalvelut, joiden käyttäjäksi monissa tapauksissa siirrytään, eivät tarjoa runsaaksi ja laadukkaaksi muodostuvaa kommunikointia seuraajiensa kanssa vielä pitkiin aikoihin, sekä siinä samalla viestintäpalvelu X:kin näivettyy vielä enemmän. Täten, siinä tulee saaduksi aikaan se, että täten pois lähteneet saavat luontevan mahdollisuuden vähentää some-käyttöään melkeinpä olemattomiin, "koska eihän sitä jatkuvasti tarvitsekaan tyhjille seinille viestiä", mikä vapauttaa aikaa muuhun tekemiseen. Sinänsä väittämä siitä, että viestintäpalvelu X on muuttunut jokseenkin kamalaksi, ei ole ihan helposti tyrmättävissä, sillä onhan se viestintä erittäin helposti kaikenlaiseksi länkyttämiseksi menevää, mitä tulee esim. paljon kommentointia saavien poliittisten toimijoiden viesteihin siinä somepalvelussa. Siltikin, "kun nuo menee tuonne ja nuo jää tuonne", siinä tulee signaloitua muille, että "elämä on parempaa kun voi häivyttää siitä pois kaikenlaisen toksisen ja mikä ei tarkoita vain tätä erästä viestintäpalvelua" ja se taasen voi kehittyä ideana ja ajatuksena sellaiseksi, missä esim. kaikenlaisten huolien kuuleminen ja lukeminen voi käydä lukeutumaan toksiseksi määrittyväksi, sillä sehän on oleellisesti ikävää ja vähemmän mukavaa.

Yhdysvalloissa ja vähän ehkä muuallakin kerrotaan poistettavan DEI-käytäntöjä (engl. diversity, equity, and inclusion), millä on erilaisia vaikutuksia riippuen siitä, mitkä ihmisryhmämäiset tahot ovat jo aiemmin tulleet saaneeksi jokseenkin jatkuvaa ja runsasta avustamista osakseen aina elokuviin enemmän näyttelemään pääsemisestä samalle puolelle koulun liikkatunneilla hyväksymisiin. Toki stabiilin väittämän muodostamiseen tarvittaisiin laajaa otantaa vertailuaineistoa, mutta yleisesti ottaen ihonvärihän se sitä eniten valmisteltua hyväksyntää on saanut, neurodiversiteettisten seikkojen hyväksyttämisten jäädessä paljon vähäisemmälle esiintyvyydelle ja mikä Suomessa voisi tarkoittaa vaikkapa tv-sarjoissa olemisia ja jonkin verran lisääntynyttä tekstimuotoista sisältöä mediatoimijoiden maksullisissa verkkopalveluissa. Yhdysvaltojen osalta muutoksen radikaaliudesta saa tuntumaa, kun vertailee kuinka huolella viimeisimpänä vuosikymmenenä on käytetty erityisen tummaihoisia, jotta niiden edustajat vaikuttaisivat tasa-arvoiselta "kaikkien muiden kanssa" ja kuinka "sellaiset" ovat voineet olla tyystin poissa joistain 90-luvun nuoriso-showsta ellei lasketa niitä jossain taustalla koulun käytävällä hetken näkyneitä tummaihoisia statisteja. Tätä kirjoittaessa Eddie Murphyn uutisoidaan saaneen Inspector Clouseaun roolin uudessa Vaaleanpunainen Pantteri -elokuvassa, joten siltäkin osin "tasoittumispyrkimykset" ovat valmistelemassa sitä, että tummempi-ihoiset ovat tasavertaisemmassa asemassa selvitä vaikka maailmansodasta, jonka aikana ihmiset ja ihmisryhmät varmastikin kilpailevat keskenään resursseista.

Jos Argentiinassa on niin kuten aiemmin viitatussa Helsingin Sanomien artikkelissa "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa" kerrotaan, että "Milei ei aidosti tunnu välittävän, mitä yksittäisille vakavasti sairaille tapahtuu.", liekö siitä kovin pitkä päätelmämatka siihen, etteikö sosiaalisesti vetäytyneet nuoret, joiden "usko muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin on murentunut", joille "vetäytyminen edustaa puolustautumiskeinoa" ja jotka "saattavat suhtautua muihin kateuden ja vihan tunteilla", tulisi koetuksi heikonlaisiksi ihmisiksi ihmisiä tottuneesti keskenään kilpailemaan usuttavien päättäjien ym. näkulmasta? Tähän liittyen Yle kertoo 14.11.2024 väitöskirjatutkijan tiedotteesta, jonka mukaan pääasiallinen tutkimusaineisto on ollut Ylilauta-keskustelufoorumin alifoorumi ja minkä perusteella sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten suhtautuminen yhteiskuntaa oli paljolti juuri mainitun kaltaista. Kaikki itsensä jossain määrin sosiaalisesti vetäytyneiksi itsensä täysin tai hetkittäin kokevat eivät varmastikaan olisi täysin samaa mieltä tutkimustiedotteen väittämistä, mihin sisältyy myös tyytymättömyyden kääntymättömyys poliittiseksi vastarinnaksi, "sillä liittolaisia ja vaikutusmahdollisuuksia ei tunnu olevan".

Toisen Yle jutun mukaan nykypäivän työelämä on uuvuttavaa ja tehotonta (7.1.2025), missä mainitaan esimerkkeinä mm., kuinka "sekava työympäristö saa meidät haaskaamaan ison osan työajastamme toimintaan, joka ei edistä ydintehtäväämme millään tavalla", "kova työtahti yhdistettynä toimimattomaan työkulttuuriin johtaa uupuneisiin yksilöihin" ja "työelämä ei osaa hyödyntää yksilöiden vahvuuksia", vaan "kaikkien oletetaan mahtuvan samaan, ahtaaseen muottiin" eli kaikkea sellaista, mikä olisi periaatteessa kenen tahansa työnantajan ongelmana käsiteltävissä ja siten työn tekemisen sujuvuuden ja mukavuuden osalta paranneltavissa. Vaikka, kuten jutussa sanotaan eli "keskittynyt työntekijä tekee vähemmän virheitä, ratkaisee suurempia ongelmia ja kehittää aivojen toimintakykyä, kuten oppimista ja muistamista", jotkin organisaatiot kuten julkisen terveydenhuollon sellaiset eivät voi vaikuttaa työn tekemisen sujuvuuteen ja mukavuuteen ilman, että muunnetaan jotain enemmän perimmäistä kuten diagnoosiluokituksia, koulutuksien sisältöjä, työroolien määrityksiä ym., joita voi olla kovin vaikea saada muutetuksi alkuunkaan, sillä on niin monia intressitahoja, jotka kokevat sopivanlaiseksi pitää terveydenhuolto jotakuinkin tietynlaisena toimivana, sillä siten se tuottaa terveyden lisäksi sopivanlaisesti sairautta, mikä taasen mm. ylläpitää alan työllisyyttä ja pitää muiden tahojen käsitteiden tajua stabiilimpana.

Jutun sisältämä väittämä, että "multitasking eli monisuorittaminen syövät työn laatua ja aivojen kykyä keskittyä" on useamminkin eri yhteyksissä toisteltu, mutta sitä kuulee harvemmin, miksi multitaskaus on saatavilla sujumaan erittäin hyvin, kunhan ajatuksensa saa pidettyä soveltuvasti järjestyneenä ja hallittavissa, orientoituneisuutensa käyttökelpoisena yms. Pelkkä monisuorittamisen paheksuminen aiheuttaa sen uskomuksen lisääntymistä, että "yksilöiden on parempi pysyä lesteissään" eli uskoa jo jotakuinkin määriteltyjen koulutusalojen ja sitä kautta muodostuvien ammattilaisuuksien olevan sellaista, joiden rajoissa kannattaa pysyttäytyä ja antaa yhteistyön taata tekemisten sujuvuudet. Monisuorittamiseen kriittisesti suhtautumaan oppiminen aiheuttaa tarpeettomasti sitä, että ihmiset eivät tule käyttäneeksi potentiaaliaan työssään, eivätkä välttämättä paljon muuallakaan.

Eräs Helsingin Sanomat on ollut kovin innokkaan oloinen toistavuutensa perusteella koettamaan iskostaa ihmisiin ns. narsistin tunnistamista, millä on runsaasti potentiaalia aiheuttaa fraasimaista ajattelua, missä narsistiksi leimaantuvat sellaisetkin, joiden ainoa tapauskohtainen tarkoitus on ollut tuoda huolitellusti muotoiltu näkemys jostain aiheesta, uudenlaisella näkökulmalla, esille vaikkapa jonkinlaisessa blogipalvelussa, johon monet henkilöt kirjoittavat sisältöä. Ihmisethän ovat herkkiä ajautumaan pitämään järkevänä fraaseja kuten "se älähtää, johon kalikka kalahtaa", vaikka se joka jostain asiasta kokee olevan syytä mainita, tekee sen aivan muista syistä kuin sellaisista, jotka liittyisivät jotenkin tai mitenkään häneen itseensä. Ehkäpä hän vain tapaa ajatella paljon kaikenlaista, tapaa huomioida, että monet muut antavat asioiden olla silleensä, vaikkei pitäisi ja sen vuoksi kokee tärkeäksi mainita jostain asiasta joillain sanoin?