Kun mediassa puhutaan ulkomailla tapahtuvasta, koko valtiota koskevasta muutoksesta, missä joidenkin ihmisten mahdollisuuksia rajoitetaan, jotkin tahot saavat lisää toimintavaltuuksia, joitakin vastustusta aiheuttavia päätöksiä käydään toteuttamaan heti tai pian, saattaa viestinnässä olla tuolloin koko kotimaisen mediakentän laajuudelta jonkinlaista liioittelua, yksinkertaistamista ja asioiden pois jättämisiä, missä motivaattorina tai perusteena voi olla jonkin jo aiemmin aloitetun toisen valtion antibrändäävyyden jatkaminen, mutta annas kun puhuttaisiin kotimaan asioista mahdollisuuksien rajoittavuuden, joidenkin tahojen toimintavaltuuksien lisäävyyden tai pikaisten toimenpiteiden aloittamisen osalta. Silloin ei tulisi kuuloonkaan luulotella tai tarjota edes kuvittelemisen mahdollisuutta avustavuuksia, ettäkö jonkin tahon vallan ulottumattomissa olevat toimisivat sitten kuitenkin joidenkin "yhteisten tahdinmäärääjien" päätöksien ja halujen mukaan. Ikään kuin eri tahoilla olisi "oma tahtonsa", eikä taatusti yhteneviä näkemyksiä saati keskinäisiä tai avustajiensa tapaamisia, missä sovitaan etenemistavoista. Ikään kuin monet "tavalliset kansalaiset" insinööreistä bioteknikoihin ym. eivät taatusti ja varmasti jollain tapaa edesauttaisi sitä, että julkilausumattomiin tavoitteisiin varmemmin päästäisiin.

Kerran esim. seitsemään vuoteen saattaa olla uutisointia jostain kartellista, missä on vähän hinnoista keskenään eri tahot sopineet, mistä sitten uutisoidaan jonkin aikaa, jotta kansalaisiin ainakin teoreettisesti iskostuu vaikutelma, että yhteiskunnan itsevalvonta toimii, vaikka erilaisissa kabineteissa, toimistohuoneissa, kauttakulkukäytävillä ym. muualla voi useinkin olla tilan täydeltä ihmisiä, jotka voisivat puhua monenlaisesta epävirallisesti ja luottaa siihen, etteivät keskustelut päätyisi ulkopuolisille. Enemmän päättävässä asemassa olevien ja heitä avustavien ihmisten mieliin muodostuu ajan mittaan luuloja ja kuvitelmia, jotka ehtivät yhdessä heidän historiatietämyksensä kanssa muodostaa ounasteluja, haaveita ja toiveitakin siitä, miten voisi tai pitäisi olla. Sellaisista asioista he haluavat ja monesti voivat keskustella niiden kanssa, joiden kanssa keskustelun voisi luonnehtia olevan merkittävää.

Muiden ihmisten tunnustelu sillä tapaa, että saisi selvyyttä, minkälaiseksi heistä olisi, minkälaisia toiminnan suuntauksia heissä on meneillään, mihin he kykenisivät vaikuttamaan ym. tarjoavat ideaa siitä, minkälaista peliä pitäisi pelata, että todellisuus alkaisi vaikuttamaan tavoitellunlaiselta. Toki tällainen saa alkujaan monissa eri ihmisissä, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan ollenkaan, mutta vallan keskittymisen ilmiön vuoksi, todennäköisyydet ohjaavat heitä "samoihin piireihin".

Esteinä ja ongelmoittajina on toki kaikenlaista ounastelujen, haaveiden ja toiveiden toteutumisen tiellä, joten jonkinlaisena päättäjänäkään oleminen ei oletettavasti tarkoita sitä, että mahdollisuudet yhteiskunnan muokkaamiseen halutunlaiseksi olisivat kovinkaan välittömästi ulottuvilla. Vaikka hankittaisiin monenlaisia ns. asiantuntijoita ja vaikkapa kirjailijan työkseen erilaisia todellisuuksia kuvittelevia keskustelemaan siitä, minkä pitäisi muuttua mistäkin syystä ja mitä pitäisi tapahtua ennen mitäkin, jotta saataisiin pohjustettua jotain kenties saavutettavissa olevaa todellisuudentilaa, kyllä siinä sitten vaan menisikin paljon aikaa. Maailma siinä ympärilläkin ehtisi muuttumaan monilla tavoin, eikä suunnitelmat ja toteuttamiset muutenkaan pääse ilmentymään jonkinlaisessa isolaatiossa ellei kyse ole jostain kovin vähäpätöisestä ja mitäpä niillä.

Joidenkin kehityskulkujen ja välivaiheiden osalta saatetaan monen kanssa yhdessä kokea, että sellaista ei ainakaan haluta tai että sellaisen hallittavuus pitkäkestoisesti, heitä ja kavereitaan hyödyttävästi, ei olisi toivotunlaista. Toisaalta, vaikka HS:n artikkelissa "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa" luonnehditaan, millä tavoin elämä Argentiinassa on monilla kansalaisille karmeaa, se tulee myös maininneeksi, että puolet väestöstä tukee leikkauspolitiikkaa:

"Seuraukset ovat olleet monille kansalaisille karmeita. Noin puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, lääkkeiden hinta on kohonnut, kouluja on pimeinä sähkökatkosten vuoksi. Valtion ruoka-apu on lopetettu. Kymmenen prosenttia argentiinalaisista lapsista kasvaa köyhyydessä. Miljoona lasta menee nukkumaan nälkäisinä. Kansalaiset ovat osoittaneet mieltään Buenos Airesissa, vaikka Milein suosio on vielä aika suurta. Noin puolet väestöstä tukee hänen leikkauspolitiikkaansa. Voi kuitenkin päätellä, että sairauttaan pelkäävä argentiinalainen ei ole Milein tukijoiden joukossa. Milei ei aidosti tunnu välittävän, mitä yksittäisille vakavasti sairaille tapahtuu." (4.1.2025, Helsingin Sanomien artikkelista "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa")

Sitä tekisi mieli väittää, että vallankäytössä on se haastava piirre, että jos sellaista tulee osoittaneeksi liian selkeästi siihen tapaan, että monet muut kokevat jatkuvasti olevansa huonompia ihmisiä ilman hetkiä mielelleen tyyntyä ja antautua uskomuksiin paremmasta, voi käydä muodostumaan vastavoimia, jotka siirtävät monien aikomusten ja tavoitteiden realisoitumista kenties kauaskin tulevaisuuteen, ehkä jopa niin kauas, että nuo jotkut päättäjät eivät pääse niistä nauttimaan, vaan he jäävät jonkinlaisiksi alaviitteiksi muiden kirjoittamaan historiaan, jos sinnekään, mutta mm. edellä oleva esimerkki kertoo siitä, kuinka se sitten kuitenkin jotakuinkin onnistuu. Länsimaisemman valtion osalta voisi olettaa olevan niin, että hämäyksenä ei pidemmän päälle riittäisi pelkkä ajattelun ohjailu huomioimaan joten toisenlaista, vaikka kyllähän tuo nykyhallitus kovin paljon pitää sellaisesta hämäilystä, missä meneillään on jotain monien seuraamaa viihdettä ja minkä suhteen voi sitten ajallisesti ajoittaa jotain, josta uutisoiminen joutuisi kilpailemaan tuon jonkin paljon huomiota saavan viihteellisemmän kanssa. Hallitushan julkaisi ehdotuksen toimeentulotukileikkauksista 16.5.2025, joka sattui olemaan edellinen päivä siitä, kun Euroviisuissa on finaalipäinä. Käärijän ja Erika Vikmanin pitäisi ehkä vaatia hallitukselta provikkaa siitä hyvästä, että se käytti heidän viihdearvoaan hyväkseen.

Eri poliittiset puolueet Suomessa ovat jo pitkältä ajalta tottuneet kasvattamaan uusista poliittisista toimijoista sellaisia, etteivät he käy haastamaan liiaksi hallitusvastuussa olevia, koska joku vaalikausi voi olla yhteiskunnan eli vallankäytön kannalta suotuisampaa järjestellä niin, että hallituskokoonpanosta muodostuu tietynlainen vaikuttamalla jo kaukaa ennalta siihen, että ihmisten äänestyskäyttäytyminen sen takaa. Siellä voivat sitten toreilta, eduskunnasta tai EU-parlamentista käsin toitotella lausuntojaan ja mielipiteiksi muotoilemiaansa, mutta joilla ei oikeastaan ole sen kummempaa vaikutusta kuin brändäävä sellainen. Ja onhan sitten niinkin, että hallitusvastuiset eivät kovin kummoisesti aiempien hallituksen tekemisiä peru ellei kyse ole jonkinlaisesta reformista (tai parametrisäädöistä), joka viedään läpi joka tapauksessa ja missä saattaa mennä kumoon jotain muutakin.

Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus mennä henkilökeskeisyyksiin, mutta mm. SDP:n Ilari Nurminen ja Vasemmistoliiton Li Andersson ovat esittäneet jokseenkin tujakoita toteamuksia hallituksen toimintaa kohtaan, eikä sellaisella oikein voi sanoa olleen muuta vaikutusta kuin brändäävä sellainen, sillä ilmaistiin paheksuntaa eduskunnassa tai lehtien palstoilla, hallitus on tottunut olemaan hötkähtämättä sellaisesta.

Mutta edelleen, kun kuuntelee näitä, niin perussuomalaiset siteeraavat: "Nillittää ihmisoikeuksista." Teidän perussuomalaisten puheenvuoroissa te ajatte työttömät ihmiset, pienituloiset pois kaupungeista. Te haluatte lisätä segregaatiota. Teiltä ei löydy ymmärrystä ja sydäntä nähdä ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja mitä siellä tulee. Täällä on esimerkiksi puhuttu velkaantumisesta, erilaisista inhimillisistä haasteista, joita myös yhteiskunnan turvaverkon on ymmärrettävä, mutta teillä ei löydy sydäntä näille tosiasioille, mitä täällä on tuotu. (5.12.2023, Ilmari Nurmisen täysistuntopuheenvuorosta aiheesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta)

Andersson syyttää pääministeri Petteri Orpoa (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps) yrityksestä muuttaa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. - Kyse on häikäilemättömästä ideologisesta pyrkimyksestä toteuttaa yhteiskuntajärjestelmän muutos Suomessa. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta siirrytään nyt kohti jotain muuta, Andersson arvioi Joensuussa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja sanoo, että hallitus muokkaa politiikallaan Suomea autoritäärisempään suuntaan.

Kesälomallaan Andersson on kuunnellut Yle Areenasta kuunnelmasarjaa naisfilosofeista ja -ajattelijoista. "Erityisesti panin merkille hänen analyysinsa siitä, miten kaikki monimuotoisuuden muodot ovat uhka totalitarismille. Tätä vasten pitää tulkita myös ne voimakkaat leikkaukset, jotka hallitus kohdistaa niin kansalaisyhteiskuntaan kuin kulttuurialaan". Leikkausten kohdentaminen on Anderssonin mielestä harkittu tarkkaan ja siten, että se muistuttaa totalitarististen maiden johtajien tavoitteita.

Erilaiset vähemmistöt, erilaiset uskonnot, erilaiset seksuaaliset suuntautumiset, erilaiset tavat tarkastella maailmaa ja erilaiset arvot ja mielipiteet - ylipäätään yhteiskunnan moniäänisyys ovat kaikki ristiriidassa totalitaaristen hallintojen pyrkimysten kanssa luoda mahdollisimman yhtenäinen, yksipuolinen ja ylhäältä alaspäin ohjautuva kulttuuri. Tätä taustaa vasten pitää lukea monien laita- ja äärioikeistolaisten liikkeiden, päättäjien ja puolueiden hyökkäyksiä monimuotoisuutta vastaan, Andersson painottaa. (22.8.2024, Li Anderssonin haastattelusta Iltalehdessä aiheesta Vasemmisto hurjana: Kokoomus ja RKP muuttavat Suomea Persulandiaksi ja Pohjolan Unkariksi)

Arvoisa herra puhemies! Ehkä itse tulin vielä entistä surullisemmaksi tästä edustaja Junnilan sävystä. Kun keskustelemme kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmistä, [Vilhelm Junnila: Ei keskustella!] niin te kiistätte tämän tosiasian. Teidän mielestänne Suomessa toimeentulotuella elävät ihmiset eivät ole heikoimmassa asemassa. [Veronika Honkasalo: Se on heille hauskaa, se on naurunaihe!] Te pidätte naurunalaisena tätä, te kyseenalaistatte tämän tosiasian, ja lisäksi te sanotte: ”Jaksatte nillittää ihmisoikeusvaikutuksista.” [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] Minun mielestäni tämä kuvastaa sitä, mikä teidän arvomaailmanne ja ajatuksenne on näistä ihmisistä [Katri Kulmuni: Köyhistä suomalaisista!] ja heidän hyvän elämän edellytyksistä, siitä, että nämä ja kaikki ihmiset voisivat elää parempaa ja hyvää elämää ja saada ne kaikki peruselämänedellytykset rakennettua ja että meillä olisi semmoinen turvaverkko, joka tukisi jokaista ihmistä saamaan sen paremman elämän. Teidän ajattelunne on jotenkin... Oikeastaan se kuvaa näitä leikkauksia, ja ehkä tämän takia me joudumme keskustelemaan tästä ja puolustamaan näitä ihmisiä ja sitä pientä tuloa ja oikeutta siihen, mikä heille on säädetty. (5.12.2023, Ilmari Nurmisen täysistuntopuheenvuorosta aiheesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta)

Mediakin on jo kovin tottunut rooliinsa ilmaista huolta tai näennäistä huolta asioidentiloista, toisinaan hyvinkin filosofisesti tai muuten älyllisyyttä osoittaen, mutta kun sellainen ei ole kummoisena osana mitään muuta mediaviestintää tai vaikuttavuutta, niin so what?

"Tuntuu kuin Suomessa näköalattomuus kasvaisi päivä päivältä. Keskustelussa eivät enää vilahtele erilaiset skenaariot ja vaihtoehdot. Päivän sana on nyt "pakko". Kun poliitikot keksivät jonkin toimintasuunnitelman, siitä sanotaan: ei ole muuta vaihtoehtoa. Suureen ääneen julistetaan: on pakko toimia näin. Tämä pakkopuhe on hallinnut esimerkiksi työelämäuudistusten tiimoilta käytävää riitelyä. Mutta sanan "pakko" levikki on laaja eikä rajoitu pelkästään työelämään. Pakkopuhe ei myöskään ole vain suomalainen ilmiö. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja syypäitä vaihtoehdottomuuteen ovat aina nuo muut: kaikki edelliset tai nykyiset hallitukset ja oppositiot. Mikä milloinkin sattuu olemaan vastapuoli, sielunvihollisesta alkaen. Vaarallisinta siinä on, että poliitikko alkaa uskoa itseään. Että kyseessä ei ole vain retorinen keino vaan että oikeasti on pakko tehdä juuri niin kuin minä sanon, kuin poliitikko kanavoisi yli-inhimillisiä talouden ja yhteiskuntaelämän lakeja." (4.4.2024, Kari Enqvistin kolumnista yle.fi:ssä)

Onhan sitä toki joitakin muitakin ihmisiä tai jopa ihmisryhmiä, jotka pitkälti jatkuvasti tai edes hetkittäin kokevat mielessään, että "asioidentilojen ei pitäisi olla näin", sekä luulisi, että hallituksen tekemisiä puoltavat kuten poliitikot kävisivät pitämään viestinnässään toisteluitaan ja jatkuvia samoja puoltavuuksiaan älyttömänä, kenties jopa nolona, mihinkään todella käyttökelpoiseen johtamattomana yms. Toisaalta, samojen toistelu on kognitiivisesti helpompaakin kuin jatkuva pähkäily ja funtsailu, joten jos vaakakupeissa olisi asenteelliselta vaikuttavuus ja taloudellinen turva päättäjänä olemisen ja sitä kautta tulevan urakehityksen kannalta, sehän olisi monelle ihan no brainer?

Paikallistasolla eli tässä, kuntatasolla, whatever-asennetta on havaittavissa niin kuntalaisissa, päättäjissä kuin mediassa, sillä lähes pommin pitäisi räjähtää kaupungin keskustassa, jotta ihmiset ryhtyisivät yhdessä joidenkin johtohahmojen kanssa ajamaan asioita paremmaksi. Vastaväitteenä tässä ei kävisi se, että onhan sitä esim. kyläkoulujen puolesta puhumisia ja addressien keräämistä sellaiseen, sillä ihmisillä on sellaiseen helppouteen "liiaksi valmiutta". Parempia testejä asioiden yhdessä ajamiseen ovat sellaiset, joiden merkittävyys täytyy ensin selittää, sitten se täytyy tajuta ja sitten käydään toimimaan ja missä vielä toiminnan aikanakin osallistujien täytyy kehittää itseään toiminnan tavoitteen saavuttamiseksi. Joten, alunperin kirpparille tarkoitettujen vaatteiden lahjoittaminen perheelle, jolta paloi omakotitalo ilman heidän omaa syytään? Liian helppoa. Lyijykynien ostaminen kaikille jonakin vuonna aloittaville lapsille kaupungin säästötoimien vuoksi? Älkäähän nyt viitsikö.

Monenlaisia koetteluja sen suhteen, miten asiat pitäisi järjestää niiden jättämiseksi silleensä pidemmäksi aikaa?

Kokonaisiin ammattiryhmiin saatetaan suhtautua siten, että "ne tekevät lähtökohtaisesti parhaansa" kuten opettajat ja hyvinvointialueen ammattihenkilöt, mutta eikö gallupeiden mukaan esim. poliitikkojen luotettavuus ailahtele kotimaassa jonkin verran ja monissa muissa valtioissa suuressa määrin eli kyse on siis ihmisistä, jotka toiminnallaan aiheuttavat epäluotettavuutta, joten eikö saman pitäisi loogisesti ottaen pitäisi voida ilmentyä myös esim. opettajissa ja hyvinvointialueiden ammattihenkilöissä (ja asiantuntijoissa, tukipalveluissa, johtajissa, koulutusjärjestelmässä ym.)? Voisiko täten olla niin, että kun oppilaissa kerrotaan olevaan huomattavan paljon vähemmän keskitason oppilaita, siinä eriytymisessä erittäin hyvin pärjääviin ja surkeammin pärjääviin on tavoitteellisuutta saada tapahtumien kulut synkronisoitumaan muihin tapahtumakulkuihin kuten tekoälykehityksen työttömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta lisäävyyteen, mikä taasen vallanpitäjien kannalta toimisi heille monelta kantilta ottaen oikein hyvin? Entä mitenkä voikaan olla niin, että yhdellä hyvinvointialueella ADHD-diagnoosien määrät ovat valtavan paljon erilaisemmat kuin muille hyvinvointialueilla? Ettei kyse olisi jonkinlaisesta hyvinvointialuekohtaisesta harjoittelusta, missä testataan keinotekoisen muutoksen aikaansaamiseen vaadittavien ihmisten työpanoksen ja yhteistoiminnan sujuvuutta siihen tapaan, ettei heidän vaikuttamisestaan edes uutisoida mitenkään?

Meneillään olevan vaalikauden hallitus on painottanut tekemisissään sitä, että sosioekonomisesti ongelmiin syvemmälle vajonneilla olisi vaikeampaa palata mihinkään parempaan elämään vähän kerrallaan, pienin askelin, vaan hänen olisi otettava mahdollisuuksien mukaan joitain suuria riskejä tai toivottava jonkin jyrkän parannuksen ilmaantuvan jostain. Orpon hallituksenhan on kerrottu mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa (25.7.2025, STT Infossa otsikolla Yhdistelmävakuutus tuo turvaa moderniin työelämään) valmistelevan "yhdistelmävakuutusta, joka parantaisi erityisesti osa-aikaisten yrittäjien työttömyysturvaa", mikä mahdollistaisi sen, että voi "kerryttää ansiosidonnaista työttömyysturvaa sekä palkkatyöstä että yrittämisestä" ja mikä siten "vähentäisi riskejä monen aloittelevan yrittäjän polulta". Olisikohan sellaisesta mitään hyötyä sille aiemmin "IT-alan yrittäjänä toimineelle" asunnottomalle, joka kertoo Ilta-Sanomissa (23.10.2024, otsikolla Asunnoton talonvaltaaja kertoo elämästään Helsingissä), että "arki vaatii rutkasti ongelmanratkaisukykyä" ja antaa esimerkiksi joutuvansa pelkästään sähköä ja vettä saadakseen täytyvän mennä jonnekin, muttei välttämättä tiedä mihin? Nälkää hän ei kertomansa mukaan ole nähnyt, sillä "roskiksista löytyy yllin kyllin ruokaa, kun tietää mistä etsiä". Elämäntilanteensa hänelle aiheutti se, että "ei saanut enää sijoitusta meidän yritykseen ja jouduimme ajamaan toiminnot alas". Kertomansa mukaan pudotus ei ollut aivan "rikkauksista ryysyihin", sillä hänen asuntonsakaan ei ollut kovin suuri eikä hän nostanut paljoa palkkaa. "Perusasiat olivat kuitenkin paremmalla tolalla kuin nyt."

Sääty tai kasti (eng. caste) on periytyvä identiteetti, joka voi vaikuttaa kaikkiin aspekteihin yksilön elämässä, mihin sisältyvät mm. henkilökohtaiset oikeudet, valinnanmahdollisuudet, vapaus, itsearvo, pääoman saatavuus ja vaikuttava poliittinen osallistuminen. Se ilmentyy jokapäiväisissä kohtaamistilanteissa ja monissa kulttuurisen koodiston ja kommunikaation muodoissa. Erityisesti alimman säädyn edustajiin voi kohdistua nöyryyttämistä, eristämistä, pakottavaa alistamista ja alemmuuden tunteen aiheuttamista. (vihapuhe-raportista ruralindiaonline.org:ssa, 2021) Eikö muka tällaisen kaltaista tavoitteellisuutta esiinny Suomessakin sillä erolla, että esim. poliittiseen osallistumaan rajoittamista ja alistamista ei erityisemmin koeta tarvittavaksi, mutta eristäminen, alemmuuden tunteiden aiheuttaminen, valinnanmahdollisuuksien rajoittaminen ja moni muu koetaan laajalti hyödyllisiksi keinoiksi erotella ihmisiä enemmän parempiin ja sitten niihin muihin?

Periytyvyyden osalta, sääty-/kastijärjestelmään verrattuna, on jo nykymenosta huomioitavissa, kuinka monet ihmiset ovat nähneet paljon sellaisia aikuisia, joiden elämästä ei meinaa tulla mitään tai ei ole tullut kummoisempaa, mikä on saanut heitä sekä tekemään arvioita siitä, miksi niin tapahtuu ja onko siinä jotain keinotekoista tilanteiden ja tapahtumien kulkujen pahentamista. Joidenkin ihmisten ei tarvitse käydä aloittelemaan tällaista arviointia, koska he ovat jo pidemmältä ajalta olleet tietoisia ja kenties jollain tavoin osallisia siihen, kuinka joidenkin ihmisten elämää vaikeutetaan monissa erilaisissa tilanteissa, virastoasioinneista arjessa toimimiseen ja työn tekemisen sujuvuudesta opiskelemisien hyödynnettävyyden mahdollisuuksiin, sen vuoksi mitä heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat tai ovat olleet. Tällainen ei välttämättä ole sääty- ja kastijärjetelmän tapaisesti koko yhteiskunnan toimintaa määrittelevää, vaan ehkä enemmänkin varoituksena muille antiesimerkkien luomisena. Toisaalta, muodostuneista keinoista voi johtaa mahdollisuuksia "skaalata toimintaa" ja soveltaa samantapaista moniin muihin ihmisiin, mutta erona sääty- ja kastijärjestelmään olisi erityisesti se, että osanottajat ja avustajat eivät välttämättä, ellei jopa todennäköisesti eivät, olisi esim. sosioekonomisesti samankaltaisia, vaan vähän kaikenlaista, missä jonkinlaiset yhteiset intressit olisivat säätyisyyttä ja sen sellaista merkittävämpää. Toisaalta, intressien ymmärtämisen kyvystä saattaisi voida johtaa eroavaisuuksia ihmisten välillä, mikä osaltaan saisi näitä moiseen osallistujia kokemaan toisiaan eriarvoisiksi tjs., mutta että "tehdään nyt kuitenkin tätä yhdessä ja ollaan sitten muulloin enemmän eriarvoisia". Toisaalta, toiminnan riittämiin systematisoiduttua, alettaisiin saavuttaa jotain niin laajaa kuin "kansan kahtiajakoa" niihin, jotka eivät tajua, miten heidän elämäänsä vaikutetaan keinotekoisesti ja niihin, jotka sellaisiin osallistuvat ja jotka kyseisenlaista kehitystä avustavat, jolloin tuon toiminnan vaikuttavuus tuntuisi olevan koko ajan läsnä muuallakin.

Hintojen nousut esim. urheiluvaatteissa saavat ihmiset eroamaan toisistaan entisestään, mikä lisäännyttänee haluja kokea voivansa elää "surkeamman elämän ulkopuolella" tai sellaisesta välittämättä. Eriytyvyyttä huonommanlaisiksi ja paremmanlaisiksi koettujen välillä lisäävät mm. halpamarkettien myymien tuotteiden brändinimivalinnat ja ominaisuudet, mitä kehityksenkulkuna eivät muunna esim. se, että samoihin marketteihin otetaan myyntiin luksuksisempia tuotteita johonkin aivan eri kategoriaan kuten kosmetiikkaan. Verkkokaupoissa vähemmän ja paremmin kelpaavat voivat olla samalla kertaa silmäiltävinä, mutta ennen pitkää tunne siitä, että paremmasta joutuu maksamaan enemmän, käy voimistumaan, jos niin ei jostain syystä olisi jo käynyt, millä on sitten myöhempi vaikutuksensa siihen, minkälaisten ihmisten kanssa voisi haluta hengailla.

Onkohan se aivan varma, ettei missään valtiossa mietitä, miten saataisiin lakien puitteissa heikennettyä joidenkin suurien, turhien ihmisjoukkojen asemaa niin paljon, etteivät he enää haluaisi elää, jolloin ei tarvitsisi esim. keskitysleirejä? Kun monen valtion asioihin puuttuva presidentti, joka karskisti mm. häivyttää ylimääräiseksi määriteltyjä ihmisryhmiä pois maastaan, asettelee korkeita tulleja näille muille valtioille ja pakottaa Nato-maksuihin suuria korotuksia, siinähän aiheutuu näppärästi väistämätöntä pakotetta muiden valtioiden hallituksille aiheuttaa vaikeuksia monille kansalaisille? Siihen sitten lisäksi luottoluokituksen heikentymistä, minkä palauttamisessa menee lähemmäs kymmenisen vuotta ja joskohan vielä valtion kansalaisten eläkkeitä varten tehtyjen sijoitusten osalta pääsisi tapahtumaan karkea virhearvio? Tosin, eläkevaroista taitaa olla päättämässä aika suuri ja monialainen päättäjäjoukko, sekä varmuusvarantoakin taitaa olla sen verran, että virhearvion vaikuttavuuden muotoileminen katastrofaaliseksi vaatinee aitoa taitoa?

Luototuslaitokset itsekehuvat AI-osaamistaan, mutta silti ne kertovat käyttävänsä keskivertoihmisryhmien edustajien (demografiaryhmien) tyypillisiä tms. tuloja ym. laskelmiensa perustana, joten jos joku vähävarainen sattuisi olemaan kehittänyt itselleen ruokavalion, jolla säästää 100 euroa joka kuukausi ja tarvittavien laitteiden ostamistaktiikan, jolla säästää vuositasolla useita satoja euroja, keskivertoihmisryhmiin perustuva tekoälyily kuluttajaluototuslaitoksissa aiheuttaa vain turhaa harmia monelle, mitä pahentaa Positiivisen luottorekisterin tapaiset automatisoidut huomioimiset, joiden perusteella ei tekoäly, eikä ihminen saa muodostettua tarkentuvaa vaikutelmaa kuin rahasummista. Toimitusjohtajaa varmaankin myhäilyttää, kun tekoälyllä on saatu vähennettyä tarvittavaa ihmistyöväen määrää, vaikka samalla tulee sitten myös eriarvoistettua ihmisiä suuressa määrin, kun perustoimeentulolla elävät saavat jokaiseen pienempäänkin ostokseen hylkäävän luototuspäätöksen, vaikka esim. pari vuotta aiemmin on voinut helposti ja nopeasti maksella takaisin esim. 400 - 600 euron kuluttajaluoton.

Kun koetaan, että jotain on erittäin välttämätöntä saada tapahtuvaksi tai ensi alkuun ainakin edistettyä, voidaan spekuloida teatraalisuutta ja mielisekaannuksisuutta käytettävän ryöväämään kansalaisilta ajattelun selkeähkönä pitämisen mahdollisuuksia. Sitä ei välttämättä voida suoraan osoittaa, mitkä tahot mihinkin tempaukseen tai tekoon ovat osallistuneet valmistelevina osapuolina, mutta esim. tempauksessa "Miljonäärit leikkausten puolesta" saatiin aikaan mm. kameroiden kohdistumista nuoriin Perussuomalaisten edustajiin hetkellä, joka luovasti vahvisti heidän jo muovautumassa ollutta imagoaan pitäessään heidät tavallaan erillään tapahtuneesta, vaikka leikkirahat heiteltiin siltä kohdin (12.12.2023, yle.fi) yleisölehteriä, että he olivat siinä alapuolella ja olipa se sitten myös viimeinen kerta, kun yleisölehterille oli lupa viedä mitään kantamuksia. Lukevalle yleisöllekin saatiin kätevästi aiheutettua hämminkiä mieleen, kun eivät monetkaan olleet tottuneet siihen, että mielensä menee juntturaan sellaisesta käänteisestä mielenosoittamisesta.

Tempaukseen osallistuneet asettivat miljonäärit leikkausten puolesta -lakanan lehtereille ja heittelivät ilmaan leikkirahaa, joka symboloi sitä, kuinka Petteri Orpon (kok) hallituksen politiikka on taloudellisesti edullista monelle, etenkin ahkerille menestyjille. (12.12.2023, iltalehti.fi)

Eduskunta päätti myöhemmin, että jatkossa kaikista yleisölehtereillä tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä tehdään tutkintapyyntö poliisille. Lehtereille ei saa jatkossa viedä enää mitään kantamuksia, vaan ne on jätettävä sisäänkäynnin lokeroihin. (7.3.2024, iltalehti.fi)

Jos näiden "hieman alle 30-vuotiaiden helsinkiläisnaisten" sarkastisen mielenosoituksen syy tuntuu kummalliselta, ehkäpä siihen onkin ollut syynä se, että on tunnistettu ulkomaisvaikutteisten toimijoiden voivan haluta hyödyntää eduskunnan täysistuntojen osittaista televisiossa näyttämistä, jolloin yleisölehtereille kannetut esineet voisivat olla vääränlaisen viestimisen esille saamisen kannalta liian helppoa näille joillekin. Aiempi yleisölehteriltä toteutettu mielenosoitushan oli Palestiinan tukijoiden mielenosoitus, joka tapahtui ihan siinä edellisessä kuussa. Toki monenlaiset "päätöksenteon ytimen luokse" tuodut luvattomat viestimisen välineet, joilla tavoittaisi televisioidusti ja uutisklippeinä katsojia, voisi olla demokratian hallittavuuden ja ennalta arvattavuuden kannalta riskialtista, joten tavallaan-kieltämisen tarpeen ilmaisua on saatavilla useammaltakin puolueelta. Ulkomaiselta suunnalta ideoiden mielenosoituksen tarkoituksena ei välttämättä ole saada jotain samankaltaista viestintää tapahtumaan useassa eri maassa, vaan "ihan tavalliset kansalaiset" ulkomailla voivat asioita harkittuaan päätyä olemaan sitä mieltä, että suomalaisia ihmisiä pitäisi auttaa tajuamaan jotain kuten suomalainen ihminen voisi haluta saada esim. australialaisia tajuamaan jotain.

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.) pitää tärkeänä arvona sitä, että Suomen eduskunta on yksi maailman avoimemmista parlamenteista ja lehterit ovat avoinna aina, kun eduskunnassa on istunto käynnissä ja istuntoa voi kuka tahansa tulla seuraamaan.

– Vaikka tässä ei mitään uhkaa syntynytkään, se että lehtereiltä alas jotakin tippuu, herättää keskustelun, että mitä voisi tapahtua. Uskon, että se tullaan varmaan keskustelemaan, Hyrkkö sanoo. (12.12.2023, demokraatti.fi)

Mielenosoitukseksi tunnistamattomaksi tapaukseksi voisi käydä sellainen, missä haastattelutilanteeseen aiheutuu jokin merkittävä sävy, mutta josta ei oikeastaan voi tulkita sitä, kuka tai edes mitä puoltava taho on kenties ollut järjestelemässä sitä, mitä tuli tapahtuneeksi. Tällaisesta käy esimerkkinä SDP:n Antti Lindtmanin haastattelu Ilta-Sanomissa 4.1.2025 otsikolla "Pääministeriksi mahdollisimman pian", missä mainitaan köyhä parin euroja pyytäjä, jonka kanssa hän ei kuitenkaan käynyt enempää puhumaan. Tapahtumalla on merkitystä siihen, kuinka SDP:n arvot saatetaan käydä kokemaan lukijan mielessä. Kyse on voinut olla SDP:n omasta kikasta, jolla tuodaan puolueen imagoon hieman myös "kovempia sävyjä" ilman, että varsinaisesti laskettaisiin irti "pehmeistä arvoista", mutta toisaalta kyse on voinut olla myös jonkin toisen tahon sabotaasista.

Kesken haastattelun viereen hiipii kodittomaksi ilmoittautuva mies pyytäen lanttia. Käteistä rahaa ei löydy Lindtmanin tai toimittajan taskuista. Mies sanoo olevansa häpeissään, kun joutuu kerjäämään. – Mutta en halua varastaakaan.

Lindtman kuuntelee miestä myötätuntoisesti, mutta ei antaudu sen suuremmin keskusteluun. Siitä tuskin loppua heti tulisikaan. Viereisessä pöydässä nainen kaivaa lompakkoaan. Kaksi euroa ja paremman uuden vuoden toivotus.

Kun poliittisten puolueiden edustajia kertoo valtavirtajulkisuudessa asti perusteluistaan lähteä lipettiin viestintäpalvelu X:stä, siinä on varmastikin ennalta tiedossa se, että vaihtoehtoiset somepalvelut, joiden käyttäjäksi monissa tapauksissa siirrytään, eivät tarjoa runsaaksi ja laadukkaaksi muodostuvaa kommunikointia seuraajiensa kanssa vielä pitkiin aikoihin, sekä siinä samalla viestintäpalvelu X:kin näivettyy vielä enemmän. Täten, siinä tulee saaduksi aikaan se, että täten pois lähteneet saavat luontevan mahdollisuuden vähentää some-käyttöään melkeinpä olemattomiin, "koska eihän sitä jatkuvasti tarvitsekaan tyhjille seinille viestiä", mikä vapauttaa aikaa muuhun tekemiseen. Sinänsä väittämä siitä, että viestintäpalvelu X on muuttunut jokseenkin kamalaksi, ei ole ihan helposti tyrmättävissä, sillä onhan se viestintä erittäin helposti kaikenlaiseksi länkyttämiseksi menevää, mitä tulee esim. paljon kommentointia saavien poliittisten toimijoiden viesteihin siinä somepalvelussa. Siltikin, "kun nuo menee tuonne ja nuo jää tuonne", siinä tulee signaloitua muille, että "elämä on parempaa kun voi häivyttää siitä pois kaikenlaisen toksisen ja mikä ei tarkoita vain tätä erästä viestintäpalvelua" ja se taasen voi kehittyä ideana ja ajatuksena sellaiseksi, missä esim. kaikenlaisten huolien kuuleminen ja lukeminen voi käydä lukeutumaan toksiseksi määrittyväksi, sillä sehän on oleellisesti ikävää ja vähemmän mukavaa.

Yhdysvalloissa ja vähän ehkä muuallakin kerrotaan poistettavan DEI-käytäntöjä (engl. diversity, equity, and inclusion), millä on erilaisia vaikutuksia riippuen siitä, mitkä ihmisryhmämäiset tahot ovat jo aiemmin tulleet saaneeksi jokseenkin jatkuvaa ja runsasta avustamista osakseen aina elokuviin enemmän näyttelemään pääsemisestä samalle puolelle koulun liikkatunneilla hyväksymisiin. Toki stabiilin väittämän muodostamiseen tarvittaisiin laajaa otantaa vertailuaineistoa, mutta yleisesti ottaen ihonvärihän se sitä eniten valmisteltua hyväksyntää on saanut, neurodiversiteettisten seikkojen hyväksyttämisten jäädessä paljon vähäisemmälle esiintyvyydelle ja mikä Suomessa voisi tarkoittaa vaikkapa tv-sarjoissa olemisia ja jonkin verran lisääntynyttä tekstimuotoista sisältöä mediatoimijoiden maksullisissa verkkopalveluissa. Yhdysvaltojen osalta muutoksen radikaaliudesta saa tuntumaa, kun vertailee kuinka huolella viimeisimpänä vuosikymmenenä on käytetty erityisen tummaihoisia, jotta niiden edustajat vaikuttaisivat tasa-arvoiselta "kaikkien muiden kanssa" ja kuinka "sellaiset" ovat voineet olla tyystin poissa joistain 90-luvun nuoriso-showsta ellei lasketa niitä jossain taustalla koulun käytävällä hetken näkyneitä tummaihoisia statisteja. Tätä kirjoittaessa Eddie Murphyn uutisoidaan saaneen Inspector Clouseaun roolin uudessa Vaaleanpunainen Pantteri -elokuvassa, joten siltäkin osin "tasoittumispyrkimykset" ovat valmistelemassa sitä, että tummempi-ihoiset ovat tasavertaisemmassa asemassa selvitä vaikka maailmansodasta, jonka aikana ihmiset ja ihmisryhmät varmastikin kilpailevat keskenään resursseista.

Jos Argentiinassa on niin kuten aiemmin viitatussa Helsingin Sanomien artikkelissa "Tulevaisuuden talouspolitiikkaa" kerrotaan, että "Milei ei aidosti tunnu välittävän, mitä yksittäisille vakavasti sairaille tapahtuu.", liekö siitä kovin pitkä päätelmämatka siihen, etteikö sosiaalisesti vetäytyneet nuoret, joiden "usko muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin on murentunut", joille "vetäytyminen edustaa puolustautumiskeinoa" ja jotka "saattavat suhtautua muihin kateuden ja vihan tunteilla", tulisi koetuksi heikonlaisiksi ihmisiksi ihmisiä tottuneesti keskenään kilpailemaan usuttavien päättäjien ym. näkulmasta? Tähän liittyen Yle kertoo 14.11.2024 väitöskirjatutkijan tiedotteesta, jonka mukaan pääasiallinen tutkimusaineisto on ollut Ylilauta-keskustelufoorumin alifoorumi ja minkä perusteella sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten suhtautuminen yhteiskuntaa oli paljolti juuri mainitun kaltaista. Kaikki itsensä jossain määrin sosiaalisesti vetäytyneiksi itsensä täysin tai hetkittäin kokevat eivät varmastikaan olisi täysin samaa mieltä tutkimustiedotteen väittämistä, mihin sisältyy myös tyytymättömyyden kääntymättömyys poliittiseksi vastarinnaksi, "sillä liittolaisia ja vaikutusmahdollisuuksia ei tunnu olevan".

Toisen Yle jutun mukaan nykypäivän työelämä on uuvuttavaa ja tehotonta (7.1.2025), missä mainitaan esimerkkeinä mm., kuinka "sekava työympäristö saa meidät haaskaamaan ison osan työajastamme toimintaan, joka ei edistä ydintehtäväämme millään tavalla", "kova työtahti yhdistettynä toimimattomaan työkulttuuriin johtaa uupuneisiin yksilöihin" ja "työelämä ei osaa hyödyntää yksilöiden vahvuuksia", vaan "kaikkien oletetaan mahtuvan samaan, ahtaaseen muottiin" eli kaikkea sellaista, mikä olisi periaatteessa kenen tahansa työnantajan ongelmana käsiteltävissä ja siten työn tekemisen sujuvuuden ja mukavuuden osalta paranneltavissa. Vaikka, kuten jutussa sanotaan eli "keskittynyt työntekijä tekee vähemmän virheitä, ratkaisee suurempia ongelmia ja kehittää aivojen toimintakykyä, kuten oppimista ja muistamista", jotkin organisaatiot kuten julkisen terveydenhuollon sellaiset eivät voi vaikuttaa työn tekemisen sujuvuuteen ja mukavuuteen ilman, että muunnetaan jotain enemmän perimmäistä kuten diagnoosiluokituksia, koulutuksien sisältöjä, työroolien määrityksiä ym., joita voi olla kovin vaikea saada muutetuksi alkuunkaan, sillä on niin monia intressitahoja, jotka kokevat sopivanlaiseksi pitää terveydenhuolto jotakuinkin tietynlaisena toimivana, sillä siten se tuottaa terveyden lisäksi sopivanlaisesti sairautta, mikä taasen mm. ylläpitää alan työllisyyttä ja pitää muiden tahojen käsitteiden tajua stabiilimpana.

Jutun sisältämä väittämä, että "multitasking eli monisuorittaminen syövät työn laatua ja aivojen kykyä keskittyä" on useamminkin eri yhteyksissä toisteltu, mutta sitä kuulee harvemmin, miksi multitaskaus on saatavilla sujumaan erittäin hyvin, kunhan ajatuksensa saa pidettyä soveltuvasti järjestyneenä ja hallittavissa, orientoituneisuutensa käyttökelpoisena yms. Pelkkä monisuorittamisen paheksuminen aiheuttaa sen uskomuksen lisääntymistä, että "yksilöiden on parempi pysyä lesteissään" eli uskoa jo jotakuinkin määriteltyjen koulutusalojen ja sitä kautta muodostuvien ammattilaisuuksien olevan sellaista, joiden rajoissa kannattaa pysyttäytyä ja antaa yhteistyön taata tekemisten sujuvuudet. Monisuorittamiseen kriittisesti suhtautumaan oppiminen aiheuttaa tarpeettomasti sitä, että ihmiset eivät tule käyttäneeksi potentiaaliaan työssään, eivätkä välttämättä paljon muuallakaan.

Eräs Helsingin Sanomat on ollut kovin innokkaan oloinen toistavuutensa perusteella koettamaan iskostaa ihmisiin ns. narsistin tunnistamista, millä on runsaasti potentiaalia aiheuttaa fraasimaista ajattelua, missä narsistiksi leimaantuvat sellaisetkin, joiden ainoa tapauskohtainen tarkoitus on ollut tuoda huolitellusti muotoiltu näkemys jostain aiheesta, uudenlaisella näkökulmalla, esille vaikkapa jonkinlaisessa blogipalvelussa, johon monet henkilöt kirjoittavat sisältöä. Ihmisethän ovat herkkiä ajautumaan pitämään järkevänä fraaseja kuten "se älähtää, johon kalikka kalahtaa", vaikka se joka jostain asiasta kokee olevan syytä mainita, tekee sen aivan muista syistä kuin sellaisista, jotka liittyisivät jotenkin tai mitenkään häneen itseensä. Ehkäpä hän vain tapaa ajatella paljon kaikenlaista, tapaa huomioida, että monet muut antavat asioiden olla silleensä, vaikkei pitäisi ja sen vuoksi kokee tärkeäksi mainita jostain asiasta joillain sanoin?

Pitäydyttäessä olettamuksessa, että poliitikkokin on vain ihminen, jolla on haasteita ajattelunsa pitämisessä koherenttina, pitäisi hänenlaistaan erityisesti hänen merkittävyytensä osalta kyetä koettelemaan ilman, että koettelusta tulisi pelkkä muistitesti, jossa muistamattomuutta tai jonkin ajatuksen muodostamisen vaikeutta pidettäisiin todisteena jostain. Jatkuvahko koherenttius ajattelussa viittaisi tässä siihen, ettei tarvitsisi toistuvasti uudelleenorientoitua johonkin toisenlaiseen ajatuskokonaisuuteen, vaan yksilöllä olisi pitkälti jatkuva valmius vastailla ja tehdä päätelmiä jonkinlaisissa aiherajoissa ja aiheiden käsittelyjen "syvyyksissä". Tällainen määritelmä olisi kai suht lähellä asiantuntijuuden määritelmää ja on monella tapaa ongelmallista, että poliitikko retororisia ja argumentaarisia kikkoja käyttäen koettaa käyttäytyä kuin asiantuntija paitsi silloin, kun se olisi läpeensä epäuskottavaa esim. vaadittavan spesifisen tietämyksen vuoksi.

Monenlaisen tietämyksellisen kykeneväisyyden esittäminen esim. pääministerin, ministerin, valiokunnan puheenjohtajan, puoluesihteerin, jonkin sortin valtuutetun roolissa on yhteiskunnallisesti sitä suurempi ongelma, mitä vähemmän media heitä haastaa ja juuri sitähän se ei paljoakaan tee. Valtakunnanpolitiikan tasolla kaikki vaali-iltamatkin kulkevat ilman monien oleellisten asioiden käsittelyä ja pääpaino saattaa olla siinä, kykeneekö haastateltu olemaan esim. huojumatta lattiaan merkityssä kohdassa ja missä kohdin hän vaihtaa asentoa. Olisi niin kovin paljon sellaista haastavaa kysyttävää, jolla saisi murrettua heidän imagojaan ja brändejään eli eräänlaisia merkittävyyden suojiaan, mutta medialle voi riittää se, että esim. jokin tehty ja päätetty on hyväksi "Suomelle" ja mitä taasen ei ole laitettu lainausmerkkeihin vahingossa. Perimmäisenä tarkoituksena tässä voisi pitää sitä, että tunnistettaisiin, kuinka pitkään ja monesti sitä onkaan keskusteltu asioista aivan liian rajautuneesti ja kuinka monet asiat jäävät tyystin keskusteluista (ja siten myös päätöksenteoista) pois.

--

Sattumoisin, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2025, hyvinvointialuejohtaja Petri Virolaisen ajankohtaiskatsauksessa tuli tähän soveltuvasti sanotuksi, mikä on se eräs asia, johon aluevaltuutettujen täytyy jossain vaiheessa ottaa kantaa eli terveydenhuollon palveluvalikoimaan kyseisen hyvinvointialueen puitteissa. Ei ole varmaan tarpeenkaan olettaa aluevaltuutettujen hankkivan lääkäritason ymmärryksen voidakseen ottaa kantaa siihen, miltä osin teknologia-avusteisuuskaan ei riitä vajeellisten resurssien kompensoimiseksi ja minkälainen vähempi palveluvalikoima on hyväksyttävissä, mutta heidän täytyy tunnistaa itsessään, miltä osin heidän tietämyksensä ei tunnu riittävältä ja rohjeta myöntää se muillekin. Sellaisella aluevaltuutetulla ei tee aluevaltuustossa mitään, joka vain hyväksyy toisaalla tehdyn mukaisen ehdotuksen ja koettaa sävyttää sitä monen muunkin varmastikin lausumin sanoin eli "palveluvalikoimaan kuuluvien palveluiden täytyy olla vaikuttavia, turvallisia ja kustannuksiltaan hyväksyttäviä".

Hyvinvointialuejohtaja viittaa ajankohtaiskatsauksessaan meidän palveluvalikoimaan eli kyseisen hyvinvointialueen sellaiseen, mutta siitä voi tai oikeastaan pitäisi olla vaikea aloittaa keskustelua tulematta ajatelleeksi myös kansallisen palveluvalikoiman periaatteiden kehittämistä, minkä osalta STM:n sivuilla mainitaan, että "Periaatteiden säätämisellä laissa halutaan varmistaa, että -- -- tärkeimmät palvelut toteutetaan eri alueilla yhdenvertaisesti." ts. lisäpalveluita voi kehittää, jos siitä ei aiheudu kansallisen palveluvalikoiman tavallaan määrittämästä vähäisempää palvelutuotantoa. Toisaalta, periaatteet ovat eri asia kuin varsinaiset palvelut ja niitä periaatteita vasta kehitellään ja niiden säätämistä tehdään vielä usean vuoden kuluttuakin. Aiheesta lisää kirjoituksessa Terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteiden määrittelyn kenties aiheuttamista ongelmista.

"Tavallaan positiivinen asia on myös väestörakenteen muutos, sillä että meidän väestö ikääntyy. Siinä ei ole negatiivista, mutta se on kustannuksia lisäävä asia. Ikääntyvä väestö tarvitsee enemmän palveluita kuin nuorempi väestö. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että meidän koulutettavat ikäluokat pienevät jatkuvasti vuosi vuodelta. Me emme voi ajatella, että me jatkuvasti suhteellisesti suurempaa osaa koulutettavien vähenevästä määrästä koulutamme sote- ja pelasektorin käyttöön. Ja tästä syystä me emme voi tuottaa tulevaisuudessa palveluita samalla tavalla, kun me olemme tuottaneet tähän mennessä. Meidän henkilöstö ei tule siihen palvelutarpeeseen riittämään, vaan meidän täytyy keksiä uusia toimintamuotoja. Meidän täytyy hyödyntää teknologiaa siellä, missä se on mahdollista niissäkin tapauksissa, joissa ihmistyö voisi olla parempi vaihtoehto. Mutta meidän täytyy se meidän olemassa oleva henkilöstö keskittää ja allokoida sinne, jossa saavutettava hyöty siitä on suuri. Ja meidän täytyy vaikuttavuutta lisätä, joka tarkoittaa sitä, että meidän palveluvalikoimaa joudutaan tarkistelemaan sen mukaan, kuinka vaikuttavia palvelut meidän väestölle ovat. Ja jos palveluvalikoimasta joudutaan jotakin nykyisiä palveluita poistamaan, sen tulee perustua niiden vaikuttavuuteen. Elikkä vähimmin hyödyllisistä luovutaan ennen kuin tärkeimmistä. Talous on hyvin keskeinen asia ja talouden johtaminen on hyvinvointialueen itsenäisyyden edellytys ja tähän meidän tulee kiinnittää huomiota. Meidän tulos ja tulosennuste vuodelle 25 osoittaa, että olemme oikeassa suunnassa. Meidän tavoite tälle vuodelle on se, että teemme pientä ylijäämää. Meidän ennuste tällä hetkellä näyttää 4.8 miljoonan alijäämää. Ja tämä on tietysti asia, jonka me haluamme vielä tämän vuoden aikana korjata, jotta pysymme siinä sillä uralla, jossa jolla me tahdomme olla." (hyvinvointialuejohtaja Petri Virolaisen ajankohtaiskatsauksesta, aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2025)

--

Entäpä, pitäisiköhän Vihreitä koetella niiden toistuvasti jankkaamien luontoarvojen ja ilmastoasioiden osalta laittamalla heitä vastaamaan kysymykseen siitä, pitäisikö lattia- ja muut tuulettimet, joista ensin mainittuja on esim. Hobby Hallin verkkokaupassa myynnissä enemmän kuin kolmesataa, olla aina sellaisin tuotetiedoin myytyjä, että niihin sisältyy laitteen vertailukelpoinen desibeleinä mainittu äänentuotannon määrä? Sehän on jo ostajankin kannalta kovin ongelmallista, että tuotelistaussivulta satunnaiset kymmenisen lattiatuuletinta tarkempaan arviointiin ottaessaan joutuu huomaamaan, että eihän niissä ole kenties yhdessäkään mainittu melutasoja ollenkaan ja jos on, se on sitten pelkän max-tason mainitseminen. Sehän se onkin ostopäätöstä tehdessä tärkeä tieto, eikä laitetta muutenkaan pitäisi ehkä koskaan käynnissä edes puolella teholla.

Tällainen aiheuttaa

• yhden tilauksen tekemistä kerrallaan ja palauttamista tyytymättömyyden vuoksi
• yhden tilauksen tekemistä kerrallaan ja tyytymistä siihen, että laite ei ollut aivan toivotunlainen
• usean tilauksen tekemistä kerrallaan ja osan niistä palauttamista tyytymättömyyden vuoksi tai
• ties monennenko vielä yhden tilauksen tekemistä, josko sitten vihdoin löytyisi se, joka olisi desibelitasoltaan sopiva.

Sitähän voisi toki olettaa, että kyllähän ne tiedot varmaankin löytyvät jonkinlaisesta manuaalista valmistajan verkkosivujen kautta, mutta sellaisille verkkosivuille ei ole linkin linkkiä tuotesivuilta, eikä Google-haullakaan välttämättä heti ensimmäisistä hakutuloksista sellaista löydä. Sitten jos valmistajan sivuille tulee navigoituneeksi, saattaakin joutua huomaamaan, että tuote on jo poistunut myynnistä, eikä jäljellä ole kuin jotain sinnepäin olevia tuotteita, joiden yhdenlaisuus ominaisuuksien osalta ei välttämättä ole ihan selvää. Jos eksakti tuotesivu valmistajan sivuilta löytyy (tai joissain tapauksissa esim. maahantuojan sivuilta), voi sieltä löytyä jopa ohjekirja laitteelle, mutta sittenpä voikin ehkä joutua toteamaan, että ei siinä eikä tuotteen sivuilla ole mitään mainintaa desibeleistä kuin juurikin korkeintaan sen max-tason osalta. Kylläpä siis olikin hyödyllistä ajautua sillä lailla pois myyjätahon sivuilta. Seuraavan arvioitavan tuotteen kohdalla varmaankin sama hommeli.

Edelleen mainitun Hobby Hallin tuotteita ja erityisesti niiden toimitusaikoja silmäillen voi tehdä sen huomion (kesän ehkä kuumimpana päivänä eli 30.7.2025), että kahdeksalle tuotelistaussivulle levittyvien tuotteiden ensimmäiselle sivulle mahtuu monia hetipian lähetettävissä olevia tuotteita, mutta jo seuraavalta tuotelistaussivulta alkaen (kun lajitteluna "nopein toimitusaika") käykin sitten olemaan niitä, joiden lähetysaika on enimmäismäärä siitä, mikä sivuston UKK:ssa luvataan lähetysajaksi varastossa oleville tuotteille (1–5 arkipäivää tilauksesta). Sekin tosin pitänee monen lattiatuulettimen kohdalla paikkansa, jos asiakas voi hakea tuotteen PostNord Vantaan noutopisteeltä, muutoin voi olla pari päivää lisää odottelua, että tuotteen saa haetuksi esim. postilokerosta. Kolmannelta tuotelistaussivulta alkaen lähetysajat käyvät olemaan vähintään kuutisen päivää noutopisteelle ja neljänneltä alkaen onkin sitten jo pari viikkoa vähintään. Siinähän sitä monessa tapauksessa olisikin aikaa kertyväksi, kun tilailee ja palauttelee useamman lattiatuulettimen.

Toki sitenkin voi käydä, että jos ne desibelit olisi ilmoitettu, niin sitten tuotteessa on kuitenkin jotain esim. älytöntä tai potentiaalisesti ärsyttävää kuten eräässä Stadler Formin tuotteessa on design niiku ihan jees ja tuuletintoiminnot kerrassaan kelpoisia, mutta jokainen kaukosäätimen painikkeen painallus aiheuttaa voimakkaan auditiivisen vasteen laitteen moottorin tienoilla eli sen voimakkuuksisen piip-äänen, että kuulunee kerrostalossa naapuriinkin (useampaankin). Ja jos haluaa vaihtaa tehon esim. kolmoselta kakkoselle, joutuu painaltelemaan koko kierroksen edestä "seuraava teho" painiketta. Hintaakin laitteella parisataa eli ihan suhteessa laatuodottamiin?

Mikähän mahtaisi olla Vihreiden kanta siihen, pitäisikö pettymyksiä aiheuttavien, asuntoon sijoitettavien tuulettimien tuotetietoihin saada vaadituksi jotain täydennystä vai pitäisikö sitten kuitenkin painottaa työllistävää vaikutusta vaikkapa kuljetusyrityksille? Sähköautojahan ne varmaan käyttävät, joten vältyttäisiinkö sitten fossiilisten polttoaineiden haittojen miettimiseltä? Toisaalta, tuotteetpa voivat tulla Suomen rajojen ulkopuolelta ja olivatkohan ne sähköautot ja niiden osat aivan ikuisia sentään?

Tuossa eräässäkin Helsingin Sanomien jutussa näytti olleen otsikkona sellaista, jonka mukaan Sofia Virta väittää Vihreiden olevan Suomen "johtava markkina­liberaali puolue" eli tarkoittikos se jotakuinkin niin, että tuolloin kannetetaan ns. vapaata markkinataloutta? Sisältyykö siihen mahdollisuus, että yritys voi jättää tuotetiedoista pois kaikenlaista, jos vähän siltä tuntuu, että pitäisi tai haluaisi tehdä niin oli kyseessä sitten valmistaja tai jälleenmyyjä?

Voisiko tässä olla soveltuvaa pitää tätä EU-laajuisesti käsiteltävänä asiana? Eikös se joku Niinistön Ville ole siellä EU-parlamentissä meppinä, josko hän olisi Vihreänä käsitellyt vihreitä asioita siellä? Katsotaanpa.. China's critical raw materials, Russia's war against Ukraine, Media freedom in Georgia, religious freedom in Tibet, sham trials of Armenian hostages, human rights in Thailand, political situation in Georgia.. Iran, Taiwan, Belarus.. marine mammals, Sakatti's nature reserve, Russian shadow fleet, NATO summit, EU's energy sovereignty, European defence..

Eihän nuo ole sinnepäinkään? Entäpä otsikon perusteella ainukaisena aihetta sivuavana, liittyen debattiin otsikolla "Kilpailukykykompassi", mistä täysin kontekstistaan irroitettuna hänen kommenttinsa (saatavilla vain englanniksi):

Mr President, where does industrial competitiveness come from? It comes from productivity. And where does productivity come from? Well, it comes from increasing the added value of our production chains and from technological leaderships. I think it is important that the Commission stops this kind of paradoxical view that at the same time the Commission says that the 90 % climate target is important, we are decarbonising our economy, we are going forward in combining the green and competitive angles of our future. They need to be seen together, but there is still also this other underlying discussion whether we actually should have less focus on greening our economies. We should really be clear that that means that we have less competitive future. Investing in green technologies, in lead markets, in R&I is what Europe needs to do more. When we do more investments in renewable and energy efficiency, we get industrial production that's more competitive in the global market that has an increasing demand.

Eli vihreisiin teknologioihin, energiatehokkuuteen yms. investoiminen on siis ilmeisesti hyödyllistä, kun kyse on globaaleista markkinoista, mutta josko vielä toisen Vihreiden MEP:n eli Maria Ohisalon kannanottoja ja osallistumisia pläräisi. Suullisissa kysymyksissä ei ainaskaan, osallistumisissa täysistuntoihin ei myöskään, mutta sentään luonnon ja kilpailukyvyn ovat saaneet samaan lauseeseen mahtumaan kuten osallistumisessa täysistunnon keskusteluun otsikolla "Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuus":

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, komissaari, pidän arvokkaana, että kertomuksessa kilpailukyvyn ytimeen nostetaan ilmaston kannalta kestävä Eurooppa ja osaavat ihmiset. Osaamisen on kuitenkin synnyttävä sille pohjalle, jossa ihmisten perustoimeentulo, asuminen ja koulutus on taattu kaikille, jossa jokaisella on taustastaan riippumatta mahdollisuus toteuttaa itseään ja tässä kertomus jättää valitettavasti toivomisen varaa. Luontoa ja ihmisiä kuluttamalla luotu kilpailukyky on tullut tiensä päähän. Hyvät työolot ja oikeudenmukainen työelämä sekä vakaa ja tasa-arvoinen yhteiskunta, luonnon monimuotoisuus, nämä ovat edellytyksiä kestävälle kilpailukyvylle. Meidän on tehtävä yhdessä ne päätökset, joilla EU:n alueella on jatkossa maailman osaavimmat ja hyvinvoivimmat ihmiset. Aloitetaan siitä, että jokaisella on koti, josta käsin rakentaa hyvää elämää.

Päätöslauselmaesityksissä ei sielläkään otsikkotasolla sinnepäinkään, jos tuotemerkintöihin ja/tai kuljetuksiin liittyen jotain, ihan mitä vain, haetaan, eikä myöskään kirjallisesti vastattavissa kysymyksissä. Ehkäpä joltain noteerattavalta kotimaan kamaralla enemmän aikaa viettävältä Vihreältä voisi kysäistä asiasta ja josko siitä sitten kävisi etenemään jotain? Toisaalta, johan sitä itselleen on lattiatuulettimen hankkinut. Sen edellä mainitun Stadler Formin sellaisen, joka tuottaa voimakkaan auditiivisen vasteen painikkeita painellessa, mutta joka sentään näyttää hyvältä, toimii muilta osin erittäin hyvin ja on tuulettavuuden aiheuttamilta äänentasoiltaan miellyttävän hiljaisehko. Vai olisikohan siitä sitten kuitenkin pitänyt mainita enemmän jotain huonoa, sillä onhan se siltä eräältä osin vahvasti tarkoituksellisen oloisesti vaivaannuttavaksi tehty eli myöhemmin kenties julkaistava parempi versio tulisi aiheelliseksi ostaa, ellei sitten jo aiemmin, jos päättäisi koettaa niitä muita sen kehittelemiä tuotteita. Saisivat sitten kuljetusyrityksetkin vähän lisää tekemistä.

Puolueriippumattomasti valmisteltu eriarvostoitumisien säädeltävyyttä

Poliitikot ja poliitikoksi kehittymässä olevat ovat ottaneet esitettäväkseen puolensa valitsemisen shown, missä on tarjolla rooleja myös yhteensovittelijoille ja keskitien kulkijoille. Eri puolin sitten syytellään toisia tekemisistä ja tekemättömyyksistä, joidenkin ulkopuolisten sävyttäessä narratiivia muistutuksilla joidenkin kehityskulkujen olemisesta meneillään jo monien hallituskokoonpanojen takaa. Tottuneeseen ja oppineeseen tapaan näiden puheiden annetaan hälventyä ilmentymisiensä osalta, kenties näennäisesti jossain periksi antaen, vaikka sellainen oli jo muutenkin päätetty tehtäväksi, koska kansa ja näennäisesti asiantuntevasti kommentoivat tarvitsevat sellaista. Saattaapa joku päättäjä tulla sanoneeksi jopa "sori, nyt on tullut tehtyä virhearvio" ja sittenhän vasta ollaankin tyytyväisiä kansan parissa, kun "saatiin se tunnustamaan jotain", vaikkei minkään kehityskulun suunta tai päätöksien toimeenpanon toteutuksen aikataulu siitä mihinkään muuttunutkaan.

Jatkuva poliittisesti tapahtuva instituutioiden ja niiden alaorganisaatioiden säätäminen ei mahdollista käytännöllisen jouhevaa valtion toiminnan ohjailtavuutta juuri kenellekään ja niissä työskentelevien ihmisten asenteidenkin muuntaminen olisi kömpelöä verrattuna siihen, että ne pysyisivät jokseenkin samana niiden (asenteiden) käyttäjiin vaikuttavista ylätasojen päätöksenteoista huolimatta. Täten, on päättäjätahojen kannalta helpompaa, kun näennäisen asenteellisesti eri mieltä keskenään olevilla on sellaista ihmiselämän kannalta olennaista kehitettävää, josta "kaikki muu" tavallaan juontuu ja johon voi vaikuttaa edistävästi/ylläpitävästi hallituskokoonpanoista huolimatta.

Ihmisten eriarvoistuneisuuden tasojen säätäminen on se, mihin yhteiskunnan toiminta perimmillään perustuu. Sen vuoksihan ihmisillä pyritään olemaan kertomatta, minkälaiseen tulevaisuuteen tarkemmin ottaen pyritään, kun päätöksiä tehdään, etteivät ihmiset alkaisi saamaan mieleensä ideoita siitä, millä keinoin määritelty tulevaisuus saavutettaisiin tai miten ei ainakaan. Aiemmin päätäntävuorossa olleiden puolueiden muodostamat hallitukset ja eri aikoina eri tavoin lussut opposition osaset ovat pohjustelleet jo pidemmältä ajalta sitä, ettei sitten kun jälleen on "karkskimman hallituksen" pelivuoro, olisi muuta mahdollisuutta kuin muokata yhteiskuntaa sellaiseksi, että suuri osa kansa vihdoin tajuaa, ettei ole tervettä tai järkevää antaa itsensä ajautua sellaiseen huonojen ihmisten asemaan, jonkalaisia on enemmän kuin koskaan. Toki vaivaantunemman elämän kokijat on parempi saada kokemaan, että "meneehän tämä näinkin, vaikkei hyvin menekään", jotta muut voivat olla ja elää heistä huolimatta. Tai heitä vielä vähän lisää riistäen.

Vaiheittainen valtion, kuntien ym. rahojen säästämisen kohteiden valitseminen mahdollistaa sen varmistelua, että asuinalueisiin saadaan sopivanlaisesti segregaatiota, muualla muuttamisen mahdollisuudet vaikeutuvat, terveyden hoitaminen vaikeutuu, avoimen yliopiston toistaiseksi korottumattomat opintopistemaksut käyvät tuntumaan entistäkin kalliimmilta, maksumuurien ulkopuolella jäävä tieto vähämerkitystyy, oikeudenkäymisten ja virastoasioimisen päätöksenteot hidastuvat ja lopputulemat huonontuvat, kulttuuri käy saavuttamattomammaksi, viihde rajautuu striimauspalveluiden käyttöön, herkuttelu käy harvinaisemmaksi, ihmissuhteissa on vähemmän elämänhalua ylläpitävyyttä ym.

Eriarvoistavien päätöksiä otetaan käyttöön vaiheittain, siinä ohessa seuraamuksia analysoiden ja eriarvoistumiseen päätymisiä täten varmistellen

Vaporwaren myyminen on paljon koeteltu keino olla tekemättä tai kehittämättä asioita paljoakaan, mutta saadaanpa vähempimerkityksiset ihmiset hetkeksi luulemaan, että jotain parempaa on tulossa ja sitten unohtamaan tuon jonkin esim. useiksi vuosiksi. Samoihin aikoihin ihmisten toimeentulon mahdollisuuksia nakertavat kaiken mullistavuudet kuten tekoäly, josta poliitikot eivät paljoa puhua, koska tarkoituksenahan on myös saada ihmisiä kehittymään itsekkäämmiksi, sillä sellainen aiheuttaa käyttökelpoista eriarvoistumisen kiihtymistä, mikä taasen saa paremmin pärjääviä kokemaan olevansa enemmän yhtä itseään paremmin pärjäävien kanssa kuin itseään huonommin pärjäävien kanssa. Demokraattista ylivoimaa paremmin pärjäävien on haastava saavuttaa, sillä taloudelliset realiteetit eivät joustane aivan niin paljon, että heille kaikille riittäisi vähintään hyvä toimeentulo ja elämänlaatu, mutta keskinäinen kilpailuhan se on se, mikä ennenkin on pitänyt asiat etenevinä. Täten, esim. apuhenkilönä raksalla oleminen saattaa muuntua monille "kun edes sellaisena voisi olla"-tyyppiseksi.

Tuntumaa siitä, miten erilaiset kansalaiset pärjäävät ja mitä osa heistä tekee, kun ei enää pärjääkään niin hyvin kuin aiemmin, saadaan kun otetaan käyttöön viivyteltyjä vuokrankorotuksia, verojen nostamista, energiamaksujen nousua ym. Sellaisista saadaan pohjaa tutkimusjärjestelyille, jotka kohdistuvat monille eri asuinalueille. Tuntumaa siitä, miten erilaiset kansalaiset sietävät ongelmia ja mitä osa heistä tekee, kun ei enää siedetäkään ongelmia niin hyvin kuin aiemmin, saadaan kun ei päästetäkään käyttämään julkisen terveydenhuollon palveluita entisenlaisella saatavuuslupauksella, ripeytetään tuloja vähentävien lakien voimaantuloa, tiukennetaan ehtoja erilaisten tukien saamiseksi ja automatisoidaan sellaisten käsittelyä tekoälyllä ym.

Seuraamuksia kansalaisten elämään vaikuttavista päätöksistä ei monilta osin tarvitse selvitellä salamyhkäisesti ja eri tahojen kautta tietoa kierrättäen, sillä siitähän on jo "laaja poliittinen yksimielisyys", että valtion ja sen edustajien täytyy saada käyttöönsä "nopearytmistä analyysia yhteiskunnallisten ja poliittisten päätösten vaikutuksista yhdistelemällä ajantasaisia yksikkötason rekisteritietoja". Tällaista tarkoitusta varten on tullut perustetuksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) Datahuone, joka mahdollistaa esim. "veroviranomaisen, Kelan ja Tullin aineistojen käytön yhdistetysti, laajasti ja nopeutetulla menettelyllä". On kehuttu, että "Voimme esimerkiksi lähteä hankkimaan sellaisiakin aineistoja, joiden saamiseen voi neuvotteluineen kulua vuosia, ja sitoutua erilaisten ilmiöiden pitkäaikaisempaan seurantaan." STT uutisen mukaan huhtikuulta 2024, Datahuoneella työskentelee kymmenkunta tutkijaa ja data-analyytikkoa.

Ajan henkeen sopivasti tapahtunee varmastikin niin, että avattaessa Datahuoneen käyttöön ohjelmistorapapintoja erilaisiin tietorekistereihin ja päätettäessä samalla antaa muillekin tahoille lupa hyödyntää samaista ohjelmistorajapintaa, joku näistä sopimuskumppaneista tulee mahdollistaneeksi tietovuodon kohteena olevasta tietorekisteristä heidän kauttaan jonkun tuntemattomaksi jäävän tahon luvattomasti hyödynnettäväksi. Johan ns. positiivisen luottotietorekisterin käyttöön ottamisen jälkeenkin aiheutui se, että "Tämänhetkisten tietojen mukaan luotonantajan käyttämään ohjelmistoon on tehty tietomurto, jonka seurauksena positiiviselta luottotietorekisteriltä on kysytty [huomattava määrä automaattisia tietopyyntöjä] luottotietorekisteriotteita ilman perustetta." Muita Datahuoneen käyttöön tulevia tietorekistereitä ovat varmaankin esim. alustaoperaattoreiltä kertyneet tiedot liittyen tulojen saamiseen digitaalisen myyntialustan kautta, koskien sekä yrityksiä, että yksityishenkilöitä, minkä osalta tiedot ovat menneet Verohallinnon käyttöön jo vuodesta 2023. Rahapelimarkkinoiden avautuessa lisenssiperiaatteella, on eräs vedonlyöntiin erikoistunut yritys jo ehdottanut "ylivelkaantumisen suojelemisen" perusteella, että eri vedonlyöntiyritysten pitäisi voida saada vapaasti tietoa muilta vedonlyöntiyrityksiltä pelaajien pelaamisista ja käyttämistä rahasummista. Siihenkin tulee varmaankin jonkinlainen tietorekisteri, koska sellaisten perustamiseen alkaa olla niin helppo saada puoltavuutta kansanedustajilta, mikä sitten kytkettäneen myös Datahuoneen käyttöön.

Monet tahot esittävät, että he eivät ainakaan halua eriarvoistunutta yhteiskuntaa

Kun tuomarit ja juristit kommentoivat halllituksen aikeisiin, että "ei näin saa tehdä" tai lääkäriliitto omalla osa-alueellaan sanoo niin, on siinä kyse jonkin näkökulman mainitsemisesta sen verran, ettei kansasta tuntuisi siltä, että "ikään kuin jotain puuttuisi". Nuo professionaaliset ihmiset voivat sitten siinä samalla muokata tai sävyttää imagoaan, kun pääsevät toteamaan, kuinka jotain vaarantuu "näiden päätösten vuoksi, jos ne sellaisenaan otetaan käyttöön", mutta ettäkö he kävisivät enemmän julkisuudessa siitä jostain asiasta puhumaan, niin sellaistahan sitten taasen ei tapahdu. Eli vähän jutskaa laajalevikkisimman sanomalehden mielipidekirjoituksessa, lyhykäinen keskustelutuokion tapainen aamun tv-ohjelmassa ja ehkä vielä näiden lisäksi joku sitaatti jossakin. Sellainen riittää siihen, että näkemyksiä ohimennen kohtaava saa jostain aiheesta "tasapuolisen verran osumia", mutta eihän sellaisella päättäjien näkemyksiä muunneta, useinkaan.

Ihmisillä on harhakäsityksiä siitä, mikä taho on kenenkin "puolella" ja miksi, sillä he saattavat ajatella liiaksi mutulla miksi vaikka jokin ammattiliitto on olemassa ja mitä tahoja se oikeastaan edustaakaan. Tokihan niilläkin on perustellusti syytä olla vastaan joitakin edustamiinsa ihmisiin kohdistuvia heikennyksiä, mutta valtion tavoitteena ollessa tehostaa sitä järjestelmää tai ekosysteemiä, jossa yksilön elämänlaadusta huolissaan oleminen on toissijaista eli sitä, mihin kuuluvat mm. elinkeinoelämä ja oppilaitokset, jäävät ammattiliittojenkin huolet edustamiensa ihmisten työttömiksi mahdollisesti jäämisistä enemmänkin taloudelliseen jelppaamiseen kuin tarkempaan analyysiin "elämän tarkoituksesta".

TE-toimistoissa, sosiaalivirastoissa ja hyvinvointialueilla ollaan jo vuosikymmenet mietiskelty sitä, mitä ovat ne käytännön keinot, joilla saadaan tarvittaessa suuret määrät niiden asiakkaita käyttämään vähemmän niiden resursseja ja rahaa, oli hallitusvastuussa valtion tasolla sitten ketä vaan. Täten kun hallitusvastuussa ovat jotkut vähän karskimmat, näillä tahoilla on jo monenlaista valmiutta silkkaan eriarvoistamiseen, sillä eriarvoistaminen on sekä sisäänkirjoitettu lakeihin ja säädöksiin, joiden tulkintaa sitten vielä vinoutetaan näiden tahojen johtojen päätöksillä heidän asiakkaidensa haitaksi, eivätkä näiden tahojen työntekijät saa aikaiseksi olla mitään erityistä eri mieltä. Tällainen muokkaa organisaatiokulttuureitakin sillä tapaa, että jos olisikin muutaman vuoden jakso, jolloin ei tarvitsisi tehdä säästöjä ja erilaisten ehtojen kiristyksiä, mielenkiintoa asiakkaiden hyödyksi proaktiivisesti toimimiseen ei silti suuremmin olisi. Monet virastotyöntekijät ja terveys-/sosiaalialalla toimijat ovat jo opiskeluaikoineen sisäistäneet idean siitä, että ei heidän pidä hankkia itselleen burnouttia asiakastyössään ja jos laajasti jonkin alan työntekijöitä edustava liitto ei aja juuri muuta kuin kuin heidän taloudellisia etuja ja (yksinkertaista) työmukavuutta, niin so what. Keskijohto ja päällikkötaso taasen ovat niin yläkäsitteiden käyttöön tottuneita, etteivät ne edes osaisi ymmärtää asiakkaiden monimutkaisia elämäntilanteita, saati elimistön toimintaa.

Kuntapäättäjät kuten kunnallisvaltuustot eivät ole sellaisesta kummemmin moksiskaan, vaikka heidän hyväksymänsä kaupunkistrategiat eivät edistäisi juuri muuta kuin kaupungin julkikuvaa joiltain osin. Olennaisempaa heille on kaupunkistrategian ajallinen pitkäkestoisuus ja jonkinlaisten numeeristen seurantamittareiden edes olevuus sen käyttöön kuin vaikkapa se, että "kenestä tahansa kaupunkilaisesta voi tulla mitä vaan, kunhan vain tahtoa ja apuja löytyy". Vaalikampanjoissa lupaillaan kaikenlaista, ollaan varovaisia sen suhteen mitä lupaillaan, tavataan "tavallisia ihmisiä", otetaan mielenkiinnolla näkemyksiä vastaan, mutta lopulta, valituksi tultuaan, ollaan suostuvaisia julkilausumiin, joiden eri seuraamuksia ei ole edes mietitty; ei tehdä koskaan minkäänlaisia aloitteita; ollaan kenties jatkuvasti hiljaa niinkin tärkeäksi luonnehditussa tilanteessa kuin valtuuston kokouksessa; ilmaistaan omia näkemyksiä lähinnä sosiaalisessa mediassa samanlinjaisesti edustetun puolueen kanssa; kehutaan kaupunginhallituksen näkemyksiä ja ehdotuksia kuin yksipuoluejärjestelmässä konsanaan; ihmetellään, kun kaupunki ei vain jostain syystä oikein menesty; ollaan tyytyväisiä, kun kaupungin talous on edes jotakuinkin budjetoitu onnistuneesti ym.

Lehdistö saattaa tehdä uutisointia siitä, kuinka vaikkapa jokin kiinteistövartijoiden joukko on toiminut epäasiallisesti joitain yksilöitä kohtaan, mutta ettäkö vaikkapa rakentamisessa, kiinteistönhuollossa, opetustyössä tai terveysalalla olisi tapahtunut sellaista vääryyttä, missä vaaditaan ihmisten välistä yhteistyötä kuin kartellissa konsanaan? Eihän sellaisesta uutisoida koskaan, vaikka yhteiskuntia on vuosikymmenen rakennettu, kehitetty, ylläpidetty ja jatkokehitetty "huonommilla huonommat"-periaatteella: kiinteistöhuoltojen kanssa tehdään sopimuksia, jotka eivät takaa kattavaa laatua, taloja rakennetaan edelleen "mitä kalliimmalla, sitä vähemmän tahallisia esteettisiä ym. muita vikaisuuksia"-idealla, psykiatreiksi vaikuttaa palkattavan jatkuvasti henkilöitä luontaisella kyvykkyydellä ihmisten ala-arvoistamiseen, opettajat ottavat ulkopuolisilta tahoilta vinkkejä kohteeksi otetun opiskelijan koulussa olemisen inhoittamiseksi ym. Ja lehdistö itse taasen piilonälvii yhdessä muiden kanssa vähän kaikkia, jotka eivät toimi "ekosysteemin ehdoilla".

Koska kuntien ja hyvinvointialueiden toimivuus on paljolti sidoksissa valtiolta saatavaan rahaan ja sen toimivuus taasen on paljolti sidoksissa valtiolla käytettävissä olevaan, saadaan jaettavissa olevia rahamääriä säädeltyä kymmenillä ja sadoilla miljoonilla erilaisin epäsuorin, mutta vaikutuksiltaan tunnistettavin keinoin. Täten, voidaan esim. aiheuttaa ns. konkurssiaaltoja jollekin alalle, mihin voidaan ministeritason päätöksellä joko antaa paljon avustusta "ylipääsykaudeksi" tai olla antamatta, jolloin tukien määrä lisääntyy sitten jotain toista kautta ja mikä euromäärinä on sitten poissa jostain muualta. Ulkomaisten investoijien haluttomuutta investoida Suomeen voidaan lisätä keinoilla, joilla on viiveellisiä seuraamuksia ja joiden lopulta ilmentyessä, ei enää ehkä voida tai halutakaan tehdä nopeita muutoksia, jolloin päästään taas kertomaan, kuinka on "tarpeen tehdä päätöksiä lisäsäästöistä, jos alkaa näyttää siltä, että niitä täytyy tehdä, sillä onhan myös tämä tällainen EU:n tarkkailumenettelyyn joutumisen uhkakin ja blaablaa.." Toisaalla sitten koetaan lisääntyvää pakoa esim. hyvinvointialalta tai ainakin julkiselta hyvinvointialueelta joidenkin muiden kiirehdittyjen päätösten tai tekemättä jättämättömyyksien vuoksi, sillä työntekijät kokevat, että työssään ei vain kerta kaikkiaan pysty viihtymään, palkkaus ei kompensoi epämukavuuksia ym. riittämiin, mikä sitten ajallaan eriarvoistaa niitä tahoja, jotka joutuvat olemaan niiden loppujen, jäljelle jääneiden, stressaantuneiden ja ärsyyntyneiden asiakkaina tai muuten käsiteltävänä.

Koska eriarvoistumisessa huonompaan asemaan joutuneet saattaisivat jollain tavoin reagoida ja ilmentää huono-osaisuuttaan, on moista varten tietenkin oltava soveltuvia lakeja, jotta heitä voitaisiin rankaista vääränlaisesta käytöksestä. Kelan etuuskäsittelijöiden tekemät virheet, ajattelemattomuudet, vääryydet ym. saattavat aiheuttaa joissain ihmisissä uhkailun halua, mikä voi olla ihan perusteltuakin, mutta siinä samalla, kun on tarjottu muutamille tahoille kuten Kelan etuuskäsittelijöille pahastumissuojaa muilta ihmisiltä, on sama mahdollistettu monille muillekin "ekosysteemiä" ylläpitäville tahoille kuten journalistit, kaupan kassahenkilöt, koulujen opintotoimistojen työntekijät ym. Jotta ihmiset "yleisesti" tajuaisivat, kuinka tärkeää on, että "ketään ei uhkailtaisi työssään", on eri kaupungeissa ym. järjestetty kaikenlaista feikkiä tapahtumaa, joista voi sitten uutisiinkin laitella juttua: joku partaa ajamaton käynyt ottamassa taskustaan puukon K-marketissa, toisaalla käyty huutelemassa koulun pihalla lapsille hävyttömyyksiä ennen kun yritetty päästä sisälle koulun pääovista, STT:n joka lehteen leviävissä uutisissa isosti lisääntyneistä uhkauksien määrästä asiakastyössä ym. Osa uhkauksista saattaa olla yllytettyjä sellaisia, jotkut saattavat olla saman toistoa, suuri osa kompensaatiokorvauksella tehtyjä feikkauksia ja jotkut voivat olla silkan elämänmuutoksen aiheuttavasta päätöksenteosta vihastumisia. Lukevan yleisön hetkellisten ja myöhempien reagoimisien kannalta olennaista olisi kuitenkin se, että he eivät ryhtyisi olemaan käyttöön otettuja lakeja vastaan. Paitsi ehkä jonkin netin keskustelufoorumin "aihe vapaa"-osiossa, mutta sillähän olisikin paljon merkitystä?

Vastapuolen hallitusta jonkinlaista aikaansaamattomuutta

Kun hallituspuolueen puoluejohtaja

• sanoo, että "Tarvitsemme rotia, järjestystä, vaatimuksia ja velvollisuuksia.",
• tarkentaa heti siihen perään, että "Tämä ei ole kylmää eikä epäempaattista." ja
• on aiemmin todennut, että "Mielestämme on rikkaus, että Eurooppa koostuu kansallisvaltioista. Kussakin omat kansansa, kielensä, kulttuurinsa, omat kansalliset piirteensä ja tapansa.",

mutta puoltaa sellaista hallituksen päätöksentekoa,

• jossa hirmumäärät käyttökelpoista ihmisainesta jää hyödyntämättä,
• jossa ihmisten elämänsä laadullisesti parantamisen mahdollisuudet heikentyvät,
• joka karkean ja epätäsmällisen velvoittavasti uhkailee yksilöitä yhteiskunnan tukien menettämisellä,
• joka jättää aina mainitsematta aikuiset ihmiset puhuttaessa lapsista, nuorista tai vanhuksista huolehtimisesta,
• joka vaikeuttaa kiireellä julkisen terveydenhuollon toimivuutta ja
• joka edistää ihmiskierron nopeutumista sosioekonomisesti korkeammilla tasoilla,

eikö siinä käy olemaan alkavaa perustaa vankkarakenteiselle päätelmälle, jonka mukaan yhteiskunnan olennaisimmaksi osaksi halutaan "kelpoisasta ihmisaineksesta" muodostuva sellainen ja jolla täten olisi myös ikään kuin luontainen oikeus toimia Suomi-kuvan luojana, joka osaltaan tekee Suomesta muista maista erottuvaisen? Tällaiseen tarvitaan eriarvoistamista, mikä tekee sellaiseen pyrkimisestä arvovalinnan, jossa merkittävänä dilemman aiheuttajana on maahanmuuttajien käyttäminen ja merkityksen asettaminen "sellaisille". Sen seuraamisessa on jotain hassuakin, kuinka jotkin poliittiset puolueet eivät saa stabiloituneeksi julkilausumiaan maahanmuuttoon liittyen, vaan koettavat tilannekohtaisesti kuulostaa jotenkin sopivalta. Tämä voi johtua siitä, että kun on jokunen vuosikymmen sitten oltu näkemyksellisesti sellaista vastaan, joutuvat he jatkuvasti vähän esittämään, etteivät näkemykset ole radikaalisti muuttuneet, vaikka oltaisiin jo vuosikymmeniä sitten, jopa eri puoluejohdolla varustettuna, tiedetty/arvattu minkälaista tulevaisuudessa tulee olemaan ja minkälaisten päätöstenteon äärellä tullaan olemaan.

Kyselygalluppien mukaan poliittisten puolueiden keskinäiden suosittuussuhde muuntuu toisinaan hiukan ja mikä sitten tavataan yhdistää esim. johonkin tapahtuneeseen sanaillen kamppailuun, mutta kun vaalikautta on vuosia jäljellä, mikä siinä "odotellessa" jää oppositiopuolueen hetkellisen nousun merkitykseksi? Oppositioryhmittymä toisensa jälkeen on koettanut sanoin ja puhein "saamaan hallitusta tajuamaan väärintekemisensä", mutta jos ei uutisoinnilta ja julkisilta valtiopäiväasiakirjoilta piiloon jäävää tekemisen osuutta huomioida, mitä esim. Vasemmistoliiton edustaja saikaan aikaan sillä, että syytti eduskunnassa hallitusta "tarkoituksellisesta köyhyyden lisäämisestä" tai Vihreiden edustaja luonnehtiessaan "hallituksen ajamien indeksijäädytysten ja muiden heikennyksien sosiaaliturvaan osoittavan piittaamattomuutta"?

Muihin maihin hetkeksi huomiota luoden, olisi ainakin uutisissa esiintyvistä sanailuista koettavissa voitavan tunnistaa, kuinka todellisia, toisilleen vastapuolia on olemassa. Esim. Portugalin parlementtivaaleista todetaan, että sosialistisen puolueen ja keskustaoikeistolaisen demokraattinen liittouma -koalition välillä tulee olemaan "tiukka mittelö" ja Ranskassa sosialistit ja vihreät ovat "julkisesti tyrmänneet vaaliyhteistyön presidentti Macronin kanssa", vaikka "niiden lopullisena tavoitteena onkin laajan kansanrintamahallituksen luominen". Toisaalta, kun miettii kunnallispolitiikkaa, niin sielläpä sitä eroavuutta puolueiden välillä vähän onkin, joten jos kerran niin on, voisiko valtakunnan politiikkakin olla tavallaan yksipuoluejärjestelmäistä teatteriesityksin avustettuna ja jos näin olisi, voisiko se olla sitä samaa muissakin maissa?

Puolueet voivat puhua paljonkin arvoista(an), mitkä voivat toki ilmentyä ja toteutua niiden tekemisissä, mutta mitä vähemmän puolue kykynee tai haluaa olla "all things considered", yksityiskohtia myöten, sitä väheksyttävämpänä sitä voi pitää ja tällöin sen arvot/missiot ovat paljolti silkkaa lööperiä. Ongelmana niiden kannalta, jotka todella haluaisivat puolueiden kautta vaikuttaa, voi olla paljonkin se, että ollaan identiteettipolitiikan eräänlaisia vankeja eli aikaa menee jatkuvasti paljon hukkaan pelkkään jonkinlaisen esittämiseen, sillä jos ei esitä, tulee vähintäänkin sanomalehden kolumnisti "snaippaamaan helpot pois".

Jos "all things considered" on esivaatimuksena jokseenkin vaativa, niin saisihan jo silläkin kritisoitavuutta aikaan, miksei muista megatrendeistä kuin maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta puhuta? Tekoäly ja digitalisaatio, sekä niiden sovellettavuus ja jo tehty soveltaminen jossain toisaalla olisivat hyviä keskustelunaiheita, jotka innostaisivat kansalaisiakin mielikuvittelemaan, mutta ei sellaisista ole juurikaan puhetta edes kansanedustajien juttuvirroissa käyttämillään sosiaalisen median alustoilla. Tai voisihan sitä miettiä politiikan toimivuutta siltäkin kantilta, että miksi ns. pienpuolueet ovat ikään kuin velvoitettu näyttämään jotakuinkin pelleltä tai muuten vikaiselta, sekä käyttäytymään tai puhumaan sillä tapaa, ettei heitä oikein kukaan voi kannattaa. Moinenhan sitten osaltaan tukee sitä status quota, jonka nojalla "mikään ei suuremmin muutu politiikassa". Media siihen sitten omalta osaltaan luomassa paheksuntaa niitä ääriliikkeitä kohden, jotka vielä saattaisivat joidenkin mieleen joissain tilanneyhteyksissä juolahtaa. Mahdollisiksi nouseviksi uusiksi puolueiksi saattaisivat päästä (tulla päästetyksi?) vain sellaiset, joilla on puolueohjelmassaan jotain vielä nykyistäkin huisempaa eli ns. pitemmälle menevämpää suhteessa siihen, mihin valtapuolueet ovat nykyisellään arvoissaan, olemassa olon tarkoituksissaan tjs. sitoutuneet.

Kun on riittämiin todisteltu ja epäonnistunein esimerkein demostroitu sitä, ettei ole mahdollista saavuttaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi perushyvän olon lisäksi elämässään runsaasti luksusta ja kirjava joukko palveluita, joista valita ilman odottamisen vaivaa, tulee siitä hyväksyttävä tosiasia, jota ei tarvitse erityisemmin edes selitellä. Tämä taasen johtaa sen hyväksyntään, että ihmiset yhteiskunnassa jakautuvat väistämättä vähintään kahteen ryhmään, joista toisilla menee paremmin ja ne joilla menee paremmin tai ainakin riittävän kelpoisasti tai ainakin sitten menee riittävän kelpoisasti, jos he vain osallistuvat siihen toimintaan, joka varmistelee, että paremmin menevillä menee jatkossakin hyvin.

Kun paremmin nyt ja tulevaisuudessa pärjäävät riittämiin toimivat yhteen eri kerroksissaan ja eri alaryhmittymissään, tulevat he saaneeksi aikaan yhteiskunnallisia rakenteita ja prosesseja, joita vankistamaan, ylläpitämään ja parantelemaan voidaan ohjailla ja kouluttaa uusia ihmisiä, joille jokainen huonommin pärjäävien ihmisten ryhmästä muistuttaminen toimii elämän arvojen vahvistajana ja vinkkinä siitä, että miten ikinä paremmin pärjäävät pyrkivätkään varmistelemaan, ettei heidän systeeminsä hajoa, se on otettava hyväksyen vastaan.

Vaikka älykkäältä vaikuttava keskustelu kirjojen sisällöistä ja muu yksi kysymys – yksi vastaus -tyyppistä kommunikointia pidemmälle menevä on enemmänkin ulkomaisista tv-sarjoista tuttua kuin suomalaisessa oppilaitoksessa tavanomaista, eivät kaikki yksilöt anna sellaisen estää kasvamistaan kohti sellaista kriittistä asennetta, joka uuttaa ajatteluun halua hyvinvoinnin parempaan jakamiseen ja kehittämiseen, mikä taasen voisi riittävästi momentumia saadessaan saada paremmin pärjäävien elämän tuntumaan vähemmän paremmalta. Elitistisemmissä piireissä pidetäänkin tällaisten uhkien tainnuttamiseksi tärkeänä, että heidän kannaltaan ongelmallinen kriittisyys tunnistetaan ihmisissä varhain, jotta heidän ihmisenä kehittymistään voidaan ohjailla muiden osallistujien, teknologian ym. keinoin. Voidaan jopa joutua turvautumaan siihen, että luodaan henkilöhahmo, jolla on vetovoimaa näihin mahdollisesti kriittisiin ihmisiin ja jotka voivat sitten lähemmin muokata heitä toisenlaiseksi tai ainakin hidastaa joidenkin tunnettuutta saaneiden ideoiden etenemistä edes vaikkapa muutaman vuoden.

Mediaväki on tottunut jo aikoja sitten siihen, että ideoita vesitetään, syrjitään ja niiden ajateltavuutta vaikeutetaan. Onhan niin, että kun jostain asiasta jotain mainitaan, se tuo muita mietteitä mieleen ja jos niistäkin käydään mainitsemaan enemmän, tuovat ne osaltaan lisää mietteitä mieleen ja sitten saatetaan olla jo liian lähellä sellaisia aiheita ja mietteitä, joista käytävä julkinen keskustelu riskeeraisi paremmin pärjäävien ihmisten elämän jatkumisen sellaisena kuin se on siihen mennessä jatkunut, sillä pitäisi ehkä alkaa hyväksymään panostuksia johonkin palvelutarjontaan, tutkimuksiin, asioiden käsittelytapoihin tjm., mikä taasen voisi jo parin vuoden kuluttua tehdä ihmisten välisistä jaotteluista huonommin erottuvia, mikä taasen voisi olla ongelma esim. ihmisten motivoimisen kannalta. Yhteiskunnat kun tapaavat perustua vertailun kautta tapahtuvaan parempaan elämään pyrkivyyteen.

Ohjelmistoteknologia tarjoaa suht helpon mahdollisuuden sille, ettei mediassa julkaista mitään, mikä suoraan tai parin assosiaatiohypyn kautta toisi mieleen jotain epäsuotuisaa, sillä tietojärjestelmiin on helppo ”puhkaista” ohjelmistorajapintoja, joiden kautta voidaan tehdä varmistuksia, ettei minkään mediatalon julkaisujonossa tai julkaisuaikeissa ole mitään ”ongelmallista”, radioiden musiikkisoittolistat mukaan lukien. Vaihtoehtoisista julkaisukanavista voi tulla mieleen sosiaalinen media, mutta sosiaalisen median vaikuttajien merkittävyyttä tavataan liioitella, sillä heidän yrittäessään miellyttää monia, he päätyvät aina siihen, että on parempi olla ärsyttämättä niitä, joilla menee paremmin, sillä heihinhän he kuitenkin ovat linkittyneet eri sosiaalisen median alustoilla ja muutoin, joten he uudelleentweettaavat ja blogittavat lähinnä ”turvallisista aiheista” tai sellaisilla ajoituksilla, etteivät ne kuitenkaan johda mihinkään kummoisempaan liikehdintään tai yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Ministerit lupailevat varsin tottuneesti, yläkäsitteiden avulla, kaikenlaista hyvinvoinnin parantamista, mutta he ovat asemansa saavuttaakseen tehneet liikaa lupailuja ja sopimuksenvaraisuuksia, eivätkä kykene edes kokonaisen puolueen ja erilaisten avustajien avulla muokkaamaan esim. terveydenhuoltokenttää juuri mitenkään erilaiseksi, vaan puheet ja teot jäävät sille tasolla, missä koulutukseen otettavien määriä lisätään ja laatukriteerejä luvataan tarkistaa. Tawan johtajia. Puolueiden eräänlaisena tehtävänä on edistää ja ylläpitää työllisyyttä, mikä tavallaan vaatii pitämään perusterveydenhuoltoa huonolaatuisena, jotta asiakkaiden rahat kulkeutuisivat takaisin talouskiertoon ja mikä täten tukisi työllisyyttä ja paremmin pärjäävien hyvinvointia.

Kuolemisen merkityksettömäksi tekeminen ja väkivaltaisuuteen totuttaminen ovat sekä seurausta siitä, että ihminen oliona tunnetaan liian hyvin, jotta muita ihmisiä vaivaannuttaisiin ajattelemaan persoonina kokemuksia säilövien, aivot sisältävien kuorien sijaan. On oletettavaa, että tämä totuttaminen on ennakointia sille, että valtion käytettävissä olevia rahoja alkaa olemaan erittäin vaikea saada riittämään kaikkeen siihen, mihin sitä tarvitaan, jolloin pikku kuolema siellä täällä ei tunnu missään niissä ihmisissä, jotka on siihen totutettu. Osa julkisuudesta tutuista kuolleista on saattanut jopa sallia kuolemansa ajoittamisen sellaiseen ajankohtaan, jossa se tuo jotain lisähyötyä nimekkyytensä, menneisyydestä esiin nostettavien tapahtumiensa, hänen elämästään kertojiensa ulkonäön tjm. seikan kautta.

Väkivaltaisuuden mitään tuntumattomuudessa (ajatuksiin nousevana asiana esim. sellaisesta lukemisen kautta) on myös sekin käyttö eliitti-ihmisille, että heitä vastaan käyville ihmisille kohdistuvat fyysiset väkivaltaisuudet ja muut kehoa runtelevuudet eivät saa osakseen niin paljon empaattisuutta muilta ihmisiltä kuin ne muuten saisivat. Tämä empaattisuusvaje on kehittynyt myös monille niistä poliitikoista, jotka eivät julkisuudessa esiinny ollenkaan karskisti, vaan heille tavanomaisen hillitysti ja asiallisesti. Se miltä onnistuu vaikuttamaan, ei tarkoita sitä, etteikö pystyisi olemaan mitään reagoimatta (ulkoisesti ja mielessään), kun kuulee kollegaltaan, että aikeissa on järjestää linja-auto-onnettomuus, jossa vahingoittuu kolmatoista ihmistä, joista yhden helposti mieleen jäävän nimeä on tarkoitus toitottaa julkisuudessa.

Ihmisten mieleen tavataan iskostaa monta kertaa viikossa ideoita, mietteitä, huomioita ym. johonkin yksittäiseen sanaan tai symboliin mielessä kiinnittyen, millä on usein mieleenjäävyyden lisäksi myös se tarkoitus, että pyritään vihjailemaan ”paremmin asioista tietäville”, että jokin tapahtuma on keinotekoisesti järjestetty. Siis, eihän voida turvallisesti pitää yllä miljoonan käyttäjän privaattia nettifoorumia tai muuta viestintäkanavaa, jossa kerrotaan suoraan, että silloin ja silloin tapahtuu sellainen ja sellainen onnettomuus jossain tietyssä tarkoituksessa. Vähemmän asioista tietävät ottavat saman tapahtuman eri tavoin vastaan, assosioituen mahdollisesti johonkin aiempaan tapahtumaan, jonka he tavoitteen mukaisesti kokevat olevan jatkoa jollekin aiemmalle, mutta eivät edelleenkään koe voivansa tehdä mitään sille kehitykselle, minkä ovat alkaneet uskoa olevan meneillään ja josta eivät aivan saa otetta. Esim. ulkomaisissa tapahtumissa on monesti jotain vain suomalaisten helposti tajua­maa esim. jonkin nimen vuoksi ja kun suomalaisista rakennuspaloista uutisoinnit sisältävät usein jotain hassun tai erikoisen nimisyyksiä tai murha tapahtuu kaupunginosassa, joka näyttää kartalla puukon näköiseltä, he alkavat kokemaan uhkaavuutta ympärillään fyysisen turvattomuuden muodossa, mikä yhdistyy mahdolliseen talou­delliseen turvattomuuteen ym.

Eri ihmiskerrostumien luontainen reaktio on käydä puoltamaan sellaisen yhteiskunnan ylläpysyvyyttä, jonkalaiseksi eliitit ja heidän sadat tuhannet puoltajansa ovat sitä kehittäneet vuosikymmenten aikana ja mihin siis sisältyy kaikkea muutakin kuin koulurakennusten rakentamista ja teiden korjaamista. He tulevat hyväksymään eripuraisuuden tukahduttamisen tekoälyn keinoin, vaikkeivat itse hyötyisi siitä mitenkään ja he tulevat hyväksymään lain puitteet ylittävän netin valvonnan ja instituutioiden välisen luvattoman tiedon vaihtamisen, jos sillä voidaan varmistaa, että päästään tilanteeseen, jossa poliisit voivat toimia koristeina erityisemmän rikollisuuden puutteen vuoksi. Samanlaista kehitystä on tietysti monissa muissakin maissa, mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että maailma kehittyisi ”yhdeksi valtioksi”, sillä ihmiset haluavat vielä toistaiseksi pitää kiinni siitä, että maailman eri kolkat tuntuvat erilaisilta. Yhteistyötä, missä samanlaiset tai assosiaatioiden kautta toisiinsa liittyvät onnettomat tapahtumat ilmenevät eri puolin maailmaa, toki tapahtuu.

Eihän se aivan absurdi ajatus olisi, että joku vaikuttaisi jonkin puolueen ulkopuolelta ideoineen ja näkemyksineen puolueen jäseniin niin vahvasti, että heidän tuntemuksensa puolueen tarkoituksesta ja puoluejohdon hyödyllisyydestä joidenkin tarkoituksien suhteen päätyisivät hetken häilymisen kautta haluun toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa puolueen merkittävyys, tavoitteet ja keinot palvelisivat yhteiskuntaa ja ihmisyyttä kovin eri tavoin. Puolueethan ovat tavallaan jatkuvassa herkässä hajoamistilassa, mitä puoluejohto yrittää estää tapahtumasta välttämällä puhumasta liian monista aiheista, jotta heille voisi muodostua tottumus puhua suunnilleen tietynlaisista aiheista näppärästi.

Puolueiden jäsenistö on jossain määrin jonkinlaisen innostamisen kautta mukaan saatua tai sitten he ovat paremmin puolueen tarkoituksia ja tavoitteita ymmärtäviä. Molemmanlaisissa tapauksissa heidän valmiuttaan pysytellä suunnilleen tietynlaisena kokemansa puolueen jäsenenä voidaan koetella ilman valehtelua, liioittelua ja vääristelyä, sillä esim. vaalien aikaan puolueiden merkitys vahvistuu varsin vajavaisista aihekavalkadeista hössöttämällä ja vaalien välillä puolueiden vähemmän ajatuksella politiikkaan osallistuvat jäsenet ovat kiinni puolueessa aina siihen asti kunnes puolue suorastaan koheltaa jotain.

Herkkyyttä puolueen jäsenen sitoutuneisuuden koettelemiseksi voisi kuvitella tehtävän mm. arvioimalla, kuinka hyvin hän on sisäistänyt puolueensa erilaiset valtakunnalliset, paikalliset ym. ohjelmat. Ne ovat usein varsin pitkällistä luettavaa, joten aivan kertalukemisella tai kertaalleen selaamisella ei paljoa muistiin jätetä. Toisaalta, eivät ne varsinaisesti tieteellisen monimutkaisesti sanailtuja ole ja pitkiä tekstejä lukemaan tottuneille niiden kohtalaisen strukturoitu rakenne tarjoaa hyvän mahdollisuuden muodostaa mentaalista vertailukohtaa kaikkiin muuhun puolueen julkituomaan. Toisaalta, joidenkin puolueiden jäsenten vaalien aikainen käytös antaa viitteitä siitä, ettei heitä erityisemmin edes kiinnostaisi, mitä puolueen ohjelmissa on sanottuna, sillä heihin vetoaa enemmän monenlainen häseltäminen, muiden parjaaminen ja viestinnän levittäjänä toimiminen.

Puolueen jäsenistä sellaiset, jotka eivät koe puoluetta primääristi keinoksi hallita ihmisiä, luoda uraa tms. ja jotka eivät ole ns. häseltäjiä, vaan ovat mukana puolueessa sen vuoksi, että kokevat sen jonkinlaiseksi edunvalvontaryhmäksi, olkoonkin vaikka kuinka rajallinen toiminnassaan, voisivat järkisyillä, skenaarioesimerkein ja vaikka prosessikaavioin olla konvertoivissa toisenlaisen yhteiskunnan kehittämisen kannattajiksi.

Lehdistö ja muu media tarjoavat väylät, tilat ja tehostekeinot puolueiden toimintaa uhkaavien henkilöiden saamiseksi tuntemaan olonsa epämukavaksi ja heidän vaikuttavuutensa ei-niin-hyvin toimivaksi. Samat tahot tarjoavat puolueille myös tilaisuuden esittää olevansa jotain kannattamatonta kuten sosiaaliturvan leikkauksia, minkä ilmaisemisen jälkeen puolue voisi saada vaikkapa kuukausiksi aikaa antaa tällaisen väittämän "upota" kuulijakunnan mieleen, koska muutamaan isoon toimijaan keskittynyt lehdistö pystyy kyllä pitämään poissa tällaista väittämää koettelevat uutisoinnit ym. viestinnän. Tämä toimii myös niinkinpäin, että jonkun politiikon annetaan yhtenä päivänä toheltaa jotain, josta keskustellaan saman tai seuraavan illan uutislähetyksessä ja josta tulee ainoa esimerkki jostain tietystä, johon voidaan sitten myöhemmin viitata moneen kertaan uudestaan muissa yhteyksissä.

Olisikin pikanttia kysyä, miksi ennen vähemmän menestyviin ihmisiin vedonnutta puoluetta pilkattiin niin mielellään mediassa ja nykyään sen melkeinpä toivotaan pääsevän päättämään valtakunnan asioista toisen karskia esittävän puolueen kanssa? Minkälaista yhteiskuntaa media oikeastaan haluaakaan? Eräs selitys saattaa löytyä siitä, että on niin helppoa kannattaa ylipuolueellisesti ideaa siitä, että "ihmisen täytyy saada rahaa työstään", mikä on myös eufenismi sille, että "meidän porukalla menee riittävän tai erittäin hyvin ja on mukavaa, muut pärjätköön miten pärjäävät".

Huomiota on toisaalta syytä suunnata myös siihen, miten yksikään suomalainen puolue ei ole ollut halukas irroittautumaan siitä jumitilasta, minkä työllisyyden ja yrittäjyyden puolustautuminen aiheuttaa eli sote-uudistustuskaan ei vielä seuraavaan kymmeneen vuoteenkaan tule olemaan yksilöä hienoisesti palvelevaa kaikenlaisine tieteen ja teknologian mahdollisuudet käyttämisineen, joten retorisesti nätimmin viestivät puolueet eivät kaikelta osin ole muista puolueista erottuvia, sillä ne ovat kukin vuorollaan perinteistä "kaikilla ei voi mennä hyvin, mutta kunhan edes joillakin"-näkemystä kannattavia.

Puolueiden ollessa ihmisiin paljolti mieleenjäävästi koettaneet tehdä selväksi tai muuten vain toistojen kanssa tulleet opettaneeksi, että tietynlaiset ihmiset ovat erityisesti heidän puolueensa jäseniä tai että tietynlainen henkilö on kyseisessä puolueessa merkittävä henkilö, on puolueen vaikea hyväksyä sitä, että joku puolueen tai suorastaan politiikan ulkopuolelta kommunikoiva ilmaisee kaikenlaista poliittisen sävyistä ja joko näyttää puolueen jäsenistön arkkityyppiseltä edustajalta tai muistuttaa paljolti jotain merkittävässä asemassa puolueessa olevaa.

Joillekin puolueille erilaiset vihjailevat hyökkäykset visuaalisin, verbaalisin tai muine keinoin ovat niin tavanomaisia, että niiden käyttö saa ihmisten mielipiteitä heistä muuttumaan yhtä heikonlaisesti kuin ihmisten mielipiteet muuttuvat rakennus- ja kiinteistöalalla työskentelevistä, jotka suorastaan haalivat itsestään muistuttavaksi kaikenlaista järkyttävän erottuvaa, välkkyvää, huonosti ympäristöönsä sopivaa, kehnosti mietittyjä päätöksientekoja ym. Täten puolueen ulkopuolella toimivan henkilön liian hyvin muihin ihmisiin vetoava tietyn käsitteen käyttö voi olla riittävä peruste ryhtyä toimiin häntä vastaan. Jos hänen mielialaansa vaikuttaminen ei vaikuta toimivan, voidaan kokeilla vaikuttaa muiden ihmisten häneen suhtautumiseensa tai tehdä hänen käyttämänsä käsite sillä tapaa tehottomaksi, ettei sitä voisi käyttää niin puhtoisesti. Puolueet voivat tehdä käsitteiden toimivuuden estämiseksi yhteystyötäkin. [1]

Mitähän siitä saisi aikaan, jos puolueen jäsenistön koko maailmankatsomuksen muuttamisen sijaan karsittaisiin jostain puolueesta jotain pois, josko siitä jäisi jäljelle jotain, mitä voisi kehittää laajempiin ihmisjoukkoihin vetoavaksi? Kristillisdemokraatit jos joutaisivat jättämään jumalhömpän pois ja kävisivat tavoittelemaan laajempaa ja parempaa hyvinvointia koko kansalle, ei muilla puolueilla olisi muuta mahdollisuutta kuin vastata samalla mitalla tai toimia vielä paremmin? Eikö? Vai muodostuisiko riskiksi, että perussuomalaiset alkaisivat haalimaan kaikenlaista jumal-asioihin liittyväistä itseensä? Hehän ovat uutisointien perusteella käyneet kirkossa puhumassa sinne perinteisesti kuulumattomasti asioista siten, että median täytyi tehdä siitä "että kehtaavatkin"-tyyppinen paheksuntauutinen. Onhan se toki todellinen riski, että tietyillä puolueilla on vähän liianlaisesti intressiä koettaa löytää heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia ihmisiä, joita sitten koettavat toisenlaiseksi muuttaa.

Puolueiden julkisuudessa saamaa aikaa kuluu erittäin paljon laajoihin ihmisjoukkoihin vaikuttavista asioista puhumiseen ja voisikin visualisoida, kuinka päättäjätahojen toiminnan vaikutukset menevät ikään kuin ohitse monenlaisesta, mihin muuhun olisi syytä vaikuttaa. Täten vaaditaan kyllä lisää esim. toimistovirkailijoita, sairaanhoitajia ja vaikka mitä, muttei sanota mitään erityisen kekseliään kuuloista siitä, millä muilla tavoin voitaisiin parennella asiaintiloja, joihin väitetään pyrittävän vaikuttamaan säätämällä jotain parametrejä kuten jonkin määrää oli se sitten ihmisresursseja tai rahaa. Jonkinlaisena välttämättömänä pahana toimivat laatukriteerit, joita eri sidosryhmiä ja tavoitteiden määrittämistä varten asetetaan, mahdollistavat sen argumentoimisen, että asiaintiloja on onnistuttu parantelemaan tai niiden parantelemista onnistuttu tavoittelemaan kelpoisessa määrin, vaikka monet vaikuttamisen kohderyhmään kuuluvat kokisivatkin, etteivät he koe minkään parantauneen. Erilaisille näkymyksille siis olisi tilaa, mutta eikö toisaalta ammatikseen erilaisia näkemyksiä, skenaarioita ja raportteja tuottavat ole saaneet julkisuudessa asti useastikin huomiota, eikä tällainen silti ole saanut yhteiskuntaa luovimaan toisin? Ehkäpä vika on ollut siinä, että tällaisesta on puuttunut yhtäläinen vetoavuus niihin puolueiden jäsenistöjen "keskikasteihin"?

Kun toisaalla on pyritty käyttämään lainmuutoksia yhteiskunnan dataistamiseksi ja uusien tiedonhankintaoikeuksien vaiheittaiseksi lisäämiseksi siinä tarkoituksessa, että mahdollistetaan haikaillut mahdollisuudet puuttua logististen ja tietoverkottuneiden järjestelmien kautta kulkeviin fyysisiin ja digitaalisiin lähetyksiin monitoroitavuuden, suodatuksen, uudelleenajastuksen ja jopa muokkaamisen, väärentämisen ja uudelleenkokoamisen kautta - joiltain osin tavoitteet vielä saavuttamatta - on toisaalla kehitelty epävirallisia keinoja pitää ns. aisoissa nimettävissä olevia tahoja, ohjailla heitä tai tarvittaessa saada aiheutettua heille suoranaista haittaa, perustuen mielen uudelleenohjelmointiin. Lainmuutoksia ovat usein edeltäneet arkijärjen ulottuvissa olevat tai erinomaisilla esimerkeillä perusteltavissa olevat käytännöt, epävirallisten keinojen pohjautuessa kokeiluihin, jotka ovat johtaneet keinojen välineellistymiseen. Kun tähän yhdistää sen, että lukuisat erilaisissa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset ovat alkaneet kasvamaan luuloon, että tiettyjen asioiden osalta yhteiskunta ja sitä ympäröivä muu maailma voi kehittyä vain yhteen suuntaan ja kaikki sitä vastaan oleva on vain viivytystaistelua ja alle jäävää hidastetta, päädytään siihen, että moni ihminen hyväksyy sen, että ajoittain kenenkään asiasta meteliä nostamatta puututaan laista ja hyvästä etiikasta poikkeavalla tavalla nimettävissä olevien ihmisten toimintaan, riippumatta siitä onko tarve saanut alkunsa hallinnolliselta tasolta vai jostain muualta.

Ne, joilla on valtaa, eivät useinkaan malta olla käyttämättä sitä tai, jossain tapauksissa, eivät voi olla käyttämättä sitä, koska jokin sidosryhmä sen käyttöön pakottaa. Tämä johtaa siihen, että vaikka erilaisissa sosioekonomisissa asemissa olevat ihmiset pelaavat paljonkin yhteen ja lainaavat ajoittain toistensa tarjoamia mahdollisuuksia mm. juuri mielen uudelleenohjelmoimistarkoituksiin, vähemmän vallan tunteesta nauttivat tarvitsevat ”sirkushuveja” tai pysyväluonteista osallistuvuuden tunnetta pysyäkseen tyytyväisenä. Toisaalta, jos he eivät pysy tyytyväisenä, heillä olisi varsin suuri työ edessään estää sitä, mikä tapahtuu heistä riippumatta. Joka tapauksessa, toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukko, joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat ”yhteistyökykyistä materiaalia”, lisääntyy mm. virastojen ja erilaisten yritysten henkilöstövaihtuvuuden kautta, mihin osallistuvat merkittävässä määrin henkilöstörekrytointiprosessin osana olevat psykologiset testit. Kun samanmielisiä ihmisiä on riittävästi, luonnistuu epäeettisten tekojen peittelykin paljon helpommin.

Sitä mukaa kun asiat etenevät poliittisen ja piilo-ohjailun kautta Suomessa mm. siihen suuntaan, että lapsista ja nuorista on tulossa eräänlaista yhteiskunnan omaisuutta, joissa nähdään mahdollisuus ohjata heidät sopiviin lokosiin, joissa he joko tukevat yhteiskunnan toimintaa tai eivät ole sille uhkaksi, ja jotka eivät itse vielä hahmota, kuinka heitä ohjaillaan, kokevat monet poliittisen (julkisesti tunnustetun ohjailun) ja piilo-ohjailun tunnistavat ihmiset, että heille ei jää tarpeeksi omia vaikuttamisen mahdollisuuksia, mikä yllyttää heitä soveltamaan välineellistettyjä keinoja muiden ihmisten mielen uudelleenohjelmoimiseen. Toisinaan eri tahojen intressit kohtaavat, mitä voi ajatella tapahtuvan mm. tapauksissa, joissa halutaan demonisoida tai horjuttaa niitä ihmisiä, joilla voisi olla eri näkemys siitä, miten ihmisen persoonan ja elämänkaaren kehitykseen vaikutetaan ja jotka olisivat valmiita aiheuttamaan vastareaktioita vallitsevia käytäntöjä ym. vastaan.

Yksittäisten eri asemissa olevien ihmisten ja erilaisten oikeushenkilöiden intressien ja hetkellisten tarpeidenkäsittelytapojen kasvettua monilta osin yhteen, käy ilmeiseksi, että yhteiskunnan dataistaminen, tietoverkoistaminen ja laittomista keinoista mm. tietomurrot ja salamonitorointi mahdollistavat muiden ihmisten toiminnan helpomman ymmärtämisen ja helpomman heidän toimintaansa vaikuttamisen. Tarvitaan vain pääsy soveltuvaan sosiaaliseen verkostoon, jolla on käytössään webkonferenssiohjelmisto tai muu reaaliaikaisen online-yhteistyön mahdollistava (paikkariippumaton) järjestelmä, sillä kohdeyksilöiden toiminnan ja osallistujien omien tekojen vaikutuksen ymmärtämiseen tarvitaan usein muutama erilainen näkökulma, jonka soveltuvan tietotaidon hankkineet voivat lyhyen, tehokkaan, mielenkiintoisen ja mieleen jäävän online-kerronnan avulla tarjota. Tällainen tarjoaa monelle ihmiselle kiihdytyskaistan ymmärryksen kehittämiseen tietyiltä osin ja tekee jo hyvinkin nuorille ihmisille mahdolliseksi ymmärtää muiden ihmisten mahdollisia elämänkäänteitä ”ennenaikaisesti”. Tämän voi ilmaista niinkin, että heidän ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä kerryttääkseen sopivia elämänkokemuksia tai tietämystä voidakseen ymmärtää muiden ihmisten motiiveja ja tekemiä valintoja.

Sitä mukaa kun yhteiskunta dataistuu, sensoreiden ja dataloggereiden käyttö lisääntyy (ulko- ja sisätiloissa), ihmisajattelun ymmärtämisen vaatiessa entistä vähemmän abstraktia ajattelua ihmisajattelun ilmiöiden tullessa selitetyksi helpohkosti ymmärrettävien visualisointien kautta ja sitä mukaa kun matematiikka mahdollistaa kertyvien, valtavien datamassojen semiautomaattisen tai täysin automatisoidun käsittelyn (omasta sosiaalisesta verkostosta saatavia palveluja), aikaistuvat niiden tuntemuksien esiin tulemiset, että ymmärtää elämää itsessään. Tämä on merkittävä lisäys siihen, että vain viettäisi jonkinlaista elämää päivä kerrallaan jonkin verran omaan henkilökohtaiseen tulevaisuuteensa ajoittain silmäillen. Erityisesti ihmismielen ilmiöiden visualisoiminen saa ihmiset kokemaan tuntemuksia, että he ymmärtävät muiden ihmisten aivoituksia, varsinkin jos visualisoinnin pohjana olevan, aiemmin kertyneen datan perusteella voidaan määrittää, miltä kohdeyksilön ”mieli näyttää” tulevaisuudessa ja minkälaisia muutoksia siinä välissä tapahtuu. Sosiaalisesta verkostosta riippuen tämä voi johtaa myös siihen, että muita ihmisiä käydään ajattelemaan androi­deina, eikä niinkään inhimillisinä olentoina. Tämän ei kannata antaa johtaa olettamukseen, että olisi ihmisiä, jotka voivat (yhdessä tai erikseen) ymmärtää muista ihmisistä kaiken, mikä on ymmärrettävissä; tyypillisesti, kun on kyse muihin ihmisiin vaikuttamisesta, rajaudutaan pienehköön valikoimaan varioiden käytettävissä olevia välineitä, jotta ”vaikuttamisprojektin” hallittavuus ei käy liian ongelmalliseksi ja monimutkaiseksi. Käytännön pakottamista syistä suuri osa kohdeyksilöiden toimintaan vaikuttamisesta jääkin tietojärjestelmien tehtäväksi, jotka voivat käsitellä paljon enemmän ja nopeammin erilaisten tietorakenteiden avulla tallennettua dataa kuin ihmisaivot pystyvät, mutta joiden toiminta voi kuitenkin olla vain niin kelpoista kuin minkälaiseksi ihminen on ne ohjelmoinut.

Ts. jos kohdeyksilön toimintaan osallistuneet eivät halua olla vain pelkkiä suorittajia, jotka toimivat tietokoneiden ohjeiden mukaan, he tyytyvät siihen, että toiminnan perustana olevat mielen uudelleenohjelmointiin tarkoitetut metodit ja toimintaa tukevat välineet ovat sillä tapaa sopivan yksinkertaisia, että niitä voi käyttää vähemmälläkin älyllä, jolloin suuri osa tiedon prosessoinnista tapahtuu ihmisten kesken heidän mielessään. Monesti päämäärät ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin yksittäisen osallistujan älykkyyden rajojen koettelu, jolloin toiminnan rajoitteet ovat enemmän riippuvaisia siitä, ketä tai mitä on hyödynnettävissä eli kuka osallistuvista tuntee datatiedemiehen MITistä, kuka ohjelmistoarkkitehdin älyautojen kehitysosastolta, kuka näyteputkia käsittelevän henkilön tietystä laboratoriosta, kuka tiettyä piiriä hoitavan postinjakajan, kuka sen jolla on käyttöaikaa grid-laskentapalveluun, kuka vaihtaa tietokoneen emolevyn sellaiseen, jossa on haittakoodia sisältävä mikroprosessori, kuka kulkee aamuisin samaa reittiä kuin kohdehenkilö yms.

Kohdehenkilön mieleen jätetyillä muistoilla, mielteillä, käsitteillä, ajatusklustereilla jne. on keskeinen merkitys mielen uudelleenohjelmoinnin kannalta ja sitä kautta kohdeyksilön profiloitavuuden ja tulevan käytöksen ennakoinnin kannalta, kuten on myös kohdeyksilön toiminnasta kertyvällä datalla (netinkäyttö, episodiset tapahtumat, sensoreiden keräämä data, kohdeyksilön havaitut ja arvioidut tulevat valinnat ja käytöksenpiirteet muiden ihmisten ja tietokoneiden arvioiden perusteella, kuullut ja lausutut sanailut, tilanteissa paikalla olleet ihmiset, kuljetut reitit ym.). Kaikki tämä päätyy soveltuvien tietokantojen ja järjestelmien sisällöksi. Toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukosta, joka yhteistoimin kohdehenkilön elämään kajoaa ja joka ei minkään välttämättömyyden vuoksi ehkä koskaan kokoonnu minnekään yhteiseen fyysiseen tilaan kuulemaan toisiaan (esim. jääkiekkoareenalle), mutta joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat ”yhteistyökykyistä materiaalia”, eivät kaikki osallistu toimintaan samalla säntillisyydellä kuin tavallisia töitä tehdään, mutta tarvittaessa heidän voi olla hyvinkin helppo päivittää tietonsa siitä, mikä on kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmoinnin tila milläkin hetkellä.

Kerätty data pyritään tallentamaan ja käsittelemään niin huolella, että siitä muodostuu niin koherentteja datamassoja, että dataa analysoivat algoritmit pystyvät tuottamaan (riittävän) luotettavia ennusteita kohdehenkilön tulevasta käytöksestä ja tekemistä valinnoista. Mikään ei kiellä myöskään muihin käytettävissä oleviin tietojärjestelmiin kytkeytymistä ja ennusteiden parantamista sitä kautta.

Kun toimintaan osallistuneet ovat päässeet havainnoimaan mielen uudelleenohjelmoinnin vaikutuksia tarpeeksi kauan (vaihtelee yksilöstä toiseen), vähemmänkin valtaa nauttivat alkavat mieltyä ja jotkut suorastaan huumaantuvat siitä, että pääsevät ideoimaan, millä tavoin kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmointia voisi hyödyntää. Kohdeyksilön toimintaa arvioivat, enemmän valtaa käsittelevät ihmiset, saattavat tulla miettineeksi myös sitäkin millä tavoin yhden kohdeyksilön kautta hankittua ymmärrystä voisi hyödyntää laajemminkin, useisiin ihmisiin kohdistuvana. Tässä kohdin ollaan lähellä niitä mietintöjä siitä, ketkä yhteiskunnassa pärjäävät paremmin ja keillä menee entistä huonommin.

Kun kansalaiset yrittävät tulkita poliittisten puolueiden motiiveja joidenkin tai jonkinlaisten kansalaisten elämän rajoittamiselle tai vahtimiselle, löydetään helpoksi syyksi usein se, että jokin puolue yrittää haalia osan jonkin toisen puolueen kannattajista omikseen ilmaisemalla sekin kykenevänsä olemaan tiukan vaativa tjs., vaikka todellisuudessa kyse on enemmänkin erityisen pitkästä hankkeesta saada muotoiltua Suomen yhteiskunnallisesta toimivuudesta yhdessä sellainen, että se olisi ennakoitavampi (analysoitavampi) ja tietyilta osin vakaampi. Eihän yksikään poliittinen puolue ole halunnut esim. perusterveydenhuollosta kehittyvän mitään sellaista, että moinen olisi osana kehityskulkuja, missä Suomesta tehdään jonkinlainen onnela, missä parin vuoden välein tarkasteltuna ihmisten hyvinvointi, terveys ja elämänlaatu olisivat alati aiempiin tarkastelujaksoihin nähden kauttaaltaan parantuvia, vaan lähtökohtana on, että "ei kaikkia ihmisiä tarvita". Perussuomalaisten ja Kokoomuksen ilmituomat "kovat asenteet" saattanevat nekin olla vain eräänlaisia amplifiointeja asenteille, joita ei ole voinut erottaa niin helposti kaiken puolueita näennäisesti erottavan retoriikan seasta.

Elämän rajoittamista ja vahtimista:

• poliisin valtuuksia lisätään, eikä näistä muutoksista käydä peruuttelemaan
• vankeusrangaistuksien pituuksia halutaan korottaa useaan eri kertaan
• liiallisuuksiin menevän ihmisten yksityiselämään kohdistuvaa tiedonhankintaa ensin paheksutaan ja lopulta näennäisen "niukasti" tai "selvin luvuin" se sitten kuitenkin menee läpi lainkäsittelyssä
• monista toissijaisista tarkoituksista/mahdollisuuksista ei mainita, eikä keskustella, missä ei juurikaan hyödytä, vaikka tv:ssä haastatellaan kaikenlaista asiantuntijaa, sillä hekin tapaavat rajata mielipiteensä siten, että monenlaista merkittävää jää mainitsematta
• suostumuksen vaatimisen käsitteen juurruttaminen ihmisiin
• oppivelvollisuutta halutaan laajentaa alku- ja loppupäästä
• rikollista tekoa harkitsemisenkin kriminalisoiminen
• rikosten vanhenemisaikojen poistaminen/pidentäminen harkittavaksi
• nöyryyttämisen helppous ja pseudolooginen päätelmien teko työvoimapalveluissa jatkuu hallituskokoonpanosta riippumatta
• jokseenkin totaalinen haluttomuus kehittää perusterveydenhuoltoa enempää kuin mitä parametrien näpräyksellä saa aikaan
• yrityslähestymiskielto (ei vain ostosvarkaita tai yksipuolisesti yrityksen työntekijöitä häiritseviä varten)
• virkailijoiden työn tekemisen häiritsemisen rangaistavuus
• kännykkäkielto kouluissa
• opintotukikuukausien rajoittaminen
• asuinalueiden väestörakenteen eriytymiseen johtavat leikkaukset tukiin
• kunnianloukkauksien perusteiden löyhentäminen
• monien asianomistajarikoksien muuntaminen syyttäjän (valtion viranomaisen) syytettävissä olevaksi ym.

Lakimuutos ei välttämättä sellaisenaan saa jotain tavoiteltua ja ääneen sanomatonta muutosta aikaan, mutta esim. rikoksiksi määriteltyjen asioiden rangaistavuuden kiristäminen mahdollistaa näppärästi keinotekoisesti aiheutetun pidempiaikaisemman haitan ihmisille, jotka koetaan ongelmalliseksi yhteiskunnan osasten yhteentoimivuuksien kannalta. Järjestäytynyt ongelmien aiheuttaminen [1] yksilöille sisältää mm. ajautumisia tilanteisiin, joissa hän päätyy tuottamaan kunnianloukkauksia, jättämään suostumuksien kyselyt väliin baari-iltoina ja tiuskaisemaan uhkauksien kuuloisia vaikkapa terveydenhuollossa. Rajoitettuun elämään totutettuja riittää niin paljon, että heistä löytyy aina ilman feikkaamistakin tarvittava määrä paheksumaan moista toimintaa, koska ovathan he säyseitä ja hyväkäytöksiä kuin entisajan Jumalan pelkoiset.

Rajoitukset opiskelumahdollisuuksien ja asunnon hankittavuuden osalta pitävät köyhemmät ihmiset kätevästi kehittymästä toisella tavoin kuin aikoinaan luulivat haluavansa kehittyä, mihin työvoimapalveluiden jokseenkin pilkalliset työtarjoukset tulevat muistuttamaan siitä, kuinka Suomi ei ole tarkoitettu häntä varten ellei hän suostu olemaan kuin henkilö, jolle on langetettu kohtalo. Julkisten netin keskustelupaikkojen saavutettavuus ei riitä siihen, että hän kokisi saavansa laadukasta yhteisöllisyyttä osakseen, vaan pikemminkin se saa kokemaan, että ne ovat olemassa ja ylläpidetty jonkinlaisena vitsinä niitä varten, jotka ovat antautuneet hyväksymään ihmisten heitteille jätettävyyden riippumatta siitä, mikä on heidän sosioekonominen asemansa.

Ylenpalttiset tiedonhankinnan mahdollisuudet poliisille, armeijalle ja suojelupoliisille, sekä heidän toimintaansa hienostavia mahdollisuuksia kehittävät ohjelmistoalan yritykset, psykologit, kognitio- ja yhteiskuntatieteilijät ym. tekevät vaikeammaksi kaikille ihmisille tehdä päätöksiä ja aikeiluja muiden tietämättä, oli sellaisessa sitten kyse luonteeltaan jostain asiallisesta tai jostain rikosvivahteisesta. Digitalisaatio, automatisointi, tekoäly ja supertietokoneet tekevät poliittisille toimijoille ja heidän hännystelijöilleen helpommaksi pitää mahdollisena, että ollaan lähellä aikaa, jolloin näennäisesti erilaisia puolueita ei enää tarvita esittämään olevansa asioista eri mieltä, vaan voidaan jättää yhteiskunta toimimaan eräänlaisella erittäin vaikeasti ymmärrettävällä automatiikalla, jonka perusteet ovat kaikkien merkittävien tahojen hyväksyttävissä ja ne jotka eivät hyväksy, kuolevat joka tapauksessa hitaasti tai nopeasti.

Minkälaista eläminen tuollaisessa yhteiskunnassa olisi esim. autisteille? Ovatko he jotenkin viallisia ja suhteessa minkälaisiin ihmisiin? Nykyisenlaisen oikeistolaisuuden asenteissa ihmiset, jotka eivät tee työtä ja siten ansaitse elantoaan, ei tarvitsekaan pärjätä ja kokea elävänsä täyttä elämää, joten onko esim. autistien kohtaloina olla jonkinlaisten almujen saajia tai jos siten ei pärjää, niin ovat sitten vain hiljaa tästä maailmasta poistuvia? Oikeistolaisten puheistahan ei mitenkään käy esille se, että he ilmaisisivat tunnistavansa neurologisesti erilaisten ihmisten voivan olla vaikka kolmen eri asiantuntijan kyvyt omaavia, jos vain ihan muutama pikkujelppi tarjotaan silloin tällöin esim. huoneisiin sisääntullessa, vaan pikemminkin viestinä on, että hyväksyttävää tunnistettavaa erilaisuutta ihmisten välillä ovat esim. eri tavoin käärityt hihat ja höröttävät korvat, eivätkä niinkään se minkälainen biologinen olento ihminen on kuorensa sisällä. Ihonvärin osalta esim. perussuomalaisilla on vielä argumenteissa tasapainoilemista. Muilta poliittisuuden sävyä kuvaavilta jatkumoilta löytyvien kuten vasemmistolaisten voi lähtökohtaisesti olettaa käyttävän jokseenkin samoja yläkäsitteitä erilaisista ihmisistä puhuessaan, vaikka ikään kuin oppositiossa ollessaan retoriikka ja puheen sisältö onkin toisenlaista kuin hallitusvastuussa toimiessaan.

Terveydenhuollon vaikuttavuuteen kohdistuvien muutosten osalta ei ollut kovin kummoista eroa saavutuksissa ja viitseliäisyyksissä oli terveysministerinä Paula Risikko, Aino-Kaisa Pekonen, Pirkko Mattila, Hanna Sarkkinen tai Kaisa Juuso, joten todennäköisyys sille, että minkään puolueen toiminta edesauttaisi Lorenzon öljyn tapaisten oivalluksien kehittymistä tai edes sairausluokitusten tökerön väärinkäytön vähentymistä, on niin vähäistä, että yhteiskunnan kehittyessä keskenään yhteenpelaaville kivaksi paikaksi elää ja olla, eivät ajoittain julkaistut lehtijutut pärjäämisestä koulussa/elämässä/työssä asiasta se ja se huolimatta ehkä enää myöhemmin riitäkään siihen, että sellaisen viestintä tekisi neurologisesti (tai neurologisen oloisesti) erilaisia ihmisiä hyväksyttävämmäksi.

Yhteiskunta voisi toki kehittyä toisenlaiseksikin, jos päättäjätahot ilmaisivat miettivänsä toisinaan sitä, mihin sillä pyritään, että yhteiskunnasta tulee kontrolloidumpi, mutta ehkäpä se on tärkeämpää ensin tehdä päätöksiä telekuuntelusta, tiedonhankintakeinoista, laittomien aseiden rangaistuskäytännöistä, terroristisen toiminnan avustamisesta, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja laittomasta sisällöstä netissä. Vuonna 2023 aloittaneen hallituksen hallitusohjelmasta useana päivänä eduskunnassa keskusteltaessa esim. sanat terveysteknologia, tietotekniikka, innovointi, startup ja tekoäly olivat erittäin vähissä, joten siitä rohkenee päätellä, mihin ei ainakaan suuremmin keskitytä kansalaisten hyvää tarkoittavassa mielessä?