Sitä on jotenkin jäänyt mieleen, kuinka 90-luvulla kaveri saapuu asunnolle ja kysyy ensimmäisenä näkyykö teksti-tv, sillä siellä olisi ollut tietoa SaiPan pelin etenemisestä. Olisi nettikin ollut siinä tietokoneella käytettävissä, mutta hänellä oli kai jonkinlaisesta tottumuksesta ensinnä mielessä pelitilanteen selvittäminen teksti-tv:stä eli telkkarin kaukosäädintä käyttäen. Fanittaminen aiheuttanee moista. Monet kerrat tullut kuskattua hänet ja joitakin kavereitaan autolla jäähallille, jotta pääsevät kätevämmin SaiPan peliin. Jostain syystä kerran tullut lähdettyä itsekin mukaan toisessa kaupungissa ollutta peliä katsomaan, mutta olisikohan siinä ollut jonkinlaista dokaamisperustetta syynä, sillä itse ei tuolloin tarvinnut ajaa autoa?

SaiPa-uutisoinnille paikallislehdessä vaikuttaa olevan pitkät perinteet sille, että siitä ei uutisoida vähäpätöisesti, vaan erityisesti valokuvat ovat harkitusti innostavuuteen pyrkiviä ja vahvojen tunne-elämysten välittämistä yrittäviä. Vai olisiko sittenkin niin, että kun otteluissa mennään voitosta voittoon, niin se helpottaa uutisten ja analyysien kirjoittamista sujuvuutta myötäilevään sävyyn ja valokuviinkin päätyy helpommin hurmosta ja hyväntuulisuutta?

"Kisapuisto on perjantaina täpötäynnä", "SaiPa tuunaa Kisapuistosta kunnon kiimaliiteriä hillittömillä voitoillaan", "SaiPa syöksi loppuunmyydyn Kisapuiston täyteen hurmioon, kun mestarikin kaatui", "SaiPa voittaa jo enemmän kuin ikinä 76-vuotisessa historiassaan", "SaiPa ei pysähtynyt Turussakaan"

Sanomalehti ei kuitenkaan olisi kovin toimituksellinen sellainen, jos se ei tekisi SaiPasta myös muunnäkökulmaista uutisointia ym., mutta ensisilmäilyn perusteella artikkeleita, joissa "yli puolet" olisi jotain muuta kuin erikoista jääkiekkojoukkua Saipasta kertovaa, ei vaikuttavat olevan kuin kolme tai neljä. Yhdessä selviteltiin sitä, kuinka "maksullisen urheilukanavan näyttäminen on paikallisille ravintoloille palvelu, jolla ne tuottavat lisäarvoa asiakkaille" ("liigaottelut kaudella 2024-25 näyttää Telia Play MTV:n maksukanavilla ja MTV Katsomo -suoratoistopalvelussa"). Toisessa muisteltiin menneiden urheilutapahtumien yleisöennätyksiä. Kolmannessa oli kyse salibandyseura SaiPa:sta, minkä lukeminen saattoi hetkeksi saada joidenkin lukijoiden pasmat sekaisin, jos on tottunut ajattelemaan SaiPan tarkoittavan erityisesti jääkiekon pelaamista ja neljännessä muutaman hengen joukko merkittävän oloisia yksityisiä rahoittajia mahdollistaa "uuden toimitusjohtajan palkkaamisen vetämään seuran junioripuolta".

Muissa SaiPa-jutuissa oli ennen tarkempaa lukemista tavanomaisempaa sisältöä: huomioita muissa medioissa ilmentyneistä SaiPasta mieltymisistä, mietiskeltiin Kisapuiston parannustoivomuksia, arvioitiin päävalmentajan oppien toimivuutta, kyseltiin kannattajien mielipiteitä, esiteltiin cheerleadereitä tunnelmaa ylläpitävinä, uutisoitiin jatkosopimuksesta päävalmentajalle ja haastettiin miettimään SaiPa-uskollisuuden kestävyyttä.