Eihän se aivan absurdi ajatus olisi, että joku vaikuttaisi jonkin puolueen ulkopuolelta ideoineen ja näkemyksineen puolueen jäseniin niin vahvasti, että heidän tuntemuksensa puolueen tarkoituksesta ja puoluejohdon hyödyllisyydestä joidenkin tarkoituksien suhteen päätyisivät hetken häilymisen kautta haluun toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa puolueen merkittävyys, tavoitteet ja keinot palvelisivat yhteiskuntaa ja ihmisyyttä kovin eri tavoin. Puolueethan ovat tavallaan jatkuvassa herkässä hajoamistilassa, mitä puoluejohto yrittää estää tapahtumasta välttämällä puhumasta liian monista aiheista, jotta heille voisi muodostua tottumus puhua suunnilleen tietynlaisista aiheista näppärästi.

Puolueiden jäsenistö on jossain määrin jonkinlaisen innostamisen kautta mukaan saatua tai sitten he ovat paremmin puolueen tarkoituksia ja tavoitteita ymmärtäviä. Molemmanlaisissa tapauksissa heidän valmiuttaan pysytellä suunnilleen tietynlaisena kokemansa puolueen jäsenenä voidaan koetella ilman valehtelua, liioittelua ja vääristelyä, sillä esim. vaalien aikaan puolueiden merkitys vahvistuu varsin vajavaisista aihekavalkadeista hössöttämällä ja vaalien välillä puolueiden vähemmän ajatuksella politiikkaan osallistuvat jäsenet ovat kiinni puolueessa aina siihen asti kunnes puolue suorastaan koheltaa jotain.

Herkkyyttä puolueen jäsenen sitoutuneisuuden koettelemiseksi voisi kuvitella tehtävän mm. arvioimalla, kuinka hyvin hän on sisäistänyt puolueensa erilaiset valtakunnalliset, paikalliset ym. ohjelmat. Ne ovat usein varsin pitkällistä luettavaa, joten aivan kertalukemisella tai kertaalleen selaamisella ei paljoa muistiin jätetä. Toisaalta, eivät ne varsinaisesti tieteellisen monimutkaisesti sanailtuja ole ja pitkiä tekstejä lukemaan tottuneille niiden kohtalaisen strukturoitu rakenne tarjoaa hyvän mahdollisuuden muodostaa mentaalista vertailukohtaa kaikkiin muuhun puolueen julkituomaan. Toisaalta, joidenkin puolueiden jäsenten vaalien aikainen käytös antaa viitteitä siitä, ettei heitä erityisemmin edes kiinnostaisi, mitä puolueen ohjelmissa on sanottuna, sillä heihin vetoaa enemmän monenlainen häseltäminen, muiden parjaaminen ja viestinnän levittäjänä toimiminen.

Puolueen jäsenistä sellaiset, jotka eivät koe puoluetta primääristi keinoksi hallita ihmisiä, luoda uraa tms. ja jotka eivät ole ns. häseltäjiä, vaan ovat mukana puolueessa sen vuoksi, että kokevat sen jonkinlaiseksi edunvalvontaryhmäksi, olkoonkin vaikka kuinka rajallinen toiminnassaan, voisivat järkisyillä, skenaarioesimerkein ja vaikka prosessikaavioin olla konvertoivissa toisenlaisen yhteiskunnan kehittämisen kannattajiksi.

Lehdistö ja muu media tarjoavat väylät, tilat ja tehostekeinot puolueiden toimintaa uhkaavien henkilöiden saamiseksi tuntemaan olonsa epämukavaksi ja heidän vaikuttavuutensa ei-niin-hyvin toimivaksi. Samat tahot tarjoavat puolueille myös tilaisuuden esittää olevansa jotain kannattamatonta kuten sosiaaliturvan leikkauksia, minkä ilmaisemisen jälkeen puolue voisi saada vaikkapa kuukausiksi aikaa antaa tällaisen väittämän "upota" kuulijakunnan mieleen, koska muutamaan isoon toimijaan keskittynyt lehdistö pystyy kyllä pitämään poissa tällaista väittämää koettelevat uutisoinnit ym. viestinnän. Tämä toimii myös niinkinpäin, että jonkun politiikon annetaan yhtenä päivänä toheltaa jotain, josta keskustellaan saman tai seuraavan illan uutislähetyksessä ja josta tulee ainoa esimerkki jostain tietystä, johon voidaan sitten myöhemmin viitata moneen kertaan uudestaan muissa yhteyksissä.

Olisikin pikanttia kysyä, miksi ennen vähemmän menestyviin ihmisiin vedonnutta puoluetta pilkattiin niin mielellään mediassa ja nykyään sen melkeinpä toivotaan pääsevän päättämään valtakunnan asioista toisen karskia esittävän puolueen kanssa? Minkälaista yhteiskuntaa media oikeastaan haluaakaan? Eräs selitys saattaa löytyä siitä, että on niin helppoa kannattaa ylipuolueellisesti ideaa siitä, että "ihmisen täytyy saada rahaa työstään", mikä on myös eufenismi sille, että "meidän porukalla menee riittävän tai erittäin hyvin ja on mukavaa, muut pärjätköön miten pärjäävät".

Huomiota on toisaalta syytä suunnata myös siihen, miten yksikään suomalainen puolue ei ole ollut halukas irroittautumaan siitä jumitilasta, minkä työllisyyden ja yrittäjyyden puolustautuminen aiheuttaa eli sote-uudistustuskaan ei vielä seuraavaan kymmeneen vuoteenkaan tule olemaan yksilöä hienoisesti palvelevaa kaikenlaisine tieteen ja teknologian mahdollisuudet käyttämisineen, joten retorisesti nätimmin viestivät puolueet eivät kaikelta osin ole muista puolueista erottuvia, sillä ne ovat kukin vuorollaan perinteistä "kaikilla ei voi mennä hyvin, mutta kunhan edes joillakin"-näkemystä kannattavia.

Puolueiden ollessa ihmisiin paljolti mieleenjäävästi koettaneet tehdä selväksi tai muuten vain toistojen kanssa tulleet opettaneeksi, että tietynlaiset ihmiset ovat erityisesti heidän puolueensa jäseniä tai että tietynlainen henkilö on kyseisessä puolueessa merkittävä henkilö, on puolueen vaikea hyväksyä sitä, että joku puolueen tai suorastaan politiikan ulkopuolelta kommunikoiva ilmaisee kaikenlaista poliittisen sävyistä ja joko näyttää puolueen jäsenistön arkkityyppiseltä edustajalta tai muistuttaa paljolti jotain merkittävässä asemassa puolueessa olevaa.

Joillekin puolueille erilaiset vihjailevat hyökkäykset visuaalisin, verbaalisin tai muine keinoin ovat niin tavanomaisia, että niiden käyttö saa ihmisten mielipiteitä heistä muuttumaan yhtä heikonlaisesti kuin ihmisten mielipiteet muuttuvat rakennus- ja kiinteistöalalla työskentelevistä, jotka suorastaan haalivat itsestään muistuttavaksi kaikenlaista järkyttävän erottuvaa, välkkyvää, huonosti ympäristöönsä sopivaa, kehnosti mietittyjä päätöksientekoja ym. Täten puolueen ulkopuolella toimivan henkilön liian hyvin muihin ihmisiin vetoava tietyn käsitteen käyttö voi olla riittävä peruste ryhtyä toimiin häntä vastaan. Jos hänen mielialaansa vaikuttaminen ei vaikuta toimivan, voidaan kokeilla vaikuttaa muiden ihmisten häneen suhtautumiseensa tai tehdä hänen käyttämänsä käsite sillä tapaa tehottomaksi, ettei sitä voisi käyttää niin puhtoisesti. Puolueet voivat tehdä käsitteiden toimivuuden estämiseksi yhteystyötäkin.

Mitähän siitä saisi aikaan, jos puolueen jäsenistön koko maailmankatsomuksen muuttamisen sijaan karsittaisiin jostain puolueesta jotain pois, josko siitä jäisi jäljelle jotain, mitä voisi kehittää laajempiin ihmisjoukkoihin vetoavaksi? Kristillisdemokraatit jos joutaisivat jättämään jumalhömpän pois ja kävisivat tavoittelemaan laajempaa ja parempaa hyvinvointia koko kansalle, ei muilla puolueilla olisi muuta mahdollisuutta kuin vastata samalla mitalla tai toimia vielä paremmin? Eikö? Vai muodostuisiko riskiksi, että perussuomalaiset alkaisivat haalimaan kaikenlaista jumal-asioihin liittyväistä itseensä? Hehän ovat uutisointien perusteella käyneet kirkossa puhumassa sinne perinteisesti kuulumattomasti asioista siten, että median täytyi tehdä siitä "että kehtaavatkin"-tyyppinen paheksuntauutinen. Onhan se toki todellinen riski, että tietyillä puolueilla on vähän liianlaisesti intressiä koettaa löytää heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia ihmisiä, joita sitten koettavat toisenlaiseksi muuttaa.

Puolueiden julkisuudessa saamaa aikaa kuluu erittäin paljon laajoihin ihmisjoukkoihin vaikuttavista asioista puhumiseen ja voisikin visualisoida, kuinka päättäjätahojen toiminnan vaikutukset menevät ikään kuin ohitse monenlaisesta, mihin muuhun olisi syytä vaikuttaa. Täten vaaditaan kyllä lisää esim. toimistovirkailijoita, sairaanhoitajia ja vaikka mitä, muttei sanota mitään erityisen kekseliään kuuloista siitä, millä muilla tavoin voitaisiin parennella asiaintiloja, joihin väitetään pyrittävän vaikuttamaan säätämällä jotain parametrejä kuten jonkin määrää oli se sitten ihmisresursseja tai rahaa. Jonkinlaisena välttämättömänä pahana toimivat laatukriteerit, joita eri sidosryhmiä ja tavoitteiden määrittämistä varten asetetaan, mahdollistavat sen argumentoimisen, että asiaintiloja on onnistuttu parantelemaan tai niiden parantelemista onnistuttu tavoittelemaan kelpoisessa määrin, vaikka monet vaikuttamisen kohderyhmään kuuluvat kokisivatkin, etteivät he koe minkään parantauneen. Erilaisille näkymyksille siis olisi tilaa, mutta eikö toisaalta ammatikseen erilaisia näkemyksiä, skenaarioita ja raportteja tuottavat ole saaneet julkisuudessa asti useastikin huomiota, eikä tällainen silti ole saanut yhteiskuntaa luovimaan toisin? Ehkäpä vika on ollut siinä, että tällaisesta on puuttunut yhtäläinen vetoavuus niihin puolueiden jäsenistöjen "keskikasteihin"?