Se vielä jotenkin voitaisiin selittää, että tietynlaiset 30 – 50 -vuotiaat kokevat monilta osin, että heillä on ikään kuin oikeus pilata joko omalla alallaan etenemistä yrittävien tai muiden alojen teoriapohjaisessa tietämyksessä liian syvällä päässeiden käsitetajua ym. psykologisen haitanteon keinoin, mutta kun tätä pilaamista tapahtuu myös lapsien, nuorien, työelämästä pitkään poissaolleiden suunnalta ja vieläpä eläkkeellä olevat osallistuvat jonkinlaiseen peliin, jossa on mukana vahva koordinoituneisuuden maku ja toiminta vaikuttaa olevan synkronissa niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin tapahtumiin, täytyisi olla löydettävissä sellainen selitysmalli, johon liittyy ihmisiä yhteenliittävää yhteishenkeä, jaettuja visioita tai edes yhteistä tahtotilaa jonkin asian suhteen. Nämä tietynlaiset aikuiset, muiden ihmisten mieleen puuttuvat ihmiset, olisivat olleet määritelmällisesti sellaisia, jotka ovat jo päässeet elämässään vauhtiin ja vielä olisi elämää edessäpäin, mutta jotka eivät välttämättä ole huippuhyviä työssään, eivätkä sellaista ehkä erityisesti kaipaakaan, eikä heiltä nykyistä enempää ole kukaan vaatimassakaan, jolloin heillä riittäisi eräiksi elämän peruspilareista töiden sujuvuus, saatu elanto ja työnteon/itsensä arvostus omalta ja muiden suunnalta. Yksinkertaisimmillaan heidän toimintaansa olisi voitu selittää mm. tarpeella varmistella omia asemiaan, identiteettejään ja tarpeellisuudentuntemuksiaansa, mutta selitykseksi olisi löydettävissä ja sovitettavissa myös heidän oletettu käsityksensä kelpoisasta, mutta ”lokeroivasta” yhteiskuntajärjestyksestä, missä koululaitokset tuottavat sekä ammattiosaajia, että tutkijoita, joista elämään mukaan ohjatut ja johdatetut voivat kokea olevansa muiden kontrolloitujen elämänlinjojen kautta kulkeneisiin verrattuna jollain tapaa erityisiä – todellisuudessa mm. monesta opinnäyteraportista ja gradutyöstä on luettavissa, että kouluopetuksien ja työelämän vaatimuksien välillä on valtavia kuiluja ja suuri osa opetuksesta menee monen valmistuneen kohdalla aivan hukkaan, mutta näitähän ei varsinaisesti huomioida silloin kun puhutaan ihmisten identiteeteistä. Kuitenkin, jos perimmmäisenä selityksenä aikuisten töykeydelle olisivat, edellisestä johdettuna, mm. ”ennakoiva itsepuolustus” ja sosiaalisen pääoman kasvattaminen muille palveluksia tekemällä, voisi pitää oletettavana, että vuosia vuosien perään jatkuneet negatiiviset talousuutiset pelkästään vankistaisivat heidät halukkuuttaan minimoida riskejä, joita mm. liiaksi ”omia polkujaan” kulkevat ihmiset, jotka vaikuttavat viestinnällään muiden ihmisten asenteisiin, suhtautumisiin, tuleviin valintoihin ym. voisivat aiheuttaa, jos näiden kohdeyksilöiden mahdollisuudet paranisivat eksponentiaalisesti tai edes tuplaantuisivat.

Mahdollisena osaselityksenä näiden aikuisten ihmisten motiiveja ei kannata hylätä, sillä ne voivat täsmätä hyvinkin osuvasti. Kuitenkin, koska saman kohdeyksilön aiempaa ja uudeksi osaamiseksi muodostuvaa ovat pilaamassa eri-ikäiset ihmiset sekä sellaisella temmolla ja paatoksella, ettei välipäiviä juuri jää, että toisaalta heillä ei vaikuta olevan varsinaista kiirettä kuin lähinnä jonkinlaisten toiminnan synkronointipisteiden saavuttamisien ja kohdeyksilön psykologiselle haitanteolle ym. altistumisien ylläpidon hallinnan suhteen, täytyisi olla niin, että jollain tarkkuudella määriteltyjä suunnnitelmallisuuksia on olemassa, toiminta on tietojärjestelmäavusteista ja toiminta vetoaa toistuvasti samoihin henkilöihin ilman, että heissä ilmenee pakottautuneisuuden tuntemuksia, vaan pikemminkin he käyttäytyvät kuin olisivat mukana Suuressa vitsissä. Tästäkö olisi kyse? Mikä voisi olla suurin vitsi ikinä? Vai olisiko sittenkin niin, että harjoitellaan sellaista vaikuttamista, mistä ei jää helposti osoitettavia jälkiä?

Se tiedetään, että osalliset selkeästikin pyrkivät pitämään kohdehenkilöt aisoissa monella tapaa (mm. taloudellisten rajoitteiden luominen, työpaikan saannin vaikeuttaminen ja Internetin käytettävyyden häiritseminen), osallistujien käyttöön vuotaa tietoa mm. pankkitilien saldoista, kurssiarvosanoista ja käydyistä paikoista, sekä jopa sukulaiset osoittavat – hekin koordinoidusti – erittäin töykeää käytöstä. Mihin tällainen voisi sopia? Eräs harha-askel tällaisen mietinnän alkuvaiheilla olisi olettaa, että osallistumisen intressi olisi kaikkien osallistujien kesken yhteinen. Mikä näiden ihmisten intressi onkaan, se saa osallistujista otteen erilaisissa vaiheissa heidän elämäänsä, se soveltuu eri ihmisille eri tavoin, intressejä on varmastikin enemmän kuin yksi ja nämä intressit voivat olla keskenään erilaisissa riippuvaisuussuhteissa.

Heitetään alkuideaksi mahdollisuus, että Suomi olisi suunniteltu monessa mielessä vuosikymmeniä eteenpäin jo ennen kohdeyksilön syntymää ja että erilaisten tietokone- ja ihmisavusteisten ennustusjärjestelmien avulla ollaan voitu varautua moneen ennalta. Vuosikymmeniä sitten iPhonen tehoinen järjestelmä saattoi viedä parin autotallin verran tilaa, mutta vaikka niitä olisi harvassa, ei niitä ollut mitenkään välttämättä tarpeen pitää missään salassa, sillä virkamiehet, tutkijat ja filosofit ja muut ”tulevaisuuteen katsojat” ovat aina tuottaneet ennusteita siitä, minkälaiseksi erilaiset mietteiden kohteena olevat asiat kuten kaupungit ja valtiot, sekä ihmiset niissä kehittyvät minkäkinlaisten säännönalaisuuksien seurauksena. Yksittäisten ihmisten tulevan toiminnan ennustaminen on varmaankin läpi koko viime vuosisadan ollut eettisesti sen verran arveluttava asia, ettei kohdeihmisistä kertyvää dataa saattanut jättää esim. yliopistojen tiloissa sijaitseville nauha-asemille, joten pitkäaikaistutkimuksista johdettujen raporttien jakamisen, sekä erityisesti kohdeyksilöiden ohjailuun liittyvien keskustelujen järjestämisen kannalta olisi joko toimittava vaivihkaiseen tyyliin tai laskettava sen varaan, että osallisten ja ”asioista tietoiseksi” pääsevien kesken olisi rakennettavissa erittäin kestävä luottamussuhde. Riippuen siitä, mihin kohdin vetää rajan sille, mihin viitataan ilmaisulla ”vuosikymmeniä sitten”, voi käytännön järjestelyiden kannalta olla ollut hankalaa se, että autoja ja puhelimia oli vielä 1960-luvulla aika vähän, sekä tätä ennen jyrkästi vähemmän. Koska ei kuitenkaan voi varmuudella tietää olisiko arvaus siitä, miten idea tietynlaisesta yksilöön kohdistuvasta pitkäaikaistutkimuksesta tai Suuresta vitsistä olisi lähtenyt liikkeelle ja miten sitä on sen alkuvaiheilla käsitelty, kuinkakin tarkka, ei sitä kannata vatvoa liiaksi. Olisi myös liian helppo sortua ajattelemaan, että toiminta olisi sellaista, joka vaatisi kaikilta osin akateemisesti kouluttautuneisuutta ja siihen liittyvä kommunikaatio tapahtuisi vain heidänlaistensa kesken, sillä jos tiedettäisiin, että yksittäisen kohdehenkilön seurannan ja elämässään ohjailun onnistuminen vaatisi lukuisissa sosio-ekonomisissa asemissa olevien ihmisten ominaisuuksien hyödyntämistä, tulisi Pelin (joko pitkäaikaistutkimus tai Suuri vitsi) tai ainakin sen osaideoiden olla monien erilaisten ihmisten ymmärrettävissä. Ideat mm. ihmisiin vaikuttamisiin liittyen voivat sinänsä olla juonteita jostain, josta on ollut paikallisia sovellutuksia jo vaikkapa lähempänä kirjapainon yleistymisen aikaa.

Milloin tällainen yksittäiseen kohdeyksilöön liittyvä toiminnanennustamisjärjestelmä olisikaan saanut alkunsa, voitaisiin ajatella, ellei jopa pitää olettamuksena, että nykyisin sellaisen parantelua olisivat kilvan erilaiset analytiikkayritykset avustamassa. Luottamusta, ei pelkästään tällaista ennustamisjärjestelmää, vaan myös osallistuvien ihmisten keskenään tekemiä suullisia sopimuksia kohtaan, lisäisi valtavasti se, että se, mistä on sovittu ja ennustettu jo aikoja sitten, tulisi vuosikymmeniä kestäneen toiminnan analytiikka- ym. avusteisen vaalimisen kautta toteen – toistuvasti. Ja tämä siis riippumatta erityisemmin siitä, oliko kohdeyksilön tekemissä valinnoissa esim. kulkusuuntien ja puheensisältöjen suhteen kyse ”pienistä” vai ”suurista” valinnoista (vrt. ”mihin kouluun hakisi” ja ”aloittaisiko keskustelun millä fraasilla”). Tällainen kertoo myös siitä, kuinka paljon tiedetään ihmisaivojen toiminnasta ja vaikuttavista tekijöistä (esim. suggestiot ja priming-efekti). On myös oletetettavaa, että osallistujille kertyy tietoa siitä, kuinka niinkin pienet asiat kuin hihansuun istuvuus voivat vaikuttaa käytökseen ja mielentiloihin; kuinka suoliston bakteerikannan muutos voi kankeistaa kognitiivista kyvykkyyttä lyhyen ajan kuluessa; kuinka minkäkinlainen suggestoiva houkuttelu saa minkäkinlaisen ihmisen kaipaamaan mitäkin; kuinka suomenkielen sanojen monimerkityksellisyyttä ja suomenkielen synteettisyyttä voidaan hyödyntää assosiaatioiden ohjailussa ym. Tällaisesta on ollut saatavilla sekä jaettavissa olevaa kokemustietoa, että luettavissa olevaa kirjallisuutta jo pitkän aikaa.

Siirryttäessä toviksi yksilötason toiminnan ennustamisesta sellaiseen kaupunki- ja valtiotason asioiden ennustamiseen ja ohjailuun, jossa on kyse määrällisesti suurien ihmisryhmien elämänmahdollisuuksien turvaamista, ollaan jo paljon lähempänä sitä mahdollisuutta, että analytiikka- ym. avusteinen tapahtumien ja kehityskulkujen ohjailu saa osakseen hyväksyntää myös sellaisissa tapauksissa, jossa ollaan ylitetty eettisesti arveluttavan toiminnan rajat eli esim. seurataan ja ohjaillaan jonkun tietyn kohdeyksilön toimintaan, jos tämä arveluttava toiminta vain tuottaa sellaista tietoa, että se hyödyttää aikalaisiaan (aikuiset, vasta pituutta kasvamassa olevat ym.) ja/tai tulevia ihmispopulaatioita.

Ei kuitenkaan pidä olettaa, että vaikka toimintaa enemmän hallinnoivat ihmiset haluavatkin riittävän suuren määrän ihmisiä puolelleen, että kaikki pääsivät yhtälaisesti päätöksenteosta, raporteista, metodeista ym. tietoiseksi. Voihan olla niinkin, että jopa lama-aika olisi jollain tapaa keinotekoisesti aiheutettua sen vuoksi, että voitaisiin koetella, kuinka hyvänlaatuisia ennusteita niiden vaikutuksista, kestosta, niihin reagoimisesta ym. on saatavilla ennakkoon. Voidaan kuitenkin kuvitella, että monet jo muutenkin paljon erilaisia sitoumuksia solmineet ja lupauksia antaneet ihmiset olisivat otollisia asenteiden konvertoimisen ja luottamuksellisen tiedon salassapitokyvykkyyden näkökulmasta. Tällaisia ihmisiä saattaisivat olla esim. yrityksien omistajat ja niiden työntekijät, jotka voivat toiminnassa mukana olemisen kautta päästä käsiksi tunti- ja päivätarkkuiseen tietoon siitä, milloin media alkaa rummuttamaan esim. laman loppumista. Salassapidosta, sekä tehdyistä sitoumuksista ja lupauksista kiinnipitämisestä voi nykyajan puitteissa pitää esimerkkinä sitä, että on aivan normaalia, että kaksi tai useampi kilpailevaa, globaalisti toimivaa yritystä voi tuoda samana päivänä markkinoille tuotteen tai palvelun, jonka kehittely on vienyt varmastikin ainakin vuoden, ikään kuin yritykset eivät olisi tietäneet toistensa tekemisistä muka mitään eli julkisuudessa viestimisen sisällöstä huolimatta eri yrityksien projektijohtajat ovat olleet tiiviisti toisiinsa yhteyksissä. Tosin, tokihan tuosta olisi vielä jonkin verran matkaa suoranaiseen moraalikatoon. Kuitenkin, toiminnan synkronointia yritysten ja erilaisten instituutioiden välillä tapahtuu sekä toimialojen sisällä, että niiden välillä (esim. pankki- ja vakuutusalan, sekä jonkin muun alan välillä), mukana päsmäröimässä voiden olla monenlaista esim. elinkeinoelämän ja politiikan edustajaa. Toisinaan tämä on olettamusta, joka perustuu siihen miten uutismediat latovat otsikkonsa ja asettelevat/valikoivat kuvituksensa, toisinaan tämä on tosiasia, joka on kiistämättömästi todistettavissa, jos vain viitsii nähdä vaivan jostain johdettavissa olevien irrallisten tosiseikkojen yhdistelemiseksi.

Koska analytiikkaa voi perusluonteeltaan pitää ei-seksikkäänä, voidaan yleistävästi todeta, että yksilöön kohdistuvaan ennustamistoimintaan ja siihen oleellisesti liittyvän ihmisten joukkoistamisen täytyy olla jollain sellaisella tavalla sävyttynyttä ja vetoavaa, ettei vähemmän hallinnoivassa asemassa olevien kiinnostus ja motivoituneisuus lopahda kesken. Siis, eiväthän nekään ihmiset, jotka vielä seuraavat maksuttomien, kansallisten tv-kanavien antia, ryntää lauantai-iltaisen viihdeannoksen jälkeen Tilastokeskuksen sivuille katselemaan, josko siellä olisi uusia taulukoita tarkasteltavaksi.

Jos siis voitaisiin pitää lähtöolettamuksena sitä, että analytiikka on aina vain luotettavampaa, yhteiskunnallisella ja paikallisilla tasoilla on paljon yhteenpelaavia, toisiinsa luottavia ihmisiä, yksilöön kohdistuvaan seurantaan ja ohjailuun liittyvät moraaliset dilemmat pystytään ylittämään ”yhteisen hyvän” nimissä, päästäisiin jo lähelle sen miettimistä, mitä olisivat ne tavoitteet, miksi jonkin yksilön elämää pitäisi seurata ja ohjailla suhteellisen tarkasti. Yksinkertaisimmillaan kyse voisi olla siitä, että testataan sitä, huomaako kohdeyksilö, että häneen vaikutetaan ja milloin hän huomaa ja mitenkä hän reagoi. Mahdollisia osatavoitteita on käytännössä ääretön määrä. Eräs tavoite voisi olla alussa mainitussa käsitteiden ym. pilaamisessa, jolloin saataisiin selvyyttä siitä, millä keinoin voitaisiin vaikuttaa muihinkin ihmisiin, jotka esim. tulevat rikkoneeksi vastaan sellaista, mikä on omiaan murtamaan yhteiskunnassa vallitsevia järjestyksiä ja säännönmukaisuuksia. Tai ehkä halutaan testata sitä, miten hyvä joku ihminen on uudelleentuottamaan sen opin, mikä hänelle on tehty vaikeasti mielestä tavoitettavaksi/konstruoitavaksi erilaisten inhibitoristen (estävien) ja mieltä sotkevien vaikutusten seurauksena. Tai ehkä halutaan ohjata joku tietynlaisen koulutuksen pariin sen selvittämiseksi, miten tietynlainen tieto- ja kokemuspohja toimii kyseisen koulutuksen suhteen, vaikka arviot antaisivat ymmärtää, että pieleen menee. Laarin pohjalla jäisi kuitenkin helposti kysymykset siitä, innostavatko minkäkinlaiset kokeilut minkäkinlaisia mielen ohjailuun ym. osallistuvia.

Tässä on vielä sellainenkin ongelma jäljellä, että tiettyyn kohdeyksilöön vaikuttavaan toimintaan osallistetaan myös maahanmuuttajia ja yliopisto-opiskeluistaan maksavia ulkomaisia opiskelijoita. Varsin helpostikin jopa. Tämän saattaisi voida selittää pois sillä, että kyse olisi peleistä pelien sisällä ja täten moni osallistuja luulee pelaavansa jotain tietynlaista peliä, vaikka kyse olisikin siitä, ettei heille ole ”kerrottu kaikkea”, mutta se millä kepeydellä eri-ikäiset suomalaiset ja ei-kantasuomalaiset välillään ja keskenään kohdeyksilön toiminnasta suggestoiden ja suoraan vihjailevat, sekä se kuinka monessa yhteydessä tällaista tulee esille ja kuinka voidaan arvioida sirkushuvimaisesti toimintaan osallistujia olevan niin paljon, että se herättäisi helposti riippumattoman median, bloggaajien, twiittaajien ym. huomion, antaa ymmärtää, että kyse täytynee olla mm. a) ihmisten asenteiden laajamittaisesta muutoksesta sen suhteen, mikä on hauskaa ja kuinka pitkälle töykeyden puolelle voidaan mennä, b) ihmisten parantuneesta käsityksestä siitä, mikä ihminen on oliona (aivotoiminnan ymmärryksen taju vähentää mysteerisyyden tuntua ja tekee samalla ihmisestä vähemmän inhimillisen tuntuisen), c) erilaisten osanottajan saamasta hyödystä itselleen (sosiaalinen pääoma) tai sidosryhmilleen, sekä d) puolensa valitsemisesta.

Viitatessa puolensa valitsemiseen täytyy olla huolellinen, koska voi herkästi antaa tulla ymmärtäneeksi, että tarkoittaa jonkinlaista toistensa suhteen polarisoituneiden vaihtoehtojen välillä valitsemista. Tässä sitä on kuitenkin käytetty fraasina, jonka voi ajatella tarkoittavan esim. sellaista valitsemista, missä ollaan tovin aikaa jollain lailla, mutta ei erityisemmin sitouduta mihinkään pidempiaikaiseen tai sitten se on jotain järkähtämättömän oloista valintaa, josta ei enää lipsuta sen jälkeen, kun valinta on tehty. Riippuu ihmisestä, ajankohdasta ja ties mistä, mutta joka tapauksessa pikanttina seikkana voi pitää sitä, että osallistuvat henkilöt (havaittavissa olevat ja taustalla vaikuttavat) eivät sooloile juuri koskaan, vaan he vaikuttavan noudattavan jonkinlaista ohjetta. Sitä voidaan kuitenkin pitää jollain tapaa paljastavana, että moni osallistuja vaikuttaa noudattavan jotain ohjetta silloinkin, kun sopiva aika ohjeen mukaiselle toiminnalle on jo mennyt ohitse tai sitä ei koskaan ilmennytkään. Juuri tämä kielii peleistä pelin sisällä.

[viittaus toiseen tekstiin]

Erillinen kirjoitus ”Aivohakkeri: vaikuttavuuden tietämisestä” selvittää sitä, minkälainen on erittäin tyypillinen ”katutason” (ja Internetissä) osallistujien käyttämä mieleenvaikuttamistekniikka. Sitä voidaan toimintaa takaisinmallinnettaessa hyödyntää sellaisen tilastotiedon esiinsaamiseksi, josta voidaan lukea melko tarkalleen, mikä mielle on ollut kulloisenkin ”vaikuttamissession” aloittavana triggerinä, mitä sitten seurasi ja arvioida tätä kautta tarkoituksia. Sitä on toki vaikea arvioida tarkasti, minkälaista kohdeyksilöön vaikuttamista on esiintynyt esim. vuosia sitten, jos ei ole jo tuolloin kerännyt talteen kaikenlaisia ”pieniä merkittäviä seikkoja”, mutta muistista ja muilta ihmisiltä kertomatietona kerättävän tiedon avulla on mahdollista punoa asioita yhteen esim. osallistuneiden henkilöiden määrittämiseksi. Jälkeenpäin tapahtuvassa arvioinnissa on toki huomioitava sekin, että vaikutteita aiheuttaneet ihmiset eivät välttämättä koskaan päässeet ns. jyvälle siitä, mikä oli heidän vaikuttamaan tarkoitetun tekonsa varsinainen tarkoitus, heidän itsensä toimiessa jonkun muun ihmisen välineenä.

Erikoista yksilöön kohdistavassa vaikuttamisessa, johon osallistuvat monet ihmiset, on se, että vaikka nykyisin ihmisten suuremman liikkuvuuden, kommunikointimahdollisuuksien ja liikkuvan kuvan tarjoaman elämyksellisen aineiston kokemisen kautta, pitäisi olla niin, että piilossa olevia tuntemuksia, asenteita ja muuta hiljaista tietoa on helpompaa aistiskella, ei Peli tai Suuri vitsi silti muunnu vähemmän töykeyttä sisältäväksi. Monista uusista ja entisistä osallistujista on aistittavissa ja tunnistettavissa, että he eivät missään määrin paheksu mitään, mitä kohdehenkilö tekee tai ajattelee, vaan he pikemminkin lähinnä piruilevat ja vaikuttavat tiedostavan, että kohdehenkilö selviää kyllä mentaalisesti ja muutenkin asetuista vaikuttimista, mutta hekään eivät koskaan suoranaisesti auta minkään asian suhteen. Tämän voisi myös ajatella olevan erittäin paljastavaa: eivät paheksu tms., mutta eivät autakaan. Miksi näin olisi? Konformistisuus, muiden tuottama paine toimia tietyllä tavalla? Vai kenties, laajemmin ajatellen, välttämättömyys toiminnan synkronoimiseen sellaisiin asioihin, joiden on välttämätöntä tapahtua tietyllä tapaa, tietyllä ajoituksella yms.

Sitä voi pitää Pelin heikkoutena, että jos osallistujien ja yhteensovitettavien asioiden (esim. lupaus siitä, että kohdeyksilö saadaan ohjattua toimimaan tietyllä tavalla juuri tiettynä päivänä) määrä pysyttelee korkeana, voi olla vaikea kehittää toimintaa ilman, että vähemmän kykeneväisten osallistujien absoluuttinen määrä kasvaa niin suureksi, että he alkavat aiheuttaa jonkinlaista eripuraa, juontuen siitä, että he eivät kykene toimimaan ohjaavien tekijöiden järjestelijöinä, eikä heidän havainnointikykynsäkään uuden datan tuottamiseksi ole riittävän kelpoista. Pelin laadun lisääntyessä ”professoritason” analytiikkaosaajat, datatiedemiehet, tietojärjestelmien ohjelmoijat, monimutkaisten tietomallien suunnittelijat, erilaisten luonnontieteiden asiantuntijat ja muut eri tavoin mieleltään vireämmät, jotka voisivat sinänsä edelleen olla mistä tahansa sosio-ekonomisesta ryhmästä, alkavat kokea, että he eivät oikeasti tarvitse tai ehkä haluakaan pitää joukoissa mukana ”kaiken maailman vapaamatkustajia”. Vaihtoehtona olisi esim. erilaisten animaatioiden ja interaktiivisten esitysten kautta selittää ajoittain vähemmän osaaville ja viitsiville, minkälaisiin mentaalisiin prosesseihin ym. johonkin ohjausvaikutus perustuu, mutta siinäkin tulisi jossain vaiheessa eteen se kysymys, kuinka vapaasti tällaista tietoa halutaan jakaa. Epäillä voi myös sitäkin, riittääkö uusista ohjeista ja vaikutusmetodeista tiedon saaminen missään määrin siihen, että osaa soveltaa niitä tarkoituksenmukaisella tavalla, eikä tulisi erheellisesti aiheuttaneeksi vääränlaisia muistijälkiä kohdeyksilön mieleen, jos toiminta monimutkaistuu liiaksi. Täten kohdeyksilön kannalta voidaan pitää tavallaan hyvänä merkkinä, jos amatöörimaista meininkiä esiintyy, eikä siitä vaikuteta pääsevän eteenpäin. Erillisiä ongelmakohtia ovat sitten mm. kohdeyksilön omaisuuden tuhoaminen, Internet käyttöön puuttuminen, stressivasteiden aiheuttaminen ja muu sellainen, joka pitää ihmisenä muuntumisena lähtökohdat hankalina, mutta valitettavasti juuri tähän tällainen Peli usein perustuu, sillä muuten analytiikan tehtävä kävisi mahdottomaksi datamäärän kasvun johtaessa myös epäkelvon tiedon lisääntymiseen ja täten analyysien tulosten vääristymiseen. Pelin laadun arvioinnin mielessä tällaisen pitäisi saada osallistujan pitäisi kokea jonkinlaista noloutta siitä, että edes kehtaa osallistua moiseen, mutta koita sitä sitten heille sanoa.