Jo sanaan "lastenkasvatus" sisältyy väittämä, että se miten lasten kanssa ollaan, mitä heille opetetaan, minkälaista heidän annetaan havainnoida ym., vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä he tulevat – jossain myöhemmässä vaiheessa – olemaan. Lasten vanhemmille heidän lapsensa voivat olla lapsiksi kutsuttuja pitkän matkaa nuoreen aikuisuuteen asti, mutta ei heillä välttämättä ole lastensa kasvatukseen mitään muodollista ohjeistusta. Koulujen opetussuunnitelmiin kutoutunut lasten (ja nuorten) kasvatus taasen on käynyt monenlaisen komitean ja palaverin kautta, jotta saataisiin aikaan sanoin ja kuvioin ilmaistava toimintasuunnitelma, jota voidaan soveltaa valtakunnallisesti. Ajattelumalliopetukseen, josta käytösopetus eräänä ilmentymänä, ei välttämättä ole erityisempiä kursseja, missä oppimistavoitteet olisivat listattuna oppikirjan alussa, vaan sellaisen idut voivat olla esim. ripoteltuina oppimisaineistojen kuvituksiin, esimerkkeihin ja tehtävänantoihin.

Opettajien osaamistasot ja mahdollisuudet viedä opetussuunnitelmia läpi kouluissaan vaihtelevat, mutta rehtoreiden ja muiden tavoitteissa onnistumista valvovien tahojen suorittamat korjausliikkeet riittävät ainakin siihen, että kaikki peruskoulun käyvät saadaan tutustutettua ja hiukan soveltamaankin yhteiskunnan hitaasti muuttuvia normeja. Siitä jäädään hyvin kauas, että saataisiin vaikuttamisen kohteena olevien oppilaiden aivojen neuronit toimisivat jollain yhtenäisellä tavalla, mutta erilaisilla kyselykaavakkeilla ja haastatteluin voitaisiin todentaa, että jonkinlaista yhteneväisyyttä ajattelussa ja valintojen teossa on saatu aikaan.

Toisen ihmisen pyyteettömään auttamiseen ryhtyminen voi olla eräs seuraus opetussuunnitelmasta juontuvan vaikuttamisen toimivuudesta, mutta on varsin vähämerkityksistä, jos joku yksi oppilas kuljeskelee toiselle puolelle avoluokkaa auttaakseen toista oppilasta, jonka elekieli vihjasi siitä, että hän oli jumittunut jonkin ongelman äärelle. Se olisi toki ilmiönä uutisenkin arvoinen, jos kokonainen luokallinen oppilaita keskeyttää opetuksen/oppimisen, jotta voidaan yhdessä auttaa Jaakkoa eteenpäin ongelmassaan, mutta myöhemmän elämän kannalta vähäisen avustamisen suorittaminen ei opeta ryhtymään sellaiseen avustamiseen, missä mieli saattaa kuormittua kaikenlaisen oheisen huomioimisesta aina muiden arvioinneille altistumisista alkaen. Sinänsä siirtymä toisen oppilaan luo jelppaamaan antaa mallia ja ajateltavaa muille paikalla olijoille, mutta myöhemmässä elämässään hän tulee kuitenkin, suurella todennäköisyydellä, olemaan ihan tavallinen sen miettijä, "miltä hän näyttäisi ja vaikuttaisi, jos menisi nyt avustamaan tuossa" (paljonko saa pisteitä).

Muiden ihmisten mielipiteiden ja näkemyksien muuttaminen on eräs esimerkki sellaisesta toiminnasta, jonka kulkua ja seuraamuksia ei aina voi kovin tarkkaan ennalta päätellä, varsinkaan jos asiaan/tilanteeseen liittyy paljon sellaista, johon ei ole tottuneisuutta. Ajankäyttö on myös eräs ratkaiseva tekijä sille, viitsiikö tai kykeneekö rohkaistua käymään vaikuttamaan muihin ihmisiin. Uutisista ja lehtiartikkeleista saattaa lukea "rivien välistä", että jos jotain muihin vaikuttamista tapahtuu, se tarkoittaa usein enemmän yhteiskuntaa hallitsevien ja siihen merkittävästi vaikuttavien tahojen vaalimien narratiivien ja tapahtumienkulkujen myötäilyä. Lehteen otettujen valokuvien koostumus ja nasevat ilmaisutkin voivat olla eri tahon päättämiä kuin sen, jonka väitetään olevan jotain vaatimassa tai edistämässä.

Ei sitten vaan millään kasva lapsista nuoria ja heistä aikuisia, jotka rohkenisivat tai saisivat aikaan pureutua yhteiskunnan tai osasten vikoihin. Ei edes siinä tapauksessa, että heillä olisi kymmeniä tuhansia someseuraajiaan hyödyntäen mahdollisuus laittaa alulla vaikka minkälaista toimintaa. Iltapäivälehdet saattavat vähän kuin pilkatakseen ottaa jonkun melko mitättömästä ja kovin tavanomaisesta asiasta hiukan "meteliä" pitäneen pienen piirin somevaikuttajan kommentit lehdessään esille, mutta mitään systeemiajattelua vaativaa mediankaan ei tarvitse jättää nostamatta esille, koska sellaisen aukiselittämiseen ei vain viitsitä ryhtyä asioiden ollessa epäkohtia mahdollisesti aistineidenkin mielissä melko mössöistä.

Tapahtuuko tai jääkö lapsuudessa tapahtumatta sellaista kasvatusta, mikä vaikuttaa jopa yliopistotason opiskelijoihin siten, että he eivät "kaikesta älykkyydestään" huolimatta koe yhteiskunnassa olevan sen kummempia vikoja kuin jonkinlaista eroavuutta johonkin historialliseen ajankohtaan tai talousteoriaan verrattuna, mistä voi sitten todeta jotain, josta on jo entuudestaan käyty ikuisuuskeskustelua?

Paikallislehdistä saattaisi olla kiva ulkopuolistenkin lukea, mitä kouluissa tapahtuu, mutta ne artikkelit ovat useimmiten sellaisen vaikutelman antavuuteen pyrkivyyttä, että asiat joko sujuvat sellaisen linjan mukaisesti kuin on opetussuunnitelmissa tavoiteltukin tai sitten tuodaan esille jotain maailmanlaajuisesti tärkeäksi luokiteltua asiaa eli jossain koulussa on vietetty antirasismipäivää, toisessa on käyty vierailulla kierrätykseen jotenkin liittyvässä paikassa ja kolmannessa on oppitunnilla opeteltu, kuinka kulutustavaraa ei vain heitetä pois, vaan se voidaan uusiokäyttää. Jos kaikki eri tahot esittävät, että asiat sujuvat hyvin, onko se todiste siitä, että mitään ei ole vialla tai että missään ei ole puutteita?

Julkisen taiteen esille laittaminen on eräs osoitus siitä, miten niiden esille laittamisesta päättävät, niiden esille laittamista haluavat ja niiden tekemiseen osallistujat voivat erittäin vapaasti tehdä mitä haluavat, eikä mistään viestintäkanavasta putkahda huolitellusti mietittyä kommenttia, jossa pohditaan sitä mitkä saattoivat olla esille laitetun taiteen ääneen sanomattomat tarkoitukset, minkälaista lehdessä kirjoittamatonta vaikuttavuutta esille laitetulla taiteella on tai kuinka monia kymmeniä erilaisia vaikuttimia yhteen esille laitettuun teokseen onkaan ympätty mukaan.

Jos lapsia opetettaisiin varhain ryhtymään sellaiseen muihin vaikuttamiseen, missä he eivät vaikuttamistehtävän alkuvaiheilla edes ymmärrä täysin, miten eri asiat liittyvät toisiinsa, mutta tajuaisivat kuitenkin, että tämä ymmärrys täytyy hankkia ennen kuin muihin vaikuttamisella on riittävästi onnistumisen mahdollisuuksia, voisiko tällainen kokemus kulkeutua tekemään esim. heidän myöhemmän ikävuosiensa lukio-opintoja sellaiseksi, että heidän muihin vaikuttamisen taitonsa ja halunsa olisivat helpommin käytettävissä ja esille tulevaa? Lisäkehittymisellä heistä voisi tulla ihmisiä, joista olisi luontevaa ottaa yhteiskunnan tai sen osasten viat ym. hienoisempaan käsittelyyn kuin vain määrällisesti vähäistä kuulijaryhmää laajemmin tavoittavaksi.

Jos pelkkiä uutismedioissa haastateltavia eri ikäisiä ihmisiä on uskominen, ei esim. sairaanhoitopiireissä organisaatioina, terveyden tutkimuksen käytännöissä ja siinä miten terveys kytkeytyy ihmisten elämän laatuun, ole ilmeisesti muuta kuin tavanomaisien latteuksien verran sanottavaa. Aivan kuin ihmiset eivät edes osaisi keskustella toistensa kanssa siitä, millä tavoin jokin toimii vääränlaisesti tai puutteellisesti ja siten tule paremmiksi lausuntojen antajiksi. Tämä saattaa osittain johtua siitä, että ihmiset kokevat elämän tarkoituksena olevan päästä työuran syrjään kiinni koulutuksen avulla ja olla sitten lopun elämäänsä piilossa työnantajan imagon takana, sekä ilmentää elämänsä onnistuneisuutta aviopuolisolla, polygamialla tai jollakin muulla yhteiskunnan toimintaa vaarantamattomaksi käsitteeksi muodostuneella.

Ihmisiä kasvattavien koulujen toiminnasta ja vaikuttavuudesta on vuosikymmenten aikana käyty paljon keskustelua sellaisilla koulun toimintaa tarkkailevilla tahoilla, joilla on kytköksiä elinkeinoelämään, muihin valtaapitäviin ja opetussisällöstä päättäviin tahoihin. Näissä keskusteluissa annettaneen paljon aikaa sen pohtimiselle, mitä asioita eri ikäisille ihmisille ei pitäisi opettaa missäkin vaiheessa elämää ja minkälaisin vaikuttamismetodein "vääränlaisesti kasvavat" ihmiset saisi lopettamaan vääränlaisesti kasvamisensa. Esim. filosofista ajattelua ei varmaankaan ole haluttu sijoittaa liian varhaiseen vaiheiseen ihmisten elämää, jottei sellainen innoittaisi ihmisiä kehittymään liian arvaamattomiksi ajattelijoiksi liian varhain. Lukioon vaikka erikseen omaksi oppiaineekseen, jotta opiskelijat voivat sitten jättää sen kokonaan opiskelematta.

Missään vaiheessa yksilön suorittamia opintoja ja opiskeluita hänelle ei varmastikaan tule edes esitellyksi, kuinka hän voi suojata mieltään muiden ihmisten yrityksiltä suojella oppimiaan käsitteitä, muistoiksi tulleita kokemuksiaan, enempää kehittelyä vaativia mietteitään ym., mikä antaa yksilökohtaisesti kohdennettua vaikuttamista harrastaville tahoille mahdollisuuden muokkailla vääränlaisesta kasvavia ihmisiä jollain tapaa paremmin kelpaavaksi. Tai valmistella häntä tulemaan myöhemmällä iällä massamurhaajaksi. Onhan niitä vaihtoehtoja. Laajassa mittakaavassa eräänlainen pakotettu poisoppiminen tai vaivihkaisempi asioista kiinnostumattomuuteen ohjailu tekee joillekin tahoille potentiaalisesti ongelmallisesta merkityksettömän, jota on toki syytä tarkkailla läpi elämän kuten siihen mennessäkin olisi tehty.

Siinä missä lasten ja nuorten vanhemmat eivät huomaa esille laitetun julkisen taiteen monenlaista vaikuttavuutta, saati viesti mietteistään missään, eivät he noteeraa kummoisemmin sitäkään, kuinka kokonainen koulu pystyy jatkuvasti näyttäytymään koulujen välisissä suoritustilastoissa samassa suhteessa huonona toisella puolen kaupunkia olevaan. Tällaista eroavuuden saavuttavuutta voi pitää harjoituksena sille, kuinka opetushenkilökunta pystyy koordinoidusti vaikuttamaan oppilasaineksen muotoutumiseen. Siis, onhan terveydenhuollossakin sen julkisella puolella tahallaan huonosti tekevyyttä, jotta yksityisellä puolella olisi enemmän asiakkaita, joten miksi pitäisi olettaa, että jonkun oleminen ammatiltaan opettaja tarkoittaisi sitä, että hän on rehellinen ihminen, joka pyrkii vain ja ainoastaan hyvyyteen? Tässä mielessä koulujen purkamiset ja niiden korvaaminen isommilla, enemmän oppilasainesta kokoavilla uusilla rakennuksilla, voi nähdä välineenä varmistaa, että useammista oppilaista saa joiltain tietyiltä osin yhtäläisesti joistain asioista vieraantuneina, toisista asioista pitkäksi aikaa kiinnostumattomina ja joitain asioita helposti hyväksyvinä. Lastentarhojen lisääntyneet vaatimukset työntekijöiden koulutustasosta voisi myös kytkeä tähän mukaan.

Julkisuudessa esiintyvät kouluaiheiset lausahdukset kuten "kiusaajien pitäisi vaihtaa koulua", ovat eräs osoitus siitä, kuinka ei osata puhua siitä, miten monimutkaisia tai ainakin edes muutamavaiheisia tapahtumien kulut voivat olla ja kuinka kiusaajaksi luokiteltu ei itseasiassa olekaan se, joka on se tarinan pahis. Hän saattaisi hyvinkin olla se, jonka vanhemmat sattuivat olemaan vähän liiaksi ja "vääränlaisesti" yhteiskunnan toimintaan vaikuttavia, joten vaivihkaa heidän lastaan kiusaamiseen innoittavat iältään vertaiset olisivat niitä, jotka ovat olleet suorittamassa palvelusta jollekin taholle. Muuna "vääränlaisten" ihmisten elämää vaikeuttavana tavoitteena saattaisi olla saada heidän lapsensa kokemaan, että hänen vanhempansa eivät ole mitenkään erityisiä hänelle, vaan hän vain sattuu heräämään samassa rakennuksessa kuin missä hekin ja että koulun siivooja-Ahti olisi hänelle paljon merkityksellisempi henkilö.

Olipa kyse lapsiin ja nuoriin vaikuttamisessa opettajatahon suunnalta tulevasta tai proxy-ihmisiä vaikuttamiseen käyttämisestä,  eivät useimpien lasten vanhemmat tulisi koulun vanhempainilloissa ottaneeksi puheeksi luvatonta psykologista vaikuttamista tai edes hieman helpommin keskusteltavaksi otettavaa tietoliikennehäirintää tai orastavaa tunnetta tietoturvattomuuteen liittyen, sillä eihän heillä olisi mitään mallia sellaiseen, ja vaikkeivat he kysymyksellään ehkä pyrkisikään muokkaamaan paikalla olijoiden mieliä, tilanteessa olisi samankaltaista "miltä mä vaikutan, jos otan tällaista puheeksi"-dilemmaa kuin jos tarkoitus olisi erityisesti vaikuttaa muihin ihmisiin saadakseen heitä kääntymään jollekin kannalle.

Kun kasvatetuksi luultu nuori aikuinen kerryttää ikäänsä vielä kymmenisen vuotta, ehkä vähän enemmänkin, hän saattaa ryhtyä joidenkin kokemuksiensa osalta nostalgiseksi tai haluaa muuten vain "ryhmitellä" ajatuksiaan uudelleen, voidakseen ehkä vihdoinkin ryhtyä johonkin muihin ihmisiin vaikuttamiseen, mutta hänen(kään) elämäänsä tarkkailleet eivät salli hänelle tällaista, vaan he tekevät rutinoidun varmasti menneen ajattelusta pahalta tuntuvia tuntemuksia aiheuttavaa. Samaan aikaan toisaalla, hänen vanhempansa eivät ole enää aikoihin kokeneet kasvatustehtävän olevan heidän asiaansa ja ottavat televisiota katsoessaan ylimääräisiä vaikutteita mieleensä sen vuoksi, etteivät edes vieressään olevalle kehtaa sanoa, etteivät halua katsoa jotain tiettyä mainosta tai tilannetta tv-sarjassa, koska se vaikuttaa mieleen jotenkin vääränlaisesti.