Erilaisissa korkeaa koulutustasoa vaativissa tietotyön tehtävissä toimineiden ja hallitustyöstäkin kokemusta hankkineiden sosiaalisen median profiilissa saattaa olla seliteteksti, jonka mukaan sitä kautta kanavoituvat mielipiteet ovat hänen omiaan, eivätkä edustamansa yrityksen, viraston, laitoksen tjm. Tästä eräänlaisen vapauden ottamisen ilmaisusta ei kuitenkaan useinkaan seuraa sitä, että kaikki se viisastuneisuus ja avaraksi muodostunut elämänkatsomus ei vaikuta tekevän sen helpommaksi sanoa mitään sellaista, joka olisi erityisemmin mihinkään toimintaa kutsuvaa tai seuraajiinsa vetoavaa muiden kuin "turvallisten" aiheiden osalta. Toki sitäkin esiintyy, että esim. virkanimikkeeltään joku päällikkötason naishenkilö saattaa hetkellisesti vaikuttaa vaativan jotain eri organisaatiota ryhdistäytymään toiminnassaan tai todeta johonkin ihmisryhmään suhtautumisessa tarvittavan muutosta, mutta äkkiäkös mahdollisuus sille tulee kumotuksi, että olisi löydetty joku asemaansa mielipiteiden muokkaamiseen käyttävä, sillä tämä käy ilmeiseksi selailemalla vähän taaksepäin hänen aiempia postittelujaan. Todennäköisesti ihan tavallisia päivän uutisista tehtyjä huomioita ja seurattujen ihmisten olkinukke-toteamuksia esille nostavuutta.

Ihmisten sosiaalisessa mediassa toisiaan tuntemisiaan esittävistä graafeista ei voi tehdä sen paremmin päätelmiä heidän todellisista mahdollisuuksista ottaa puhelinta käyttöön ja soittaa jollekin jossain määrin tuntemalleen kuin julkisen uutisoinnin avulla voi tehdä päätelmiä siitä, miten ihmiset todella suhtautuvat johonkin organisaatioon, vallitseviin paradigmoihin tai asiaintiloihin. Rakenteellisia muutoksia saadaan helpommin aikaan, kun siihen on erillinen työryhmänsä tjms., jonka olemassa ololle on jokin looginen selitys, mutta harvemmin yhden alan organisaatio ryhtyy kehittämään toisen alan toimintaa siltä mitään ensi alkuun kysymättä. Ajatuspajat, missiokseen muutoksenajamisen ottaneet toimittajakollektiivit ja perinteisesti yhteiskunnallista keskustelua ehdottelevat tahot ovat niitä joilla on lähtökohtaisesti hyviä mahdollisuuksia saada mietteitään levitykseen ja keskusteluohjelmissa pohdittavaksi. Tämän sosioekonomisesti mukavaan asemaan päässeet varmasti aistivatkin, joten mitäpä sitä imagoonsa kummallisia rönsyjä mukaan ottamaan?

Asioista puhumatta jättäminen voi olla myös kaukaa historiasta juontuvaa perinnettä, missä yhteiskuntaa ajatellaan eräänlaisena pelinä, missä on tarkoituskin olla monenlaista status quota ja vähäpätöisempiä ihmisiä saamaan paremmin menestyviä tuntemaan olonsa paremmaksi ja tapahtumienkulut ennalta suunniteltavammaksi. Täten tajutaan eräänlaisen automaattisen ajattelumekanismin avulla olla ottamatta puheeksi mitään sellaista, joka sellaisenaan lämppäilisi ihmisten mielissä sellaista ajattelua, joka voisi lisää ajateltuna ja vahvistumien kera johtaa vaatimuksiin saada entistä useammalle jotain sellaista parempaa, jota on pidetty keinotekoisen niukasti saatavana. Eräänlaista niukkuutta on voinut nähdä eräissä Ylen keskusteluiltamissakin, joissa usealla kymmenellä henkilöllä on millä hetkellä tahansa mahdollisuus esittää jokin huomio, mielipide tai kommentti meneillään olevaan keskusteluun liittyen, mutta silti kahden tunnin jälkeen katsojasta tuntuu siltä, että "miten on mahdollista, että nämä keskustelijat tulivat rajanneeksi keskustelusta pois nämä eräätkin erittäin merkitykselliset seikat ja lähinnä jankkasivat ylipitkästi samoista banaaleista aiheista".

Jotteivat useimmat ihmiset hoksaisi todeta toisilleen mitään erityistä saatavilla olemattomuuksista, asioiden kehittämättömyyksistä tai viallisuuksien havainnoimisista, on määritelmällisesti johtavassa asemassa olevien, yhteisöjen henkilöityvimpien tahojen ajoittain sanottava jotain lehdessä siteerattavaksi kelpaavaa, mistä käy ilmi, kuinka asiat noin yleensä ottaen ovat "ihan hyvin" ja että "kunhan vain kulukuri pitää, niin kyllä tässä pärjätään". Yksittäisen kaupungin laajuudessa tällainen budjettiraameissa pysyttäytyminen tarjoaa suht helppoa puuhasteltavaa, jossa vuosi vuosi jälkeen voidaan edetä pitkälti samoilla sapluunilla ja samojen kustannusparametrien hienosäädöillä. Lehdet siivotaan pois kaduilta ja korjataan jotain sitten lopulta, jos on aivan pakko. Joitain investointeja, uutta kerrostaloa ja katuja auki uusien putkien laittamiseksi esim. neljän vuoden välein, jotta jää vaikutelmaa, että jotain kehitystäkin tapahtuu, mutta mihinkään vähäpätöisempiä ihmisiä paljon auttavaan ei haluta ryhtyä. Tämä vähäpätöisempien ihmisten jatkuva merkityksettömäksi jääminen on niin toistuvaa, että voisi luulla, ettei kunnallisvaltuutettuja edes valittaisi ajoittain uusiksi, vaan samat herrat ja rouvat ne olisivat päättämässä asioista (lautakunnat, valtuustot ym.).

Koska päättäviin asemiin päässeet ihmiset eivät tyypillisesti olisi saavuttaneet saavuttamaansa ilman erilaisia lupauksien, sopimuksenvaraisuuksien ja mukaan vetävyyksien tekemisiä, ei pienyrityksen perustajasta konsernin toimitusjohtajaksi tai erääksi suurimmista osakkeenomistajista päässyt todennäköisesti ole sillä tapaa diktaattorin asemassa, etteikö konsernin sisällä tapahtuisi sellaista päätöksentekoa, joka on sovitettu toimitusjohtajan tietämättä toimimaan yhteen jonkin konsernin ulkopuolisen asian kanssa. Monen henkilön yrityksissä on kuitenkin niin paljon erilaista osaamista, ettei toimitusjohtaja ole ehtinyt hankkimaan kaiken kattavaa ymmärrystä esim. erilaisisten teknologioiden käyttömahdollisuuksista abstraktioiden eri tasoilla. Ja olisiko hän täten edes kykenevä tai riittävän ymmärtäväinen vastustamaan muiden tahtoa ja tahtotiloja, jos ideat esitetään hänelle siten, että ne tuntuvat toteutettuna voivan olla yrityksen ja hänen pitkäaikaistoiveidensa linjaan sopivia, mutta joista ei sellaisenaan, eikä myöhemminkään erilaisissa raporteissa ja suunnitelmadokumenteissa käy ilmi miten ne vaikuttavat esim. joidenkin konsernin ulkopuolisten ihmisten elämään?

Valta on melkeinpä aina jotain sellaista, jonka käyttäjänä ollessaan tottuu olemaan etuoikeutettu, eikä sitä sitten viitsi pilata tätä etuoikeutettuna olemisen tunnetta ryhtymällä johonkin sillä tapaa distruptiiviseen, että siitä voisi olla seurauksena nykyisen sosioekonomisen arvojärjestelmän murentuminen joiltain osin? Toki merkittävässä asemassa olevat ihmiset voivat kohdata erilaisissa kekkereissä ja kahdenkeskisissä tapaamisissa voidakseen vaihdella visioitaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ja ties mistä, mutta jo sekin, että ihmisille järjestettäisiin mahdollisuus kokea materialistisesti samankaltaista, mitä he joutuvat normaalisti hakemaan matkaamalla ulkomaille asti tai tilaamalla jotain ulkomailta, olisi erilaisia kaipuuksia liiaksi vähentävää.