Kun ilmiöllä, jatkuvaluonteisella tapahtumalla tai ihmisryhmäytymisen perusteilla ei ole nimitystä siinä todellisuudessa, missä monet kokevat elävänsä, sellaisten piirteisyyttä tai osatekijöitä ei välttämättä osata tunnistaa ja erottaa ollenkaan, joten heidän elämänsä ja maailmankuvansa myötäilee lähinnä sitä kaikkea muuta vähää, joka on ikään kuin vahingossa ja ehkä jonkinlaista laiskuuttakin tullut heidän ymmärryksensä osaksi. Ihmiset tapaavat tulla ymmärtäneeksi ainakin teatterin käsitettä jossain määrin, sen ollessa heille jotain jolla on tyypillisesti jokin fyysinen sijainti, mutta joka voi tapahtuma ilmentyä myös jossain toisaallakin, mille he ovat oppineet, ikään kuin vahingossa, antamaan nimityksen pop-up -tapahtuma, jonkalaisia voi olla muunlaisiakin kuin teatteri-tyyppinen sellainen. Saattavatpa jotkut haluta kuitenkin pitäytyä kiertävän teatterin käsitteen käyttämisessä, vaikka toisaalta pop-up -nimitys antaa mahdollisuuden määrittää tapahtuma sellaiseksi, josta ei anneta ennakkoilmoitusta. Toisaalta siinä saatettaisiin mennä myös käsitteen flashmob merkityksen puolelle, mikä tarkoittaisi "äkkiryhmäisyyttä" eli tapahtumaa, jossa "joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta hajaantuakseen sen jälkeen välittömästi tahoilleen". Ja sitten olisi vielä käytettävissä esim. larppaus eli "harrastus, jossa yhdistyy improvisaatio, eläytyminen ja vuorovaikutus muiden pelaajien kanssa", mistä annettaneen muille esitettynä jonkinlainen ennakkoilmoitus, mutta joka ei välttämättä ole ollenkaan toistuvaa luonteeltaan ja haasteet (eng. dares), jotka voivat aiheuttaa muissa ihmisissä tuntemuksen, ettei ole ollenkaan heidän hallinnassaan, missä tilanteessa ja milloin he voivat altistua muille ihmisille asetettujen haasteiden toteutumiselle. Radiokuunnelma taasen olisi jotain, jonka todenperäisyydestä todennäköisesti voi varmistua radio-ohjelmalistauksesta, kun taasen markkinoinnin puolelta sissimarkkinointi voi mennä ja tulla, eikä välttämättä pitkään toviinkaan tajua, mistähän jossain tilanteessa olikaan kyse.

Erikseen harjoiteltuun teatterimaiseen tapahtumaan katsojaksi tai kokijaksi ryhtyminen on usein valintaa sen suhteen, että lähteekö vai eikö lähde, eikä siinä tarvitse pähkäillä osallistuisiko mukaan teatterimaisuuden toteuttamiseen. Toisinaan ei tarvitse edes lähteä mihinkään voidakseen kokea jotain sellaista, mitä voi ainakin nimittää teatteriksi, vaikkei varsinaisesti olekaan sitä mieltä, että kyse on teatterista siinä mielessä kuin teatteri tavataan yleensä ymmärtää. Tällaista eräänlaista teatteria voidaan kokea olevan politiikan tapahtumat tai uutisissa oleva, missä ei välttämättä ole ihan helppoa määrittää, mistä kohdin teatterisuus alkaa ja mihin se päättyy. Vai päättyykö ollenkaan ja olisikohan jopa niin, että jotain teatterimaisuutta on alkanut jo vaikka vuosikymmeniä sitten ja mihin on nivoutunut muiden tahojen alulle laittamia teatterimaisuuksia ja joka on muotoutunut ajan saatossa hienostuneesti ylläpidetyksi toiminnaksi, johon osallistumiseen valmistelemiksi jo lapsia voidaan opettaa ymmärtämään, että "kaikki ei ole sitä miltä vaikuttaa"?

Joillekin ilmiöille, jatkuvaluonteisille tapahtumille ja ihmisryhmäytymisen perusteille pyritään laajalti olemaan antamasta minkäänlaista nimitystä tai vaihtoehtoisesti johtamaan luulot joihinkin jo käytössä oleviin käsitteisiin, joilla ei olisi kummoisempaa selitysvoimaa. Sitenkin on saatu valmisteltua ja varmisteltua, etteivät peruskoulu tai monet muutkaan myöhemmät opinnot valmistele ihmisiä käyttämään saati tajuamaan sellaisia käsitteitä, jotka täten jäävät eksklusiivisemmaksi, erikseen hankittavaksi, joko esim. soveltuviin sosiaalisiin verkostoihin mukaan pääsemisen kautta, jonkin paikallisesta kirjastosta pois sensuroidun, soveltuvan kirjan lukemalla tai sitten ihan vaan miettimällä sitä "miten asioiden täytyy olla, huolimatta siitä, miten ne ovat vaikuttaneet olevan".

Vaivihkaisen teatterimainen toiminta, missä ihmisille annetetaan erilaisia rooleja ja missä on tarkoituksena vaikuttaa muihin ihmisiin tai kenties vain yhteen ihmiseen, toistuvasti ja usein, ei välttämättä ole kokonaisuudessaan tai edes osittain taituruuden osoitusta tai edes ikään kuin katsojien rooliin jääviä viihdyttyviä, vaan se voi olla sapluunoiden, templaattien ja kaavamaisuuksia loputtoman oloista variointia, mikä voi pidemmän laatunsa käydä hävettämään niihin osallistuvia. Voipa jopa niinkin olla, että jotain kaavamaisuutta on ikään kuin lisensoitu jostain toisaalta eli joku on "dumpannut" joidenkin vähemmän tärkeiden käytettäväksi jotain eksperimentaalista, josta voi sitten ottaa käyttöön melko sellaisenaan tai hiukan muokattuna ideoita, metodeita ym., joilla saada jotain merkittävän oloista aikaan. Ihmisillähän tapaa olla sisäinen harmituksen halu sen suhteen, kuinka he eivät useinkaan pääse vaikuttamaan mihinkään, joten jos edes joskus ja jotenkin ja vieläpä muiden tietäen, mutta kuitenkin silleen, ettei tulisi mitään haitallisia seuraamuksia, ni sillee.

Ihmisten vaivihkaa vaikuttamaan pyrkimiset eivät kuitenkaan tapaa pysyä ihan tyystin vaivihkaisena, koska on niin muitakin tahoja, joilla on samankaltaista tai ehkä kehittynempääkin vaikuttamista meneillään, joten ajan kanssa heidän teatterisuutensa tavoitteet voivat käydä yhtymään muiden teatterisuuksien tavoitteiden kanssa. Joillain tahoilla tarkoitukseen on käytettävissä monenlaista automaattisuutta ja helpottavia välineitä esim. suunnitelmien toteutettavuuden, pitkäjänteisen systeemisyyden ja analysoitavuuden varmistelemiseksi. Vaikuttavina intresseinä voi olla monenlaista esim. joidenkin tahojen etujen ajamisesta joidenkin tahojen vaikuttamismahdollisuuksien sotkemiseen siinä tarkoituksessa, ettei pääsisi niin helposti vaikuttamaan toisten tahojen tavoitteiden toteutumisen mahdollisuuksiin.

Kaupallisesti toimivan teatterin liiketoiminnan mahdollisuuksien kannalta toisaalla tapahtuva ja ilmiönä laajempaa suosiota saava teatterisuus, jolle ei ole yleistä nimitystä, voi olla sillä tapaa kohtalokasta, että yleisölle kelpaavan ohjelmiston asiakaskunnaksi voivat jäädä lapsiperheet, vinksin vonksin menosta pitävät ja erityisen suosittujen liveartistien koveroinnista pitävät, eikä varakkaampikaan väki kenties viitsi vääntäytyä lähtemään korkeakulttuurisuutensa kadottaneeseen teatteriin syömään ja juomaan väliaikojen antimia. Kilpailijana kaupallisesti toimivalla teatterille olisivat mm. jokseenkin rajattomat mahdollisuudet pysyttäytyä tietoisena vaivihkaisista maailmanluokan ja paikallistason tapahtumista, missä yhdistyvät niin vängät tietoturvaongelmien hyötykäytöt kuin muiden ihmisten elämässään navigoimiseen vaikuttamiset. Keskustelemaankin päästään muiden ihmisten kanssa, eikä kukaan heitä kavalla tai paljasta, joten yhteisöllinen puolikin tulee siinä toteutuneeksi.

Vaivihkaisen teatterimaisen vaikuttamisen kohteeksi joutuvan kannalta on jokseenkin höperöä, että pyrkiessään selittämään tapahtumienkulkuja, perusteita ym. muille tahoille, niiden kertomisten kelpoisuutta tavallaan verrataan johonkin "yleiseen", joka taasen olisi siis sitä, josta on pidetty poissa sellainen, joiden avulla ihmisten yleinen ymmärrys voisi olla parempaa. Pähkähulluksi selitettävyyden ongelmat menevät tilanteissa, joissa sanotaan ettei jonkinlainen ihmisten välinen yhteistyö voi olla totta ikään kuin sillä implikaatiolla, että sellainen ei ole mahdollista aiemmin missään mainitsemattomuuden vuoksi, vaikka ihmiset kuitenkin ovat yhdessä kykeneväisiä suunnittelemaan, toteuttamaan ja operoimaan esim. lentokoneita, jotka ovat hyvinkin monimutkaisia värkkejä. Moiset emmätajuu-asenteiden käyttäjät ovat potentiaalisina mahdollistajina sille, että monenlaista vaivihkaisen teatterimaista vaikuttamista voidaan skaalata kohdistuvaksi koko kansan laajuisesti siten, että samaan ryhmittymään kuuluvat tahot järjestelevät kukin tahoillaan teatterimaista vaikuttamista muiden kokemuksien ja tietämyksen avulla toimintaansa säätäen. Täten voitaisiin saada ns. toisinajattelijoita pidettyä sopivanlaisissa epämukavuustiloissa, mikä voisi tavoitteena olla kelpaavaa monille tahoille esim. paikallisista päsmäreistä jonkin toisen maan presidenttiin.